Välähdyksiä Helmestä

Ilta Helmessä oli succee. Niin onnistunut kun se voi olla menetetyn ystävän muistobileissä. Huomattavasti enemmän naurua ja hyvää pelleilyä kuin itkua, ja porukka oli löytänyt hyvin tiensä mestoille. Ilmassa oli klassisen (hyvän)luokkakokouksen tuntua. Ja näin ollen itseoikeutettuna tuttuna alkudrinkkinä longislandiceteagulassimotherfucker.
Herra S oli tehnyt mieltä lämmittävän ja liikuttavan valokuvashown, ja muitakin fotoja katsottiin hymyissä suin. Myös Stonga.comin Himos-reissu video sai jengin virnistelemään useaan otteeseen. Kuvia on toisinaan räpsitty kuin sarjatulena, nyt myöhemmin niistä sadoista kuvista on erittäin iloinen. Ja kun niitä löytyy vielä vuosienkin päästä eri ihmisten koneilta, eri kansioista, tulee aina hauskoja yllätyksiä. (etenkin kun kyse on kylpyammeista ja eräistäkin miehistä..)
Temppukerho löysi toisensa vaikka pientä turneeväsymystä oli ilmassa.(hyvänen aika, vanhoiksiko tässä ollaan tulossa) Mutta loppujen lopuksi tiarat, hanskat, hatut, pipot ja jännittävät tanssiliikkeet vaihtoivat omistajaa.
Eikä kekseliäs ja sosiaalinen ihminen tarvi liiallisia virikkeitä. Eräätkin kaverukset vaihtoivat puuhastelun ilosta kokonaisia vaatekertoja. Kyllä suomalaisen miehen valkoinen masu on kaunis!
Myös KaunisSiskostenKynsistudio oli auki!(sekin poikien pyynnöstä) Olisipa hauska nähdä maanantaiaamulla eräilläkin työpaikoilla työkavereiden ilmeitä kun näkevät sankareiden kynnet. Ja pitihän sitä myös haastaa nuoret pojat karhu-kisaan ygösellä. Aikuismaista mutta niin hauskaa. Nimet tuli passiin.
Seuraavana päivänä löytyi kassista yhden talteenotettu puhelin ja yhdet..öö..uimalasit.
Tänään sitten onkin hehkutettu tipatonta lokakuuta. Tosin osa taitaa jäädä vain tipattomaan puolikuuhun, ja osa on luvannut lopettaa töissä juomisen.
Kiitos kaikille bileilijöille! Herra Iso P olisi ollut ylpeä syöksynoususta johon yhdessä, taas kerran, pääsimme. Ensi kerralla vielä enemmän asusteita, eriväristä kynsilakkaa ja vielä enemmän aikaa. Taas ei muka ehtinyt oikeastaan mitään, paitsi siitäkin saattaa mieli muuttua kun valokuvat näkevät päivänvalon...

Addut ja Vimmaa

No niin. Draamankaari on blogissa toisinaan lyhyt kun ei jaksa sinnitellä seuraavan päivän puolelle pitääkseen yllä edes jonkinlaisen raivottaren roolia.
Skaala on välillä laaja mutta koska sytytyslanka on lyhyt, myös paluu sille ominaiselle valoisalle puolelle on helppo.
Ja kuinkas kävi. Sain postilapun ja postiin oli tullut kauan(öö..viikon) matkassa olleet superedullistossut, ja olin luullut jo menettäneeni ne, ilahduin kovasti. Päivä valaistui ja ikävä aamu oli enää vain pieni muistoissa pieni häivähdys.( valitettavan pinnallista mutta mukavaa)
MUTTA onneksi henkisempää tsemppausta oli vielä tulossa. Esa Suominen laittoi kutsua Vimma-klubiin ja tänään pääsin mestoille. Muutama tuttu mutta useampi vieras naama oli kerääntynyt pöydän ympärille kiinnostavien alustusten ääreen.
Vimman alustaja oli Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Anders Blom ja kommenttipuhujana SAK:n ekonomisti Olli Koski. Kumpikin saivat kehuja ja kiitosta puheenvuoroistaan. Aiheena oli pääasiallisesti verotus ja yrittäjyyden edellytykset suomessa, ja oli mielenkiintoista hetkeksi pohtia suomalaisten yritysten rakennetta, pääoman kasvojen tarvetta tai kaiken verotuksen samanarvoistamista.
Ilmassa oli selkeää yrittäjämyönteisyyttä ja ajatusta siitä, että yrittäjyys on pidettävä mahdollisimman monen kansalaisen ulottuvissa olevana vaihtoehtona mutta yritysten määrä ei ole toimivalle markkinataloudelle tai kansantaloudelle mikään itseisarvo. Verotusta pohtiessani aloin ikävästi kaipaamaan vero-oppia for dummies -tiivistelmää..
Mutta kannatti raahata itsensä, Jude ja Mr M paikalle yhteiskunnallisen keskustelun pariin. Ja oli ilo nähdä ja kuulla älykkäitä, fiksuja ja nuoria aikuisdemareita. En ole yhtään huolissani, etteikö demareilla olisi tulevaisuuden näkijöitä ja tekijöitä.
(vaikkakin eräskin alustaja kautta rantain vihjasi että demarit tulevat hajoamaan kun työvoimapulan voimasta venäläiset tulevat valtaamaan helsingin..)

Lehtipuhaltimet - voisiko ne palauttaa keksijälleen?

Heräsin aamulla täydelliseen raivoon. Kaikkihan aina kertovat miten pitävät tempperamenttisista naisista(paitsi ex-äni), ja tänä aamulla sitä tempperamenttia olisi ollut ihan vaikka jaettavaksi asti. Onneksi uusi zenimäinen lähestymistapani tapani asioihin ohjasi käyttäytymästi ja otin tyynesti kohtaloni vastaan.
Unen puute saa ihmisessä aikaiseksi pienimuotoista hilpeyden puutetta. Olen nyt kahtena yönä, ehkä kiitos täysikuun, herännyt aamuyöstä miettimään maailman käsittämättömyyttä. Ja kaikki aamuyöinä maailmaa miettineet tietävät miten hedelmällistä se on, ja miten paljon järkeä päiväaikaan yön järkeilyissä tuntuu olevan..
Mutta kun sitten vihdoin nukahdin uudestaan, aamun kruunasi liian aikaisin herääminen ja vielä järjetön meteli ikkunan takana. Isännöintitoimisto oli päättänyt aloittaa pihatalkoot -LEHTIPUHALTIMELLA! What the wok on tapahtunut vanhalle kunnon haravalle??!
Jos itsellä on työskennellessä KUULOSUOJAIMET, voi kuvitella että se ääni kantautuu myös matalalla olevista ikkunoista sisään. Etenkin, jos ihmisillä on vielä ikkunoita auki. Voisiko lehtipuhallinta käyttää vaikka päivällä? Tai aamupäivällä? Tai vaikka illalla ennen lasten nukkumaanmenoa. Mutta ei aamulla!! Pliis.

Lady in the Traffic Lights - äänestä!

Hei nyt kaikki kannustamaan ja äänestämään ystävää voittoon!
Temppu ja Jekku ovat tehneet upeaa työtä!

Tyttöjen nro on työ 5: 'Lady in the Traffic Lights'
osoitteessa: http://www.nrj.fi/fashionawards2007

Juhlapäivä lähestyy - Loimaannorppa 1 vee !

Ensi kuussahan vietetään tämän blogin 1-vuotissyntymäpäivää.(itkeäkö vai nauraa, siinäpä kysymys) En ajatellut pitää juhlia mutta ehkäpä vaikka juhlistava töidenjälkeisdrinkki porukalla jota kiinnostaa olisi aivan kohtuullinen ja aiheellinen.(laitanko jo ilmoittautumiset: minkki p, hnna, juden frendi mikkis, henksuli, prepe, fogues ja tietokoneita nykyään vastustava kuisma. aavistan myös melko uuden lukijan oton tulevan paikalle ja ehkäpä myös nora ja joge haluaisivat tulla juhlimaan tätä merkittävää paalua blogihistoriassa...) Vilkaistaanpa siis hieman taas statistiikkaa.

Viimeisen kuukauden aikana:
- Kävijöistä n. 30 prosenttia on ollut uusia kävijöitä. (siis joku tulee tänne toisenkin kerran)
- Absoluuttisesti yksilöityjä(mitä se sitten tarkoittaakaan) kävijöitä on ollut 943.
- Tiistai, syyskuun 4. oli kuluneen kuukauden suosituin päivä. (96 kävijää)
- Keskimääräisesti kävijät ovat viettäneet aikaa sivustolla 2 minuuttia 34 sekuntia.
- Suosituimmat kävijämaat ovat Suomi(yllis), Ruotsi (Tukholma ja Lund), Yhdysvallat (San Diego) ja Saksa(Hampuri).
- Suomessa 15:n ahkerimman kävijän kärjessä vetävät:
Helsinki, Tampere, Espoo, Joensuu, Vantaa, Turku, Kauniainen, Loimaa(!!), Jyväskylä, Hollola, Seinäjoki, Oulu, Rauma ja Kotka.

Ja moni löytää sivuilleni Prepen(184 klikkausta), Minkki P:n(284 klikkausta) tai Hnnan(403 klikkausta) sivujen kautta.
Hämmentävää. Mutta niiiiiin hauskaa! Lähestulkoon siis juhlan arvoista.

Kerjäläisoopperaa kaupunginteatterissa

Eilinen kulttuurikäynti oli suhteellisen menestyksekäs. Oli liput ja porukka, kaikki ehtivät ja löysi perille, sekä pysyi paikalla.
Kaupunginteatterin Kerjäläisooppera vakuutti. En ole suuri musikaalien ystävä. Makuni ei yllä aina arvostamaan kaikkia musikaalin hienouksia, etenkään viihdyttävyyttä, koska en aina viihdy. Ja silloin antaisin mielummin paikkani sellaiselle joka viihtyy, ja käyttäisin itse aikani vaikka nukkumiseen, koska nukkuahan ei voi koskaan liikaa.
Mutta että Oskari Katajisto osaa näytellä! Ja vieläpä hyvin. On sääli, että oskari katajistokin on ollut otsikoissa muista syistä kuin työnsä takia, ja välillä on pitänyt oikein pinnistellä muistaakseen että kaverihan on ammattinäyttelijä eikä "vain joku turhajulkkispuolikolumnistimukavähännäytellytkin jossain"
Sillä eilinen Oskari Katajiston suoritus oli vakuuttava, ihailtava, ammattilainen ja kantoi alusta loppuun saakka. Hyvä ääni, hallittu tilan ja paikan haltuunotto, yhteistyö näyttelijäkollegoiden kanssa.. Hyvä Oskari, hienoa että suomessa on vielä "nuoria" hyviä miesnäyttelijöitä. Onpa hauska nähdä mihin yllät kymmenen vuoden kuluttua.
Kiitos lippudiilaajalle ja kotikävelyseuralle. Tarinan opetus; Sivistynyt nainen yllättää joulupäivänä.

Varastettu, hopea racebike, 24.9.

9 vaihdettta, rb, monster, hopea, keltainen takavanne, liekkikuvioinen satula, keula stance 110-150 mm

JA Voihan pyörävarkaat!

No nyt menee jo vähän liian pitkälle. Bäkkis-Töölöstä lähti jo frendinkin pyörä!
Eikä mikä tahansa pyörä, eikä miten tahansa lukittu. Vaan ihan hemmetin hyvin kunnon vaijeireilla pyörätelineen ympäri köytetty tsygä!
Se että oma pyörä lähti, nappasi tietysti päästä mutta että aletaan vaanimaan nurkissa ja tehdään tuosta ryöstelystä jo ihan asuinalueen tapa, menee aivan eri sfääreihin!
Kun ei nyt sitten vaan jonain yönä se nokkeluus sitten osuisi omaan nilkkaan...Hävetkää pyörävarkaat!

Voihan Maikku!

Elämä on niin hektistä välillä, ettei meinaa osata antaa kaikelle tärkeälle sitä blogimillimetritilaa, minkä ne ehdottomasti tarvitsisivat. Ja sellainen tilannehan nyt oli Maikun loukkaantuminen!
Ihan tuli jo mieleen, että pitäisikö ottaa töistä hieman vapaata ja Maikkus bäkkis-tölöön toipilaaksi. Mutta Maikulle superParanePianTerkut - Hengessä mukana!
(mutta miten Ihqu tassukääre!!)
lisää täältä

ps. älkää heittäkö pullonkorkkeja pihoille ja kaduille, ja opettakaa lapsenne, vanhempanne tai muut perheenjäsenet poimaan roska päivässä, ettei tule lisää maikun tassuja

Saldo neljä ja kymppi soppari

Ensinmäinen "lenkkitreeniviikko" on ohitse ja saldo neljä. Olen tyytyväinen, se riittää tässä vaiheessa. Tänään näytti aamulla vähän huonolta mutta kun kerran oli päättänyt, ja jaksoi odottaa iltaan saakka niin sai tossut jalkaan. Munkan puistossa oli muitakin lenkkeilijöitä ja frisbeen heittelijöitä, ja oma olokin nousi melkeinpä urheilulliseksi.
Yksikään tämän viikon kerroista ei ollut vielä pitkä lenkki, minkä tyypilliseen tapaan voi tyhmyyttään käydä juoksemassa kylmiltääkin mutta olen hieman ajatellut tässä ajan kuluessa, että ehkäpä pienellä totuttautumisella monesta asiasta saisi siedettävämmän, kun sitä ensin hieman kokeilisi(ei, en nyt puhu siitä). Aleksis Kiven päiväksi ollaan sovittu "lenkkiporukan kanssa" kauden päättäjäishölkkäily (noralle myös tiedoksi), ja ehkä tuo Helsingin niemen ympäri kirmailu sujuu kitkattomammin kun sitä ennen on käynyt muutamia kertoja nostamassa sykettään.
Nyt tuleekin haasteellisempi vaihe. Rytmin säilyttäminen. Ensi viikosta jo ainakin neljä iltaa on täynnä ohjelmaa, mikä tarkoittaa joko aamulenkkiä tai iltamyöhäislenkkiä. Kumpikaan ei houkuttele mutta vaihtoehdot ovat vähissä. Motivoinnin lisäämiseksi, tai edes sen pienen herättämiseksi, lupasin itselleni lahjaksi kasvohoidon kun kymmenen lenkkiä on kasassa. Arvioin että se on pieni hinta paremmasta kunnosta, ja täydellinen win-win soppari itsensä kanssa.

Mistä sä pidit pienenä?

Vaikka olen välillä huolestunut siitä että aikuisten harrastukset alkavat muistuttaa taantumista lapsuuteen, ja jollakin tasolla jopa hieman pelkään sen johtuvan siitä ettei uskalleta kohdata oikeita haasteita, on hyvä että ihmiset harrastavat niitä asioita joista ovat joskus pitäneet. Vaikkakin se tarkoittaisi sitä että aikuiset miehet tuunaavat neppisautoja ja aikuiset naiset koristelevat kiiltokuvaleikekirjoja. Ihmiselle tekee hyvää tehdä asioita joista pitää.
Jos olet pienenä lukenut paljon kirjoja, mene hyvä ihminen kirjastoon ja hae niitä kassikaupalla. Jos taas tykkäsit virkata mutta et ole virkannut pitkään aikaan, kaiva koukku esiin tai jos se ei ole enää tallessa, osta pikimmiten uusi. Ei tarvitse tehdä heti parisängyn peitettä. Voi tehdä vaikka avainnippuun koristeen.
Tai jos pienenä tykkäsit kävellä metsässä niin ala ulkoilemaan. Tai jos tähtitaivas oli kiinnostava, ota selvää missä alan harrastajat kokoontuvat ja mene mukaan.
Ihminen tarvitsee tasapainoksi mukavien asioiden tekemistä.. Tai jos et enää muista mistä pidit, etkä tiedä tällä hetkellä mistä innoistuisit, niin käytä aikasi sen etsimiseen.
Huominen tulee joka tapauksessa. Ja ylihuominen. Ja joulu. Niille asioille et voi mitään mutta sille voit, että teet asioita joista tulet onnelliseksi.

Kolmas kurssipäivä

Olen hyvällä tuulella.

Rosoisuutta ja Päivä 2.

Toisen päivän jälkeen lähden kotiin aivan eri tunnelmissa. Melkein jopa oksettaa. Jokin on koskettanut jotain. Se on hyvä.
Eilen tulin kotiin kuin pieni tyttö, teki mieli hypähdellä ja rallatella, olla kiva koko maailmalle. Tänään palatessani näen elämän rosoisuuden, halkeamia puhtaissa pinnoissa, vaurioita jotka ovat jo syöpyneet hiomattomiksi.
Kumpikin päivä on ollut rikastuttava, ja kantanut eteenpäin. Kumpikin päivä on ollut sitä miten haluaa aikansa viettää. Mutta olotila on vaihtunut puolelta toiselle, ja niin aavisinkin käyvän mutta en vain tiennyt miten tai miksi. Niin silti kävi.
Kun toiveet ja pelot sekä rumuus ja kauneus yhdistyvät, ja samalla huumori väistyy, paljastuu ihmisyys. Se ei ole kaunis tai ruma mutta yllättäessään se voi avata tai sulkea.
Huomenna Päivä 3.

Fiiliksissä

Sitä miettii hetkittäin, että ovatko kaikki muut aikuisia mutta itse on jäänyt jollakin tavalla taantuneeseen tilaan. Sitten se hetki menee ohi ja on vain fiiliksissä.
Ensimmänen kurssipäivä:
2 tuolileikkiä, 1 palloleikki, 2 ryhmäleikkiä, yksi kirjoitusharjoitus, 1 kierros pöljäilykävelyä ja yksi kahvitauko.
Aitoa vahvaa ääneen naurua(aina hyvä), osallistumista, ihailua, jännittämistä, tuntemista, ryhmäytymistä, peilausta, tarkkailua, miettimistä.
Tila, aika, paikka ja ihmiset varattuna vain sille! Tyytyväisyys ja oikeassa paikassa olemisen vahva tasapaino.
Vaikeaa, hauskaa, helppoa, uutta, tärkeää, ohi menevää, vierasta, tuttua, samanlaista, läsnä ja uudestaan.
Ihmiset ovat äärettömän mielenkiintoisia. Kaiken kaikkiaan pelkästään ihminen on, mutta kun pääsee mukaan tekemään, seuraamaan, osallistumaan ja kokemaan, herää vahva ymmärrys siihen miten vain voisi päivä kaupalla seurata miten ihminen toimii, ratkaisee, osallistuu.
Oikeastaan jo häivähdyksenomaisesti mietinkin, että hukkaanko oman ääneni (mitä juuri olen etsimässä) kun jään haltioituneena ihastelemaan sävyjä joita kanssakurssilaisista löytyy. Mutta on turha olla huolissaan silloin kun on fiiliksissä.
Huomenna toinen kurssipäivä.

Tarjoa improvisaatiossa toiselle sankarin viittaa
Kulttuuri ja luovuus tarvitsevat aikuisten leikkiä? (Tiede-lehti)
kuva: täältä

Lenkkii, lenkkii

Koska massakauden kääntämiseen laskuun tarvitaan liikuntaa, tänään oli tunnin lenkin vuoro. Eikä edes satanut!
Oikeastaan painon alentaminen on maailman helpointa. Kuluttaa vain energiaa enemmän kuin hankkii sitä; ja hoplaa! - olo kevenee silmissä.
Tosin, "hoplaa"fiilis oli vielä vähän hakusessa kun jämähtäneillä jaloillani lähdin Seurasaarta kohden. Biisissä lauletaan että viimeiset viisi kilomertiä ovat pitkät niin..Itselläni puolestani tuntuu, että ne ensimmäiset viisi eivät lopu milloinkaan, ja kun niistä sitten pääsee yli niin loppukin sujuu. Tavalla tai toisella.
Kotiin tultuani oli hyvä fiilis. (juoksemisessa edelleen mielestäni on parasta lopettaminen). Plussaa oli tietysti ulkona oleminen poutaillassa.
Joutsenten poikaset olivat vielä harmaita mutta kookkaita, kaislikosta oli tullut kauniin keltainen ja ilmassa oli vielä hienoinen menneen kesän tuoksu. Syysillan tummetessa värit olivat vahvoja, ja vähän uhkaaviakin, mutta tuulessa oli vielä jäljellä aavistus pehmeää lämpöä.

Kotona odotti paketti Oululaisen jälkiuunileipää(uusi suokkari paloina) ja valmiiksi tehty tomaattipyreellä vahvistettu mausteinen kasviskeitto.(chiliä ja provancen yrttejä) Pyörryttävän hyvää.
Kaivoin jopa "vanhan" maratontreenilappuni esiin ja hymyilin merkinnöille. Koska olin päättänyt aloittaa täysitreenaamisen vasta 10 viikkoa aikaisemmin ennen D-daytä, merkinnät alkoivat puolesta väliä taulukkoa.(yllätys, yllätys)
Näin jälkeenpäin tuntuu käsittämättömältä että on oikeasti juoksennellut pitkin Helsinkiä viisi kertaa viikossa tunti kaupalla, ja vielä täysin vapaaehtoisesti. Toisaalta sain mielettömän usein Maikkiksesta seuraa näille lenkeille, mikä helpotti urakkaa huomattavasti. Ja viimeinen rutistus tuli vedettyä Berliinissä Ms Hoppin kanssa. Ms H keksi että turistinähtävyydet voi kiertää juoksemallakin, ja perusberliini näin oli nähty kolmessa tunnissa. Kätevää mutta näppärää.
Nyt katselen samaa taulukkoa arvioivasti.. Ensi kesää ajatellen ei vielä tarvitse ravata viittä kertaa viikossa kilometri kaupalla mutta ajallisesti, ja fyysisestikin, se on kyllä siinä ja siinä oleva panostus. Etenkin jos ei ole hirveän juoksuhenkinen. Viimeksi sairastuin viikkoa ennen juoksua ja pettymys oli kova pala. Sen jälkeen ei ole edes käväissyt mielessä aloittaa rumbaa uudelleen. Jotain tuli jo todistettua itselle harjoituskilometreillä. Kunnes nyt on jäänyt itämään taustalle..mitä jos ehkä sittenkin..

Kuopion yliopiston energialaskuri täällä
Tukholma maraton täällä
Miekkailun alkeiskurssi täältä
Vapaita piirustuskursseja täältä

Kauniiden sanomisten viikko jatkuu

Kun tarkemmin mietin, huomaan että saan kuulla viikoittain kauniita asioita. Olen jokaisesta koko sydämestäni ilahtunut ja tunnen itseni etuoikeutetuksi, että saan olla yhteydessä ihmisten kanssa jotka huomioivat minua näin.(kauhee mä kuullostan ihan joltain jeesukselta mut kun toi on totta!)
Vaikka avaimet olisi hukassa, pankkikortti kadoksissa, hiukset lätässä, sateenvarjo kadonnut, kirjaston kirjat palauttamatta, valko- ja kirjopyykki lajittelematta, isoäidin keittiö maalaamatta ja eläkevakuutus hankkimatta, päivä pelastuu aina - ja joka ikinen kerta kauniista sanoista.
Tänään sain työkaverilta todella yllättävän kaunissisältöisen tekstiviestin, ja ilahduin taas sanattomaksi. Kiitos.
Voi kun itse onnistuisi ilahduttamaan ihmisiä yhtä paljon.

Kiinteistövälittäjälle todellisuusherätin

Yksi syy siihen, etten pidä asunnon etsimisestä on se järjetön säätäminen mitä siihen liittyy, sekä epämääräisyys mitä pyörii näyttöjen ja niihin liittyvien soittojen ympärillä. Aina sama juttu. Aina.
Eilen sovittiin, että tänään mennään katsomaan asuntoa 17.30. Tasan 14.30 tulee tänään ilmoitus välittäjältä että ovatkin löytäneet jonkun muun ottajan asunnolle.
Eilen olimme ensimmäiset vaihtoehdot, tänään se oli mennyt. "What the wok?!!"
Jos en omaisi zenimäistä elämänotetta nyt v*tuttaisi.

Taas laatikoiden kimpussa

Päivät alkavat muistuttamaan toisiaan kun ajatukset pyörivät samojen teemojen ympärillä. Vaikka on niissä iloisiakin piirteitä. esim. Carde on alkanut tulla työmatkalla vastaan harvase päivä. Tämä taas tarkoittaa hetkellistä naurua, ylenpalttista vilkuttelua ja ääneen naurua.
Ja tänään tuli taas myös uusi koti mahdollisuus. Eräskin meistä katsomaan, voi olla että käy, voi olla että ei. (koska vapautuu, onko muita jonossa, saako rempata, onko säilytystiloja, milloin voi tulla katsomaan uudestaan..jne. jne.)
Soitto vuokraemännälle, ja lähestulkoon kai irtisanoin itseni. Lupasin vahvistaa huomenna. Toivottavasti vuokranantajani ymmärsi tämän, enkä joudu pihalle viikon kuluttua, mikäli huominen asunto ei olekaan "the one". Asiat voivat muuttua päivässä, tai sitten voi olla ettei vielä kuukaudessakaan tapahdu mitään.
Viikko muuttoon on muutenkin lyhyt aika. Itseasiassa todella lyhyt kun sille ajalle on sovittu muitakin tapahtumia ja asioita hoidettavaksi. Jos ymmärtäisin asian vielä kirkkaammin, luultavasti syketaso olisi korkeammalla.
Mutta koska oli aurinkoinen ja kaunis ilma, päätin ottaa härkää sarvista(melko typerä sanonta sekin) ja kiipesin ullakolle kohtaamaan vaatimatonta maallista varastoani.
Ja laatikoita tyhjeni kuin itsestään. Olin laittanut laatikoihin vaatteita joita "tulen varmastikin vielä käyttämään" tai "joita voi säästää muistoksi" tai "käyttää hauskoissa juhlissa". (as if)
Varmastikin en tule niitä vaatteita enää päälleni laittamaan, muistoja riittää niiltä ajoilta muutenkin ja hauskat juhlat..eeh..pitää miettiä niihin sitten muuta rekvisiittaa.(kappa-verskat oli tosin pakko säästää - käytän niitä sitten tammikuun Tahkon reissulla..) Oli myös psykologisesti hyvä tehdä ensin vaatteista kaksi kasaa. Toiset kierrätykseen ja toiset "ehkä kierrätykseen". Kun sitten kierroksen päätteeksi alkaa jo väsyttää, lentävät "ehkä kierrätysvaatteetkin" samalla vauhdilla kierrätykseen, ja taas on yksi laatikko ullakolla vähemmän.
Ja "muistojen laatikot". Niitäkin löytyi ullakolta useampikin. Huoh.. Olen saanut vuosien aikana paljon kortteja ja kirjeitä. Pidän niistä. En vain ole aivan varma pitääkö esim. joulukortteja säilyttää useammilta vuosilta mutta niiden lajittelun aika ei ollut tänään. Joku raja sentään. Tuntuu että olen hetkellisesti tämän kaaoksen herratar. Kaikkea sitä itselleen pystyykin uskottelemaan.

Huumoria se on mustakin huumori

Sain aamulla tekstiviestin äidiltäni, etää isäpuoleni on joutunut sairaalaan. Viestissä kerrottiin vielä että IP ilahtuisi jos soittaisin hänelle mutta voin soittaa myöhemminkin.
Tavarat tippuivat kädestä ja soitin äidilleni, joka vastasi yllättävän iloisesti puhelimeen. Puhelu meni suunnilleen näin:

n: " IP on joutunut sairaalaan?!!"
ä: " ...milloin..?"
Parin sekunnin hiljaisuus ja tajuaminen.
n " SIIS SE ON LÄHETTÄNYT SUN PUHELIMESTÄ VIESTIN ETTÄ ON JOUTUNUT SAIRAALAAN"
n " EIKS SE NYT TAJUU ETTEI TOLLASIA VIESTEJÄ VOI LÄHETTÄÄ"
ä: " milloin se on sen laittanut? ai mun puhelimesta vai?"
n: " no niiin niiiin ! "
ä: " no mä katson puhelimesta... kyllä, se on laittanut sen sen eilen puoli kymmeneltä"
n: "voiks sä hei sanoa sille että toi nyt menee jo vähän liian pitkälle?!"
ä: " no kun ei käsitä niin ei käsitä..."

Tällä hetkellä luultavasti keppostelija itse myhäilee hyvälle onnistuneelle jutulleen.


Tämähän ei ollut ensimmäinen..eikä viimeinen kertakaan... Listalla on uskottelua että kadonnut kissa on tullut takaisin, omenoita on sidottu puuhun naruilla, omia koulutodistuksia väärennetty, lampaalle rakennettu aitausta, josta tulikin sitten roskalaatikon suojus.. jne. jne.