Skuutti takapuolen alla

Nyt kun loma loppui, pilvet valtasivat taivaan ja sadettakin rihmoi niskaan, oli hyvä lähteä merelle. Ilta olikin pelastus, koska tuttu sisätiloihin paluun -ahdistus oli hivuttautumassa kynnyksen yli.
Pitkin kesää olen kuullut Tiistai-kisoista eli tiistiksistä, niin kuin alan harrastajat niitä kutsuvat. Olen kaihoten lukenut heidän päivityksiään facebookista ja ollut iloinen Kuisman puolesta hänen vauhdikkaasta ulkoilmaharrastuksestaan.
Tänään pääsin itse osallistumaan. Kyse ei ollut World Cup-tasoisesta lähdöstä mutta ensikertalaisena pienempi lähtö kävi oikein hyvin. Itseasiassa oli pelkästään ilahduttavaa olla veneessä ensi kertaa juhannuksen jälkeen. Pieni kisaosuus toi vain tekemisen meininkiä ja harjoitutti hyvin osallistumista.
Rata oli napakka. Viklalla kierrettiin noin yhdeksän minuutin "makkararataa". Noin yhdeksän minuutin kierroksella sai kiskoa köyttä jos toistakin. Köysiähän ei ollut kuin kaksi mutta tottumattomalle siinäkin riitti. Yhden käännöksen aikana onnistuin kietomaan skuuttiköyden vasemman ja oikean jalkani ympäri, itseni ympärille sekä spiirapuomin ympärille..JA istumaan toisen skuuttiköyden päälle, mikä luonnollisesti esti purjeen liikkumisen. Hikihän siinä tuli. Kaikki olisi mennytkin loistavasti ilman tuota "takapuoliköyttä". Kun norppamaisen notkeasti syöksähtelee laidalta toiselle, varoo päätään, vapauttaa yhden köyden ja kiskoo toisesta, on huomattavan ärsyttävää huomata istuvansa liikkumaan tarkoitetun köyden päällä. Onnistunut suoritus - niin lähellä mutta niin kaukana. Takaraivossa tikittänyt sekuntikello ei tainnut helpottaa vyyhdeistä selviytymistä. Laidan yli reippaasti roikkuminen tuntui huomattavasti luonnollisemmalta. Onneksi hyvät neuvot olivat lähellä: "Skuuttiköyden päällä ei kannata istua."

Juhannus ilman lossitörmäystä

Terveisiä vesiltä ja kesän ensimmäiseltä meriseikkailulta. Juhannuksen päätepysäkkiä jouduttiin arpomaan pitkään. Sääennusteita oli yhtä paljon kuin ennustajiakin, joten oli mahdotonta arvioida mitä kelit olisivat.
Voittajaksi päätyi purjehdus, ja kohteeksi Tammisaaren lähettyviltä Saunasaari.
Kaikki meni loistavasti. Kelit olivan nousujohteiset ja ruoka oli hyvää. Olikin vaikea taas tottua mantereruokailuun kun veneessä ja saaressa taso oli pysynyt herkullisen paremmalla puolella. Ruuanlaitto veneessä sujuukin yllättävän helposti, paitsi silloin kun osaavampi miehistö arvelee Viking Mariellan tulevan syliin ja pyytää keittiöhenkilökuntaa siirtymään kiehuvan vesikattilan ulottuvilta kannelle.Eipä hätää, Mariellan kapteeni oli opetellut sääntökirjasensa ja väisti purjeilla vastaantulevaa...
Myöskään luvattu lossitörmäys jäi tekemättä ja youtube-kuvaamatta.Hyvä näin. Milläänhän ei nykyään saisi, tai oikeammin kannattaisi, pelleillä mutta jos ei huumorinkukka kuki juhannuksena, turha sitä on lannoittaa enää syksylläkään.(vanha loimaalainen sanonta)
Keli Helsingistä lähdettäessä oli epäillyttävän harmaa ja niinhän siinä kävi, että vettä tuli niskaan. Myös tuuli oli epävakaa. Purjehtiessahan pärjää ilman aurinkoakin mutta ilman tarvittavaa ilmavirtausta matkasta alkaa tulla todella puisevaa. Mutta niin kuin aina, luonto palkitsi seuralaisensa ja juhannusaaton auringonlasku oli häkellyttävän kaunis.
Palkintoa riitti myös paluumatkalle. Aurinkorasvan kerroin 50 tuli tarpeeseen. Ystävällisesti totesivat töissä että "olet saanut väriä". (ei siis pukevaa päivetystä) Yhdeksän solmun etenemisvauhti alkoi tuntua jossain vaiheessa jo norpankin vatsanpohjassa.Tai sitten se oli juhannus mutta ei ole mitään, mitä ei raikas meri-ilma sekä maailman paras sienikastike varhaisperunoineen parantaisi. Oli se kyllä virkistävää ja raikastavaa. En yhtään ihmettele, että toiset karkaavat merille. Homma ei ehkä aina ole hääppöistä mutta ainakin ajatuksille on tilaa. Kiitos osallistuneille, You made my Juhannus.