Kultaa ja hopeaa kotiseudulle

Ihanaa Loimaa, ihanaa! Voi kuinka riemukasta iloa ihminen, ja Loimaannorppa,  voikaan tuntea kun kotikaupunki voittaa Suomen mestaruuden ja saa toisessakin palloilulajissa hopeaa. Kaupunkien ja ihmisten arvoa ei mitata urheilutuloksilla, eikä voitetuilla mitalleilla mutta iloitsen täysillä siitä mitä tuollaiset voitot tuovat pienelle kaupunkiyhteisölle mukanaan!
Loimaan Hurrikaani voitti lentopallossa Suomen mestaruus hopeaa ja Loimaan koripallojoukkue Bisons Nilan koripallossa kultaa. Matkan varrella ällistelin että "eihän siellä koko kylässä ole ketään yli 170 senttistä" No totta kai on, vaikka meidän sukumme keskipituus näyttäisi olevan n. 150 senttiä, niin ei se tarkoita, etteikö kukaan koko Saviseudulla oli kasvanut normaalipituiseksi.
Mutta hieno esimerkki siitä, miten yhdenkään pienen kylän tai kaupungin ei tarvitse itkeä sitä, että vain isoissa kaupungeissa on resursseja ja rahaa. Tämä on myös tuhannen taalan paikka  Loimaan kaupungin kulttuuri- ja liikuntatoimelle kehittää ja luoda uusia palveluita, miten saada lapset, perheet ja paikkakunnalle muuttajat viihtymään liikunnan ja kulttuurin parissa. Mutta hienoa Loimaan kori- ja lentopalloilijat olen ylpeä teistä! Unohtamatta uurastaneita taustajoukkoja ja kannustajia, jotka tekevät yhteisestä matkasta mahdollisen.

Nilan bisons
Hurrikaani Loimaa

Pannaas sillai si

Mitenkäs onkin päässyt käymään niin, että on kulunut tovi Loimaa-tietouden levittämisestä. Korjataanpa se vaikka murretietoudella.

Loimaalainen käyttää apuverbiä panna:
Pannaas sillai si. Pantiin mennen pakkoon.
Panna-verbin käyttöä on irvailtu siinä määrin, että mummorukka mietti päänsä puhki, mitä sanoisi linja-autonkuljettajalle, kun piti päästä autosta panimon paikkeilla (entinen Loimaan Oluttehdas). Sano sitten: "Pääsisiks mää pois siinä tälläämön kohralla."

Tämä kaikkien päivää ilahduttava tietopläjäys tuli mieleeni oluesta ja historiasta. Loimaallahan on ollut oma olutpanimonsa, ja tänään tuli yllättäen eteen kysymys: "Minä vuonna Loimaan pilsneri on tullut Alkon valikoimiin?". Ei ollut tietoa. Onneksi Loimaan lehden lukijoilta aka kaikki tietäviltä paikallisilta voi asioita nykyään kysyä täältä pääkaupunkiseudulta tekstarilla. Uskon että tämä visainen kysymys ratkeaa jo alkuviikosta. Kysymys lehdessä lauantaina, seuraava ilmestyy tiistaina.
Kuvat beerfinland.comista.

Tuulaliina Varis -Loimaalta

Koska erästäkin naista usein pyydetään mainitsemaan kuuluisia loimaalaisia niin blogi jatkaa heidän esittelyään.
Runebergin päivän kunniaksi, yksi runebergin palkinnon saanut.

Monipuolisesta tuotannostaan Tuulaliina Varis on saanut sekä journalisti- että kirjallisuuspalkintoja. Valtion tiedonjulkistamispalkinnon hän sai vuonna 1994, Marja Liisa Vartio-palkinnon 1996 ja Runeberg-palkinnon 2000.

Tuulaliina Variksen ensimmäinen romaani Maan päällä paikka yksi kertoo vahvoista naisista kolmessa sukupolvessa. Minäkertoja on Ulla, toinen Elias Suokon ja Palosen Ainon kaksostyttäristä. Ajallisesti kuljetaan ristiinrastiin viime vuosisataa, autonomian aika keisareineen ja elementtitaloja rakentava nykyaika, Ullan vuosilukuihin sitomaton aikuisuus asettavat kerronnan rajat. Ulla, Leena ja Aulikki ovat syntyneet sota-aikana, heidän nuoruutensa – kirjan kerronnallinen keskipiste osuu 50-luvun alkupuoliskolle, ja sen ajan nuorison elämästä Tuulaliinana Varis antaakin eloisan kuvan.

ps. "Esiäiti kellarissani ja muita juttuja" vuodelta 1993 on Tuula-Liina Variksen esikoisteos. Variksen kirjallisuuden tyypillisiä elementtejä ovat sujuva kerronta ja onnistunut sisäisen puheen kuvaus. Elämisen arvoja ja ehtoja, valtaa ja rakkautta, hän pohtii usein läheisen ihmissuhteen kautta, lukijan ennakkoasenteilla leikitellen. Fiktiivinen muistelma "Kilpikonna ja olkimarsalkka" kertoo hänen ja Pentti Saarikosken myrskyisästä avioliitosta. Tämä kirja on ollut Runeberg-palkintoehdokkaana vuonna 1994

Päivän linkkisuosituksena:Älyköt keskustelevat Radio Helsingin keskustelupalstalla yliarvostetuista kirjoista.

Loimaan shamaani - Alpo Jaakola

Törmäsin viikonloppuna ihmiseen jonka äidillä oli Alpo Jaakolan tauluja.. Kaikilla ihmisillähän on jokin linkki Loimaalle. On siis aihetta myös kertoa loimaalaisista.

Kuuluisia loimaalaisia: osa 1.
Taitelijaprofessori, Loimaan shamaani
Alpo Jaakola (1929 - 1997)

"Alpo Jaakolan taiteilijalaatua määritellessään joutuu ymmälleen, niin poikkeuksellisen laajaa ja ulottuvaista hänen ilmaisunsa on. Henkinen matka tuntuu jatkuvan monia teitä samaan aikaan. Viivan herkkyys värisee sielun paljautta. Hahmojen ilmeet ja eleet puhuttelevat ajattomasti. Vastakohdat värjyvät salaperäistä ykseyttä. Hermoyhteys kansakunnan muistiin ja ihmisen historiaan avautuu."
(Ilkka Juhani Takalo-Eskola 2002)

Loimaan taidemuseo

Alpo Jaakola oli luonnon kanssa painija, "mystinen shamaani" joka hallitsi

Jaakola, Alpo
(1929-1997)

Alpo Jaakola syntyi
Loimaalla 1.4.1929 ja loimaalaisena hän pysyi läpi elämänsä. Jaakola on
yksi niistä taiteilijoista, joita on vaikea luokitella. Hän oli samanaikaisesti
niin kuvanveistäjä, kuvataiteilija, kuin kirjailijakin. Jaakola opiskeli Turun
piirustuskoulussa vuosina 1951-1952.
Makaaberi tunnelma ja tumma värimaailma
olivat leimallisia Jaakolan 1950-luvun tuotannolle, mutta tämä muuttui vuosien
mittaan. Synkkyyden tilalle tulivat hehkuvat värit ja surrealistisen tyhjyyden
tilalle yksityiskohtien runsaus. Alpo Jaakolan pääinnoittajia ja –aiheita olivat
ihminen ja luonto, muusta aihepiiristä esiin nousevat eläimet, uskonnollisuus ja
tuonpuoleinen.

Neljä peruselementtiä, tärkeimpänä niistä maa, näyttävät
olleen Jaakolan innoittajina. Yhteys luontoon oli tälle ”Loimaan erakoksi”
kutsulle taiteilijalle erittäin tärkeä, voisi jopa sanoa välttämättömyys. Tämä
heijastuu erityisesti hänen myöhäistuotannostaan: monet hänen toteemipaaluja
muistuttavista veistoksistaan on pystytetty luonnon keskelle. Nämä kivestä ja
puusta muovatut valtavat taideteokset huokuvat eroottista valtaa ja voimaa.
Samalla ne
toimivat myös luonnonhenkien vertauskuvina. Myös loppukauden maalaukset ovat
vahvasti shamaanihenkisiä, tyylillisesti ne voi
luokitella lähinnä groteskeiksi. Maalaukset ovat täynnä yksityiskohtia, värit ja
muodot toistuvat runsaina ja mystisinä. Irrationaaliset kuva-aiheet liittyvät toisiinsa
täysin taiteilijan oman logiikan mukaisesti. Taiteilijana Jaakolaa voi kutsua mystikoksi ja
pohdiskelijaksi, mutta myös lyyrikoksi, joka suhtautui taiteeseensa aina
vakavasti. Alpo Jaakola kuoli Loimaalla
27.2.1997.