Haista kukkanen, spray-pertti

Julkisivuremontin valmistuessa mietin montako päivää menee että ensimmäinen spraymaalisuihkaus on vaaleassa seinässämme. Taisi siinä mennä kolme kuukautta. Eilen huomasin, että spray-pertti oli vihdoin löytänyt luoksemme. Sitä ennen oli luonnollisesti jo sotkettu ikkunalautoja, ovea, sähkökaappeja yms. mutta ystävällisesti jätetty seinät rauhaan. Pidin sitä yllättävän fiksuna.
Mitä graffitistit ovat? Sitä en osaa sanoa mutta sotkeminen polttaa käämit. Jos nyt kysyttäisiin Suvilahteen, tai minne tahansa rakennettavasta vapaasti graffitiaidasta niin äänestäisin jyrkkää eitä. Pitäisin huolta, että kertoisin mielipiteeni myös lähipiirin korville, ja kannustaisin heitä tekemään samoin. Käskisin tägäri-porukan rahoittamaan maalirahoillaan oman aitansa. On paljon harrastajaporukoita jotka tekevät talkoita ja rahoittavat itse harrastuksiaan. Pieninkään ymmärrykseni tälle jengille lähti eilen.
Kyllä, tiedän, ettei kaikkia pidä tuomita. Piirit ovat Helsingissä pienet. Kaikki tietävät kaikki. Ostajat, myyjät, tekijät, näkijät, kopioijat, vahdit, poliisit. jne. Piiri pieni pyörii. Kehottaisin osaavampaa jengiä laittamaan pikku puuhastelijat kuriin.
Graffitismi on osa ankean kaupunkikuvan kirkastamista. Kyllä kirkastui kun vaivalla kunnostetun 30-luvun talon seinään vedettiin punainen aivokäyrä. Samalla kustiin kaikkien talossa asuvien muroihin.
Tänään ei huvita silittää radan varressa reppuselässä kulkevan spray-pertin päätä. Kun luen heidän itkuaan siitä miten "viranomaiset ja vartijat" käyttäytyvät kurjasti, en huomaa että kukaan teistä, yhdessäkään kirjoituksessa miettisi että "no eihän se nyt ole ihan reilua ja kivaa sotkea ihmisten kotien seiniä".
Olen pahoillani jos Pertiltä jäi sormiväri-vaihe tarhassa väliin, tai kotona tuli tukkapöllyä tapettiin kuulakärkikynällä piirtämisestä mutta asiat selviävät puhumalla. Omat sanani sinulle löytyisivät kyllä helposti, kompaktiin muotoon pakattuna.
Tänään tuntuu aivan kohtuulliselta, että rysän päältä kiinni jäänyt sotkija (huom. ei taiteilija) viedään suoraan kisiksen juoppoputkaan, ja siitä muutamaksi päiväksi miettimään Pasilaan. Töhriminenhän on laitonta. Mitä sitä odottaa kiinni jäädessään? Toruja?
Mistä tämä suvaitsemattomuus, ahdasmielisyys ja kapean ajattelun maailma johtuu? Juuri näistä spray-perteistä. Tätä ennen olen kannattanut vapaita graffitiaitoja, vastustanut vapaata virkavaltaa (esim. vartijoiden holtittomuutta) sekä kannattanut aktivismia ja osallistumista yhteiskunnan kyseenalaistamiseen. Tunnen myös muutaman ihmisen, jotka ovat tehneet todella upeita grafiitimaalauksia, joita mielelläni kutsun taiteeksi ja ihailen heidän tekniikkaansa. Mutta koska spede-petterit käyvät sotkemassa ympäristöä, josta yritetään pitää huolta, alkaa sympatiani valua kuin hiekka tiimalasissa. Pistäkää pellet kuriin.

Taidetta kortilla

Nyt pitää suositella niinkin eksoottista tuotetta, kuin Veikkaus-korttia. Ei pelkästään siksi, että jos sattuu lottoamaan, ei tarvitse huolehtia kupongin tallessa pysymisestä, koska voitot menevät suoraan tilille, vaan siksi että Veikkaus-kortilla pääsee ilmaiseksi mm. Kiasmaan ja WeeGeelle. Tai tiistaisin pääsee katsomaan suomalaista elokuvaa kaksi yhden hinnalla.

Taide tekee hyvää sydämmelle. Eilen askeleeni osuivat entisten työkavereideni, ja nykyisten ystävieni kanssa Kiasmaan. Videotaiteen supertähden Pipilotti Ristin piti hätkähdyttää. Itselleni hän jäi tällä kertaa alasti ympäriinsä hihhuloivaksi hippi-menninkäiseksi. Tosin yläkerrasta on tehty miellyttävä pehmomattoinen näyttelytila, jonne pääsee vain sukkasiltaan, ja taidetta ihaillaan makuultaan. Rentouttavaa. Ehkä kehittävää tämän ajan sukupolvellekin nähdä, että alastomuutta voi rahastaa muullakin kuin pornolla. Toista vaihtoehtoa kutsutaan taiteeksi. Ja kun tekee taidetta, ottaa aina kantaa yhteiskuntaan, ympäristöön ja politiikkaan..

Mutta tiimimme ei jäänyt tyynyilleen makaamaan. Piti nähdä myös suomalaista nykytaidetta.

Ars Fennica ehdokkaat olivat saada tylyn tuomion. Kummastusta herätti, ettei porukkaan ollut mahtunut yhtään naista. Totesimme kyllä, että emme itsekään haluaisi olla se "pakollinen kiintiö nainen". Kun ei niin ei.

Kokonaisuudesta jäi erinomainen fiilis. Näkeminen ja kokeminen tekee hyvää. Itseriittoiset ihmiset viihdyttävän itse itseään. Vaikka eräskin katsoja oli aamulla vielä bussipysäkillä miettinyt että "olihan p**kaa taidetta. Tällä kertaa en minä, koska olin päättänyt nauttia lähinnä arkkitehtuurista ja ihmisyyden olemassa olosta, joten esillä olleen taiteen koskettamattomuus ei koskettanut. Taisimme äänestää /toivoa/veikata voittajaksi Matti Kalkamoa.

Museoissa kannattaa käydä tuulettamassa ajatuksiaan. Nauttia voi sisällöstä, seurasta, rakennuksesta, tunnelmasta tai vaikkapa kirjakaupasta. Mistä vain, tai ei mistään. Kiasman kahvilassa voi nauttia myös ällistyttävän edullisesta oluesta, 3 e. Yleensähän vastaavissa paikoissa on tuntunut olevan hinnoissa muutamien eurojen sivistyslisä.

Pian uudestaan. Katsottavaa vielä jäi. Vaikka selällään lattialla makaaminen ja jättiläistulppaanien katsominen alkoi aluksi hihityttää aikuista naista.

Osanotto lapselle

Huomasin joutuneeni uuden tilanteen eteen. Vielä aika herkän ja tunteita sisältävän kysymyksen äärelle. Mitä laittaa lapsen osanotto -korttiin..?
Viime vuosina on alkanut tuntua, että meillä suomessa ehkä liian helposti "jätetään toiset rauhaan" surun keskellä. Varmaankin, koska ei haluta tungetella, vaan osoitetaan kunnioitusta jättämällä toisille tilaa mutta sillä vaikutuksella, että surija saattaakin kokea itsensä hylätyksi, jopa jätetyksi tai unohdetuksi surunsa keskellä.
On surullista aikuisenakin menettää oma vanhempansa mutta jos vanhemmat ovat saaneet elää pitkän elämän, pystyy surun keskellä ymmärtämään sen osana luonnollista elämän kulkua. Surullista mutta luonollista. Lapsen menettäessä isän tai äidin, kääntyy elämä päälaelleen. Toinen elämän tärkeimmistä ihmistä on poissa, ikään kuin kesken kaiken ja ikuisiksi ajoiksi. Ei lapsi voi sellaiseen valmistautua, eikä pidäkään.
Meillä aikuisille on runoja ja värssyjä jotka koskettavat kauneudellaan mutta lapsen maailmassa ne voivat vielä tuntua etäisiltä. Uskon silti, että osanotto ja lähimmäisten lämpimät ajatukset kantavat lastakin. Suru voi myös yhdistää, iästä riippumatta, vaikka jokainen tekeekin omaa surutyötään ja on sen äärellä usein yksin.
Asia ratkennee niin kuin moni muukin tämän aihepiirin ympärillä. Riitänee kun hyvää tarkoittaen sanoo mitä osaa. Sanoilla usein tapana löytää kirjoittajansa luokse.

Lapsen suru tarvitsee aikuista - Verkkoklinikka
Lapsen suru - kun isä tai äiti kuolee - Introspekt
Lapsen surusta myös hieman täältä

Kumma sattuma rautatietorilla

Perjantai-illalla oikaisimme ystäväni kanssa asematunneliin sokoksen kulman rappusista rautatieasemalle. Muutama metri rappusten alapäästä kolmen vartijan kopla patsasteli kädet taskussa ja tuijotteli kattoon. Katosta tipahteli vettä. Melko tiheään tahtiin. Jopa niin tiheään, että tuli aavistuksen verran epämukava ajatus, siitä kuinka katto romahtaisi niskaan ja siellä päällä vellovat vesimassat romahtaisivat niskaan. No, tämähän oli vain vilkaan mielikuvituksen tuotetta, ja paikalla oli kolme asiantuntijaa huolehtimassa asiasta. Sunnuntaina paikalla tulvikin sitten jo kunnolla.

Olipas nuiva Ahti

Ahti, tuo suomalaisten Neptunus oli tänään nuivalla tuulella. Kelikin olisi suosinut torkkupeiton alle kirjan kanssa jäämistä mutta halusin lähteä vihdoin korkkaamaan ensimmäisen oman virvelini.
Huh huh, kylläpä on oman ruokansa pyydystäminen(tai siis sen yrittäminen) kylmää hommaa täällä neljän vuodenajan maassa. Ja vaarallista, koska enemmän kuin hypotermiaa, pelkäsin liukkaalla kalliolla liukastumista. Liukuneista sammalista päätellen alueella oli joku muukin mennyt kuperkeikkaa. Vaikka pukeutuminen oli sään mukaista, tuntuu siltä että kroppa on kohmeessa vieläkin. Eikä siitä saalistakaan tullut... Vaikka viimeisiä heittoja heittäessäni taisin turvautua jopa kalojen käskemiseen.
Eikä homma ollut kyllä välineistä kiinni. Kiitos vain vielä lahjoittajille, hyvän valitsitte! Tarpeeksi kevyt, jotta jaksaa heitellä pidempäänkin(vaikka voimaahan on kuin pienessä kylässä), ja tekniseltään toteutukseltaan niin onnistunut, etten edes minä seonnut omaan näppäryyteeni. Yhden vieheen jouduin valitettavasti luovuttamaan Itämerelle mutta se on pieni aloitusmaksu.
Paikaksi tälle sunnuntainarraukselle valikoitui Mustikkamaa. Maisema oli ehkä hieman..hmm..karuhko mutta ajattelin, ettei se kala siellä pinnan alapuolella siitä perusta. Mustikkamaa on myös niitä erikoisia paikkoja, josta voi virvelöidessään ihalla metroa..
Eipä näyttänyt sitä kalaa tulevan lähimaastossa toisillekaan heittelijöille, joten en ottanut tätä nyt Ahdilta henkilökohtaisena mielenilmaisuna.

Päivän perho täältä
Pervokalastajat täällä
Kalastukseen tarvittavat luvat ja maksut puolestaan täältä
Ja jos etsit kesäksi erityistä kalamökkiä, katso täältä

Heippa -lappu elää ja voi hyvin

Viimekertaisesta "Heippa -lapusta" on jo aikaa. Yleensä ne vielä löytyvät taloyhtiön ilmoitustaluilta mutta nyt ensimmäistä kertaa törmäsin tämän lajin kommunikaation työpaikan hississä.

Meneillään ovat Porras-viikot. Ihan kannatettava idea. Viideskerroslaisena olen aktiivihissinsuosija.

Aamulla huomasin, että hississä olevaan kampanjailmoitukseen oli joku neropatti raapustanut kunnon alatyyliin haistatukset. Hymyilytti, koska rakennuksessa käydään vain töissä, ja olen luullut, että tänne on kasaantunut suhteellisen fiksua porukkaa.

Mutta eipä hätää. Raapustus oli laitettu merkille. Joku viitseliäs oli hakenut toimistoon oikein post it -lapun ja kirjoittanut siihen:

This house is full of creative people,

and then there is you.

Hymyilytti lisää. Saa nähdä tuleeko jatkoa.

Tärkeä muistutus

Aamulla huomasin raitiovaunun ikkunasta keltaisella muovinauhalla verkkoaitaan kauniisti taiteillun viestin. Ystävällinen taiteilija on ilmeisesti huolissaan ohikulkevista.

Sänkyyn, pois, sänkyyn, pois, sänkyyn, pois, sänkyyn...

Loppuviikko on tuntunut mennyt kuin puoliksi sumussa. Uni on antanut odottaa itseään, ja olo on ollut sen mukainen. Elämä kaikissa väreissään on näyttänyt paletistaan niitä tummempiakin sävyjä.
Mutta iloisiakin asioita on tapahtunut. Eilen saapui kylään Topi, 11 kk. Vaikka nukkumaan mennessä melkein itketti, alkoi aamuyöstä jo naurattaa. Ainakin näin jälkeenpäin muistellen.
Kaverilla on murrosikä - tai uhma. Eikö kummassakin ole samanlaisia piirteitä? Tämä tarkoitti sitä että omaa paikkaa laumassa oli syytä testata. Useampaan otteeseen.
Topi otti nopeasti kyläpaikkansa haltuun ja tupatarkastuksen jälkeen loi melko kiinnostuneen katseen sänkyyn.(viimeksihän sinne ei päässyt) Sanoin ettei tarvi mennä nytkään. Kului vain hetkonen - ja eikun loikalla päiväpeitolle. Nostin kaverin alas. Ei ollut kuuntelu päällä.
Tämä show jatkui sitten tunnin välein aamuun asti. Heikompi hermoinen olisi jo saattanut sortua.(koira tai ihminen) Homma toistui yön aikan useita kertoja. Muutaman kerran pelkästä kokeilun ilosta pari kertaa peräkkäin. Siinä kohdassa jo hymyilyttikin. Tiedän ettei nelijalkaisen ystäväni ymmärryksessä ole mitään vikaa mutta egoa on sen verran, ettei uskoa tarvi ensimmäisestä kiellosta. Eikä siitä viidennestäkään.. Yöllä ei myöskään voi kaikuvassa kerrostalossa karjaista kovinkaan kaikuvaa komentoa, joten pitää yrittää löytää jonkilainen kompromissi. Kompromissi oli; sänkyyn, pois sängystä, sänkyyn, pois sängystä, sänkyyn, pois sängystä..

Rakkaus merkillinen maa

Eräällä läheisellä ystävällämme on ollut tapana laulaa tätä laulua meille. Juhlana ja arkena. Laulun tulkinta on ollut teatraalista ja sitä on sekä esitetty, että kuunneltu asiaan kuuluvalla suunnattomalla tärkeydellä. Joka kerta se on saanut silmäni ihastuksesta selälleen.
En koskaan tiennyt laulun nimeä, pyysin vain aina että "Laula se "perhonen!!". Ja hän lauloi. Nyt saattaa olla ettemme enää koskaan kuule tuota kappaletta mutta ikinä emme unohda. Kyllä, rakkaus, se on merkillinen maa.

Rakkaus merkillinen maa

Mä lensin niin kuin perhonen
kohti tulta vääjäämättä
niin luulin, maahan rakkauden
en jätä tätä elämättä

Sun kanssas päivän jokaisen
mä elin ainutkertaisesti
sillä rakkaus on merkillinen maa,
niin merkillinen maa,
ja pysyvän sen luulin
kai ikuisesti

vaan aika muuttui
enää et
mua sytyttänyt niin kuin ennen
nyt ymmärränkin rakkaus on maa
me jossa eletään,
vain teeskennellen

vain sääli, älä syytä mua
oon yhtä onneton kuin sinä
sillä rakkaus on pettymyksen maa
se on pettymyksen maa
ja petturi kai oon eessäs minä

nyt eessäs seison nauraen
vain itkenyt oon sinun vuokses
oon kavaltaja, tiedän sen
enkä palaa enää luokses

vaan pakko onhan uudestaan
näin jotain tehdä elämälleen
vaikka rakkaus on pettymyksen maa
epävarma maa
niin silti sinne
mä tahdon jälleen
mä tahdon jälleen

Onni on hännässä

Tuli taas se aika vuodesta, kun Minkki P kutsui itsensä luokseni ruokailemaan. Koska viime vuonna oli ikimuistoisen hauskaa, otin kutsun ilolla vastaan. Mukaan mahtui myös pari yllätysvierasta, ja yllätys oli myös se, että ruuasta tulikin vegaaniruokaa. Keittona venäläistyyppistä kaalipunajuuri -keittoa, perunatofu-pihvejä, sahtileipää, kaaliretiisisalaattia, Minkki P:n tuomaa hummusta sekä uunilohkoina bataattia, lanttua ja naurista. Ruokajuomaksi vieraat olivat tuoneet enemmän kuin riittävän määrän viiniä.
YK:lla oli eilen synttärit, ja tietyllä tapaa tuntui, että myös ystävät pöydän ympärillä edustivat sitä. Kaikki hyvin erilaisia, ja kuitenkin samanlaisia.
Keskutelu virtasi vuolaana, niin kuin se aina tekee. Hiljaista hetkeä ei ollut. Mahtuipa mukaan myös levyraatia ja runonlausuntaa. Suosituimmaksi nousi Ron Pandgetin Suomen lippu, johon itse ihastuin Huvilateltassa. Melkein kaikilla tuntui olevan myös muistoja karttakirjoista ja lippujen opettelemisesta.
Olipa ympäristö niin turvallisen kotoisa, että muutama synttärijuhlija ehti ottamaan pikku torkutkin.
Myös suola teki kauppansa. Sitä tarvittiin niin lattialle kuin farkkuihinkin. Taisi joku laittaa jopa ruokaankin.
Ja LAHJA, hyvänen aika. Sain oman virvelin! Tämä asettaakin kalastukseni aivan uudelle tasolle. Minähän olen yleensä se joka lukee kirjaa kun kalansaalis nousee vedestä mutta tosin kummina (ja hyvänä ystävänä) olemisen myötä olen ottanut aktiivisesti osaa myös ruuan itse hankkimiseen. Nyt ei ole mitään syytä, miksi voisin olla itse pyytämättä omaa ruokani.
Aamulla herääminen oli hieman nuivahkoa mutta seinälle kiinnitetty juhlajuliste sai hymyn huulille. Hyvin runollisia vieraita oli käynyt kylässä. Myös illan aloittanut "Onni on hännässä" -lause on hyvä pitää mielessä. Sen voi päivittää myös ponnariksi. Olisi mukava kuvitella että onni seuraa perässä, kun sitä ei jahtaa.

Ostamisen ilo ja kuluttamisen suru

Ostin tänään uuden purkinavaajan. Ilahduin kuin näin että vanhasta tutusta Mausista on tullut musta versio. Ostin sen tyytyväisenä, ja olin iloinen, että kodin purkinavaaja-asiat tulivat nyt kuntoon.
Iloa ei kestänyt kauaa. Nyt kun otin vertailukuvaa uudesta ja vanhasta avaajasta, iski äkillinen syyllisyys. Miksi, ostan uuden purkinavaajan, jos vanha toimii ja on tallessa.(useinhan(lue:aina) purkinavaajaa ei millään löydä, juuri kun sitä tarvitsisi) Mutta minäpäs olen kahden purkinavaajan loukussa, ja se on hyvin epäekologista kulutuskäyttäytymistä.
Mitä jos kaikki ihmiset ostaisivat kaikkea kaksin kappalein? Aina vain kaupasta uusi tavara, vaikka edellinenkin on vielä aivan hyvä. Siihen tämä maailma juuri kompastuu kun isommat ja isommat kotimme täyttyvät kaikella tavaralla.
Kauheaa. Eihän tässä nyt mistään satojen eurojen kimalletopista ollut kysymys, vaan pienestä keittötarvikkeesta. Mutta nyt niitä on sitten kaksi. Ei kukaan käytä kahta purkinavaajaa samaan aikaan, joten toinen niistä on aivan turhanpanttina. Ehkä minun nyt täytyyv vain löytää ihminen jolta olisi purkinavaaja hukassa, tai ei omistaisi sellaista ollenkaan, ja lahjoittaa toinen avaaja hänelle. Saa ilmoittautua.
Minä kun vain halusin hyvän purkinavaajan.

MAUS on sentääna Priotin tuote, ja sillä on avainlipputunnus.

Muita avaamista helpottavia tuotteita

Värillä on väliä

Jääkaappi on valkoinen, ja tv on musta. Näinhän se on. No, nykyään joka viidennellä taitaa olla jo jääkaapin värinä myös teräs, ja TV:täkin saa välillä eksoottisen harmaana.
Sattuneista syistä vuoden vaihteessa olin jo hetken aika taulu-tv:n katsoja. Mutta sekoitin pakan, ja olen jälleen vanhan harmaan putkitelevisioni seuraaja.
Olen vähitellen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että k taulumallinen televisio vie noin puoli metriä vähemmän tilaa. Pienessä asunnossa se on paljon. Mutta kun sitten aloin katsoa vaihtoehtoja, niin hämmästyin. En voi käsittää että valkoinen, pienempi televisio, maksaa enemmän kuin isompi musta. Isommathan yleensä ovat kalliimpia, eikä valkoinen ole edes mikään erikoisväri. Ainahan kodinkoneet ovat olleet tylsän valkoisia, miksi tv olisi poikkeus? Enkä myöskään ymmärrä, että tv:n tuumakoon pitää olla yksioikoisesti 32" tai suurempi. Pienempi vaihtoehto yleensä on 19", mikä onkin hyvä keittiöön mutta kun katselijoita asuu myös keittiöitä suuremmissa mutta omakotitalojen olohuoneita pienemmissä huoneissa. (kyllä 26" voisi olla aivan passeli tv:n koko)
No siksi koska niitä valmistetaan vähemmän ja siksi myös myydään vähemmän. Tosin valkoiset ovat myös kuulemma useammin kaupasta loppu. Kauppaopiston käyneen päähän ei meinaa mahtua. Miten kallista voi olla tehdä enemmän valkoisia tv-kuoria, ja sen jälkeen myös myydä niitä enemmän?

Mää en tahro muista yhtäkän pin-koori

Lehm ja koiv

Mää tahro olla lehm koivu al.

Mää en tahro olla luav.
Mää en tahro oppi uut taitto-ohjelma.
Mää en tahro selvittä äit-tytär suhret.
Mää en tahro viärä sitä kirjet posti.
Mää en tahro soitta Kelan tätil.
Mää en tahro muista yhtäkän pin-koori.

Antakka mu olla lehm koivu al.
Viäkkä mu väsyne nahk
kamarim permanol, kakluni ette.

Heli Laaksonen (Pulu uis 2000)

Kortti pois ja linnaan

Olen hyvin suvaitsevainen ihminen, kuten otsikosta voi päätellä. Luin Hesarista samaa, minkä on pystynyt havaitsemaan liikenteessä ominkin silmin. Liikenne on hektistä, eikä sääntöjen noudattamiseen keskitytä.
Ihminen joka lähtee liikenteen keskelle, sitoutuu noudattamaan yhteisiä sääntöjä. Metsässä tai pellolla voi kirmailla ristiin rastiin(paitsi toisen pellolla) niin päättömästi kuin huvittaa mutta yleisillä teillä on vain pakko ottaa huomioon muut. Kulki millä tavalla tahansa.
Olisi täysin ookoo, ottaa kortti pois puoleksi vuodeksi henkilöltä, joka ajaa jalankulkijan yli suojatiellä. Se ei jalankulkijan henkeä tai katkennutta jalkaa pelasta mutta olisi edes jonkinlainen kannustin suojatien eteen pysähtymiseen. Toisaalta, jos oma järki ei riitä, auttako siihen kannustinkaan?
Joudun aamuisin usein ylittämään vilkkaasti liikennöidyn Sturenkadun. Aina silloin harvoin kuin yksi auto pysähtyy, en koskaan suoraan ylitä tietä, vaan katson ja odotan, että toiselta kaistaltakin tuleva auto pysähtyy. Aina se ei pysähdy. Olemalla itse hereillä, varmistan että edes toisella osapuolella on ajattelu kytketty päälle.
Autokoulussa opetettiin, että suojatien eteen pysähtyneen auton viereen on pysähtyttävä. Jos ei pysähtynyt, ei saanut korttia. Saman pitäisi päteä liikenteessäkin. Jos et osaa, tai halua, noudattaa sääntöjä, niin kortti pois.
Valvontakamerat; kyllä. Isot sakot; kyllä. Lisää valistusta; kyllä.

Friski viikonloppu

Ei sitä kuhaa sitten tullut, mutta eipä tullut pahaa mieltäkään. Oli muutenmukavaa. Ruokaa sai kaupastakin ja rapuja ystävällisinä lahjoituksina. Kyseisestä ruokalajista tuli kokemuselämys myös mökillä vierailleille lapsille. Pienemmän kansalaisen rapu saa selkästi kiljahtelemaan. On haasteellista selittää uskottavasti 5-vuotiaalle, miten rapu on aivan normaalia ruokaa, ja sen kovan kuoren alla on säilössä ihan tavallista ruokaa... Kymmenvuotias puolestaan veti pisteet kotiin maistamalla kaikkea tarjolla ollutta hyvin rennolla asenteella. Monella aikuisellakin olisi opittavaa. Maistamisen jälkeen voi sanoa pitääkö vai eikö pidä, mutta ainakin on ollut avoimin mielin.
Parasta rennon olemisen lisäksi oli syksyinen raikas ilma. Kyllä vain luonto palkitsee katsojaansa. Ei haitannut vaikka välillä vähän tihuttikin. Epävarmaksi jäi hämärässä, että oliko elämys kauris vai peura..
Kielellistä elämystä saatiin kummipojan Turun murteella kirjoitetusta Aku Ankasta. Olen ollut välillä hieman nuiva noiden murrekirjojen suhteen. Tunnustan. Se on ollut vain omaa pienuuttani, kun olen välillä pelännyt, että niitä on tuotettu lähinnä tekemisen vuoksi, eikä niinkään aidosta kiinnostuksesta kieleen. Mutta olen ollut väärässä. Turun murteella tehty Aku oli riemastuttava. Se on tehty huolella ja harkiten, myös taiteellista vapautta käyttäen. Aku on Aku, eikä murresanakirja. Enkä muistanutkaan, että kyseisen teoksen on kääntänyt V-P Lehto...
Viikonlopun viettäjät olivat jo jumittaa ensimmäiselle sivulle kun piti jäädä toistelemaan määritelmää Aku Ankalle tarjotusta puurosta: " Täsä on kaik raskasmetalli mitä sun friski kroppas tartte, kromist koboltti".

Tärkeä ps. Tästä linkistä voit käydä lukemassa eron Turun ja Loimaan murteen välillä. (esim. puuttuvat muutamat leimallisimmat piirteet, esimerkiksi pitkät vokaalit ovat säilyneet sanan lopussa ja loppuheittoa ei ole.)

Kuhaa kuumottamaan

Viikonloppuna on tarkoitus viettää laatuaikaa(mitä muuta se edes voi olla?) ystävien ja kummipojan kanssa. Itseasiassa tähtäimessä on kunnon kuha-saaliin pyydystäminen mutta tunnetusti kalathan eivät aina pelkästä käskystä veneeseen hypi. Olen kuitenkin henkisesti päättänyt, että saalista tulee.
Suurin huoli viikon mittaan ei ole ollut mahdollisen kalan saaminen, vaan kelit. Auton talvirenkaat ovat käytännöllisesti säilössä toisessa kaupungissa, ja näin jo itseni ajamassa Paraisilta Helsinkiin päin 5 km/t. Viimeksihän kunnostauduin samaisessa mestassa karauttamaan koko auton kiville, joten se homma ollaan jo nähty.
Ei muuta kuin lämmintä päälle ja kuhat pannulle tirisemään! (oikeasti haluan tosiaan nähdä itseni irrottamassa sitä jättikuhaa koukusta mutta se onkin jo toinen tarina se)

Joka päivä on hyvä päivä puhua norpista

Joka päivä on hyvä päivä puhua norpista. Minkki P soitti aamulla Engelin aamiaiselta norppa-puhelun, liittyen Saimaalla syntyneisiin kaksosiin, joiden nimet ovat: Arka ja Parka!
Vaikka nämä ensimmäiset pakkaspäivät ovat ottaneet aamuisin koville, ja tieto ennen aikaisesta talvesta on jo itsessään veret hyydyttävä, muistin välittömästi että nyt pitää toivoa pitkää, ja ennen kaikkea lumista talvea! Puhelu myös muistutti siitä, että kun on yhteinen kiinnostuksen kohde niin ilosanomaa jaksaa myös levittää

Mitä me Saimaannorpasta tiedämmekään? No ainakin että:

Saimaannorppa elää vain Saimaalla.Se on yksi harvoista makeassa vedessä
elävistä hyljelajeista.
Saimaannorppa jäi eristyksiin Saimaan altaaseen noin
8000 vuotta sitten, kun järvien yhteys Itämereen jääkauden lopulla katkesi.
Sopeutumana Saimaan sameisiin ja sokkeloisiin vesiin saimaannorpalla on
sukulaisiaan suuremmat silmät ja aivot.
Mutta. Saimaannorppa on erittäin uhanalainen laji. Saimaannorppia
arvioidaan olevan nykyisin noin 260.

Ymmärrän myös kalastajia. Eihän kukaan halua oman elinkeinonsa olevan uhattuna. Yhtenä tukikeinona kerätään katiskoja alueen kalastajille. Hmmm.. taidanpa alkaa kerätä varoja kimppakatistakaan... Ilmoittautumisia otetaan vastaan.

Lukiessani tätä olin melkein kateellinen Juha Taskiselle..
ja video täältä.

Katso myös Norppaklubi

Ottaisin metrin kangasta - tai puoli kiloa

En kovinkaan usein käy kangaskaupassa. Jos käyn, niin todennäköisemmin seuralaisena. Tänään olin asiakas. Haparoiva, mutta onnekas asiakas.
Tavoitteena oli löytää 2x3 metriä huonekalukangasta. Mielummin melko nopeasti ja järkevällä euromäärällä.
Kangastarve ei ollut äkillinen. Vintillä on ollut varmaankin kolmisen vuotta parempia päiviä odottaneet nojatuolit. En ole aivan varma tulevatko ne ikinä näkemään niitä parempia päiviä, mutta se on todennäköisempää kun niissä on kangas päällä. Tulevatpa ne sitten sisään kotiini, tai lähtevät vaikka muille maille vierahille, niin on aika vihdoin tehdä niille jotain.
Mielityn vinkistä löysin tieni Yliopistonkadun Eurokankaaseen, ja vielä tarkemmin alelaarille. Tämä olikin huippuneuvo sillä kun muut kankaat olivat keskimäärin 18 euroa metri, tämä kangas oli 18 e/kilo. Hyvällä tuurilla sattui löytymään kaksi riittävän kokoista palaa, ja loppuhinnaksi kankaalle tuli 20 euroa/tuoli. Enkä ihmettelisi vaikka ylijäämästä tulisi yksi tyynynpäällinen. (kuullostaa melkein marttamaiselta!)
Kävin kysymässä pelastustyötä myös naapurissa olevasta verhoiluliikkeestä. Kaunis, mutta liian kallis idea kierrättäjälle. Ystävällinen palvelu, kauniita kankaita sekä taivaallinen hinta. On järjetöntä maksaa vanhan tavaran henkiin herättämisestä yli kahtasataa, kun tavoitteena on itsekin pysyä hengissä. Soittamalla edullisemmalle ompelijalle ja penkomalla kangas alelaarista, hinta tippui neljännekseen. Uskomatonta.
Nyt vielä kun tietäisi kuinka päin kangas tulee, ja onko mukaan ostettu lanka sitä oikeaa mutta eihän Roomaakaan rakennettu yhdessä päivässä. (vaan 900 vuotta)

Merille mieleni tekevi

Mikäköhän siinä on, että toimivan polkupyörän saa viikkoa ennen kun ensilumi tulee, ja ensimmäisen kerran koko vuonna käy purjehtimassa päivää ennen vuoden ajan vaihtumista?
Kaunis sunnuntaipäivä oli mennä harakoille kun päikkärit houkuttelivat mutta Kuisma tarjosi aktiviteetiksi purjehtimista. Koska ensin tehdään, ja sitten vasta mietitään, oli myöntymiseni välitöntä.
Kokemuksesta tulikin aivan mahtava. Upea auringon paiste, raikas merituuli ja iloisesti laineilla keikkuva vikla. Homma sujui kohtuullisen hyvin. Ainoastaan yksi aloittelijan pyllähdys tapahtui heti toisessa käännöksessä mutta loppuvaiheessa alkoi jo pysyä kummatkin köydet käsissä. Olin aivan varma että retkestä tulee kylpykeikka mutta ei. Ei edes molskahdusta laiturilta tai epähuomiossa luiskahdusta laidalta.
Lisähohtoa raikkaaseen iltapäivään toi vielä HSK:lla lämpimänä ollut uusi sauna. Oli aivan täydellistä mennä, kieltämättä hieman kohmeessa, kuumaan saunaan ja nauttia vielä samalla aurinkoisista merinäkymistä. Miesten puolelta kuuluneen oudohkon hihkunnan alkuperää en uskalla edes arvailla...

Paperivalokuvia kenelle tahansa

Ifillä on parhaillaan mm. 50 % alennus paperikuvista. Parasta on, että nyt kuvia pystyy tilaamaan myös eri osoitteeseen mihin lasku tulee. Omilla kuvillaan voi siis kätevästi ilahduttaa vaikka koko ystäväpiiriä. Vaikka upeina suurennoksina. Tilaamatta ja pyytämättä.
ps. foto ois kiva yllätys

Extrafilmillä tosin saa jopa canvas -taulun alk. 17,90

Oma alue ei-tupakoitsijoille

Festareille ja urheilukisoihin kaavaillaan tupakointikieltoa, tai ainakin suunnitellaan omaa aluetta tupakoitsijoille. Luin aiheesta ilolla. Ravintolat eivät hävinneet suomesta vaikka tupakointi niissä kiellettiin. Alkoholin myynti ravintoloissa on saattanut laskea mutta siihen määräävin tekijä on, yllätys yllätys, hinta, eikä tupakointi. Muutamalle juottolalle on ollut suorastaan eduksi joutua muuttamaan itsensä ruokabaariksi. Suomi ja ihminen kaipaa kyllä hyvää, kohtuu hintaista ruokaa, halpaa kaljaa ja kallista röökiä ei niinkään.
Ymmärrän, että ulkona festareilla on saatava polttaa. Mutta onko pakko tunkea sinne eturiviin palavan tupakan kanssa? Voisiko sitä tupakkaa polttaa kuitenkin niin ettei tuhkat ja savut olisi takakireän ei-tupakoitsijan niskassa ja naamalla?
Kun ystävällisesti pyydät päällesi karistavaa tupruttelijaa lopettamaan, kuulet olevasi "nipottava ämmä, joka naamasta näkee ettei ole ikinä saanut". Se siitä yhteistyöstä. Tarvitaan siis säännöt järjestäjiltä. Suomessa on muutenkin suuri kynnys tulla toisen henkilökohtaiselle alueelle esittämään toiveita, mutta ymmärrämme kuitenkin kutakuinkin sanat sallittu ja kielletty. Niitähän voi kuitenkin soveltaa Maan Tavan mukaan.
Minulle kelpaisi myös oma alue ei-tupakoitsijoille. Jos tupakoitsijoita risoo, että heidät aidataan kuin karja konsanaan, käy minulle myös että alue järjestetään röökittömille. Onhan ravintoloissakin pystynyt valitsemaan haluaako savuttomalle vai savulliselle puolelle.
Loppuun vielä tilitys suoraan sydämestä. Erityisesti itsenäni ovat vuosikaudet ärsyttäneet tyypit jotka humalapäissään sytyttävät tupakan, ja heiluvat se kädessään, vain sytyttääksen seuraavan, ja seuraavan. Tupakasta vedetään korkeintaan parit henkoset, mutta sen on oltava koko ajan palamassa kädessä.
Entä tupakoinnin kieltäminen autossa, jossa on lapsia? Kyllä, isoveli valvoo ja suomi on holhousyhteiskunta, mutta mitä sitten pitäisi tehdä kun aikuinen poltaa autossa, jossa sisällä on lapsia? Tiedetän, että passiivinen tupakointi lisää lasten hengityselinsairauksia. Voisinko esim. veronmaksajana kieltäytyä maksamasta näiden lasten hoidosta, ja vedota siihen että "suomi on vapaa maa", ja näiden lasten vanhemmat ovat tehneet vapaan valinnan altistuttaa lapsensa, joten heillä on täysi oikeus myös irtaantua yhteiskunnan pakkoterveydenhoito-tuesta? Ei sitten holhota, millään puolella.

Jatketaan vielä Freshistä

Sivuilleni on löytänyt viimeisen kuukauden aikana yhtä paljon ihmisiä Atria Fresh -hakusanoilla, kuin Aikuisten seuraleikit sanoillakin. Kertooko tämä jotain pian lähenevästä pikkujoulu -kaudesta, tarjoiluineen/ohjelmineen?

Muutama haku oli tullut Atrian omasta verkosta mutta klikkailijat ovat saattaneet olla esim. mainoskappaleen esittäjän etsijiä tai tutkimusyhtiön edustajia, jotka tekevät koostetta mainoksesta käydystä keskustelusta netistä. Kiinnostavaa joka tapauksessa.

Tässä välissä olen ehtinyt syömään tuoteperheen mozzarellasalaatin, ja se ei millään tavalla poikennut muista kaupan valmissalaateista maultaan. Ehkä jopa oli mauttomuudessaan pienoinen pettymys, koska saatoin odottaa jotain hieman terävämpää, hinnan ollessa muita korkeamman. Mutta ihan vain tästä uudesta virinneestä mielenkiinnosta, taidan kokeilla myös jotakin toista vaihtoehtoa, ja liittyä tuntemuksien jakajiin. Toivottavasti tuoteperhe löytää omat faninsa, monen työpaikka on kolmioleivässäkin kiinni.

Mutta keskustelua käydään, tutustukaa toki aiheeseen muuallakin:

Markkinointi ja Mainonta sivustolla asiaa vatvotaan näin.

Mutta miksi ruokamenothalvalla.fi mainostaa tuotesarjaa, jota moni muu pitää kalliimpana?

Kaks.plus palstalla ollaan ärsyynnytty mainoksesta

Subin keskustelussa ei myöskään olla ymmärretty viestiä

Jekkupatteri puolestaan kysyy tasa-arvon perään Muropaketti plazalla

Keskustelu Demissä saa huolen kääntymään valmisruuasta, nuorten naisten älykkyysosamäärään sekä kirjoitustaitoon...

Mukulat multaan!

Lauantaina taisin ensimmäisen kerran elämässäni istuttaa kukkia. Siis täysin oma-aloitteisesti ja vapaasta tahdostani. Istutustyyli oli hieman vapaa ja suunnittelematon, joten oletan sen näkyvän myös kevään mahdollisessa kukinnassa. Tai saa nähdä käyvätkö myyrät apajilla, tai viekö mahdollisesti halla amatöörin mukulat, mutta arpa on heitetty.

Kukkaistutus oli muun puuhastelun sivutuote. Nyt kun olen keskittynyt(vaihteeksi) suuriin linjoihin, ymmärrän että isompien raamien sisällä kevään kukkien väri tai koko on melko sivuseikka.

Ymmärrän että luonnon kanssa yhteiselo on henkien taistoa sekä välineurheilua. Kun yksi talikko katkesi, piti hankkia tilalle toinen. Nyt lähdettiin uuteen taistoon Fiskarssin pistolapiolla ja talikolla. Eikä tarvitse sanoa, opin kokemuksesta, talikkoa ei ole tehty juurien maasta vääntämiseen. Ja oikeastaan olen jo aavistamassa, että oikeastaan koko juuritaistoon ei kannata käydä manuaalisesti, vaan siinä hommassa jyrsin on se joka puhuu mutta paremman puutteessa, kokeillaan ensin vaikeamman kautta. Otetaan järki käteen vaikka ensi keväänä. Aikaa on.

Puutarhajyrsimen voi muuten myös vuokrata

Kuka piileksii sinua hyllyn takana?

Aamulla raitiovaunuun astui sisään samaan aikaan ihan mukava tuttu. Olin huudahtamassa heitä mutta aikomukseni jäi puolitiehen. Tuli kuulumisien vaihtamisväsymys. Matka jatkui, ja ajattelin, että "tervehdin sitten hetken kuluttua". Matka jatkui, vaan hetkeä ei tullut.
Aamu oli aurinkoinen ja kaunis. Tuttavassani ei ollut mitään vikaa, ei vain tullut sitä; " no hei hei, mitä kuuluu" -inspiraatiota. Ei niitä aina vain tule.
Noustessani raitiovaunusta ja kävellessäni loppumatkan syksyisen kauniin puiston läpi, alkoi hymyilyttää ns. "hyllyn takana piileskely". Olen monelta ihmiseltä kuullut kuinka he ovat nähneet sen ja sen kaupassa, mutta piileksineet keksihyllyjen takana, koska "eivät vain ole sillä hetkellä jaksaneet tavata".
Suomalaiselle tapaaminen on joskus niin raskasta. Meille sopii kaupassa anonyymina vaeltelu. Nykyajan ostoskeskus on kuin tiettömällä taipaleella tarpominen, välillä ei loppua näy. Itseäni alkoi kiehtoa ajatus, että olisi hauska vuoden lopussa saada saldo, ihmisistä jotka ovat itseltäni piileskelleet vuoden aikana. Parhaintahan on jäädä tilanteesta kiinni. Puolisäikähtäneenä änkyttää jotakin sekavaa, ja yrittää näyttää luonnolliselta. Silloinhan se toinen vasta oudon kuvan saa julkisivusta, joka meille on niin tärkeää.

Hyviä ja huonoja uutisia

Hyviä ja huonoja uutisia. Hyvät uutiset olivat, että pääministerimme ei tällä kertaa haasta yleisradiota oikeuteen. Eihän siellä alvariinsa voi rampata.
Huonot uutiset ovat, että tulossa on vielä talokatselmus. Tätä katselmusta sitten varmasti vatvotaan viikko jos toinenkin. Onko se muuten samainen talo, jonka makuuhuoneessa 7-päivää lehti kertoi kampaaja-Kaarinan vierailleen, silloisen yksityishenkilö Matti Vanhasen vielä ollessa naimisissa? Mutta talokatselmus tulee olemaan hukkaan heitettyä aikaa ja energiaa. Kaikkihan me jo tiedämme, ettei sieltä löydy sitä tuppeensahattua lankkua. Jos jotain on tullut pihalle ilmaiseksi, se on tullut tilaamatta ja pyytämättä. (Miksi muuten Anneli Jäättenmäki erosi?)
Itse en usko, että Yle menisi aivan kevyesti väittämään pääministerin saaneen lahjuksia. Varsinkin, kun tiedetään, että sekä kyseinen pääministeri, että yksityishenkilö Matti Vanhanen, ovat kovin tarkkoja maineestaan.
Mutta eipä taida Antti Kaikkonenkaan elää elämänsä ruusuisinta aikaa. Juuri kun unohtui hänen lähettelemänsä 69 tekstiviestit, niin käy ilmi että AK on kunnostautuu säätiöpuolella. Koska niin on "maan tapa".

Sinä olet olemassa täällä minulle - minä sinulle

Taiteilija Markus Renvall totesi tänään aamulla Kaapelilla nykytaiteen myyntinäyttelyssä, että omissa valokuvissaan jokainen on olemassa. Omat valokuvat ovat myös media. Voi olla ettemme ole olemassa amerikkalaisissa elokuvissa mutta valokuvissamme olemme.
Ajattelin, että myös omassa blogissaan on olemassa. Tavallaan. Niin on lukijakin. Sinä olet olemassa tässä blogissa siellä esim. Rovaniemellä, Raisiossa, Lundissa, Montain view:llä, Joensuussa, Beruerissa, Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella, Nummelassa..tai vaikkapa sinä joku onnellinen joka olet päässyt lukemaan näitä sivuja Gran Canarialla!

Katuvalot - ikuisuuskysymys

Sain Vihtiläiseltä lukijalta pyynnön kirjoittaa heidän kotikuntansa hävyttömästä sähköntuhlauksesta. Kieltämättä, ei ollut mukava katsella täydessä päivänvalossa loistavia katulamppuja. Helposti jää tunne, että vaikka itse sammuttelisit valoja, tai jättäisit sytyttämättä, kaikki se säästö menee hukkaan, kun kunta tai kaupunki pistää sähköä löyhästi menemään. Eikä saa aina lähteä soitellen sotaan, saattaapa hyvinkin olla että kyse oli esim. korjaustöistä, joilloin valoja joudutaan pitämään päivälläkin päällä. Yötyönä se vasta kalliiksi tulisikin.

Mutta kyllä valojen päällä pitäminen saa yksilön tuskastumaan. Yritä tässä sitten kannattaa jotain roska päivässä -liikettä, kierrättää ja käyttää vähemmän energiaa, jos katuvalot porottavat pitkin kylien raitteja aivan turhaan! Ongelmaan kyllä on ratkaistu jo Tampereella - lamput voi sytyttää ta sammuttaa internetissä.

Toinen seikka on, että kaikki haluavat säästää sähköä kustannussyistä, mutta eikö sähköä voisi säästää myös ympäristösyistä. Ei vain siksi, että taloustilanne on tiukka, vaan siksi että sähkön ja yleensäkin energian säästäminen on hyväksi, ympäristölle. Meille.

Tästä tulikin mieleen, että taidan heittää pienen sähkönsäästö -haasteen muutamalle ystävälle... Pelkän suomalaisen ruuan viikostahan on jo aikaa. Mutta koitetaan me saada kaikki kunnissamme edes isot valot sammumaan vaikka pienet kansankynttilät palaisivatkin!

Katso energiansäästön ympäristövaikutukset!

Samaan aikaan kun päivänvalossa loistavat katulamput, Vihdissä ollaan haikailtu yövalaisun perään.

Katuvaloista Espoossa

Ja Karkkilassa

Loimaalla puolestaan ollaan huolissaan sumuvaloista...

Takaisin satulaan

Voidaan ilmeisesti julistaa vihdoin kesä päättyneeksi, koska sain taas pyörän alle. Nyt kun öisin on pakkasta, ja kyyti on muutenkin kylmempää, on täysin järkevää aloittaa fillarointi töihin. Eipä silti, olen kyllä kaivannut sitä freesiä fiilistä, mikä parinkymmenen minuutin pyöräilystä tulee. Nähtäväksi jää, kauanko saan tämän pyörän pitää, ennen kuin joku muu tarvitsee sitä kipeämmin. Kiitos pyörän lahjoittajalle, ja kiitos voimapihtien lainaajalle sekä ketjujen rasvaajalle!

L vai S housut?

Kiristävätkö housut vai tuliko ostettua kuitenkin liian suuri paita? Joskus tuntuu, että ihmiset tuijottavat liian hypnoottisesti numeroita tai kokoja joihin ovat tottuneet. Kesällä mm. eräs ystäväni perusteli liian pieniä kenkiään sillä, että ei voinut ostaa isompia koska sitten kenkien numero olisi niin suuri!

Onneksi aiheesta on myös tutkimustietoa:

Kokonumero ei aina kerro vaatteen kokoa. Yhteispohjoismaisen tutkimuksen mukaan vaatekokojen välillä on suuria eroja: L-kokoiset housut saattavat olla pienemmät kuin toiset housut, jotka ovat S-kokoa. Todellisen koon vaihtelu samankokoiseksi merkittyjen vaatteiden välillä on suurempaa naisten kuin miesten vaatteissa

Huoli pois. On siis aivan sallittua itse päätellä tuntuuko vaate hyvältä päältä vai ei. Omilla silmillään sen näkee myös peilistä. Välttämättä ei siis ole lihonut vaikka aiemmin ostetut vaatteet olisi M -kokoa ja joku kerta "joutuisikin" ostamaan L -koon. Ei se koko, vaan se näkö!

Koko artikkeli täältä.

Tomaattia pukkaa

Mikä voi olla hienompaa, kuin se että ruokaa kasvaa kotona? No eipä paljon mikään! Tomaatit ikkunalaudalla suorastaan kukoistavat, jos ei nyt pikkutarkasti tuijota hieman kupsahtaneita lehtiä.

Kesällä olin jo aivan fiiliksissä kun marjoja sai käden ojennuksen päästä ja kalaa viereisestä järvestä. (tai no, kuka sai kuka ei..) Siitä tuli sellainen olo, että näin sen pitääkin olla. Kaupunkioloissa vain ruuan kasvattaminen on perin haasteellista. Tuleehan siitäkin kilohintaa jos pitää itselleen siirtolapuutarha hankkia.

Hyvä tomaatti, parempi mieli!

Lisää tomaateista

Mimosakin on saanut tomaatit kasvamaan kotona

Ja Henrieten vinkit mitä muuta voi kasvattaa ikkunalaudalla

Menovinkki huomiselle - mahdollisuus myöhemmäksikin

Kaikki eivät tarvitse apua joka päivä. Kaikkien ei myöskään tarvitse sitä antaa päivittäin. Mutta välillä on hyvä miettiä, voisko mahdollisesti tehdä jotain, mikä auttaisi. Auttaminenhan on pohjimmiltaan äärimmäisen itsekästä - itsellehän siitä tulee hyvä olo.
Yksi vaihtoehto on sijaisperhe- tai tukiperhetoiminta. Tukiperheenä voi olla iso apu, vaikka kerran kuukaudessa kun apua tarvitsevan perheen omat voimavarat ovat vähissä.
Tästä aiheesta lisää tietoa saa täällä metropolialueella huomenna:

Infotilaisuus tukiperhe- ja sijaisperhetoiminnasta
Aika: 23.9.2009 klo 17.30
Paikka: Tiukula, Koskelantie 38, Helsinki

Tukiperhe on perhe, joka on kiinnostunut lasten auttamisesta sekä on
halukas jakamaan aikaansa ja aikuisen läsnäoloa myös muille lapsille.
Tukiperheet ovat aivan tavallisia vapaaehtoisia perheitä, joilla on tarjota
aikaa, lämpöä ja turvallista huolenpitoa lapselle.

Rutiinit on tehty rikottaviksi

Eihän kukaan selviytyisi arjesta ilman rutiineja. Rutiinithan ovat niitä, jotka pitävät meidät jotenkin järjissämme ja kartalla aikataulujen kanssa. Kun ilman erillistä pohtimista tietää, että aamulla on hyvä harjata hampaat ja pukeutua, varmasti pääsee liikkeelle nopeammin kuin pyörittämällä tunti kaupalla eri vaihtoehtoja mahdollisuuksineen. Mutta tekee hyvää rikkoa myös omia rajojaan ja rutiineja. Ei, en nyt varsinaisesti tarkoita ulos alasti lähtemistä.

Koiraviikosta jäi hyvä mieli. Se oli hauska, ja opettavainen viikko. Uusia kokemuksia ja havaintoja tuli joka päivä. (ja pusuja. osa niistä tosin tuoksui koiranruualta. pahempaankin on joskus tullut maistettua) Jos tätä olisi jatkunut vielä kauemmin, olisin todennäköisesti vielä alkanut pitää Koirapuisto-blogia. Mutta eläimen kanssa rutiinit rikkoutuvat. Aikaisempina viikkoina ei ole kakkaaminen ollut läheskään niin keskeinen osa arjen pyörittämistä mutta kuluneena viikkona tuli kuljeskeltua tovi jos toinenkin siinä toivossa "jos vaikka se tulisi".

Tällä viikolla pitää keskittyä jo muuhun.

Tosi "Fresh" kokemus

Tänään tuli taas AjatusKuplan arvoinen hetki. Luentosalin edessä oleva herra about 40 v, kommentoi "miten Atria on kuulemma tehnyt mainoksen missä vanhempi nainen haikailee nuorta miestä". Tämän jälkeen hän kertoi varmana miten yritysten palautepuhelimet olisivat tukossa, jos joku uskaltaisi näyttää jotain päinvastaista! Feministit olisivat kyllä heti linjoilla, jos mies haaveilisi nuoresta naisesta. (as if..)

Kyseistä mainosta on näytetty tv:ssä jo kymmeniä kertoja, ja siitä voi olla montaa mieltä. Sekä mies, että nainen. Vanhempi ja nuorempi. Itse en pidä sen tyylistä mutta myyntiluvut tulevat myöhemmin näyttämään onko lanseeraus ollut "hyvä" vai "huono". Ostan niin vähän eineksiä muutenkaan, ettei oma ostoskäyttäytymiseni tule heilauttamaan vaakaa puoleen jos toiseen.

Mutta en ollut ällistynyt mainoksesta vaan reagointitavasta minkä tämä totuuden torvi otti asiaan, mitä hän ei ole edes nähnyt. Audi-casessa itkettiin keskustelu- ja yleisönosastopalstoilla kuinka "miestä saa haukkua ja naista ei". (Miten niin?! ) Eihän kumpaakaan sukupuolta saa, eikä pidä, korostaa toisen kustannuksella.

Eikö tässä yhteiskunnassa ole aina ollut täysin normaalia ja suotavaa, jopa ihailtavaa, jos miehellä on nuorempi nainen? Milloinkohan tämä kyseinen kaveri on nähnyt printti- tai tv-mainoksen missä mies himoitsee itseään vanhempaa naista? Eikö kaikkea ole ammoisista ajoista lähtien myyty nuorilla naisilla?

Mutta melkein ihmetyttää, miksi keski-ikää lähestyvä mies on tuohtunut mainoksesta jossa vanhempi nainen haaveilee nuoremmasta miehestä? Eihän hän itse ole kuitenkaan kiinnostunut vanhoista naisista, joten mielikuva ei ole pois häneltä. Vai onko kyse siitä että mies yleensäkin esitetään objektina? (objekti tosin pääsee painamaan vanhempaa kohdetta pianon päällä) Emme onneksi joutuneet kuuntelemaan tätä monologia pidempään mutta jouduin ihan ääneen myötäilemään suuren valistajan toteamukseen "että eihän tämä nyt kuulu asiaan mitenkään".

ps. ja se kappale joka mainoksessa soi on Anna Puun Kaunis päivä.

Kritisoisin myös Helmi sivujen törkeän mainonnallista sisältöä. "Artikkelissa" ei ole mitään toimituksellista sisältöä mutta eipä siinä myöskään lue mainos. "Objektiivisesti" ollaan vain todettu että "tässä se tuoreus näkyy ja tuntuu". Huh!

Tuotteesta Kemikaalicocktail

Fresh nyppii myös Viinipirua

Myös Project Mamalla on aiheesta mielipide

Sekä Urbaanilla Orankilla

Ensimmäinen koulupäivä

Suorittaessani tradenomin tutkintoa työn ohessa, muistan päättäneeni "ettei ikinä enää opintoja työn ohessa". Lyhytkursseja yms. toki, mutta ei pitkiä ja liikaa kuormittavia opintoja. Se oli tämän vuosituhannen alussa.

Never say never. Tänä syksynä kamelin selkä katkesi, ja hain 1,5 vuoden lisäkoulutukseen. Työn ohessa. Myönnän, että aloituskahvi oli mennä väärään kurkkuun kun näin 12 tunnin viikkoarvion opintoihin tarvittavasta ajasta. No, paikalla oli 40 muutakin, eikä kenelläkään ole vuorokaudessa enempää tunteja.

Ensimmäisen päivän saldo oli yksi entinen työkaveri yli 10 vuoden takaa, yksi entisten työkavereiden uusi toimari, 7 tuntia paikallaan istumista, kirja kotiin luettavaksi, pari paksua nippua teorioita(n. 300 sivua) ja kotitehtävä. Ryhmä-kotitehtävä.

Mutta aloituksesta jäi hyvä alkutunnelma. Paikallaolijat olivat yllättävän synergisen tuntuinen ryhmä. Myös tyypillinen jankkaaja-hahmo ja keskeyttäjä-hahmo puuttuivat(tosin huomenna ryhmään vielä liittyy ihmisiä) kokonaan, joten luennotkin sujuivat aikataulussa ja jouhevasti. Epäilen kyllä, että joku piilevä Kaikki-Tietävä vain pidätteli ensimmäisen päivän kunniaksi, ja hyvin nukutun yön jälkeen avautuminen voi tapahtua Niagaran tavoin.

Pystypainia heti aamusta

Olen aamulenkeillä koiran kanssa täällä kaupungissa sen verran amatööri, että alan ymmärtää vasta nyt reitin ja ajoituksen merkityksen. Erityisesti jos kotiin haluaa selvitä alle tunnissa. Tunti sinänsä on aivan hyvä lenkkiaika mutta Koira pääsi jo aikaisin aamulla yhdelle lenkille, joten toinen lenkki voi jäädäkin hieman alle tuntiin. Sepäs täällä Vallilassa ei olekaan niin helppoa, koska niitä kavereita löytyy joka kulman takaa. Aivan joka kulman.

Aaamuhyppely 10 kuukautisen kaverin kanssa kestää, kun toinen jää vielä makamaan maahan toisen koiran nähdessään. Tämän kun toistaa 12 kertaa niin reitti ei etene. Mutta nauramaan sitä itsekin joutui kun kaikista ehdokkaista loppujen lopuksi löytyi se oma rotutoveri. Silloin synkkasi. Pystypaini on se joka pojat sytyttää, lajista tai rodusta riippumatta .

Mini-tomaatteja ikkunalaudalla ja mini-kreppejä päässä

Sain viikonloppuvieraaltani lahjan, mikä oli tietysti hieman nolostuttavaa, koska on jo tarpeeksi lahjaa, että saa ystävänsä vieraaksi. Ihmisillä on aina niin paljon tekemistä, ja niin vähän aikaa. On iso uhraus lähteä kyläilemään ja olla useampi yö pois oman kodin mukavuuksien ääreltä.

Mutta sain myös siis lahjan. Minikokoisen kreppiraudan! Sen oikea nimi on tietysti tyvikohottaja mutta käytännössä se tekee minikokoisia kreppauksia. Aivan loistava!

Olen sitä ikäluokkaa joka Zero Ninen keikalle Lallintalolle lähtiessään kreppasi hiuksensa, joten homma on hanskassa. En vain ole tiennyt että kyseinen mielenhäiriö on järkeistetty 2000 -luvulla hyötykäyttöön. Minikoisessa hommassa on ajatuksena ettei kreppaus varsinaisesti näy, vaan tuuheutetaan hiuksia nostattamalla niitä päänahasta. (Mikä, bytheway, ehkäisee myös rasvoittumista)

Tosin ensimmäisellä kerralla, hieman kiireessä, kävi juuri niin kuin ajattelinkin. Krepeistä tuli hyvinkin näkyviä. Vieras ehdotti kohteliaasti suoritusrautaa. Muoti ei ole kuitenkaan itselleni niin päivän päälle. Koin olevani iloisesti retro. Toinen ilahduttava lahja tuli kun Koiran mukana tuli tomattipensas! Loistava juttu sekin. Ikkunalautani ovat aivan kohtuulliset, niille kyllä mahtuu, eikä itse olisi tullut hankituksi. Yrttien kasvattaminenkin on jäänyt "sopivia ruukkuja ja hetkeä odotellessa". Nyt on sitten kotonakin tekemistä kun bloggaamisen lisäksi voi seurata kun tomaatti kasvaa.

Kaupungissa vierailua ja koirailua

Viikonloppu hujahti stand upin, Habitaren ja vieraan merkeissä. Tässä välissä tuli vielä useampia kertoja ruokailtuakin, koska Loimaan Pauliina jäi kerrankin ihastelemaan pääkaupungin menoa koko viikonlopuksi. Hyvä niin. Nyt on käyty Korjaamolla kuulemassa komediaa, Nollassa reggae- brunssilla (aivopesu alkoo jo vaikuttaa, kiitos vain) ja vielä jonkin näköisellä iltapalallakin Kuu Kuussa. Ehdimme myös Kampissa olevaan Empire Plazaan syömään erittäin myöhäistä lounasta. Pidän heidän rauhallisesta sisustuksestaan ja ystävällisestä henkilökunnasta. Myös ruoka on ollut hyvää. Kukka ruuassa on myös aina kiva piristys. Käväisimme myös Habitaressa, sekä järkyttävän monessa vaatekaupassa, joten kaupallisuutta, kulttuuria, designia ja ruokailtua tuli tasapainoisesti.

Minkki P:n järkkäämä stand up oli mukava yllätys. Muutama vuosi sitten alkoi tuntua kuin kaikki stand up jutut olisivat samaa räiskälettä. Kun olet kuullut yhden, olet kuullut kaikki.

Tällä kertaa oli aidosti hauskaa. Korjaamolla esiintyivät Tommi Mujo, Heli Sutela ja Teemu Vesterinen. Tästä kolmikosta Teemu Vesterinen oli suveneeristi hauskin. Tosin kun näimme hänet seuraavana päivänä Mannerheimintiellä, ja päätin ystävällisesti antaa positiivista palautetta, kaveri tuntui jäätyvän silmiemme edestä. Luulisi ettei nyt olisi kovin vaikea ottaa vastaan palautetta oman esiintymisen parhaudesta. Tommi Mujunen oli ihan viihdyttävä ja harmittoman hauska mutta ei ehkä niin hioutunut ja vahva kuin Vesterinen. Lämmittelijän rooli sopi hänelle. Heli Sutelaan puolestaan olin hieman pettynyt, vaikkakin jo pelkkä hänen näkemisensä alkaa naurattaa. Kiitos Annen ja Ellun!

Loppuviikon Vallilassa asustelee Koira T. Hän koitutuikin aivan ilmiömäisesti heti saavuttuaan. Viime yönä oli tietenkin yhden kerran pakko hypätä sänkyyn testaamaan pätevätkö öisin samat säännöt kuin päivällä. Kun ne pätivät, ovela koirasankari hyppäsi vieraani sänkyyn.Sielläkään ei hellytty. Uniltaan herätetty vieraskin oli sitä mieltä että koiralle on paras nukkua lattialla tai omassa pedissään.

Näillä eväillä taas uuteen viikkoon joka itseasiassa lupaa paljonkin uusia juttuja. Työnohessa opiskelu alkaa taas keskiviikkoja. Ja huomenna menen tutustumaan Zodiakin; Tanssi mielessä ja kehossa -kurssiin. Toivottavasti nämä kummatkin osoittautuvat raikkaiksi syyslöydyöksiksi.

Ympäristöteini valaisi viikon!

Pääsin eilen Elämä Lapselle konserttiin Loimaan Lapsen kanssa. Tai eihän hän enää lapsi ole, koska syksyllä alkoi yläaste. Matkalla konserttiin kävi myös ilmi, että mieluisin konserttiartisisti olisi Muse. Se siitä kommunikoinnista.
Konsertin jälkeen eräskin banaanimerkki jakoi Hartwallin pihalla banaaniananas-smoothieta pienissä muovipulloissa. Tämä aiheutti sen, että tyhjiä ja rikottuja pulloja koristi kulkuväylää. Muutaman nuoren miehen kehittävä hupi oli myös ottaa vauhtia ja paiskata täysinäinen pullo asfalttiin, johon se "hauskasti " räjähtäen levisi.
Kävelimme muutamia satoja metrejä kävelytietä ja nuori seuralaiseni osoitteli sotkumäärää(mitä itseasiassa oli vähemmän kuin yleensä) närkästyynä. Olin samaa mieltä mutta ehkä turtuneempi ainaiseen joukkotapahtuma -sotkemiseen.
Mutta mitä tekee seuraavaksi Loimaan Teini; nappaa reippaasti maasta kierivän pullon käteensä. Ja hetken päästä toisen(!) , ja alkaa etsiä roskista. Samaan aikaan kymmenien ja kymmenien kävellessä piittaamattomana.
Roskista ei luonnollisesti löytynyt heti. Teini huomautti että jos roskiksia olisi enemmän, eivät ihmiset heittäisi niitä kadulle. Nyökkäilin myöntyväisenä, ja olin ällistynyt(ja häikäistynyt) että vieressäni käveli yläasteikäinen ihminen, joka puuttui roskaamiseen. Etenkin kun valtavirrasta se tuntui olevan täysin OK. Meillähän on yleensä tapana käyttäytyä "niin kuin muutkin" tai käyttää tekosyynä sitä "kun ei kukaan muukaan."
Hyvät teot pitää palkita. Ennen nukkumaan menoa lahjoitin nuorelle ympäristöaktivistille kukkapannan, jota hän oli himoinnut päästäni muutama viikko aiemmin. Kehuin vielä vuolaasti kuinka uskomattoman hienosti hän oli toiminut, ja miten upeaa hänen käytöksensä oli. Teini kiitti, jopa ehkä hieman hämmentyneenä kaikesta suitsutuksesta, mutta loogisesti kysyi; " ai pitääkö munkin nyt sitten antaa sulle jotain, kun sä oot käyttäytynyt kivasti?". Ei tarvinnut.

Vasara ja nauloja

Upea sunnuntai. Pääsin käsiksi sirkkeliin. Eikä edes sattunut. Pääsin myös näkemään lattialaudoituksen alle, sekä miten uusi lautalattia löytää muotonsa. Myös sähköputkenasennusta lattiapuruihin tuli seurattua tiiviisti. Toivottavasti seuraavalla kerralla pääsisin vielä mukaan seinälevyn asennukseen ja listoitukseen.

Jäin samalta istumalta pohtimaan miksei työväenopistosta tunnu löytyvän perusrakentamisen kursseja. Löytyy kyllä kursseja kokkaukseen, käsitöihin, veistoon sekä puutarhan hoitoon mutta "miten uusin lattian" -kurssia ei ole tarjolla. Perunoiden keittämistä tai pannulapun virkkaamista on saattanut oppia jo peruskoulussa mutta ainkaan meillä Loimaalla ei käsitelty missään vaiheessa lattian koolausta. Entä mainittiinko teillä jotakin tuulettuvasta alapohjasta, tai siitä mikä olisi kestävintä luonnonmukaista maalia? (viimeksi mainittuun kuulemma saa asiantuntevaa palvelua Töölön värisilmästä) No, pientalorakentamisen kehittämiskeskus järjestää sentään jotain, mutta kolmessa tunnissa ehtii tuskin raapaista kuin pintaa. Mutta eihän koulussakaan ammattilaisiksi opita, vaan annetaan tarpeellisia työkaluja matkan varrelle.

Tuntuu, että meillä on muutenkin tarjolla käytännön lyhytkursseja liian vähän. Kohtuu ajassa ja kohtuu hinnalla järjestettävillä remonttikursseilla olisi varmasti kysyntää. Esim. listoittamisen perusteet pystyisi varmasti käymään läpi neljässä tunnissa. Pari viimeistä tuntia voitaisiin käyttää käytännön harjoitteluun. Kaakeloinnista ja tapetoinnista puhumattakaan. Sen sijaan puuveneenrakennus -kurssille en himoitse tänäkään vuonna.

Espoon työväenopistosta sentään löytyy seuraava:

Kurssilla käydään läpi sisäseinien maalaus, tapetointi ja panelointi, katon maalaus, kosteiden tilojen vedeneristys, maalaus ja kaakelointi. Muovimaton ja parketin asennus lattiaan. Remontin suunnittelu, työvaiheet ja tarvittavat työkalut. Kurssi ei sisällä käytännön harjoittelua.

Kaupungissa kannustamassa

Olen hieman yllättynyt, ettei urheilujuttujen perään ole kyselty. Anti-sporthan valitti, että niitä on liikaa mutta luulisi että senkin aiheen puuttumista joku ihmettelisi.

Tänään oli City-triathlonissa. Katsomassa. Hyvin tyytyväisenä, että olin ymmärtänyt rajani, ja toiminut sen mukaan. Nähtävästi kunnon ylilyönnissä, on kunnon jälkiverot.

Olen toiminut Kuisman epävirallisena valmentaja, ja ajatusta triathlonista on heitetty ilmoille. Järkevänä tukijana katsoin kohtuulliseksi aloittaa city-kilpailulla.

Tämän jälkeen ei tarvinnut kuin mainita asiasta ääneen Juhlaviikkojen runohumussa Juden kuullen, ja porukassa oli yksi ilmoittautuja lisää. "Eihän kolme kilometriä ole mitään". Kuuluisat viimeiset sanat. Kun vielä kummityttöni Siirin äiti tuli paikalle edustamaan Loimaalaista voimaa, oli paletti täydellinen. Erityiset aplodit muuten Ainolle. Pesi kundit sekä juoksussa, että pyöräilyssä. (ei mikään itseisarvo mutta kannustustukseksi tiedoksi)

Hieno tilaisuus, hyvin järjestetty. Kaikki toimi. Vaikka vakikävijät nurisivatkin uimastadionin käytön rajaamisesta pariksi päiväksi, on hienoa että kaupungissakin järjestetään katsojaystävällisiä kisailuita, ja madalletaan eri lajeihin tutustumista.

Tyylikäs suoritus myös kaikilta kolmelta osanottajalta. Mitä siitä olisikaan tullut jos olisi vielä treenannut?

Jättäisitkö itse yhteystiedot

Auto ei ole minulle pyhä lehmä. Ei edes melkein. Se on ollut kuitenkin yksi viime vuoden parhaista päätöksistä, ja helpottanut elämää monella tavalla. Ehkäpä jopa muutaman muunkin ihmisen. Kuitenkin olen työmatkat yms. kulkenut julkisilla, joten en koe että saastuttavuusindeksini olisi räjähdysmäisesti kasvanut. Kun on vielä pystynyt omistamaan kulkuneuvon puoliksi, on se tehnyt myös kuluista yllättävän inhimilliset. (puhumattakaan siitä, että toinenkin, kyllä, se hieno valkoinen, pyöräni varastettiin, on pyöräily hieman haasteellista tällä hetkellä)

Mutta jospa tulee uusien pyörien hankkiminen kalliiksi, ei se auton pitokaan varaosineen ilmaista ole. Etenkin kun muut rikkovat sitä. Oli ikävä yllätys huomata että peili oli pitänyt vetää mäsäksi.

Jäin miettimään että jättäisinkö itse yhteystiedot, jos kolhaisisin toisen autoa ja aiheuttaisin vahinkoa. Kyllä jättäisin. On se sitten auto, pyörä, talo, vaate tai mitä tahansa toisen omaa, niin eikö tekemisistään pidä ottaa vastuu? Vai voiko tehdä mitä vaan "jos kukaan ei näe"?

Audi, nainen, mies, puutarha

Aiheesta on jo sanottu paljon, joten vain muutama rivi. Sain siis tiistaina entiseltä työkaveriltani Pöhköltä meilin missä käskettiin aamun herätykseksi lukea Esa Kiesin haastattelu. Kuuliaisesti avasin Hesarin taloussivut, ja muistinkin jo kerran nähneeni kyseisen jutun. Kuuluin niihin huolellisesti valittuihin ammattilaisiin, jolle julkaisu oli lähetetty. Se vain oli nopeasti lentänyt paperinkeräykseen huolimattoman selailun jälkeen mutta nyt interweb tarjosi mahdollisuuden paikkaukseen.
Haastattelu oli täyttä kamaa alusta loppuun saakka. En voinut uskoa silmiäni, että omaa brändiään edustava myyntijohtaja lyttää toista sukupuolta ihan paperilla painettuna. Samoja kommenttejahan ovat kaikki keskustelupalstat täynnä, silloin niitä vain esitetään yksityisenä, ja valitettavan usein nimettöminä mielipiteinä.
Tämän kaiken keskellä jäin miettimään Anna-lehden roolia jupakassa. Mitä siellä on mietitty juttua tehdessä? "Ajateltiin tehdä pienen porukan hauska juttu". Olin kohderyhmässä, ja hauskuus jäi hämäräksi. Itseasiassa jäi epäselväksi mitä koko jutulla, sekä koko markkinointijulkaisulla haettiin. Myöhemmin päätoimittaja on selittänyt avanneensa tärkeän yhteiskunnallisen keskustelun. No miksi se ensin oli vitsi? Ilmoitusmyyjillä on varmasti ollut hauska viikko..
Mutta. Toiseen julkaisuun. Sukupuolirooleja yleisetetään joka paikassa. Luin tässä eräänä iltana Jokanaisen puutarhakirjaa(Rea Peltola&Vesa Koivu*Wsoy*2006). Nimensä mukaisesti se on suunnattu naisille. Heille kirja kertoo miehestä seuraavaa:

" Miehet ovat keskimäärin vahvempia kuin naiset, joten miestä voi pyytää siirtämään painavia taakkoja, kuten multa- ja kallisäkkejä. Miehet ovat usein myös innokkaita käyttämään lihasvoimaan ponnisteluun ja hikiseen urakointiin, kuten kaivamiseen ja lapiointiin. Kiitos ja ihailu voivat innostaa miehen kerrassaan hämmästyttäviin suorituksiin. "

Eipä siinä sitten muuta kuin mies puutarhaan kiveä pyörittämään!
Onpa tämä hassu maailma. Naiset korkkaroivat ja miehet näyttävät lihaksiaan. Ei ihme että tämä yhteiskunta on siinä kunnossa kuin on.

Nakki napsahti!

Puhelin soi keskellä työpäivää. Vallilan terveysasemalta ilmoitettiin, että olisin lämpimästi tervetullut seuraavana aamuna viisaudenhampaan leikkaukseen. Silmäilin nopeasti kalenteriani, ja tajusin että valitettavasti voisin mennä. Historiallisesti yhtään palaveria ei ollut vielä varattu loppuviikolle. Viimeksi nimittäin kasvoni näyttivät verrattain isokokoisen metsäkoneen alle jääneiltä..
En ehtinyt miettimä asiaa päivän aikana sen enempää. Eipä monen viikon varoitusaika olisi tilannetta muuttanut mutta hieman kaihersi, etten ollut saanut minkäänlaisia ohjeita esim. aamun ruokailusta, esilääkityksestä puhumattakaan. Sykekin ehti ponkaisemaan ilmoittautuessa, kun uusi "itseilmoittautumislaite" ilmoitti ettei minulla ollut kyseiseen toimipisteeseen varattua aikaa. "Mutta niin se kuulemma vain välillä tekee". Ja jo toisella kokeilukerralla aika löytyi sittenkin, juuri kun olin ponkaisemassa ulos etsimään ympäri kaupunkia sitä oikeaa yksikköä..
Epäilyistäni huolimatta kaikki sujui loistavasti. Nyt on pakko antaa kehuja, niin hyvää oli hoito ja työn laatu. Sekä hoitaja, että lääkäri, olivat kummatkin ystävällisiä, asiakashenkisiä sekä ammattitaitoisia. Ensimmäistä kertaa elämässäni hammaslääkäri vielä selosti kaiken tekemänsä koko toimenpiteen ajan.
Sain myös valtavasti kehuja ;"hienosti sä pärjäät, hyvin sä jaksat, oikein hyvä" jne. (siksihän pidinkin heitä niin paljon) Myös jaksamistani ja vointiani kyseltiin useampaan otteeseen. Olisi naurattanut, jos ei olisi tuntunut siltä kuin hampaani juuret pitävät viimeisillä voimillaan kiinni korvakäytävästäni. Sekunnin ajan pelkäsin että alan itkeä. Kyllä, hammaslääkärillä. (huh, kuinka noloa sitä olisi kertoa) Mutta kokosin itseni ja samaan aikaan myös hampaani ymmärsi hävinneensä vahvemmalleen, ja kaikki päätyi hyvin.
Olin vielä leikkausliina kasvoillani, kun innostunut lääkäri ja hoitaja ihastelivat poistamaansa hammasta ja kysyivät säästetäänkö se minunkin katsottavaksi. En halunnut laimentaa heidän intoaan. Ja totta tosiaan, siinä se oli, todella paksun juurakon kera! Eipä ihme että luulin että samalla kiskaisulla tulee mukana leukaluutakin..
Mutta todella hienoa asiakastyötä. Ja myös todella hienoa hammaslääkärin työtä. (oli myös mahdollista, että homma menee hampaan pilkkomiseksi, ja siitä olisi tullut meille kaikille huoneessa olijoille huomattavasti ikävämpi - ja pidempi - yhteinen kokemus) Julkinen hammashuolto veti pisteet tänään kotiin! Hyvä kuntapalvelut! Maksan kyseisestä toimenpiteestä 52 euroa mielelläni.
Sediksellä hyvä yhteenveto aiheesta täällä.