Viesti parinkymmenen vuoden takaa

Sain tänään facebook-viestin, jossa nuori kaunotar kysyi, mitä tuumisin, jos hän tulisi käymään Suomessa. On parhaillaan Pariisissa mutta alunperin polkumme ovat kohdanneet ison meren tuolla puolen, amerikan itärannikolla.  Ilahduin ehdotuksesta ja laitoin vastaukseeni vielä pari huutomerkkiä innostukseni tueksi vaikka yleisesti olen sitä mieltä, että yksikin riittää.
Olemme viimeksi nähneet parikymmentävuotta sitten. Silloin tyttönen on loogisesti kasvanut nuoreksi naiseksi. Minä tietenkään en ole muuttunut yhtään. Kannatti herätä tänäänkin.

Nettilakossa

Aloitin tänään ma-pe kestävän työajan ulkopuolisen internetlakon. Tänään lakko kesti muutaman tunnin. Hyvä puoli nettilakossa on, että teki heti mieli tulla kirjoittaman blogiin. Hankalaa kun blogikin sijaitsee internetissä. Mutta koska kirjoittaminen tuottaa iloa ja on hyötytekemistä, niin rajasin tämän muun lakon ulkopuolelle.
TV-lakko pitää vielä. En ole lakossa siksi, että koko elämä menisi netissä tai tv:tä tuijottaessa mutta aina tekee hyvää rikkoa rutiinejaan ja miettiä mitä asioita tulee tehtyä automaattisesti. Sitä paitsi, tv:tä katsoessa alkaa usein keittää. Jos ei harmita jonkun puhetyyli, niin sitten mainoksissa on jotain vikaa. Pitämällä toosan kiinni ei tarvitse nostattaa verenpainettaan turhasta.

Normaali on hyvä

Ilmaa haistellessa tuntuu, kuin tuulen mukana olisi nousemassa "normaali voi ollakin ihan hyväksi"-trendi. Muutama ulkonäkö/fitness/terveys-bloggaaja on jo kirjoittanut siitä, miten koko elämän ei pidäkään pyöriä ruokakuurien ympärillä ja miten pelkkien taulukkojen tuijottaminen voikin olla ahdistavaa ja elämänlaatua heikentävää. Kahdeksan eri jauhosekoitssmoothien sijaan voikin aamulla syödä puuroa ja ehdottoman "ei voita-eikä sokeria-eikä hiilareita-eikä vaaleita jauhoja-eikä ainakaan kahvia" -kuurin sijaan voi tavallista perusruokaa kuulemma syödä kohtuullisesti - ja ihminen saattaa silti voida hyvin ja olla: terve.
Olenkin joskus ihmetellyt, että jos lopettaa leivän syömisen ja laihtuu kahdeksan kiloa, niin kuinka paljon sitä leipää oikein syö? Tai että tarvitaanko siihen sykemittaria, että ymmärtää kuntonsa nousevan, jos liikumattomuuden sijaan aloittaa säännöllisen ja kohtuullisen liikkumisen.
Muutokset terveellisempään suuntaan ovat aina kaikille hyväksi ja superpisteet kaikille, jotka hoitavat itseään ja terveyttään. Aina se vain tarvitse uusinta häkkyräväkkyrää tai maailmalla paljon suosiota saanutta litkuvalmistetta vaan olo voi parantua jo kävelemällä enemmän ja juomalla vettä.

Kenkä- vai ikäkriisi

Ostin matalakantaiset kengät. Heräteostoksena. Niin kuin kesäksi. Ajattelin, että sellaiset pitää ihmisellä olla. En ole kuitenkaan ole aivan varma. Matkalla kaupasta tuli ihan kriisi - ja piti ottaa puhelu Minkki P:lle. Sieltä tuli käsky palauttaa kauppaan tai korkeintaan pitää puutarhassa. Tosin puutarhassa useinmiten pidän puukenkiä - niissäkin on korkoa ja ne toimivat myös etanakilpinä. Ohuemmilla tai pehmemämmillä pohjilla on erittäin epämiellyttävää astua etanoiden päälle. Eikä se puukengilläkään hauskaa ole.
Jäin hetkeksi oikein pohtimaan, että ovatko kaikki kenkäni tosiaan korollisia kesät-talvet. Ovat ne. Lenkkarit erikseen mutta viime talvikin meni joko korollisissa talvikengissä tai ns. piilokorkolenkkareissa.
Olen vahvasti sitä mieltä, ettei pidä ostaa mitään sellaista, mitä ei usko käyttävänsä. Tämä hankinta ei taida tukea linjaa, vaikka kaupassa ajatus tuntui vielä hyvältä - tai ainakin järkevältä. En ole koskaan ollut hirmuinen
"järkikenkien" ystävä. Yleensä yhtä mukavat on löytänyt myös korolla, kunhan muoto ja koko vain on ollut itselle juuri sopiva.
Tässä sitä nyt ollaan. Matalakantaisten kenkien omistajana, joka miettii, että tästäkö se elämän alamäki nyt alkaa. Seuraavaksi postaan mukavavista kangashousuista joustovyötäröllä, käyn leikkauttamassa tukkani kätevän lyhyeksi ja ostan monikäyttöisen beigen jokasään takin.

Koira ja hammaskivi

Olin tänään elämäni ensimmäistä kertaa eläinlääkärillä ns. "omistajan roolissa." Omistaminen on kyllä vaihto-oppilaan kanssa väärä termi. Enemmin koen, että isäntäperheen roolissa sitä tarjoaa majoituksen, ruuan ja virikkeitä mutta loppu on melko itsenäisesti perheenjäsenenen itse päätettävissä.

Eläinlääkärillä oli hyvä ja ystävällinen palvelu. Asiakas oli huomion keskiössä ja myös saattajan palvelu oli asiallista ja selkeää. Viime kokemus julkisen puolen ihmisterveydenhoidosta ei yltänyt samalle tasolle.
Vaihto-oppilas ei ole aivan nuoremmasta päästä. Ikää tulee toukokuussa kymmenen vuotta, joten siinä on ehditty luu jos toinenkin kaluta. Nyt huoltoa kaipasivat hampaat. Hammaskiveä oli kertynyt. Ei muuta kuin kaverille nukutuspiikki ja hammaskiven poistoon. Piikkikammoisille tiedoksi, että kun poikakoiraa rapsutetaan korvien takaa ja kikkelin läheltä piikittäessä, niin eihän siinä mitään rokotusta ehdi huomata. (Kaikkea sitä oppii.)
Aivan ilmaista terveydenhuolto ei ole eläimillekään. Parin hampaan ja hammaskiven poisto ja perusverikoe kustansi muutaman euron vajaa kolmesataa euroa. Hintaan sisältyi vielä viikon antibioottikuuri, makukipulääkkeet sekä myöhemmin annettava madotustabletti. Aikaa koko hommaan meni pari tuntia, ja jos ajattelee, että kaksi ammattilaista työskentelee yhden potilaan kanssa, niin järkevältähän tuo työkustannus tuntuu. Mietin vain, että miten perheissä, joissa vaikka työttömyyden tai sairauden vuoksi on perheen talous tiukalla, voidaan hoidattaa lemmikkiä sen sairastuessa.

 Nyt kaveri makaa lattialla sammahtaneena, kuin paremmankin puudutuksen saaneena. Jos on nähnyt piirretyn missä bambi on jäällä, niin olemus on kutakuinkin samaa luokkaa. Tosin bambin katse taisi kyseisessä pätkässä  olla hivenen tarkkaavaisempi.

Pää jumissa (koiralla)

Eilen tuli taas hyvä opetus siitä oman pään joka paikkaan tunkemisesta. Vierailevana tähtenä lomaileva karvakaveri Jope nimittäin päätti kokeilla pihalla vanhaa "kameli läpi neulansilmästä" -temppua. Ei onnistunut. Rautaportti on siitä kumma, että se ei loputtamasti jousta. Nelijalkainen ystäväni jumittui kiinni porttiin. "Voihan elämän kevät ja kukkapuskat", ajattelin. Näin jo mielessäni ulvovan koiran rimpuilevan paniikissa portissa. Koiran pää ja ns. hartiat olivat portin ulkopuolella, ja massu takapuolineen sisäpuolella. Ehheeh.. Yritin varovasti työntää loppuosaakin ulos. Turha toivo. Sama homma pääpuolesta. No eihän se nyt enää onnistunutkaan. Kun kerran onnistautuu pujottautumaan yhteen suuntaan, ottavatkin nivelet mukavasti vastaan peruuttaessa.

Hommassa oli jotain tuttua. Muistelin miltä tuntuu kiemurrella sisään, ja ulos, istuviin kotelomekkoihin. Sisään niihin kyllä pääsee mutta auta armias kun pitäis päästä itsekseen ulos. Siihen auttaa vain eräänlainen olkanivelten rentoutus.

Tämä mielessäni otin kaveria hellän päättäväisesti lapaluiden(koiran olkavarsien?) kohdalta kiinni ja nostin sekä työnsin. Vapaus koitti! Kohde itse oli häntä hieman maatakohden ja katseli tyynesti naapuritontille. Jos eläimillä olisi inhimillisiä tunteita, vättäisin, että kaveri olisi ollut jopa hieman nolon puoleinen. Tämä mielessä kannattaa aina miettiä minkälaisia mekkoja kokeilee.

Yllätys olkapäässä

Olipas aamu. Piti käydä terveyskeskuksessa näyttämässä käsivarressa olevaa "revennyttä luomea." (Pahoittelen että tämä tarina ei sovi luettavaksi yhdessä aamuteen kanssa mutta minusta on hyvä, että monenlaiset tarinat pääsevät kerrottavaksi.)
Soittaessani terveyskeskukseen sain yllättävän nopeasti ajan. Istahdin terveydenhoitajan tuoliin näyttämään "luoemeani" ja  hän sanoi: "Kuule, tämä onkin punkki." Kyllä. Punkki. Minussa. Kiinni. Ihossani. (Y ö ö k.)
En voinut kuin jähmettyä ja todeta, että josko hän ystävällisesti voisi ottaa sen pois. Sain jälkikäteen kokovartalokylmäväreet ja ihoni oli kananlihalla päästä varpaisiin pelkästä ajatuksesta.  (Y ö ö k.)
En ole ikinäkoskaanmilloinkaan oikein kunnolla edes nähnyt punkkia. Saatika että sellainen olisi röykeästi hengannut kanssani monta päivää. Poistettaessa kaveri oli jo siinä pisteessä, että oli imenyt itsensä täyteen, ja olisi varmasti hetkenä minä hyvänsä lähtenyt kävelemään. (täältä voi katsoa vastaavaa kuvaa) (Y ö ö k.)
Kertakaikkisen pulssia nostattava kokemus. Hyvänä asiana ajattelin, että onneksi se oli olkavarressa, eikä minkään karvoituksen juuressa, minne punkit yleensä kuulemma hakeutuvat. Hoitaja oli myös todella ihana ja sympaattinen. Hienointa oli, että hän oli myös nopea ja tehokas. Punkki ei jäänyt palasina ihoni sisään, vaan tuli ulos aivan kokonaisena punkerona. (Y ö ö k.)
Puolustuksen puheenvuoro:. Se näytti aluksi aivan pieneltä revenneeltä luomelta. Kaksi muutakin ihmistä näki sen, eikä meille kenellekään välähtänyt että "kappas, punkkihan se siinä". En myöskään halunnut ronkkia tai tutkia sitä sen enempää, koska jo lapsena on opetettu, että luomet pitää jättää rauhaan ja lääkäri voi sitten sellaisen poistaa jos tulee ongelmia. Mutta huh. Punkki olkavarressani. (Y ö ö k.)

ja linkki usein kysyttyihin punkkikysymyksiin 

Muisto alkusalaatista postilaatikossa

Pikkuruinen kirjepaketti odotti minua tänään mennessäni postilaatikolle. En heti muistanut, että olisin tilannut mitään ja nopeasti arvioin, ettei niin pieneen tilaan kyllä kummoistakaan kirjepommia väsättäisi. Enkä sitä paitsi ole viime aikoina onnistunut edes provosoimaan ketään. Ihmiset ovat niin medialukutaitoisia ja sivistyneitä, että antavat kaikkien mielipiteiden vain kukkia, kukkia vaaan..
Asiaan. Uteliaana avasin kuoren. Sen sisältä paljastui pikkuruinen rasia. Tähän salaperäiseen rasiaan oli vielä teipattu ruutupaperille viesti. Aina oman fiiliksensä tuova yksityiskohta tuo ruutupaperi. Siinä on  sellaista kunnon läsnäolon meininkiä. Ei etäistä sähköpostia, ei konekirjoitettua viestiä - vaan kynällä itse rustattu henk.koht. viesti.
Rasia oli huolellisesti teipattu kiinni ja sen päälle oli vielä liimattu aseet kieltävä -tarra. Tiesin, että nyt oltiin samanhenkisen ihmisen kanssa tekemisissä. Malttamattomin sormin (ehkä vähempikin tarrateippi olisi riittänyt) sain rasian taistelua auki. Sisältä paljastui - tomaatti!
Kaunis, keltainen, pisaran muotoinen - tomaatti. En ole koskaan aiemmin saanut tomaattia postissa.

Kirjeen ja paketin lähettäjä - ihana Riikka - oli kirjeensä mukaan yhtenä kauniin päivänä katsellut mehukkaita tomaattejaan, ja muistellut kuinka aloitimme "Neljän tähden illalliset" luonani. Tosin meitä oli viisi.  Riikka ja muut viehättävät osallistujat saapuivat silloin ensi kertaa luokseni. Silloin talommekin oli vielä(enemmän) kesken kuin nyt. Lattiassa ja seinässä oli reikää... kylpyhuone revittynä auki ja muuta pientä mutta olin päättänyt olla rohkea ja olla välittämättä ulkoisista puitteista. Arvaukseni, joka osui oikeaan oli, että tutustuminen näihin ihmisiin toisi minulle tuhat verroin iloa ja mielenkiintoista ajattelemisen aihetta. Oli siis pieni vaiva tehdä vuorollani illallinen ja uskoa, että myös nänä uudet  vieraat sietäisivät kotimme keskeneräisyyden tarjoaman...hmmm.. boheemin tunnelman.
Tarjolla tällöin oli alkusalaatissa itse kasvatettuja tomaatteja, joista aloittelevana viljelijänä olin tietysti herttaisen innoissani. Pitänee myös mainita, että jälkiruokajuustojen kanssa vieraat saivat itse poimia ikkunasta viinirypäleensä.(kröhöm!)
 Tuosta tapaamisesta on jo aikaa mutta tämä kirjelähetys sai taas kiitollisuuden tunteen nousemaan pintaan. Kuinka arvokasta on, että saa tässä elämässään kohdata niin erilaisia ihmisiä, jotka antavat omaan elämään niin paljon. Pitäisi myös muistaa, että itsekin jättää näiden ihmisten elämään jotakin ja palauttaa mieleensä oman arkensa keskellä lämmittävä tieto, että joku voi juuri tällä hetkellä ajatella sinua - katsellessaan tomaattejaan.

Kiitos.

Julkinen hammashoito

Olen tässä uudessa asuinkunnassani saanut käydä kolme kertaa julkisen hammashoidon hoidettavana. Näistä kerroista on pelkkää hyvää sanottavaa. Ajanvarauksessa palveli erittäin ystävällinen ja ammattitaitoisen tuntuinen henkilö, sen jälkeen vastaanottavat lääkärit hoitajineen ovat työskennelleet ripeästi ja tarkasti, eikä valitettavaa ole myöskään palvelun hinnassa. Varauksesta muistuttavat tekstiviestit ovat myös todella loistokeksintö. Kun kolme kuukautta aiemmin varaa hammaslääkärin, on siitä varmuuden vuoksi mukava saada muistus kännykkään päivää aiemmin.
Eilinen visiitti vahvisti myös pienen ajatuksen mitä olen kaikkina näinä vuosina ajatellut, kun olen alaslaskettavissa tuoleissa istunut; kuvien merkityksen katossa. En ole niitä vielä missään muualla nähnyt mutta eilisen hammaslääkärin huoneen katossapa oli neljä maisemakuvaa. Talvisia tosin, mutta kerrankin oli jotain muuta katsottavaa kuin kattopahvit ja pölyiset lampunritilät. Kummasti sitä jaksaa tuijottaa jääriitteitä ja talventörröttäjiä, kun toinen tarkistaa hammaskivitilannetta ja mittailee ikeniä. Hieman harmittaa ettei oma tulostin pysty kuin A4 kokoon muuten olisin tulostanut ja vienyt vastaanotolle kiitokseksi muutaman kesäisen kukkakuvan. Olisi se varmaan ihan mukavaa esim. juurihoitopotilaille katsella välillä vaihtuviakin kuvia.

Putosin sängystä

Putosin sängystä. Luultavasti ensimmäistä kertaa elämässäni. Varmasti ainakin aikuiselämässäni. Tuolilta olen kyllä pudonnut. Myös puusta sekä hevosen selästä. Laituriltakin minut on heitetty, sekä roikutettu pääalaspäin parvekkeelta - mutten ole koskaan pudonnut sängystä.
Mielestäni olin hereillä. Tajunnan tila on tosin saattanut olla sama kuin kuorsaajalla joka herätetään kesken unien. "En mä voinut kuorsata kun mä en vielä nukkunutkaan!" Olin mielestäni vain kierähtämässä toiselle kyljelleni. Ilmeisen tarmokkaasti, koska painovoima työnsi minut jyrkänteen yli ja mätkähdin melkoisella ryminällä kovalle puulattialle. Ei edes sattunut. Koska tapahtumalla ei ollut yleisöä, myös henkiset kolhut jäivät vähäisiksi. Kadulla liukastunutkin huolehtii ensin siitä näkikö kukaan, ja sitten vasta laskee kuinka monta kylkiluuta on mennyt poikki.
Kokosin itseni ja kiipesin takaisin sänkyyn. Hieman kauemmaksi reunasta. Hymyilytti.

Piipahdus ihmisten ilmoilla

Olipas mukavaa piipahtaa eilen ihmisten ilmoilla vaikka välillä liian hyvin viihdynkin kotonurkissa puuhastellen. Termi sosiaalinenerakko toimii edelleen hyvin. Ihastuttava ystäväni Jutta vei minut suoraan pääkaupunkimme sykkeeseen, ensin katsomaan kutsuvierasnäytökseen Yön ritarin paluuta ja -sen jälkeen vielä jatkoille yökerho Tigeriin.
Viime leffasta on aikaa, joten oli virkistävää istua Tennarin ison salin pehmeään tuoliin ja odottaa mitä tuleman pitää. En tosin ollut Yön ritarin paluuta osannut kaivata, kun en ollut tiennyt ritarin minnekään kadonneenkaan. Aiemmat Batmanit olivat siis jääneet väliin.
Leffa alkaa vauhdikkaasti ja pitää rytminsä loppuun asti. Jylinää ja pauketta riittää. Melkein kolme tuntinen hujahti nopeasti. Suosittelen viihdyttävää toimintaelokuvaa etsivälle, eikä haittaa vaikkei ole aiempia nähnytkään.
Leffan jälkeen siirryimme läheiseen Tigeriin lasilliselle kuohuvaa. Hyvä valinta näytännön jatkopaikaksi, sillä terassilta on kauniit näkymät kesäiseen Helsinkiin ja ilta oli lämmin. Teki hyvää olla hälisevien ihmisten keskellä ja hetkisen myös pohdiskella työasioita. Samalla taisi myös ratketa viikonlopun ohjelma. Samassa pöydässä istuvat ystävälliset ja sosiaaliset markkinointialan ihmiset tarjosivat Porissa majoitusta ja alennettuja lippuja jazzeille. Erakko innostui.

Dome.fi on arvostellut elokuvan näin

Kesävieras kylässä

Kesävieras tuli kylään. Laittoi tyynyn paremmin. Alkoi hieman mököttää kun ei heti kiitelty.

Kesäraksalla

Terveisiä kesäraksalta. Olen työharjoittelussa pintakäsittelyl/viimeistelyinjastolla. Tähän mennessä olen saanut kuulla, että raksatyöskentelyssäni kaiken muun voisi melkein korjata paitsi asenteeni, ja että maalamiseni sujuu muuten hyvin mutta, että suti kuluu..

Tänään koettiin myös heti aamusta suurenmoinen hetki kun minut ylennettiin käyttämään aivan oikeita työvälineitä. Vasemmanpuoleisella pensselillä työ sujui heti kolme kertaa nopeammin kuin aloituspäivänä,  ja kun tiedustelin vastaavalta mestarilta, miksen saanut jo heti ensimmäisenä sitä käyttööni, hän vastasi: "En raskinnut antaa." Ihme, että työmailla aikataulut vähän venähtävät.

Lupa löytää

En tarpeeksi, mutta yritin. Vastustaa kiusausta. Ei auttanut. Sorruin runokirjaan ja mikä pahempaa, kahteen.
En pitänyt Akateemisen kirjakaupan läpi kävelemistä kovinkaan vaarallisena. Olisi pitänyt tietää paremmin. Silmäilin kirjoja huolettomasti ilman mitään sen suurempaa tarvetta, mutta jokin Runoilevien naisten kaupungissa sai tarttumaan siihen.  Olisiko ollut taitavan Jussi Kaakisen suunnittelema kansi? Takakannessa  hehkutettiin lisäksi kuinka ranskankieliset naisrunoilijat saavat ensimmäistä kertaa äänensä kuuluviin suomeksi, ja kuinka sisältö olisi kaunista ja rohkeaa. Miten sellaista voisi ohittaa..? Neljäntoista runoilijan joukosta jo uskoo löytävänsä jotain itseenkin osuvaa.
Välittömästi kun olin tehnyt ostopäätökseni sukeltaa Runoilevien naisten kaupunkiin, katseeni osui viereiseen hyllyyn, jossa minua odotti kärsivällisesti Kai Niemisen: Istun tässä, ihmettelen. Nieminen oli koonnut suosikkirunojaan 17 kokoelmastaan. Aaargh! Tiesin välittömästi, että oli pakko edes vähän kurkata sisään. Siinähän sitä sitten oltiin. 
Kassalla mutisin asiakaspalvelijalle, kuinka podin huonoa omaatuntoa. En ollut valinnut kirjoista, vaan tyypillisenä tämän aikakauden edustajana otin kummatkin. Lohduttavasti hän totesi, ettei näiden kirjojen ostaminen ollut tuhlaamista vain sijoitus. Hymyilytti. Myyjä jatkoi; "Heräteostoshan antaa mahdollisuuden itselle löytää." ja pohti miten yleensä vain luetaan lehdistä jonkun muun suositus luettavaksii tai leikataan mainos, joka kädessä sitten kiiressä juostaan kauppaan.
Olin otettu. Olen itsekin taistellut tunteen "pakko lukea"  -kanssa. Joulun alla lehdet ovat täynnä suosituksia kirjoista mitkä "kaikki lukevat joululomallaan". Nyt sitä stressiä ei ollut. Annoin vain itselleni mahdollisuuden ja luvan löytää.Tuplana.

Kirjat;

Kai Nieminen, Istun tässä, ihmettelen

Runoilevien naisten kaupunki

Hyvät ja hyvät uutiset

Hyvät vai hyvät uutiset ensin? Otetaan hyvät.
Tässä äkillisesti, melkeinpä pyytämättä ja tilaamatta tulleessa elämänrytmin muutoksessa on ollut puolensa ja puolensa. Koska asiaan ei voinut etukäteen valmistautua, on se pitänyt ottaa niin kuin se on tullut. Voisiko jopa hieman kujeillen todeta, että "sillä on menty mitä on ollut"..?
Eilen oli jälleen mahtava tilaisuus päästä teatteriin ja piipahtaa ystävien kanssa terassilla sitä ennen. Illan esityksenä oli Kuninkaan puhe.
En ollut katsonut etukäteen arvosteluja, enkä kuullut Kuninkaan puheesta kommentteja, joten en yhtään tiennyt mitä odottaa. Tarinan kulun toki kuitenkin suunnilleen tiesin.
Kun ensimmäinen puoliajan valot rävähtivät päälle, tuli hämmästys"nytkö jo?" Naapuripenkkiläiset sanoivat sen ääneen. Myös toinen puoliaika hujahti ohi nopeasti. Kari Heiskanen on onnistunut ohjauksessaan loistavasti ja pääkaksikko Carl-Kristian Rundman sekä Pertti Sveholm olivat osuva aisapari kuninkaana ja puheopettajana.
Kuninkaan puheesta jäi lämmin olo. Tuntui myös ettei se ollut tyypillinen Kaupunginteatterin esitys. No, en enää osaisi sanoa  mikä olisi, koska olemme päässeet katsomaan niin paljon erilaisia näytöksiä.
Ennen lähtöämme pääsimme vielä nopeasti pukuhuoneen kautta halaamaan ja kiittämään Churchilliä, joka oli vartissa ehtinyt laihtumaan ja nuorentumaan lähestulkoon poikamaiseksi mutta joutui kiirehtimään yöksi elokuvakuvauksiin entiselle kotikulmilleni Vaasankadulle. Kumma kyllä hän ei huomannut mainita mahdollisesta ilahtumisestaan, minkä olisi pitänyt olla seurauksena hienosta kortista ja sammutuspeitteestä, jonka kiitoslahjana hänelle lavalle toimitimme...
Hyvät uutiset oli siis, että pääsin Teatterin Ystävien eli Tyrkkyjen kanssa teatteriin. Ja ne toiset hyvät uutiset olivat, että huomasin ja tunsin, kuinka virkeä ja vastaanottavainen olin koko esityksen ajan ja sen jälkeen. Muistan kyllä  talvella arkijuoksupyörässä juostessani, miten välillä väsymys painoi päätä ja kroppaa, joten osaan iloita tästä.
Elämälle taas kiitos kulttuurista, ystävistä ja sattumuksista, sekä aurinkoista hyvän mielen viikonloppua kaikille!

Käytännön suositus

Koska blogi on mainio väline myös hyvien käytäntöjen jakamiseen ja oppien välitykseen, käytän tämän mahdollisuuden hyväkseni ja ehdotan kaikille maalaamista suunnitteleville, että käytätte suoja-asusteita. Mikäli kuitenkin päätätte maalata ilman niitä, niin suosittelen ettette kuitenkaan nojaa vasta maalaamaanne pintaan.
ps.edit. - eikä vesiliukoisen maalinkaan käyttäminen ole  yhtään pahitteeksi 

Vinkki hitaaseen painonpudotukseen

Jatketaan nyt tällä kroppalinjalla vielä tovi. Viime muutossa lähti talouden vaaka autuammille mittausmaille. Se oli jo parhaat päivänsä nähnyt, eikä muutenkaan ollut aktiivisessa käytössä. Vaa`alla käyminen on sitäpaitsi kohtuullisen typerää. Mitä väliä sillä on, paljonko minäkin päivänä painaa, ellei sitä joudu tekemään terveellisyys yms. syistä. Tavallinen ihminen kyllä pystyy järjen kanssa päättelemään, koska on tullut muutama kilo lisää, koska niitä on taas tippunut. Paitsi vaatteidensa istuvuudesta, sen myös tuntee. Painon putoamiseen liittyy yleensä myös hyvän olon tunnetta, virkeyttä ja tyytyväisyyttä. Kiloja kerännyt usein taas tuntuu olonsa epämukavaksi, tyytymättömäksi, väsyneeksi yms. Tunsin siis omalla kohdallani, että vaaka on melko tarpeeton kapistus.
Joku saattaa muistaakin, että jätin viime lokakuussa sokerin pois kahvista. Ensin piti hieman irvistellä ja muutaman kerran viikonloppuisin tai juhlavammassa tilanteessa lisäsin kahviini hieman sokeria mutta sitten sekin jäi pois. Arvioisinkin, että painon putoamisellani on linkki tähän. Kilot ovat vähentyneet hitaasti ja tuntuisivat nyt jäävän tälle kohdin. Kaksi sokeripalaa kahvissa ja neljäkin kuppia parhaana päivänä, on jo jonkinmoinen energiamäärä. Mitään muuta mullistavaa muissa elämäntavoissani ei ole tapahtunut. Muuta kuin että istun bussissa noin 60 tuntia viikossa...
Karppaamisesta haluaisin muuten todeta sen verran, että kaikki äärinmäiset "en syö koskaan tuota, enkä tuota tuon kanssa, enkä tuota tuon kanssa" tuntuvat hieman ruuan kanssa pelleilyltä. Perussääntö sille, että ihminen voi hyvin, on se että syö terveellisen monipuolisesti - ja että myös kuluttaa ruuasta saamaansa energiaa. On täysin selvää, ettei ihminen voi vetää kokonaista ranskanleipää iltapalaksi tai kuutta sämpylää välipalaksi, ilman ettei ala tulla jossain vaiheessa hieman tukkoinen ja huono olo.
Ymmärrän kyllä senkin, että toisille sopii ehdottomuus ja tiukat ohjelmat. On helpompi olla kokonaan ilman, kuin että käyttää jotakin kohtuullisesti. Näissä tapauksissa myös retkahdusten vaara on suurempi. Mitä enemmän itseltään kieltää jotakin, sitä enemmän sitä jostain kumman syystä alkaa ajatella. Mutta pienilläkin muutoksilla voi saada pysyviä tuloksia, eikä aina tarvitse olla itselleen niin älyttömän ankara tai sotilaallisen kurinalainen. Kevyttä viikkoa ihmiset!
ps. ihan mielenkiinnosta, käyvätkö muut vaa´alla ja onko omaan painoon liittyviä tuntoja?

Uusi formaatti

Kävin eilen vaihtuneen työtehtävän vuoksi terveystarkastuksessa. Sen lisäksi, että olin laihtunut, olin myös kasvanut pituutta 1,5 senttiä. Nyt yritän sulatella tätä aikuisiän uutta formaattiani.Puolitoista senttiä. Kampauksenikin on vain madaltunut vuosi vuodelta. Kun on koko ikänsä ollut 160 senttinen, on vaikea hahmottaa olevansakin huomattavasti pidempi. Hyvänen aika, kaikki nämä vuodet olen luullut olevani näkymätön ja käykin ilmi, että olen selkeästi ollutkin jo melkein ihmisen pituinen. Hei catwalkit, here I come!

Ei tullut tytöstä teurastajaa..

Huomasin edellispäivänä pohtivani suhdettani ruokaan ja eläimiin. Niin siinä sitten kävi, että kevyen kesäpohdiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei meikäläisestä  todellakaan taitaisi olla teurastajaksi. Kyllä, niin se vain on. Ainakaan niin kauan kuin muuta ruokaa olisi saatavilla, ja meillä Suomessahan sitä on. Hyllyt väärällään.
Tämä upea ajatuksen kirkastuminen tapahtui kesäisen kalastuksen yhteydessä. Minulla ei ole mitään kalastamista vastaan. Päinvastoin. Kalastaminen on mielestäni yksi järkevämmistä tavoista pyytää itselleen ruokaa. Luonnonkalojen pyytämisessä on runsaasti hyviä puolia niiden maukkauden lisäksi. Ei kuljetuskustannuksia, ei välikäsiä, ei pitkiä säilytysaikoja. Sitä voi pyytää, tai ainakin yrittää pyytää, juuri sen verran kuin tarvitsee, ja silloin kuin tarvitsee. Samalla siihen monella yhdistyy huvi ja hyöty. Monen tunnin ruuan metsästys ei haittaa kun sitä tekee muodossa josta itse nauttii.
Oma huvini alkaa hiipumaan siinä vaiheessa kun kalaa on yli oman tarpeen. Huomaan melko kevyin perustein haluavani kipata ämpärissä apeina molskivat ahvenet takaisin mereen..Minua ei voi myöskään pitäisi jättää loputtoman pitkäksi aikaa pyydystettyjen kalojen kanssa kahden. Ymmärrän kyllä kunnioittaa kalastajan saalista mutta pidemmän päälle alkaa ahdas muoviämpäri ja luontokappaleen luonnoton olotila ahdistaa. Näissä tapauksissa on parempi joko itse siirtyä muualle tai ehdottaa filerointiexpertille nopeaa toimeen tarttumista. Enkä muuten enää jää edes oppimismielessä seuraamaan tätä hyödyllistä tapahtumaa. Olen täysin tietoinen, että ilman sitä, en saisi herkullista kalafilettä lautaselleni, ja että ilman eläimen tappamista, siitä ei tule ihmisen ruokkijaa. Mutta silti. Pysyn näkö- ja toisinaan ehkä myös kuuloetäisyyden ulkopuolella. Mikäli saan valita, en myöskään haukea kalauteltaessa ole samassa soutuveneessä. Minkäs teet, näin se vaan on. Heikko- vai hentomielisiksikö meitä kutsutaan, en tiedä mutta en ole siitä kovinkaan huolissani. Jos kova nälkä olisi, niin saattaisipa siltä hauelta kuitenkin lähteä henki, jos niikseen tulisi.. Ehkä kun tarpeeksi kauan mietin ja pyörittelen tätä, siirryn kokonaan kasvissyöjäksi mutta siihen asti saavat pystyvämmät hoitaa eläimen muuttamisen aterian valmistusaineosaksi. Kalaonnea kaikkien kesään!

Ainahan se on mielessä

Tänään alkoi loma. Eilen närästi ja kirveli silmiä. Silmiäni ei kirvele ikinä, eikä kaikkina näinä vuosina minua ole myöskään närästänyt. Koskaan. Kytkin on ilmeisesti luitanut ja jarrupalat kuluneet.
Kiitos teille kaikille, että olette käyneet ja käytte täällä piipahtelemassa, olette ilahduttaneet minua - toivottavasti näiden tulevien vapaapäivien aikana voin ilahduttaa myös teitä!