Lumitöitä ja tosi tättärää!

Trendy SpringShopping:  Lumikola, lumentyönnin
ja Punavuoren raudasta - Petkele

Olen kiitettävästi luistanut lumitöistä. Ensinnäkin meillä on ollut vain yksi lumikola, ja toiseksi, olen muissakin asioissa sitä mieltä, että ihmisten pitää keskittyä vahvuuksiinsa ja tehdä niitä asioita jotka sujuvat paremmin. Mutta eilen sain äkillisen happivajeen ja osallistumisajatuksen päähäni. Kyse oli ilmeisesti hetkittäisestä identiteettikriisistä ja tiimiytymisen tarpeesta. " Olen reipas, tasa-arvoinen ja yhdessä olemme nopeampia. " (ha ha)
Ei auttanut kuin kotimatkalla kaartaa Starkin pihalle. Lunta olikin tuiskannut kiitettävästi aikaisesta aamusta. Myönnän myös olevani välineihminen. Ikävästä hommasta saa vielä ikävämmän, jos sitä tekee huonoilla työkaluilla. Lumityöt ovat yksi hyvä esimerkki. Yleensä siinä kun ei kohtaa ajoitus, ei inspiraatio, ei keli, eikä myöskään luojan suoma vapaa tahto.
Valikoimasta löytyikin juuri sopiva Fiskarsin kola. Pieni, kevyt ja kätevä. (Sisätiloissa) Voi iloa ja riemua kun päästiin kotipihalle, jonka peitti 25 senttinen lumikinos! Kyllä luisti ja oli kevyttä. Ensimmäiset viisi minuuttia. Sen jälkeen olikin jo hiki ja naama punaisena.
Isommalla kolalla en olisi päässyt lumivallejamme puoleenkaan väliin, ja teki se tiukkaa pienemmälläkin. Suurin ongelma on saada lunta enää mahtumaan minnekään. Toiseksi suurin ongelma on oma harjaantumattomuus. Puskuvoimaa ja tekniikkaa puuttuu. Täyden työpäivän jälkeen tuntuu olevan myös hippasen motivaatiohaastetta.. Olisin halunnut lykkiä kaiken liikenevän pihaportista kadulle. Sieltähän se lana-autokin työntää ne meidän pihalle. Uskalluksen puute esti. Olin aivan varma, että joku kuitenkin näkisi ja saisi hepulin. Säästän naapurisovun testauksen myöhempään.
Kun kuitenkin olin yritteliäällä päällä a.k.a. esitin osallistuvaa, niin halusin hoitaa oman osani ihanasta valkeasta puuterista. Kolaamisesta vaan ei oikein tuntunut tulevan enää mitään pihan puolen välin jälkeen.  Luovuin siis kolasta ja siirryin samalla reissulla hankittuun lumentyöntimeen. Sillä jaksoin urheasti heitellä lunta mäkeen vielä varttitunnin, kunnes kädet eivät enää suostuneet tottelemaan. Pyysin luvan saada poistua muonitus- ja rakennuksen lämmitystehtäviin. Lupa myönnettiin. Viikonloppuna ajattelin käydä juttelemassa naapurin papan kanssa. Hänellä on lumilinko.

ps. Vinkkinä kaikille "meillähän ON aivan hyvä ja ehjä lumikola" -ihmisille. Jos taloudessanne on vähänkään erikokoisia lumityöläisiä, niin hankkikaa nyt ihmeessä myös sopivat työvälineet. Jos kolan työntäjillä on esim. pituuseroa parikymmentä senttiä tai painoaeroa parikymmentä kiloa, niin voisi ajatella, että työvälineissäkin voisi olla eroa. 

Mielenkiintoista ja erikoista

Ensimmäinen viikonloppu ja ensimmäinen arkipäivä uusissa olosuhteissa on nyt kunnialla suoritettu. Tunnelma on melko erikoinen. En osaa sitä oikein muuten kuvailla. Olen toki erittäin innostunut, kiinnostunut ja utelias - mutta kaikki on vain niin - erilaista.
Ensinnäkin viikonloppuna oli sellainen olo, että on lähtenyt retkelle. "Tässä sitä lämmitetään mökkiä ja vähän puuhastellaan. Sitten lähdetään käymään paikallisessa kaupassa..missäs se nyt onkaan..ja lopuksi lämmitetään sauna kun ollaan puuhasteltu ulkona vähän lisää ".
Myös arkeen herääminen herätti pientä kummastelua. Ensimmäinen aamutoimi; uuniin pesällinen ja alakertaan toinen. Kuppi kahvia ja voileipä puiden rätistessä.
Talven yllättäessä ensimmäiseen työmatkaan motarilla meni rutkasti enemmän aikaa. Moottoritietä kutsun mielessäni nyt teleportiksi, koska tuntuu, että se ainakin hetkellisesti siirtää minut kahden todellisuuden välillä.

Topi ei voi ymmärtää miksi
täysin hyviä pähkinöitä annetaan
linnuille(!).

Tämän kaiken lisäksi, ehdin jo käydä esittäytymässä naapureille, laittamaan pihalintujen ruokinnan järjestykseen(miksi asua pihan ympäröimänä, jos pihalla ei ole seurattavaa)
Purkamaan muutamat muuttolaatikot(triljoona on vielä jäljellä), tiputtamaan kahvipannun liesituulettimeen, jäämään sukastani kiinni puuhellaan, sytyttämään kynttilän itsenäisyydellemme ja vetämään muutaman naulan irti purkupuutavarasta. Ihminen, joka keksi tuon maagisen laitteen, "naulanirrottajan" on nero. Haluaisin kiitellä häntä vuolaasti.
Nyt menen vielä pöyhimään hiilloksen ja laittamaan pellit kiinni. (ja kyllä äiti, olen jo tilannut häkävaroittimen)

ps. Orkidea puhkesi tänään kukkaan ja joulukaktus sen vieressä kirii minkä kerkiää

Aamukampa harvenee

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Asunto on täyttynyt muuttolaatikoista ja aikataulut kuristavat kurkkua. Milloin itse asiassa voi muuttaa? Mitä vielä tarvitsee tässä kodissa? Mistä kaiken löytää perillä?(ei niin  mistään, voin kertoa) Ja mihin kaikki menee?...Samaan aikaan kun tunkee lenkkitossujaan ja puutarhakirjojaan harmaisiin muovilaatikoihin, pitäisi miettiä kylpyhuoneen kalusteita ja mahdollisia muita remonttitarpeita. Ei onnistu. Asia kerrallaan. Ensi muutetaan, sitten mietitään. Tai noh..
Vuodenaika on mitä sopivin muutolle. Jo viimeksi muuttaessani, uuden vuoden aattona, unelmoin, minkälaista olisi muuttaa kesällä. Kantaisi paitahihasillaan laatikoita, voisi pitää ovia auki, tavaroita voisi koota pihalle ja muuttoväki voisi iloisesti rupatella lintujen visertäessä ja nauttia kesätuulen pehmeästä virkistävyydestä... Mutta ei - nyt kun muutto on ajankohtainen, on luvattu parinkymmenen asteen pakkasia, lumikasojen vuoksi muuttoautoa ei edes pysty ajamaan oven lähelle ja muuttolaatikoita kantasessa sormet jäätyvät kiinni kanttoaukkoihin ennen kuin on edes ehtinyt liukastumaan sen ensimmäisen "särkyvää"-laatikon kanssa..

päätöksestä se vaan on kiinni,

että päättää kuulua jonnekin,

omaksua jonkun paikan omakseen niinkuin

alkukankean takin ylleen ja saada se mukautumaan

ruumiiseensa, nämä talot, kujat ja portinpielet

          Kaarina Valoaalto 

Ei muuta kuin hiukset päässä, 1980

Kun ei nyt vain sattuisi mitään..

 

Jäisiä puikkoja korkeuksissa

Kun näitä kuvia katselee, tekee mieli laittaa kypärä päähän kadulla kävellessä. Viimeisen parin viikon aikana on näkynyt jalkakäytävillä huimia tilanteita kun katoilta tiputetaan lunta mutta kävelijät käyttävät jalkakäytäviä puomeista huolimatta. Erityisesti kunnostautuneet ovat nuoret äidit. Olen nähnyt kaksi pelottavaa tilannetta jossa toinen äiti rattaidensa kanssa, ja toinen pulkkansa kanssa tyynesti kiertävät estopuomit, ajattelematta hetkeäkään miksi ne siinä ovat, kunnes vahdissa oleva huoltomies pää punaisena karjuu tulemaan  alueelta "vähän hemmetin nopeasti pois" . Kymmeniä kiloja jäätä ja lunta tipputetaan korkeiden kerrostalojen katolta, rattaissa ja pulkassa on kaksi pientä lasta, eikä päässä liikahda ajatuskaan siitä ettei niitä puomeja ole siihen kiusaksi laitettu. Ehkä muutaman tuhannen rikesakko lasten turvallisuuden vaarantamisesta olisi parantanut ajattelukykyä seuraavana talvena.

Huh!