Päivän ekoteko(si?)

Lähetä tämä ruusukimppu vähintään viidelle blogi-ystävällesi tai sähköpostilla ystävillesi! Mainitse oma päivän ekotekosi ja pyydä vastaanottajaa mainitsemaan oma ekotekonsa uusien haasteiden yhteydessä.
Sain blogihaasteen Mari-Johannalta ekoiluni miettimiseen, ja koska kauniisti pyydettiin, ja vielä näin hyvästä aiheesta, niin tottakai!

Huh, onneksi haaste tuli eilisen puolella, ja saatoin mainita päivän ekotekona vierailun ekokaupassa. Muistin nimittäin vihdoinkin, että muuton jälkeen kaikenlaiset puhdistusaineet ovat vähissä, ja koska pesupähkinöiden(olisi muuten kiva kuulla saiko eräskin ruotsinkielinen sisko pesupähkinöitä joululahjaksi) myötä ekohajuaistini on kehittynyt, halusin ostaa myös muut puhdistusaineet Ruohonjuuresta. Nykyään avoinna ihanasti yhdeksään! (mukaan tarttui myös mausteita, linssejä ja ta-daa aina niin terveellisiä perunalastuja!)

Hämmästyttävää kyllä miten pesupähkinät ovat vaikuttaneet pyykin tuoksumiseen. Koska vaatteet eivät enää tarvitse kilometrin päähän tuoksuvaa huuhteluainetta, ja ominainen kemiallinen puhtaushaju/tuoksu muutenkin puuttuu, en enää kaipaakaan ns. "merituulelle tai kehdon niittykukille" tuoksuvaa pyykkiä. Riittää että ne ovat puhtaat.
Huolestuttavaa asiassa on tietysti se, että myös kaikenlaisen muun kemiallisen tuoksun käyttöni on vähentynyt(ja tätä voi myös vapaasti nimettömänä kommentoida), ja erityisesti hiustuotteita käytän entiseen verrattuna minimaalisesti. Suorat hiukset ovat äärettömän helpot verrattuna puolimetriä leveään kiharapehkoon, joka imaisi muotovaahtoakin sisuksiinsa noin puolipulloa kerrallaan.

Tällä ei tietenkään pitkälle pötkitä ja voin myöntää olevani erittäin huono ekotekoilija. Yritystä kyllä on ja hyvää tahtoakin mutta tavoiltani olen mahdoton. Silti joka kuukausi aina yritän tehdä kurssimuutosta parempaan. Koitan myös lohduttautua sillä etten omista autoa(vaikka sitä kovasti Tahkolla kaupattiinkin, jopa vuokralle edulliseen 400 euron kuukausihintaan..) ja että lennän tai risteilen häpeällisen harvoin.
Mutta parennettavaakin olisin. Järkyttävän usein joudun sammuttelemaan esim. valoja kun ne touhutessa jäävät päälle ja havahdun siihen, että pomppiessani kohteesta toiseen, jätän jälkeeni myös hyvin valaistun tilan. Tämän vuoden uuden vuoden lupaukseni on siis parempi valojen sammuttaminen ja kaikenlaisten sähkölaitteiden virran kytkeminen pois päältä kun niitä ei tarvita.
Veden käyttöäkin olen parantunut. En ole koskaan ollut tunti kaupalla suihkussa seisoja, ja yritän myös tiskatessa ja kokatessa kiinnittää siihen huomiota. Mutta suurin vesisyöppö on kylpyammeeni. Sen kanssa yritän elää kohtuullisesti, joka ilta ei tarvi lojua rentouttavassa vaahtokylvyssä mutta pelkästään ankeaan nopeaan suihkuunkaan ei tarvitse aina tyytyä.
Ekoilussani yritän tsempata myös viestinnän puolella. Kun innostun asioista ja skarppaamisestani, niin yritän aina innostaa muitakin mukaan. Osallistun mielelläni myös mahdollisuuksien mukaan erilaisiin tempauksiin ja haasteisiin, se on kuitenkin paljon helpompaa kuin suuritöisten Pelastan Koko Maailman -projektien läpivieminen.

Ekolo nettikauppa

Maaemon nettikauppa

Luonnollisesti haastan ekoihmiset Noran, Minkki P:n, Prepen, ja Vepsäläinen voi vastata commentseissa. Ja itseasiassa, taidanpa haastaa myös Anderssonin ja Anderssonin siskonkin. Ja Andun ja Miihkiksen!

Erootiikkaa intiasta ja herneenpalkoa

Kävin eilen piipahtamassa Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnissä, ja päädyin ostamaan kaksi täysihintaista runokirjaa. Toisessa suomalaista nykyrunoutta ja toisessa eroottista runoutta intiasta. Tuntuu ikään kuin eräidenkin lukijoiden kiinnostus hivenen nousi tässä kohdassa..

Mutta "valitettavasti"  tällä kertaa sitä nykyrunoutta. Avasin kirjan randomilla ja Maria Vuorion herne  hymyilytti.

Hernelaulu

Älä sure mitään, tule herneeseen

tähän vierelleni palkoon vihreään.

Pannaan pitkäksemme, jutellaan,

puhellaan ja pölistään

mitä tulee mieleen. 

Niin vene pääsee lipumaan

pian kohti kiitämään

pitkin yksinäistä öistä virtaa,

kun herneenkukka päämme päällä tuoksuu,

nuokkuu kuin varjo laupias

ja suo meille paljon lohdutusta. Kuulethan:

salmi syvenee, mutta herneeseen voi luottaa.

Se etenee kuin levollinen hengitys

ali unten siltojen.

Runo näytä hampaasi, toim. Anne Helttunen ja Annamari Saure

IS Runojen TOP 5 (tosin ei ole osattu kirjoittaa edes ensimmäistä teosta oikein)

Kurkkaa myös Tuli&Savu

Ja vuoden 2008 uudet runo- ja muut kirjat 

"Enkä mä pane vastaan!"

Se on sitten taas yksi tammikuinen kohokohta viikonloppu ohitse ja nimet passissa. Kun suomalainen mies silmät loistaen hokee vuorotellen jokaiselle ryhmäläiselle luulleensa etteivät tytöt käyttäydy tuolla tavalla, tietää olevansa oikeassa porukassa oikeiden ihmisten kanssa, tekemässä juuri oikeaa asiaa.
Viikonlopuksi lähdettiin urheilemaan. Listalta löytyivät loppumattomat tiikerihypyt, ripaska, pyramidi, aerobick, halkotanssi, tuolitanssi, pöytätanssi, puoliksi pöydällä -tanssi, pöydästä kiinni -tanssi, horjahdetaan päänsä jo aikaisemmin loukanneen päälle -tanssi sekä touhuporukan kuperkeikkapotpuri, erinäinen määrä kärrynpyöriä ja voltteja sekä tietysti Australian open sekä taitoluistelun EM-kisat. Sekä ihana argentiinalaistango, joka kuulemma jäi eräänkin matkalaisen muistojen laatikkoon ikuisiksi ajoiksi. Tosin vasta sen jälkeen kun herrasmies oli kehunut tanssikumppaniaan elämän heittäneeksi.
Koska tämä on mielikuvituksen tuottama perheblogi en mainitse mustelmista muuta kuin erään leuan(!), eräiden polvet, eräiden reidet ja eräiden..nooh..herkemmät alueet. Olen myös iloinen, että eräätkin lannerangat, olkapäät ja joustonivelet kestivät riehakkaan kasahyppelyn sekä kiipeämiset ja laskeutumiset. Onneksi tytöt ovat notkeita ja nokkelia. Ja nopeita. Jos ei käytös parane niin se on oikea suora poskessa. Ansaitusti. 
Tänä vuonna matkanjärjestäjä oli fiksusti ymmärtänyt laittaa meidät tarpeeksi kauaksi muista ihmisistä. Systeemi toimi eikä konflikteja syntynyt. Kaikki voittivat ja tyrkkypulkat pysyivät poissa. 

Mökki oli muutenkin hyvin valittu. Kristalli kaunistaa. Kaikki löysivät myös kotiin. Ei ehkä ihan suorilta, eikä ilman ohjausta mutta kuitenkin. Fiksuimmat pystyivät päättelemään jopa kengänjäljistä oman porukkansa kotiutumisen. 

Ensimmäisestä aamusta meni tovi ihmetellessä kuinka yhteen mökkiin saa 8 000 lampettia, 4 000 pikkulamppua, 1 500 hevosaiheista koristetta ja 82 000 erilaista yksityiskohtaa. Ja hetki meni myös siihen kun piti selvittää montako naista tarvitaan yhden sähkösaunan päälle laittamiseen, etenkin jos se yksi on käynyt laittamassa sen päälle jo neljä kertaa.

Loppupäivä menikin sitten ureilullisissa merkeissä. Nopeasti otettiin alue haltuun, moottorikelkkavuokraamoineen päivineen. Ja tulihan se odotettu hevoskontaktikin matkan varrella. Loppumetreillä jo meinasi treenattukin pohje väsähtää.  

Paluumatkasta otettiin irti se mitä saatiin. Vaikka jiipee oli viime vuodesta oppineena jäänyt pois, ykkösluokassa hengailevat saivat kyllä kiitettävästi osallistua vielä Seuramatkan tuomiin mahdollisuuksiin ja yhdessäoloon. Lämmin kiitos shampanjatarjoilusta.

Tulihan se myös nyt tarkistettua, ettei Liesjärvi ei ole L-kirjaimella alka suomen kunta. Eikä Lappeenrantaa tai Loppea tai Lahtea voi sanoa neljää kertaa saman pelin aikana. Mutta aina voi soittaa varmistuspuhelun kotiin tai laittaa sormuksen sormeen edes paluumatkalla jos on sitä porukkaa.

Luxusmökissä oli luxuskokki ja luxussiivooja. Kokki tosin piti vaatteet päällä, jopa lattiaa öljytessään.  Alaston siivooja puolestaan sai jakamattoman huomion ja kiitosta puhtaasta habituksestaan. En sitten tiedä tekisivätköhän he kotikäyntejä myös täällä Helsingissä..
Bussikuski yritti vihjailla että ääni kuuluu kuulemma ilman mikrofoniakin. En tiedä johtuiko nuiva suhtautuminen siitä, että MUITA piti odottaa. Mehän vain ystävällisesti viihdytimme toisiamme. Tunteella ja volyymillä.

Ykkösluokan shampanjaa, ykkösluokan matkustajille. Ja ehkä vähän jopa rinnuksille. Kakkosluokkalaiset joutuivat tappiokseen luovuttamaan myös patterinsa. Kun yhteiseen sopimukseen ei päästy Helvetinkoneen soittamisesta, lähti koko helvetinkone paremmille metsästymaille. Tosin, tästä asiasta sanottiin kauniisti, selkeästi ja hyvin vakuuttavasti kaksikin kertaa. Kaikki eivät vain opi.
Mutta tälläkin kertaa Late tuli, näki ja voitti. Heräten tänä vuonna huopaan kääriyteenä Hevosen selästä. Please dont ask more.

Vuodevaatteet kierrätykseen

Pelastusarmeija kerää parhaillaan vuodevaatteita vähäosaisille.
Yksi hyvä idea on käydä niitä läpi kun suunnittelee pian lähestyvää Kevät-Siivousta. Erilaisia lakanoita, pussiliinoja ja tyynyliinoja voi kertyä vuosien aikana yllättävästi, ja myös ylimääräiset peitot ja tyynyt voi laittaa kierrätykseen. Montako pussilakanaa ja tyynyliinaa ihminen yleensä tarvitsee? Jos yhdet ovat pesussa, kun toiset ovat käytössä, pärjäisikö ihminen periaatteessa esim. kaksilla pussilakanoilla?

Sinänsä olisi mukavaa jos vähävaraisiin perheisiin voitaisiin lahjoittaa uusia peitteitä vuodevaatteineen mutta toivottavasti ihmiset kierrättävät hyväkuntoisia lakanoita ja tyynyliinoja. Niitähän kun voi yksinkertaisesti vaikka olla liikaa omiin tarpeisiin.


Pelastusarmeija aloittaa vuodevaatteiden, peitteiden ja tyynyjen keräyskampanjan.
Järjestö kerää maanantaista alkaen kuukauden ajan puhtaita vuodevaatteita, jotka toimitetaan suomalaisille apua tarvitsevilleVuodevaatekeräys järjestetään Finlaysonin myymälöissä ja jälleenmyyntipisteissä, joissa on Pelastusarmeijan keräyslaatikot. Keräys alkaa 28. tammikuuta ja kestää helmikuun 23. päivään saakka..

Finlaysonillehan tämä on pelkkää myynninedistämistä. Yhtiö olisi ennemmin voinut vaikka lahjoittaa uusia vuodevaatteita vähänvaraisille ja näin nostaa ekologista ja sosiaalista profiliaan mutta jos tämä kuitenkin edistää edes vähän välittämistä ja kierrättämistä niin hyvä niin.

Asia takana

Säätiedot
Rinteet 9/23	Luonnonlunta 20cm	Jääparkki Sulj.	Hissejä 8-11/15	Latuja (P) 20km
Säätila	Lämpötila -5.4°	Ilman kost. 84%	Kastepiste -7.7°	Hyytävyys -5.4°

Asia edellä

Säätiedot
Rinteet 9/23	Luonnonlunta 20cm	Jääparkki Sulj.	Hissejä 8-11/15	Latuja (P) 9km
Säätila	Lämpötila -0.9°	Ilman kost. 88%	Kastepiste -2.6°	Hyytävyys -0.9°

Kaapin paikka

Tammikuu paukkaa eteenpäin hurjaa vauhtia. Hyvä kun ehtii yhteen asiaan keskittyä, ja jo seuraava kurkistaa olan takaa. Ymmärsin yhtäkkiä että koska huomenna olen viettämässä Baywatch-yhtiökumppanini kanssa hänen toisia läksiäisiään Naisen ja Anjoviksen seurassa, en ehdi pakkaamaan viikonloppua varten. Se on siis tehtävä tänään. Tai siis perjantai aamulla. Tai siis perjantai-iltapäivällä pulssi punaisella ja henki kurkussa. Kukakohan tuo tänä vuonna mulle lammaslakanat... Ja juo menomatka siiderit(huom. vuodessa ei ole unohtunut mikään)
Alkuilta jo hujahtikin nopeasti kun piti löytää kaapin paikka. Tai paikkahan oli jo tiedossa, kaapin siirtyminen oli vain järjestettävä. Onneksi tuttu Kaappihenkilökunta riensi apuun, ja tiesi kapistuksen metkut, sekä suhtautui projektiin muutenkin hyväntahtoisesti. Osansa kunniakkaasti ja ammattiylpeydellä kantaen. Eipä silti, aaltopahvi on aivan hyvä lattiansuoja, vaikka useammankin kuukauden mutta koska sekin ajatus oli jo häivähtänyt mielessä, oli kiire toimia.
Uskomatonta miten paljon järjestelytoimenpiteitä riittää vielä varsinaisen muuton jälkeenkin mutta lohdutukseksi kuulin ystävältä, että hänen viime muuttonsa jälkeen tavaroita oli ympäri asuntoa vielä kolmen kuukaudenkin jälkeen, joten ehkä tässä kolmen viikon jälkeen voi vielä olla armollinen itselleen.
Samaan hengenvetoon oli pakko lähteä vielä minimaaliselle iltalenkille koska eilisen vajaan tunnin lenkistä jalat olivat kohtuullisen tukossa. Ja koska Tahkolle lähdetään vain ja ainoastaan urheilemaan, katsoin aiheelliseksi käydä tekemässä pienen ennalta ehkäisevän hyppelyn ennen kuin kokonaan imeydyn olympiamaisiin sporttisfääreihin.(kyllä, muistan edelleenkin ettei Kariniemi ole k-kirjain alkuinen kunta)
Toinen Kaappiehenkilökunnasta oli lähdössä Japaniaan, ja kiitokseksi osallistumisesta piti antaa hänelle tuliaispaketit mukaan. Onhan vain kohtuullista, että myös kotimaasta lähetetään paketteja reissulaisille, eikä aina toisinpäin. Kuvia odotellessa my frieds, kuvia odotellessa.. Hieman katkeruutta tuntui aiheuttavan se, että kahden muun paketin nimeen oltiin rennolla kädellä väännetty jotain puolisukkelaa mutta lähetin itsensä pakettissa luki vain virallisesti Sukunimi, Etunimi. Se nyt oli vain vahinko... olihan siinä myös voinut lukea: Kaikkien Ässä-Miesten Esikuva tms. Ensi kerralla kuvan kera.
Opin myös uuden aivan turhan ja ärsyttävän sanonnan: " Käkätintä pönttöön! " Kannatti siis tänäänkin herätä.

Mä vaan otin sitä mitä mä halusin ottaa

Uutisissa kerrottiin taas, mitä jo tiedettiin. Ihmisten arvot ja teot eivät aina käy käsi kädessä. Tuetaan ja kannustetaan toista, ja arjen valinnoissa kuitenkin tenhdään toisin. Nuori kundi sanoi haastateltaessa kaupan ulkopuolella että "mä vaan otin sitä mitä halusin". No aivan, niinhän me kaikki nykyään kaupassa teemme. Päivä toisensa jälkeen, uudelleen ja uudelleen.
Tänä päivänä osallistuminen sähköisiin adresseihin on huipussaan. Omaa nimeään on helppo naputella listaan kuin listaan ja laittaa sitä sähköisesti 20 parhaalle tutulle eteenpäin. Ja maailma on taas hetken parempi. "Säästetään kaikki yhdessä luontoa, hellurei"
Adresseissa kaikki haluaisivat että olisi saasteetonta, ympäristöystävällistä ja luontoa säästävää. Mutta samat allekirjoittajat ottavat miettimättä joka kerran kaksi tai useamman muovikassia kaupassa käydessään. Näin yhtenä esimerkkinä tälle päivälle.
Miten vaikea olisi että ihmisllä olisi muutama kangaskassi esim. kotona, autossa tai töissä varalla, joita sitten voisi käyttää muovikassin sijaan? Niitä saa nykyään jo aivan siedettävän kokoisia ja näköisiäkin. Eikä niistä muovikasseista olisi kokonaan pakko luopua mutta esim. 2 euron kappalehinta voisi alkaa jo innostamaan muun materiaalin käyttöön. Samoin muovipussin uudelleen ja uudelleen käyttäminen. Jos se muovinen pussi on pakko ostaa, niin sen voi myös käyttää uudelleen ja uudelleen. On parempi käyttää muovikassia edes kaksi kertaa kuin kerran. Eikä se paperinen ole sen parempi, luonnonsuojeluliiton mukaan se kuluttaa luonnonvaroja vielä muovistakin kaveriaan enemmän.
Taitaa olla siis taas haasteen aika. Viime kertaisesta onkin aikaa. Mutta haasteet ovat hyviä. Esim. viimeksi suomalaisen ruuan viikko oli hyvä herätys itselleni. Vieläkin tulee katsottua aivan eri tavalla mistä maasta sekin ruoka on tullut, minkä ennen oletti olevan suomalaista.
Haastan siis kaikki viikoksi olla ostamatta ruokakaupasta muovi- tai paperikassia!

Kiina ja Australia jo tekevät sitä

Ajoo, ajoo!

Tammikuun 21. päivä, ilon ja onnen vuonna 2008 - fillarilla töihin! Tuli reipas ja hyvä mieli kun sai  happea ja "Dörtti" rullaili iisisiti alamäkeä. Kypärä oli päässä, ajohanskat kädessä. Lamppukin löytyi takaa, eikä edes kaulahuivi mennyt pinnojen väliin. 

Katsotaan kun kelit kovenevat.

kuva: lance ja dörtti

Sänkyhommia

Muutama sananen sänkyhommista. Ne kun yleisesti ovat aina kiinnostava aihe.
Kaikki ratkaisut eivät tipahda taivaasta, joten toisinaan on yksinkertaisesti tehtävä jotakin. Tänään piti tehdä sänkyprosessin ensimmäisen vaiheen ratkaiseva päätös; futon vai ei.
Viime viikonloppuna näin runkopatjoja sekä ns. normaalisänkyjä ja -patjoja, mutta huomasin että ajatus futonista oli jäänyt kytemään taustalle.
Perjantaina kävin katsomassa ja kokeilemassa forumissa ensimmäiset futonit. Hauskaa. Sängystä sänkyyn ja kierros uudestaan ja uudestaan. Sinänsä testiolosuhteet eivät millään tavoin vastaa useamman tunnin nukkumiskokeilua, etenkään kun kaupassa tulee esitettyä suhteellisen korrektia puolta itsestään. Tosin sekin pitkäsyttää pidemmän päälle ja aivan reippaasti kokeilin erilaisia kyljellään ja vatsallaan nukkumisasentoja. Siksihän ne sängyt siellä ovat! Kuka sitä nyt liikkumatta ja hengittämättä muutenkaan nukkuu yhdessä asennossa?
Prosessin vaikeuttamiseksi patjoja on tietysti eri paksuisia ja eri täytteillä. Enpä tiennytkään että patjan sisällä voi olla vaikka hamppua tai hevosta. Hmmm..Mielenkiintoista.
Futonissa sinänsä houkuttelee tällä hetkellä ajatus luonnonmukaisista ja hengittävistä materiaaleista, enkä muutenkaan ole mikään superpehmällä sängyllä nukkuja. Nykyinen lattiavaihtoehto alkaa kuitenkin olla nähty. Etenkin kun siitä saa kuulla jo tälläkin forumilla.
Mutta onko tuleva futon sitten 9. kerroksinen, 7. kerroksinen, hampulla, villalla vai hevosella täytetty..se on seuraava arvoitus. Vaihtoehtona on myös ostaa kaksi normaalikokoista patjaa, jolloin niiden rullaaminen ja hoito helpottuu. Tai nykyisin on myös yhtenäisiä leveitä patjoja, joita ei enää tarvitse samalla tavalla rullailla.
Ajattelin, että tammikuu on hyvä aika olla liikkeellä. Yleisestihän tässä kuussa on hyviä tarjouksia. Myös tästä liikkeestä löytyi tarjous. Ostettuna pakettina sänky+patja, vuodevaatteita jne. niin paketti oli alennettu 1 400 euroon. "ööö...onpa halpaa". Ymmärrän kyllä että vietän sängyssä kolmanneksen elämästäni mutta silti.
Seuraavaksi toiseen liikkeeseen, jossa vähitellen hahmottui ajatus vahvemmin ja vahvemmin, että futon se olla pitää. Viimeiseksi mietittäväksi yksityiskohdaksi jäi päättää pitääkö sängyssäni olla nostettava pääty lukemista varten, vai pärjäänkö aivan tavallisella laverilla futonini kanssa.
Sänky jäi ostamatta mutta nyt sentään jo tiedän mitä etsin.

Kaiken kukkuraksi löysin itseni Mannerheimintieltä vieraiden ihmisten kodista ostamasta ruokaryhmäntuoleja. Tuolit eivät olleet aivan sitä mitä hain "mutta kun kerran halvalla sai". Omistaja laski kriittisellä hetkellä tuolien kappalehinnan 10 euroon ja kun kerran kuljetustakin tarjottiin, ei ollut enää syytä kieltäytyä. Käsittämätöntä kokonaisuudessa oli se että perheeseen sattumalta tullut Kultainen noutaja oli niin rakastettava, että huomasin lipsauttavani, että jos perhe tarvitsee koiranhoitajaa joskus, niin vaan soittavat.. Nyt lähipiirissä liikkuu vahva vetotyyppinen huhu, että koira muuttaa uuteen kotiinsa Vallilaan parin viikon sisällä..
(mutta jos kaveri on ollut opaskoirana mutta saanut potkut ja siirron eläkkeelle jo 3 vuotiaana, koska ei ole sietänyt skeittareita, niin onhan siinä jotain sympaattista.. voin jo nähdä meidät kaksi poliisiautossa selittämässä miksi 13-vuotiaan pojan farkun persauksista puuttuu palanen.. sinänsä skeittaaminenhan on ihan jees, etenkin jos se tapahtuu sille varatussa puistossa mutta kun pääpostissa yrittää käydä viemässä postia ja joka kerta pari tyyppiä lennähtää syliin helvetinlautansa kanssa, niin siinä alkaa rennommallakin täti-ihmisellä hitsipilli hohtamaan valkoisenaan)

Hyvä sänky maksaa kuulemma n. 6000 euroa.

Futon Bed shop Helsinki
Grullo Oy
Futon Shop Turku
Futon Shop Oulu

Mies - kiellä liian innokasta naista!

Kaikkien hyvien neuvojen raamattu - turhuusporttaali Helmi ojentaa auttavan kätensä miehille, ja opettaa miehet flirttailemaan, sitä kun ei kuulemma opi koulun penkillä.

Helmi antaa hyödyllisiä ja konkreettisia neuvoja. Miehen pitää hymyillä, kuiskailla, vilkuttaa ja vähintäänkin teeskennellä tietävänsä mitä tahtoo. Noille teeskentelijöille on kyllä tutumpikin nimitys mutta ei mennä siihen nyt.

Helmi neuvoo suomalaista miestä amerikkalaissävytteisesti mutta onhan rakkauden kiemurat universaaleja.

" Älä mene iholle jos naista ei kiinnosta, ja kiellä liian innokasta" Mitääh? Voiko nainen olla liian innokas? Oikeasti? " hei älä sanna viitsi, nyt sun syke on aivan liian tiheä ja sä oot ihan liian innokas. tavataan taas kun olet turvallisesti rauhoittunut ja flegmaattisempi"

Uuuh, se on joka kerta yhtä masentava takaisku kun kielletään heti kun vähän innostuu!

Mutta kriittisen seikan Helmi jättää paljastamatta. Mistä mies tietää onko nainen oikeasti kiinnostunut vai ei? Mitä jos nainen on vain hieman..hmm..pidättyväinen ja kuitenkin salaa haluaisi että lonkerokäsi hiljalleen hivuttautuisi ympärille..ja vähän muuallekin.. Onneksi aina voi kevyesti ja turvallisesti "sipaista selkää".

Sitä Helmi ei kuitenkaan kerro.

Tsemppiä kundit!

Eipä silti, neuvoja on myös tytöille. Nyt selvisi myös miksi yksinkin asuvat hankkivat lemmikkieläimiä. Koiran voi ottaa aina esiliinaksi treffeille.

Ajoitusta

Myöhästyin ensimmäisestä bussista kahdella sekunnilla. Vaihdoin pysäkkiä. Kaksi seuraavaa bussia hujahti myös sekunneilla ohitse. Hyppäsin spåraan. Se menikin Koskelaan halleille. Jouduin taas vaihtamaan, ja neljäs bussi meni ihan sekunneilla ohi. 

Otin zeniläisen lähestymistavan. Hyvä että kaikki menevät ohi yhtenä aamuna, kuin että sama ilmiö tapahtuisi kerran päivässä viikon ajan.

Viides bussi tuli, otti minut kyytiin, ja pääsin töihin.

Kaamos on taittunut!

Kirkasvalolamppuja voi nyt säätää pienemmälle, kaamos(eli polaariyö) on taittunut. Tänään Utsjoella voi nauttia päivänvalosta jo tunnin verran ja Oulussa kuulemma viisi. Meitä etelämmässä asujia sen sijaan hemmotellaan, päivän pidennettyä meillä riittää uutisten mukaan päivänvaloa jo seitsemän tuntia. 

Tämä tarkoittaa myös sitä, että yöttömät yöt ovat entistä lähempänä, eikä aikaakaan taas kylvemme kilpaa aamukasteessa kesäauringon kanssa!

kuva: täältä

Lähdöstäsi on kulunut yli puoli vuotta. En vielä pysty oikein kirjoittamaan että kuolemastasi, vaan huomaan käyttäväni sanaa lähdöstäsi, vaikket sinä minnekään lähtenyt. Sinä olet vielä läsnä, ja aivan lähellä.
Kesä muuttui syksyksi, syksy talveksi. Silti ikävä on vielä kuin tuoreena ihottumana ihon alla. Pallean kohdalla sileänä polttavana kivenä. Nieleskelynä kurkussa, puristuksena keuhkoissa, kun välillä vielä tuntuu liian vaikealta käsittää...
Minulla on ystäväni ollut sinua ikävä. Iso, melkein ihmistä isompi ikävä.
Tulet mieleen niin monesta asiasta. Jääneistä sanonnoista, yhteisistä retkistä, säilyneistä sähköposteista, puhutuista asioista, tehdyistä jutuista, otetuista valokuvista..
Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina ajoin sattumalta hautajaispaikkasi ohi. Katsoin parkkipaikalle varovasti. Muistin elävästi sen autossa raikuvan naurun kun vedimme hautajaispäivänäsi u-käännöksen samalla parkkipaikalla, ja lähdimme takaisin keskustaan alkoon ostamaan kossua. Autossa soi itä-helsingin ihmeet ja surun keskellä me kaikki nauroimme. Siitä sinä olisit pitänyt. Nyt parkkipaikka oli tyhjä ja huomasin varovasti tunnustelevani miltä sen kaiken näkeminen nyt myöhemmin tuntui.
Et sinä ole ollut poissa. Et vielä päivääkään. Et yhtä auringon nousua, et auringon laskua.
Voin puhua sinusta jo niin ettei joka kerta itketä. Joka toinen vain.
Ikävän kanssa oppii elämään. Olen siitä kiitollinen. Eräänä aamuna kun ikäväsi itketti, olin siitä iloinen. Tai no.. ymmärrän että suru vain pitää surra. Ilman ikävää en ehkä muistaisi enkä ymmärtäisi, ja suurempi olisi menettää muistot. Sitä taas en kestäisi.
Vaikka aika on parantanut, tai ainakin auttanut ja opettanut elämään, ei sitä vielä ole kulunut tarpeeksi. Silti vielä toisinaan toivon että voisin kääntää kelloa. Että kaikki olisikin mennyt toisin, ja että voisin antaa kaiken arvokkaan takaisin, jos vaan voisin - Ja tiedän etten voi, ja jäljelle jää vain se ikävä. Melkein ihmistä isompi.

Ootsä muka jo niin vanha?

Pienestä se on päivän piristys kiinni. Taloon saapunut työharjoittelija(tyttö) keskusteli kanssani juoksemisesta ja maratonharjoittelusta, ja tuli puheeksi ikä. Kun vastasin minkä ikäisenä olin juossut enemmän(siis edelliskesänä), hän ei ollut uskoa korviaan. Silmät ympyräisinä  harjoittelijamme kysyi: "Ootsä muka jo niin vanha?"

Ihanaa. Tytöt on niiiin kivoja. 

Olisikin uneton Seatlessa

Nyt saa vähitellen riittää. Olen viime aikoina nähnyt paljon, hieman haasteellisia unia, eivätkä ne virkistä samalla tavoin kuin taulua tyhjentävä " en muista mitään" -uni.
Viime yönä unessani oli dinosauruksia, terroristeja, pakoilua, lapsuudenmaisemia, alkusuomalaisia ja virtuaalinen seikkailumaailmapeli. Oltiin kahlattu lumessa, oltu poliisiasemalla(poliisit olivat samassa juonessa terroristien kanssa) ja avattu taikapusseja joita taputtamalla neljästä harmaasta muovailuvahan näköisestä neliöstä tuli taiottuna esine jota seikkailua varten tarvittiin. Turha kai sanoakaan, että omat neliöni eivät oikein toimineet. Hämmentävää oli myös olla suomalaisessa alkumäntymetsässä leijonan ja kirahvin kanssa. Leijona voitti ja söi kirahvin. Ja minä, joka en tietenkään ollut minä vaan samalla myös katsoja, tein kirahvin jäännöksistä teollisestivalmistetun näköisen kamelinkarvalaukun, jossa oli vahvat saumat ja nepit. Mutta tiesin että talvesta tulisi rankka. Olin joutunut pelin osaan niin että talvehtisin näiden alkusuomalaisten kera, ja ruokana olisi palvilihaa sekä minikarjalanpiirakoita, jotka tosin muistuttivat enemmän kuivattuja käkkäröitä.
Aamulla särki niskaa ja silmiä. Ja olin myös todella vihainen siitä, että olin viettänyt unessa aikaa menettämäni ystävän kanssa, enkä voinut palauttaa sitä osaa unesta mieleen. Kun taas Walt Disneyn tyyppinen, pellolla päätään heiluttava dinosaurus muistui mieleen vähän liiankin hyvin. Samoin ohi menneet bussit ja raitiovaunut, joihin yritimme isoisäni kanssa ehtiä kun kaksi ninjaterroristia seurasi meitä Helsingissä, joka muistutti hyvin paljon New Yorkia. Raitiovaunut 8 ja 1o kulkkivat samaa reittiä..
Unien tulkinnasta
Mietelmiä unista
Aloita unipäiväkirja

Wää wää ja viikonloppua

Viikonloppu meni, ja ei mennyt, pipariksi. (Tänä vuonna yritän vähentää " Pilalla - aivan pilalla" -draamafiilistä pienten vastoinkäymisten yhteydessä.)
Lauantaina piti lähteä Himokselle. Laukku pakattuna, kello soimassa aikaisin, iloisena siitä että parin päivän aikana pääsisi mäkeen viettämään aikaa tutumpien, ja vähän vieraampien kavereiden kanssa.
Mutta. Yö meni pyörimiseksi. Muutama ramppaus vessassa ja ymmärrys siitä että duunissa on ollut sekä flunssaa, että vatsatautia konkretisoi tilanteen nopeasti. No can do.
Sen jälkeen tuli vahva harmitus(onpa pikkusievä ja ärsyttävä sana). Eikä aamuyhdeksältä, luetun hesarin ja kolmen tunnin hereillä olon jälkeen päivä näyttänyt yhtään kirkkaamalta. Olo oli puolittainen.Ei tarpeeksi huono totaaliseen putoamiseen mutta paras terä oli pois. Peiliin katsoessa Faktahomman Hansu olisi näyttänyt hyvin säilyneeltä pikkusiskolta.
Takaiskut antavat kummasti suhteetonta vauhtia. Valittamisen sijaan päätin tehdä jotain hyödyllistä. Yrkkis kurkussa ja pieni tuskanhiki päällä oli hyvä (ja fiksua) touhuta. Temmoin jäljellä olevista laatikoista tavaroita, ja tein kolme kirpputorilaatikkoa ennätysvauhdilla. Oli jo aivan sama olivatko lautaset arabiaa vai senegalia. Eikun kiertoon.
Superkiukku kantoi ne myös viereiselle kirpputorille. Jo rappusten yläpäässä kadutti. Mutta lähtiessäni toivotettiin siunasta. Sitä ei kotona vielä ollutkaan.
Samaan hengenvetoon piti tietysti laittaa ylimääräiset kirjat kiertoon. Kyllä, juuri sinä aamuna ja sillä hetkellä. Luopumisen rima oli alhaalla. Naapurin divarin pitäjä kertoi rohkaisevasti ostavansa kirjoja mutta ehti sanomaan ettei hänen liikkeensä "mikään vanhojen kirjojen hautausmaa ole.". En viitsinyt kysyä mitä hän sitten kuvitteli minun lukevan ensi näkemisemme perusteella...
Seuraava osoite oli pyöräkaupat. Kyllä. Aiheellista ja järkevää ympätä sekin samaan aamupäivään.
Ostamisen perusjärkisääntö: vertaile.(vaikket täysin tietäisikään mitä tarkalleen ottaen vertaat - etuvaihtaja, takavaihtaja, keskiölaakeri, levyjarrut, vaihdevivut, navat..jne.).
Väsyneenähän sitä pyörää kannattaa kokeilla. Etenkin ylämäen ajaminen antaa varmasti aidon kuvan kun lihaksistossa ei ole voimaa polkea. Siinä vaiheessa kuume oli jo varmaan noussut kun tosissani mietin Helkama Scorpion ostoa, rumasta fontista huolimatta..
Mutta pyörä löytyi. Paras, sopivin, hienoin, hauskin, oman näköiseni ja oiva kaveri kesäksi. Ehkä jopa jo ensi viikoksi.
Eikä siinä vielä kaikki. Koska pyörä oli ostettu. Piti seuraavaksi hankkia sänky.(edellisen kodin sänky oli mittojen mukaan "sisään rakennettu juuri sinne sopiva puoliparvisänky) Kyllä, taas juuri sinä päivänä, ja sillä hetkellä. Jos ei voi kerran pitää hauskaa, niin sitten aika pitää käyttää hyödyllisesti.
Lauantainahan Ikeassa ei ole ihmisen ihmistä. Paras päivä tilasta ja rauhasta nauttimiseen. Siinä vaiheessa olin jo unohtanut autuaasti ulkonäköni.
Sängyn olin valinnut valmiiksi. Se vain piti nähdä omin silmin, ja tulla siihen tulokseen, ettei se käykään. Kaksi laatikkoa neljästä jäisi seinän saartamaksi. (miksei muuten rakenneta enemmän ns. laatikkosänkyjä? ihmisillä on sänkyjen aluset täynnä roinaa pölyyntymässä ja tällä tavoin ne pysyisivät järjestyksessä ja siistimpinä, sekä säästäisivät kaappitilaa)
Tämän jälkeen olikin hyvä käydä kaupassa ja suunnitella iltaa. Katsellessani juustoja tajusin, että olen vähän väsynyt.
Kuuteen mennessä alkoi päässä humista. En ollut vielä syönyt mitään. Meno hyytyi.
Seuraavaksi löysin itseni puoliulkotakki päällä viltin alta, ymmärsin, että ehkä todellakin olin kuumeessa ja uupunut. Pitkäänhän siinä menikin. Kylvyssä nojailin päätä polviini ja mietin että onkohan pakko nousta. Ikinä. Ainoastaan ajatus aamuyöllä haaleasta vedestä heräämisestä tuntui tarpeeksi vastenmieliseltä saadakseni itseni raahattua sänkyyn(jota siis sanan varsinaisessa mielessä ei edes ole). Mutta loppujen lopuksi päivä jäi edes vähän plussalle vaikka pitkällä miinuksella alkoikin.

Foxy Tuesday

Franciacorta Brut nv
Deutz Brut Classic
Diebolt-Vallois Blanc de Blancs
Mineral Blanc de Blancs
Cuvèe Charlemange Grand Cru 2000
Legras Rosé Brut

Montako päivää voi olla kuulumattomissa?

Jos tietäisit ihmisen jonka pitäisi olla sovitusti jossakin mutta josta ei sitten kuulu, ja joka ei vastaa soittoihisi tai viesteihisi, vaikka hänen kaiken järjen mukaan pitäisi, montako päivää antaisit kulua jotta huolestuisit? Montako päivää pitäisi kulua jotta jo soittelisit jonnekin? Tai montako päivää pitäisi kulua
Suomalainen kulttuuri korostaa yksilöllisyyttä ja meillä on tapana "jättää toiset rauhaan" ja kunnioittaa toisen ykstyisyyttä. Ja kaikkihan me tiedämme että meillä kaikilla on hetkiä tai jopa aikoja jolloin haluamme olla yksin. Toiset tunteja, toiset viikkoja tai jopa kuukausia.
Tänään jouduin eriskummalliseen tilanteeseen. Löysin itseni soittamassa tuntemattoman ihmisen ovikelloa varmistaakseni, että onko hän kotona, ja onko hän ookoo. Kuuntelin oven takana kuuluuko mitään ääniä, ja haistelin jopa postiluukusta, olisiko aihetta huolestua. Kyllä, näin tein.
Viime vuosi opetti, että liian lähelle ei voi tulla, eikä liian paljon välittää. Ihme klisee mutta konkretisoituu kyllä nopeasti tilanteen tullen. Sillä vain osoittaa, että toinen on tärkeä, ja toisella on merkitys. Usein me ihmiset aivan viime kädessä kompastumme siihen, että uskomme ei riitä. Usko itseen ja usko koko elämiseen.
No. Takaisin alkuperäiseen kysymykseen. Kuinka monta päivää ihminen voi olla rauhassa, ennen kuin huolestut?
Kolme? Viisi? Kuukauden verran? Ehkä yhden yön?
Tässä tapauksessa ei ollut kysymys ystävästäni tai läheisessä kontaktissa olevasta ihmisestä. Kuitenkin hänen piti tehdä tiettyjä asioita tiettynä päivänä mutta hänestä ei kuulunutkaan mitään. Hän ei myöskään vastannut puheluihin, eikä tekstareihin. Loppujen lopuksi selvisi, että myöskään hänen ystävänsä eivät ole saaneet kiinni häntä muutamaan päivään.
Kun työvuosia on jonkin verran mapissa, kokemus on opettanut, että "kaikenlaista sattuu." Ihmiset ovat jännittäviä kokonaisuuksia. Tilanteet muuttuvat nopeasti. Tulee äkillisiä sairastumisia, nopeita rakastumisia, vielä nopeampia eroamisia, ja vielä niitäkin nopeampia uudelleen rakastumisia. Ihminen jos kukaan pystyy hämmästyttäviin ja ennalta arvaamattomiin suunnanmuutoksiin. Pinnan alla voi kyteä vaikka päältä ei savua.
Tästä huolimatta ja viime vuoden vuoksi, otin puhelimen käteen ja tein muutaman puhelinsoiton. Sanoin että "tämä on nyt vähän hassu tilanne mutta.." ja selitin ihmiselle asiani. Sain soittaa muutamaankin paikkaan kunnes lopputuloksena oli osoite ja ovikoodi. Ja kävin tekemässä mitä toivoisin että ihmiset tekisivät jos eräästäkin blogin kirjoittajasta ei kuuluisi viiteen päivään.
Aiheesta oli keskustelua myös työpaikalla. Oli hyvä ilmoittaa ääneen, että todellakin haluaisin että joku tulisi soittamaan omaa ovikelloani, jos minusta ei kuuluisi kahteen päivään mitään. Sen jälkeen taisin jo lyhentää ajan vuorokauteen. Jos en ilmestyisi sovittuun paikkaan, sovittuna aikana, enkä vastaisi viesteihin enkä puhelimeen, niin en pahastuisi jos joku huolestumisensa vuoksi tulisi tarkistamaan onko kaikki ihan raiteilla. Ja vaikka kaikki olisi, ja olisin omaa ajattelemattomuuttani aiheuttanut toisille huolta ja vaivaa, olisin silti kiitollinen, että sillä kerralla joku kuitenkin välitti.
Jos taas olisin tavoittamattomissa viikon sen vuoksi että olisin langennut painimaan kuningas alkoholin kannsa, niin todellakin haluaisin että joku tulisi ovestani sisään, veisi suihkuun, kampaisi hiukset, vaihtaisi puhtaat vaatteet päälle, siivoaisi oksennuksen tyynyliinalta ja auttaisi juomaan jugurttia.
Mutta millainen olo olisi ihmisenä, jos selviäisi viikosta jossakin vaiheessa voitolle, saisi itsensä viimeisillä voimillaan ihmismäiseksi ja kahvipannun ääreen mutta samalla tajuaisi, ettei kukaan ole edes kaivannut viikkoon, tai jos olisikin, ei niin paljon että olisi oman tärkeämmän elämänsä keskellä edes ovelle vaivautunut.
Näissä tunnelmissa tänään, vieraan ihmisen rappukäytävässä etsimässä oikeaa ovea.

Tammikuun taikaa

Kun samaan aikaan on jäistä, vihreää, hiekkaista, aaltopäitä, aurinkoa ja pakkasta, kestää hetken hahmottaa vuodenaika.
Aurinko paistaa niin matalalta, ettei voi olla kevätkään mutta meri aaltoilee niin vahvana, ettei kuullosta talvelta. Ja rantahietikko näyttää jalkojen alla siltä, että tekisi mieli riisua kengät ja kävellä siinä paljain varpain. Tämän lisäksi männikkömetsässä sammal vihertää niin että voisi kuvitella melkein olevan kesä. Hämmentävää mutta kaunista ja energisoivaa.
Mutta nyt on lumen aika.

Pussilakana tekee onnelliseksi

Lauantaiaamu tuntui olevan ensimmäinen aamu yli kuukauteen kun sai nukkua rauhassa ja pitkään. Mikään tekeminen ei roikkunut niskassa heti herätessä. Julistinkin päivän joulupäiväkseni, ja päätin viettää sen niin kuin joulupäivät kuulemma vietetään. Ei tehdä mitään, nukutaan pitkään, luetaan kirjoja ja vaan ollaan. Tosin kirjat vaihdoin hesariin ja kuukausiliitteeseen. Jostain kumman syystä postinjakaja oli intoutunut tunkemaan postilaatikostani kaksi(!) hesaria. En ymmärrä. Onko logiikka aamuyöstä erilaisempaa kuin myöhemmin aamulla. Olisin ollut aivan onnellinen pelkästään sillä yhdelläkin lehdellä.
Tämä oli ensimmäinen aamukahvi ja hesari yhdistelmä Vallilan kodissani eli Valkassa. Bassoradio ei valitettavasti löytänyt tajuutta mutta maikkikselta lainattu CD tunteikkaine naislaulajineen tuki hyvän huomenen tunnelmaa. Vastahiottu puulattia alkaa tuntua omalta, samoin kauniisti naapuritalon savupiipun takaa nouseva aurinko.
Aamua ja heräämistä hohdensi vielä itselle muuttopalkinnoksi hankittu uusi pussilakana. Vuodevaatteet ovat tärkeät. Pysähdyin taas hetkeksi ajattelemaan miten ihmiset nukkuvat vuodesta toiseen samoissa pussilakanoissa. Vuodevaatteiden kankaan kanssa viettää elämästään suuren osan. Hyvä puuvilla tuntuu hyvältä. En itsekään ostanut Gantin 180 euron pussilakanaa mutta arkiluksusta löytyi silti.
Tähän aikaan vuodesta kunnon kamaa sänkyynsä saa puoleen hintaan. Tosin samalla kannattaa laittaa vanhat kiertoon. Osalla aikuisväestöstä on kaapeissaan(ja sängyissään)kotoa muuttaessa mukaan lähteneitä lakanoita. Jos tunnearvo on liian suuri, niistä voi ottaa vaikka muistoksi kuvan mutta kaappeja niillä ei kannata täyttää.
Tästä kaikesta intoutuneena en suinkaan mennyt ulos viettämään raikasta ja reipasta talvipäivää, vaan järkevästi pureuduin Tavaroiden Paikoilleen Laittamisen -maailmaan. Tosin haaste muuton jälkeen on se ettei tavaroilla vielä ole paikkaa, ne pitää keksiä. Hula hula -vanne ja vuoden 80 tennismaila etsivät sitä vielä.
Ja vuodevaatteiden lisäksi arkea parantavat hyvät työkalut. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin joutua keskeyttämään joku muutenkin rasittava operaatio sen vuoksi että tietyn kokoinen tai muotoinen avaaja tai sulkija puuttuu.(mm. yhdet verhonpidikkeet jäivät sille tielleen kun tähtipääavajaa ei sattunut käsilaukkuun)
Ostin itselleni lahjaksi myös kuusiokoloavain setin. Seitsemän osaa. Saa lainata.
Tästä annankin kaikille lahjavinkin. Ostakaa äideillenne, siskoillenne, tyttökavereille ja kaveritytöille lahjaksi hyviä työkaluja. Jokainen nainen osaa itsekin ostaa kipponsa ja kapponsa tai hajusteensa mutta perussetti hyviä työkaluja on hyvä lahja tytölle tai naiselle. Hyvä vasara, perusruuvarit ja pikku setti taulukoukkuja ja nauloja. Pari perussulaketta ja sokeripalaa samaan pakettiin vielä niin lahja on viimeistelty.
Mutta kertakaikkisesti siis. Kyllä päivässä on laatua kun ehtii nukkua, syödä, järjestää, soittaa, tavata, blogittaa, kylpeä, kuunnella, katsella, lukea, naulata, lajitella, levätä, olla ja ajatella. Vielä olisi ehtinyt juomaankin jos öinen, hieman turhaan kitisevä mutta tykätty, kulkija ei olisi eksinyt.

ps. tiesithän että kylmät lakanat nukuttavat paremmin?

Arjen intoa

Tänään optimoin uuden työmatkani vahingossa kun ensimmäinen bussi tuli kuin tilauksesta, samoin toinen. Töihin 12 minuutissa! Yeah!

Ennen samaan matkaan saattoi saada kulumaan 45 minuuttia, joten tunnin säästö päivässä tarkoittaa viittä tuntia viikossa..20 tuntia kuukaudessa...240 tuntia vuodessa jne..(ei, en huomannut vähentää talvi- tai kesälomaa tästä laskelmasta)

Lisää aikaa hyödyllisen Maailman menon pohtimiseen.

Oikein hyvää vuotta Ihmiset!

Tämä vuosi alkoi pohkeet maitohapoilla. Toivottavasti se lupaa hyvää ja liikunnallista loppuvuotta. Mutta nyt on vuosi ja osoite muuttunut virallisestikin. Loimaannorpan epälooginen blogi päivittyy tästä lähtien Vallilasta, kauniin puutaloalualueen kupeesta.
On syytä esittää myös viralliset toivotukset: kaikille hauskaa, toiveikasta, innostunutta, välittävää, tapahtumarikasta, onnellista, humoristista, herkkää ja ympäristöystävällistä vuotta.
Älkää rääkätkö itseänne ja muita liikaa, muistakaa levätä ja nauttia hetkistä!

Viimeisiä viedään

En muistanutkaan miten päistävää hommaa muuttaminen on. Itse kantaminenhan menee vaikka kiukulla mutta tavaroiden pakkaaminen on viho viimeistä iltapuhdetta. Jostain putkahtaa aina vielä yksi levyke, kynttiläpakkaus, säästetyt kengännauhat, kasettikotelo ilman kasettia, kaksi kertaa käytetty käsilaukku tai pariton tyynyliina.
Olen myös vähitellen hahmottamassa, että olen roinaihminen. Sitä vain riittää, enkä nähtävästi ole sitä ihmistyyppiä joka aktiivisesti pyrkisi siitä eroon. En niinkään ostele tavaroita vaan olen hyvä säilyttämään niitä. Erityisen kunnostautunut olen "muistojen" säilyttämisessä. Vuoden -86 puinen leiripassi nyt vain on niin hellyyttävä.
Nyt onneksi olen saanut korvaamatonta apua ystävän muodossa joka on ollut heittämässä elämääni roskasäkkeihin. Ja syystä. Oli jo aikakin.
Myös kierrätys on saanut osansa. En vain ymmärrä miksei tätä kaikkea voinut tehdä ilman muuttoakin pienissä erissä. Nyt tietysti olen vannonut käsisydämmellä tekeväni inventaarion pari kertaa vuodessa. Kevät- ja joulusiivous alkaa kuullostaa järkevältä siinä vaiheessa kun on viikon verran käynyt asuntoaan läpi ja miettinyt minne minkäkin voisi pakata ja "tarvitseeko vielä jotakin".
Viimeisiä päiviä siis vietellään täällä Taka-Töölön lempeässä mutta ehkä vähän hailakassa kehdossa. Pariin vuoteen mahtuu paljon hyviä muistoja. Valhallankadulla on naurettu ja itketty. On luettu runoja ja tanssittu. Keittiössä on tehty ruokaa ja pöydän ympärillä on istunut ystäviä. Sohvalla on ollut nukkujia. Juhlaa on riittänyt, samoin hyvää arkea. Tästä on ollut hyvä lähteä ja hyvä tulla.
Bakom-Tölössä talot ovat kauniita, ihmiset hillittyjä ja hiljaisia. Vehreät puut ja meren läheisyys ovat olleet ehdoton plussa. Lähikallioilla on vietetty päivä jos toinenkin. Tehty ruokaa yksin ja yhdessä. Lenkkiseuraakin on saanut naapurustosta soittamalla.
Mutta nyt on aika suunnata katse Vallilan suuntaan. Huomenna pitäisi ensimmäisen erän tavaroista lähteä uuteen kotiin. Kätevästi uuden vuoden aattona sitten loput. Vielä kun lattian lakka olisi kuiva eikä tulisi mitään hirveän isoja skraiduja muutosta niin lopputulos voisi olla suht onnellinen.

Syöpäklinikalla

Olin ystäväni seurana Meilahdessa syöpäklinikalla, ja itseasiassa koko laitoksessa ensimmäistä kertaa. Kuulun niihin onnekkaisiin joka ei ole joutunut turvautumaan kyseisiin palveluihin. Siitä voi olla jo iloinen, koska vuosittain kuitenkin 24 000 suomalaista sairastuu syöpään.
Sairaala ei koskaan ole henkeä nostattavin vierailupaikka. Paitsi silloin kun mennään tervehtimään uutta tulokasta ja iloisemaan elämän syntymisestä. Muuten sairaalassa käynneistä tulee aina hieman tappiomieliala.
Mielellään tänäänkin olisi mennyt muualle tai tehnyt jotain muuta mutta annetut tekijät olivat ne mitkä olivat, joten sillä mentiin.
Sain lyhyen kierrosesittelyn klinikalla. Ystävälliset hoitajat esittelivät myös huipputasoa olevan laitteiston ja tuli kuva että meillä Helsingissä on mahdollisuus tasokkaaseen ja hyvään hoitoon. Samaan hengenvetoon ajattelin myös miten suomessa välimatkat ovat pitkiä ja hoidon saanti ja mahdollisuudet ovat kovin riippuvaisia kotikunnan sijainnista.

Ystävät hyvät, käykää seulonnoissa ja tutkikaa itsenne säännöllisesti. Ja menkää ajoissa lääkäriin, jos tuntuu siltä että siihen olisi aihetta. Tänään uutiset olivat toivottuja, ja niin ne usein ovat kun syöpä havaitaan ajoissa.


Naisilla yleisin syöpätauti on rintasyöpä, miehillä se on eturauhassyöpä.
Syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten yhdistys Sylva ry.
Lahjoja syöpäyhdistysten verkkokaupasta.

Synttärit ja Joulutarinat Juha Seppälältä

Tänä vuonna tuli kokeiltua pystyykö sosiaalinen egoihminen vanhenemaan ilman juhlimisia ja todella tiukkaa teki. Seitsemän vuotta sitten sitä kokeiltiin ensimmäisen kerran, ja silloinkin se oli yhtä vaikeaa, tosin silloin Andu pelasti tilanteen raahamalla minut Amarilloon, ja hakemalla kaikki Amarillossa joulua paossa olevat miehet laulamaan onnittelulaulua. Laulu kaikasi ja sankaritar kyynelehti, ainoastaan kohdassa, jossa piti laulaa päivänsankarin nimi, laulu hieman yskähti mutta fiilis oli kohdallaan.
Tänä vuonna piti keskittyä joululahjojen ostamiseen, eikä muuttolaatikoiden keskellä kynttilöiden puhaltelu muutenkaan houkutellut. Täytyy rehellisesti myöntää, että kyllä oli ikävä joka vuotista glögitilaisuutta ja tiara päässä heilumista. Se vain on niin vapauttavaa saada taantua muutamaksi tunniksi lapsen tasolla ja olla täysin oma itsensä. Sitäpaitsi syntymäpäivä on ollut hyvä velvoitesyy saada ihmiset paikalle ja nähdä ystäviään ennen kuin kaikki lähtevät joulunviettoon tai uuden vuoden reissuilleen. Nyt jäi harmi kyllä myös ystäville varatut toivotukset vähän vähemmälle. Ja perus"hei ois hauska" -tyyppisen ihmisen tapaan olin etukäteen suunnitellut kaikenlaista mutta päivän lähetessä huomasin, että nyt ei vaan yksinkertaisesti ehdi. Ja Murphyn laki kaikkine käänteineen oli muutenkin mukavasti eilen paikalla. Tervetuloa taas pieni osa aikusuutta.

Hyvää mieltä kaikille!
Joulutarinat tarjoaa Juha Seppälä

Valmista tuli

Huh huh. Projekti Uutta Maalia Seiniin -alkaa olla ohitse. Ja vieläpä varsin onnellisesti, jos ihan uskaltautuisin näin sanomaan. Hyvä olisi tietysti nähdä maali seinissä myös päivänvalolla mutta kuka sitä päiväsaikaan nyt kotosalla muutenkaan on..
Maalia kului parisenkymmentä litraa ja työtunteja kertyi neljän ihmisen voimin kahdeksisen tuntia. Yksin tehtynä pikaisesti eilen laskimme että se olisi ollut noin viikon homma töiden jälkeen... Kaikenhan pystyy tekemään yksin kiukulla ja pitkäjänteisyydellä mutta jo pelkän annetun pituustekijän vuoksi, en usko että olisin saanut edes katonrajoja teipattua viikon aikana.
Lämmin kiitos auttajille. Paras lahja mitä voi saada ja toivoa on se että saa apua, ja että ihmiset näyttävät tekevän sen vielä suunnilleen mielellään.(toisaalta friends, teillä on aina ollut sosiaalisia lahjoja ja tilannetajua) .
Anderssonin kanssa olimmekin samaa mieltä, että pitää olla tosi onnellinen että on hyviä ystäviä jotka tulevat maalaamaan ja vielä osaavat sen.(andersson vielä maalaili tilannetta pahemmaksi ja sanoi että jotkut antavat mutsinsa sisustaa kämppänsä - ja taisi viitata usheriin) Ja minä kyllä olenkin! Sillä jos ei ole valittamista tekijöiden osallistumisesta ja fiiliksellä tehdystä duunista, niin ei ole jäljestäkään. Hienot ja loppuun asti vedetyt seinät tulivat ja heikoin lenkki tässä käsityöläisten taidokkaassa projektipiirissä taisi olla tämän näppäimistön tällä puolella.. nimm."OHO, nyt sitä tippu tänne"
Mutta kova rysäys oli. Tiesin että aikataulu oli vedetty vähän liian tiukalle, eikä jättänyt itselle arpomisen varaa. Jossakin vaiheessa epävarmuustekijöitä oli enemmän kuin niitä toisia mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Olisi ollut mukava tehdä tätä vaikka keväällä päiväsaikaan mutta olisihan sitä mukava käydä vaikka kuussakin. Järjestely-, sopimis- ja kyselyvaiheessa tuli jo muutaman kerran väsy ja ajatus siitä että eihän tätä pakko nyt ole tehdä ja näin mutta tiesin itsekin että oli. Mutta siinä vaiheessa kun eräskin ystävä oli tulossa maalausavuksi ja olisi myöhästynyt hääpäivänsä vietosta "vain muutaman tunnin", osasin sentään suhteuttaa asioita ja pyytää ystävääni juomaan lasin shampanja omasta puolestanikin.
Ajoitus tähän joulun alle ei ollut se paras mahdollinen, eikä tekemisen intokaan ole ehkä kukkeimmillaan puolen yön aikaan kun seuraavana päivänä on töitä mutta tv:stä tuttua sanontaa lainatakseni: "Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista."
Ja kun sitten vuorokauden vaihtuessa tuli Syntymäpäiväpaketti, ei riemulla ollut rajoja. (mutta miettikää, ensin pakottaa toiset maalaamaan pari yötä asuntonsa seiniä, ja sitten saa vielä paketin, eipä täydellistä!) Tosin käyttäydyin historiallisesti ikäni mukaisesti, enkä kiljahdellut ääneen tai juoksennellut ympäri huonetta varsalaukkaa, koska pelkäsin naapurirapun kaverin tulevan muuten taas pimputtamaan ovikelloa. OK, myönnän kyllä vilkutelleeni valoja, jotta olisin saanut vastapäisen asunnon hereillä olevan perheen huomion kiinnittymään hienoon tarroilla koristeltuun syntymäpäivälahjaani. Mutta eiii, siellä oma piparkakkutalo kiinnosti enemmän kuin toisten jakamisen haluinen onni.
Paketista tuli; Kossukirja! Voitteko kuvitella?! Seitsemän tarinaa kossusta tunnettujen kirjailijoiden kynäilemänä, vielä tyylikkäästi kuvitettuna, aiheellisella kossufaktalla tuettuna.
Sekä drikkiohjeet vuodenaikojen mukaan. Talvikossu, Syksykossu, Kevätkossu ja Kesäkossu.
Tuli oikeaan kotiin. Kari Hotakainen nyt varmasti on maistanutkin joskus kossullisen mutta Katja Kalliosta emme olleet aivan varmoja..
Eikä tässä vielä kaikki. Koska työkaveri Pöhkö oli vielä sujauttanut paketin vaarattomalle ja aina niin aurinkoiselle ja ystävälliselle työystävälleen, niin saimme uutta riemua toisestakin paketista:
Laulava Elvis-korkinavaaja! Saattoi olla että väsymykselläkin oli osuutta asiaan mutta hihitys oli rajaton kun ensin etsimme pulloa missä olisi korkki ja sitten parisenkymmentä kertaa avasimme löytämäämme tyhjää pulloa johon laitoimme aina korkin kiinni uudelleen. Ja joka kerta kun Elviksen kultapukuisella kuvalla varustettu avaaja hipaisi korkkia, kajahti avaajasta soimaan biisi "Shook it!". Jos siitä ei irtoa tunnelma, niin on käyttäjässä vika!
Nyt on sitten tärkein kodin kirjallisuus ja keittiötarpeisto jo muutettu. Enää jännitetään tuleeko lattianhioja koskaan paikalle ja milloin muuttopäivä järjestyy.

Maalin sutiminen häiritsee naapurin yöunta

Maalausurakka päättyi viime yönä jo ennen kello kahta kun naapurirapun asukas tuli ponnekkaasti soittamaan ovikelloa, ja kertoi että  sudin äänet kuuluvat hänelle. 

Koska olimme yleisen maalaustalkookäytännön vastaisesti selvinpäin, pyysin hirveästi anteeksi ja päätimme löydä rensselit pakettiin siltä yötä.

 On se jännä miten ihmisillä kerrostalossa on keskellä yötä toleranssi tiukalla. Jos olisi ollut vitsikkäämpi fiilis, olisi voinut kiusata kaveria, ja ehdottaa että alkaisi katsoa uutta asuntoa itselleen. Jos tässä vaiheessa yhteistä naapuruuttamme maalin sutiminen häiritsee hänen yöuntaan..mitä sittten kun Loimaannorppa oikeasti muuttaa hänen seinänaapurikseen koko oman elämänsä kanssa. Sushin tekeminen ja runojen lukeminen ovat kutakuinkin paljon sutimista äänekkäämpää elämöimistä.

 Koskaan ei ole tullut häätöjä tai huomautuksia, eikä ikinä edes näitä "naapuri tulee soittamaan ovikelloa" tapauksia. Mihinköhän suuntaan tämä itsellinen ja aikuinen elämä on oikein lipsumassa...

Loimaalle valtakunnallinen erikoismuseo?

Yle kertoo taas kerran kiinnostavia uutisia Loimaalta. Nyt maatalousmuseo Sarkaa ehdottetaan valtakunnalliseksi erikoismuseoksi. Ja aiheesta!

Sarkahan toimii Loimaalla alansa erikoismuseona, joka kerää ja konservoi maatalousaiheisia esineitä, ja myös järjestää alan tutkimustoimintaa ja ylläpitää sitä varten arkistoa ja kirjastoa.

Ysi-tien varressa. Muistakaa poiketa!

Ei joulukortteja yrityksiltä

Erityinen kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ette laittaneet joulukorttia, vaan lahjoititte rahaa hyväntekeväisyyteen.

Olen jo viimeiset kymmenen vuotta pitänyt täysin älyttömänä, että yritykset lähettävät toisilleen joulukortteja. Kortit ovat pöydällä tai hyllyllä pari päivää, ja lentävät tammikuussa roskiin. Hukkaan menee rahaa, aikaa, materiaaleja ja hyvä ajatuskin. Osasta ei saa edes selvää mistä ne ovat tulleet, ja kokemusperäisesti voin kertoa ettei lähettäjä päässäkään olla aina niin lämpöisessä ja herkässä mielentilassa "niitä hiivatin kortteja ja osoitteita kasatessa".

Minä kyllä tiedän, kenelle olen ollut hyvä yhteistyökumppani vuoden aikana, ja kenen olisikin syytä kiittää kuluneesta vuodesta. Itse voin myös välittää välittää lämpimät loppuvuoden terveiset niille joille sen haluan kantautuvan. Muutenkin voitaisiin kiitellä ja olla ihmisiksi pitkin vuotta muina aikoina, eikä aina pakotettuna kalenterin mukaan. Kyllä sen hedelmäkorin voi lähettää kesäkuussakin!

Sähköpostit toimivat, enkä koe itseäni yhtään unohdetuksi, jos en saa valmiiksi painatettua tai ketjussa paineen alla allekirjoitettua joulukorttia.

Lopettakaa turha korttiralli ja laittakaa rahat vaikka Itämeren suojeluun tai nuorten mielenterveystyöhön. Se ilahduttaa ja lämmittää yhteistyökumppaniakin.

Pipo päässä asuntokauppaa

Elämäni ensimmäiset asuntokaupat tuli tehtyä tänään. Kaikki sujui suhteellisen normaalisti. Tietysti koska oli kyseessä eräänkin naisen asuntokauppa, jotain piti olla. Puhelimet kävivät kuumana vielä muutamia minuutteja ennen kauppaa, että oliko kyseisen talon seinästä löytynyt asbestia vai ei, ja itse kauppatilaisuudessa oli hieman epäselvää osakekirjan yksityiskohdista mutta lopputuloksena kauppa kuitenkin syntyi.
Eikä siinä vielä kaikki. Ns. kaupan tekijäisiksi tuli nähtyä taas todellista tilannetajua. Myyjän pankkihenkilö vaivautui saapumaan paikalle pipo päässä, ja pitikin sitä tyylikkäästi päässä koko prosessin ajan.
Ilmainen vinkki: Aikuisella, liike-elämässä, työskentelevällä miehellä pipo ei ole sisätiloissa se asiallisin, vakuuttavin, eikä myöskäin tyylikkäin asuste. Tosin kaverin jutut vastasivat pukeutumisen viestittämää kuvaa, joten olin tyytyväinen ettei Aktia-pankki ehtinyt kilpailutuslistalleni. Tietysti en voi millään tietää josko kyseiselle henkilölle oltiin viikonloppuna ommeltu uusi otsasiirrännäinen, ja tästä syystä olisi halunnut piilotella päälakeaan. Mutta siitäkin olisi voinut ihan vain mainita sitten avoimesti.
Edellisen omistajan lämpimän suhtautumisen johdosta pääsin vielä väritiimini kanssa Vallilaan katsastamaan tulevan kodin seinät. Viuhka heilui ja päätöstä syntyi. Maikkiksen ja Juden kanssa värivalintoihin ei muutenkaan ole mennyt kauaa.
Pastillit ja päävärit eivät menestyneet tämän vuoden valinnoissa. Hallitsevaksi väriksi tuli harmaa. Olisinko vielä muutama vuosi sitten osannut arvata, että jopa itse ehdottaisin harmaata keittiön seinäni väriksi, ja saisin sitä myös asuntoni toiseen huoneeseen..
Hauskaa ja mielenkiintoista. Sitä vain iän karttuessa itsetuntemus on kasvanut niin että on löytänyt sen oman väripalettinsa ja siinä olevat sävyt. Vai viestisikö värin valinta jostain muusta..

Paras lääke on nenäliina

Perjantai aamulla oli sellainen olo että sai nieleskellä. Tunne tuntui "kurkun takana". Eilen illalla alkoi pieni ajoittain kiihtyvä rykiminen ja samalla alitajuntainen sadattelu. Aamulla homma olikin selvä. Yskiminen oli lähtenyt liikkeelle, ääni oli kadoksissa ja nenäliina tarpeen. Olen silti vahvalla henkisellä taistelulinjalla. Kuumaa teetä, kaikki kaapista löytyvät vitamiinit ja pari tuntia lisää unta niin homma on otettu haltuun. Nyt jos koskaan on erittäin huono aika tulla kipeäksi. (aivan kuin joskus olisi hyvä)

Paras lääke flunssaa on nenäliina ja antibiootteja määrätään vasta jälkitauteihin.

Antibiootit eivät auta virusinfektioihin, eikä niitä käytetä flunssan hoidossa. Sen sijaan flunssan jälkitautien, kuten korva- ja poskiontelontulehduksen sekä keuhkokuumeen hoidossa niistä on apua. Kun siis jälkitauti todetaan tai sellaisesta on vahva epäily, hoidoksi määrätään antibioottia.
Tiestitkö flunssa keskimääräisen pituuden? Sitä on hyvä miettiä kun neljännen päivän jälkeen on jo punkemassa salille hankkimaan sydänlihastulehdusta:

Flunssa kestää usein yli viikon. Melko sitkeässä elää usko, että "normaali" flunssa kestää 3–5 päivää. Todellisuudessa esimerkiksi rinovirusten aiheuttama tauti kestää lapsilla keskimäärin 7–12 vuorokautta ja aikuisilla kaksikin viikkoa

Kaikki tarvittava flunssasta, oireista, hoidosta, tarttumisesta, kestosta ja viruksista.

Lippuja ja lappuja

Muutto alkaa olla hienosti siinä hyvässä vaiheessa, että karsintaraja alenee ja alenee. Kun kävelee tarpeeksi monta kierrosta asunnossaan sama esine kädessä, alkaa jätesäkki tuntua sille sopivimmalta vaihtoehdolta. Sama homma lippujen ja lappujen kanssa. Kun niitä katselee tarpeeksi kauan niin myös niiden poistuminen autuammille A4-maille selkiintyy.
Onneksi viime muutosta on vain kaksi vuotta mutta kyllä sitä kahdessakin vuodessa ehtii kerryttämään jos jonkilaista artikkeli-, resepti-, konserttilippu- tai muuta todella tärkeää "tätä katson vielä ajatuksella myöhemmin" -kokoelmaa. Mutta hyvää kamaa taas valui sormien läpi.. esim. paksu nippu printattuja sähköposteja vuodelta -99... Tällä kertaa uskalsin myös jo luopua myös vanhoista korvalappusteroista sekä upeista työpsykologian ja kriisiviestinnän esseistä..
Mutta entä sitten ihmisten hääkutsut ja -kuvat tai -karkit? Onko soveliasta lakata säilyttämästä niitä jos pari ei enää ole yhdessä? Joulukortteihin olen ottanut nyt kylmemmän linjan. Jos ihminen ei ole kirjoittanut korttiin muuta kuin oman nimensä, ei sen varmasti ole tarkoitus enää vuosien kuluttua nostaa hymyn karetta suupieliin. Tosin sitten on tullut kyllä laatikollinen niitäkin kortteja jotka jaksavat ääneen naurattaa vielä vuosien kuluttua. Kaiken kaikkiaan kannustaisinkin korttien lähettelemiseen, etenkin muuten vaan. Päivä kirkastuu heti kun tulee kotiin ja lattialla odottaa yllärikortti! (jopa silloin kun sana tissit on kirjoitettu kolmesti)
Takaisin vielä muuttoasioihin. On ihan hyvä kysyä itseltään, että koska viimeksi on tarvinnut jotain, ja jos ei ole kahteen vuoteen koskenutkaan kyseiseen karahviin tai oppikirjaan, niin on varmasti oletettavaa, että myös seuraavat kaksi vuotta hujahtavat niin ettei tarvetta synny. Mutta vielä olisi nippu levykkeitä ja tietysti itse kuvattuja VHS-nauhoja, joiden arvohan luonnollisesti on Priceless.
Yritän välttää myös imperiumin vastaiskun syntymistä. Kun ensin tavaroiden pois heittäminen tuntuu vaikealta, seuraavaksi käykin niin että haluaisi päästä kaikesta eroon, eikä energiatason laskiessa järki tahdo pysyä mukana. Muutaman tunnin jälleen ei keksi enää mitään, jota muka oikeasti tarvisi. Onneksi tuli ohjeellinen tekstiviesti jossa sanottiin, että kunhan muistaa ottaa riippumaton mukaan se riittää.

Mitä muut ihmiset miettivät?

Oman blogin kirjoittamisessa maailmankuva vääristyy. Ihan niin kuin oma tekeminen, mielipiteet tai ajatukset olisivat merkittäviä. Tai jopa kiinnostavia.
Google analystics näytti että Hevostalli.netin kautta oli tullut tänne piipahtelijoita. Koska kyseinen sivusto oli täysin vieras, kävin uteliaisuudestani katsomassa mitä kaikkea sieltä löytyy, ja mistä asioista ihmiset foorumeilla keskustelevat.
Ja kannatti! Tätä ennen en ajatellutkaan, että jos saa lapsen, ja sille pitää antaa nimi, mikä kai usein on todennäköistä ja jopa suotavaa, niin on hyvä sitten antaa sellainen nimi joka ei ole suomalainen "white trash" -nimi.

Varo nimeämästä lastasi väärin

Katsotaas ne kortit sitten

Eilen tuli laitettua kaiken yhden kortin varaan, kortit katsottiin, ja hävisin. Kaiken.

Sain tosin kehuja siitä, että kortit olivat hyvät ja olin tehnyt rohkean ja hyvän vedon pelatessani.(mikä siinä vaiheessa tietysti lohduttaa tosi paljon)

Duunissa oli siis pikkujouluhenkinen pokeri-ilta.  Opin että, hyvillä korteilla kannattaa pelata ja myös huonoilla korteilla kannattaa pelata. Joskus taas ei kannata pelata kummillakaan. 

Sama juttu elämässäkin. Toiset pärjää huonoilla korteilla, toiset hyvillä, ja toiset ei kummillakaan. Ympäri mennään ja yhteen tullaan. 

Viikonloppuna on edessä pakkausta, ullakkoa, pakkausta ja ehkä jos vähän myös pakkaisi. 

"Mitä sä haluaisit meiltä?"

Tärkeisiin ja isoihin asioihin kannattaa varata tarpeeksi aikaa. Kuulemma. Muuten voi tulla kiire ja saattaa tehdä hätiköityjä päätöksiä. Tätä logiikkaa käyttäen, olisi ihan hyvä jos ensin voisimme elää yhden elämän, tutustua siihen rauhassa, ja sitten elää toisen elämän ja tehdä sitä koskevat päätökset rauhassa ja tarkkaan punniten.

Juoksin kesken töiden uuteen pankkiin pyytämään lainatarjouksen. Jotta olisin fiksu ja järkevä. Aikataulussahan ei sinänsä ole mitään järkevää, eikä kesken töiden raha-asioiden järjestelemisessäkään mutta näillä raameilla..näillä raameilla.. 

Tilannetta helpotti kun ymmärsin eilen(vasta - tai jo), että pankille voi vain kertoa mitä haluaa, ja he voivat sitten alan ammattilaisina kertoa onko se sitä mitä he haluavat. Alussa ongelmana oli vain se etten tiennyt mitkä ovat haluamisvaihtoehdot. 

Jos aikaa olisi enemmän, ihan mielenkiinnosta haluaisin nähdä miten pitkälle tässä oltaisiin valmiita venymään, ja miten haluttu norpan pikkuruinen asuntolaina näillä markkinoilla olisi. Tänään vain säästin kaikkien aikaa kertomalla mitä minulle on tarjottu, ja kas kummaa,palattuani takaisin toimistolle, sähköpostissani odotti edellistä parempi tarjous.

Jos nyt päädyn tähän vaihtoehtoon, niin ainakin tuntuu siltä etten ole valinnut lainaani aivan tikkaa heittämällä ja täysin ottamatta selvää tarjonnasta. 

"Mutta haluaisin että lopettaisit erilaisten korkovaihtoehtojen tarjoamisen sekä sen hokemisen että "nythän korkotilanne on levoton"(niin on asunnonostajakin) ja käyttäisit oman koulutuksesi ja ammatillisen kokemuksesi asiakaspalveluun, ja miettisit mikä mielestäsi, oman yhtiösi palveluntarjoajana olisi minulle asiakkaana paras vaihtoehto ja tarjoaisit sitä hintaan joka ei ole tingittävissä vaan jo valmiiksi se paras mahdollinen"  Dänks.

Asunnonhankinnasta ja kauppalaista yms.

Ullakkoa ja pakettia vaan tulee

Eilisen pitkän työpäivän jälkeen paluu Haminasta oli pysähdyttävä. Pää kävi yli- tai ehkä alikierroksilla, ilma sumuinen ja pimeä, vähän niin kuin ajatukset. Ja kun samaan aikaan piti käydä lainaneuvotteluja pomon takapenkillä (ei törkimykset, ei pomon vaan puhelimen välityksellä pankin kanssa), oli olo tosi privaatti.. Mutta jos kerran alan ammattilainen haluaa asiakkaan mutta ei osaa järjestää hommaa paremmin niin norppahan siinä sitten joustaa ja taipuu ja venyy ja vanuu ja.. no niin.

Pakkaamiset on aloitettu. Yksi roskasäkki tuli täyteen hetkessä ja pari kassillista "näitähän mä nyt en ainakaan voi heittää pois" -vaatteita. Olen kehittänyt hyvän metodin. Tehdään kaksi pinoa. Toiseen kierrätykseen menevät, ja toiseen "ehkä vielä säästetään vaatteet". Kun sitten on jatkettu pinoamista pari tuntia, iskee väsymys, ja myös ehkä säästettävät sinkoutuvat kierrätykseen haikailematta. Ja tavaramäärä pienenee. Tästä johtuen olen jo muodostamassa harhakuvitelmaa, että homma on melkein hallinnassa. Enää vain pitäisi oikeastaan tilata kunnon muuttolaatikot, pakata koko asunto, selvittää muuttopäivä, järjestää maalaus, lattiahionta, muuttaa ja ehkä viettää jonkinnäköinen joulukin Loimaalla siinä välissä.. Mutta ullakolla piti piipahtaa mielenrauhankin vuoksi. Piti käydä katsomassa mitä se olikaan syönyt ja montako niitä adoptoituja nojatuoleja, jotka sitten joku sateinen syksy kunnostan, olikaan.. Eikä niitä ollut onneksi kuin kolme. Huh. 

Ullakolle sain myös seuraa. Se oli mukavaa. Ullakon pimeyteen on muutenkin vähän nuivaa mennä yksin kun vaanii siellä kuitenkin jonkun kaapin takana mutta eilisestä tuli myös pidempi tutkimusretki. Tytöt innostuivatkin löydöksistä niin, että pian käy niin että pois heitettävien sijaan, minulla onkin uudessa korissa pari uutta "ihan vain vähän" fiksausta vaativaa huonekalua..

JA vielä tärkeän asiaan, eli PAKETTIIN. BW tuli kylään ihanan pinkin lahjapaketin kanssa ja yhdessä jännitettiin että "onkohan mulla se jo". Eikä ollut!

Olin jo kirjoittamassa, kun vain olisin ehtinyt, siitä että Ystävät hyvät, ei sitten aikuisten ihmisten muistamisia tänä jouluna. Ei vaan ehdi, eikä siinä ole järkeäkään. Ennemmin annetaan toisillemme näitä "ihan muuten vaan, ja täysin ilman syytä" -paketteja, jotka ovat huippu ilahduttavia ja aina yhtä riehakkaan vastaanoton saavia.

Eilinen yllärilahja, Vesa-Matti Loirin joululevy taitaa muuten olla ainoa joululevy jota pystyn kuuntelemaan, ja totta on että kaveri oli vielä kymmenen vuotta suht ookoo kondiksessa. En mä niistä muista biiseistä niin mutta joka joulu sitä vaan jännittää että saako se Tonttu unta vai ei...

Pörrösukat ja maglite

Asioilla on tapana kasaantua. Välillä tahattomasti ja välillä vain siksi ettei kasaan ole koskettu sen vielä ollessa pikkuruisen pinon alku. Eilen oli kasaantuneen sosiaalisuuden päivä.
Sain joko soiton, meilin tai tekstarin viideltä ihmiseltä joista en ollut kuullut todella pitkään aikaan. Se oli tietysti erittäin mukavaa mutta myöskin "onpa hassua että juuri tänään" -tyyppistä. Mutta ehkä pidempi vapaa tai itsenäistyyspäivän juhlallisuus tai lähestyvä joulu on saanut ihmiset herkistymään yhteydenotoille.
Sain myös kolmen hengen vierasryhmän, joista kukaan ei ollut vähimmäissäkään määrin vieras. Samaisen ryhmän kanssa olimme tavanneet jo tiistaina ja keskiviikkona..ja torstaina...ja siis myös eilen. Ilmassa oli taas Suuren Yhdessäolon tuntua.
Eilinen oli myös lahjojen päivä. Mustat pörrösukat, lyhyet varret, koristeena pieni rusetti JA Chiquita-minimaglite. Hienot lahjat, kumpaakaan ei löytynyt taloudesta aiemmin, ja kyllähän itsellisellä naisella pitää pörrösukat ja maglite olla.

Itsenäistä juhlapäivää!

Oi Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa,

yön uhka karkoitettu on jo pois,

ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa

kuin itse taivahan kansi sois'.

Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,

sun päiväs' koittaa, oi synnyinmaa.

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle

pääs' seppelöimä suurten muistojen,

oi nouse, Suomi, näytit maailmalle

sa että karkoitit orjuuden

ja ettet taipunut sa sorron alle,

on aamus' alkanut, synnyinmaa.

Tarjous hyväksytty

Välittäjä laittoi tekstiviestin: Myyjä hyväksyi tarjouksesi. Onnittelut!

Loimaannorppa goes Vallila.

Ensimmäinen tarjous

Ensimmäinen tarjous on jätetty. Eikä edes tuntunut missään. Vielä. Missäköhän vaiheessa totuus valkenee? Todennäköisesti ei pitkään aikaan. 

Tai ehkä siinä vaiheessa kun taloyhtiö on oikeudessa ullakkorakentamisen määräysten rikkomisesta, tai kuntokartoituksen yhdessä huomataan että aiemmin tehty putkisaneeraus on teetetty apinalaumalla, tai siinä vaiheessa kun seinänaapuri on alttoviulun jatkokurssilla. (tai siinä vaiheessa kun seumo, uraali, joge ja kimi laittavat ensimmäistä kertaa kakluuniin tulta - "ihan vaan kokeilumielellä")

Nyt sitten vaan odotellaan. Joku sanoi että "on ollut pitkä prosessi" mutta eihän tässä periaatteessa ole vasta hujahtanut kuin muutamia viikkoja. Pidempi pinnaiset saavat puolikin vuotta kulumaan näissä hommissa. Mutta ehkä parisenkymmentä asuntoa on antanut jonkin näköisen kuvan markkinoista tällä hetkellä. Sitäpaitsi eilen palautuivat myös vuokramarkkinat kuvioihin kun olin vielä tsekkaamassa Hesarilla hauskan 52 neliöisen tilaihmeen! Piti käydä palauttamassa avaimet heti jo illalla ettei olisi mielenhäiriössä ottanut sitä. Ilmassa oli pelottavan suurten juhlien tunnetta. 

Mutta eihän tämä vielä ole päättynyt. Viikon loppuun mennessä tilanne voi olla taas täysin eri, tai sama.

Ihmiset junassa

Lähdin Karjaalle lauantaina junalla ja ostin lipun vasta junasta. Koska minulla ollut paikkalippua, menin ravintolavaunuun. En jaksanut ottaa riskiä, että joutuisin vaihtamaan paikkaa Pasilassa, Espoossa ja Kirkkonummella. Hain kahvin.
Ravintolavaunu oli melko täynnä. Minulta kysyttiin kohteliaasti oliko pöydässäni tilaa ja vastasin myöntävästi kolmen hengen miesseurueelle. He eivät juoneet kahvia.
Katselin junan ikkunasta ulos ja kuuntelin heidän jutusteluaan sivukorvalla. Hymyilin kun todettiin kuinka vanhemmat ovat viisampia kuin lapsensa, tai ainakin parempia ajajia, ja miten suomalaiset moukkamaisesti juovat alkoholia Tallinnassa keskellä päivää. Seurue naureskeli ironisesti itselleen omalle keskustelulleen ennen puoltapäivää oluttuopin ääressä.
Tosin heidän puolustuksekseen pitää kertoa etteivät he käyttäytyneet moukkamaisesti vaan nauttivat oluttaan niin keskieurooppalaisesti kuin sitä vaan vois suomalaisen junan ravintolavaunussa tehdä.
Kiitollisena puheensorinasta ympärillä vain istuin ja katselin ikkunasta ohi viliseviä maisemia. Ajatuksilla oli vaikea pysyä kasassa. En osannut ajatella mitä oli edessä, vaikka kuitenkin osasin. Hyvinkin selkeästi ja kirkkaasti. Olin ajatellut ottaa asiat ja hetket niin kuin ne tulivat. Ei kai elämässä oikein muutakaan voi.
Päätin kirjoittaa vielä muutaman sanan mukana olevani kirjan alkulehdille. Ainut kassissani oleva kynä lopetti yhteistyön viimeisen sanan kohdalla. Huomasin töksäyttäväni pöytäseurueelle, "Onks teillä kynää?!". Yleensä sentään pyydän anteeksi kun häiritsen toisia mutta nyt lause vain puuskahti suustani. Ystävällisesti sain lainata kynää. Kiitin ja palautin sen.
Kaksi miehistä lähti ostamaan juotavaa ja jäin kolmannen kanssa samaan pöytään vastakkain. Yhtäkkiä hän totesi "Sulla taitaa olla vähän ikävämpi reissu mitä meillä". Yllättyneenä huomasin nieleskeleväni ja sain vain sanottua "niin". Emme olleet vaihtaneet tätä ennen sanaakaan, ja häivähdyksenomaisesti mietin kuinka vahvasti olemukseni säteilikään. Jollakin tasolla luulin jopa näyttäväni tavallista skarpimmalta.
Olin matkan aikana kuullut että kolmikko treenasi keikkaa varten. Kysyin missä heidän keikkansa on? Vastaus: Loimaalla.
Kävi ilmi että matkalaiset olivat kotoisin Ypäjältä ja Loimaalta, ja heidän Le Grande Shownsa olisi Loimaan Heimolinnassa.
Muut miehet palasivat pöytään, kahvin kera. Ilahduin. Hieno ele. Olin istunut heidän pöydässään mykkänä ja töksäyttäen pyytänyt kynää, ja palkinnoksi tästä käytöksestä sain vielä kahvin.
Muiden palattua pöytään kolminkon puhemies kertoi toisille että olen menossa hautajaisiin. Muut esittivät osanottonsa. Kiitin. En pystynyt sanomaan ääneen että olin menossa jättämään hyvästit pienelle pojalle ja osoittamaan osanottoni hänen perheelleen. Sanat eivät vain tulleet suusta.
Katsoin kaihoten heidän konjakkiaan. Olisin halunnut kulauttaa ne alas yksitellen, jotta tuntisin polttavan alkoholin valuvan vatsaani. Sekotin kahviani ja otin uuden kulauksen siitä.
Puhemies esitteli myös että olen Loimaalta ja siinähän sitten ehdin pikaisesti hehkuttamaan kotiseutua lähestulkoon omieni kanssa kunnes jo tulikin jo Karjaa-kuulutus ja oli aika kiittää seurasta.
Olisin halunnut jäädä junaan. Olisin vain halunnut että matka vain jatkuu ja jatkuu
mutta juna pysähtyi, ja tuli aika jäädä pois, minun asemani oli siinä.
****

Kun sitten puoliyhdeksältä palasin hyppäsin junaan, tajusin että mukanani oli vain pankkikortti, typerällä visa-electron ominaisuudella(mitä en pyytänyt enkä tilannut),ja todennäköisesti liian vähän käteistä. Laskin kiiressä kaivamani setelit ja kolikot ja ymmärsin ettei se voisi millään riittää Helsinkiin.
Juna ei ollut vielä lähtenyt liikkeelle, joten hätäpäissäni juoksin ovelle ja kysyin ulkopuolella olevalta konduktööriltä kävikö v-electron heillä. Ei käynyt. Sitten kysyin että paljonko lippu maksaisi Espooseen, ja samaan hengenvetoon että minne pääsisin kahdellatoista eurolla. Konduktööri teki rauhallisena laskelmia ja kysyi oleellisen kysymyksen että minne minun pitäisi päästä. Vastasin että Helsinkiin mutta todennäköisesti minulla oli vain n. 12 euroa käteistä mukana.
Konduktöörin vieressä seisoi mustassa takissa röökillä nuori mies(ikäiseni). Hän katsoi minua tyynesti ja sanoi että hän antaa minulle viisi euroa, ja sanoi että "maksat sitten jollekin toiselle". Konduktööri puolestaan näppäili hänen vieressään rauhallisena konettaan ja päätyi lippuratkaisuun joka säästi nuoren miehen rahalahjoitukselta.
Kaikki tämä parissa minuutissa, kummankaan hätkähtämättä oven ja laiturin välissä roikkuvaa naista, joka hätäpäissään kyseli hintoja eri kohteisiin. Huomasin ääneni särkyvän. En ollutkaan niin kasassa kuin luulin olevani.
Junassa istuimme vierekkäin. Emme vaihtaneet sanakaan. Junan tullessa Helsinkiin kiitin häntä, ja kerroin hänelle kuinka hieno hän oli. Arvostin että hän tarjosi pyytämättä apuaan, vaikken sitten tarvinnutkaan sitä. Hän vastasi että ei se ollut ensimmäinen kerta, eikä viimeinen kun hän tekee niin. Olimme samaa mieltä siitä elämässä ainut tapa selvityä on jeesata. Ystävällisen ihmisen nimi oli Antti. Luulenpa että Antti elää aika hyvää elämää.