Voisi olla totta

En tiedä miksi asia minua häiritsee, mutta huomaan muutaman päivän ajatusteni taustalta silloin tällöin putkahtelevan enkeli-Elisan tapauksen. Luin vasta eilen Hesarin kuukausiliiteen laajempaa artikkelia asiasta onko Enkeli-Elisa totta. Jostain syystä tunnen pientä kuvotusta.

Asia on tärkeä ja aihe on arka. Jokainen enkeliksi muuttunut lapsi ja nuori on perheelleen ja ystävilleen niin suuri menetys, että se kulkee mukana koko loppuelämän. Kiusaamistakaan ei pitäisi sallia missään elämän vaiheessa. Ei tarhassa, ei koulussa, eikä aikuisten kesken työpaikoilla tai harrastuksissa.
Enkeli-Elisa on saanut paljon huomiota ja ihmiset ovat halunneet osoittaa myötätuntoaan. Tarinan ansiosta on perustettu myös yhdistys kiusaamista vastaan.
Mikä siis mättää? No se, että jos väität jonkun asian olevan totta, eikä se ole, syyllistyy silloin valehtelemiseen. Kauniimmin esitettynä: fiktion ja faktan sekoittamiseen mutta pienille lapsillekin opetetaan että ne kaksi pitää oppia erottamaan toisistaan. Nyt huomio on siirtynyt itse aiheesta tarinan kirjoittajaan. Ja mitä pidemmälle asiaa viedään, sitä omituisimmaksi selitykset muuttuvat, myös kirjoittajan asenne tiedusteluja ja epäilyksiä kohtaan tuntuu hieman ikävältä.

"Mitä sen on väliä onko kirjoitus totta vai ei?" joku kysyi. Jos sillä ei ole merkitystä, miksei alunperinkin olisi voinut antaa kaikkien ymmärtää, että tarina voi olla totta tai voi olla, että se yhdistää monen ihmisen tarinoita yhdeksi kaunokirjalliseksi kertomukseksi, millä on osittain totuuspohjaa.

Myös toimittajat ovat joutuneet kriittisen kysymyksen eteen. Miksi tämä asia on saanut todella laajaa huomiota, vaikkei kukaan tiedä onko Elisaa ja hänen vanhempiaan edes ollut olemassa. Voiko toimitettuihin tarinoihin luottaa, jos niiden todenperäisyyttä ei tarkasteta.

En tunnu osaavan kiteyttää miksi asia vaivaa minua niin paljon kuin se vaivaa. Ehkä siihen on monta vaikuttavaa tekijää. Enää en tunnu välittävän onko tarina totta vai ei, se on jo saanut ikävän käänteen ja kiinnittänyt huomion asioihin, joita tämänkaltaisten tarinoiden yhteydessä ei pitäisi laisinkaan miettiä. Parasta asiassa on, ettei enkeli-Elisan kuolinpäiväksi ilmoitettuna päivänä kuollut yhtäkään 15-vuotta tyttöä Suomessa.

Minttis.com - Onko Elisaa olemassa?

Poliisi selvittää tapausta

Miten voit?

Tänään tuli viesti taas yhdeltä ystävältä, että jaksamisen kanssa on vähän vaikeuksia. Kulisseja on pitänyt pitää yllä ja nyt kun sitten vihdoin sairaslomalla ollessaan on kertonut ympärillään oleville, että ei mene ihan hyvin, on osalla ihmisiä ollut vaikeuksia uskoa. Eihän terveen näköinen ja hymyilevä ihminen nyt huonosti voi voida. No kyllä voi. Kovinkin huonosti. Niinä huonoina hetkinä vaan kukaan ei ole näkemässä, ja niinä tsemppihetkinä kaikki energia menee...no, siihen tsemppaamiseen.
Liian usein tulee "kaiken kiireen keskellä" vain uskottua omiin silmiinsä, vaikka hetkeksi pitäisi pysähtyä oikeasti kuuntelemaan. Ja jos jostain ystävästä ei ole kuulunut vähään aikaan, ei se välttämättä johdukaan siitä, että hänellä on niin paljon parempaa tekemistä, vaan se voi johtua siitä, ettei tuolla ihmisellä vaan ei meinaa energia riittää yhteyden pitämiseen. Useammin pitäisi siis kysyä toisiltamme vointia, ei niinkään sitä että onko tullut tehtyä viime aikoina mitään mieletöntä..
Voisitteko siis ystäväni blogin lukijat kertoa tuohon kommenttilaatikkoon, että miten tänään voitte?

Strutsi autiomaassa ei pitkälle pötki

Olen jo tovin leikkinyt strutsia autiomaassa. Kieltäytynyt kuuntelemasta ärsyttäviä keskusteluita ja vältellyt lukemasta yhtä ärsyttäviä kirjoituksia. Olen yrittänyt pysytellä mielipiteitteni kanssa sivistyneen yhteiskunnan tällä puolella. Onnistumatta. Eipä ihmekään. Ei se paha mene pois vaikka kuinka sulkisi silmänsä ja tukkisi korvansa. Helpottaa se voi toki vähäksi aikaa.
Tänään, työkaverin ollessa jo hyvissä kierroksissa hississä, yhteiskunnallisen kehityksemme tilanteen vatvominen alkoi jälkeen. (Työkaverini oli töihin tullessaan lukenut Jälkijättöistä jupinaa täältä. )Tuo hedelmällinen persu/moku-keskustelu. Työkaverini oli sen verran hiiltynyt, että haki yhteisen pöydän ääreen ipadin, jonka sivuilta alkoi H-ahon kirjoituksia lukemaan.
En nyt referoi niitä tähän. Niitä on varmasti lainailtu ja referoitu useissa medioissa vuosien ajalta. Olen vain ällistynyt kuka meillä johtaa valiokuntaa, jonka käsissä aselait ja maahanmuuttoasiat ovat. Joku raja sentään? Kymmenen vuotta sitten ei kansanedustaja olisi voinut pienemmässäkään seurueessa sanoa ääneen sellaisia asioita, joita tänä päivänä voi huudella julkisissa blogeissa, ja joita puolustellaan sananvapaudella ja yksilönoikeudella. Suvaitsevaisuuteni ja erilaisuuden hyväksymiseni on koetuksella. Vaikka yrittäisin pureskella, en pysty nielemään. Enkä haluakaan. Aion sanoa kaikissa mahdollisissa tilanteissa että minä en seiso tämän nykyisen kehityksen takana, eikä demokratiaa ole se, että jokainen saa sylkeä naamaan sitä ketä huvittaa.

Hullu maailma

Perjantaiyöllä mennessäni nukkumaan vilkaisin puhelimestani vielä uutisotsikot, tieto Oslan pommituksesta oli saanut huolestumaan. Hämmennyin, otsiko olikin muuttunut pommituksesta aivan toisenlaiseksi ja yritin ymmärtää lukemaani. "Miten niin, valepoliisi on ammuskellut lapsia..?"Istuin hetkisen mökin rappusilla, katselin taivaalla jo vilkkuvaa tähteä ja mietin tummuneen yön ja maailman sävyjä. 

Vasta aamun valjettua ja kuultuani radiosta uutiset ymmärsin mitä yöllä nähty otsikko tarkoitti. Järkytyin.

Samalla mieleen tulivat omat kesäleirit. Viimeisin niistä oli 16 -vuotiaana juuri Norjassa. Mietin leirien sisältöä, yhdessäoloa, uimista, erätaitoja, pelejä.. Miten pieniä ja nuoria kaikki ovat. Kaikki niin toimeliasta, hauskaa ja antoisaa yhdessäoloa mutta kovinkin viatonta.

Omat kesäleirit olivat pikku kaupungin lapselle ja nuorelle hieno mahdollisuus päästä ulkomaille tai kotimaassa tutustua toisiin lapsiin ja nuoriin ympäri Suomea. Kansainväliset leirit opettivat lapsille, ettemme ole täällä yksin, eivätkä kaikkien leiriläisten kotimaan olot olleet samanlaiset kuin meillä. Kielet ja ihonvärit sekoittuivat ruokajonoissa, mutta olimme kaikki saman leirin leiriläisiä. Nämä leirit eivät mielestäni olleet poliittisia vaikka toki leireillä puhuttiin myös esim. solidaarisuudesta ja se antoi mahdollisuuden toisinaan hetken miettiä miten maailmasta voisi tulla parempi paikka. On vaikea ymmärtää, että tuo on se asia maailmassa, minkä joku haluaa suunnitelmallisesti tuhota mutta vuonna 2011 tällaiselle leirille hyökkää fanaattinen vihaterroristi. Ampumaan lapsia. 

Ampuja ei surmannut itseään. Hän haluaa kertoa motiivinsa ja tekonsa oikeutuksen kaikille.

Minä en halua kuulla. En olisi välttämättä halunnut edes nähdä kuvaansa ja tietää hänen nimeäänkään. Hän haluaa kertoa koko maailmalle. Minä en halua kuulla häneltä mitään. Koskaan. 

Nopeat neuvottelut

Tänään petti hermo. Aamulla puoli kahdeksalta herätys tapahtui taas tajuntaan iskeytyvällä ryskellä , ja sitä vielä säesti ilmeisesti yöllisen sateen aikaan saama  kestämätön metallin kirskunta. Oli pakko kaivaa pusakkaa päälle ja käydä ystävällisesti tiedustelemassa kauankohan maailman opun meininkiä vielä jatkuu... Hetki olisi pitänyt saada filmille, koska se oli hyvin tyypillinen suomalainen "suoraan sängystä ylös, vaatetta päälle, kengät jalkaan ja pihalle". Haulikko puuttui.
En tiedä näytinkö jo niin sekopäiseltä siinä ojan vieressä seisoessani, että sen vuoksi neuvottelujen toinen osapuoli ilman sen kummempia vääntöjä ehdotti nopeasti itse, että perjantaina lopettaisi  jo neljältä ja että  lauantaina eivät kaivaisi ollenkaan. Kohtuullista. Tosin mieltäni hieman jäi kaivertamaan se että "ensi viikolla ei enää tarvitse kaivaa, tärisytetään vain". Viimeisen lomaviikon jälkeen voikin palata rentoutuneena ja levänneenä töihin kun on viikon verran vain tärisytetty..
Mutta jos kaivamisesta tiedotettaisiin etukäteen ja kerrottaisiin aikataulut, voisi lähistöllä asuja suunnitella oman evakkonsa sen mukaan. Olisiko kohtuullista, että kaivamista voitaisiin tehdässä vaikka päivässä viisi tuntia putkeen, niin jonkinlainen kohtuus säilyisi kaikkien elämässä. Mökillä ihmiset kokevat kestämättömäksi, että vesiskootteri huutaa tunnin verran jossakin lähistöllä mutta kaivinkoneella saa jyskyttää päiväkaupalla ilman että kohtuullisuuden kellot yhtään soivat. Eikö kaivajille itse tule mieleen, että nyt kun tässä on koko viikko painettu, niin ehkä olisi mukavaa kaikille alueen asujille, että rauhotettaisiin edes lauantai..?

Kesäkirkko suoritettu

Terveisiä kirkosta. Kirkkohan kuuluu myös suomalaiseen kesään(?), joten suorituslistalla on jo tämäkin rasti ruksittuna. Visiittiin oli toki hyvä syy. Loimaan nuorempi väriläiskä pääsi ripille. Tytöt olivat kauniita ja pojat..vielä niin kovin nuoria. 

Muistan aikoinani itse pohtineeni rippikouluun menoa. En tiedä ärsyttikö siinä vain jo se, että "niin vaan kuului ja kaikki menivät" vai oliko esim. uskonnon opetus  tuonut mukanaan jotain sellaista mikä tuossa iässä alkoi tökkimään. Rippilahjaksi luvattu käyräsarvinen Nopsa Picnic, sinivalkoinen, sai näkemään ripille pääsyn valoisankin puolet. Kirkkohäät eivät 80-luvun lopun teinille olleet tarpeeksi kova houkutin.
Mutta tänään tytöt olivat kauniita ja pojat..vielä niin kovin nuoria. En voinut olla ihastelematta kuinka paljon tyylikkäämpi tämä nuorempi väriläiskä onkaan, kun hymyillen vertasin omaan lookiani samoihin aikoihin. Kuinka paljon iloa tuosta lapsesta, nyt nuoresta onkaan ollut, ja luulenpa, että vielä tulee olemaankin. Kun koko universumin keskipiste lähtee keskeltä juhliaan kuvaukseen - mm. unohtaen ottaa kukkansa mukaan - touhujen tuttuus hirvityttää. Näen selkeästi mitä on edessä. "Its going to bumby - but oh, so colourfull - adventure my angel". Mutta olkoot polkusi kivetty haasteiden lisäksi onnitumisilla ja onnen hetkillä..

Yhteiskunta olemme me

Pari viikkoa sitten bussissa luin Gloria lehteä. Viimeiseksi jäi haastattelu Kirsi Salosta. Olin selannut jo koko muun lehden läpi mutta Salo kiiltävässä paljettimekossaan ei kiinnostanut. Kunnes - luin artikkelin. Artikkelissa kerrottiin Salon taustoista ja hänen elämästään, mutta erityisesti hänen tekemästään hyväntekeväisyydestä Hopen parissa.
Koin tarpeellisen herätyksen. Aina välillä saan kiskaistua itseni liikkeelle tekemään jotain hyvää ja järkevää mutta liian usein se jää. Arjen keskellä on muka kiire, eikä jaksa. Kuitenkin tiedän kokemuksesta miten iso merkitys auttamisella tai avun saamisella voi olla. Vielä suurempi merkitys ihmiselle voi olla sillä, ettei kukaan auta.
Hope-yhdistys auttaa ihmisiä suoraan. Tavalliset ihmiset auttavat tavallisia ihmisiä. Ei sossun luukulla nöyristelyä, ei turhaa byrokratiaa, vain normaalia ihmisten välistä auttamista. Lapsille järjestetään harrastusmahdollisuuksia, joku saa elämänsä ensimmäisen syntymäpäivälahjan, toisen perheen arkeen taas pesukone voi tuoda helpotuksen, joka auttaa pahimman yli.
Menin nettiin Hopen sivuille ja maksoin jäsenmaksun. Eilen laitoin yhdistykselle sähköpostia ja kysyin myös onkohan mahdollisesti uudessa kotikaupungissamme perhettä, joka tarvitsisi jeesiä. Joskus tuntuu, että täällä pääkaupunkiseudulla esim. järjestöapua voi olla helpommin saatavilla kuin pikku kunnissa, joissa myös avuntarvitsijat helpommin tuntevat joutuvansa arvostelun kohteeksi.
Me ihmiset muodostamme yhteiskunnan. Olemma vastuussa omasta asumisyhteisöstämme. Se on yhtä vahva ja kestävä kun me olemme. Me rakennamme itse huolehtivan, humaanin ja inhimillisen ympäristön.

 Mikäli sinulla on täällä pääkaupunkiseudulla tai lähettyvillä ehjiä harrastusvälineitä, tarpeettomia kodinkoneita, vaatteita tai pelejä yms. Laita viestiä - mielelläni noudan niitä sovitusti ja laitan niitä kiertämään niille, jotka niitä enemmän tarvitsevat.
 meili: loimaannorppa@gmail.com
Erityisesti kaivataan isompien lasten vaatteita, 122 centtiä kookkaampaa.

Ystävällinen palaute loskan keskeltä

Vaikka aamuyö valkeni Helsingissä kauniin valkoisena, ehti lumipeite päivän pidetessä muuttua armottomaksi loskamereksi. Tämä tuli myös aivan konkreettisesti koettua.  Astuessani Mannnerheimintiellä raitiovaunusta ja odottaessani tien ylitystä, ymmärsin ettei lähestyvä auto todellakaan aio hidastaa suojatien kohdalla. Olin toki turvallisesti jalankulkusaarrekkeella mutta autosta roiskuava likainen loska suihkusi päälleni kuin tykillä ammuttuna. (" yksi, kaksi, kolme...")
Auto oli MTK:n Saab. Kuskilla oli varmasti kiire. Ehkä hän oli myöhässä tärkeästä kokouksesta, jonne kaikki kokoontuivat siisteinä, kurattomina ja kuivina.
Muutamia tunteja myöhemmin, vaatteeni puhdistettua ja kuivuttua, laitoin MTK:lle ystävällistä palautetta. En tiedä tavoittaako palautteeni koskaan auton kuljettajaa tai vastaavatko he sähköpostiini mutta pienellä kaasun löysäämisellä, olisi moni auton ulkopuolella jatkanut päiväänsä huomattavasti puhtaampana ja iloisempana.
************
jk. Vastaus, jonka sain:

Kiitos viestistäsi. Ajoin aamulla tuota mainitsemaasi autoa ja pyydän nöyrimmästi anteeksi tapahtunutta - kuulostaa todella ikävältä (ja tiedän viime talven kokemuksesta miltä tuntuu). Huomasin oikein hyvin loskatilanteen Manskulla ja yritin vielä ajaa mahdollisimman kaukana tien reunasta mutta olisi pitänyt ajaa vielä hiljempaa. Pahoitteluni - voinko korvata jotain pesulakuluja tms?

Ei, en vaatinut pesulakuluja tms kompensaatiota. Olin vain iloinen, että me ihmiset halutessamme pystymme myös kommunikoimaan asioista fiksusti.

" Mä ammun sut! "

Maanantai, ja jo nyt minulla on vaikeuksia maailman kanssa. Helsingin keskustassa, pääpostin, nykyisen Itellan, edessä pysähdyimme tänään autolla suojatien eteen.
Lakkipäinen, hapsuhuivinen, rullalautaileva, yli-ikäinen - pelle - suhahti auton ohi lasten kulkuvälineeksi tarkoitetulla laudallaan, ja teki kädellään cooliksi tarkoitetun ampumisliikkeen.
Ei edes vanhaa kunnon keskisormea, vaan aivan tätä päivää olevan "olen-katsonut-hieman-liikaa-MTV:tä-ja pilannut aivoni videopeleillä & ammun sinut" -eleen.
" Voihan hevonkuusen kuustoista ja puoli. " Päreeni paloivat. Olin hieman aikataulullisesti tiukassa tilanteessa mutta olin valmis astumaan autosta ja kysymään oliko kaverilla jotain mikä painoi mieltä. Onneksi Kuisma ajoi, eikä ottanut toivettani kuuleviin korviinsa, sillä välikohtaus olisi ollut ikävä. Meille kaikille. Kiisselinsä pohjaan polttanut "melkein keski-ikäinen" nainen-ei ole kaunista kuunneltavaa, enkä usko että Hattuhezuskaan olisi mitään rakentavaa saanut suustaan.
Mutta miksi, miksi pitää olla niin mauton ja vulgaari? " Pum, pum - olet niin kuollut." ?
Illalla tämä jalkakäytävien ja vapaan aatteen ritari käy piirtämässä tussilla lähikaupan seinään isoilta pojilta 90-luvulla kopioidun sottakuvionsa. Kotona äiti on jättänyt mikroon valmiiksi ruokaa lämmitettäväksi, ja sängyssä odottavat Spider-lakanat. Ensi viikolla hän juhlii 30-vuotissyntymäpäiväänsä...
Hei hippi - PEACE.

Sata tavaraa vähemmän ja kuusi vaatetta

Kaikki roinaihmiset tietävät, kuinka ihanalta tuntuu kun saa siivottua kaappinsa tai tyhjennettyä ullakkonsa. Kun kirpputorille lähtee kymmenen laatikon kanssa ja tulee kotiin vain kahden kanssa, on olo kevyt ja hyväntuulinen.
Elämän hidastamisesta ja yksinkertaistamisesta on puhuttu pitkään. Joka kuukausi jossakin naistenlehdessä kerrotaan ihmisestä, joka on lähtenyt oravanpyörästä maalle puuvenettä rakentamaan tai lampaita kasvattamaan. Yhteistä näille ihmisille on, että he ovat äärinmäisen tyytyväisiä valintaansa. He myös nukkuvat paremmin.
Luin New York Timesista artikkelia kuluttajakäyttäymisestä. Myös Yhdysvalloissa kuluttajat ovat huomanneet kuinka jopa tavaran antaminen pois ja pienemmät tulot voivat tarkoittaa enemmän iloa ja vähemmän stressiä.
Tutkimusten mukaan kuluttaminen kokemuksiin pitää onnellisempana pidempään kuin pelkkä tavaran ostaminen. Aivan loogista. Jos ostan seitsemällä eurolla lipun museoon, voin puhua siitä vielä jälkeenkin päin näkemästäni ja kokemastani. Jos taas ostan seitsemällä eurolla uuden topin. No, minulla vain on se.
Tästä se sitten lähti. Tiesin heti kenelle laittaa viestin ideastani. Judelle. Sähköpostissani luettelin myös muut osallistujat, joiden arvelin suostuvan. - vaikka vuodet ovat osoittaneet, että jotkut "hyvistä ideoistani" ovat saattaneet olla hieman haasteellisempia mitä toiset.
Syyskuun aikana vähennämme kodeistamme sata tavaraa. Eräs osallistujistamme pääsee helpolla, hän nimittäin epäili, ettei hänellä olisi edes yhteensä sataa tavaraa tällä hetkellä. Syyskuun ajan pitää myös tulla toimeen kuudella vaatteella. Alus- ja urheiluvaatteita ei lasketa. Eikä myöskään asusteita. Tässä kohdassa eräs osallistuja kysyi että "pitääkö siis ostaa lisää vaatteita?".
Mukaan ryhmäämme mahtuu. Tervetuloa osallistumaan ja haastamaan muitakin mukaan. On kiinnostavaa kuulla mistä tavarasta "ei vain voi luopua" ja mitkä tavarat lähtevät heittämällä. Olen jo vilkuillut kotona ympärilleni sillä silmällä. Kymmenen ensimmäistä löytyy helposti mutta sen jälkeen joutuu jo pohtimaan. Mielenkiintoista.

Lisää sadasta tavarasta ja kuudesta vaatekappaleesta.

Urbaani oranki on myös pohtinut aihetta.

Simple living

Tavat opitaan nuorena

Pysäköidä voi niin monella tavalla. Keskelle pihaa jättäminen on yksi tapa. Sitä on meidän pihapiirissä suosittu viime aikoina. Ei sitä jaksa aina seinustalle saakka. Pyöräkellarista puhumattakaan. Pihalelut meillä jätetään myös pitkin nurmikkoa. Yleensä ne ovat siellä levällään ensi lumeen saakka. Sitten talkooväki kerää ne vartavasten rakennettuun kannelliseen säilytyslaatikkoon.

ps-lisäys: Missä on Kielipoliisi? Noloa, että täällä on ollut varta vasten kirjoitettuna yhteen useamman päivän.

Erikoinen kohteliaisuus

Sain eilen varsin erikoisen kohteliaisuuden. Silmiäni kehuttiin kauniiksi. Se mikä kohteliaisuudesta teki hauskan, oli kompuroiva lisäys, jonka antoi ymmärtää: vaikka sinulla ei ole muuta kuin silmät, niin älä huoli, ne kantavat pitkälle. Nauroin ääneen. Toki kiitin kohteliaisuudesta. Pitää aina antaa tunnustusta kauniiden asioiden sanomisesta, jotta kaikki me muistaisimme sanoa niitä ääneen useammin.
Periaatteessa on kauheaa sanoa ihmiselle, ettei hänellä ole muita etuja puolellaan kuin silmänsä. Tuollaiset kommentit meille muutenkin aroille ja herkkä itsetuntoisille suomalaisille saattavat olla kohtalokkaita. Kohteliaisuuden lausuja halusi varmasti ilahduttaa minua ja olla ystävällinen, joten tyydyn nauttimaan ystävällisten sanojen miellyttävämmästä puolesta, ja unohtaa siihen liittyvän realismin jyvänen. Olisi tietysti upeaa olla nainen jolla on monenlaisia etuja puolellaan mutta jos jonkun mielestäni edes silmäni korvaavat muiden "avujen" puutetta, niin täytyy tuuletella edes sitä.

Ennemmin tuhkaa taivaalle kuin öljyä mereen.

Islantilainen tulivuori suihkusi tuhkaa taivaalle ja sekoitti lentoliikenteemme hetkeksi mutta Meksikonlahdella öljyä valutetaan mereen kuukausi kaupalla. Energian eliksiiriä ja talouden polttonestettä pulppuaa mereen  päivittäin yli 10 miljoonaa litraa. Tänään, huomenna, ylihuomenna - koko ensi viikon. Sitä riittää. Vuotavassa öljytaskussa sitä arvioidaan olevan kahdeksan miljardia litraa.
Voi olla, että olen mummon mökin ihailija ja viherpiipertäjä mutta uhanalaiset linnut ja meressä elävät, elämää ylläpitävät, pieneliöt kuullostavat tärkeämmiltä kuin raskasteollisuuden voitot. Jos öljy-yhtiöt olisivat syytäneet samat miljardit  öljyvahinkojen ehkäisyn kehittämiseen, mitä päästölakien estämiseen tai ilmastonmuutoksen peittelyyn on kulutettu - voi olla että BP:llä olisi paremmat keinot tilanteen hoitamiseen. Tai edes jokin keino katastrofin hillitsemiseen.

Öljyvuodon leviäminen kartta

National Geographic: Meksikonlahdelle voi tulla kuollut vyöhyke

Vakavimmat öljyonnettomuudet Suomenlahden alueella

Ovet vain aukeavat

Viime päivinä olen jälleen ihastellut miesten käytöstapoja. En tiedä tapahtuuko tätä enimmäkseen pääkaupunkiseudulla, vai rakennuksessa missä olen töissä mutta liikkeellä on paljon hyväkäytöksisiä miehiä.
Erityisesti nämä Tehtaankadun käytöskukkaset kunnostautuvat ovien avauksissa. Kuinka viehättävää. Kyse ei ole siitä, että enkö saisi ovea auki itsekin mutta arvostan elettä. Kaunis tapa. Ei tuuppimisia, ei laukuilla tönimisiä. Jokainen pääsee hissiin ja ulos vuorollaan, eikä kiirestään huolimatta kenenkään tarvitse päästä välttämättä ensimmäisenä.
Tänäänkin nuori mies joka seisoi hissin ovella selkä päin minuun, täysin luonnollisesti siirtyi sivuun ja avasi oven, jotta minä pääsisin hissiin ensin. Sama tapahtui ystävällisten hymyjen kera eilen. Ällistyttävän sulavaa. Jotkut ovat olleet kotona(tai koulussa, tai armeijassa) kun käytöstavoista on puhuttu.
Pidän muutenkin etiketistä ja sovituista säännöistä - tiettyyn rajaan asti. On paljon helpompaa kun tietää, kätelläänkö, halataanko, mihin aikaan tullaan ja erityisesti mihin aikaan odotetaan poistuvan. Pussataanko poskille kaksi vai kolme kertaa, ja otetaanko kengät pois vai ei. On myös helpottavaa jos jos jokin koodi kutsussa kertoo laittaako päälle arkista vai juhlavaa, voiko mukaan ottaa ystävän jne.
Erityisesti ujos on joskus hyvän käyttäytymisen este - vaikka tarkoitus on aivan päinvastainen. Tulee paikalle ja jättää jonkun kättelemättä koska ei halua tunkea ja "tehrä ittestään numeroo", tai poistuu sanomatta hyvästejä koska isännillä on juuri "jotain tärkeämpää kesken". Tai jättää vaikka kokonaan osallistumatta, koska uudessa ja vieraassa paikassa oma sopivuus huolestuttaa.
Mutta kyllä on ihanaa kun tervehditään, availlaan ovia, kiitetään ja ollaan ystävällisiä sekä kohteliaita kanssaihmisille. Arjen luksusta sekin.

Kahvikuppia & serviettiä

Ystäväni isosisko oli lukioaikana töissä kahvilassa. Mieleeni on ikuisesti jäänyt kun hän kertoi muuten kivasta työstään, mutta miten häntä inhotti kun ihmiset syötyään tunkivat paperisett lautasliinat maitolaseihin. Jonkunhan oli pakko aina ronkkia paperit pois ennen kuin lasit voitiin laittaa tiskikoneeseen. Ikinä en ole sen jälkeen ole laittanut lautasliinaa/kahviserviettiä vahingossakaan lasiin/kahvikuppiin.
Eräskin nainen törmäsi tänään tarjoilupöytään, jossa muutamat servietit olivat käytön jälkeen kahvikupeissa. Tämä toi mieleen kyseisen ystävän isosiskon ja laajemmin kaikki maailman kahvila/ravintola/catering-puolen työntekijät. Sitä ei itse tule välttämättä ajatelleeksikaan mutta olisi hienoa jos kahvilassa/kokouksessa yms. syömisen jälkeen esim. lasit/kupit olisivat tyhjiä. Ei vaadi suurtakaan ponnistusta hörppäistä viimeistä 15 ml nestettä lasistaan mutta varmastikin siistijäpuolen ihmisille siitä olisi ns. kuuluisassa pitkässä juoksussa iso apu. 2 dl kahvikupin pohjalle tilkan jättäminen on vähän sama kuin joku kävisi tyhjentämässä roskiksesi mutta jättäisi pohjalle aina muutaman roskan. Pidemmän päälle saattaisi risoa.

Onko meillä ennakkoluuloja?

Viron tilanne, ja muutama muukin seikka sai ajattelemaan ennakkoluuloja ja suvaitsevaisuutta. Haluaisin olla ennakkoluuloton ja suvaitsevainen ihminen. Hyvän itsetuntemuksen ja realistisen asenteeni vuoksi, pelkään kuitenkin että arkitodellisuus ei ole aivan niin ruusuinen kuin toivoisin sen olevan.
On helppo olla suvaitsevainen kaukaa. On vaivatonta arvostaa, pitää, kunnioittaa ja hyväksyä, jos näitä tunteita ei ravisteta arjessa. Ihannekuvien rakentaminen ja niiden ylläpitäminen on helppoa jos ne eivät kohtaa todellisuuden kanssa. Haluamme myös mielellään olla oikeassa ja toteuttaa elämäntapaa joka on "oikea". Silloin toisenlaista kulttuuria, elämäntapaa tai arvoja edustavat ihmiset koettelevat suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää. Hehän edustavat "väärää" elämää ja saattavat näin myös olla pikkuisena kivenä "täydellisen yhteiskunnan muodostumisen" kengässä.
Ennakkoluuloja voi olla monia asioita kohtaan. Toisia ihmisiä, ruokaa, tapahtumia, asioita kohtaan..Silloin kun asioihin on yksinkertainen ja vaivaton ratkaisu, on helppo olla suvaitsevaisempi tai rikkoa ennakkoluulojaan. Mutta kun asiat ja niiden ymmärtäminen vaativat heräämistä ja henkilökohtaista osallistumista, vaatii se ihmiseltä jo perustavanlaatuisten päämääräarvojen uudelleen miettimistä, ja se on vaivalloista!
Välinpitämättömyys ja tuomitseminen on vaivattovampaa kuin oman mielensä, elämänsä ja arvojensa avaaminen ennakkoluulojensa voittamiseksi.

Roskaa päässä - roskaa kadulla

Heti kun alkaa viettämään aikaa ulkona ja yrittää tehdä siitä miellyttävää olemista taajama-aluella, törmää tietyn ihmistyypin jälkiin. Ylimieliseen ja välinpitämättömään roskaamiseen.
Roskien kadulle, pihalle tai ympäristöön heittäminen on törkeää. Millä oikeudella kukaan heittää karkkipaperinsa, röökiaskinsa, pullonsa tai minkä tahansa roskan autosta, taskusta, kassista tai kädestään vain kadulle??! Tai dumppaa roskansa metsätielle tai jättää piknik-kamansa korjaamatta?!
Ensinnäkin olen sitä mieltä että 100 euron sakko roskaamisesta olisi ihan aiheellinen. Pullojen rikkomisesta voisi tulla ylimääräinen 50 euroa, tai ei, mitä mä tässä maitoilen, toinen satanen. Samoilla mestoilla kävelee toiset ihmiset eläintensä kanssa, ja on se nyt hemmetti että pitää mennä eläinlääkäriin sen takia että joku ei saa vietyä pulloa palautukseen tai edes jätettyä sitä ehjänä kerääjiä varten! Jos ei ole ennen kouluun menoa oppinut, ettei roskia heitetä maahan niin sitten on aika oppia, vaikka sitten maksamalla.
Kuka sen maahan heitetyn roskan kerää?! " Joku ?" Häviääkö se siitä itsestään ja menee roskien taivaaseen? Vai maatuuko se, etenkin jos se on lasia tai muovia?
Myös sekopää lokkeja parveilee huomattavasti vähemmän ympärillä jos ei jätä niitä ruuanjämiä vain lopumaan nurmikolle, saatika heittele niitä tähteitä ympäriinsä.
Sama juttu kaikkien grillausten, piknikkien, vappujen ja muiden suhteen. Kaiken mitä saa kannettua jonnekin, saa myös kannettua takaisin. Eikä siihen kukaan kuole jos vahingossa poimii jonkun jonkun toisen roskan, ehkä joku tekee sen saman myöhemmin itselle.

Roska Päivässä liike