Lammin talolla tuuraamassa

Eipä mennyt pyhäpäivä hukkaan kun mukavan sattuman kautta sain  yleissivistystäni parannettua ja pääsin opas-tuuraajaksi Lammin talolle, Elias Lönnrotin viimeiseen kotiin. Turha kai todetakaan, että kyseinen talo on jäänyt minulta kokonaan huomaamatta. Paikkarin Torpasta, Eliaksen synnyinkodista olen ollut hyvinkin tietoinen ja käynytkin pari kertaa mutta ei ollut aavistustakaan, että alle 10 kilometrin päässä sijaitsee hänen vanhuuden kotinsa.
Elias Lönnrot osti tämän "erämaatalon" päästäkseen nauttimaan eläkkeestään ja rauhasta. Nikun talo, jossa he ennen sitä asuivat, alkoi olla kaikin puolin "liian valmis" myös vieraiden oli liian helppoa tulla paikalle ja kestittäviä vieraita ilmeisesti ihan riittikin.
Lammin talolla on vanhan ajan tunnelmaa. Paikalla voi vain miettiä, että miten kaikki on rakennettu, miten sinne on kuljettu ja kuinka pitkä matka Sammatin kirkolle - kävellen - sieltä oikein on.
Talo on siis Lönnrotin ja hänen tyttäriensä viimeinen koti, jossa Lönnrot kirjoitti kolmannen suurteoksensa suomi-ruotsi sanakirjan. Teoksen laajuutta ehkä kuvaa se, että kun Agricolan aikaan sanoja oli käytössä 10 000 - 20 000, Lönnrotin kirjassa niitä oli 200 000.
Täytyy myös nostaa hattua niille ihmisille, jotka ovat tehneet työtä tämänkin talon säilyttämiseksi ja suojelemiseksi. Raha on tiukassa, eikä talkooväkeäkään tunnu löytyvän. Yhä pienemmillä ja pienemmillä resursseilla pitää yrittää huolehtia kansallisesta historiastamme ja siihen liittyvistä rakennuksista.
Päivän aikana talolla vieraili kymmenisen henkeä. Jokainen tuntui kokevan "ahaa-elämyksiä" ja ilahtuvat kuulemistaan ja näkemistään asioista.
Itselleni päivä muistutti niin historiastamme kuin yksilönkin merkityksestä. Lönnrotin omalla uteliaisuudella, rohkeudella ja ahkerudella - ehkä myös itseriittoisuudellakin on ollut suuri merkitys kielellemme ja meille. Tuntui arvokkaalta saada olla oppaana hänen entisessä talossaan.
Käykää ihmeessä - paikka on avoinna vielä ensi viikonloppuna ja pienille ryhmille ovet kyllä avataan kun etukäteen vain sopii ajasta.

Miten kesä meni?

Sain itseni kiinni, toistelemasta klassikkoa. Viime päivinä kun joku on kysynyt miten kesä meni, olen vastannut: "Nopeasti." 
Eikö minulla ole kesästä muuta sanottavaa kuin, että se meni nopeasti. Vai onko kysymyksestämme tullut amerikkalaistyylinen "how are you", johon ei oikeastaan odotetakaan vastausta..Kuuluu vain vasta, että "hyvin kiitos" ja sitten jatketaankin jo muista aiheista.
Talvesta ei kysytä miten se meni. Hitaastihan se menee. Junnaten jäitä poltellessa - kaikkihan sen tietävät. Kesästä kysytään, koska halutaan kuulla  lomista, seikkailuista, onnesta ja ilosta, auringosta, mansikoista, rannoista ja pitkään nukutuista aamuista. Tai aikaisin tehdyistä aamulenkeistä. En tehnyt niitä  yhtään.
Kesää ei saisi odottaa kuin viikonloppuja, eikä sen loppumista pitäisi murehtia kuin sunnuntaina tulevaa maanantaita. Tulevassa syksyssä on taas raikkautta, reippautta ja tekemisen meininkiä, ja jos talvi suo lunta - niin jospa se talvikin sujuisi nopeasti ulkoillessa, villasukissa lukiessa ja vaikkapa ihan tavallisesta arjesta nauttien.

Ja tämä kaikki  tuli mieleen Fok it -sarjakuvasta.

Viisi haastetta

Rouva G:ltä tuli haaste mustikkasmoothie blogista, kiitos siitä - näitä tarvitaan, jotta kirjoitus lähtee taas kulkemaan

1. Lempiväri sisustuksessa
Tekisi mieli vitsikäästi vastata: Sekainen. Värit ovat yhteydessä muotoihin ja tekstuureihin mutta ehkä vastaan kauniin harmaa.

2. Design -esine/ -huonekalu, joka ei koskaan tule meille
Niitähän ovat melkein kaikki sillä tällä hetkellä ei ole tarvetta hankkia design -esineitä tai -huonekaluja. Tosin kävimme tänään Ikeassa, eikä sieltäkään ollut tarvetta tuoda mitään kotiin. Mutta jos nyt pitää valita niin meille ei ainakaan tule 500 euron Latva naulakkoa.

3. Hurmaavimmat henkilöhahmot TV:ssä
Hmmm..kuka olisi hurmaava..? Dr House oli aikoinaan hauska, House of cardsin Francis on viihdyttävä ja myöd Good Wife -sarjassa on paljon "hurmaavia" henkilöhahmoja.



4. Suosikki leivonnassa

Siitä on jo yli vuosi kun innostuin leipomaan. Siinä vaiheessa eräs ystäväni kysyikin, että olenko alkanut pitää myyjäisiä mutta oli vain niin sanotusti innostus ja fiilis päällä. Lisäksi minua kiinnosti, että mitä eri yhdistelmistä tulee kun  niitä sekoitta keskenään. Herkuttelunhimon sijaan minua motivoi uteliaisuus ja kokeilunhalu. Toki oli suotavaa, että tuotokset myös maistuivat. Nyt kaipailisin parhaita raparperireseptejä. Leivontaan. Drinkkeihin niitä jo löytyy.


5. Viisi blogisuosikkia ja haasteen antaminen heille
Sen sijaan, että haastaisin bloggareita toivoisin, että viisi lukijaa vastaisi kommenttikenttään mistä itse pitävät kesässä ja mitä odottavat lomaltaan eniten?  :)

Jessica Harrison tatuoi posliininuket

http://www.thisiscolossal.com/2014/05/tattooed-porcelain-figures-by-jessica-harrison/

Aika aikaansa kutakin

Blogin kirjoittaminen on vähän kuin virkkaaminen tai puutyöt. Mukavaa tekemistä päälle ja käsille. Niin kuin muutkin harrastukset tai mukava tekeminen, niin joskus tämäkin saattaa jäädä sinne hyllyn päälle odottelemaan "parempia aikoja".
Paremmista ajoista en tiedä mutta tänään tuntui taas mukavalta avata blogi. Istun parhaillaan bussissa Hämeenlinnassa, sadetta tihkuu ja puheensorina käy vilkkaana ympärillä.

Maalasin katon

Maalasin eilen katon. Pesin ensin maalarinpesulla ja sitten telasin valkoiseksi. Siinä samalla touhutessani mietin, että miksei näitä taitoja opetettu koulussa tai kerhossa. Minäkin olin kuitenkin yläasteella puukäsitöissä, enkä kyllä oppinut siellä mitään. Tiedä sitten kertooko se enemmän opettajasta, systeemistä vai oppilasaineksesta mutta jo vuosia aiemmin olisin voinut tarttua pensseliin, jos olisin vain hoksannut. Siihen hommaan vain pitää tarttua.
Verhoja en osaa ommella. Tai - noh - muutama vuosi sitten kun olimme ystäväni Maikkiksen kanssa Porin jazzeilla ja saimme yöpyä ilmaiseksi kodissa, josta puuttuivat keittiön verhot. Kiitokseksi yöpymisistä kävimme paikallisesta kaupasta ostamassa verhot ja koska ne olivat liian pitkät, niitä piti lyhentää. Kuinkas ollakaan, Norpan käsveskasta löytyi aina matkassa oleva sewing kit - ja näinpä saimme harsittua verhot kokoon ja oikean mittaiset ikkunaan.
Jo lähettyämme paluumatkalla tuli mietittyä, että "olikohan vaivannäkömme nyt vähän liikaa" - siis josko kaikki eivät innostukaan kotinsa tuunaamisesta.. mutta lämmin kiitos tuli kyllä myöhemmin asunnonomistajalta raikuvan naurun kera.
Mutta opettakaa lapsenne, siskonne, äitinne tai vaikkapa kummitätinne maalaamaan! Eikä se niin vaarallista ole, jos sitä maalia sen katon maalaamisen jälkeen on hieman hiuksissa, kasvoissa, käsissä, vaatteilla...vedellähän se lähtee.

Kehysriihestä päivää

Vassarit lähtivät hallituksesta. Kukaan ei varmaankaan lentänyt yllätyksestä selälleen. Oli viimeinen aika lähteä. En tiedä jääkö kukaan kaipaamaan ja mitkä saavutuksista he ovat erityisen ylpeitä hallituskautenaan.
Eipä silti, henkilökohtaisesti olen tänään sitä mieltä, että koko hallitus voisi ottaa pienen tuumaustauon ja miettiä, että "mitä tässä vois oikein tehdä." Sitä vastausta ei ainakaan ole vielä löytynyt, eikä pienintäkään valonpilkahdusta näy tunnelissa.
Kehysriihen sopeuttamistoimet - eli toimeentulon heikennykset ovat lamauttavia. Ne eivät ole vain pieniä säästöjä vaan antavat singnaalin osalle väestöä, joka ei ainakaan ole kannustava, ei turvaava, eikä ainakaan mitenkään "talkoohenkinen."
Tänään harmittaa. Aika paljon. Harmittaa tämän maan tila. Harmittaa se, että meillä ei osata hoitaa asioita, eikä meillä ole kukaan keksitynyt mitään todellisia elvytyskeinoja. Vanhukset jätetään sänkyihin oman paskansa keskelle, nuoriso syrjäytyy omiin nurkkauksiinsa, pitkäaikaistyöttömät jäävät koteihinsa ja ne jotka ovat töissä, palavat loppuun. Sitten on myös se porukka, jonka varallisuus kasvaa entisestään mutta joka koko aika toivoisi asuvansa jossain muualla, koska kaikki muut vain hyväksi käyttävät heitä. *huok*
nimm. "Koville ottaa."

Vanhaa ja uutta kevättä

Ohhoh, tulipas melkein retro-fiilis tuosta vanhasta yläpalkkikuvasta, vaikka eihän siitä voi vielä olla kuin..viisi..kuusi vuotta. Edellinen kuva vain oli niin talvinen, että piti löytää jotain keväisempää ja sieltähän se arkistoista putkahti. Mikäs siinä - mennään tällä vähäsen aikaan. Talvi on yrittänyt heittää taasen viimeisiä kapuloita rattaisiin mutta kovin on kevyttä sätkimistä. Lumin on melkein sulanut täällä etelässä ja kurjetkin ovat antaneet kuulu itsestään. Aurinkoa ja Iloa! (Prepe sinullekin, vaikket sinä täällä enää käykään, vaan olet uppoutunut sinne twitterin syövereihin - mutta ehkä taas jonain päivänä, ken tietää.)

Tänään lähti

(Miksi tuon otsikon jälkeen kokeen pakonomaista tarvetta kirjoittaa: ...Annikki Tähti.) Se mitä kuitenkin lähti tänään, oli varastossa ollut pesukone uuteen ja parempaan kotiin. Kyseinen kone on ollut varmasti pari vuotta varastossa koska kätevänä sulovileeninä sen hankin sinne - halvalla - mittaamatta ensin mahtuisiko se minnekään. Ei mahtunut.
Huomenna varastosta lähtee myös wanha työpöytä, josta kyllä luovun e r i t t ä i n pitkin hampain mutta harjotetaan tässä nyt sitä materiasta luopumista, varaston tyhjenemisen hyödyksi. Huomenna pitäisi lähteä myös yksi pikkuruinen sohva, joten viiden sohvan loukku pienentyy neljäksi..
Viikon aikana maailmalle on lähtenyt myös lasinen kattilankansi, sähäkät mutta vähän käytetyt korkokengät ja kaksi piirakkavuokaa sekä pienen lapsen polkupyörä. Selkeästi suunta on siis oikea.
Tämä kaikki liittyy osittain keittiöremonttiin mutta myös siihen, että joskus ihmiselle tulee elämässään sellainen fiilis, että "nyt riittää". Täällä on nyt riittänyt tavaraa ja osan niistä on tarpeen päästä maailmalle kiertoon ja käytettäväksi.
Kevät, valmistaudun toivottamaan sinut tervetulleeksi.

Työpaikalla syljetään ja puukotetaan

Sataatuhatta ihmistä syljetään, potkitaan, lyödään tai puukotetaan vuosittain työpaikoilla. Aivan järkyttävä luku. Lisäksi vielä ne tapaukset joista ei edes ilmoiteta ja henkinen väkivalta, mikä on aivan yhtä paha juttu.
Usein tätä tapahtuu vielä pienipalkkaisissa töissä. Minkälaista on ihmisen arki, joka joutuu murehtimaan toimeentulostaan mutta myös työarjessaan koskemattomuudestaan tai jopa henkensä puolesta? Missä ovat näiden työpaikkojen esimiehet?

http://yle.fi/uutiset/pieni_palkka_raskas_tyo_-_bonuksena_musta_silma/7131474

Kommentoin facebookissa aihetta, ettei kenenkään pitäisi joutua pelkäämään työpaikallaan. Sain kommentin: "Ensin pitäisi selvittää, että onko pelkoon aidosti aihetta..." Ei ihme, jos tässä maassa ei koskaan mikään edisty, jos siinä vaiheessa kun jengiä pahoinpidellään töissä, selvitetäänkin onko pelkoon aitoa aihetta.

Fiilistä talveen!

Johan pompsahti!

Olen yrittänyt viime vuosina käydä säännöllisesti luovuttamassa verta. Se vain on helppo ja vaivaton tapa auttaa ja saa tunteen itselleen, että on kannattanut herätä sinäkin päivänä. Paino sanalla yrittänyt siksi, että kaksi edellistä kertaa olen saanut passituksen kotiin. Liian alhainen hemoglobiini. Siinäpä sitten olen järsinyt omenaa ja katsellut sivusta kun paremmat ihmiset ovat luovuttaneet.
En odottanut liikaa tältäkään kerralta. Olin varma, että sama tuomio tulisi nytkin. Talvella on muka vaikea pitää ruokavaliota terveellisenä, eikä olokaan kaamoksen keskellä ole aina niin rautainen. Mutta toisin kävi. Hemoglobiini oli pompsahtanut lukemiin 132. Tiedä sitten onko viime aikoina nautitulla Saskatoon-jauheella ollut vaikutusta. Saskatoon marjajauheessahan juuri rautapitoisuus on huippua.
Henkilökuntakin on jälleen kerran superystävällistä. Joka ikinen kerta tulee mieleen, että "kaikkien pitäisi käydä täällä koska ihmiset ovat niin ystävällisiä ja veri on sitä tarvitseville kultaakin kalliimpaa."
Kannattaa vaikka haastaa kaveri mukaan - luovutuksen jälkeen voi käydä vaikka hyvin ansaitulla pizzalla - tai vaikkapa vain vaihtaa kuulumisia Veripalvelun tiloissa mehulasin äärellä.

Punaisen Ristin Veripalveluun tästä

Ruokaa puuhellalla

Sähköhella pysyi eilen hiljaa ja hylättynä. Keittiön ollessa tavallista viileämpi, piti laittaa puuhellaan tuli ja samalla hyötykäyttää vapautuvaa lämpöenergiaa ruuanlaittoon.
Siinnä kumartuneena pehmeän lämmön ylle, tuli hieman epätodellinen olo. Sellainen mökkimäinen ja rauhallinen. Nälkä oli tietysti yhtä kova kuin normaalinakin myöhäisiltana mutta tekeminen oli erilaista. Samaan aikaan seuraavan päivän ruoka hautui hellan toisella puolella. Erittäin Marttamaista.
Puuhellan lämpöä ei niin vain säädelläkään.  Ei ole nappia mistä vääntää lämpöä pienemmälle tai suuremmalle vaan lämmön säätäjänä toimii kokki nostamalla keitoksen joko kokonaan pois valurautapinnalta tai yrittämällä löytää hieman viileämpää kulmaa alustalta. Lisää lämpöä taas saa lisämällä luukusta puuta.
Olin sitä mieltä, että ruuasta tuli parempaa kuin se olisi ollut sähköhellalla laitettuna. Ruuassa maistui siis tekijän tunnetila, ei niinkään varsinainen keittotason vaikutus. Mutta järkeä siinä oli. Samalla kun muutenkin piti nopeasti saada lämpöä, valmistui ruoka ja koska tottumattoman piti päivystää ruuan lähellä, lämpeni samalla tekijäkin.
Suuri mysteeri on vielä puuhellan uunipuoli. Se on ensinnäkin pieni, enkä vielä ole hoksannut miten sen oikeasti saa kuumaksi ja pidettyä kuumana. Ehkä pyydän konsultin paikalle neuvonpitoon. 

Lobatessa loiskuu?

Uutisiin on viime päivinä noussut lobbaus, eli vaikuttajaviestintä eli käytäväpolitikointi - tai miten sitä nyt haluaa kutsua.  Oikeusoppineelta on kysytty, että onko huolestuttavaa, että politiikassa työskennelleet henkilöt siirtyvät suoraan yrityksiin, eikä asiasta uutista olisi saanut,  jos oikeusoppinut ei siitä olisi huolissaan. Avuksi ehdotettiin karenssia, toimikuntaa ja lupamenettelyä. (tässä vaiheessa oli enää vaikea pysytellä hereillä) Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pelkästään politiikassa mukana olleiden henkilöiden pitäisi vähintäänkin käydä työharjottelussa yrityspuolella ja päin vastoin. Kumallakin puolella tarvitaan ihmisiä, jotka näkisivät kokonaiskuvan vähän laajemmin.
 Mitä tulee varsinaiseen lobbaukseen, poliittisten päättäjien on tehtävä päätöksensä saatavalla olevan tiedon perusteella. Tätä tietoa he saavat eri lähteistä, enemmän ja vähemmän tiivistettynä. Ammattilaislobbari pystyy tiivistämään tietoa, hän pystyy tarjoamaan sen oikealle kohderyhmälle ja yhdistämään asian. Päätöksenteko prosessi on hänelle myös tuttu, joten hän osaa ehdottaa viestin välittämiseen päättäjälle oikeaa aikaa ja oikeaa tapaa.
Päättäjiin on aina haluttu vaikuttaa ja päättäjiin on aina myös vaikutettu. Myös ns. edunvalvojia on ollut niin kauan kuin ollut asioista päättäjiäkin. Melkeinpä pidän tästä uudesta tavasta enemmän kuin perinteisistä metsästys- ja saunaseuroista tai syntymäpäiväjuhlien kustantamisista.
 Enemmän olisin huolissani, jos poliittisiin päättäjiin ei yritettäisi vaikuttaa, eikä kukaan vaivautuisi tuottamaan heille tietoa. Lopullinen vastuu on päättäjällä ja valta kansalla.


Asiasta muualla:

SK:n artikkeli

Yle1 Kristiina Helenius

Blogi, Junger: Hyvä, paha, lobbari

Blogi, Pakarinen: Me ollaan lobbareita kaikki

Kitara - taivas ja tähdet?

Joululahjaksi tuli kitara. Oikea kitara. Kyllä, sellainen mitä soitetaan. Lahjan antaja taisi vähän naurahtaa mutistessaan, jotakin "niin musikaalisesta ihmisestä."
Yllätys se ainakin oli. En olisi ikimaailmassa arvannut, että saan joululahjaksi kitaran. Todennäköisyyttä on mielessäni vähentänyt vielä se, että kaikki tietävät minun olevan..hmm..kröhöm..musikaalisesti haasteellinen.. Laulunumeroni taisi olla koulussa kuutosta tai säälistä seiskaa, enkä myöskään ole ollut jonon alkupäässä, kun rytmitajua on jaettu.
Mutta nyt minulla on ikioma kitara millä soittaa. Ohjevihkonenkin tuli mukana. Yritin sitä pari sivua tankata. En pysynyt kärryillä.
Olin kuulemma yli parikymmentä vuotta sitten sanonut, että olisi hauska oppia soittamaan kitaraa. Tälloin minulle on varmaan vastattu ettei siitä kuitenkaan mitään tulisi, enkä osaisi soittaa koska en ole musikaalinen. Nyt sitten tämä toive oli ilmeisesti muistunut mieleen ja konkretisoitunut lahjaksi. Ongelmana vain on se, että näiden vuosien aikana se omat taidot ja vähäiset lahjat ovat hyvinkin konkretisoituneet. En ole lainkaan varma, että edes erittäin taitavan opettajan avulla saisin taiottua kitaran lisäksi ylleni taivaan ja tähdet, niin kuin Eppu Normaali aikoinaan.

Iloa ja valoa!

Viettäkäähän ihmiset mukavia vapaapäiviä ja tehdään yhdessä ensi vuodesta entistä hienompi! <3 br="">

Piparilla töihin!

Viime tiistaina matkahuolto tarjosi hauskan mahdollisuuden vaihtaa pipari matkalippuun! Vähän pipariksihan homma meni siltä osin, että kampanja ylitti odotukset ja kaikki halukkaat eivät saaneet ilmaista lippua. Idea oli kuitenkin sympaattinen ja toi hauskan lisän monen työmatkalaisen arkiaamuun. Oli siinä sumplimista kun yritti päästä pipari ehjänä perille asti.
Omasta tuotoksestani ei tullut kovinkaan hehkeä(yllä). Yllättävän vaikea saada kuorrutuksesta siistiä harjoittelematta. Onneksi muutama taidokkaampi matkustaja oli nähnyt vaivaa ja tehneet hienot pipariliput vielä jouluntoivotuksineen(alla). Varmasti oli mukava aamu olla töissä myös Matkahuollon tiskin takana.

Kaikki valmista?

Joko on lahjat paketissa, koti siivottu ja viimeinen kauppalista huomiselle tehty? Huomisen jälkeenhän sitä jo hiljennytään jo juhlan odotukseen, soitellaan joululevyjä ja virittäydytään tunnelmaan. 
Kortteja kyllä tuli ostettua. Nipullinen. Osa lähti Lontoon lentokentältä postiin..osa taas jäi itselle matkamuistoksi kassiin. Edellisvuotinen joulumerkkiarkki löytyy korkkaamattomana piironginlaatikosta..mutta voihan ne sitten postittaa aina  e n s i  vuonna.
Maailma pitää aina saada valmiiksi ennen joulua. Kaikenlaista on. Töissä ja vapaalla. Kaikki samaan aikaan. Joulumarkkinoilla sentään tuli käytyä. Mukaan lähti suolakurkkua ja sieniä. Ei kovin jouluista mutta hyvää. Yritin juuri myös kuunnella joululauluja Spotifystä. Ei onnistunut - vielä.
Kaikki on siis mukavasti kesken mutta tuleehan se joulu joka tapauksessa. Olipa valmis tai ei. Kaikille mukavaa loppuvaa vuotta ja rentoa mieltä vapaa päivien odotukseen. Täällä jännitetään säilyykö The Joulunalle tänä vuonna ehjänä juhlapyhien yli.

Lontoo kutsuu

Kesälomaa oli pari viikkoa. Näin joulukuun alussa se alkaa tuntua. Pää alkaa painaa. Niinnpä piti ottaa pari vapaapäivää ja edullinen majoitus Lontoosta. Tähän aikaan vuodesta pitäisi tosin päästä valoon, ei niinkään välttämättä aurinkoon mutta sillä mennään mitä on.
Lontoossa on tarjolla uusia ja vanhoja ystäviä. Vanhat ystävät on parinkymmenen vuoden takaa ja uudempien kanssa ei taida olla vielä parikaan vuotta tuttuutta täynnä.

Jää helisi, ritisi ja ratisi