En tiedä mistä illasta voisi sanoa, "olipa erikoinen ilta". Kun kaikenkaikkiaan on melko helppo löytää itsensä paikasta josta ei ollut vielä edellisellä viikolla tiennyt olevansa mutta tällä kertaa yliopistokoulutuksen tulevaisuutta ja tyttökuulumisia.
Olin kuuntelemassa Juden ja Mikkiksen kanssa keskustelua aiheesta "
Mikä on sivistyksen hinta"
. Kiitos kutsusta
Nanna.
Keskustelijiona olivat kansaivälisyyden professori Heikki Patomäki ja yliopiston kansleri Kari Raivio. Keskustelu liikkui paljolti yliopiston tulevaisuuden rahoituksen, nykyisen kehityksen ja tasa-arvon ympärillä.
Käsiteltiin toki myös yliopiston autonomiaa, yrityselämän vaatimuksia tai osaamattomuutta vaatimusten esittämiseen ja todellista tuloksellisuutta. Samoin oli esillä myös yksilön saama hyöty ilmaisesta koulutuksesta, joka maksetaan kaikkien verorahoista.
Mielenkiintoista ja virkistävää. Yllättävän usein mainittiin sana työläisperhe tai ylempi sääty, vaikka elämme tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa kuin koskaan. Kohokohta oli kun akateemisen perheen vesa(
tämän hän itse kertoi) nousi käyttämään puheenvuoroa ja totesi että "eiköhän ne jakoavaimenkin käyttäjät ole onnellisia että tehtaassa on viestinnnän maisteri tai diplomi-insinööri.
Voi "annamunkaikkikestää"!
Aina hetkeksi hiljenen, että onko noita tosiaan olemassa. Etenkin kun minulle aina yritetään väittää, että kyseiset hahmot ovat muinaisjäänteitä menneisyydestä, mutta ei, herran vuonna 2007, jakoavaimen käyttäjän pitää olla kiitollinen siitä että organisaatiossa on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilön. Henkilön ammatillisesta osaamisesta ei puheenvuorossa puhuttu.
Mutta napataampa kiinni ajatuksesta, että kaikkien verorahoilla siis maksetaan koulutus, jonka suorittaa vain tietty osa muutenkin paremmin pärjäävien perheiden lapsista.
Akateemisen perheen lapsella on seitsenkertainen mahdollisuus/todennäköisyys suorittaa yliopistotutkinto kun työläisperheenlapsella
(tätä nimenomaista sanaa käytettiin yliopistollisessa sivistyskeskustelussa vuonna 2007). Pitäisikö siis vaikka koulutuksen suorittaneen maksaa koulutustaan takaisin esim. verorahoina työllistyttyään ja yllettyään tiettyyn tulotasoon? Just asking..Oli miten oli. Lukukausimaksu ei tule painumaan unhoon. Tietyllä tavalla uskon, että se auttaisi joitakin opiskelijoita arvostamaan koulutustaan enemmän mutta vastavuoroisesti rokottaisi ikävästi taloudellisesti heikommassa asemassa olevia.
Eikä nimellinen koulutusmaksu ole mielestäni tasa-arvoisen koulutuksen suurin uhka. Lapsethan käyvät saman peruskoulun, joten korjaamista on jossain muualla. Eikä yliopistotutkinto ole myöskaan taloustieteellisesti suomen avain onneen. Meillä ei menisi yhtään sen paremmin vaikka kaikki kouluttautuisivat tohtoreiksi.
Missä olivat kaikkien pienten lasten perheet tästä keskustelusta? Sali oli lähestulkoon täynnä opiskelijoita muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Tätä keskuteluahan pitäisi käydä niiden kesken joiden lapset ovat tällä hetkellä peruskoulussa tai vasta menossa sinne.
Minkälaiseen suuntaan suomalainen yliopistokoulutus on mennyt/menossa? Miten sitä pitäisi/ei pitäisi rahoittaa, ja miksi? Miten säilyttää laadukas tutkimus mutta nostaa opetuksen taso samaan?
Yhtäkään nyt yliopistossa opiskelevaa ei kosketa enää 10 vuoden päästä tehtävät päätökset mutta äänestämällä ja osallistumalla voi vaikuttaa oman lapsensa koulutukseen. Tai asiasta voi olla kiinnostunut myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Elätkö maassa jonka korkeakoulutus on tasa-arvoista, kilpailukykyistä ja kuuluisa laadustaan.
Raivio esim. totesi olevansa todella tyytyväinen tutkimuksen laatuun mutta ei opetuksen laatuun. Kun jenkkihuippuyliopistoilla on neljä opiskelijaa opettajaa kohden, ja meillä 50, voi kuvitella sen näkyvän opiskelijoiden ja opettajien välisissä suhteissa.
Jotta tässä kaikessa ei olisi ollut tarpeeksi ohjelmaa, vietin seuraavan pari tuntisen Carden ja Ann-Maryn kanssa Virgin Oilissa. Ei ehkä ravintolana ihan ykkösvalintoja, ja muutenkin olen hieman S-etukortti paikka allerginen mutta sijainti oli kätevä. Vaikka paikka on mauttoman kitchimäisesti sisustettu, ruokamme tuli nopeasti ja Ceasar-salaatti oli aivan kelvollista. Ja tarjoilija hieman hassuudestaan huolimatta, asiakashenkisesti suuntaunut. Voisin suositella silloin kun on väsynyt tai on paljon pakkasta, eikä jaksa raahautua muualle.
Mutta oli ihana nähdä tytöt.
(siis hei, aikuisia naisiahan tässä ollaan - mutta ah, niin tyttömäisiä) A-M oli suomessa käymässä, ja puhevirta ei ollut yhtään tyrehtynyt Califoornian auringossa. Carden kanssa ei oltu muuten vain nähty pitkään aikaan, ja siitähän se keskustelu lähti mistä aina.
Kuka ja mitä ja mitäs sitten, ja mitäs nyt sitten, ja miten ja mitä sitten ja "ai kauheeeeeeta" jne. Aika hurahti. Naurettiin. Todettiin että kyllä meillä suomessa sentään asiat ovat melko mukavasti ja että puhelimet ovat auki öisin juuri sitä varten että niihin voi soittaa.
