Hautajaisten jälkeen olo on vielä vähän epätodellinen. Kaikki meni hyvin, tai miten hautajaiset nyt voisivat huonosti mennäkään. Ikävin asiahan on jo tapahtunut.Itse pelkäsin, etten pystyisi sanomaan sanaakaan vaan Niagara tulvisi yli äyräiden yrittäessä mutta historiallisesti kokosin itseni ja taisin selviytyä osuudestani melkein kunniakkaasti.
Muistotilaisuudesta tuli lämmin ja kaunis. Nuori sellisti aloitti, ja puheet olivat lämpimiä ja hauskoja, ensimmäistä kertaa taisin kuulla niin paljon hyväntahtoista naurua muistotilaisuudessa. Hyvä niin. Ainoastaan pappi oli hieman valjuhko, jos nyt hengen miestä saa arvostella. Norppaisoäiti väitti hänen nukkuneen ja ehkä niin. Unissaan puhujasta saa yhtä hyvin selvää.
Mutta suru ja kyyneleet olivat silti läsnä. Ikävä ja luopumisen vaikeus. Meidän "lasten" ja vanhempien. Vaikka ihmiselämä on lyhyt, yksi ihminen voi mahtua monen sukupolven sydämeen ja tehdä itsestään korvaamattoman ja rakkaan.
Minä sain mallin itsenäisestä, älykkäästä, vaatimattomasta, taidokkaasta, analyyttisestä, huolehtivasta, hauskasta ja rakastavasta naisesta, enkä voi muuta kuin olla kiitollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti