Sähköhella pysyi eilen hiljaa ja hylättynä. Keittiön ollessa tavallista viileämpi, piti laittaa puuhellaan tuli ja samalla hyötykäyttää vapautuvaa lämpöenergiaa ruuanlaittoon.
Siinnä kumartuneena pehmeän lämmön ylle, tuli hieman epätodellinen olo. Sellainen mökkimäinen ja rauhallinen. Nälkä oli tietysti yhtä kova kuin normaalinakin myöhäisiltana mutta tekeminen oli erilaista. Samaan aikaan seuraavan päivän ruoka hautui hellan toisella puolella. Erittäin Marttamaista.
Puuhellan lämpöä ei niin vain säädelläkään. Ei ole nappia mistä vääntää lämpöä pienemmälle tai suuremmalle vaan lämmön säätäjänä toimii kokki nostamalla keitoksen joko kokonaan pois valurautapinnalta tai yrittämällä löytää hieman viileämpää kulmaa alustalta. Lisää lämpöä taas saa lisämällä luukusta puuta.
Olin sitä mieltä, että ruuasta tuli parempaa kuin se olisi ollut sähköhellalla laitettuna. Ruuassa maistui siis tekijän tunnetila, ei niinkään varsinainen keittotason vaikutus. Mutta järkeä siinä oli. Samalla kun muutenkin piti nopeasti saada lämpöä, valmistui ruoka ja koska tottumattoman piti päivystää ruuan lähellä, lämpeni samalla tekijäkin.
Suuri mysteeri on vielä puuhellan uunipuoli. Se on ensinnäkin pieni, enkä vielä ole hoksannut miten sen oikeasti saa kuumaksi ja pidettyä kuumana. Ehkä pyydän konsultin paikalle neuvonpitoon.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokaa. Näytä kaikki tekstit

torstaina, tammikuuta 16, 2014
sunnuntaina, huhtikuuta 07, 2013
Ruokaa kupongilla
Tänään katsoin taas kerran isoäitini ruokakuponkeja.Itseasiassa Valtion yleisostokorttia. Vuodelta 1949. Päätin kehystää ne, koska niiden näkeminen muistuttaa siitä kaikesta runsaudesta mitä ympärillä on. Samaan aikaan se muistuttaa siitä miten erilaisessa maailmassa omat läheiset ihmiset ovat eläneet. "Siis näilläkö te haitte ruokaa?"
Myös rikkaille kaupunkilaislle myytiin voita ja lihaa. Itseasiassa suora lainaus taisi olla: rikkaille turkulaisille kaupunkilaisille. Matka tuolta pienestä pirtistä ja pieneltä navetalta on vain ollut todella pitkä Turkuun. Kehys on matkalla keittiön seinälle. Ettei vain vahingossakaan tule ääneen sanottua "ettei ole mitään ruokaa."

lauantaina, kesäkuuta 30, 2012
Kukkamekot kokoontuvat
Tänään illalla on viimeinen kokoontuminen Viiden Tähden -illalliselle. Vaikka itse en päässyt osallistumaan kuin kolmeen, olen hurjan tyytyväinen, että tuli reippaasti huudeltua omaa kiinnostusta kun tuttava kyseli innostusta järjestää illallisia tuntemattomien kesken. Tai tunsinhan minä siis yhden.
Emäntä ilmoitti pukukoodiksi kukkamekon. Ihastuttava teema. Minähän olen niin kukkahattujen kuin kukkamekkojenkin suuri ystävä - en vain satu tällä hetkellä omistamaan yhtäkään.
Hätä ei ollut niin suuri, etteikö naapurista - tai tällä kertaa naapurin siskolla olisi ollut vastaus pulmaan, ja niinpä sain kotiovelle toimitettuna useamman mekon - jotka sopivat kaikki. Melkein pulmallisempaa kuin mekottomuus.
Useammin pitäisi tarttua hetkiin, useammin pitäisi tanssia nurmikolla kukkamekossa paljain varpain.
Hätä ei ollut niin suuri, etteikö naapurista - tai tällä kertaa naapurin siskolla olisi ollut vastaus pulmaan, ja niinpä sain kotiovelle toimitettuna useamman mekon - jotka sopivat kaikki. Melkein pulmallisempaa kuin mekottomuus.
tiistaina, maaliskuuta 06, 2012
Parsaa munalla
Nyt se puuska tuli, ja kappas - kirja täynnä aivan loisteliaita ohjeita. Kuvista puhumattakaan. Väittäisin edelleen, että keittokirjat ostetaan niiden houkuttelevien kuvien vuoksi, ei niinkään kiinnostavan sisällön. Toki on suotavaa, että sisältöäkin löytyy, kun kirja sitten jossain vaiheessa kaivetaan oikeasti käyttöön.
"Huippuravintoloiden tietotaito kotikeittössäsi Alansa parhaat osaajat neljältä eri mantereelta antavat kirjassa käyttöösi vuosikymmenten aikana keräämänsä ammattitaidon. He opettavat keittotaidon perusasiat ja oikeat valmistusmenetelmät vaihe vaiheelta esitellen jokaisen tekniikan ja metodin havainnollisin värikuvin. Mestarikokit kertovat myös käyttökelpoisimmat kikkansa ja niksinsä, joilla ruoan laittaminen helpottuu ja sujuu kiireenkin keskellä."
Ensimmäisenä testiin osui klassinen taitettu munakas, täytteenä parsaa. Ehdottomasti jatkoon! Parsan maku teki tavallisesta aamiaismunakkaasta hienostuneen, ja muistutti taas siitä kuinka vähemmän on enemmän. Maukas, ruokaista ja täyttävä, olematta kuitenkaan raskas. Parsan nuppujen herkullisuus toi aamiaispöytään lähestulkoon hotellimaisen illuusion. Ilmeisesti nämä kirjaan ohjeensa antaneet Mestarit tietävät mistä puhuvat. Kirja pääsee "Suosittelen lämpimästi kotikirjastoon" teosten joukkoon.
Tunnisteet:
keittokirja,
kokeiluja,
kokkausta,
norppa suosittelee,
parsamunakas,
ruokaa,
ruuanlaitto
lauantaina, kesäkuuta 18, 2011
Yhdistystä perustamassa
Niinpä siinä sitten kuulkaa kävi, että uuteen(ensimmäisen vuoden saa sanoa näin?) kotikaupunkiini on nyt perustettu lähiruokayhdistys. Olin paikalla perustamiskokouksessa ja pääsin soluttautumaan myös hallitukseen, joten nyt ei tarvitse ainakaan valittaa, etteikö olisi mahdollisuutta, tai kanavaa lähiruuan tunnettuuden kasvattamiseen. Nyt on, eikä tarvitse näitä asioita yksin sitä pohtia.
Näin lehdessä muutama kuukausi sitten pienen jutun keskustelutilaisuudesta lähiruuasta kiinnostuneille ihmisille. Päivä ei sopinut, mutta asia jäi mieleen. Jo jonkin aikaa on vaivannut, että Helsingissä asuessa luomuruuan ostaminen kaupasta tai tilaaminen suoraan kotiovelle onnistuu vaivatta mutta lähempänä tuottajia asuessa joutuu kiertämään loputtomia ydinvoimaa tukevien keskusliikejohtoisten markettien megakäytäviä bonuspisteiden kiilto silmissä..Metsästin koolle kutsuneen tahon yhteystiedot ja soitin perään.
Viikko sitten sain sähköpostia ja ilmoituksen perustamiskokouksen ajankohdasta. Paikalla oli kymmenen tuntematonta ihmistä ja hyvin erilaisilla taustoilla. Yrittäjää, kotiäitiä, kesäasukasta, toimittajaa ja ikähaarukkaakin riitti.
Hallitus kokoaa itsensä juhannuksen jälkeen. . Äärinmäisellä mielenkiinnolla odotan, montako meitä on ensi vuoden helmikuussa ensimmäisessä vuosikokouksessa, minkälaista toimintasuunnitelmaa me silloin esitämme kokoukselle ja pystyykö tämän tyyppinen yhdistys luomaan toimivan verkoston kuluttajien tuottajien välille.
Mutta kieltämättä, onhan tässä vähän tekemisen meininkiä!
keskiviikkona, syyskuuta 15, 2010
Megahyvä papumuhennos
Nyt on pakko tuulettaa. Onnistuin vahingossa tekemään aivan järjettömän hyvän papumuhennoksen. Vieläpä nopeasti ja vaivattomasti. Tauko hellan kanssa on tehnyt hyvää.
Mutta ilta-askareena tartuin siis pannua kahvasta & kattilaa korvista, suorittaen seuraavat toimenpiteet:
Kattilaan vesi kiehumaan basmatiriisiä varten, ja ruususuolaa joukkoon. Samaan aikaan pikkuruinen valurautapannu tulelle ja oliiviöljyä(luomu) pannulle. Koska sipuli oli loppu(yllis pyllis), nappasin viimeisen kynnettömän valkosipulin ja päätin mennä sillä. Valkosipuli palasiksi ja pannulle, kuullotus öljyssä ja pavut(mung&mustat) joukkoon. Papuja maustoin hieman africa-mausteseoksella ja sekoitin joukkoon katkaravut. Kaikki tämä melko kohtuullisella lämmöllä.
Vielä kun olin sekoittanut valkosipulin, pavut ja ravut keskenään, lorautin joukkoon loput kaappiin jääneestä ruokakermasta. Sitä oli vain tilkkanen, juuri sopivasti tuomaan hieman juhlavaa kermaista pyöreyttä.
Bonus - ja ehkä koko koitoksen kruunaus/pelastus tuli sitruunabasillikasta. Koska ruuassa oli katkarapuja, sitruunan raikas maku sopi siihen täydellisesti. Vehreä basillika myös kevensi sopivasti papujen tekstuuria.
Lopputulos oli ällistyttävän herkullinen. Muhennosta söi basmatiriisin kanssa mielellään ja sitä halusi lisää. Todellinen arkionnistuminen. Vartissa valmista ja kyllä kannatti.
Ainekset:
valkosipulia, mungpapuja(luomu), mustia papuja(luomu),oliiviöljyä(luomu), katkarapuja, kerman loppu, ruususuolaa(luomu), sitruunabasillika(luomu) ja africa-mausteseosta
Svarfarsin luomutila toimitti sekä pavut, öljyn että sitruunabasillikan suoraan kotiovelle.

tiistaina, toukokuuta 19, 2009
Kuluttajan pieni valinta
Ilmeisesti joskus jää jotain päähänkin. Tänään kaupassa käydessäni nappasin mukaan automaattisesti luomukananmunia. Ostan niitä nykyään aina. Olkootkin, että ovat hieman kalliimpia mutta syön kananmunia niin vähän, että talouteni kompastuu varmastikin johonkin muuhun kuin luomukananmuniin. Jos pienillä valinnoilla on vaikutus, niin toivon että tämä osaltaan vaikuttaa siihen että niistä järkyttävistä häkeistä luovutaan, ja elämiä joista saamme ravintoamme voidaan kasvattaa inhimillisesti.
Jossain vaiheessa vielä lipsuin vapaan kanan muniin mutta nekin saattavat olla tuotettu tuhannen kanan kanalassa, jossa yhdelle siivekäälle jää vain munan verran tilaa, eikä kana ole kovinkaan vapaa alimmaiseksi talloontuneena.
Luomukanoilla puolestaan on munintapesät ja nukkumaorret. Kesäisin luomukanat pääsevät myös ulos. Onneksi voi valita, ainakin kummassakin pienessä lähikaupassani on Laitilan luomukanamunia.
Eroa on myös maussa. Luomukananmuna oli viime vuonna vuoden elintarvike.
Laitilan sijaan täällä suositellaan Lassilaa.

sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008
Haukipullat - suomalaisen miehen taidonnäyte
Kyllä suomalaiset voivat olla ylpeitä miehistään muuallakin kuin formularadoilla. Suomalainen mies loistaa myös keittiössä. Ainahan miehemme ovat olleet tekijöitä mutta pari riviä kunniaa sille, jolle kunnia kuuluu.Kuisma järjesti kodissaan perinteisen Itsenäisyyspäivän vastaanoton. Vaikka perinteisistä vieraista ei päässyt paikalle kuin allekirjoittanut, ja Maikkis, pöydän ympärille kokoontui hyvin edustava vierasjoukko.
Kun olen nähnyt Kuisman ensimmäisiä kertoja, kaverin housunvyötärö on roikkunut polvissa, päässä on ollut Bob Marleyltä peritty pannumyssy-pipo ja käytös on ollut..hmmm..koulupoikamaisen sympaattista. Eilen samainen kaveri valmisti kolmen ruokalajin illallisen 12 hengelle ja toimi tyylikkäänä isäntänä.
Pääruuaksi oli rohkeasti valittu haukipullat sahramikastikkeella. Rohkeasti siksi, että pöydän ympärillä kävi nopeasti ilmi, että suurin osa oli jossain vaiheessa elämäänsä a) inhonnut kalapullia b) ollut yleensäkin kalavastainen. Mutta nyt tuntui, että kokemus oli kaikille myönteinen.
Puikulaperunoiden ka
nssa tarjottu hauki oli kuitenkin menestys. Se oli itse pyydetty ja perattu. Loppusyksystä Kuusi- ja Lehtisaaren välistä virvelyöity illallinen sopi täydellisesti tunnelmaan.Olin myös vaikuttunut myös valmistusprosessista, 60 haukipullaa tuntui valmistuvan kuin taikomalla. Reseptit olivat Ruoja & Viini lehdestä (nro 55), joten taittajalle ja toimitukselle tiedoksi, että turhaan ei ole työtä tehty. Seurueen kasvisruokailijan pääruokana oli savoijinkaaliin kääritty ohrarisotto, ja sekin tuntui olevan mieluinen valinta. Täytyy onnitella keittiömestaria hyvistä valinnoista ja virheettömästä toteutuksesta. Vaikkakin vieraat tekevät juhlat, niin ruokaan sujautettu ripaus rakkautta kyllä teki kunniaa tilaisuudelle.
maanantaina, elokuuta 18, 2008
Kätevää mutta helppoa!

Niin kuin joku tarkkanäköinen on saattanut huomata, joskus innostumiseeni ei tarvita paljoa. Tällä kerralla se oli Elovena pikapuuron pakkaussuositus. Olen vältellyt pikamarjaomena(yms)puuroja, koska niissä tuntuisi olevan paljon enemmän energiaa mitä tavallisissa puuroissa. Mutta viikonloppuna "mökillä saa" -ajatustapa antoi köyttä päätöksentekoon. Lopullisesti vaa´an kielen sai kääntymään ajatus jämähtäneen puurokattilan pesemisestä kylmässä järvessä..kummasti alkoi kupissa sekoitettu pikapuuropussi kelpaamaan.
Ja asiaan.
Olen tässä matkan varrella vähitellen ymmärtänyt, että tuotteisiin painetaan tekstejä, jotta niitä luettaisiin. Nyt satuin vilkaisemaan mitä Eloveena-paket
in kylkeen on rustattu, ja siinähän neuvottiin sekoittamaan mustikkakeittoa, jugurttia ja pikapuuroainekset. Ja kerrankin tein niin kuin käskettiin. Menestys! Elovena hetki, Valion maustamaton A -jugurtti sekä Mustikkakeitto - mikä loistava yhdistelmä. Nopeaa ja hyvää! Mukaan voi heitellä vielä marjoja jos on puuhastelu-tuulella mutta ehkä kokonaisuuden etu on myös kertakaikkinen helppous.Tämä tiedoksi ja vihjeeksi niillekin ystäville, jotka yleensä harrastavat niitä pelkkiä hc-mustikkakeitto kuurejaan. Elämästä voi tehdä hivenen hellempää.
torstaina, elokuuta 16, 2007
Luomua stadista
Hyvänen aika - Lönnrotinkadulla!
Ikkunassa oli vielä kyltti että mansikoita Ypäjältä! Kaikkihan tietävät että Ypäjä on siinä aivan Loimaan kyljessä, joten ne mansikat ovat varmasti herkullisia ja vieläpä hyvältä alueelta!
Stadin Luomu on Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva pieni ja viihtyisä luomukauppa, jonka valikoimiin kuuluu luomuelintarvikkeet, ekologiset pesuaineet sekä kosmetiikka- ja hygieniatuotteita.
tiistaina, heinäkuuta 31, 2007
Ja punajuurta! (Beta vulgaris)
Olin unohtanut punajuuren kokonaan. Toisinaan ostin sitä säilöttynä, koska punajuuri vain välillä maistuu hyvältä mutta säilöttyjä purkkipunajuuria ei vain ole tullut kannettua kotiin. Ehkä yhdistän punajuuren myös enemmän syksyyn ja talveen.
Mutta kiitos tämän "suomalaisen ruuan puuskan", nyt punajuuri on tehnyt kertaheitolla paluun elämääni, suoraan pääovesta. Pussi kainaloon kaupasta ja toimeen.
Muistelin, että min
kä kanssa koulussa syötiin punajuurta, ja sehän taisi olla kalapuikot ja pinaattikastike, suurta herkkua kumpikin.
Töissä työkaverini myönsi myös unohtaneensa punajuuren, mutta aina munakkaan kanssa tulee sellainen olo, että on pakko saada punajuurta. Totesimme loogisesti lapsuusmuistojen vaikuttavan vahvasti makujen muistireitteihin. Huomasin myös itse ajattelevani kummitätiäni punajuurten iloisesti kiehuessa keittiössäni. Hän on kasvattanut punajuurensa itse, enkä ihmettelisi vaikka kummitätini kuokkisi niitä omalla pihapellollaan tänäkin syksynä. Loimijoenrannassa punajuuri maistui aina puhtaalta ja hyvältä.
Punajuuri ei ole suinkaan mikään suomalainen keksintö. Sitä ollaan viljelty jo aivan aikojen alussa Välimeren maissa. Se on myös siitä kiva kehon kaveri, että hyvän makunsa lisäksi siinä on paljon vitamiineja, kehon tarvitsemia hivenaineita sekä ravintokuituja.
Näin alkuinnostuksen vallitessa tuli nopeasti testattua että villirucola sopii mainiosti punajuuren kanssa(tosin viime aikoina villirucola on mielestäni sopinut minkä kanssa tahansa), dijon-sinappi ja hunaja myös mausteeksi, ja aromikkaita viipaleita saa myös ihan maustamalla juurekset pienellä nokareella maustevoita ja ripauksella mustaapippuria.
Myös vuohenjuusto, feta sekä sinihomejuusto sopivat punajuuren kanssa taivaallisesti yhteen. Punajuuret voi myös lohkoa valkosipulin kera uuniin, ja jos olet niitä jauhelihakastikeihmisiä niin mikään ei estä tekemästä siitä tutusta aromikkaampaa! Italialaiset käyttävät punajuurta pastan kanssa. Se on jo testattu aiemmin kallion kotikeittössä, ja toimii.
Joka tapauksessa on hienoa miten pienestä sitä innostuu ja tulee hyvä mieli. Rumien juuresmukuloiden harjaamisen ja keittämisen ei luulisi nyt paljon fiilistä nostattavan. Etenkään näillä keleillä mutta seuraavaksi punajuuripihvejä ja talvella itäeurooppalaistyylistä keittoa, smetanalla tietysti(eihän tämä nyt mikään keventäjien alajaosto ole)!
Lisää infoa punajuuresta täältä! Kuva: www.kasvisgalleria.fi
ps. jos et lue ohjeita ennen keittämistä niin älä poista kuorta, kantaa ja juurta, jotta väri säilyisi keittäessä..eräskin nainen poisti.

Seuraavaa päivää
Nyt mennään jo toista työpäivää. Aamulla väsytti. Painoin torkkua. Ainakin kolmesti.
Viihdyttääkseni itseäni, tai maksimoidakseni kurjuuden, valitsin kulkuneuvoksi pyörän. Matkalla tippui pyörän avain. Löytyi. Ja tipahti ns. mustekala pinnojen väliin. Ei sattunut mitään. Kypärä oli päässä.
Mutta miten puskassa olinkaan koko eilisen illan! Juuri kun olisin halunnut katsoa Prisman: Aika- neljäs ulottuvuus ja Presidentin piinaviikko -ohjelmia, tajusin järkyttyneenä, että bäck-Tölön tunnelipalo oli vaikuttanut mediayhteyksiini. Ei tv:tä, ei nettiä. Oli pakko lukea Hesari.
Ymmärsin että elämääni ujuttautunut tyhjiö oli täytettävä konkreettiselle tekemisellä; oli siis aika puolentoista vuoden odottelun jälkeen laittaa taulut seinään. Nyt seinässäni on reikä kahden taulun välissä..
Tätä ennen keittelin Varsinais-Suomalaisten perheviljelijöiden punajuuria, paistoin suomalaisia perunoita, lisäsin mukaan suomalaista villirucolaa ja nautin lasillisen suomalaista karhuolutta. Vielä pari päivää sitten luulin että suomalaisen ruuan ostaminen ja syöminen olisi helppoa. Eipä ole. Koitapa mennä lähikauppaan ja ostaa suomalaisia hedelmiä tai kotimaista kalaa.. makrilli Irlannista muut kalat Pohjois-Atlantilta.. Ehkä eilen vain ei ollut hyvä päivä Valintatalossa. Tai suomalaista valkosipulia. Ei ollut kuin Kiinalaista. En ostanut.
Hnnalle ja kaikille muillekin tiedoksi. Atrialta tuli pikainen vastaus, mistä heille pisteet:
Hyvä asiakkaamme!

Kiitos viestistänne!
Atria tuotteet, joita Suomessa myydään on valmistettu Suomessa. Joutsenlippua ei kaikkiin tuotteisiimme ole ostettu (anotaan ja ostetaan jokaiseen tuotteeseen erikseen) ja kaikkiin tuotteisiin sitä ei saada. Suomalaisen raaka-aineen osuus tulee olla 75% ja maidon, kalan ja lihan suomalaisuus tulee olla 100%. Joten ostamalla joutsenmerkillä varustettuja tuotteitamme, voitte olla varmoja siitä, että kyseessä on suomalainen tuote.
Pinaattiohukaisten pinaatti ja munat on suomalaisia. Jossain vaiheessa vuotta ohukaisissa voidaan käyttää ulkoimaista jauhoa, jos suomalainen ei enää riitä. Tästä syystä tämä tuote ei ole saanut itselleen joutsenmerkkiä.
maanantaina, heinäkuuta 30, 2007
Ja suomalaisen ruuan viikko!
Ostin viime viikolla Ruohonjuuresta lattianpesuainetta, sekä Hnnan niin kovasti suosittelemaa sappisaippuaa. Ekologisissa tahranpoistoaineet tuntuvat pehmeämmiltä, niin että niitä jokseenkin myös voi käyttää, eikä tarvitse pelätä että vaatteessa on tabort-reikä sen tullessa koneessa. Jostain muusta syystä niitä reikiä kylläkin voi olla.
Ostin myös paketillisen luomu-Reilun kaupan kahvia, ihan jo hyvittääkseni niitä kaikkia porsaanreikiä joihin kompastun viikon aikana.
Vietän nyt tämän viikon sitä suomalaisen alkuperän omaavaa ruuan viikkoa. Lounaaksi: Atrian pinaattilättyjä, 100 % Primulan ruisleipää +kirsikkataomaatteja ja valion raejuustoa. Luulen että kokonaisuus olisi nyt melko suomalainen. Täytyy laittaa Primulalle vielä viestiä, ja kysyä, että mitkä ovat heidän suomalaisimpia leipiään. Huomasin myös että jos ei ole valmistautunut niin kaupasta "ei löydä mitään". Kaikki hedelmät olivat keskieuroopasta tai kiinasta, ja valmisruokia ostaessa pitäisi valmiiksi olla tarkistanut valmistajalta alkuperä aineksille.. Turha kai mainitakaan, että kummankin yrityksen kuluttajapalveluun lähti tänään ystävällinen kysely heidän käyttämiensä valmistusaineiden alkuperästä..
Mites muilla on mennyt?

keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2007
Lisää ruuasta - läheltä ja luomusta
Hyvä, haaste on otettu vastaan, ja varsin vielä innokkaasti tuntuu. Odottelen tilannekommentteja, ja nyt kun tuo ulkomailla tuotettu kahvi tippuu pannussa, niin tässä samalla lupaan ostaa kauppaan mennessäni Reilun kaupan tai luomukahvia. Mitä nyt tässä miettiessäni ihmettelen, että miksi en aina osta, ei se niin suuri vaiva olisi, ja nyt katson tätä Reilun kaupan listaa, niin tarjonta ei olekaan niin suppea kuin esim. Jake pelkäsi hienon kahvikoneensa kanssa. Ja heii, nähtävästi Reilusta ruuasta voi tehdä herkullista, tätä on pakko kokeilla: Banaanisuklaakakku! (katinappa norppa pyrkii taas pintaan)
Tilanne on mutkikas, samalla kun haluaa suojella Itämerta, haluaa tukea myös paikallista maanviljelyä ja lähellä tuotettua ruokaa.
Kuisma ja Prepekin, jos oikein ymmärsin, totesivat että possun kasvattaminen näillä alueilla kuormittaa Itämerta. Toisaalta, myös sisämaan possunkasvattajat arvostavat, että ostamme kotimaista, eikä ole tarkoitus että tarvitsee luopua ruokansa syömisestä. Pidä toki Prepe jatkossakin possufile lautasella, tarkoitus olisi vain samalla syödä kotimaista kun se on mahdollista, ihan jo oman hyvinvoinnin kannalta.
Mitä tulee Kuisman huomautukseen kasviksista ja kalasta, suomihan on tuhansien järvien maa, ja meillä on aivan huippukalaa. Kesällä esim. grillatessa kala on aivan todellista herkkua, ja kaikkihan me tarvitaan enemmän omega-3:sta. On käsittämätöntä, että meille on tuotu ennätysmäärä tuontikalaa tällä hetkellä, ja omaa kalaa joudutaan syöttämään eläimille...
Ja Noran linkki oli hyvä. Varmasti suomalainen maatalous on puutteellinen. Energiaa kuluu, samoin luonnonvaroja, ympäristöä voidaan kuormittaa tarpeettomasti ja onko ruokamme sittenkään sen turvallisemaa kuin muiden.
Ruotsalainen, italialainen ja venäläinen luomuruoka saattaa olla aivan yhtä turvallista ja
terveellistä. Kotimaisen ruuan tuotantoketjun vain pitäisi olla seurattavampaa, valvotumpaa ja turvallisempaa kuin ulkomailta tuodun, jossa jo logistiikka saattaa aiheuttaa ravintoarvojen laskua ja kuormittaa ympäristöä.
Fogues, mites joku näistä juustoista. Toi base-miitti on ihan ehdoton. Mulla on jo vahva näkemys, että sen pöydän ympärillä ratkeaa ongelma kuin ongelma. Siinä ei montaa kierrosta tarvitse istua kun on jo luomutalousjärjestyksessä. Ja seuraavan päivän ruokahuoltokin on kunnossa, kun ei yksinkertaisesti pysty syömään mitään..
Kuva alkukesän työpiipahdukselta, jossa kaikki tarjottava oli läheltä tai omilta mailta.
Finnfood Luomu ja Jyväskylän Yliopiston ympäristöopas
Tilanne on mutkikas, samalla kun haluaa suojella Itämerta, haluaa tukea myös paikallista maanviljelyä ja lähellä tuotettua ruokaa.
Kuisma ja Prepekin, jos oikein ymmärsin, totesivat että possun kasvattaminen näillä alueilla kuormittaa Itämerta. Toisaalta, myös sisämaan possunkasvattajat arvostavat, että ostamme kotimaista, eikä ole tarkoitus että tarvitsee luopua ruokansa syömisestä. Pidä toki Prepe jatkossakin possufile lautasella, tarkoitus olisi vain samalla syödä kotimaista kun se on mahdollista, ihan jo oman hyvinvoinnin kannalta.
Mitä tulee Kuisman huomautukseen kasviksista ja kalasta, suomihan on tuhansien järvien maa, ja meillä on aivan huippukalaa. Kesällä esim. grillatessa kala on aivan todellista herkkua, ja kaikkihan me tarvitaan enemmän omega-3:sta. On käsittämätöntä, että meille on tuotu ennätysmäärä tuontikalaa tällä hetkellä, ja omaa kalaa joudutaan syöttämään eläimille...
Ja Noran linkki oli hyvä. Varmasti suomalainen maatalous on puutteellinen. Energiaa kuluu, samoin luonnonvaroja, ympäristöä voidaan kuormittaa tarpeettomasti ja onko ruokamme sittenkään sen turvallisemaa kuin muiden.
Ruotsalainen, italialainen ja venäläinen luomuruoka saattaa olla aivan yhtä turvallista ja
terveellistä. Kotimaisen ruuan tuotantoketjun vain pitäisi olla seurattavampaa, valvotumpaa ja turvallisempaa kuin ulkomailta tuodun, jossa jo logistiikka saattaa aiheuttaa ravintoarvojen laskua ja kuormittaa ympäristöä.Fogues, mites joku näistä juustoista. Toi base-miitti on ihan ehdoton. Mulla on jo vahva näkemys, että sen pöydän ympärillä ratkeaa ongelma kuin ongelma. Siinä ei montaa kierrosta tarvitse istua kun on jo luomutalousjärjestyksessä. Ja seuraavan päivän ruokahuoltokin on kunnossa, kun ei yksinkertaisesti pysty syömään mitään..
Kuva alkukesän työpiipahdukselta, jossa kaikki tarjottava oli läheltä tai omilta mailta.
Finnfood Luomu ja Jyväskylän Yliopiston ympäristöopas
tiistaina, heinäkuuta 24, 2007
Finska mat viikko - HAASTE
Blogeissa on nykyään tapana haastaa. Useissa haastetaan esim. kertomaan itsestään seitsemän seikkaa joita kukaan ei ole tiennyt aiemmin, tai vaikkapa kertomaan blogin nimensä alkuperän. Koska olen jo kertonut kaiken, oma haasteeni liittyy ruokaan.
Loimaan Lapsen vieraillessa käytiin piknik-jälkeisen kahvipöydän ympräillä kiivasta kes
kustelua ruuasta. Tähän ja aiemmin mainittuun geeniruokaan liittyeb, aloin miettiä kuinka paljon yleensäkin syön suomalaista ruokaa, etenkin kun en kaupassa käydessäni ole niitä ahkerimpia alkuperämaan tutkijoita. Tästä virisi viikon kokeiluidea ja ruokahaaste.
Näin ollen niin haastan mm. juden sekä hakiksen, hnnan perheineen, anderssonin tulevan vaimonsa kanssa, prepen, foguesin, jiipeen, minkki p:n, kossun, joulun kimppakyytiläisen, konsultit, käsityöharrastajat, äidit, nestorin, etu-töölön, pulinan, jogen, noran, elkin, larun pojat..pöhkön pojan jensin..maikkiksen kun tulee bostonista, ja tietysti kaikki tällä palstalla säännöllisesti käyvät, myös muusikot ja virkavallan edustajat. (ulkomailla asuvat voivat toki tukea omia lähituottajiaan)
Kokeilusta tulee hauska ja hyödyllinen. Olen jo todennut, että huomaamattaan tulee valittua latviasta tai portugalista tuotuja kasviksia kun "luulee" niiden olevan kotimaisia. Tai ei
varsinaisesti aktiivisesti ajattele, että paraisilla purkitettu silli tulee norjasta tai islannista. Tai että ravintolassakin voi ihan reippaasti piristää tarjoilijan päivää, ja kysyä että mikä on heidän suomalaisin lounasannoksensa, ja onko leipä leivottu suomalaisesta viljasta.(usein ei ole)
Haasteena on siis syödä viisi päivää suomalaista ruokaa. Pitäkää ruokapäiväkirjaa ja heittäkää tänne kommentteja. Paras ja pahin palkitaan!
Finnfood myöntää ravintoloille tunnuksia; Hyvää Suomesta ravintola, jos ravintola käyttää suomalaista lihaa, maitoa ja kananmunaa. Lista ei ole pitkä. (soitin samalla finnfoodiin ja pyysin heitä päivittämään listan, tiedottajat olivat lomalla mutta heti elokuussa sitten)
ps. kahvia, suolaa, kaakaota jne. ei taida olla suomessa tuotettuina mutta jos niitä ostaa esim. reilun kaupan versiona, saa tähän haasteeseen liittyen "hyvän omantunnon pisteitä".
kuvat: täältä ja täältä
Loimaan Lapsen vieraillessa käytiin piknik-jälkeisen kahvipöydän ympräillä kiivasta kes
Näin ollen niin haastan mm. juden sekä hakiksen, hnnan perheineen, anderssonin tulevan vaimonsa kanssa, prepen, foguesin, jiipeen, minkki p:n, kossun, joulun kimppakyytiläisen, konsultit, käsityöharrastajat, äidit, nestorin, etu-töölön, pulinan, jogen, noran, elkin, larun pojat..pöhkön pojan jensin..maikkiksen kun tulee bostonista, ja tietysti kaikki tällä palstalla säännöllisesti käyvät, myös muusikot ja virkavallan edustajat. (ulkomailla asuvat voivat toki tukea omia lähituottajiaan)
Kokeilusta tulee hauska ja hyödyllinen. Olen jo todennut, että huomaamattaan tulee valittua latviasta tai portugalista tuotuja kasviksia kun "luulee" niiden olevan kotimaisia. Tai ei
Haasteena on siis syödä viisi päivää suomalaista ruokaa. Pitäkää ruokapäiväkirjaa ja heittäkää tänne kommentteja. Paras ja pahin palkitaan!
Finnfood myöntää ravintoloille tunnuksia; Hyvää Suomesta ravintola, jos ravintola käyttää suomalaista lihaa, maitoa ja kananmunaa. Lista ei ole pitkä. (soitin samalla finnfoodiin ja pyysin heitä päivittämään listan, tiedottajat olivat lomalla mutta heti elokuussa sitten)
ps. kahvia, suolaa, kaakaota jne. ei taida olla suomessa tuotettuina mutta jos niitä ostaa esim. reilun kaupan versiona, saa tähän haasteeseen liittyen "hyvän omantunnon pisteitä".
kuvat: täältä ja täältä
tiistaina, heinäkuuta 17, 2007
Mikä ihmeen GMO?
Ruoka on yksi elämäämme liittyvistä arkisimmista ja juhlavimmista asioista. Sen lisäksi että sitä päivittäin tarvii, jotta jaksaa sykkiä, ruuan laatu vaikuttaa myös omaan vointiin. Mielellään sitä söisi hyvää ruokaa, niin maullisesti kuin muutenkin laadullisesti.
Ystäväni laittoi tekstiviestin jossa pyydettiin boikotoimaan LSO:ta GMO:n vuoksi. No nyt tiedän että kehotus johtui
geenimuunnellun (gm) soijan käyttöönotosta sikojen rehuissa. Itse olen hieman sivussa tästä joukkueesta siksi, etten muutenkaan syö lihaa mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö silti haluaisi että ystäväni lapsineen, söisivät puhtaampaa ruokaa.
Piti oikein uudestaan miettiä että mikäs se elintarvikkeiden tilanne nyt olikaan meillä kotosuomessa, ja joko mä nyt syön jotain geenimuunneltuja tomaatteja tietämättäni, kun en vain ole jaksanut pysyä asioista kärryillä.
Siispä, kertaukseksi:
Muuntogeeninen tarkoittaa geneettisesti muunnettua eliötä, esimerkiksi kasvia tai bakteeria, jonka perimää on muunnettu geenitekniikan menetelmin (GMO = geeniteknisesti muunneltu organismi). Muuntogeeniset elintarvikkeet ovat siis valmistettu muuntogeenisistä aineksista tai sisältävät niitä.
Suomessa on myös meneillään GMO-vapaa Suomi -kampanja. Enkä muuten tiennyt, että on sellainenkin kuin Kansalaisten Bioturvayhdistys.

Eikä kyse ole tietenkään pelkästä lihasta, vaan myös muusta ruuasta. Esim. suomalaisten suosituin kasvis, ja oma kesän ykkössuosikkini, peruna on myös ollut koemuuntelun kohteena.
No pakkauksissa pitää olla suomen lain mukaan merkintä siitä että on käytetty muuntogeenisiä aineksia. Ainesosaluettelossa on välittömästi muuntogeenisen ainesosan jälkeen tai muuntogeenisestä lajista valmistettujen ainesosien jälkeen oltava maininta "muuntogeeninen" tai esimerkiksi "valmistettu muuntogeenisestä soijasta".
Mutta kuinka moni lukee pakkausselostuksia? Ei kovinkaan moni. Tai siis tiedän ystäväpiirissäni ihmisiä jotka ovat todellisia pakkausluettelo haukkoja, ja tiedän myös ihmisiä jotka eivät vieläkään ole kunnolla hahmottaneet että pakkauksessa lukee muuta kuin hinta, eikä aina sitäkään.
Tässä muutama rivi ruuasta ja muuntogeeneistä. Linkkien läpi käyminen sai aikaan taas enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Asia on iso. Se on herkkä ja tärkeä aihe niin tuottajalle kuin kuluttajalle. Erityisen tärkeää on vastuu oikeasta tiedottamisesta. Miten pidetään huolta siitä että kuluttajalle, sekä tuottajalle jää aito valinnan mahdollisuus. Sekä tuotanto-, että myyntivaiheessa voi elintarvikkeita tai tuotantoaineita sekottua, vahingossa tai tahallaan, ja näin ollen tavallinen kotikokkaaja voi joutua tilanteeseen, jossa ei enää voi olla varma ostamansa ja nauttimansa ruuan turvallisuudesta, laadusta tai terveellisyydestä.
Miten geenitekniikkalakia sitten valvotaan? Siitä ympäristöministeriön sivuilta.
Tietoa Finnfoodin luomusivuilta.
Lisää Eviran sivuilta.

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007
Run norppa, run!
Tänään pääsee sitten juoksemaan. Jude laittoi aamulla 5.40 tekstarin, johon eräskin nainen heräsi, jossa totesi että väsyttää. No, sitä oli liikkeellä samaan aikaan muuallakin. Mutta pakko mennä kirmailemaan ylimääräistä energiaa pois, ettei tulee mitään ylilyöntejä huomenna seuraelämän huumassa. Vahva huhu liikkuu, että sekä konsulttimaailman, että rahoitusmaailman kauneimmat, komeimmat, fiksuimmat ja hotimmat edustajat ovat liikkeellä! "Kun ei vaan nyt sit sattuis mitään..." Onneksi on seuraavana aamuna aika kohtuullinen asiakaspalaveri varmistettuna, jotta voi varmistaa, että myöhään menee..
Mutta ensin urheillaan. Lähtö starttaa bäckis-tölöstä abouts kuudelta, paluu sitten joskus. Siihen Kompassin pikku kahvilan eteen kannattaisi tulla naureskelemaan, eikun siis kannustamaan puolen aikoihin. Paluulla ei ole muutenkaan kiirettä koska lämmin vesi alkaa korjauksen jälkeen toimia vasta iltayhdeksältä..eheeh, ja taisinpa luvata koko jengille että voivat käydä mun luona suihkussa. No heiii, suihkussa ja suihkussa..en mä lämpimästä vedestä tainnut ihan varmaksi mainita..
Mutta hei ruuasta on unohtunut puhua kokonaan, ja siihen aiheeseen pitää palata! Ruoka sentään on politiikan jälkeen mielenkiintoisin puheenaihe! Eilen tuli kokattua parsaa! Ja se oli aivan mahtavaa. Uusia perunoita, parsaa, lohikastiketta sipulilla ja sienillä höystettynä; JA YLLÄTYS, YLLÄTYS, juotavaksi kivennäisvettä(tässä kohdassa suuri tahtojen taistelu). Olen pitkään jo haikaillut parsan perään mutta en ole saanut aikaiseksi laittaa sitä itse, koska ohjeet ovat niin epämääräisiä.. "katkaise tyvestä jonkin verran" ja "keitä parsakattilassa mutta ei ole pakko". Kuka tollasilla ohjeilla pystyy mitään tekeemään?! Sitäpaitsi joskus purkkiparsaan tutustuttuani näin mielessäni jo sellaisen ylikypsän ja velton parsan lautasella..vähän kuin Heusalan päiväunen.. Mutta nyt tuli kaunista, tummanvihreää ja juuri sopivasti kypsää parsaa, joka maistui keväältä ja hyvältä mieleltä.
Ja hei peruna on yllättävän hyvä perusruoka. Taas kerran jaksoin päivitellä miten hyvää se oikeasti on. Liian harvoin tulee keitettyä perunaa. Ja sanokoot hiilarihullut mitä sanoo, perunassa on C-vitamiinia ja paljon kaliumia, joka säätelee natriumin nestettä poistavana vastapelurina solujen nestetasapainoa. Sitäpaitsi vahvoissa suunnitelmissa on myös perunan ottaminen mukaan kertsigrillailuun, folion sisään vain ja herkkua tulee!
Lisänä oli vielä vihersalaattia, kahdella eri salaattilajikkeella, itsetehdyllä dijon-sinappi/vinegar/ -salaattikastikkeella höystetyllä. Onnistunutta ja hyvää. Ei ihme että aina pari kertaa kuukaudessa haluaisin olla suurperheen keittäjäkotiäiti. Se vaan niiiiiin sopisi mulle. Paitsi sellaisina päivinä kun ei jaksa muuta kuin heittää valtsun pakastepizzan uuniin. Sillon voisi suurperheellä olla ankeampaa. Iso kaakeliuuni kylmänä ja essu mytyssä nurkassa..Tai mistä mä tiedän, voishan niitä pizzoja olla pakkasessa enemmänkin...
ps. kiitos apukokille. on vaikea(mutta turvallista) olla nauramatta kun nälkäinen nainen ruiskuttaa päälleen pullollisen vichyä..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)