Käytännön suositus

Koska blogi on mainio väline myös hyvien käytäntöjen jakamiseen ja oppien välitykseen, käytän tämän mahdollisuuden hyväkseni ja ehdotan kaikille maalaamista suunnitteleville, että käytätte suoja-asusteita. Mikäli kuitenkin päätätte maalata ilman niitä, niin suosittelen ettette kuitenkaan nojaa vasta maalaamaanne pintaan.
ps.edit. - eikä vesiliukoisen maalinkaan käyttäminen ole  yhtään pahitteeksi 

Hiljaa hyvä tulee.

Sanakirjassa ei ole kuvaani esimerkkinä tuon otsikkolauseen kohdalla. Toki olen sitä elämässäni kaikille muille hokenut ja suositellut, mutta omat hihat on tullut käärittyä(ja poltettua) monesti melko ripeästi. Erinäisillä seurauksilla. No nyt  ei tarvi olla huolissaan hosumisesta. Tällä hetkellä toteutan tuota hiljaisversiota oikein olan takaa. Vaikka pinnistelisi, tuskin pystyisi enää hidastamaan. Asuinpaikan vaihtumisesta alkaa nimittäin tulla pian puoli vuotta täyteen - ja mitään - ei ole vielä tapahtunut.
Johtoajatuksenani tällä viikolla on, että saan kammettua itseni kirpputorille sunnuntaina. Muuttovaiheessahan olin viemässä ja lajittelemassa tavaroitani, jotta sijoittautuminen uusille mestoille tapahtuisi kivuttomammin mutta aikataulukapeikon iskettyä, piti vain laittaa kaikki laittaa samaan kasaan. Nyt  sitä samaa kasaa on saanut katsella. Pitkään. Kevätvalon ja katselemisen tuotoksena on syntynyt kirkas ymmärrys siitä, etteivät ne romut aio itsestään siitä minnekään siirtyä. Yritän nyt siis ottaa ensimmäisen askeleen raivausurakassa. Pitäkää peukkuja.

Tuulettuva alapohja ja höyrysulut

Kondenssiveden tiivistyminen, ryömintätilan tuuletus, höyrysulut, vesikatto ja yläpohjan lisäeristys...tässä vain muutama asia mitä olen viime päivinä miettinyt. Olen miettinyt myös ekologista eristämistä, kestävää energiankulutusta sekä esim. pellettikoreja, tehokoivua ja takkasydämiä. 

Pohdinnassa ovat olleet myös kimppakyydit, työmatkan kohtuullinen pituus ja asumispaikan luoma identiteetti(tähän palaamme varmasti vielä). Olen myös viettänyt  elämäni ensimmäisessä neljän tunnin (talon)kuntotarkastuksessa ja yrittänyt tulkita rakennuspiirustuksia parhaan ymmärrykseni mukaan. Eikä tässä vielä kaikki. Samaan aikaan on pitänyt suorittaa perinteinen pankkikierros marginaalikyselyineen.

Täytynee myös tunnustaa että lainhuudatukset, rasistustodistukset sekä maakaari ja kiinteistön saato ovat myös vaatineet hieman sisäistämistä.  Kaikki tämä kätevästi parin viikon sisällä muun puuhastelun ohella. 

En haluaisi housua. Ihmisellä on loppuelämänsä aikaa. On se sitten minkä pituinen tahansa. Sanokoot sananlaskut aikaisen madon nappaamisesta mitä tahansa. Kyllä haukalle aamuvirkku peipponenkin menee haukkapalasta. Onneksi on vielä kaksi päivää aikaa miettiä miten lisäeristäminen vaikuttaa ilman vaihtuvuuteen ja pitääkö harkita esim. LTO:ta..

nimm. eikö riitä että talossa on puuhella ja kasvimaa?

Maakaari ja kiinteistön saanto

Kaupat on nyt tehty

Nyt se on sitten virallista. Kotini ja omistamani asunto-osakkeet on myyty. Perjantaina allekirjoitimme kauppakirjan ja kävimme vielä juhlistamassa molemminpuolista onnea lasillisella pankin vieressä sijaitsevassa ravitsemusliikkeessä. Tai no, ehkä oma onneni puhkeaa kukkaan kun löydän paikan minne seuraavaksi pääni kallistaa.
Kannatti myydä itse. Missään vaiheessa ei ollut tilannetta mistä olisi mennyt sormi suuhun, tai olisi yleensäkään tarvittu välittäjän apua. Näytöt sujuivat helpommin koska ei tarvinnut lähteä pois kotoa, eikä sopassa ollut kolmatta osapuolta, jonka mukaan aikataulu olisi pitänyt sovittaa. Kuulin juuri myös tuttavalta miten välittäjä mm. hukkasi heidän kotiavaimensa ja toisesta välittäjästä eilen, joka väitti ostajalle, että asunto on jo myyty, vaikka välitettävä kohde oli erittäin vapaana.
 Itse olen etsintäprosessin aika todennut miten sovittuja tapaamisia peruutaan, sähköposteihin ei vastata, tiedot ovat puutteelliset - ja mikä hämmentävintä, koskaan et tiedä mikä sammakko sillä kertaa sieltä myynnin ammattilaisen suusta putkahtaa.. Nämä toki vain omia päällinmäisiä tunteita. Varmasti monella on myös muita kokemuksia mutta olen halunnut kyseenalaistaa toimialaa, jolla on erittäin suuri vaikutus ihmisten suurimpiin raha-asioihin ja tulevaisuuteen, enkä ole aina varma suhtaudutaanko niihin asian vaatimalla huolellisuudella.
Olisiko asunnostani saanut välittäjän kanssa enemmän. Ehkä - ehkä ei. Olisinko päässyt vähemmällä vaivalla. Ehkä - ehkä en. Oman asunnon myynnissä ehkä tärkeintä on, että selvittää mikä on asunnon käypä hinta ja päättää mikä on se neliöhinta, mihin on tyytyväinen. Enemmänkin saa pyytää. Monet pyytävät varmuuden vuoksi huomattavastikin enemmän. Ja varmasti joku tarjoaa huomattavasti vähemmän. Tärkeintä on, että miettii rauhassa ja tekee päätöksen sen perusteella miltä itsestä tuntuu.
Tarvittavat asiakirjat saa isännöitsijältä tilaamalta ja kauppakirjapohjan  netistä. Kun sen katsoo läpi, huomaa ettei ole myöskään mitään syytä maksaa montaa sataa euroa sen kirjoittamisesta kenellekään ulkopuoliselle.
Parasta koko prosessissa on, että omistamansa omaisuuden saa myydä kenelle haluaa. Tuli tavattua myös hahmoja joille ei olisi pystynyt luovuttamaankotinsa avaimia, vaikka asunnon myynnissä kyse onkin kaupanteosta, eikäTykkäämis-kerhon jäsenluettelon kasvattamisesta.
 Itselleni kävi loppujen lopuksi niin, että tapasin asuntoni ostajan teatterin aulassa. Olin samana iltana jo sopimassa kaupoista toisen ostajan kanssa mutta emme päässeet yhteisymmärrykseen yksityiskohdista. Siinä vaiheessa en ollut valmis tinkimään ja seurassamme ollut ystävän ystävä kiinnostui kodistani.  Seuraavana perjantaina tämä viehättävä nuori nainen tuli tutustumaan myyntikohteeseen. Annoin hänelle kuohuviinilasin käteen ja istutin hänet sohvalle nauttimaan Vallilan lämpimästä ja sympaattisesta tunnelmasta. Vietimme hauskan illan myös muiden kylään saapuneiden ystävien kanssa ja näin kohtasi kysyntä ja tarjonta.
Tämä siis oma kokemukseni kahden huoneen asunto-osakkeen myynnistä Helsingin Vallilasta, syksyllä 2010. Saa nähdä minne päätyy ponnistuslankulta ilmaan pyrähtänyt norppa. Tuleeko yliastuttu, oma ennätys vai yritetäänkö tässä sätkiä ilmassa tyhjän päällä pitkäänkin.

Parikymmentä tuhatta sinne tänne

Lisää asuntoasiaa kun kerran vauhtiin päästiin. Tänään oli vuorossa Itä-Pakila,  Malmi sekä Vantaanpuisto. Malmilla asunnon takapihalla oli bussipysäkki, Itä-Pakilassa talo oli puolestaan kiinni liimattu Kehän meluaitaan ja Vantaanpuiston jengi lähiostarilla näytti siltä, ettei ole tarkoitettu polkumme kohtaavan tulevaisuudessa joka ilta. Ei ollut siis auringolla risukasapäivä tänään.
Uuden kodin löytymistä odotellessa on luonnollisesti kiinnittänyt huomiota hintoihin ja olen viime aikoina tehnyt ällistyttävän havainnon. Osan asuntojen hinnoista on tipahtanut  parisen kymmentä tuhatta. What the wok?! Oikotiehän kätevästi ilmoittaa automaattisesti, kun jonkin omaan haarukkaan sopivan  kohteen hinta nousee tai laskee, ja avuliaasti kertoo myös mikä hinta oli pudotusta, tai nostoa, ennen.
On ymmärrettävää, että jokainen haluaa kodistaan hyvän korvauksen. On ymmärrettävää, että jotkut haluavat myös maksimoida voiton - mutta se että hintapyynnöt heittelevät kymmeniä tuhansia alkaa olla täysin älytöntä. En tiedä oliko ilmiö sama markka-aikaan. "Tänään pyydämme asunnostamme 400 000 markkaa mutta ensi viikolla hinta onkin enää 280 000." Täysin väärä viesti myös välittäjältä joka on ammattilaisena prosessissa mukana. Kaikilla on tiedossa alueen ja kaupungin keskihinta, miksi ihmeessä pyytää 20 000 euroa liikaa..? Tiedän kyllä, että aina saa pyytää mutta sillä logiikalla hinnat voitaisiin kaikessa muussakin vetää toppiin ja arpoa kunnon kertoimilla.

jk. Asiasta myös tänään Taloussanomissa: Asuntojen hinnat karkasivat käsistä.

jk2. Tänään Taloussanomat epäilee hintojen kasvun pysähtyvän. 

Asunnon myyminen itse - osa 2.

Muutama sananen asuntomarkkinoilta Helsingistä 2010. Asunnon myyminen itse on sujunut hyvin. Oikotiellä on ollut tasaisesti katsojia, kohteen on merkinnyt kiinnostavaksi kolmisenkymmentä ihmistä ja klikkausvirta on pysynyt tasaisena. Tähän mennessä on ollut kaksi yleistä näyttöä ja muutamia yksityisiä. Kaikki yhteydenotot ovat olleet asiallisia sekä ystävällisiä. Myös asuntoa katsomaan tulleet ihmiset ovat käyttäytyneet mukavasti, ja palaute on ollut positiivista.
Vaikka moni ajattelee, että oman kodin esitteleminen olisi kamalaa, niin olen itse kokenut sen päin vastoin helpoksi. On kätevää, etteitarvitse lähteä pois kotoa näyttöjen ajaksi, samoin aikataulujen yhteen sovittaminen on sujunut kivuttomasti ilman kolmannen osapuolen sotkemista. Asujana on ollut myös helppo kertoa naapureista, taloyhtiöstä ja ympäristöstä. Mikäli on tullut kysymys, johon en ole tiennyt vastausta, olen pyytänyt kysyjää varmistamaan yksityiskohdat isännöitsijältä tai taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta. Olen myös muistuttanut, että hallituksella on aina viimeinen tieto taloyhtiön tilasta, tai tulevista toimenpiteistä.
Vaikka ensimmäinen ostotarjous tuli jo ensimmäisellä näytöllä, on asunto vielä vapailla markkinoilla. Huomaan, että myymisestäni puuttuu tällä hetkellä terävin kärki. Voin olla ystävällinen, rauhallinen ja antaa ihmisille miettimisaikaa, koska viihdyn kodissani, enkä ole ns. pakkoraossa. Myyn nyt, koska toivon seuraavan asunnon löytyvän lähitulevaisuudessa. Viime kokemuksesta viisastuneena, tiedän että ostaja on oltava valmis todella nopeisiin liikkeisiin.
Suurempi murhe kun kahden asunnon loukku, tuntuu olevan ns. nolla asunnon loukku. Tämän kokoisen asunnon saa kyllä Helsingissä myytyä mutta seuraavaa kokoa on vähemmän tarjolla. Turnauskestävyyteni alkaa olla koetuksella. Viime viikon saldon jälkeen, kaksi Veikkolaa ja yksi Lohja, alkoi tuntua siltä ettei tunnelin päässä oleva tuikku ainakaan turhan isolla liekillä roihua. No, ehkä se on niin kuin tänänä kylässä käynyt ja luomuruokansa hakenut Jude sanoi; "Kummasti tulee uutta tarmoa hakemiseen kun on jäämässä asunnottomaksi." Voi olla. Ehkä tässä kohdassa kaivataan nyt sitä kuuluisaa heittäytymistä.

Kotia myydään

Kotini on nyt myynnissä. Ei asuntoni, vaan kotini. Keskiviikkoiltana sain ilmoitukseni julki oikotiellä, ja ensimmäiset puhelut/meilit tulivat eilen. Kaksi miellyttävää nuorta naista halusi tulla katsomaan asuntoa jo ennen "yleistä" näyttöä. Kumpikin kuullosti ystävälliseltä ja miellyttävältä. En tiedä miten käy mutta ainakin toistaiseksi tuntuu hyvältä. Paitsi tietysti kodittomaksi jääminen mutta sehän on sitten sen ajan murhe. Todennäköisesti tässä käy niin, että otan kummatkin nuoret naiset luokseni asumaan, "kun ne olivat niin mukavia ja saavat sitten rauhassa tutustua uuteen kotiinsa ja taloyhtiöön". Yritän pitää pääni kylmänä ja olla lupautumatta esim. muuttoavuksi. Mutta nyt ei tarvitse kuunnella "autokauppias"temmolla ja -tyylillä puhuvaa välittäjää, ja kuten ystävällinen anonyymikin tuossa aikaisemmin totesi, siivota täytyy kuitenkin.

j.k. tähän mennessä tyttöjä onkin ilmoittautunut jo sunnuntaille viisi, joten taidan säästyä kimppa-asumiselta.

Seuraava projekti

Kotiin ilmeistyi jonkin aikaa sitten roskalavalta aivan ylimääräinen kaappi, tai miksi sitä sitten voisi kutsua. Aivoissa oli hetkellinen happivaje, ja niinpä se oli pakko kantaa lenkin lomassa kotiin. Olen edelleen hieman epävarma sen tarpeellisuudesta, ja sen olisi voinut jo kantaa naapurikirppiselle hetkellisen tappion tunnustamana, mutta ei. Ensin hiotaan ja maalataan. Sitten vasta todetaan, että "ei näin". Maaliakaan ei taida olla riittävästi mutta koska ainahan voi maalata uudelleen, niin kokeillaan mitä jäljellä olevilla maaleilla saa aikaiseksi.
**vaihe 2** (ei maalia lattiassa)
Ensimmäisen kerroksen jälkeen näyttää vähän..itse tehdyltä. En panikoidu vaan annan ensimmäisen kerroksen kuivahtaa. Onneksi alkaa hämärtää. Toinen kerros näyttää jo pakostakin tasaisemmalta. Tässä vaiheessa muistan nukkuvani samassa huoneessa maalausprojektini kanssa, ja ymmärrän avata ikkunan.
**vaihe 3**(ei vieläkään maalia lattiassa)
Lopputulos ihan jees. Täydellistä lopputulostahan aina haetaan mutta nämä kokeiluprojektit menevät joustavammalla rimalla. Kun on seinämaalia ja roskalavalta dyykattuja huonekaluja, ja vähän kokeilutekemisen meininki, ei odoteta Kodin Gloriaa kuvaamaan. Mutta en mä tiedä..kyllä hiukan kiinnostaisi tilata Teuvo Loman ehdottamaan "vähän värikkäämpää takaseinää" tai "muodistetumpaa keittiötasoa"- Jos ei muuta niin yhteisprosessi olisi kahden jakson arvoista kamaa.. Sillä aikaa voinkin miettiä mitä kaapin maalaamattomille ja hieman reissussa rähjääntyneille oville tehdään.
Luin tänään myös Eppu Nuotion Koston. Nyt kun on lukenut kaksi n. 280 sivuista dekkarikirjaa, miettii "mistä kirjailijan tarina ja hahmot tietävät olla juuri sen paksuisia". Etenkin kun kesällä luki 500 sivuisia pokkareita, joissa henkilöhahmoja, taustoja ja ympäristöä oli varaa syventää useita sivuja luvuttain. Vai onko niin, että dekkarinlukija haluaa tarinansa pääsääntöisesti tietyn pituisena ja tietyllä tavalla jaksotettuna. Ensin pahaa aavistamaton alku, sitten roiskuva kuolema, johtolankoja, yllättävä käänne, ja sitten 22 loppusivua jossa päähenkilö on kuolla mutta viime hetkellä pelastus tulee ja ennalta-arvaamaton murhaaja paljastuu. Rytäkässä yleensä myös kuolee joku vähemmän tärkeä hahmo, tai pari. Syväluotaava kirja-arvio ei toki käsittele sivumääriä. Tuli vain mieleen.

Ulos kaapista

Otin vaatteeni ulos Kaapista. Oli aikakin. Kaappia ei ole käyty läpi puoleen vuoteen, ja kun kaksi vuodenaikaa on ehtinyt suodattamaan näkö- ja ymmärryskykyä, helpottuu silloin myös maallisen omaisuuden inventaario." Pidän, en pidä, pidän, pidän, pidän eeehkä, en pidä, ei olisi koskaan edes pitänyt pitää, pidän sateella, pidän kesällä, pitäisin jos olisin joku muu...jne. jne".
Isokokoinen muovikassi täyttyi nopeasti. Elämä on taas piirun verran lähempänä järjestystä. Muistettaneen kuitenkin suhteellisuus. Käyttämättömien murtsikkasuksien on hyvä vähän aikaa vielä lepäillä sängyn alla, pariton balettitossu(käytetty viimeksi kolme vuotta sitten) etsii toista, kirpputorikassi lähtee odottamaan jotain kaunista päivää ullakolle, ja viime minuuttien väsymyksen iskiessä taisi jokunen kyseenalaisuus päästä käsien läpi takaisin kaapin hyllylle. Kaksi mekkoa säästyi, jotta ne päällä voi mennä jäähyväisdrinkille, ottaa muistokuvat, ja sitten saattaa ne Hei-hei -laatikkoon.
Urakka oli muutenkin kannattava. Ehkä hieman kadoksissa olleet varakotiavaimet löytyivät. Siellähän ne olivat minne olin ne viime keväänä jättänyt, takin taskussa!
Seuraavaksi vuorossa on Komero. Sen jälkeen Ullakko. Sillon saattaakin jo olla ensi kesä.

ps. 133 yötä jouluun

Mitä tähän nyt lisäämään

Kuva kertoo joskus enemmän kuin tuhat sanaa.
Tänään oli sängyn vuoro.

Valmista tuli

Huh huh. Projekti Uutta Maalia Seiniin -alkaa olla ohitse. Ja vieläpä varsin onnellisesti, jos ihan uskaltautuisin näin sanomaan. Hyvä olisi tietysti nähdä maali seinissä myös päivänvalolla mutta kuka sitä päiväsaikaan nyt kotosalla muutenkaan on..
Maalia kului parisenkymmentä litraa ja työtunteja kertyi neljän ihmisen voimin kahdeksisen tuntia. Yksin tehtynä pikaisesti eilen laskimme että se olisi ollut noin viikon homma töiden jälkeen... Kaikenhan pystyy tekemään yksin kiukulla ja pitkäjänteisyydellä mutta jo pelkän annetun pituustekijän vuoksi, en usko että olisin saanut edes katonrajoja teipattua viikon aikana.
Lämmin kiitos auttajille. Paras lahja mitä voi saada ja toivoa on se että saa apua, ja että ihmiset näyttävät tekevän sen vielä suunnilleen mielellään.(toisaalta friends, teillä on aina ollut sosiaalisia lahjoja ja tilannetajua) .
Anderssonin kanssa olimmekin samaa mieltä, että pitää olla tosi onnellinen että on hyviä ystäviä jotka tulevat maalaamaan ja vielä osaavat sen.(andersson vielä maalaili tilannetta pahemmaksi ja sanoi että jotkut antavat mutsinsa sisustaa kämppänsä - ja taisi viitata usheriin) Ja minä kyllä olenkin! Sillä jos ei ole valittamista tekijöiden osallistumisesta ja fiiliksellä tehdystä duunista, niin ei ole jäljestäkään. Hienot ja loppuun asti vedetyt seinät tulivat ja heikoin lenkki tässä käsityöläisten taidokkaassa projektipiirissä taisi olla tämän näppäimistön tällä puolella.. nimm."OHO, nyt sitä tippu tänne"
Mutta kova rysäys oli. Tiesin että aikataulu oli vedetty vähän liian tiukalle, eikä jättänyt itselle arpomisen varaa. Jossakin vaiheessa epävarmuustekijöitä oli enemmän kuin niitä toisia mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Olisi ollut mukava tehdä tätä vaikka keväällä päiväsaikaan mutta olisihan sitä mukava käydä vaikka kuussakin. Järjestely-, sopimis- ja kyselyvaiheessa tuli jo muutaman kerran väsy ja ajatus siitä että eihän tätä pakko nyt ole tehdä ja näin mutta tiesin itsekin että oli. Mutta siinä vaiheessa kun eräskin ystävä oli tulossa maalausavuksi ja olisi myöhästynyt hääpäivänsä vietosta "vain muutaman tunnin", osasin sentään suhteuttaa asioita ja pyytää ystävääni juomaan lasin shampanja omasta puolestanikin.
Ajoitus tähän joulun alle ei ollut se paras mahdollinen, eikä tekemisen intokaan ole ehkä kukkeimmillaan puolen yön aikaan kun seuraavana päivänä on töitä mutta tv:stä tuttua sanontaa lainatakseni: "Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista."
Ja kun sitten vuorokauden vaihtuessa tuli Syntymäpäiväpaketti, ei riemulla ollut rajoja. (mutta miettikää, ensin pakottaa toiset maalaamaan pari yötä asuntonsa seiniä, ja sitten saa vielä paketin, eipä täydellistä!) Tosin käyttäydyin historiallisesti ikäni mukaisesti, enkä kiljahdellut ääneen tai juoksennellut ympäri huonetta varsalaukkaa, koska pelkäsin naapurirapun kaverin tulevan muuten taas pimputtamaan ovikelloa. OK, myönnän kyllä vilkutelleeni valoja, jotta olisin saanut vastapäisen asunnon hereillä olevan perheen huomion kiinnittymään hienoon tarroilla koristeltuun syntymäpäivälahjaani. Mutta eiii, siellä oma piparkakkutalo kiinnosti enemmän kuin toisten jakamisen haluinen onni.
Paketista tuli; Kossukirja! Voitteko kuvitella?! Seitsemän tarinaa kossusta tunnettujen kirjailijoiden kynäilemänä, vielä tyylikkäästi kuvitettuna, aiheellisella kossufaktalla tuettuna.
Sekä drikkiohjeet vuodenaikojen mukaan. Talvikossu, Syksykossu, Kevätkossu ja Kesäkossu.
Tuli oikeaan kotiin. Kari Hotakainen nyt varmasti on maistanutkin joskus kossullisen mutta Katja Kalliosta emme olleet aivan varmoja..
Eikä tässä vielä kaikki. Koska työkaveri Pöhkö oli vielä sujauttanut paketin vaarattomalle ja aina niin aurinkoiselle ja ystävälliselle työystävälleen, niin saimme uutta riemua toisestakin paketista:
Laulava Elvis-korkinavaaja! Saattoi olla että väsymykselläkin oli osuutta asiaan mutta hihitys oli rajaton kun ensin etsimme pulloa missä olisi korkki ja sitten parisenkymmentä kertaa avasimme löytämäämme tyhjää pulloa johon laitoimme aina korkin kiinni uudelleen. Ja joka kerta kun Elviksen kultapukuisella kuvalla varustettu avaaja hipaisi korkkia, kajahti avaajasta soimaan biisi "Shook it!". Jos siitä ei irtoa tunnelma, niin on käyttäjässä vika!
Nyt on sitten tärkein kodin kirjallisuus ja keittiötarpeisto jo muutettu. Enää jännitetään tuleeko lattianhioja koskaan paikalle ja milloin muuttopäivä järjestyy.

Maalin sutiminen häiritsee naapurin yöunta

Maalausurakka päättyi viime yönä jo ennen kello kahta kun naapurirapun asukas tuli ponnekkaasti soittamaan ovikelloa, ja kertoi että  sudin äänet kuuluvat hänelle. 

Koska olimme yleisen maalaustalkookäytännön vastaisesti selvinpäin, pyysin hirveästi anteeksi ja päätimme löydä rensselit pakettiin siltä yötä.

 On se jännä miten ihmisillä kerrostalossa on keskellä yötä toleranssi tiukalla. Jos olisi ollut vitsikkäämpi fiilis, olisi voinut kiusata kaveria, ja ehdottaa että alkaisi katsoa uutta asuntoa itselleen. Jos tässä vaiheessa yhteistä naapuruuttamme maalin sutiminen häiritsee hänen yöuntaan..mitä sittten kun Loimaannorppa oikeasti muuttaa hänen seinänaapurikseen koko oman elämänsä kanssa. Sushin tekeminen ja runojen lukeminen ovat kutakuinkin paljon sutimista äänekkäämpää elämöimistä.

 Koskaan ei ole tullut häätöjä tai huomautuksia, eikä ikinä edes näitä "naapuri tulee soittamaan ovikelloa" tapauksia. Mihinköhän suuntaan tämä itsellinen ja aikuinen elämä on oikein lipsumassa...

Tähän mennessä

Tähän mennessä olen nähnyt ekan kerroksen "piha yksiön" etelä-haagassa, yksiön pitkähköllä käytävällä Flemarilla, pikku kolmion Vaasankadulla, melkein hyvän kaksion Sturenkadulla,melkein hyvän yksiön Euratiellä, pommipuutalokaksion Kumpulassa, älyttömäksi rempatun puutalokaksion Toukolassa, putkiremppaa odottavan kaksion Käpylässä, ilman suihkua olevan yksiön Harjussa, hassupohjaisen yksiön Kurvissa, liian kalliin isomman yksilön Kurvissa toisella puolella, todella remppakuntoisen mummoasunnon Pengerkadulla, toisen remppaunelman Aleksis Kiven kadulla, "laura asthley-sisusteisen" yksiön Somerontiellä sekä jännästi väritetyn asunnon Karhupuiston vieressä ja katutason alapuolella olevan tilakaksion Kirstinkadulla..
Olen tavannut kuusi eri välittäjää, ja minulla on kaksi kuukautta aikaa löytää itselleni ylihintainen koti.