sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006

Palaute ja Politiikka

En ollut todellakaan ajatellut kirjoittaa blogiini mitään tänään, enkä kaiken lisäksi ainakaan vaaleista tai siihen liittyvästä mutta toisin kävi..
Kahdestakin syystä.. olin illalla ystäväni Ehdokkaan kyydissä kun hän riensi salamana auttamaan kadulla kaatunutta rouvaa, nosti maassa rähmällään makaavan rouvan ylös ja huolestuneena yritti tarjota kyytiä.. ja kun ajattelematta ryntää auttamaan lähimmäistään, niin siitä pitää aina saada maininta. Hyvä, hyvä!

Mutta varsinainen syy mikä sai minut vielä tarttumaan sulkakynään näin illan tullen kynttilän valossa, on poliittinen palaute, sen muoto ja..eeh..moninaisuus.
Suurin osa palautteesta mitä ehdokas tai politiikassa mukana oleva henkilö saa, on
todella henkilökohtaista. Politiikkahan on hyvin julkista, ja jos vielä sähköpostiosoite ja kännykkänumero ovat julkisia, sinua on helppo lähestyä. Sähköiset viestintävälineet antavat mahdollisuuden lähettää kenelle tahansa melkeinpä mitä tahansa, nopeasti ja kritiikettömästi.

Olen nähnyt ja kuullut noita palautteita ennenkin. Niitähän tulee aina kaikille esillä oleville henkilöille, politiikan tai muun julkisuuden kautta. Mutta tänään jäin hetkeksi miettimään, että miten paljon se kolahtaa kun omaan puhelimeen tulevat tekstiviestit ovat itseen kohdistuvia, raivokkaan haukkuvia, vihaisen epäkohteliaita palautteita.
suora, runsaasti lyhennetty lainaus:"sä oot luusereiden luuseri, oikein pellejen pelle, ja että sä et tiedä mitään, sä et oo mitään, eikä susta koskaan tuukaan mitään".

Entä jos tilanne olisi toisin päin?
Välittäisinkö jos minulle tulisi viestejä joissa lukisi miten itsekäs, oksettava, turha, tyhmä, pyrkyrimäinen ja turha olen? Pahoittaisinko mieleni , jos minua kutsuttaisiin kolumneissa, yleisönosasto- tai keskustelupalstoilla vanhustenvihaajaksi, pellepopulistiksi tai omaa egoaan pönkittäväksi vajaaälyiseksi? Harmittaisiko jos viestini käsitettäisiin tahallaan väärin, tai sitä lainattaisiin irrallisena tai että kerta toisensa jälkeen saisin lunta tupaan ja vettä niskaan, kun itse uskoisin herättäväni julkista keskustelua ikäpolviani koskettavasta aiheesta.
Voi olla että vähän harmittaisi.

Hei ehdokas, mä oon välillä yksi niistä kauheimmista palautteen antajista mutta mä arvostan että sä jaksat, viitsit ja välität.
Palautteen antaminen jatkuu.
kuva:täältä

"Pätkätyöllä ei eläkkeitä makseta"

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mulle ei tarvitsis edes kirjoittaa lehdessä, kolumnissa, sanoa sitä radiossa, laittaa tekstaria tai kovin julkisesti nyt muutoinkaan.

Ehkä mä vaan oon niin herkkä… Tai jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Moi Norppa!
Tää ei ole kommentti politiikkakirjoitukseen vaan ihan yleinen kehu monipuolisesta blogista! Printtasin uusimmat kymmenen sivua ja ajattelin lähettää yhteiselle tuttavallemme U:lle kun hän ei käytä internettiä. Kerroin jo hänelle tästä sun blogista ja hän kysyi että ai jaa, onkos se sellainen seuranhakupalsta missä pääministerikin käy? Valistin että ei ole ihan samanlaisesta jutusta kyse :)
Hyvää joulun odotusta! terveisin Ella

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Ella ja oikein mukavaa joulunodotusta sinnekin!
Eihän näissä kirjoituksissa mitään järkeä ole..mutta onkohan elämässä aina niin muutenkaan.
Mukavaa kun olet liittynyt lukijajoukkoon ja toivottavasti pian nähdään!
Ja U on niin terävä ja erinomaisen huumorintajun omaava, että hän saattaisi jopa mielellään kurkatakin blogimaailmaan! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kunpa ihmiset muistais olla lähimmäisiä toisilleen. Ei tarvitsis purkaa omaa pahaa oloaan julkisiin (tai vähemmän julkisiiin)IHMISIIN. L-koodia vaan kaikille! Ja hyvää joulun odotusta.

-maikki

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...