Onpa ja Ompa

Tein tänään virheen. Mutta opettavaisen sellaisen. Menin eräässä fb-ryhmässä ystävällisesti huomauttamaan, että onpa sana kirjoitetaan n-kirjaimella. Siitähän se riemu repesi.
Ymmärsin varsin nopeasti tehneeni arviointivirheen. Puolustuksekseni yritän selittää, että tarkoitin sitä ihan hyvällä. Täälläkin saan korjauksia kirjoitusvirheistäni ja arvostan sitä. Merkitsee paljon, että joku viitsii lukea(se jaksaa ilahduttaa päivittäin) mutta yhtä ilahduttavaa on saada kommentti virheestään, jonka voi sen jälkeen korjata. Jos eräs pomoni ei olisi ystävällisesti kommentoinut tuplapassiivin käyttöäni, käyttäisin sitä vieläkin, ja itse asiasa saatan vahingossa käyttääkin, mutta usein myös muistan hänen - ystävälliset - sanansa ja viitseliään korjauksen.
Tänään ällistytti huomautukseeni tulleet kommentit, jotka yksimielisesti alkoivat: "Ompa" on meidän murretta, ja täällä se kirjoitetaan niin." Suuni loksahti auki kun kysyin, että kirjoitetaanko teidän murteessanne myös "Kumpa" niin vastaus oli myöntävä. "Kumpa kumpainen, joo-o millä ainaki :)" Tuohon ei voinut huomauttaa, mitään "Kumpi, kumpainen" sanoista, koska heidän murteessaan kirjoitetaan noin.
Hetkisen luulin(taas), että olen piilokamerassa.
Korjatkaa ihmiset ystävällisesti kun huomaatte, että joku ei osaa, tekee väärin tai tarvitsee apua muusta syystä. Pahinta on ettei asioista välitetä tai että aikuinen kirjoittaa että: "Must o hienoo et sanat sanotaa erilail / kirjotetaa erilail.... murteet on rikkaus!! ei nipoteta tommosista hienouksista! äidinkielen tunnit o sit eriksee!!"(suora lainaus) tai "mie kirjotan monasti murtheela jotenka sillon se kuuluu olla ompa :) enkä viitti aikusten kirjotuksia muutenkaan korjailla, eikö se tärkeintä ole että tulee ymmärretyksi? ;)"
 Olin ällistynyt, että kommenttini vääntyi murrekeskusteluksi. Sitä en osannut odottaa. Olin virkistyneen yllättynyt. Pahoittelin kommenttiani, jonka olin tarkoittanut ystävälliseksi tiedoksi, ja kerroin, että olen joskus itse ilahtunut kun joku on neuvonut minua. Tämän jälkeen tuli noin 80 kommenttia erilaisista sanoista tai sanonnoista, joita ihmiset omilla murrealueillaan käyttävät. Ja ainoastaan kaksi, jotka jollakin tavalla viittasivat oikeinkirjoitukseen.
Hieman tuohtuneena tästä kaikesta päätin tarkistaa 15 -vuotiaalta norppa-pikkuserkulta tietäisikö hän miten "onpa" sana kirjoitetaan. Hänhän asuu myös kotiseudullamme ja vahvalla murrealueella. Huojennuksekseni hän tiesi ja kertoi vielä kuinka paljon ärsyttää kun joku käyttää "tt" yhdistelmää "d" kirjaimen sijaan tai kirjoittaa esimerkiksi "viellä". Tulin iloiseksi ja suhtaudun huomiseen taas toiveikkaasti. 
Olen siltikin sitä mieltä, että moni kirjoittaa onpa sanan m-kirjaimella, koska luulee, että se kirjoitetaan niin, eikä siksi, että kirjoittaa omaa murrettaan. Eikä ole tärkeintä, että tulee ymmärretyksi, kun aikuiset naiset kirjoittavat niinkin vaativia lauseita kuin "Ompa ihana" ja "Kumpa mullakin ois tollanen." Mutta ehkä heillä myös kaikki ruoka syödään lusikalla, koska tärkeintähän on, että lähtee nälkä.

Ihanaa, Ihmiset, ihanaaa!

Torstai-illalla se iski. Halu auttaa. Järkevä puoli sanoi, että "ei tässä nyt oikein enää ehdi" mutta tunne puoli potkaisi sitä persauksiin. Olin lukenut Hopen sivuilta siitä miten isommille pojille toivottiin lahjoja, koska pienemmille lapsille ja tytöille ilmeisesti helpommin löyty lahjoituksia.
Niinpä laitoin muutamalle ystävälle viestin ja kerroin, että jos muukin haluaa osallistua niin mielelläni vien paketit perille.
Pari "heikointa lenkkiä" vastasikin,  kiitos myös työyhteisöni, ja saimme supernopealla aikataululla kasaan kuusi lahjakorttia, kymmenisen pakettia ja useampia lupauksia tulla mukaan ensi vuonna.
Tuntuu hyvältä. Järkevältä. Vaikka nämä lahjat eivät ketään pelasta, ne saattavat vaikuttaa siihen miltä useammalta lapsesta jouluaattona tuntuu. Nämäkin pienet kädenojennukset saattavat antaa myös vähänvaraisille vanhemmille voimia jaksamiseen ja uutta toivoa kun näkevät omien lastensa ilahtuvan. Lapsia on sijoittettuina ja vähävaraisissa perheissä niin monesta syystä. Toisenkin vanhemman pitkäaikainen sairaus saattaa romuttaa talouden niin, ettei perusselviämisen lisäksi riitä rahaa enää muuhun.
Tänään tapaamani Hopen toiminnanjohtaja Eveliina myös kertoi, että avunpyyntöjä tulee vieläkin. Vaikka mekin olimme myöhään liikkeella, hän hymyillen vain kuittasi pahoitteluni ja sanoi olevan ihanaa, että näile avunpyytäjille voidaan vastata, että lahjoitettavaa on. En halua miettiä miltä tuntuu vastata väsyneelle pyytäjälle, ettei mitään helpotusta pystytä lupaamaan.
Olen niin kiitollinen siitä, että sain tehdä edes jotakin mutta olen myös ylpeä niistä ihmisistä jotka tarttuivat tähän toimintaan mukaan. Kun vapaaehtoisia ja hyvällä tsempillä osallistuvia vastauksia tuli ja asiat konkretisoituivat teki mieli vaan tuulettaa kuinka Hienoja Ihmiset ovat! Kaikki hyvä minkä teemme toisille, tulee kyllä moninkertaisena itselle takaisin. Hyvän kiertämään laittaminen on erinomainen tapa kiittää kaikesta siitä mitä on itsekin saanut. Ehkäpä tämä oli joululahja itselleni.

Lastenvaatteita viikkaamassa

Harva lapseton pääsee tutustumaan näin yksityiskohtaisesti eri lastenvaatemalleihin, kuoseihin, merkkeihin ja muotiin kuin tänään pääsin. Neljän tunnin lastenvaatteiden viikkauksen ja pakkauksen jälkeen alkoi tosin olla veto hieman pois. Aamiainen oli jäänyt kahvikuppiin, ja lounas välii,n mutta puuhata piti kun oli tekemisen meininki.
Lauantaina Lohjan Hope järjesti paikallisen keräystempauksen lähikoululla. Lehdessä oli ollut ilmoitus, että kolmen tunnin ajan otetaan vastaan hyväkuntoisia ja siistejä lastenvaatteita ja -tavaroita. Lähdin mukaan vain sen enempää "ilmoittautumatta",  kun yleensä apua aina tarvitaan lajittelussa ja pakkaamisessa kun järjestetään ns. isompia tempauksia.
Enkä turhaan. Tavaraa tuli paljon. Lasten vaatteita, leluja, kirjoja, pelejä ja myös lakanoita, liinavaatteita yms. Erityinen ilo oli huomata, miten toiset ihmiset lahjoittivat todella hyvälaatuista ja -kuntoista tavaraa. Täysin priimalaatuisia ulkoiluhaalareita, juhla- ja arkivaatteita, aivan pikkuiruisista isoihin lapsiin asti. Mutta olihan mukana myös sellaisia, jotka jouduttiin lajittelemaan "ei jatkoon". Tarkoitus oli kerätä vaatteita, joita jokainen voisi pitää omalla lapsellaankin. Rikkinäiset tai tahraiset vaatteet eivät välttämättä ole sellaisia, joita lahjoittaja itsekään haluaisi. Maailma ei ole tasa-arvoinen, ja valitettavasti jo lapsetkin laittavat toisiaan "arvojärjestykseen" pukeutumisen perusteella. Silloin on upeaa, että lahjoituksina niillekin lapsille saadaan "tasa-arvoiset" vaatteet päälle, jotka muuten joutuisivat kiusatuksi perheen taloudellisen tilan vuoksi.
Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen jossa ei pärjäää. Silloin pienikin apu voi olla kullanarvoista. Joskus vaikeassa tilanteessa, pelkästään sekin, että tietää aivan vieraiden ihmisten välittävän, voi auttaa. Yhteisö on niin vahva kuin sen heikommat jäsenet ovat. Auttamalla omaa yhteisöä, auttaa myös itseään.
Mutta oli mukava nähdä, että Lohjalla toiminta on käynnistymässä reippaasti ja mukana on aikaansaavia ihmisiä. On kiinnostava nähdä mitä kaikkea täällä saadaan aikaiseksi ja muutenkin erityisesti itselläni on hyvä tunne siitä, että ajatus ilman välikäsiä auttamisesta on levinnyt. Voidaan itse viedä suoraan apua tarvitsevalle vaatteita yms. eikä vain odoteta "että joku muu jossain muualla varmaan hoitaa".