Näytetään tekstit, joissa on tunniste työmatkaliikenne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työmatkaliikenne. Näytä kaikki tekstit

torstaina, joulukuuta 19, 2013

Piparilla töihin!

Viime tiistaina matkahuolto tarjosi hauskan mahdollisuuden vaihtaa pipari matkalippuun! Vähän pipariksihan homma meni siltä osin, että kampanja ylitti odotukset ja kaikki halukkaat eivät saaneet ilmaista lippua. Idea oli kuitenkin sympaattinen ja toi hauskan lisän monen työmatkalaisen arkiaamuun. Oli siinä sumplimista kun yritti päästä pipari ehjänä perille asti.
Omasta tuotoksestani ei tullut kovinkaan hehkeä(yllä). Yllättävän vaikea saada kuorrutuksesta siistiä harjoittelematta. Onneksi muutama taidokkaampi matkustaja oli nähnyt vaivaa ja tehneet hienot pipariliput vielä jouluntoivotuksineen(alla). Varmasti oli mukava aamu olla töissä myös Matkahuollon tiskin takana.

tiistaina, tammikuuta 04, 2011

SIKA Siististi cuul

Express Bussin mainokset ovat jo vuosia aiheuttaneet monelle puistatuksia. Halutessaan nuorentaa imagoaan trendikkääksi, Express Bussit palkkasivat keulahahmokseen -70 luvun anarkistinuorukaisen reggaemyssyineen, ja päättivät bussillamatkustamisen olevan "siististi cool".  Nyt, muutamia vuosia myöhemmin, nuorekas vaeltaja istuu jo keinutuolissa, pikku possu sylissään, ja EB(näin ystävien kesken) onkin "SIKA siististi cool".  Olisinpa halunnut olla kehittämässä ja myymässä tuota konseptia...
Oli miten oli, olen saanut tutustua tähän siististi cuuliin systeemiin nyt uuden työmatkareitityksen vuoksi. Eikä se ole hassumpi. Kotoa pysäkille pyrähtää 10 minuutissa, sikacuul tulee ajoissa ja matkalla ehtii ottamaan torkut, lukemaan sähköpostit tai vaikkapa ihan vain pohtimaan maailman menoa. Ns. pitkän matkan bussin etu on ettei se pysähtele minuutin välein vaan huristelee motaria pitkin tasaisesti, eikä kukaan huuda kännykään. Ja suomalainen nauttii kun istuakin saa ihan yksin. Junamatkalaisille tiedoksi; tänäänkin bussini oli jopa minuutin etuajassa perillä. Taitaa se sittenkin olla SIKAsiististicuulia näinä aikoina..

maanantaina, huhtikuuta 26, 2010

Aamun merellisissä tunnelmissa




















Luonto saa jokaisen aamun näyttämään erilaiselta. Näyttää siltä, etten pääse töihin ilman, että ottaisin kuvia Kaivopuiston rannasta ja kevään etenemisestä. Tänään merellä leijui sumu, jonka välistä auringon säteet kuitenkin kirkastivat edessä avautuvan maiseman.

tiistaina, huhtikuuta 20, 2010

Aamuinen Helsinki

Pongasin tänään ensimmäisen Kanadanhanhen. Tästä se lähtee. Muutaman viikon kuluttua lauma poikasineen ei enää päästä aamupyörälilijöitä töihin. Tässä muutama aamukuva  Kaivopuistosta ennen  vappua.. ja myös kuva Kaivopuiston rannasta. Epäilisin, että hyvin pian näkymät ovat täydempiä.

maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Syksy tuli Kekkosen käsien alle


















Tänä aamuna oli syksy. Sormia ja korvia paleli. Taivas oli sininen ja aurinkoinen. Hengitys höyrysi. Pysähtyessä piti lämmittää korvia käsillä. Lyhtytolppaankaan ei viitsynyt nojailla liikennevaloissa paljain käsin. Piti laittaa takin kangasta väliin.
Viime vuonna näihin aikoihin, elokuun viimeisenä viikonloppuna oltiin Pärnussa. Silloinkin tuli syksy. Sunnuntai-illalla kotiin kävellessä puhalsi viileä tuuli. Syksy tietää milloin tulla vaikka kesä matkalla eksyykin.
Jos loppuviikon(tai syksyn) sataa, niin otin muutaman kuvan muistutukseksi itselleni, että olen pyöräillyt kuivana töihin. Edes kerran.

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Pyöräilyn perussäännöt - " ja ollaan sit hei varovaisia out there"

Nyt kun on itse siirtynyt kulkuneuvon kuljettajaksi, huomaa ihan selkeästi että on hyvä kerrata kevyen liikenteen perussääntöjä. Paljon on pyöräilyssä ja liikenneturvallisuudessa pelastettu kun Elkki on hankkinut kypärän mutta esim. viikonloppuisella fillaristi-Viisikollamme oli suuntamerkkien näyttämisessä suuria vaikeuksia. Mullahan oli vaikeuksia ainoastaan vastamäessä..(mutta hienosti kaikki paransivat, erityismaininta esimerkillisyydestä hakaniemeen) Ja hei autoilijat..on mahdollista että pyörätietä pitkin tulee pyöräilijä.

1. Missä tahansa pyöräilijä liikkuu, hän on ajoneuvon kuljettaja, jonka on noudatettava liikennemerkkejä ja -valoja, osoitettava kääntymisensä suuntamerkillä sekä käytettävä pimeällä liikkuessaan valoja. Pyöräilijä noudattaa kaikkialla oikeanpuoleisen liikenteen periaatteita.

2.Risteystä lähestyessään pyöräilijän on muiden kuljettajien tapaan noudatettava erityistä varovaisuutta. Väistäminen on osoitettava hyvissä ajoin vähentämällä nopeutta ja tarvittaessa pysähtymällä. Vaaratilanteita syntyy usein siksi, että autoilija ei huomaa ajoissa sellaista pyörätietä, jonka liikenne on vähäistä eikä pyöräilijää, joka tulee yllättäen ja liian kovalla vauhdilla ajoradalle.

Eikä saa ajaa bussista tulevien päälle(tätä mä en muistanutkaan):

3. Pyörätiellä ajavan pyöräilijän on pysäkin kohdalla annettava esteetön kulku matkustajille, jotka ovat nousemassa linja-autoon tai raitiovaunuun tai poistumassa siitä.

Tämä kaikki kumpuaa siitä, että olen aloittanut Suuren operaatio Töihinpyöräilyn, ja pelotti matkalla vain noin 10 kertaa erilaisissa kohtaamisissa. Mutta sujuihan se silti ihan ookoo. Mielestäni vain töihin pyrkimisessä ei pidä tulla kuuma, hengästyminen tai sen ei pidä olla hengenvaaarallista mutta jäämme jännityksellä seuraamaan kuluvan viikon sattumuksia.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...