Aamukampa harvenee

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Asunto on täyttynyt muuttolaatikoista ja aikataulut kuristavat kurkkua. Milloin itse asiassa voi muuttaa? Mitä vielä tarvitsee tässä kodissa? Mistä kaiken löytää perillä?(ei niin  mistään, voin kertoa) Ja mihin kaikki menee?...Samaan aikaan kun tunkee lenkkitossujaan ja puutarhakirjojaan harmaisiin muovilaatikoihin, pitäisi miettiä kylpyhuoneen kalusteita ja mahdollisia muita remonttitarpeita. Ei onnistu. Asia kerrallaan. Ensi muutetaan, sitten mietitään. Tai noh..
Vuodenaika on mitä sopivin muutolle. Jo viimeksi muuttaessani, uuden vuoden aattona, unelmoin, minkälaista olisi muuttaa kesällä. Kantaisi paitahihasillaan laatikoita, voisi pitää ovia auki, tavaroita voisi koota pihalle ja muuttoväki voisi iloisesti rupatella lintujen visertäessä ja nauttia kesätuulen pehmeästä virkistävyydestä... Mutta ei - nyt kun muutto on ajankohtainen, on luvattu parinkymmenen asteen pakkasia, lumikasojen vuoksi muuttoautoa ei edes pysty ajamaan oven lähelle ja muuttolaatikoita kantasessa sormet jäätyvät kiinni kanttoaukkoihin ennen kuin on edes ehtinyt liukastumaan sen ensimmäisen "särkyvää"-laatikon kanssa..

päätöksestä se vaan on kiinni,

että päättää kuulua jonnekin,

omaksua jonkun paikan omakseen niinkuin

alkukankean takin ylleen ja saada se mukautumaan

ruumiiseensa, nämä talot, kujat ja portinpielet

          Kaarina Valoaalto 

Ei muuta kuin hiukset päässä, 1980

Parikymmentä tuhatta sinne tänne

Lisää asuntoasiaa kun kerran vauhtiin päästiin. Tänään oli vuorossa Itä-Pakila,  Malmi sekä Vantaanpuisto. Malmilla asunnon takapihalla oli bussipysäkki, Itä-Pakilassa talo oli puolestaan kiinni liimattu Kehän meluaitaan ja Vantaanpuiston jengi lähiostarilla näytti siltä, ettei ole tarkoitettu polkumme kohtaavan tulevaisuudessa joka ilta. Ei ollut siis auringolla risukasapäivä tänään.
Uuden kodin löytymistä odotellessa on luonnollisesti kiinnittänyt huomiota hintoihin ja olen viime aikoina tehnyt ällistyttävän havainnon. Osan asuntojen hinnoista on tipahtanut  parisen kymmentä tuhatta. What the wok?! Oikotiehän kätevästi ilmoittaa automaattisesti, kun jonkin omaan haarukkaan sopivan  kohteen hinta nousee tai laskee, ja avuliaasti kertoo myös mikä hinta oli pudotusta, tai nostoa, ennen.
On ymmärrettävää, että jokainen haluaa kodistaan hyvän korvauksen. On ymmärrettävää, että jotkut haluavat myös maksimoida voiton - mutta se että hintapyynnöt heittelevät kymmeniä tuhansia alkaa olla täysin älytöntä. En tiedä oliko ilmiö sama markka-aikaan. "Tänään pyydämme asunnostamme 400 000 markkaa mutta ensi viikolla hinta onkin enää 280 000." Täysin väärä viesti myös välittäjältä joka on ammattilaisena prosessissa mukana. Kaikilla on tiedossa alueen ja kaupungin keskihinta, miksi ihmeessä pyytää 20 000 euroa liikaa..? Tiedän kyllä, että aina saa pyytää mutta sillä logiikalla hinnat voitaisiin kaikessa muussakin vetää toppiin ja arpoa kunnon kertoimilla.

jk. Asiasta myös tänään Taloussanomissa: Asuntojen hinnat karkasivat käsistä.

jk2. Tänään Taloussanomat epäilee hintojen kasvun pysähtyvän. 

Väliaikatiedote asuntomarkkinoilta

Asuntoasia on jäänyt tarkoituksellisesti bloggailun ulkopuolelle, koska pelkkä asian miettiminen tuntuu toisinaan vievän tarpeeksi energiaa. Pelkäänpä, että olen  turnauskestävyyteni äärirajoilla. Aktiivista etsimistä on nyt kulunut puolisen vuotta, ja aika monet eteiset kuivauskaappeineen on tullut nähtyä. Kaikkiin ei ole tarvinnut päästä edes aivan sisälle asti..
Etsimisen ohessa halusin myydä asuntoni, jotta välttyisin kahden asunnon loukolta. Nyt asuntoni on käytännössä myyty mutta olen luisumassa nolla-asunnon haltijaksi. Tältäkö kuuluu tuntua kun hoitaa asiat järkevästi oikeassa järjestyksessä? Yliarvostettua, sanoisin..
 Oman asunnon myynti on siis sujunut. Ilmeisesti tämän viikon perjantaina kirjoitamme kaupat sinetöivän kauppakirjan. Mutta mikäänhän ei ole varmaa tässä maailmassa, paitsi epävarma. Minkä siis opin Lohjalaisilla talomarkkinoilla. Tiedä vielä mistä isommasta pahasta tuo tilaamatta ja pyytämättä tullut opetus minut vielä pelastaa. Kiitoskortin osoitteen tiedän.(ei, en ole täysin vielä yli kokemuksestani) En luonnollisestikaan halua neuvoa ketään oman elämän suurimpien ratkaisujen kanssa mutta suosittelen lämpimästi ainakin kokeilemaan oman asunnon itse myymistä jos siltä tuntuu.

ps, Siirsin Leenalta aikaisemmin tulleet kommenttikysymykset tämän kirjoituksen alle,  jos tätä kautta löytyy viisaita vastauksia. Niin kuin usein löytyy. Lukijoilta.  ;)

Asunnon myyminen itse - osa 2.

Muutama sananen asuntomarkkinoilta Helsingistä 2010. Asunnon myyminen itse on sujunut hyvin. Oikotiellä on ollut tasaisesti katsojia, kohteen on merkinnyt kiinnostavaksi kolmisenkymmentä ihmistä ja klikkausvirta on pysynyt tasaisena. Tähän mennessä on ollut kaksi yleistä näyttöä ja muutamia yksityisiä. Kaikki yhteydenotot ovat olleet asiallisia sekä ystävällisiä. Myös asuntoa katsomaan tulleet ihmiset ovat käyttäytyneet mukavasti, ja palaute on ollut positiivista.
Vaikka moni ajattelee, että oman kodin esitteleminen olisi kamalaa, niin olen itse kokenut sen päin vastoin helpoksi. On kätevää, etteitarvitse lähteä pois kotoa näyttöjen ajaksi, samoin aikataulujen yhteen sovittaminen on sujunut kivuttomasti ilman kolmannen osapuolen sotkemista. Asujana on ollut myös helppo kertoa naapureista, taloyhtiöstä ja ympäristöstä. Mikäli on tullut kysymys, johon en ole tiennyt vastausta, olen pyytänyt kysyjää varmistamaan yksityiskohdat isännöitsijältä tai taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta. Olen myös muistuttanut, että hallituksella on aina viimeinen tieto taloyhtiön tilasta, tai tulevista toimenpiteistä.
Vaikka ensimmäinen ostotarjous tuli jo ensimmäisellä näytöllä, on asunto vielä vapailla markkinoilla. Huomaan, että myymisestäni puuttuu tällä hetkellä terävin kärki. Voin olla ystävällinen, rauhallinen ja antaa ihmisille miettimisaikaa, koska viihdyn kodissani, enkä ole ns. pakkoraossa. Myyn nyt, koska toivon seuraavan asunnon löytyvän lähitulevaisuudessa. Viime kokemuksesta viisastuneena, tiedän että ostaja on oltava valmis todella nopeisiin liikkeisiin.
Suurempi murhe kun kahden asunnon loukku, tuntuu olevan ns. nolla asunnon loukku. Tämän kokoisen asunnon saa kyllä Helsingissä myytyä mutta seuraavaa kokoa on vähemmän tarjolla. Turnauskestävyyteni alkaa olla koetuksella. Viime viikon saldon jälkeen, kaksi Veikkolaa ja yksi Lohja, alkoi tuntua siltä ettei tunnelin päässä oleva tuikku ainakaan turhan isolla liekillä roihua. No, ehkä se on niin kuin tänänä kylässä käynyt ja luomuruokansa hakenut Jude sanoi; "Kummasti tulee uutta tarmoa hakemiseen kun on jäämässä asunnottomaksi." Voi olla. Ehkä tässä kohdassa kaivataan nyt sitä kuuluisaa heittäytymistä.

Myy asuntosi itse

Kesäisen törkeän kokemuksen asuntovälitystoimiston kanssa oli viimeinen niitti arkkuun. Aion nyt myydä asuntoni itse. Voi olla, ettei se onnistu tai että se on vaivalloista mutta ainakin olen sitten yrittänyt. Olen parin vuoden sisällä nähnyt liian monta sekoilijaa, ja välityspalkkio on kuitenkin niin suuri summa, että sillä hinnalla jo mielelläni vastailen muutaman kerran puhelimeen ja availen oman kotini ovia.
Ilmoitus oikotiellä maksaa 90 euroa ja pankki auttaa papereiden tekemisessä muutamalla satasella. Mielellään kuulisin onko muilla kokemuksia itse oman asunnon myymisestä?


Aamulehti:Niko Hurme myi asuntonsa itse

Asunto-osakkeen kauppakirja esim. täältä

Asuntokauppaopas

Ympäristöministeriön sivusto asuntojen hinnoista

Kuluttajavirasto: Asunnon myyminen

Uusi ammatti: Asuntolöytäjä

Olen ohimennen selannut kaikki omassa haarukassani olevat asunnot pääkaupunkiseudulla läpi, sekä muutaman sen ulkopuolelta. Sekä seudun, että haarukan. Olen kerännyt myös reippautta ja käynyt muutamassa asuntonäytössä. Se on yhtä mieluista kuin lehtimyyjälle puhelimeen vastaaminen. Minulla ei suinkaan ole mitään myymistä vastaan, sehän on parhaassa tapauksessa todellista palvelua ja ostajan paras apu, asuntokaupassa se vain tuntuu kohtaavan tarpeet yhtä hyvin kuin verkostomarkkinoinnissa konsanaan..
Voisin kirjoittaa tästä päiväkaupalla mutta taisin jo tilittää aiheesta pari vuotta sitten. Säästän siis mustetta pullossa ja totean, että uudelle ammatille olisi kysyntää. Nimittäin Asuntolöytäjälle.
Olen jo kolmesta välitystoimistosta kuullut, että heillä on liian paljon asiakkaita pystyäkseen auttamaan ketään henkilökohtaisesti. Tosin kaikki kolme ovat hyvin innokkaasti tarjoutuneet aivan ilmaiseksi tulemaan katsomaan nykyistä asuntoani ja tekemään siitä arviointia. Viimeiselle sanoin jo hyvin viileästi, että ongelmani on ostaminen, ei myyminen, ja nettiä osaan käyttää itsekin. Kaikkihan ehdottavat että "internetin kotivahti" voi etsiä puolestani.
Nyt tarvittaisiin asiakaspalvelijaryhmä pääkaupukiseudulle, joka kävisi läpi myytäväksi tulevia asuntoja, pitäisi yhteyttä välittäjiin ja arvioisi onko asuntojen joukossa heidän asiakastaan kiinnostavaa. Asiakas olisi siis asunnon ostaja, ei myyjä. Erityisesti tästä olisi apua meille junantuomille jotka voimme irtolaisina sijottua minne puolelle tahansa pääkaupunkia. Mutta alapa etsiä missä on Pisamäki, Lintuvaara, Marttila tai Kuitinmäki.. *huoh* Onneksi elämänsä voi käyttämällä näpyttelemällä eri katuosoitteita Reittioppaaseen..
Asunnon löytämisestä voisi aivan hyvin maksaa löytöpalkkion. Osaava ja ammattitaitoinen asunnonhankkija olisi kullanarvoinen. Sunnuntain voisi käyttää muuhunkin kuin pitkin Kehiä ajelemiseen, eikä tarvitsi vapaapäivänään kuunnella luonnotonta painelitaniaa siitä kuinka katsomasi asunto todennäköisesti myydään tunnin sisällä tai jonottaa muiden etsijöiden seassa varttia jotta pääsee omalla vuorollaan kurkkaamaan vaatekomeroon...

Haista home?

Yksi ystävistäni on juuri pelastautunut homeasunnosta. Homehommat ovat muutenkin olleet nyt tapetilla, joten voin maallikkona naputtaa muutaman rivin asumisterveydestä. Tai aiheen voi yhdistää myös työntekoterveyteen, sillä lukiessa erilaisia kertomuksia sairastujista, saa helposti käsityksen, että puolet suomen kouluista ja virastoista on rakennettu niin että jos ei muilla ole ollut juhlaa, niin homeitiöillä sitä on ollut kaikkien edestä.
Ei tarvitse montakaan linkkiä klikata kun alkaa tuntua, ettei ikinä enää uskalla myydä tai ostaa mitään. Jos myyt niin seuraava ostaja löytää kuitenkin jonkun piilovian kylpyhuoneestasi, ja joudut maksumieheksi. Jos taas ostat niin ensimmäisen kaakelin alta löytyy vaaniva homerihmasto.
Eikä edes kuntotarkastus tee hullua hurskaammaksi. Kun kuntotarkastus tehdään rakenteita rikkomatta, pitää ostajan arvata, mitäköhän rakenteen alla on. On kai normaalin järjen mukaista, että jos ns. ammattilainen tekee rakennukseen kuntotarkoituksen, niin maallikko voi siihen luottaa. Miksi muuten kyseisiä tarkastuksia tehtäisiin ja niistä maksettaisiin? Näennäistutkimuksesta 600 euroa on aika paljon.Eikä meillä ainakaan Loimaan kauppaoppilaitoksessa ollut tuntiakaan opetusta vesieristyksestä..
Kaikkein tärkeintähän on oma terveys. Oireet voivat olla aluksi epämääräisiä, ja vielä pitkittyessäänkin pysyä . Kun suomalaisella on jalka poikki, kaikilta tulee sympatiaa. Mutta kun päätä särkee, niveliä kolottaa ja hengitys ei oikein kulje, tulee helposti määriteltyä luulotautiseksi tai muuten heikkoluonteiseksi. Vuosittain arvioidaan n. 300 perheen jäävän hometaloloukkuun. Se on aika monta aikusta ja lasta sairastuneena, ja niin turhaan.

Apu-lehti:

– Liian monet firmat tekevät kosteustarkastuksia ja kuntoarvioita ilman riittävää asiantuntemusta ja taloudellista voittoa tavoitellen. Niiden asiantuntemukseen ei kuulu tilojen käyttäjien terveysvaaran arvioiminen, Reijula sanoo.

Terveyden ja hyvinvointi laitoksen hinnasto hometutkimuksista
Paljon hyvää tietoa asumisterveysliitosta.

Asiallinen kiinteistövälittäjä

Olin eilen katsomassa pientä taloa Vantaalla. Tähän tarvittiin mukaan  kiinteistövälittäjä. Tosin talon takaovi oli auki (toim. huom.), joten katselmus olisi onnistunut vallan hyvin ilman välikäsiäkin.
Välittäjä oli ystävällinen, reipas ja suoraan asiaan menevä. Ensimmäinen tapaamani välittäjä, joka tuntui fiksulta asiakaspalvelijalta ilman teennäistä nuottia ja niskakarvoja nostattavia fraaseja. "Tätä on jo kovin kyselty ja yksi asunto tarvitsee vain yhden ostajan" yms. 
Talo oli vanha ja sympaattisen pikkuruinen. Olisi ollut helppo yrittää nähdä siitä vain positiiviset puolet. Onneksi välittäjä latasi faktat pöytään jo alkumetreilllä, mutta varmuuden vuoksi hieman pehmentäen, jotta lopullinen arviointi kuitenkin jäisi asiakkaalle.
Jäin myöhemmin vielä miettimään tuota välittäjää ja sitä kuinka fiksu hän oli. Kyse on kuitenkin myymisestä ja provikoista. Mutta myös työstä ja ammattiosaamisesta. Hän olisi helposti pystynyt kertomaan asiat täysin toisella tavalla ja saamaan kohteestaan melko erillaisenkin kuvan. Faktat olisivat selvinneet papereista mutta niiden tulkitseminen on usein aikaa vievää ja vaivalloista. Kyse on myös luottamuksesta. Viime kieroksella kävi ikäviä yllätyksiä ja välittäminen keskittyi pelkästään myyntiin. Ei ostajan kuuntelemiseen. Tällä kertaa sen sijaan tuli sellainen olo, että "pitkään alalla ollut alan ammattilainen näki sekä kohteen, että asiakkaan ja ystävällisesti neuvoi, ettei kannata". Asiallista. Ehkä alalla on toivoa.

Ehostusta pintaan

Uuden vuoden kunniaksi tänään alkoi ehostaminen. Nyt panostetaan isolla kädellä ulkonäköön. Pakkelia pintaan, ja hyvältä näyttää. Itseni vuoro on vähän myöhemmin, nyt on kyseessä kotitaloni. Ulkosivuremontti on siis startannut. Vieläkin hieman otsalohkoa kiristävän yhtiökokouksessa saatiin sovittua että "rahat menee mutta hyvä tulee" -tyyppinen ratkaisu, joka nyt konkretisoituu. Tänään tullessani kotiin, näin pystytetyt rakennustelineet. Luvassa on varmasti vielä yllättäviä käänteitä. Niitä, ja kaunista ulkokuorta(kin) odotellessa..

Pipo päässä asuntokauppaa

Elämäni ensimmäiset asuntokaupat tuli tehtyä tänään. Kaikki sujui suhteellisen normaalisti. Tietysti koska oli kyseessä eräänkin naisen asuntokauppa, jotain piti olla. Puhelimet kävivät kuumana vielä muutamia minuutteja ennen kauppaa, että oliko kyseisen talon seinästä löytynyt asbestia vai ei, ja itse kauppatilaisuudessa oli hieman epäselvää osakekirjan yksityiskohdista mutta lopputuloksena kauppa kuitenkin syntyi.
Eikä siinä vielä kaikki. Ns. kaupan tekijäisiksi tuli nähtyä taas todellista tilannetajua. Myyjän pankkihenkilö vaivautui saapumaan paikalle pipo päässä, ja pitikin sitä tyylikkäästi päässä koko prosessin ajan.
Ilmainen vinkki: Aikuisella, liike-elämässä, työskentelevällä miehellä pipo ei ole sisätiloissa se asiallisin, vakuuttavin, eikä myöskäin tyylikkäin asuste. Tosin kaverin jutut vastasivat pukeutumisen viestittämää kuvaa, joten olin tyytyväinen ettei Aktia-pankki ehtinyt kilpailutuslistalleni. Tietysti en voi millään tietää josko kyseiselle henkilölle oltiin viikonloppuna ommeltu uusi otsasiirrännäinen, ja tästä syystä olisi halunnut piilotella päälakeaan. Mutta siitäkin olisi voinut ihan vain mainita sitten avoimesti.
Edellisen omistajan lämpimän suhtautumisen johdosta pääsin vielä väritiimini kanssa Vallilaan katsastamaan tulevan kodin seinät. Viuhka heilui ja päätöstä syntyi. Maikkiksen ja Juden kanssa värivalintoihin ei muutenkaan ole mennyt kauaa.
Pastillit ja päävärit eivät menestyneet tämän vuoden valinnoissa. Hallitsevaksi väriksi tuli harmaa. Olisinko vielä muutama vuosi sitten osannut arvata, että jopa itse ehdottaisin harmaata keittiön seinäni väriksi, ja saisin sitä myös asuntoni toiseen huoneeseen..
Hauskaa ja mielenkiintoista. Sitä vain iän karttuessa itsetuntemus on kasvanut niin että on löytänyt sen oman väripalettinsa ja siinä olevat sävyt. Vai viestisikö värin valinta jostain muusta..

Ensimmäinen tarjous

Ensimmäinen tarjous on jätetty. Eikä edes tuntunut missään. Vielä. Missäköhän vaiheessa totuus valkenee? Todennäköisesti ei pitkään aikaan. 

Tai ehkä siinä vaiheessa kun taloyhtiö on oikeudessa ullakkorakentamisen määräysten rikkomisesta, tai kuntokartoituksen yhdessä huomataan että aiemmin tehty putkisaneeraus on teetetty apinalaumalla, tai siinä vaiheessa kun seinänaapuri on alttoviulun jatkokurssilla. (tai siinä vaiheessa kun seumo, uraali, joge ja kimi laittavat ensimmäistä kertaa kakluuniin tulta - "ihan vaan kokeilumielellä")

Nyt sitten vaan odotellaan. Joku sanoi että "on ollut pitkä prosessi" mutta eihän tässä periaatteessa ole vasta hujahtanut kuin muutamia viikkoja. Pidempi pinnaiset saavat puolikin vuotta kulumaan näissä hommissa. Mutta ehkä parisenkymmentä asuntoa on antanut jonkin näköisen kuvan markkinoista tällä hetkellä. Sitäpaitsi eilen palautuivat myös vuokramarkkinat kuvioihin kun olin vielä tsekkaamassa Hesarilla hauskan 52 neliöisen tilaihmeen! Piti käydä palauttamassa avaimet heti jo illalla ettei olisi mielenhäiriössä ottanut sitä. Ilmassa oli pelottavan suurten juhlien tunnetta. 

Mutta eihän tämä vielä ole päättynyt. Viikon loppuun mennessä tilanne voi olla taas täysin eri, tai sama.

Asuntomarkkinoilta päivää!

Todella minimalistinen päivitys norppa kohtaa asuntomaailmaa kartalta:

Jos olet ostamassa ensimmäistä kertaa asuntoa ja ottamassa ensimmäistä kertaa asuntolainaa, etkä ole kovinkaan lainatietoinen, lainaa kyllä on saatavilla, hyvää palvelua sen sijaan vähemmän. Kun olet harkitsemassa asuntolainan ottamista, ensimmäiseksi kysy ystäviltäsi kenellä on asisasta eniten tietoa/kokemusta, ja pyydä häntä selittämään asia rautalangalla. Alan ammattilainen ja työkseen sitä tekevä ei sitä sinulle tee.

Asunnonvälittäjät.
En ole varma kuka on asiakas. Myyjä vai ostaja, vai kummatkin, vai ei kumpikaan. Välittäjiä pitäisi olla kaksi, yksi myyjällä ja yksi ostajalla, jotta palvelutilanteen saisi kuntoon.
En todellakaan pidä siitä että minulle huomautellaan kuinka tällä alueella pyydetyt hinnat ovat toteutuneet tai kuinka monta tekstiviesti kyselyä myyjän puhelimeen on tullut.
Jos asunto on sillä hetkellä vapaana ja myymättä, niin se on vapaana ja myymättä. Käsittääkseni.
Palvelun taso
Se vaihtelee. Yksi hakee autolla töistä ja lupaa tulla tekemään keittiöremontin, toinen taas unohtaa ottaa yhteyttä ja toimittaa pyydetyt tiedot.
Moni on niin tarkkanäköinen että pystyy kertomaan että silmien edessäsi on kaapit mutta ei kertomaan onko kyseisestä osakkeesta tehty tajouksia, miksi kylpyhuone on remontoitu juuri tänä samana vuonna, miksi seinästä tulee epämääräisiä johtoja, tai että onkohan sähkötyöt mahdollisesti laittomat..
Todella ammattitaitoinen asunnonvälittäjä pystyy myös kertomaan sinulle että yksi asunto tarvitsee vain yhden ostajan. Seikka mitä en ollutkaan kokenut tärkeäksi omaa kotia miettiessäni.
Intonaatio.
Asunnonvälittäjistä tulisi hyviä tämän päivän radiojuontajia. Valitettavasti jo Radio Helsingissäkin ollaan päästy siihen teennäiseen "hyvääää fiiliiiis ja hyvääää settiiiii" intonaatioon ja tämä sama villitys on edennyt "ihana koti sulle" -rintamalle.
Tavallista puhetyyliä arvostavaa asunnonetsijää tökkii. Tekisi mieli pyytää puhumaan niin kuin henkilö normaalisti puhuisi arkisista asioista. Heti samaan hengenvetoon tulee mieleen ettei ehkä haluaisi tietää tätäkään. Mukavaa että oma etunimi muistetaan mutta yhtä suomalaisen luontevasti voisi myös suudella kättä tavatessa. Vähän jarrupoljinta sille "mä oon niiiin luonteva ja läsnä tässä tilanteessa sun kanssa, etsimässä sulle kotia"-heilumiselle.
Ystävät.
Kultaakin kalliimpia. Taas kerran.
"Itse tiedät, itse päätät" on aina hauska sanonta jota usein viljelemme töissä. Varoitus joka toimii aina. Tässäkin se pätee. Itsehän sen nimen käy paperiin sutaisemassa mutta onpa aivan eri fiilis pyörittää ajatuskehää kun muutama muukin ihminen on "ihan vaan kertonut oman mielipiteensä". Onneksi tulee liikuttua itseään fiksumpien ihmisten kanssa. Jengillä on toki muutakin tekemistä vapaa-aikanaan kun juosta pimeässä vesisateessa yhden asuntonäytössä mutta eräskin kolmikko näytti todella sympaattiselta eräässäkin makuuhuoneessa.
Sitäpaitsi, eihän sitä kotia itselleen etsi vaan elämälleen. Tärkein kriteeri on että se ruokapöytä joka piti hakea Kalmilta asti mahtuu asuntoon, ja että ihmiset löytävät sen ympärille. Loppu on sitten hiottavissa.(+ se sohva jolle ystävät jäävät nukkumaan kellon(tai kunnon) ollessa liian paljon tai vähän muualle siirtymiseen)
Ja kun se oma kuningasidea tulee, ja kaksi eri tyyppistä ystävää irvistää sille, ymmärtää ilman päivien pohtimista, että vaihtoehto on niin nähty ja voi siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Eli tuttuun lähtöruutuun.
Ennustus
Ja koska olen ennustaja ja näen tulevaisuuteen, voin väittää seuraavaa:
Viiden vuoden kuluttua asuntojen hinnat laskevat. Vuoden vaihteen jälkeen myyntiajatkin lähtevät pitenemään. Nyt markkinoilla on tavallista enemmän asuntoja ja kiireisimmät ovat jo joutuneet tinkimään huimimmista pyynnöistään. Hinnat saattavat toki vielä nousta ensi vuonna muutamilla alueilla mutta sen jälkeen ne hiljalleen pysähtyvät, ja viiden vuoden päästä ne ovat palautumassa taas hieman järkevimpiin sfääreihin.
Näin.
Muutamassa viikossa olen katsonut noin kymmenisen asuntoa, muutamia jopa kahdesti. Etelä-Haagaa, Käpylää, Vallilaa, Sörnäistä ja Kalliota. + sata tuhatta nettinäyttöä...

jk. en myöskään halua olla turhan tarkka, kun en kerran muutenkaan ole, niin kuin oikeinkirjoitusta paremmin taitavat ovat huomanneet mutta;
Valokuvat huoneistosta
Jos kyse on 145 000 euron arvoisesta sijoituksesta, jonka haluaa realisoida, niin voisiko myös pari euroa uhrata kohteen valokuviin.?
Valokuvat seinien kulmauksista, keittiöpöydän koriste-esineistä, pihalla olevaista puskista, tai omasta vauvasta toppapuvussa ovat toki näkökulmia nekin mutta selkeä, hyvä valokuva huoneesta kertoo enemmän kuin intonaatioonsa ihastunut välittäjä. Ei se niin vaikeaa ole. Vaikka vähän parempi kamera lainaksi, kuvat päiväaikaan, tarpeeksi valoa, ja vähän ajatusta ja keskittymistä siihen mitä kuvasta voi ymmärtää tilaa ennestään tuntematon henkilö.
Ja sen lisäksi voi tietysti räpsäyttää kuvan kissasta söpösti ikkunalaudalla, lumimaisemasta naapurin räystäskourusta tai vaikka kuvan itsestään oman harrastuksen parissa. Sehän on vain hauskaa ja sympaattista.

Kiinteistövälittäjälle todellisuusherätin

Yksi syy siihen, etten pidä asunnon etsimisestä on se järjetön säätäminen mitä siihen liittyy, sekä epämääräisyys mitä pyörii näyttöjen ja niihin liittyvien soittojen ympärillä. Aina sama juttu. Aina.
Eilen sovittiin, että tänään mennään katsomaan asuntoa 17.30. Tasan 14.30 tulee tänään ilmoitus välittäjältä että ovatkin löytäneet jonkun muun ottajan asunnolle.
Eilen olimme ensimmäiset vaihtoehdot, tänään se oli mennyt. "What the wok?!!"
Jos en omaisi zenimäistä elämänotetta nyt v*tuttaisi.

Taas laatikoiden kimpussa

Päivät alkavat muistuttamaan toisiaan kun ajatukset pyörivät samojen teemojen ympärillä. Vaikka on niissä iloisiakin piirteitä. esim. Carde on alkanut tulla työmatkalla vastaan harvase päivä. Tämä taas tarkoittaa hetkellistä naurua, ylenpalttista vilkuttelua ja ääneen naurua.
Ja tänään tuli taas myös uusi koti mahdollisuus. Eräskin meistä katsomaan, voi olla että käy, voi olla että ei. (koska vapautuu, onko muita jonossa, saako rempata, onko säilytystiloja, milloin voi tulla katsomaan uudestaan..jne. jne.)
Soitto vuokraemännälle, ja lähestulkoon kai irtisanoin itseni. Lupasin vahvistaa huomenna. Toivottavasti vuokranantajani ymmärsi tämän, enkä joudu pihalle viikon kuluttua, mikäli huominen asunto ei olekaan "the one". Asiat voivat muuttua päivässä, tai sitten voi olla ettei vielä kuukaudessakaan tapahdu mitään.
Viikko muuttoon on muutenkin lyhyt aika. Itseasiassa todella lyhyt kun sille ajalle on sovittu muitakin tapahtumia ja asioita hoidettavaksi. Jos ymmärtäisin asian vielä kirkkaammin, luultavasti syketaso olisi korkeammalla.
Mutta koska oli aurinkoinen ja kaunis ilma, päätin ottaa härkää sarvista(melko typerä sanonta sekin) ja kiipesin ullakolle kohtaamaan vaatimatonta maallista varastoani.
Ja laatikoita tyhjeni kuin itsestään. Olin laittanut laatikoihin vaatteita joita "tulen varmastikin vielä käyttämään" tai "joita voi säästää muistoksi" tai "käyttää hauskoissa juhlissa". (as if)
Varmastikin en tule niitä vaatteita enää päälleni laittamaan, muistoja riittää niiltä ajoilta muutenkin ja hauskat juhlat..eeh..pitää miettiä niihin sitten muuta rekvisiittaa.(kappa-verskat oli tosin pakko säästää - käytän niitä sitten tammikuun Tahkon reissulla..) Oli myös psykologisesti hyvä tehdä ensin vaatteista kaksi kasaa. Toiset kierrätykseen ja toiset "ehkä kierrätykseen". Kun sitten kierroksen päätteeksi alkaa jo väsyttää, lentävät "ehkä kierrätysvaatteetkin" samalla vauhdilla kierrätykseen, ja taas on yksi laatikko ullakolla vähemmän.
Ja "muistojen laatikot". Niitäkin löytyi ullakolta useampikin. Huoh.. Olen saanut vuosien aikana paljon kortteja ja kirjeitä. Pidän niistä. En vain ole aivan varma pitääkö esim. joulukortteja säilyttää useammilta vuosilta mutta niiden lajittelun aika ei ollut tänään. Joku raja sentään. Tuntuu että olen hetkellisesti tämän kaaoksen herratar. Kaikkea sitä itselleen pystyykin uskottelemaan.

Hetkellinen herääminen osa II

Olen vähitellen heräämässä siihen todellisuuteen, että tässä viiden kuukauden sisällä tulen asumaan jossain muualla kuin nykyisessä kodissani.
Ajatus ei ole ollut se ihastuttavin, koska olen viihtynyt nykyisessä kahden huoneen ratkaisussani oikein hyvin mutta tänä viikonloppuna prosessi on vihdoin käynnistynyt ihan konkreettisestikin.
Syyspyhäpäivänä olisi voinut vaikka ulkoilla ja nauttia raittiista ilmasta mutta pikaisen pohdinnan jälkeen sisätilat voittivat. Tuli olo, että nyt vain on aika raivata asuntoa. Kun on vähemmän tavaraa ympärillä, kulkee ajatuskin kirkkaammin.
Ja olihan sitä. Kahden roskasäkillisen jälkeen omakin olo on järjestäytyneenpi. Nyt tiedän edes suunnilleen mitä on missäkin ja tänään kulutetut tunnit pois varsinaisesta suururakasta.
Enää ullakko ja ne "miksi en heittänyt tätä jo pois viime muutossa" -laatikot. Siinähän sitä mukavaa puuhastelua kerrakseen.

Onko uusi koti nyt tässä?

Uusioperhe soitti. Keittiö oli maalaisromanttisen espanjalaistyyppinen, masterbedroom valtava, sijainti hyvä ja fiilis kiva. Eräillekin naisille fiilis on tärkeä. Kun sataa räntää ja on pimeää, fiilis on se millä jaksetaan.
Nyt jäämme odottamaan mitä eräskin meistä päättää ja jätämmekö hakemuksen viikonloppuna, ja ymmärtävätkö hakemusten käsittelijät että ainoa oikea ratkaisu sille asunnolle on antaa se vuokralle kolmelle sivistyneelle ja hyvän karman omaavalle älykkönaiselle.