Ja sorsia, olkaa hyvä

Ilmeisesti vedenpaisumus on tulossa ja Norpan Arkki -päivät alkaneet, koska tänään piha-altaaseen tuli uiskentelemaan pari sorsaa. Veden ääressä olevalla tontilla tätä en ihmettelisi,  mutta pihalla oleva allas on sorsan mittakaavalla pienempi kuin Kalliolainen yksiö, joten uudenmaan suurimman järven ollessa, jopa sorsan lentomatkan päässä, en ihan odottanut näin eksoottisia vieraita.

Tämä kaikki alkoi siitä kun pari päivää sitten vein muurahaisen ulos paperin kanssa, ja erehdyin ajattelemaan, että olenpas hyvä ihminen. Sen jälkeen ilmestyi näyttämölle hiiri, ja kun se saatettiin ystävällisesti ulos - näyttäytyi toinen hiiri - ja nyt sitten pihassa tepastelee ympäriinsä sorsapari. Pitänee vain olla kiitollinen, että ovat pihalla. Kyllähän tuossa kylpyhuoneen tassummeessakin olisi ollut saman verran tilaa.

Luonto tuli tervehtimään

Näin näkökenttäni laidalla liikettä. Hiiri hiirinenhän se siinä kipitteli olohuoneen poikki. Olin paljain jaloin, joten ensimmäisenä vedin jalat turvaan sohvalle. Sen jälkeen piti ottaa puhelin käteen ja soittaa 60 kilometrin päähän, että "täällä on hiiri". Se ei konkreettisesti liiemmin vaikuttanut tilanteeseen.
Hiiri oli pieni. Ei mikään ällöttävä ja pelottava rotta, vaan pikkuruinen hiirulainen. Silti jäädyin. Hiiri meni puulaatikon taakse piiloon ja odotteli, että josko sulaisin. Kun en sulanut vaan toljottelin sitä sohvalta, huomasi se nopeasti, että olin vaaraton, ja alkoi ottaa tilaa haltuun. Hyvin näytti viihtyvän. Pesi tyytyväisen näköisenä käpäliään käsilaukkuni päällä istuen.
Niin kuin järkevä aikuinen tekee, laitoin mahdolliset ovet kiinni ja lähdin ulos.
Poissaoloni aikaina vieraileva tähti oli ymmärtänyt sentään häipyä näkyvistä. Nyt hiirinen on jossakin. Jostakin se on myös tullut - ja voi olla, että sillä on siellä jossakin kavereita/perhettä tai muuta jengiä. Niin kovin toivon, että ymmärtäisivät pysyä pois näkyvistä. Muussa tapauksessa on jo pakko tarttua niihin suositeltaviin häätötoimenpiteisiin.

Balatoni rózsa kukoistaa

Siinä sitä nyt on. Perunaa. Oikein unkarista asti lähetettyä. Passinumeron kera. Super elite. HU:2001510000.
Sain työkaverilta pussillisen, joka oli taas saanut omalta kontaktiltaan, jonka piti ilmeisesti myydä saamansa erä mutta matkan vuoksi joutui lahjoittamaan nämä eteen päin.
Tuolla se kasvaa, keskilohjalaisella takapihalla. Paljonkohan olisi hiilijalanjälkeä säästynyt, kun olisi tuon sadon verran ostanut perunaa vain lähikaupasta... Saatika jättänyt ajamattta yksityisautolla ostamaan tuholaisia karkoittavia(toivottavasti) samettiruusuja. Varmasti jonkin verran. Tosin perunat olivat tulossa suomeen muutenkin ja kukatkin haettin isommalla porukalla muun toiminnan ohessa. Kaiken saisi varmasti helpommalla ja halvemmalla mitä itse kasvattamalla mutta ainakin näistä perunoista tiedän missä mullassa ne ovat kasvaneet ja millä (sade)vedellä niitä on kasteltu.
Vielä kun tietäisi milloin sato on valmis korjattavaksi...

Olisivatpa kasvattajat tehneet myös englanninkieliset kotisivut.

Punaherkukkaa pakkanen pullolleen

Kesäloma päättyi tänään uskomattomaan punaherukka- ts. punaviinimarja-karkeloon. Tai miksi sitä nyt kutsuisi. Ilo suuresta sadosta yhdistyi niiden aiheuttamiin toimenpiteisiin. Eivät ne marjat itsestään pakkaseen pomppaa. Tovin jos toisenkin siinä sai puuhastella. Kiitos apujoukoille.
Villintyneen Pihan huomassa kasvaa muutama punaherukkapensas. Täysin luonnontilassa. Pensaita ei ole viime vuosina leikattu tai lannoitettu mutta sepäs ei näitä pensaita haittaa. Satoa voi kutsua vaatimattomasti runsaaksi. Tätä punaista c-vitamiinipommia esiintyy Suomessa sekä luonnonvaraisena, että viljeltynä. Jäin pohtimaan kuinkahan monen autioituneen tilan ja talon pihalla tänäkin kesänä jäävät viinimarjapensaat vain lintujen ruuaksi.
Marjojen ja sienten poiminta on kaiken kaikkiaan mukavaa tekemistä. Varsinainen työosuus alkaa kotona. Ensimmäinen pussi, toinen pussi, välillä purkkiin, sitten pitää hakea jo isompaa purkkia ja loppujen lopuksi tuskaista mutinaa: "nää ei lopu ikinä". Joka kerta sama juttu.

Punaherukka-riisiherkku

Punaherukka-vispipuuro

Jäinen punaherukkavaahto

Vastustan ydinvoimaa

Tulkoot tämäkin nyt kirjoitettua tekstiksi. Vastustan ydinvoimaa. En halua uusia ydinvoimaloita suomeen. En edes lupia. Ydinvoiman vasustaminen ei tarkoita, että on kivihiilen rakastaja. En vain halua tähän maahan, en myöskään naapurimaihin, saatika mihinkään muuhun maahan yhtään lisäydinvoimalaa. Päätös kotimaamme osalta tehdään huomenna aamulla klo 10.00.
Pekkarinen ja Arhinmäki ovat voineet esittää kukkoröyhistelyään eduskunnankyselytunnilla mutta pöyristyttävintä on, että ylijohtaja Taisto Turunen on ollut jäävi lupahakemuksia käsiteltäessä. "Mutta hei, ei se mitään - meillä on demokratia ja mehän äänestetään vaikka joku olis vähän jäävikin!" Alan enemmän ja enemmän uskoa siihen, että suomalaiset pitävät suomea yhtenä vähiten korruptoituneimmista maista, koska eivät tiedä mitä korruptio on. Meillähän vain tutut tekevät toisille tutuille töitä ja toisten tuttujen päätöksia, ja niinhän siinä sitten käy että sattuu istumaan tutussa hallituksessa kun tuttua lupa-asiaa käsitellään...
Voi olla että väliaikaisesti saadaan työllistettyä voimaloiden tekijöitä mutta ydinjätteiden sijoitusongelmaa se ei ratkaise. Ja kun ydinvoimalobbarit eivät muuta keksi, he syyttävät vasemmistoa työläisten unohtamisesta. Mitä oikeisto on tehnyt muistaessaan työläiset? Jättää radioaktiivisen maan heidän lapsenlapsenlapsilleen?

http://www.ydinvoima.fi/ei-ydinvoimalle

EI YDINVOIMALLE

Huutamalla kirjahankintoja

Aloittaessani taiston Loimaan Maalla Villiintyneen Pihan kanssa, kiinnostuin myös puutarhakirjallisuudesta. Kuulun niihin ihmisiin jotka eivät ehdoin tahdoin halua tehdä kaikkia virheitä a:sta ö:hön(c:stä y:hyn riittää). Koska olen laiska otan mielummin vähän selvää, kuin teen kymmenen kertaa uudelleen. Poikkeus vahvistaa säännön. Pienimuotoisissa maalausprojekteissani en jaksa kovin kauaa istua ja ihmetellä. Ainahan voi maalata uudelleen.
Humppilan alennuskirjakaupasta löysin Suomalainen piha ja puutarha -kirjan.(Pentti Alanko, Taina Koivunen, Elina Regårdh, Meeri Saario) Huomasin, että kirjassa riitti tankattavaa ja olen lukenut sitä useaan otteeseen. Vaikka muuten suosin kirjastolaitosta, puutarhakirjoista tuntuu että on mukavaa jos ne ovat käsillä silloin kun sattuu tulemaan tunne että "nyt voisi katsoa hieman kasvien kuvia".
Siitä se idea sitten lähti - ei muuta kuin Huuto.net auki ja puutarhakirja hakusanaksi, ja siellähän niitä oli. Halvalla. Tai ainakin edullisesti. Hyvästä kirjasta toki maksaa, ja kannattaakin. Mutta jos haluaa selailla useampia teoksia, eikä välttämättä tiedä juuri mitä hakee niin miksi ostaa niitä uutena?
Yhtä paljon hintansa väärti oli lähteä bussilla Malmille hakemaan kirjoja. Koska en halunnut maksaa postikuluista yhtä paljon kuin kirjoista, huusin netistä kirjan jonka sai noutaa pääkaupunkiseudulla. Napsautin osoitteen reittioppaaseen ja "ta-daa" yhtäkkiä olinkin Malmilla viehättävällä rivitalokadulla.
Kirjojen myyjä oli iloinen ja reipas. Kävikin ilmi että hän oli kotoisin Loimaan naapurikaupungista Forssasta. Ei siis ihme että päädyimme lopuksi ihastelemaan hänen pihaansa, joka oli todellinen löytö. Jos en olisi näinkin hyvä ihminen olisin halunnut napauttaa häntä takaraivoon sunnuntaihesarilla pelkästä kateudesta mutta mukaville ihmisille suo mielellään mukavia asioita. Olen nähnyt useampia pihoja mitä olisin välittänyt viime aikoina, mutta hänen pihansa olisin voinut ostaa välittömästi. Suojaisa, sympaattinen, polveileva ja viihtyisä. Rivitalon pihalle harvemmin saa kalliota kivikkokasveille, omaa tilaa kasvihuoneelle, patiota sekä tilaa vielä kukille ja kauniille puutarhapöydälle tuoleineen. No, ainakin tuli nähtyä, etteivät kaikki rivitalojen pihat ole vain ahtaasti siivutettuja nurmikonkaistaleita. Oli hauska myös vaihtaa muutama sananen siitä miten
Kotiinpäin lähdin tyytyväisenä kolme kirjaa(5 e/kpl) kainalossa ja hyvällä mielellä. Hauska pieni iltapäiväretki, mukava kohtaaminen ystävällisen ihmisen kanssa ja edulliset kirjahankinnat piristivät iltapäivän. Jopa bussikuski hymyili.


ps. Lasten vanhemmat - vaikka itse ette olisi koskaan viljellyt tai kasvattanut mitään - lapsille on aivan loistavia puutarhakirjoja, joita selailemalla voi itsekin oppia innostavia juttuja ja herättää omassa perheessä kiinnostusta kasveja, luontoa ja ruokaa kohtaan. Esim. täältä tai esim. Mari Mörö - Marjo Nygård-Niemistö: Jutta ja Julius puutarhan parissa (Puutarhaliitto)
Myös oiva lahjavinkki isovanhemmille, kummeille, tädeille, sedille, enoille, naapureille yms. turhan krääsän sijaan.

Miksi kaikki rakastavat nurmikoita?

Nyt kun olen tuhlannut elämääni ja hermojani seuraavan mahdollisen kodin etsimiseen, on huomio kiinnittynyt myös rakennusten ympäristöön. Voisitteko valaista minua, miksi ihmiset ovat niin ihastuneita nurmikkoon? Kun ajelee pitkin espoita, vantaita ja kirkkonummia, näkee paljon tasaisen vihreää pintaa, joka on aivan käyttämättä.
Nurmikkohan on pihassa/puutarhassa kaikkein työläin. Nurmikko ei myöskään kevällä puhkea kukkaan, ei ilahduta värillään vuoden aikojen vaihtuessa ja aiheuttaa kesänaikana myös runsaasti työtä.
Kyllä, ymmärrän että lapset voivat potkia siinä palloa, koiran voi hätätapauksessa pissittää, toiset rakastavat oman nurmen leikkaamista ja nurmikaistale on hyvä aluerajauskeino mutta tuota viherkenttää on vain paljon.
Taloyhtiöillä on järjettömän kokoisia nurmialueita, joita kukaan ei käytä koska ne ovat "ei kenenkään maata", eikä niitä ole alunperin suunniteltukaan käytettäväksi.
Miksi, näillä alueilla ei voisi kasvattaa vaikka yrttejä, vihanneksia, kukkia tai ottaa ne jollakin muulla tavalla hyöty/virkistyskäyttöön. Kasvihuoneita, yhteisiä grillausalueita, tai vaikka kesäsunnuntaisin taloyhtiön kirpparialue? Tietenkään niin ei ole ollut tapana, eikä kukaan voi "niin vain mennä" rakentamaan kasvihuonetta taloyhtiön alueelle mutta katsokaapa vain ympärillenne, meillä on todella asuinalueilla "vain pelkkää nurmikkoa". Taloyhtiön yleiset yrttiviljelylaatikot voisivat olla kevyempi vaihtoehto ns. kunnon kasvimaille ja monelle ihan virkistäväkin kokemus.

Nelosen sivustolta löytyy muuten Edenin "Arvostele mun piha" -kuvasovellus.
Viherpihan pihakuvia

Ihanaa aktivismia

Olen miettinyt pitkään ja hartaasti millä tavalla ratkaista asumismuoto-ongelmani. Kerrostalossa kasvanut maalainen asuu nyt kaupungissa kerrostalossa mutta haluaisi olla maalla, tai edes pihalla ja ulkona. Tähän liittyy luonnollisesti vielä toive saada kasvattaa puhtaita yrttejä ja salaatteja, jos nyt kaikki ruoka ei olisikaan itse tuotettua.
Tänään aamulla otin suurella ilolla vastaan informaation läheisestä sähkökaapista. Dodolaiset ovat aloittaneet tontinvaltauksen. Lähikujalla on siisti tyhjätontti, johon ryhmittymä perustaa hyötyviljelmä. Miten kaikki alkoi, sujuu ja toimii - siitä aivan varmasti vielä myöhemmin mutta lisää tällaista. Hyvä ihmiset!

Ennemmin tuhkaa taivaalle kuin öljyä mereen.

Islantilainen tulivuori suihkusi tuhkaa taivaalle ja sekoitti lentoliikenteemme hetkeksi mutta Meksikonlahdella öljyä valutetaan mereen kuukausi kaupalla. Energian eliksiiriä ja talouden polttonestettä pulppuaa mereen  päivittäin yli 10 miljoonaa litraa. Tänään, huomenna, ylihuomenna - koko ensi viikon. Sitä riittää. Vuotavassa öljytaskussa sitä arvioidaan olevan kahdeksan miljardia litraa.
Voi olla, että olen mummon mökin ihailija ja viherpiipertäjä mutta uhanalaiset linnut ja meressä elävät, elämää ylläpitävät, pieneliöt kuullostavat tärkeämmiltä kuin raskasteollisuuden voitot. Jos öljy-yhtiöt olisivat syytäneet samat miljardit  öljyvahinkojen ehkäisyn kehittämiseen, mitä päästölakien estämiseen tai ilmastonmuutoksen peittelyyn on kulutettu - voi olla että BP:llä olisi paremmat keinot tilanteen hoitamiseen. Tai edes jokin keino katastrofin hillitsemiseen.

Öljyvuodon leviäminen kartta

National Geographic: Meksikonlahdelle voi tulla kuollut vyöhyke

Vakavimmat öljyonnettomuudet Suomenlahden alueella

Aamun merellisissä tunnelmissa

Luonto saa jokaisen aamun näyttämään erilaiselta. Näyttää siltä, etten pääse töihin ilman, että ottaisin kuvia Kaivopuiston rannasta ja kevään etenemisestä. Tänään merellä leijui sumu, jonka välistä auringon säteet kuitenkin kirkastivat edessä avautuvan maiseman.

Ne kasvavat sittenkin

Viime syksynä aloitin Maalla pienen raivausprojektin. Vähitellen ja oksa kerrallaan.
Ennen maan routaantumista istutin  elämäni ensimmäiset kukkasipulit ja toivotin niille onnellista ja hyvin sujuvaa talvea.
Nyt lumien sulettua pääsin tänään ensimmäistä kertaa katsomaan, että pilkistääkö mullasta mitään. Voi sitä iloa kun maasta alkanut puskemaan kukan vartta. (vielä kun muistaisi mitä sinne tuli täräytettyä...)

Ilahduttavampi  yllätys oli kun raivatulla alueella on runsaasti aivan pikkuruisia sinisen kukan alkuja, ja niitä on paljon. Tuntuu, että olisi saanut  palkinnon tuntien raivaamisesta nyt kun kukilla on tilaa kasvaa ja levittäytyä. Jos nuo tuo kukka on  kirjokevättähti, niin sitten olen tänä vuonna jo oppinut yhden uuden kasvin.

Perennat aakkosjärjestyksessä löytää muuten täältä.