After Earth Hour

Nyt kun kaikilla on vielä muistissa viime lauantain Earth Hour ja tunnelmallinen kynttiläilta, on oivallinen aika muistuttaa norppasähköstä. (Sain huomautuksen kyynisyydestäni sunnuntaisilla juhlilla kun rohkenin ääneen epäillä, että sammuuko ne valot kerran vuodessa tunniksi, ja sen jälkeen niitä taas poltetaan kaksi kertaa enemmän, kaksi kertaa paremmalla omallatunnolla. Aiheellinen huomautus. Otan opikseni.)
Sähköhän käyttää joka tapauksessa. Enemmän tai vähemmään mutta jokaisella meillä on sähkösopimus, ja vuoden aikana laskuja tippuu melko tasaisesti. Sähkösopimuksensa voi siis vaihtaa norppasähköön. Sähkön hintahan muodostuu sähkön myymisestä ja välittämisestä. Sähkön toimittaa aina paikallinen sähköyhtiö mutta lopun voi kilpailuttaa ja vaihtaa vihreämmäksi "ekosähköksi". On ilmiselvää ettei sähkön tuottaminen suorastaan elvytä ja paranna luontoa mutta jos voi osallistua siihen vähemmän kuormittavaan, miksi ei.
Ja mikä parasta, tarjouksen pystyy pyytämään, yhdellä lomakkeella TÄÄLTÄ. En tiedä miksi en ole hoitanut asiaa kuntoon aiemmin mutta parempi nytkin kun ei koskaan. Samalla tuli mieleen, että enemmänhän sähköä käyttää asunto-osakeyhtiö jossa asuu. Yhtiökokous on ensi viikolla, joten otetaanpa asia esille sielläkin. Pihapiirissämme liikkuu kuitenkin kohtuullisen täyspäisen näköisiä ihmisiä.

Norppamerkin saaneet yhtiöt täältä.
Suomen luonnonsuojeluliiton säästövinkit

Ja arvataan tytölle nimi

Se on kuulkaa taas yhdellä pienellä tytöllä nimi. Ja kaunis nimi onkin. (Tosin, enpä ole ollut yksissäkään ristiäisissä/nimenanto-tilaisuudessa, jossa lapsi olisi saanut ruman nimen. Tai edes kummallista.) Samalla Herttoniemessä juhlittiin kaksi vuotiaan isosiskon syntymäpäivää, joten aihetta kakkukahveihin oli tuplasti! Näin iso juhla kaksi vuotiaalle taisi olla hiukan kestokyvyn rajamailla, mutta voihan sen onnittelulaulun kuunnella silmätkin kiinni. Ehkä niin siitä nauttii enemmän, tai ei ainakaan hävetä yhtä kauheasti isojen ihmisten nuotin vierestä laulaminen kun niitä ei joudu katselemaan.
Viime kerrallahan samaisen perheen ensimmäisen lapsen nimi "vedettiin hatusta". Tälläkin kertaa oli ohjelmaa. Vieraista kerättiin kolme joukkuetta ja joukkueen tehtävänä oli arvata lapsen nimet. Aloitettiin kolmannesta nimestä, ja edettiin ensimmäiseen. Jokaisesta nimestä oli kolme vihjettä, ja niin kryptisesti oli vihjeet laadittu, että kaikki kolme tarvittiinkin. Edes yleisöstä ei löytynyt apuja. Itse luonnollisesti jouduin pidättämään Bravo-huutoani Onervan kohdalla mutta tyttöydelle ei tee pahaa saada elämän varrelleen mukaan vahvaa runollisuutta.
Voittajoukkue sai palkinnoksi hienot kukkaset, toiseksi tulleet puolestaan palkittiin etikkapullolla ja kolmanneksi tulleet saivat lähteä kotiin sodapurkin kanssa. Puhtaus ennen kaikkea!

As(i)aa Ateneumissa

Tuli sitten sekin tehtyä. Räppikeikalla Ateneumissa. Arvokas taidemuseomme on astunut lähemmäksi urbaaneja musiikinharrastajia ja viisaasti kerännyt kasaan perjantaisin Maa ilman kannelta -rytmimusiikin klubisarjan.
Perjantaina klubisarjan aloitti Asa ja matti p. Ihan hyvä veto ja kiinnostava kokemus. Ei se nyt niiiin kaukana Kalevalasta ollut, jos pitkän aasinsillan kautta hakee yhteyttä suomalaiseen runonlausuntaan ja Ateneumin päänäyttelyyn. Asahan sai viime marraskuussa Teosto-palkinnon ja on tuottelias sanoittaja. Tuntui hyvältä kuulla suomen kielistä värikästä taivuttelua. Välillä sanat tulivat suusta sitä vauhtia että siinä jäisi toiseksi jo itä-helsinkiläinen kiukkuinen muijakin sunnuntaiaamulla.
Outoa sen sijaan oli istua pienessä salissa tuoleissa kun yleisesti kyseinen musiikkigenre kuitenkin kannustaa liikkumiseen ja itsensä ilmaisuun. Siellä täällä saattoikin pongata päitä, jotka heiluivat kuin kovemmassakin hevikonsertissa.
Seuraavina perjantaina luvassa on mm. Ismo Alankoa, Emma Salokoskea, JiiKarjalaista ja Tuomoa.

Asan Vaaranmaa
Asa: Sanat ei tehny tätä lauluu
ja bonuksena pläjäys jota pari vuotta
sitten tuli kuultua enemmän kuin laki sallii:
StigDog: Häsleri

Matti knows 69

Kuin keväinen krookus, puhkesi piristävä kohu taas Matti Vanhasen ympärillä. Ei, Matti ei ole hurahtanut luonnonmukaiseen viljelyyn tai alkanut käyttää hamppuvaatteita vaan kunnon keski-ikäisen miehen tapaan Matti on vitsaillut sähköpostitse naispuoliselle ehdokkaalle hänen 69-numerostaan. Tuon naisen nimeä Matti ei luonnollisestikaan muista, eikä vitsailu ole ollut mitenkään erityisen sopimatonta. Muistaakseni on myös saman ikäisiä kansanedustaja miehiä, joiden mielestä naisiin kohdistetut alapäävitsitkään eivät ole erityisen sopimattomia, eikä sinänsä kyllä perseellekään läppäily. Jos sen vaan tekee noin niin kuin leikkimielellä. Siinähän on sitten kohteen huumrointajussa vikaa, jos itteensä ottaa.
Mutta kyllä tässä hiukan joutuu kulmiaan nostelemaan. Tyyppi on maansa pääministeri, ja haki ensin shägäilykaverinsa suomen suosituimmalta deittisivustolta, ja sen jälkeisen kohun jälkeen lähettelee vielä 69 sähköposteja "naiselle jonka nimeä ei nyt edes muista".
Kaikesta oppii, paitsi ei välttämättä.

Rajalla

Hyvänen aika miten hatara ihmisen pää on. Tulihan se ylevä ajatus. Mutta vasta tuntien päästä, ja kotimatkalla. Ehdin jo unohtaa sen koska olen käynyt muutaman puhelinkeskustelun lenkin jälkeen, enkä pysty varastoimaan lähimuistiini kovinkaan montaa asiaa kerralla. Pitkäaikaiselle kovalevylleni taas tallentuu joskus liikaakin asioita iättömiksi ajoiksi.
Mutta ajatus tuli siis kotiin lenkkeillessä. Tai siis en todellakaan hölkkäillyt kotiin asti kun jo Hakaniemessä tuntui että tuuli tulee aivoista läpi. Niin kuin varmasti tulikin.
Mutta siis se kaivattu ajatus tuli hölkkäillessä Kaivarin rantaa nähdessäni avoinna olevan meren ja jään rajan. Toisella puolella kevät, ja toisella puolella talvi. Keskellä näkyvä raja. Tässä murroskohdassa ymmärsin konkreettisesti taas muutoksen vaatiman ajan. Raja erottaa selkeästi kaksi eri aikaa toisistaan mutta sen siirtyminen vie oman aikansa. Juuri sen mitä se tarvitsee, eikä yhtään sen enempää tai vähempää.
Voilà! Ja taas tunsin luonnon opettaneen minua ja olevani aamua viisaampi. Tämän valaistumisen voi kukin vapaasti yhdistää omiin rajakokemuksiinsa.

Ylevää ajatusta etsimässä

Etsin tänään ylevää ajatusta. Ajattelin että siitä saisi taas uutta potkua auringon siivittämään päivään. Ei tullut. Laitoin jopa googleen -hakusanaksi samaisen yhdistelmän mutta ei mitään inspiroivaa sieltäkään. Käsittämätöntä, kaikkihan on netissä. Eikö myös ylevä ajatus? Vai sekö se onkin tässä ongelmana, kaikki ylevät ajatukset ovat internetin sisuksissa mutta eivät suostu tulemaan pois sieltä?
Tuota miettiessäni voin kirjasuositella. Olen viime päivinä lukenut Turo Kuninkaan Työkalupakkia, ja nauranut ääneen. Tai oikeammin sitä voi kutsua hytkymisen ja tirskumisen häiriintyneeksi yhdistelmäksi. Harvoin, nauran itsekseni. Sitäkin useammin hyvässä seurassa. Vaikka Työkalupakin sisältä löytyy paljon ns. mieshuumoria on siellä todellisia helmiä myös yläpäähuumorin kannattajille. Joskus hyvinkin tarkasti kuvailtu on hauskaa siksi, että totuus on usein tarua ihmeellisempää.

Joku muukin on tykännyt.
KSML on tiivistänyt hyvin.

Tavarat kiertoon ja paperit mappiin

Vapaapäivä on sujunut tehokkaasti mutta hieman tylsähkösti. Tosin ilahdutti, että sain vihdoin kolmen ystäväni tekemät taideteokset kehystettäväksi. Hinnan kuullessani jouduin kylläkin valitettavasti kysymään olisiko edullisempaa vaihtoehtoa mutta ammattilainen kieltäytyi tekemästä. Mitäs siinä sitten, se joka osaa, päättää. Olimme eri mieltä myös lasista. En ole itsekään himmeän lasin ystävä mutta pienessä kodissa on vaikea saada kuvaa seinälle niin etteikö valo ikkunasta, tai valaisimet heijastaisi ikävästi. Taulusta olisi kiva saada selvää muustakin osasta kuin kehyksestä.
Kehystysprojektin lisäksi sain tyhjennettyä kaappeja&komeroa, ja vietyä tavarat kierrätykseen. Alkuperäisenä ajatuksena oli kyllä varata kirpputoripaikka mutta nähdessäni Mäkelänkadun Emmauksen, kävin lahjoittamassa kiertoon päässeet tavarat ja vaatteet heille. Emmaus ilahdutti muutenkin siistillä yleisilmeellään ja ystävällisyydellään. Emmausta voi suositella hyvänä kierrätyspaikka -vaihtoehtona niille jotka vierastavat uskonnollistaustaisia apujärjestöjä.
Samaan syssyyn mapitin epämääräiseksi pinoksi muodostuneita papereita ja sainpa jouluna tulleet lasten valokuvatkin albumiin. Kotona mapituksesta tulee himmeä olo. Vähän niin kuin "mikä mua vaivaa"? Mutta hyvähän se on että on edes yritystä kaaoksen hallintaan. Tähän liittyen ostin muutaman valokuva-albuminkin. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Valikoima ei tunnu olevan kummoinenkaan tällä hetkellä kaupoissa. Tilanne ei kyllä parilla albumilla helpotu, niin monet kuvat on jääneet kansion väliin laittamatta. Ilmeisesti sitä sateista kesäpäivää jolloin laitetaan kuvat albumiin, ei ole vain tullut..

Vapaa maanantai

Takana viikonloppu kyläilyä ja edessä vapaapäivä.
Viikonloppu meni saviseudulla Loimaalla. Hieman ristiriitaista minulle koska aina uskon ehtiväni enemmän mitä on käytännössä edes mahdollista. Parissa päivässä pitää käydä kylässä joka paikassa, iiseillä mutta puuhastella jotain ylimääräistäkin. Mahdottomaksi tämän tekee myös se että meno-paluineen yleensä puuhasteluille jää vain yksi kokonainen päivä. Ja hyvässä lykyssä jää vielä huono omatunto kun olisi vielä pitänyt sitä ja tätä, tuolla ja täällä.
Tällä kerralla sentään ehdin isoäidille, vanhemmille, kummipoikani äidin lapsuudenkotiin, kauppaopiston vieruskaverini Pauliinan luokse sekä kummityttöni luokse. Pääsin myös lenkille, joka osoittautua hieman liian kunnianhimoiseksi mutta ehkä joskus kantapään kautta oppii..
Paluumatka koukkasi vielä iltamyöhään Nummelan kautta kokeilemassa nelikuukautisen ranskanboxerin nastahampaita.
Tänään aion levätä ja pistää asioita järjestykseen. Oiva yhdistelmä tuokin. Lepäämistä ja "kaiken tekemistä". Kakkua ei voi kuulemma samaan aikaan syödä ja säästää. En ymmärrä. Voihan sitä nykyään pakastaakin.
No jo se että herää ilman herätyskelloa on juhlaa. Sen jälkeen kehystysliikkeeseen ja kevätraivauksen kimppuun. Luonnollisestikin tämän keskellä aktiivsesti lepään ja rentoudun.

"Voi olla"

Erehdyin tänään Sokoksen 3+1 päiville. Pääsin kerrankin ajoissa töistä, kävelin keskustaan ja muistin että ostoslistalla oli sportbra eli urheilurintaliivit. En hirveästi hinkunut kauppaan ja tungokseen mutta ajattelin hoitaa homman pois alta ja mielellään vielä järkevään hintaan.
Sopivat löytyivätkin, ja ihan 50 prosentin alennuksella. Tietysti kauppaan liittyi tuskallista pukuhuone- ja kassajonottamista, sekä alennuspäivillä vallitseva kaaos mutta minulla oli taas zeniläinen(eipä ollut kauaa) päiväni. Päätin suoriutua kassalle voittajana jo siitäkin syystä, että on varsin tyhmää mennä ostamaan seuraavalla viikolla sama tuote täyteen hintaan.
Kotimatkalla, täysin poikkeuksellisesti, päätin tarkistaa kassakuittini. Olen siis niitä hölmöjä jotka a) yleensä kassalla jo ajattelevat aivan muita asioita kuin itse maksutapahtumaa ja b) jostain käsittämättömän väärästä syystä luulevat, että kauppa olisi vastuussa veloittamiensa summien oikeellisuudesta. Ja kappas keppas, urheilurintaliiveistä(ei, ei tule kuvaa) ei oltukaan vähennetty hintalapussa olevaa alennusta. Voihan vattujenkevät ja karibianmarengit! Uukkari, takaisin kauppaan ja kassalle - jonottamaan.
Ja miten käy kun varsin väsähtäneenä ja hiiltyneenä pääsen samalle kassalle ystävällisesti tiedustelemaan että olisikohan tässä nyt veloitettu liikaa.. Saan vastaukseksi välinpitämättömän ilmeen ja vastauksen: "Voi olla." (whaaatheeeeewooook??!) Voi olla?! Mikä vastaus on omasta virheestä asiakkaalle: "Voi olla." Ei pahoittelua, ei hymyä, ei mitään. Vain välinpitämätön: "Voi olla." Yritin vielä vihjata, ettei ole hirveän hauskaa palata takaisin kauppaan uudestaan jonottamaan virheellisesti veloitetun summan vuoksi mutta nada. Kokemani lisävaiva ei saanut vastakaikua.
Turha varmaan sanoakaan ettei maksutapahtuman korjaaminen ollut ainakaan nopeutetusta elokuvasta. Kun sitten vihdoin korjauslappu oli täytetty, kysyy Vuoden Asiakaspalvelija: "Haluaisitko kuitin?" Vastasin "Kyllä kiitos" (häivähdyksenomaisesti ymmärsin että kuitti on hänen kanssaan asioidessaan kovaa valuuttaa), johon Vuoden Asiakaspalvelija jatkoi: "Niin mekin". Tässä kohdassa pokkani petti ja kysyin pelleilikö hän. Olin jo niin ällistynyt, että pystyin vain tiedustelemaan että ihanko tosissaan hän ensin kysyi haluaisinko pitää kuitin, mutta sitten saisikaan sitä? Nuivaeleisesti puhumatta hän ojensi kuitin minulle. Lähtiessäni kiitin. Mutta mistä?
En tiedä missä vaiheessa elämää 30 euroa on muuttunut yhdentekeväksi. En myöskään tiedä missä vaiheessa asiakaspalvelussa keskustan tavaratalossa on lopetettu käyttäytyminen.
Mutta kyse on periaatteesta. Jos lähden kaupasta maksamatta 30 euron tuotetta, syyllistyn varastamiseen. Jos kauppa taas veloittaa minulta 30 euroa ylimääräistä, mihin se syyllistyy. Ei mihinkään? Voi olla.
Mietin myös mihin ammattiin tuo tämän päivän Valopilkku mahtaa valmistua. Todennäköisesti lääkäriksi, ja kun 10 vuoden päästä tarvitsen allekirjoitusta lonkkaleikkaukseeni, hän muistaa minut rasittavaksi häiriköksi heti kätellessä ja päätyy amputoimaan toisen jalkani..
Voi olla.

Länsirintamalta ei mitään uutta. Tänään työpaikkaruokailu koostui yhdestä proteiinimehusta, pussisopasta(joukkoon piti toki sekoittaa villirucolaa) ja mansikanmakuisesta juomajauheesta. Lisäksi meni pari kuppia kahvia(tavallisen viiden sijasta), sekä runsaasti vettä. Kotona päätin että voin "syödä tavallisesti", koska nyt liikunnan lisääntyessä tarvii myös energiaa. Lautasellinen pastaa SEKÄ minkki p:n suosittelema avocado-pinjansiemenleipä kruunasivat illan. Mutta lautasellinen pastaakin on vähemmän kuin kolme lautasellista, joten tunnen olevani vielä turvallisilla vesillä. Eikä missään tapauksessa ole tarkoitus minkäänlaiseen itsensä rankaisemiseen. Päinvastoin, nyt jos koskaan sitä tarvii tsemppiä ja reipasta energiaa. Ja jos tässä nyt oikein toivelistaa tehdään, niin ei ripaus optimismia ja hyvää tuultakaan olisi pahitteeksi..
Tänään huomasin taas miten lenkille lähteminen porukassa sopii minulle.(yllis) Yksin lenkkeilyssäkin on monta hyvää puolta. Voi lähteä silloin kuin haluaa, juosta minne haluaa, ja sitä vauhtia mitä haluaa. Mutta suurin haaste(olemattoman kunnon lisäksi) itselleni on ajatusten puute. Olen yleensä ajatellut ajatukseni päivän aikana niin moneen kertaan, ettei niistä enää riitä matkaseuraksi. Kun maisemat ja reititkin ovat tuttuja alkaa kahden minuutin kuluttua puuduttaa.
Mutta seuralenkkeilessä innostun jo pelkästä sosiaalisesta ilosta, ja lenkki sujuu aina helpommin. Matka sujuu myös keskimääräisesti aina nopeammin, koska yleensä muut juoksijat ovat pidempi askeleisia. Tänään seuraa tuli naapurin pariskunnasta. Tutustuminen uuteen tuttavuuteen kävi vähän katkonaisesti, koska aina pienenkin ylämäen tullessa pulssini alkoi lähetä 180.. Mutta ehkä näitä kertoja vielä tulee, matka pitenee ja minunkin pulssini laskee. Kiitos kuitenkin M&G:lle sekä Kuismalle hölkkäseurasta!

Kerta se on ensimmäinen! ja toinen! ja kolmas! ja..

Se oli sitten lenkkipäivä. Ja se vihoviimeinen - starttipäivä. Jos nyt en parane lopullisesti, ja pysy terveenä voi Tukholman unohtaa. Järkevä ihminen ymmärtäisi ettei nyt muutenkaan enää ole tarpeeksi aikaa mutta "ainahan sitä voi yrittää kun sille päälle sattuu!" Joten tänään se taas alkoi.
Vaikka ihan ilman kröhimättä kieppaus ei mennyt, olen toiveikas. Tänään meni 40 minuuttia. Enää siitä siis puuttuu viisi tuntia..
Mutta jos huomenna pääsen uudelle lenkille. Ja yli huomenna. Ja sen jälkeen, niin ensi viikolla olisi mahdollista juosta 1,5 tuntia. Ja sittenhän enää kokonaisajasta puuttuu enää nelisen tuntia jne.
Kieltämättä myös tänään loskassa liukastellessani käväisi mielessä että syksyn juoksutapahtumissa on pointtinsa. Silloin on koko kevät ja kesä aikaa treenata olosuhteissa jotka ovat miellyttävät, ja jopa itsessään kutsuvat. Loskassa lumipenkkaan keikahtaminen tietysti kasvattaa luonnetta, mutta kun se on se kunto jota tässä nyt yritetään jumpata. Tuota toista jo on.

Voihan laihdutuskuuri!

Kävin eilen työni puolesta seminaarissa, jossa esiteltiin Erittäin niukkakalorista dieettiä. Viime elokuinen vedonlyöntini on, ihme kyllä, vielä muistissa, ja sen jälkeen päätin "ettei enää mitään kuureja". Etenkin kun loppujen lopuksi koko hässäkän lopputulos oli plus/miinus/0, ja painoni on jämähtänyt niille sijoilleen.
Mutta. Olen myös helppo. Todella helppo. Joudun pinnistelemään tavallista enemmän etten lähtisi mukaan joka asiaan mitä joku älyää ehdottaa. Tosin, arvostan myös niitä ihmisiä, jotka lähtevät mukaan joka asiaan, mitä minä älyän ehdottaa, eikä senkään valikoiman ääripäät ole aina aivan lähellä toisiaan. Ja mitä enemmän tekee ja näkee, sitä enemmän kokee. Katumaan ehtii sitten myöhemminkin.
Eilen kuitenkin löysin itseni istumasta low calorie ateriankorvike-luennolla. Sinänsä tuntuu ettei auringon alla mitään uutta. Naiset laihduttavat enemmän kuin miehet, ja miehet useammin lääkärin kehoituksesta kuin naiset jne. Esimerkkinä kaikilla oli paikalle tullut 45 kiloa laihduttanut nuori nainen, ja täytyy vain todeta että "huh huh" -mikä suoritus. Toisaalta joskus kaipaisin esimerkiksi ns "normaalia painonhallitsijaa", joka vuodessa laihduttaisi 3 kiloa. Eikä aina niin mahtipotinsia "suurin pudottaja" suorituksia. Mutta pointtihan on se että suomi läskistyy, ja meillä on entistä enemmän ihmisiä joiden terveytensä takia pitäisi pudottaa painoa muutenkin kuin kolme kiloa.
Hyvistä aikeistani huolimatta paluumatkalla kuulin suostuvani siihen että työpaikalla vetäisimme kyseisen viiden päivän kuurin. *huoookaaaaus* Ei tässä näin pitänyt käydä.
Yritän henkisesti miettiä ettei kyse ole laihduttamisesta vaan kevät piristymisestä. Laihdutus on aivan turhaa, eikä toimi ikinä. Omalla kohdallani olen havainnut, että ainoa vaihtoehto on kulutuksen lisääminen. No sehän on loogista.
Ei kuitenkaan ole pahitteeksi jos kehosta poistuisi ylimääräistä painoa, jo ihan juoksunkin takia. Juoksu ja energiasaannin minimiin vähentäminen ei kuitenkaan sovi yhteen, joten joku kultaisen keskitien ratkaisu tähän on löydettävä. *pohtii norppa ja vetää lounaaksi Peanut&Cranberry baria - 208 kcal*

282 päivää jouluun (75 päivää tukholmaan)

Tämä ei tietenkään liity taas mihinkään ja vielä vähemmän jouluun. Etenkään kun en niin varsinaisesti tässä odottele joulua. Mutta se, että joku muu odottaa vielä vähemmän, ja koska viimeksi aiheesta mainitessani eräskin lukija lähestyi minua oikein sähköpostilla, on se jo syy rakentaa aasinsilta aiheeseen.
Olin "unohtanut" eräälle ullakolle tavaroitani. Suoraan sanottuna en siis saanut muuttovaiheessa muutettua niitä, ja sain jättää ne "vähäksi aikaa säilöön" koska eivät kuulemma haitanneet.
Nyt vihdoin pari viikkoa(ja muutama vuosi myöhemmin) sitten sain haettua ne - ja oih ja voih - mitä aarteita sieltä löytyikään. Ihmiselle tekee hyvää joutua kasvoikkain unohtuneiden ullakkotavaroidensa kanssa. Itkeäkö vai nauraa..siinäpä kysymys. Miksi sitä on alunperinkään pakannut pahvilaatikkoon säilytettäväksi jotain niiin "aikansa ehkä jo ennen hankkimista elänyttä". Ehkä se on tuo vanha "täähän on ihan hyvä vielä"- tauti tai "kyllähän tää vielä joku päivä mahtuu" -unelma.
.. Mutta löytyi sieltä pari oikeaakin aarretta. Vuonna 1993 ameriikassa saatu Joulunalle ja vuonna 1984 lahjaksi naapurin Liisalta saatu pannunalunen. Ensin mainitun sain 21-vuotiaana New Hampshiressa, toisen 12 -vuotiaana Loimaalla. Hassua, että ne kumpikin putkahtivat taas esiin ja toivat paljon muistoja mieleen. Erityisen liikuttunut olen tuosta pannunalusesta. Omat kädentaitoni olivat tuolloin melko nollassa. Siitä ei olla paljoa noustu. Täytyykin käydä laittamassa tekijälle facebookin kautta viestiä, että ala-asteella aherrettu joululahja ilahduttaa vieläkin.

Turhuuden markkinoilla

Osallistuin tänään l(a)amantorjuntaan hankkimalla enemmän silmäripsiä! Kyllä. Ripsiä. Silmiin. Tuin suomalaista yrittäjää ja hankin jotakin aivan tarpeetonta ja turhaa.
Idea myytiin minulle viime kampaajakäynnillä osana laamankarkoitus-kamppista. Eipä siinä sitten mitään. Ookoo ja päivät varaukseen. Ensimmäinen aika tarvittiin ripsien kestovärjäykseen ja toinen ripsien kiinnittämiseen. Itseasiassa ripseni ovat aina olleet melko pitkähköt ja mustat, etten sinänsä ole osannut kaivatakaan lisäripsiä mutta idea kuullosti niin sopivan turhalta.
Ja sitä se onkin. Pitkät ja tuuheat räpsyttelyripset. Bonukseksi ripsien juuriin kiinnitettiin vielä bling-bling timantti.
Mutta päivän todellinen piilokamerahetki tuli kun kampaajani innostui esittelemään ripsiäni seuraavalle (mies)asiakkaalle. " Hei tule nyt ihmeessä räpsyttelemään Ekillekin millaset bambin-ripset sulla on". Mielelläni olisin jättänyt väliin. En tiedä olisiko sillä hetkellä pitänyt sääliä enemmän miestä vai minua mutta olipahan taas puoliminuuttinen sekin.. " Eeeheeh - tässäpä minä ihan luonnollisesti tulen esittelemään ripsiäni täysin tuntemattomalle miehelle, jonka aivan yhtä luonnollisesti pitää kehua niitä, kummankin tuntiessa olonsa yhtä luonnolliseksi kuin Kannuksen Martta Tuska-festivaaleilla." En tiedä tilasiko Eki samanlaiset.
Olen onneksi menossa huomenna ystäväni häihin, joten lisäripsien ansiosta tuntuu, että kerrankin olen skarpannut. Kunnes morsianta halatessani osa ripsistäni jää kiinni hänen pukuunsa, tai illan aikana keskustellessani onnistun tiputtamaan niitä naapurini lasiin. Mutta ihaninta olisi jos en vielä ensimmäisenä aamuna löytäisi niitä kaikkia tyynyltäni.

Onnekasta perjantaita

Taas on perjantai ja 13. päivä. Koska tiputin jo viime sunnuntaina sakset varpailleni ja kahvinkeittimen käytetyn suodatinpussin pitkin keittiön lattiaa, olen melko toiveikas tämän päivän suhteen. Tunnen myös, ettei varsinaiselle epäonnelle ole tilausta koska koko alkuvuosi on mennyt osittain persiilleen. Tukholman maratoniin on alle 80 päivää, ja eilen kaksi ihmisitä sanoi että keuhkoistani toisinaan kumpuava yskä kuullostaa tulevan jo keuhkoputkista... Fiilis on melkoisen maansa (ja naapurinkin maat) myynyt. On todella vaikea tietää milloin on "oikeasti kipeä" ja milloin "vain väsynyt". Tai missä vaiheessa voi kuitenkin treenata hiukan, ja milloin pitäisi olla totaalisesti levossa. Jääkapin oveen laitettuun treeniohjelmaan on kertynyt huolestuttavan epätasaisesti rasteja, eikä kyse ole ollut viitsimisestä tai ehtimisestä. Ehtimisestä kyllä toisinaan sillä tavalla, että lenkille on voinut päästä useampi tunti myöhemmin mitä on ajatellut mutta kaiken kaikkiaan motivaatiosta ei ole ollut pulaa. Ehkä se on vain epäurheilullisen kroppani tapa kertoa että "suutari pysykööt lestissään". Kriittisiä päiviä elellään. Maanantaina on jo "pakko olla terve" tai Tukholman laiva joutuu starttaamaan ilman norppaa.

Tuliaisia hakemassa

Kävin hakemassa Kuisman pois lentokentältä tuliaisten toivossa, ja kyllä kannatti. Tuli 100 gramman sipsipussi. Dijonilla maistettu. Oiva valinta sillä haltioituneena löysin kyseisen tuotteen vuosi sitten, eikä vastaavaa ole suomesta löytynyt. Huomaavaista myös tuoda pikku pussi, eivät ne sipsit nyt niiiiin terveellisiä ole. Mutta makujahan sitä maailmalla kohtaa ja ne painuvat mieliin ikuisiksi ajoiksi. Esim. ranskasta kaipaan järjettömästi tällä hetkellä kaviaarin tapaista Tarama-"tahnaa"
Enkä ole muuten vielä kehunut viime kertaisia Minkki P:n tuomia tuliaisia(tämä kehuminen siis myös sen vuoksi että niitä tulisi lisää). Mutta mausteet ovat todella, todella hyviä tuliaisia. Etenkin jos sattuu kokkailemaan, arvostaa että ripaus ulkomaan tuulia lennähtää yllätyksenä keittiöön. Etenkin tomaattipohjaisiin patoihin ja vahvhoihin talvisiin keittoihin voi aina - ihan kokeilumielellä - lisätä hyppysellisen taikapulveria. Mitä se sitten sattuu olemaankaan.
Minkki P toi retkeltään reipasta chiliä. Tai en minä ihan varma ollut mitä se oli koska pussissa ei lukenut mutta arvelin sen kuitenkin olevan laillista ja menin melko rennolla ranneliikeellä lisäämään sitä soppaani. Ehdin sanomaan "tää on vähän kuumaa", ennen kuin seuraavalla oli lusikka suussa. En ehtinyt täydentämään, että kyse ei ollu lämpötilasta. Mutta hyvää se oli, ja mieleenpainuvaa. Tänään vähän iisimpää.

Pop on flop

Kuuntelin hetken aikaa Suomi-Pop kanavaa. Ihan vain yleissivistävistä syistä. Välillä tekee hyvää kuulla mitä "kansalle tarjotaan kun kansa saa mitä haluaa". Kun on soittolistat, on kuuntelijoita, ja kun on kuuntelijoita, saa mainoseurot. Kaupallisilla kanavilla surffaillessa myös päivittää tietonsa radiomainosrintamalta ja tämän hetken trendikkäimmät juontajat.
Iloa ei kestänyt kauaa. Kaiuttimista tulviva massamelusaaste kuullosti vain tylsältä. Tylsältä. Samat kappaleet tuntuvat soivan vuodesta toiseen.(vaikka tunnustankin jammailleeni häpeällisen koreografian vallassa pitkin keittiötäni Kauppaopiston naisten soidessa.) Juontamisen tyylilaji(tai paperista takellellen muiden kirjoittamien artikkelien lukeminen) on kevyesti naureskelevaa ja hihittelevää. Muistan lukeneeni kielentutkijasta joka kertoi nuorten naisten kehittäneen "kevyen, iloisen ja naureskelevan" puhetyylin, joka antaa ymmärtää "ettei minua tarvi ottaa niin vakavasti, ja joka mielistelee vastaanottajaa, koska kaikki mitä vastaanottaja sanoo on niiiin todella hauskaa". Voi hosemariagonzalesjajerusaleminkukkapuskat.
Eipä silti. Juontaminen on vaikeaa. Todellinen taitolaji. Ei ole itsestään selvää, että ääni, persoona, artikulaatio ja rytmin hallinta kohtaavat yhdessä ihmisessä. Se vaatii täysin oman ammatitaitonsa, eikä esim. näyttelijä ole automaattisesti hyvä juontaja, tai toisin päin.
Missikisat olivat yksi häpeän punan kasvoille nostava esimerkki. Näin vain väläyksen tiiviistä kun kaksi aivan väärässä paikassa olevaa "juontajaa" yrittää epäluonnollisesti nostattaa tunnelmaa hokemalla "nyt kyllä jännittää" ja "tässä koemme historian lehtien havinaa". Samaan aikan katsojan päässä kirkui "nyt kyllä hävettää".
Rauhallista ja turvallista Naisten päivää! Toivottavasti suomalaisen naisen autuus ei ole Citymarketista ostetussa 7,60 maksavassa tulppaanikimpussa.
Olen juuri lukenut Sofi Oksasen Puhdistuksen ja se sai mieleeni palautumaan Lilja for everin. Samoin juuri Juno Diazin: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä antoi ymmärtää ettei se naisen elämä ole herkkua ollut Dominikaanisessa tasavallassakaan.
Älkää käsittäkö väärin. On ihanaa kun on tuoreita kukkia maljakossa ja tuntee elämänsä täyttyneeksi. Mutta ehkä Naisten päivän ydinajatusta parhaiten tukisi se että naiset huomioisivat toisiaan, ja päivän hyöty kohdistuisi vaikka niille jotka huomiota tai apua eniten tarvitsisivat. Joku nainenhan nämä meidänkin oikeutemme on meille raivannut.

Kansainvälisen naisten päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että monissa maissa naiset ovat alistetussa tai huonossa asemassa miehiin verrattuina.

Sähköpostini tunnistetiedot - siitä vain!

En perehtynyt Lex Nokian ympärillä vellovaan keskusteluun. Mutta ilman seuraamattakin jäi mieleen, että Nokia on uhannut lähteä suomesta, ja että ei kannata vitsailla työntekijän riisumisella, ja että nyt meiltä viedään kirjesalaisuus.
Selailin hajamielisesti NYT -liitettä jossa kansanedustajat kieltäytyivät näyttämästä sähköpostejaan.Älykkäästi vedoten siihen ettei toimittaja ollut samasta vaalipiiristä kohteen kanssa.. Huh, mitä demokratiaa. Yhtäkkiä tajusin myös, että jos esim. Helsingin Sanomien toimittaja haluaisi tulla katsomaan yllättäen minun työsähköpostini niin avaisin ohjelman, ja sanoisin " siitä vain" ja menisin sillä aikaa hakemaan kahvia. Valtavan massan keskeltä saattaisi löytyä muutama henkilökohtainen viesti muttei niistäkään saisi aikaan mitään tajunnan räjäyttävää skandaalia.(mikä taas ehkä on hieman huolestuttavaa oman henkilökohtaisen elämäni ja sen kiinnostavuuden kannalta) Kun taas kansanedustajien sähköpostit.. kauheaa mutta olen vajoamassa tuohon turtaan hyytelövirtaan, joka saa aikaan "kuka niiden posteja jaksaisi kahlata" -tyyppisiä lauseita. Eihän NYT-liitekään oikeasti halunnut selvittää mitä kansanedustajiemme sähköposteissa liikkuu, aihehan oli "no voinko mä nyt sit tulla lukeen sun sähköpostin kun oon sun pomo". Sääli. Jossain kapasiteettini takamailla hämärästi ymmärrän, että minua pitäisi kyllä hyvinkin kiinnostaa.
En muutenkaan ymmärrä suurta meuhkausta tunnistetietojen seuraamisesta. Tänä päivänähän on mahdollisuus käyttää muitakin sähköposteja kuin työnantajan palkkaa vastaan tarjoamaa. En minäkään ole mikään suuri valvonnan puolesta liputtaja mutta en myöskään ole itse harrastanut teollisuusvakoilua, enkä ymmärrä minkälaisia summia välitetyistä tiedoista ollaan valmiita maksamaan. Työnantajan yritystietojen välittäminen ulkopuoliselle, tai niiden käyttäminen oman edunmtavoitteluun (työnantajan palveluksesta pois siirtyvät ja kilpailevan yrityksen perustavat), on varastamista. Ei kai se sen monimutkaisempaa ole.
Deittipostit, matkavaraukset, keskustelupalsta-avaukset, perheriidat ja perinnönjaot on mahdollista käydä myös yksityisten sähköpostiosoitteiden kautta, joten työantajan aikaa voi edelleen huolettomasti käyttää niiden hoitamiseen ilman kiini jäämisen riskiä.

Eurokankaasta kaapin kantoon

Tein melkoisen tiiviin työpäivän tänään ilman lounastaukoa, ja kun olin päivän päätteeksi lähdössä kotiin, kävikin ilmi että saisin hypätä taksiin ja lähteä käymään vielä Itäkeskuksen Eurokankaassa. Jollekin toiselle kyseinen vaihtoehto saattaisi olla hupia, tässä tapauksessa se oli vain pitkän päivän, hieman pitkähkö lisä. Tosin, lähtiessäni en vielä tiennyt, että bonuksena päätyisin Marjaniemeen kantamaan autotalliin hankittua -90 luvun toimistokaappia.
Matkalla Itikseen Merihaan kohdalla koin totaalisen aivohäiriön ja intuition yhdistelmän. Toivotin Foguesille aurinkoista viikonloppua.(viime lenkkikuvagallerian kohdallahan tuli valitusta ettei Merihakaa oltu kuvattu ja tuumin ettei se onnistuisi autonikkunastakaan) Bumerangina toivotukseeni soi puhelimeni ja minua pyydettiin kaapin kantajaksi.(tuut, tuut, tuut..)
Hämärästi muistin, että vuosia sitten oli ohjelma jossa taksin matkustajia kuvattiin, joten oli mikromahdollisuus että olisin piilokamerassa. Selkeästi artikuloiden kuitenkin varmistin, että Fogues todellakin halusi minut - avuksi kantamaan kaappia. Pitkän työpäivän, viikon jatkuneen flunssanpoikasen ja Eurokangaskeikan jälkeen samalle taajuudelle pääsemiseen piti pyöräyttää yksi aivoratas ympäri. (ja koska muistin että prepe oli levillä niin pohdin, foguesin tosiaan olevan vailla heikointa lenkkiään) Puhelun loputtua jouduin kyllä toteamaan taksikuskille, että siinä vaiheessa kun naisia pyydetään kantoavuksi, on jo jossain aiemmassa vaiheessa menty pahasti pieleen.. Tosin olisin voinut suostua vain nähdäkseni itse oman ilmeeni kantaessani marjaniemeläisomakotitalon pihalla Iskun täyspuista kaappia korkosaapikkaissani...
Mutta sainpa kattavan katsauksen Marjaniemeen! Siellähän asuu kaikki. Tai kaikkien pienet ja isot pomot. Tai ainakin kaikkien entiset kodit on siellä. Paitsi sen yhden arkkitehtiprofessorin toisen pojan, koska miniä ei suostu muuttuamaan kaupungista.

Voisitko mitenkään olla raskaana? - hammaslääkärissä

Varasin muutama kuukausi sitten ensimmäisen kerran ajan kunnalliseen hammashoitoon. Homma oli pyörinyt mielessä mutta koska en ole kärsinyt mistään vaivasta, on ajanvarauksen konkretisoituminen kestänyt. Mutta kun soitin, ajan sai helposti ja palvelu oli ystävällistä. Kaksi päivää ennen sovittua aikaa tuli puhelimeeni vielä muistutus tekstiviestillä. Yllätyin ja ilahduin. Hyvä tapa muistuttaa varatusta ajasta, joka on sovittu useita viikkoja tai kuukausia aikaisemmin.
Hammashoitolassa tuoksui aivan koulunhammaslääkäriltä. Olin jo unohtanut tuon fluorin tuoksun. Odotushuoneessa oli rauhallista ja Vallilan hammashoitoasemalla tuntui aika kuluvan verkkaisasti. Ei potilaita käytävillä, ei juoksevia hoitajia. Vain todella rauhallista ja hiljaista.
Vartin myöhässä oli minun vuoroni. Lääkäri oli nuori mies, nuorempi kuin minä! Hyvänen aika, kriisin paikka. "Lapsetko täällä operoivat..?" Ehei, potilas itse vain on kasvanut jo alkunuoruutensa ohi.
Asumaan ei tarvinnut jäädä. Nopea tarkastus, parit röntgenit ja uusi aika. Röngenkuvausta valmistaessaan nuori mies kysyi: "Voisitko mitenkään olla raskaana?". Vastasin kieltävästi mutta jäin pyörittelemään kysymystä pääni sisään. " Siis voisinko mitenkään olla" En tiedä johtuiko kysymyksen asettelu minusta vai ovatko vastaajat keskimääräisesti kovinkin epämääräisiä mutta on eroa kysytäänkö että "Oletko raskaana?" vai "Vai voisitko mitenkään olla raskaana?". Katsoin viisaammaksi päätyä hämmästelemään asiaa vain itsekseni. Ei kannata kyseenalaistaa kaveria jonka kädet on omassa suussa. Joka tapauksessa, parasta oli; reikiä 0. Hinta tässä pikaisesta piipahduksesta oli 46 e. Ei aivan ilmaista pelkästä tarkastuksesta. Katsotaan sitä yhtä viisaudenhammasta sitten seuraavalla kerralla. Toukokuussa.

Kela korvaa hammashoidosta

Ihania ihmisiä

Maailma on täynnä ihania ihmisiä. Sen vuoksi kai sitä aamuisin nousee ylös. Vaikkei ehkä juuri sinä päivänä kohtaakaan ketään, seuraavana päivänä on taas uusi mahdollisuus. Ja seuraavana.
Viime viikolla sain kutsun lounaalle kahden ystäväni kanssa. Työpaikkani naapuriin, koska se oli minulle kätevää. Kovin ystävällistä, etenkin kun ystäväni itse ovat aivan toisella puolella kaupunkia. Hymyilytti, koska oli vähän liioiteltua oikein sopimalla sopia päivä ja aika lounaan vuoksi. Etenkin kun muussa kanssakäymisessä olemme hyvinkin casuaaleja - lisäksi kuulin myös "saavani jotakin". Pelotti. Minähän pidän ja en pidä yllätyksistä. Siis pidän, koska ne ovat ihania - enkä pidä, koska..hmm.. joskus ne ovat vähän erilaisia.
No tänään istuiduimme sovitulle lounaalle samaan pöydän ääreen. Kahdella sienikeittoa ja yhdellä vuohenjuustousti. Pienimmällä oli paras. Suklaapuputikkari ja pääsiäismuna. Juhlalounas siis. Viime kerrasta lienee noin tuhannen vuotta.
Lähtiessä ystäväni saivat vihdoin kakaistua ulos asiansa. Mutta melkein ulko-ovelle asti piti päästä. Minulle oli siis lahja. Halausten saattelemana sain lahjakortin. (melkein pelotti katsoa minne, nykyäänhän lahjakortin voi ostaa vaikka lobotomiaan) Mutta kortti oli hieronta/hoitokortti. Minulle! Eikä ollut edes synttäri, Pyhäinnaistenpäivä tai 10 vuotta sitten tavattiin Turussa Vikingin terminaalissa -merkkipäivä. Ystävät olivat vain olleet huolissaan jaksamisestani ja halusivat tsempata. Kuinka mielettömän herttaista ja huomaavaista. Ja kilttiä.

Vuoden ensimmäinen Heippa -lappu

Aina sitä sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa ei tosin omassa talossa.
Eräskin ystäväni lähti kotoaan kerrostalosta lauantaina ruokailemaan toisten ystäviensä kanssa, ja myöhässä, joten nyt tiedän, ettei hän myöhästy tahallaan ainoastaan minun luotani.
Uloslähtiessään ystäväni totesi rappukäytävässään olevan muutto meneillään ja mukavasti pesukone ja kirjahylly käytävällä.
Olin jo aivan varma, että ystäväni oli päässyt niitä kanniskelemaan mutta homman nimi olikin eri tällä kertaa, kantaminen hoituikin jonkun muun toimesta. Kun hän parin tunnin kuluttua tuli takaisin kotiin, oli rappukäytävä tyhjä mutta seinällä oli jätetty lappu:

Hei!
jos otit tästä vahingossa 28.3.09 pesukoneen ja ruskean kaapin niin palauta tai kerro mistä voi noutaa.

Jatketaan aiheesta - tai sittenkin sen vierestä

Hesarissa julkaistiin tänään mielipidekirjoitus aiheesta avio- ja avoliittojen määrästä. Liitossa eläminen on selvästi vähentynyt. Kolme- nelikymppisiä elää nyt yksin enemmän kuin parikymmentä vuotta sitten.
Kirjoituksessa kerrottiin myös, että nainen voi kaivata seksiä. Mies lasta. Hetkisen ratas päässäni haki toista vaihdetta. Siis onko tämä tieto, jota seuraavaksi viikon mittaan saamme kuulla eri uutiskanavilta. Vuosi on 2009. Miksi nainen ei kaipaisi seksiä? Miksi mies ei haluaisi lasta? Ja toisin päin. Ei tarvitse kuin lukea keskustelupalstoja joissa nimettömänä nainen voi tunnustaa fyysisen tarpeensa sekä mies halunsa jälkikasvuun ja kumppaniin. Mutta on toki myös niin että osa yhden hengen talouksissa elävistä ovat myös itse tehneet valinnan kyseisestä elämäntavasta.
Mietitäänpä hetkinen, että meillä ei mene ihan lujaa mielenterveyspuolella. Kanootit heiluvat ja mattojen hapsut menevät solmuun. Jossainhan se näkyy. Ei kai meillä voi olla tasapainoisia parisuhteita ja onnellisia perheitä vanhempana jos homma lähtee keulimaan jo lapsena tai myöhemmässä kasvuvaiheessa.
Totta, että yhteiskuntapolitiikka voi vaikuttaa perheellistymiseen. Mutta pitääkö tavoitteen olla avioliittojen ja lapsien lisäämistä, jos sitä ennen ei pystytä tukemaan tasapainoiseksi aikuiseksi kasvamista.
Puolet avioliitoista päättyy tällä hetkellä ja arviolta noin 30 000 lasta kokee vuosittain vanhemiensa eron. Sinänsä henkilökohtaisesti olen eroamisen kannalla. Lapselle on varmasti parempi viettää aikaa kahden rauhallisen vanhempansa kanssa erikseen kuin kasvaa riitaisassa kodissa. Vielä parempi jos koko perhe pystyisi viettämään rauhallista aikaa siinä samassa kodissa mutta aina asiat eivät mene niin kuin mielikuvituksessa. Tosin järjen kanssa voisi myös aavistella ettei epätasapainoisesta seurustelusuhteesta tule papin vihkimisellä tasapainoista avioliittoa.
Joka tapauksessa on tärkeää että yhteiskunnan rakenteita ja muutosta tutkitaan. Jaksan itse uskoa yhteisöllisyyteen. Yksilö vahvuus tai heikkous jää "näinä aikoina" niin helposti massan jalkoihin. Vertaisryhmä ja yhteisön tuki saattaisi olla monelle yksilölle se kriittinen oljenkorsi eristäytymistä ja syrjäytymistä vastaan. Ei tarvitse olla avo- tai avioliitossa ollakseen tasa-arvoinen ja -painoinen yhteiskunnan jäsen.

Lenkin varrelta

Tänään pääsin pitkästä aikaa lähtemään töistä lenkkeillen kotiin. Parasta olisi jos lähtö tapahtuisi ennen viittä, sillä puoli kuuden maissa alkaa hämärä jo hiipimään. Silti tuntui jo sekin hyvältä, että oli jotain muuta kuin täysin pimeää kun pääsi ulos.
Lenkkivauhti ja -matka ei päätä huimannut mutta olo suhteellisen toiveikas. Mittasuhteet tuntuvat löytyvän. Tulee mitä tulee mutta yritettävä on. Ja väkisin ei tule mitään. Mistään.

Kenen vika on - seksi?

Huomaa että ei ole ollut liikaa luppoaikaa, koska ei ole ehtinyt provosoitumaan Timo Hännikäisen kirjasta, eikä upeasta keskustelusta mikä aiheen ympärillä velloo. Mutta nyt kun laama lähti kesälomalle, ja otsatukka tuli tuuraamaan, niin löytyi taas näppäimistöstäkin muutama rivi lisää.
Oikeastaan taidankin hankkia kirjan ja kommentoida aiheesta enemmänkin. Sitä että joku "ei saa seksiä", ja näkee sen vielä toisen sukupuolen "vikana", on kuitenkin herkullinen aihe. Siinä riittää pohtimista useammankin postauksen verran. Koska kirja on tietoinen provokaatio, siihen luonnollisesti pitäisi vastata provosoitumalla.Oikeastaan kuitenkin ymmärrän Hännikäistä. En ole samaa mieltä mutta ymmärrän.
Ei ole kiva olla yksin eikä ulkopuolella. Missään asiassa. Ei ole myöskään kivaa ettei saa, jos kaikki muut saavat. Mutta on vaikeaa silittää valittajan päätä jolta kyllä löytyy syyttävä sormi muttei konkreettista ajatusta miten itse voisi tilanteeseen vaikuttaa. Eikä oman seksittömyyden syyn vierittäminen feministienkään niskaan tunnu oikein loogiselta. Hännikäisen niin kovin inhoamat bileprinsessatkaan tuskin ovat kovin feministisiä. Sitä paitsi (wp):

Rutgersin yliopistossa New Jerseyssa tehdyn tutkimuksen mukaan feministimiehen parisuhde on muita heterosuhteita terveellisempi, vakaampi ja romanttisempi. Erityisesti tutkimuksen vanhemmat naiset ja miehet, joiden puoliso luokitteli itsensä feministiksi, nauttivat seksistä muunlaisia heteropariskuntia enemmän. Niissä suhteissa, joissa sekä mies että nainen tunnustautuivat feministeiksi, molemmat osapuolet kokivat myös olevansa tasa-arvoisia.^[2]

Hännikäinen on varmasti haltioitunut kirjallisen tuotantonsa voimasta. Yhtä paljon julkisuutta sai kirjailija kolleega Susan Ruusunen. En ole varma kumman kirja on yhteiskunnallisesti merkittävämpi.
Koko keskustelu on niin absurdi. Suomi on myös täynnä naisia jotka elävät vasten tahtoaan ilman seksiä. Mutta jos seksiä haluaa vähemällä vaivalla, tai ilman sosiaalisia taitoja, se on kieltämättä on haaste.
Pelin pitäisi kuulemma olla reilumpaa ja naisten pitäisi antaa helpommin, vähemmällä vaivalla ja useammalle..? Siis "antaa" mitä? Sitäkö seksi on, "naiselta saamista"?
Parisuhde ei takaa seksiä, ei ainakaan oman kumppanin kanssa. Myöskään perinteisten arvojen avioliitto ei ole mikään seksin tae.
Totta kai minäkin haluaisin, että kaikki harrastaisivat hyvää seksiä joka päivä. Mielummin vielä useamman kerran. Mutta haluaisin myös että kaikilla olisi töitä, koti, terveyttä, ruokaa, onnea, rahaa ja rakkautta. Sekä miehillä, että naisilla.
En tiedä mikä Hännikäisessä on sellaista, että tekisi mieli antaa kaikille muille - paitsi. Ehkä se, että jos nuori nainen ei anna, hän alkaa tuntua älyllisesti alamittaiselta. "Jos saan seksiä, pidän sinua tasa-arvoisena ja arvostan sinua. Jos en saa sinulta, olet mielestäni: tyhmä. "
Oli miten oli, vika on toisessa. Mutta niin huutava vääryys kuin tämä seksuaalinen syrjäytyminen onkaan niin Hännikäinenkin on palannut paitsiosta:

"Kirjan kirjoittamisen loppuvaiheilla naisia alkoi tulla. Ehkä kirjoittaminen rentouttii." Pelimies.

Beige laama menee kammattavaksi

Tammi- ja helmikuu ovat olleet henkilökohtaisesti tahmaisia. Hyvin tahmaisia. Liisterissä rämpiminen on ollut joka päiväistä, eikä minkäänlaista kevään, saatika kesän odotusta ole ilmassa. Päinvastoin, olen aivan varma ettei valo saavu pohjolaan(tai päähäni) - ikinä. Kun joku on kertonut kaipaavansa valoisaa persoonaani olen ihmetellyt kenestä hän puhuu.
Olo on kuin beigellä laamalla. Itseasiassa tänä aamuna kylpyhuoneeni peilistä myös tuijotti sellainen.
Tänään kalenterissaani luki kampaaja. Olen yleensä kohtuullinen mutta nyt joudun pyytämään ihmettä. Ymmärrän kyllä että materiaali rajoittaa lopputulosta mutta joskus vauhtia on haettava kauempaa jos läheltä astuu lankulle. (eeh..)
Elämän monimuotoisuutta arvostavana, ja sisältöä painottavana ihmisenä(tai laiskana) en ole koskaan ymmärtänyt täysillä ulkoisen kauneuden merkitystä. Raja menee kuitenkin jossain. Siinä, ettei omassa kylpyhuoneessa ole beigeä laamaa.
Toisaalta, eikö parhaissa kirjoissakin ole mustat kannet..?

Johanna - pitkästä aikaa

En ole moneen vuoteen saanut väärään numeroon tullutta soittoa tai tekstiviestiä. Tänään iltapäivällä työkaverini numerosta kysyttiin Kukkosta, eikä sitä löytynyt koska työkaverini on Laaksola. Tästä aasinsiltana muistelin vuosia sitten tullutta tekstaria jossa laivalla suomeen saapuva mies hehkutti pikaista jälleen näkemistämme.. Kaunista ja ihanaa - mutta vain väärään numeroon. Muita ihania vääriä viestejä ei ole tullutkaan, joskaa ei tulvimalla niitä oikeitakaan.
Mutta miten hassua elämä ja ajoitus onkaan. Kaikista päivistä sitten juuri tänään myöhään illalla sain tekstiviestin: " Moi Johanna, kuis hurisee? Onko elämä hymyilevä?:) Itse olen menossat kotiin. T. A" (satunnaisille lukijoille tiedoksi etten ole johanna)
Ikuisena optimistina mietin jo mahdollisuutta salaisen ihailijan hieman kryptisempään aloitukseen mutta ryhdistäydyin, ja vastasin, että taisi tulla väärään numeroon. A pyysi vielä anteeksi ja kirjoitti puolustuksekseen saaneensa numeron pitkän aikaa sitten.. Mikäs siinä sitten.

Terveisiä beirutista

Vastasin tänään ystäväni sähköpostiin, jossa hän kutsui itsensä kylään mutta varoitin, että talomme ja piha näyttää lähinnä Beirutilta.
Nyt illalla alkoi Beirut vertaus kaduttaa.(tosin olen ajatellut ja sanonut elämäni aikana niin paljon muitakin asioita, että tuskin se salama nyt tästä syystä minunn iskee) Vaikka ei ihme, Libanonissa käytiin sisällisotaa melkein 15 vuotta, jos aivokuoreen on jäänyt nakuttamaan sana beirut ja pommitukset. Mutta luonnollisesti, pihatyömaan vertaus palasiksi pommitettuun pääkaupunkiin on lievästi ontuva. No joka tapauksessa. Kiinostus heräsi. Piti interwebistä katsoa mikä tilanne Beirutissa on tällä hetkellä.

Beiruthan on parin miljoonan asukkaan pääkaupunki Libanonissa. Itsenäinen vuodesta 1943, aikoinaan Lähi-idän Pariisi ja arabimaailman pankkikeskus mutta 15 vuoden moukarointi on tehnyt tehtävänsä.
Tammikuussa ulkoministeriö on arvioinut seuraavaa:

Matkustaminen Beirutin pohjoispuolella rannikolla ja vuoristossa, tiettyjä pohjoisimpia osia lukuun ottamatta, on yleensä turvallista. Monet matkailijat käyvät esim. Bybloksessa, Batrounissa, Bsharréssa, seetrimetsissä ja Qadishan laaksossa. Samoin Beirutin eteläpuolella druusialueet ovat pääosin turvallisia. Beirutissa ja kristityillä tai druusialueilla liikkuvan matkailijan näkökulmasta Libanon on maallinen ja moderni länsimainen yhteiskunta.

No, ei järin kattava yhteenveto tällä kertaa mutta vietin yllättävän pitkän ajan lukiessani Hizbullahin, palestiinalaisten ja israelilaisten suhteista. Selvitin myös, että meno-paluun Arlandasta saisi alle 400 eurolla. Anyone?

ps. Ja kun mietitte, että meidän presidenttimme, puhemiehemme ja pääministerimme ei tarvitse kuin yrittää seurustella säädyllisesti on Libanonissa järjestelmä monimutkaisempi:

• presidentin pitää olla Maroniittikristitty
• pääministerin sunnimuslimi
• parlamentin puhemiehen šiiamuslimi

Morsianpäivää Espoossa

Päivä Espoossa hujahti nopeasti kommeluksineen päivineen. Ulkoilua, saunomista, ruokailua, ruokailua ja ruokailua, sekä tuntikaupalla jutustelua oli toimiva konsepti. Kiitokset järjestäjille ja muille osallistujille. Suurin kiitos tietysti morsiammelle itselleen, vaikkei sitä puhetta nyt tullutkaan. Ymmärsin myös että hän ilmiselvästi ei toivo minun laulavan häissään mutta mikään ei lämmitä yhtä paljon kuin aito, roihuava myötähäpeä. Ymmärräthän, että loppuelämäksi jäävä vahva muisto on lähestulkoon yhtä ihanaa kuin MM-hiihdon kulta. Sitä vaan on niin aina toivonut.

Kaikki kauniit runot

Missä ovat kaikki kauniit runot kun niitä etsii? Siis kauniit ja sopivat. Ja hauskat. Ja merkitykselliset. Ja juuri sellaiset, joita juuri silloin etsit?
Olen huomenna menossa polttareihin, ja etsin varmuuden vuoksi runoa takataskuun. Oikeastaan kaikkien vaatteiteni taskussa pitäisi olla varmuuden vuoksiruno. Ainahan runolle on tilausta. Jonain päivänä osaan niitä vielä ulkoa. Kunnolla. Sitten vanhana.
Hyvä runo on vähän niin kuin hyvä ruokapaikka. Kun nimi pitäisi muistaa niin lyö tyhjää. Koska haluaa olla kätevä, käyttää nettiä. Ensimmäiset linkit vievät aina rakkausrunot.fi sivustolle. Siellä ei jaksa kahlata.
Toiseksi tulevat keskustelupalstat. Niiltä löydän myös nopeasti pois. Kauheaa miten epäkohteliaasti ihmiset kirjoittavat nimettömänä. Huutomerkki poikineen tarvitaan kun ihmiset kommentoivat muiden niin vääriä mielipiteitä.
Omat kirjat tuntuvat jotenkin köykäisiltä. Sellaisilta jotka eivät oikeasti ole. Kaivan ne kuitenkin esiin. Avaan ensimmäisen, Intohimon hullu huhtikuun. Tajuan, että sehän sopii. Naisen ja miehen kirjoittama runokirja. Varmasti ainakin pari riviä kolahtaa. Isopahkalalla tosin ainakin on melko suorahkoa sanojen käyttöä, joten tuntematta muuta porukkaa, pitänee tehdä hieman valintaa. Ja oikeassa olin; yli sadan sivun joukosta löytyi ainakin yksi missä ei mainita kummankaan sukupuolen elintä ja eritteitä.
Arto Lapin Oravan portailta en löytänyt mitään sopivaa mutta kauniita rivejä luonnon hetkistä. Samalla itselle tulee ikävä joutilaisuutta ja ulkona olemista. Koska sitä pääsisi seuraavan kerran istumaan isolle kivelle hengittämään vihreää metsää..
Seuraavaksi turvaudun Anja Erämajaan ja Laulajan papereihin. Ja löytyi. Valitsen runon, jossa nainen haluaa uran ja kaksi miestä heti ensi riveillä. Onhan kyseessä sentää polttarit. Keskipiste on humoristi. Ainakin ollut. Olemme viimeksi nähneet noin tuhat vuotta sitten, ja hänen ystävänsä kutsuvat minua hänen Mielikuvitusystäväkseen. (eeh..)
Ehkä kolmanneksi takuuvarmaa Aulikki Oksasta. Eksyin aiheesta ja jäin pitkästä aikaa lukemaan hänen runoaan "Laiva sateessa". Pidän sen rytmistä ja toistosta. Voin lukea sitä ääneen useita kertoja ja se tuntuu hyvältä. Ehkä jonain päivänä vielä pääsen sen kanssa pidemmälle.

" Aamuyötä joku soitaa ovikelloa,
ja kun avaan, siellä seisoo laiva sateessa.
Laiva sateessa.

Maa on veden vallassa ja taivas kateissa.
On vain suuri ulappa ja laiva sateessa.
Laiva sateessa. "

..ja runo jatkuu.
Eiköhän se ole runojen kanssa sama kuin noiden hyvien ruokapaikkojen. Kun vähän jaksaa keskittyä ja miettiä vaihtoehtoja, niin löytyy se joka sopiikin juuri siihen hetkeen.

Missä kuljimme kerran..?

Kyllä teatterissa vain on sitä jotain. Salissa, näyttelijöissä, tunnelmassa. Kun istut muiden seassa kasvot näyttämölle päin, ja siellä toiset ihmiset alkavat kertoa tarinaa, näytellen. Taianomaista. Etenkin aikana jolloin tarina ei mitään jollei siinä 5 0 000 örkkiä hyökkää yhtä hobbitia ja kahta haltijaa vastaa pienten elokuvatehosteiden siivittämänä..
Eilen oli vuorossa Missä kuljimme kerran? Olin alun perin innostunut siitä hyvin, hyvin pitkin hampain. Pelkäsin että kolme tuntia rikkaita ja köyhiä ei olisi sitä mitä nyt - tai ikinä - haluaisin pureskella, ja puolitoiveikkaana toivoin melkein saavani jättää sen väliin. Etenkin kuin kirjakin oli jäänyt ensimmäiseen neljännekseen. (luen sen kyllä loppuun heti sinuhe egyptiläisen jälkeen, joka myös on vielä kesken - terveisiä jannelle) Onneksi seurani halusi nähdä sen ja mitäpä sitä ei tekisi ilahduttaakseen toisia ihmisiä.
Näytelmä oli kiinnostava, ja kolme tuntia kului yllättävän nopeasti. Itse aihe ei tosin ollut kovin kevyen riehakas, mikä jättikin paljon ajatuksia risteilemään päähän. Mutta Niko Saarelaa Alluna olisi katsellut enemmänkin, samoin Pekka Valkeejärvi kolahti yllättävän hyvin.
Kuinka vähän aikaa kuitenkaan on Suomen sisällissodasta. Mikä saisi kaiken tuon syttymään tänä päivänä? Mikä yleensäkin oikeuttaa tappamaan? Ja miten kostonkierteen saa katkeamaan kun lapsilta ammutaan vanhemmat tai siskolta veli? Mikä on aseisiin tarttumisen oikeutus ja vallan vaikutitn? Todella rentouttavia ja mieltäpiristäviä ajatuksia pimeäksi talvi-illaksi.
Onneksi seura pelasti. Olin katsomassa esitystä ystäväni kanssa jonka tapasin Suomen Turussa monta tukkamuotia sitten. No, tovi on siis vierähtänyt, työpaikat ja asuinpaikkakunnat ovat vaihtuneet mutta epätasaisen tasainen yhteydenpito on jatkunut. Huvittavaa oli myös huomata miten juttelu jatkui myöhään yöhön vaikkei edes alkoholilla ollut osuutta esityksen jälkeiseen kukkumiseen. Mikä on vähintääknkin hämmästyttävää sen vuoksi, että vieras toi tullessaan ihastuttavan Madeira-pullon. Madeira kuullostaa aurinkoiselta.
Vieraskirjaan oli kuuliaisesti kirjoitettu. Se on tärkeää. Miltä näyttäisi 10 vuoden päästä, jos vuonna 2008 ei käynyt kukaan. Vieras oli vielä kirjoittanut olevansa keski-ikäinen kulttuuria harrastava nainen - teki mieli kirjoittaa alle että "olisiko parempi että olisi keski-ikäinen kulttuuria harrastamaton nainen"? Omaa vieraskirjaansa ei kai ole tapana kommentoida. Myös edellisen vieraan kanssa olin käynyt teatterissa. Harrastamismahdollisuudet kanssani alkavat näyttää suppeilta.

Huikea Diaesitys esityksen valmistumisesta

Voihan norppa!

Jos tökkii tänä talvena loimaannorpalla, niin ei mene lujaa saimaannorpallakaan (Phoca hispida saimensis). Lajia uhkaa sukupuutto eli pois päiviltä kuoleminen. Huono lumitilanne, kannan pirstaloituminen(norppa possee kaukana toisistaan) ja verkkokuolemat ovat tehneet ikävää jälkeä saimaa
Hesari kertoi, että kotomaassamme on enää alle 300 norppaa. Se ei kuullosta paljolta. Itseasia luku kuullostaa näin maallikkona todella pieneltä. Kaikki on suhteellista. Saman verran meillä jää kiinni pikkujouluaikaan rattijuoppoja yhden viikonlopun aikana, ja se taas kuullostaa todella paljolta. Vertailun vuoksi todettakoon, että esim. Ilvestä meillä on n. 800 yksilöä.
Metsähallitus vaatii norpalle tehokkaampaa suojelua. Hyvä. Metsähallitus ei siis enää osoita huolestuneisuuttaan tai halua kiinnittää huomiota kyseiseen epäkohtaan, vaan vaatii saimaannorpalle apua. Minä vaadin myös. Tosin esim. lumitilanteeseen vaatiminen ei paljon auta. Jos ei ole lunta, eipä ole kuutilla pesää missä köllötellä.
Muita suojelukeinoja ovat norppien rauhaan jättäminen, tähän voivat ihmiset hyvinkin vaikuttaa, sekä verkkokalastuskiellon laajentaminen. Tämä on tietysti kimurantti homma. Vaihtoehtoina pakko ja vapaaehtoisuus. Ammattikalajastajat liputtavat luonnollisesti vapaaehtoisten suojelusopimusten puolesta. Elinkeinon kyseenollessa on ymmärrettävää ettei asia ole mustavalkoinen. Vapaa-ajan kalastajat puolestaan varmaan hyvinkin voisivat ottaa muutaman välivuoden verkkokalastuksesta ja käyttää vaikka norppa ystävällisiä katiskoja?
Todella lumipitoista ja rauhallista saimaannorppa-talvea toivoessa voi norppaa auttaa myös täällä:

Saimaannorpan kummit

Ystävä - sinä olet Päivä, Yö ja Aamun kaste

Olen kuolla häpeästä, koska unohdin laittaa kummilapsilleni ja isoäidilleni sekä kummitädilleni Ystävänpäiväkortit. Osa syynä oli "ei-postinkuljetuspäivä lauantai" - ja osasyynä aivan totaalinen musta-aukko päässä. Bling, blong...ööö.."ai niin..kortit..eipäehdienää" Oloa ei tietysti parantanut, että omasta postilaatikosta kolahti pari korttia. *huoh* Mutta toivottavasti vuoden varrella lähetetyt "muuten vaan" -kortit korvaavat edes vähän sovittujen juhlapäivien puuttuneita kortteja. Liputan muutenkin vapaaehtoisten huomionosoitusten puolesta. Ne ovat sitäkin mahtavempia ja ilahduttavampia. Kortti ilman syytä, yllätystekstari puskista tai pari valittua kaunista sanaa - valaisevat päivän kuin päivän. Kauniita sanoja - sitä tämä maailma tarvitsee!

Mutta ystävyys, toveruus, kaveruus.. voi olla monimutkainen taiteenlaji. Ystävyys voi olla monisyistä, kerroksellista ja ihmisestä riippuen hyvin erilaista. Jollekin ystävyyttä on vain yhdenlaista, toiselle taas se saattaa muotoutua elämäntilanteen mukaan. Mutta pitää vain ällistellä kiitollisena miten erilaisia ihmisiä on saanut elämänsä aikaan tavata. Hauskoja, epävarmoja, yrittelijäitä, itseriittoisia, ystävällisiä, empaattisia, taiteellisia, älykkäitä, puuhastelijoita, mietiskelijöitä, romanttisia, uteliaita, äkkipikaisia, jyrkkiä, poliittisia, maailmanparantajia, eri ikäisiä, eri kansallisuuksia ja eri sukupuolta olevia ystäviä. Jotkut ihmiset ovat vain viivähtäneet elämässä, silti jättäen jotain tärkeää itsestään mennessään ja osan kanssa elämän polut ovat risteytyneet uesampien vuosienkin ajan. Ja kyllä, miesten ja naisten välinen ystävyys on mielestäni aivan samanlaista kuin tyttöjen välinen ystävyyskin - kyse on ihmisistä itsestään, ei sukupuolesta.

Hyvää lauantaita ja hyviä ystäviä kaikille!

Missä on todellista ystävyyttä, ei tarvita mitään [seremonioita]. - William Shakespeare

Tyttöjen välisestä ystävyydestä (vähän suppein sanoin, jos sallitaan kommentoida)
Kaksi ystävää, Vesa-Matti Loiri
Epikuroksen Ystävyyden puutarha
SPR:n ystävävälitys
Ystävän laulu

Ainahan se on mielessä

Huh huh, lomaton talvi alkaa tuntua pitkältä. Edes lumi ja kohtuulliset kelit eivät piristä. Kohtuullinen, ei ole sana mitä kuluneen viikon aika olen mielessäni tapaillut.
Viikonlopuksi otin aikalisän. Siitä huolimatta, että suurimman osan aikaani en mielestäni tee mitään, oli pakko jäädä kotiin viettämään vielä lisää "omaa aikaa". Tälle ameema-(niin kuin kummityttöni äidin kanssa ameebaa kutsumme) kaudelle on saatava loppu muuten tämä talvi alkaa tuntua ikiroudalta. Ehkä pari 12 tunnin yöunta ja happihyppelyä tekee ihmeitä. Odotukset ovat ensi viikon osalta korkealla. Näen jo itseni laukkaavan nuoren varsan lailla pitkin puu-Vallilan pittoreskeja katuja.

Masku taas pöydälle

Yksi viime vuoden eniten kommentteja kirvoittanut kirjoitus sivusi lyhyesti Turun paloa. Tämä johti keskusteluun Maskusta.
Nyt kyseiseen kirjoitukseen on tullut kommentti lisää. Nostetaanpa se arkistoista, jotta olisimme kaikki ajantasalla. Normi värillä Juden komentti, boldilla uusi. Turku, Naantali, Masku - bermudan intohimokolmio?

Miksi muuten aina niin ei kovinkaan uskonnollinen sukupolvi alkaa kuitenkin rehvastella sillä, milloin on pykätty lehmipolun varteen on ensimmäinen kirkko? (kuva: wikipedia - kirkko: Loimaa)

Masku-nimi löytyy muuten 1200-luvun Vatikaanin kirkonkirjoista. Tiedonjanoisille saatettakoon täten myös tiedoksi, että Naantali on lohkottu Maskusta. Siis presidentin kesäasunto on Maskussa!" Ja Naantali on lohkottu 1917 Venäjästä. Eli Turku on entistä Neuvostoliittoa! Historia on kuin omenapiirakan tekoa: Vapaasti saa säveltää-Jude'" (kuva Vakka-Suomen sanomat)

Kannattaisi varmaan tarkistaa lähteet. Taitaa olla toisinpäin, eli Masku kuului aikoinaan Naantaliin. Naantalissa oli jo nunnaluostari kun Maskuun vasta suunniteltiin kirkkoa.

Oikeaa apua ajoissa

Meillä Suomessa yli tuhat ihmistä lopettaa itse oman elämänsä vuosittain. Se on kolme kertaa yleisempi kuolinsyy kuin liikennekuolemat. Sekin on hälyyttävää että vuoden 2005 tilastoissa itsemurha oli toiseksi yleisin 15­-24-vuottiaiden nuorten kuolinsyy.
Voidaan tietysti yleisesti ja etäisesti ajatella, että itsemurha on "jotain joka tapahtuu jollekin ja jota ei voi käsittää" mutta saadakseen yhteiskunta toimimaan yksilön eduksi, pitää asiaa ajatella talouden kautta(mikä yleensä on se ainut kieli jota kollektiivisesti yhteiskunnassa ymmärretään). Rahassa tämä tarkoittaa että joka vuosi menetetään itsemurhan vuoksi ainakin 20 000 odotettavissa olevaa työikäisen väestön elinvuotta, ja taloudelliset menetykset ovat useita satoja miljoonia euroja vuosittain. Melko kallista yksilönvapautta siis.
Eikä kyse ole vain ihmisestä itsestään. Vaikka ajateltaisiin jollakin etääntyneellä ja kieroutuneella tavalla, että itsemurha on yksilön asia, heijastuu se ympäristöönsä. Tapahtuma vaikuttaa lähiperheeseen, ystäviin, työyhteisöön ja koko muuhun lähipiiriin. Se voi valitettavastii lisätä myös omaisten itsemurhariskiä.
Useimmilla itsemurhan tehneillä on taustallaan masennusta. Usein heitä on myös hoidettu hieman ennen itsemurhaa. Myöhemmin ollaan pystytty toteamaan puutteita hoidossa. Tästä voisi päätellä, että hoitoon pääsee liian myöhään, eikä hoito ole riittävää.
Hoidon lisäksi pitäisi panostaa ennaltaehkäisyyn. Suomessa on jo aiemmin saatu tuloksia kansallisella ehkäisyprojektilla. Nyt olisi aika ottaa siitä opitut käytännöt ja tulokset käyttöön, ja saada käyrä kääntymään jyrkkään laskuun.
En usko, että itsemurha on vapaan tahdon ilmaisu. Uskon että se on sairaan tai epätoivoisen ihmisen viimeinen ratkaisu. Uskon, että paremmalla ja aiemmalla tuella, kolme ihmistä päivässä voisi päätyä toisenlaiseen lopputulokseen.

Lasten ja nuorten itsemurhat Suomessa
Itsemurha ja läheiset

Valtakunnallinen Kriisipuhelin:
Puhelinnumero on 01019 5202

Puhelin on auki: ma - pe 9.00 - 06.00, la 15.00 - 06.00 ja su 15.00 - 22.00

Pari riviä yölampun ääreltä

Kello on paljon, enkä ollut missään tapauksessa aikeissa kirjoittaa enää mutta nämä muutamat rivit tulevat tavallaan kuin tilauksesta. Ystäväni Ms C käy kuitenkin klikkaamassa täällä, ja jopa uhkaili antaa osoitetta myös seuralleen, joten se on jo syy . Teen yllättävän paljon asioita jos pyydetään. Teen paljon sellaisiakin asioita joihin en ensi kuulemalla innostu, jos kauniisti pyydetään. Nooh, nyt ei kylläkään edes pyydetty.
Näin tänään Dome Karukosken Kielletyn hedelmän. Seuranani kaksi kaunotarta. Minkäs teet, saan aina parhaimmat naiset. Siinä suhteessa olen kyllä onnekas.
Vaikka en aivan ehkä ollut kohderyhmää, oli elokuva paikka paikoin, tuore, hauska ja kiinnostava. Näkökulma ei ollut osoitteleva, eikä liian puoltaan valitseva. Kankaalla näkyi nuoruuden huumaa, turmeltumattomuutta, kaunista suomen kesää ja saatanan koettelemaa ihmissielua kamppailussaan. Kuitenkin kevyesti tarjoiltuna. Ja hyvä niin. Kysehän on viihde-elokuvasta. Silti olisin kaivannut hieman harmaampaa aluetta mustavalkoisten tilalle. Mutta ehkä tämän aiheen dokumenttielokuvan aika on myöhemmin.
Ja rahastahan kaikki on kuulemma kiinni. Ohjaajan ja käsikirjoittajan kiitospuheesta rivien välistä, jos niitä oli, oli aistittavissa että rahoittajille oltiin kiitollisia ja lopputulema oli se mikä näillä rahoilla oli mahdollista tehdä. Melkein muuten toivoisi että ns. product placement lopetettaisiin suosiolla ja näytettäisiin elokuvan alkuun kyseisten tuotteiden mainokset. Tämän päivän katsoja on kuitenkin niin valveutunut, että erottaa mikä elokuvassa on maksettua mainontaa, ja näin päästäisiin todella kömpelöistä "näkeekö kaikki: tässä menee Express bussi" ja "tässä puolestaan laitetaan Lumene -luomiväriä" lähikuvista.
Ihanaa oli myös, että kankaalla ei näkynyt Laura Malmivaaraa, Minna Haapkylää, Petteri Summasta tai Eppu Salmista. He kaikki ovat toki hyviä näyttelijöitä mutta, nämä nuoret olivat oikeasti nuoria. Kiinnostavuutta nuorten tyttöjen kasvutarinaan lisäsi myös mukaanotettu uskontonäkökulma. Oli sitten edes ripaus mukana jotain muutakin kuin seksiä.
Mutta kyllä ihmiset ovat elämän suola, pippuri ja HP kastike. Viikko on ollut takkuinen. Jälkiflunssa ja väsymys painaa päälle, ja taitaapa nurkan takaa heittää kapulaa rattaisiin kiusanhenki kaamoskin. Huomaan että riehaikkaimpia kevään hehkuttajia ovat ne jotka ovat lähdössä talvilomalle. Ei jaksa innostua. Katsotaan osallistumistani sitten kahden ja puolen kuukauden kuluttua.
Mutta niin, ihmisistä. Ainut syy lähteä katsomaan ennakkonäytöstä oli seura. Ms C:tä en ollut nähnyt iäisyyksiin ja juuri 30-vuotta täyttänyt toistakin neitokaista on vähemmän näkynyt maisemissa.
Koska ohjaaja oli laitettu kertomaan, ettei elokuvan jälkijuhlassa ollutkaan kutsussa mainittua ruokaa päätimme toiveikkaana lähteä katsomaan josko toisissa juhlissa olisi vielä ollut pöytä katettuna. Valitettavasti olimme myöhässä, ja puolityhjässä Apollossa lauloi Hanna Pakarinen, jota todellakin kävi sääliksi. Varmasti hauskempaa olisi ollut esim. lajitella kirjopyykkiä kotona.(emme jääneet odottamaan Aikakonetta) Lähdimme siis pois ja annoimme drinkkiliput(ilmiselvästi kovin ilahtuneille) niitä enemmän tarvitseville ja menimme nauttimaan omakustanteisesta ruuasta.
Paikan piti olla nopea ja lähellä. Valitismme Leonardon. Kumpikaan ei ollut käynyt ja keittiö oli vielä avoinna. Helsingistä on joskus niin kovin vaikea löytää ravintolaa jonka keittiö ottaisi vastaan tilauksia yhdeksän jälkeen.. Mutta tänään olikin tarjolla vanha tuttu "Pettymyskin on elämys".Tilasin nimittäin salaatin tonnikalalla ja jättiravuilla. Mitä sain: tonnikalahiutalemössöä, päällä kaksi rapua. 13,50. Olin sanaton. Ja nälkäinen. Ja todella pettynyt. Purkkitonnikalaa!? Mistä lähtien se on ollut ravintolaruoka? En tarjoilisi sitä kotonakaan. Älkää nyt käsittäkö väärin. Aivan hyvin tonnikalaa voi lisätä sinne sun tänne, jne. - mutta jos syödään oikeaa ruokaa, ja ravintolassa, oletan että kokki käyttää enemmän veistä kuin purkinavaajaa. Mössökeon alla uiskenteli muutama salaatinlehtinen mutta en siltikään edes yrittämällä saanut ruuasta irti mitään salaatinäköistäkään. Tosin ei se ollut mikään valmistettu ruokakaan. Ainoastaan sekoitettu.
Ms C sääli minua moneen otteeseen, jopa niin paljon että kävi sanomassa tarjoilijalle, että pettymyselämys oli niin onnistunut, että minun osaltani voisi jättää kahvin laskuttamatta. Ja näin tehtiin. Tosin pasmat menivät tarjoilijalta niin sekaisin pelkästä pyynnöstä, että jätti Ms C:kin kahvin laskuttamatta. Hyvä niin.
Illan kruunasi paikalle saapuneet seuralaiset. Uudet ja vanhat tutut. Erityisesti lämmitti uuden tutun kommentti; " ai sä oot se suksisankari". Pelkäänpä ettei tässä millään tavalla viitattu hiihtämiseen. Siinä sitten ihailimme suomalaista miesvartaloa kun ikkunan ohitse käveli lauma ilkialastomia uroita oluttölkki kourassaan. Seurue ei myöskään mitenkään kiirehtinyt pitkin Kaivokatua. Tiesipä ainakin minne ei katsettaan kohdistanut...
Huomenna sitten 12-vuotiaan esiteinin kanssa Apassionataan. Toivottavasti mukana on sama aasi kuin viime vuonnakin. Se oli niin symppis, ja siihen oli helppo samaistua.

Lyhyesti pettua

Hyvää kansallisrunoilijan päivää!
Runeberg kirjoitti runon: Saarijärven Paavo
Paavo oli ahkera mutta kohtalo(tai jumala) koetteli. Myös vaimo oli uskossaan epäileväinen. Mutta Paavo tsemppasi, tuli kato. Paavo tsemppasi lisää, taas tuli ongelmia. No Paavo taas tsemppasi, vihdoin tuli onnistuminen, mutta sittenkin Paavo käski lisäämään omaan leipäänsä pettua, jotta naapureillekin riittäisi ruokaa. Asiaa. Sitä se on se solidaarisuus. Myös toisten huomioimista vaikka itse ei olisikaan lomautettuna tai kahden hometalon loukossa.

“Vaimo vaimo, sit’ ei kuri kaada, Veljeään ken hädässä ei hylkää.
Pane leipään puolet petäjäistä, Veihän naapurimme touon halla.”

Soitat äänellä jonka kuulen

Naapurilla on musiikinkuuntelu -hetki. Happoradiota. Tuo niin tutuksi tullut "Puhu äänellä jonka kuulet"-kappale soi. Jopa minäkin kuulen sen. Onkin ollut seesteistä.
Olisin kyllä mielelläni kuulematta. Toivottavasti tämä ei ole lupaus uusista tuulista. Ikkuna ummessa ja naapurissa melankoliassa rypevä hifisti alkaisi olla jopa näinkin joustavalle persoonalle liikaa. Onneksi kirpputorilaatikossa odottaa yhdet käyttämättömät kuulokkeet. Kynnys niiden lahjoittamiselle seinän taakse on erittäin matala.
Mutta sinänsä kyllä näppärää sanoitusta..voisinko kuvitella olevani olevani "unohdettu ullakko" tai voisinko pyytää henkilöä, jota en millään jaksa kuunnella; puhumaan äänellä jonka kuulen..? Luulen, että sanoittaja on tässä tarkoittanut jotain muuta.

**
Kun uutisissa Vesa Keskinen toteaa että mies on heikoilla kun nainen väittää häneen kohdistuneen seksuaalista väkivaltaa - niin valitettavasti nainenkin on heikoilla kun mies tekee hänelle seksuaalista väkivaltaa.
Kyse ei ole siitä, että nainen väittää - mies tekee - vaan siitä, että aina tulee olemaan naisia ja miehiä, miehiä ja naisia - jotka huijaavat - mutta en voi sietää kun heikompiin kohdistuvaa väkivaltaa painetaan villaisella. Seksuaalisen väkivallan ympärillä leijuu jonkilainen käsittämätön häpeän ja oikeutuksen peitto. Uhrin syyllisyys suojaa teon tekijää - ja häpeä saa hiljenemään. Mikä ja kuka suojelee uhria?

Naisen häpeä

Naisten kokemuksia väkivallasta

Kirja: Häpeän monet kasvot

Neljäs kuva neljännestä kansiosta

Tästä taitaa tulla sittenkin haasteiden vuosi. Hyvä niin, sillä blogissa tapahtuvat haasteet tuntuvat olevan harmittomia ja pysyvän käsissä. Katja heitti hauskan kuvahaasteen, vaikka jännittikin kovin mikä kuva sieltä neljännestä kansiosta pompsahtaisi.

Ohjeet ovat seuraavanlaiset:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Avasin kuvatiedostot kansion ja jostain syystä neljäs kuvakansio oli viime vuoden toukokuulta, ja neljäs kuva ikkunallani uusia nuppuja tuottaneesta orkideasta.
Innostun siitä joka kerran. Luulen ehkä alitajuisesti, että on jotenkin omaa ansiotani että "saan orkideani" kukkimaan kerta toisensa jälkeen. Vaikka tosiasiassa kukka kukkii koska sitä sattuu huvittamaan.
Kyseinen orkidea tuli kotiini nelisen vuotta sitten. Entisen pomoni vaimo oli laittanut pomoni soittamaan kukkakauppaan ja toimittamaan kukan kotiini. Tämän jälkeen olen muuttanut kaksi kertaa, ja orkidea on selvinnyt hengissä kummastakin.


Koska aina haastan samat ihmiset, ajattelin yrittää keksiä edes muutaman uuden. Toisaalta tuttujen kuvagallerioista pomsahtavat yllätykset saattaisivat naurattaa eniten.. paitsi että kaikki ensimmäisenä ajattelmani kuitenkin huijaisivat... ;)
Haastan siis: Arjen Taikaa, Täydellisen isän, Enkeliporsaan ja Halo efektin.

Seuramatkalla

Perinteinen Tahkon Seuramatka tuli vietettyä viikonloppuna. Ja koska osa joukkueesta on tehnyt jo niin kattavat tiivistelmät, aion törkeästi käyttää näitä linkityksiä hyväkseni.
Omaa osallistumistani laimensi viikolla päälle iskenyt ja sen jälkeen mukavasti edennyt flunssa mutta seuramatkallehan lähdetään seuran vuoksi.

Noran pidempi versio täältä

Minkki P:n pidempi versio täällä