Sä voisit ottaa huomattavasti rennommin

Tästä se taas alkaa. Uusi zen-kausi ja kunnollinen kesä. (Tässä tapauksessa viitataan vain fyysiseen kuntoon, ei niinkään moraaliseen. )Tänään oli vuorossa Eläintarhan urheilukentällä Aikuisten urheilukoulu - lajina pikajuoksu.
Mahtava keli, ja piristävää vaihtelun vuoksi kokeilla tavallisuudesta poikkeavaa urheiluharjoitusta. Sinänsähän tietysti hieman päistävää mennä yhtäkkiä pikajuoksutelineisiin ja yrittää siitä sitten pungertaa itseään liikkeelle mutta hyvää se teki. Fyysisesti ja henkisesti.
Paikalla oli myös Minkki P ja Nora. Minkki P ohjaamassa ja Nora osallistumassa korkeushyppyyn. Sekä tietysti Ms A osallistumassa pikajuoksuun, mikä olikin hyvä, koska emme olleet nähneet ainakaan 23 tuntiin.
Juoksukoulussa kävi niin kuin aina tuppaa käymään kun menen oppimaan ryhmätilanteeseen. Opettaja sanoo jotakin. Esimerkkejä: " Ootsä ihan läsnä? " " Toimiiks toi sun käsi yleensä ihan normaalisti?" Ja tänään Arto Bryggare: " Ja sulle mä voin sanoa että sä voit ottaa paljon rennommin ". Siihenhän oli sitten helppo vastata, nyrkit puristettuina hampaideni välistä "mähän oon aivan rento!". Eipä silti. Arto Bryggare suositteli henkilökohtaisesti myös keskikehon treenausta, mikä oli tietysti tosi imartelevaa kun 20 muuta kuuntelee siinä ympärillä,
mutta yritin muistaa entisen balettiopettajani sanoja ettei opettaja tuhlaa aikaansa lahjattomiin.(samainen opettaja heitti minut kerran myös ulos tunniltaan - luonnollisesti syyttä)
Telinelähtöjä harjoiteltiin sitten Minkki P:n ja Markus Pöyhösen kanssa. Lähtöasento oli kuulemma tosi hyvä, ainoastaan se lähteminen ei sitten enää ollutkaan niin täydellinen. Ponnistusta tuli kokeiltua kummallakin jalalla. Samoin myös lähtöä, jossa kumpikaan jalka ei ponnista. Kätevää. Mutta hauskaa oli ja hyvä mieli jäi. Jos vielä sitä keihästä..
Ja sen verran ilmeisesti myös tuli saatua auringonpaistetta, että kotona tuli ilmoittauduttua Forssan puolikkaalle, joka on 13.6. Ehkä hiukan liian aikaisin vielä mutta mihinkäs tässä olisi viikossa viisastunut.

Kuisman hellelenkki

Tukholma oli aurinkoinen ja ystävällinen. Yksi juoksi ja muut kannusti. Samalla vaivalla tosin huudettiin muutamalle tuhannelle muullekin juoksijalle. Kädet olivat kipeänä taputtamisesta, samoin oli ääni lähteä mutta niinhän se yleensä on reissulla tapana.
Kuisma vetäisi hyvän ajan helteellä ja ensimmäiseksi maratoniksi 4.25 - ja olen valmennettavasti ylpeä. Ensi vuonna sitten neljään tuntiin. Puolen tunnin parannushan on tosi kohtuullinen tavoite. Etenkin jos ensi kerralla samassa hytissä ei ole mukana kolmea ei-juoksijaa. Onnittelut Kuismalle ja kiitos muulle kannustusjoukkueelle täysipainoisesta sekä intensiivisestä osallistumisesta. Tästä on hyvä jatkaa kohti Berliiniä.

Visiitti naapuriin

Laiva starttaa tänään iltapäivällä Tukholmaan muutaman tuhannen juoksijan kera. Oma reissu toteutuu nyt hieman eri merkeissä kuin piti mutta kaipa siitä kuitenkin ihan alkukesäinen retki tulee. Viime kerrasta Tukholmassa on jo hämmästyttävästi vuosia. Kelin pitäisi myös olla kohtuullinen, ja ehkä ilmassa on sen verran suuren urheilujuhlan tuntua, että se tarttuu kannustajaankin. Avoimin mielin.

Kaksi vuotta sitten

28.5.2007 - Ystävämme Pedro
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoille ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötätoivotan teille hyvää yötä.

-Eino Leino-

Kun olet poissa

When september ends

Mä voin kyllä tulla auttamaan

Lähdin aamulla töihin pyörällä. Kun kävelin pyörätelineelle päin pihallani kuulin reippaan hyvän huomenen toivotuksen. Raksakaverihan se siellä kohteliaasti toivotti hyvää alkanutta päivää talon asukkaalle. Samaan hengen vetoon hän pahoitteli että oli joutunut parkeeraamaan "mustekalamaisen ramirenttinsa" pyörätelineen ja talon väliin niin, että asukas joutuin vähän pohtimaan reittivalintaansa. Toivottelin hänelle iloisesti myös hyvää huomenta, ja sanoin olevan tärkeintä, että he pääsivät tekemään työtään. Mies ei kuitenkaan hevillä luovuttanut, vaan huhuili vielä perään, että hän kyllä voisi tulla auttamaan, jos en saisi pyörääni telineestä. Alkoi jo naurattaa. Hymyilin ja kiittelin mutta vakuutin kaiken olevan kunnossa. Nyt näin jälkeen päin ajateltuna niin kyllähän sitä kerran vuodessa voisi pyytää herrasmiestä antamaan pyörän telineestä. Noin niin kuin ihan vaan huvin vuoksi. Kummankin.
Mutta hauskaa, että ihmiset ovat ystävällisiä. Tätä se kesä suomalaiselle teettää!

No can do

Tänään lenkillä se sitten kypsyi ja kristallisoitui. Päätös. En lähde juoksemaan Tukholmaan kuuden päivän päästä.
Olo ei ole helpottunut, ei tunnu oikeastaan miltään. Sekin on hyvä. Tavallaan. En myöskään halua heittäytyä tuhkaan kieriskelemään. Talvi oli liian rikkonainen, ja nyt viikonloppuna tullut kurkkukipu oli viimeinen niitti. No can do.
Päätös piti tehdä aivan itse. Odotin kyllä, että se tipahtaisi taivaasta. Ei tipahtanut. Fiilikset repivät kumpaankin suuntaan mutta toivottavasti järki voitti.

Iiha-ha-haa!

Yhtäkkiä kävikin niin, että löysin itseni viikonloppuna Forssasta hevosmessuilta parin nuoren neidin kanssa.
Kuvassa on vuononhevonen Yli-Tokon tilalta. Rauhallisin ikinä näkemäni hevosystävä tämä Hac Fjord Prinsesse(eli Pumpuli).
Kotiin tulin uuden ratsastuskypärän kanssa.

Mobiililukijalta terveiset ja uudet tossut

Sain mukavan soiton tänään Vihdistä. Olen saanut siltä suunnalta myös paljon huolehtivia maraton-aiheisia tekstiviestejä. Ne ovat ilahduttaneet. Tänään neuvo liittyi kevyesti ottamiseen ja iiseilyyn. Taisipa neuvo liittyä myös ns. viimeiseen lenkkiin. Mihin jouduin toteamaan, että tämän hetkisen "jalkatilanteeni" vuoksi olen jo ottanut valmiiksi iisisti, että sinänsä muutos ei voi olla kovinkaan radikaali.
Viestien lähettäjä on muuten tämän blogin vakituinen mobiili-lukija. Lukeminen tapahtuu puhelimen kautta linja-autossa, ja siksi esim. nämä luennat eivät näy google analystcisissä paikkakuntana. Siis myös Helsinki-Vihti välillä julkisessa liikenteessä ollaan tämän blogin ystäviä.
Mobiililukija myös kehoitti muita lukemaan enemmän mobiilisti. Se on tätä päivää.
Tänään ostin yllätyksellisesti myös uudet lenkkitossut. Sinänsä yllättävä veto. Pohjallisia lähdettiin hakemaan, tossut tuli. Mutta olipa sitten asiallinen myyjäkin, ja asiallista ostosseuraa. Ms C oli ottanut kahvia termokseen ja kuksan(!) mukaan, joten mikäs siinä oli odotellessa myyjän vapautumista höyryävä kuksa kädessä keskustan Intersportissa.. Pisteet kyllä hyvästä ja rehellisestä palvelusta. Tietysti mielipiteitä asioista löytyy niin monta kuin on alan harrastajaakin mutta viehätti ettei suht arvokkaita pohjallisia myyty vain sen vuoksi, että asiakas tuli niitä ostamaan, vaan ovelasti myytiin kolme kertaa kalliimmat tossut. Vieläpä niin että asiakas oli valintaansa tyytyväinen vielä myöhemminkin. Haluan samaan myyntikoulutukseen missä se kaveri on ollut!
Tiedän kyllä ettei kukaan osta uusia tossuja viikkoa ennen maratonia mutta sekin on jotenkin koomista. Edelliset saattoivat olla puolta numeroa liian suuret, ja onhan niillä vedetty jo kelissä jos toisessakin. Sitä lukkonauhoitusta en vain ihan yhdellä näyttämällä oppinut mutta täällä interwebissä on kuulemma siitä aiheesta videoita runsaamman puoleisesti.
Huomenna kipaisenkin taas Loimaalle. Hakemaan isotätini kirjoituspöytää, joka ei edes mahdu asuntooni. Kätevää. Saatan myös löytää itseni nuorten neitien kanssa Pilvenmäen hevosmessuilta. Eipä sitten muuta kuin pikaisiin hirnumisiin!

Käykää välillä myös vilkaisemassa miten Otto pärjää Mikkelissä

Pyörä on pop

Pyöräilykausi on avattu, jee! Mikäköhän siinäkin taas kesti. Itseasiassa olin kyllä hieman tietoisesti lykännyt pyörän kaivamista varastosta, ettei tulisi ainakaan kevätviimassa hankittua lisää kröhää. Mutta niinpä oli hauska tänään polkaista menemään ja saada city-liikkumiseen taas kesäistä ulottuvuutta. Heti tuli idea ja innostus Porvooseen hurauttamiselle, ja kaipa tonne Keskuspuistoonkin voisi lähteä pyörällä nyt kun sinne on juoksemallakin päässyt.
Pitänee kytkeä paikoilleen myös paketissa oleva fillari-pod. Voisi olla ihan hauska lokakuussa tietää paljonko noita hyötykilometrejä oikeasti tulee kesässä kasaan.

Keskiviikkoraveissa Vermossa

Terveisiä Vermosta! Se oli juuri niin hauskaa kuin olin ajatellutkin sen olevan. Tosin olisin samaan syssyyn mielelläni vaikka voittanut jättipotin, ja vienyt ystäväni Torremolinokseen, mutta aloittelijalla ei ollut tuuria. Eikä euron panoksella todennäköisesti voitetakaan ihmeellisiä summia.. Asiallinen laji, kun voittajista annetaan tasapuolisesti vihjeitä kaikille, ja ne myös saattavat toimia.
Etukäteen olisi voinut perehtyä paremmin kaksariin, troikkaan ja V5 -logiikkaan mutta ilmankin pärjäsi. Apua löytyi omastakin pöydästä ja loppu vedettiin tunteella. " Mulla on hyvä tunne tästä lähdöstä " -kuullosti hyvältä ääneen sanottuna mutta tehot jäivät minimiin. Pienistä tappioista huolimatta raveissa oli hauskaa. Ensi kerralla jätämme tosin Sodexon "palvelut" käyttämättä ja virittäydymme tunnelmaan ulkosalla. Vielä jäi mieltä askarruttamaan oman ravihevosen ostaminen, voitto-loimen teettäminen ja kauanko kestää kun seuraavan kerran karautamme Vermon pihaan ja lyömme toto-laput kassaan!


Hippos kertoo kaiken

Alan sanastoa

Jäitä (jalkaan) hattuun ja raveihin!

Kymmenen päivää Tukholmaan ja istun töissä jääpalapussi jalan alla. Tragikoomista, että kaiken kröhäilyn jälkeen, tämä on niin bonussektoria ettei tottakaan. Etenkin kun aiemmin ei ole ollut ongelmia jalkojen kanssa. Mutta eipä tässä muu auta kuin ottaa huumorilla ja buranalla. Lopusta tulee taas historiaa. Kätevää myös ettei tule ajateltua keuhkoja kun sattuu jalkapohja.
Kävin tänään myös ensimmäistä kertaa tuhanteen vuoteen aamujumpassa. Ja yllis pyllis, MIKÄÄN ei ollut muuttunut. Ehkä osuin retrotunnille, en tiedä mutta mietin kyllä useasti että olisikohan kaikkien mielenterveyden kannalta hyvä alkaa miettimään suomalaisille jumppatunneille muita kuvioita kuin askel viereen ja kyynärpää polveen. Varmasti sinänsä aivan hyviä liikkeitä mutta vartin ympäri pyörimisen olisi voinut käyttää muuhunkin. Tiedän, ei sille tunnille ole pakko mennä mutta onko vaihtoehto se että "muokkaus"-tunnit pysyvät kaksituhatta vuotta samoina, vai että liikkeet muuttuvat ja kehittyvät niin kuin maailmakin. Toinen juttu ohjatuilla tunneilla on ohjauksen puute. Puolet jengistä teki punttien kanssa liikkeitä päin männikköä. Tietysti ryhmätunnille tullaan omalla vastuulla, eikä ohjaaja ehdikään jokaisen luokse mutta jos oikein tarkkaan sieltä edestä katsoo, ja huomaa että selän, jalkojen tai käsien asento on 70% väärin, kannattaisi yksinkertaistaa sarjaa ja keskittää tuntilaisten energia puhtaan liikkeen toistamiseen.
Matkalla töihin(ennen kuin minkki p soitti ja varmisti missä tapaamme ennen Vermo-iltaamme) näin myös entisen työkaverini Pöhkön, joka pahaa aavistamattomana yritti liueta näkyvistä iphonet korvilla mutta volyymia lisäämällä sain hänen huomionsa. Sovittiin treffit ja lupasin tarjota liköörit. Pöhkö true Cramps diggarina tietää mikä vanhempaan naiseen tehoaa.
Eipä tässä sitten muuta kuin innolla odottamaan illan V5 lähtöä.. Käsitteet eivät ihan ole hallussa, enkä kyllä enää muista miten(tai miksi) kaksaria pelattiin mutta Minkki P lupasi ottaa pankkikortin haltuunsa, ettei mahdollinen pelihulluus vie kokonaan turmioon. (kyllä, katsoin eilen myös Las Vegasin) Iiii-ha-ha-haaa!

Kuluttajan pieni valinta

Ilmeisesti joskus jää jotain päähänkin. Tänään kaupassa käydessäni nappasin mukaan automaattisesti luomukananmunia. Ostan niitä nykyään aina. Olkootkin, että ovat hieman kalliimpia mutta syön kananmunia niin vähän, että talouteni kompastuu varmastikin johonkin muuhun kuin luomukananmuniin. Jos pienillä valinnoilla on vaikutus, niin toivon että tämä osaltaan vaikuttaa siihen että niistä järkyttävistä häkeistä luovutaan, ja elämiä joista saamme ravintoamme voidaan kasvattaa inhimillisesti.
Jossain vaiheessa vielä lipsuin vapaan kanan muniin mutta nekin saattavat olla tuotettu tuhannen kanan kanalassa, jossa yhdelle siivekäälle jää vain munan verran tilaa, eikä kana ole kovinkaan vapaa alimmaiseksi talloontuneena.
Luomukanoilla puolestaan on munintapesät ja nukkumaorret. Kesäisin luomukanat pääsevät myös ulos. Onneksi voi valita, ainakin kummassakin pienessä lähikaupassani on Laitilan luomukanamunia.

Eroa on myös maussa. Luomukananmuna oli viime vuonna vuoden elintarvike.

Laitilan sijaan täällä suositellaan Lassilaa.

Tuoreessa muistissa kevät

Avasin tänään myös Mirkka Rekolan; Tuoreessa muistissa kevät -aforistisen kokoelman. Se avautui sattumalta sivulta 188:

Ja sukeltaa kuin norppa esiin minun vedenpeittämästä muististani ja heti minä rakastun siihen.
Minä annan muistin olla. Se on sinun. Se tarvitsee vettä.

(Tuoreessa muistissa kevät, Mirkka Rekola, WSOY 1987)

Blink, Blink

Nappasin kirjastosta Kaori Ekunin esikoiskirjan Blink Blinkin. Kirjoja tulee valittua luettavaksi usein kannen perusteella. Etu tai taka. Kaksi muuta hyvää valintaperustetta ovat sijainti;esim. bestseller-hylly tai suosittelu.
Kaori Ekunin kirja oli laitettu Kallion kirjastossa suosittelunomaisesti hyvin esille, ja niinpä se tarttui mukaan. Enkä ole mielestäni lukenut mitään Japaniin viittaavaa sitten Geishan muistelmien.
Blink, Blink on miellyttävä kirja. Teksti on kulkevaa, puhdasta ja eheää. Kirja on samaan aikaan viihdyttävä ja arkisen tarkka.
Se kertoo nuoren japanilaisparin tuoreesta avioliitosta. Toinen osapuoli vain ei ole hetero, eikä toisen mieli ei ole niitä tasapainoisempia. Myös lasillinen miestä väkevämpää maistuu tiheään. Blink, Blink ei ole kuitenkaan ahdistavan neuroottinen vaan valoisa ja totuudellinen.

Kaori Ekuni on Japanin suosituimpia ja arvostetuimpia kirjailijoita. Blink blink on voittanut Lady Murasaki Shikibu -kirjallisuuspalkinnon ja ollut myyntimenestys Japanissa. Ekunille on myönnetty myös arvostettu Naoki-palkinto vuonna 2003. Kaori Ekuni asuu Tokiossa.

Hei kesäksi kirjasuosituksia? Myös tietokirjat ja hyvät elämänkerrat käyvät.

Kahen kilon siika, kahen kilon siika, kahen kilon siika..

Eilen puksuttelin menemmään 16 kilometrin lenkin hiljalleen. Meni ihan ookoo ja jalatkin kestivät hyvin - ainut oli että aamulla alkoi taas rykiminen. Tänään sitten tuplat C:tä ja yrttitippoja. On se kumma miten kaikki tuntuu olevan niin pienestä kii. (samuli edelmania lainatakseni). Ei muuta kuin päätä tyynyyn ajoissa ja lepoa taas pari päivää.
No, mutta lisää virkistystä ensi viikolla. Lyhyt viikko ja luvassa Vermon raveja ja jooga-hierontaa. Saa nähdä kummassa sattuu enemmän!
Alla linkki viikonlopuksi. On vanha mutta ladattu miljoona kertaa ja esim. meillä töissä kuunneltu muutama sata kertaa taukosäväyttäjä; olkaa hyvä: "Kahen kilon siikaa".
Ja kuva matkan varrelta Kalliosta. Betonia voi koristella.

Hyvää palvelua apteekissa

Jotta ei nyt jäisi sellaista kuvaa, että pelkästään tuohtuneena valitan maailman vääryyksistä palvelutilanteista, muistetaanpa antaa kiitosta sinne minne se kuuluu.
Käväisin eilein Ympyrätalon apteekissa. En olisi millään jaksanut, joten valmiiksi huonosti tunnelmaan virittäytynyt asiakas on aina haaste. Mutta. Toisella puolella tiskiä olikin asiakaspalveorientoitunut farmaseutti. En ole aivan varma, ymmärsinkö kaikkea mutta lopputulos oli se että sain paljon informaatiota, sekä ison suhteellisen alennuksen loppusummasta. Aina hyvä.
Mutta se mikä oli parasta, oli asiakkaan kohtaaminen. Hän oli todennäköisesti juuri selitellyt samat litaniat edelliselle asiakkaalle mutta kun tuli minun vuoroni, sama homma alkoi uudelleen. Jollakin tasolla ymmärsin että toisesta lääkkeestä oli korvaavaa tuotetta ja toisesta ei, mutta ero oli vain 20 centtiä, ja se että voin valita kalliimmankin lääkeen mutta Kela korvaa vain halvimman lääkeen mukaan erotuksen. En ollut nimittäin tiennyt tätä. Kuitenkin koko homman läpi käynti hyvässä ja järkevässä hengessä, vielä niin että tunsin että vastapäätä istuva henkilö ymmärsi puhuvansa toisen ihmisen kanssa, eikä vain toistanut käsittämätöntä ulkomuistilitaniaa.
Kaiken kaikkiaan koko tapahtuma ketjussa ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Ja siinäpä se! Hyvä palvelu ei ole mitään ihmeellistä! Se on hyvinkin yksinkertaista, sitä vielä opetetaan koulussa, ja siitä on myös kirjoitettu tsiljoonittain kirjoja. (Missään niistä muuten ei ehdoteta, että asiakkaalle vastattaisiin mihinkään kysymykseen " aha " tai " ai jaa ".)

Kevät ja talvi

Vihreys on saapunut luoksemme. Nyt alkaa taas säästä puhuminen, ja sitä jatkuukin varmasti tuonne elokuun loppuun asti. Minkäs teet. Oheiset kuvat lenkkireitin varrelta. Välissä muutama kuukausi. Olen vakuuttunut, että asumme näillä leveysasteilla siksi, että heti kevään tullessa totuus unohtuu. Alkaa armoton kesänodotus ja autuas tietoisuus siitä että homma on hyvässä nousukiidossa. Elämme vuoden aikaa, joka lupaa että vielä parempaa on tulossa. Armelias muisti ei pysty palauttamaan mieleen millaista oli lähteä töistä kotiin kun oli pimeää..

Aikuiset ihmiset karkkilakossa

Taisin nostella hieman vasenta kulmakarvaani lukiessani Prepen karkkilakosta. Sinänsä - karkkilakossa ei ole mitään ällisteltävää. Kaikki mikä edistää terveyttä ja tuo hyvää oloa, on aina hyväksi - ja myös erittäin kannustettavaa. Kannustaa pitäisi muutenkin enemmän. Ihmiset pystyvät uskomattomiin asioihin ja suoritukseen, kun hieman innostetaan ja kannustetaan, sitä voisi kotona, töissä, harrastuksissa ja kavereiden kanssa viljellä enemmänkin. Lupaan kannustaa seuraavaa lähi-ihmistäni, joka kertoo tekevänsä tai suunnittelevansa jonkin asian tekemistä.
Mutta tänään selvisi, että puolet suomestahan on karkkilakossa - mukaan lukien ulkoministeri. Meillä on siis 41 vuotias ulkoministeri joka on karkkilakossa. Parempi sekin, kuin ulkoministeri joka on tekstiviestilakossa TAI ministeri, jolla tavat ovat "sivistyneen" keskieurooppalaiset.
Sitäpaitsi, suomalaisten ruokailutottumukset ja hampaiden kunto on alkanut mennä huonompaan suuntaan 2000 -luvulla, joten sitäkin suuremmalla syyllä on hyvä että karkkilakkoja pidetään kaikissa ikäryhmissä. Oulun yliopistolta vinkataan seuraavaa:

Jos joskus on ”sisäinen pakko” saada pussillinen irtokarkkeja, professori Hannu Hausen suosittelee fluoritablettia alkuun, syömään kaikki karamellit kerralla ja pureskelemaan ksylitolipurukumia päälle

Keskimäärin suomalainen syö 13 kiloa karkkia vuodessa. Huimaa. Mutta miksi?

Pyörähdys Loimaalla ja 20 päivää Tukholmaan

Terveisiä Loimaalta. Lähdin sinne Punaisella Vaaralla perjantaina (kiitos Kuismalle ja Koivumäentien Paronille pakoputken fiksaamisesta) iltapäiväruuhkaan. Kaupungista pois pääseminen kesti melkein puolet matkasta mutta liikenne on henkinen tila. Kun ei ole kiire, ei ole hätää. Kun on joutunut ajamaan samaa matkaa pimeällä räntäkelillä, on keväinen aurinkokeli luksusta.
Myös Loimaa on henkinen tila. You can take girl out of Loimaa but you can`t take Loimaa out of girl. Niin seesteisenä hengittelin Varsinais-Suomalaista kevätiltaa, ja olin varma, että jopa linnut lauloivat kotiseuduilla moniäänisemmin.
Saavuttuani perille perjantai-illalla luimme norppa-isoäidin kanssa Loimaan Lehtiä, ja erityisesti Koppeja(viitaten pesäpallon koppi-termiin, olettaisin). Kun paikallislehteen on mahdollisuus lähettää nimettömänä tekstiviestejä, kyseiseltä palstalta pystyy parhaiten kartoittamaan oman synnyinkaupunkinsa henkisen tilan. Ja samahan se on joka paikassa. Valitetaan siitä mitä muut tekevät tai eivät tee. Parasta antia oli seurata kun yksi kärsii kaupassa teitittelystä, toinen taas kiittelee siitä, ja loppujenlopuksi hyvää käytöstä anteeksi palstalla päätyy pyytämään nuori myyjätär. Voi tuota tunteiden kirjoa!
Viikonlopussa ei liikoja ehdi. Lauantai oli lenkkipäivä. Lähdin kokeilemaan kuntoa liian pienillä lenkkareilla(aina hyvä idea) enon Turo koiran kanssa. Ensimmäisen tunnin aikana bordercolliella oli vaikeuksia ymmärtää, että joku haluaa vain pelkästään juosta, eikä lenkkiin sisälly temppurataa tms muuta piristävää tehtävää. Ohjelmanumeroksi jäi Sarkamuseon pihalla piipahtaminen ja webameralle vilkuttaminen. Hnna ystävällisesti vastasi puhelimeensa ja meni katsomaan Internettiin, jotta sain ihan livenä heittää maaseutuvilkutuksen kaupunkiin. Pienet ovat virikkeet peltojen keskellä.
Myös Pietarsaaren isot siskot vierailivat Loimaalla. Heistä ei voi olla pitämättä.(valtavasta häiden kaipuusta huolimatta) Kuka ei pitäisi siskoista jotka ensi töikseen jaksavat päivitellä kuinka olen laihtunut! (kiitos myös norppaäidille, joka yhtyi samaan kuoroon) Valitettavasti mitään huumaavaa painonlaskua ei ole tapahtunut mutta yleensä ihmiset jotka näkevät minua harvemmin, aina muistavat että olen isompi. Tiedä sitten onko se egoni joka jättää kyseisen muistijäljen..
Paluumatkalle sain seurakseni Serkkuni ja Kuisman. (Mistä tulikin mieleeni, että jos joku haluaa kesäksi lahjoittaa autooni kesäkasetteja - niin lahjoituksia vastaanotetaan. Serkulta saattaa tulla joko Raptori tai Hausmylly) Kotimatkakeskustelun tiivistelmä: Kala ei syö ja lottovoittoa odotellaan.
Vielä ennen kotiin laskeutumista, tapahtui vielä eräänkin huoltoaseman pihalla kakofonisen "20 päivää Tukholmaa" pätkän nauhottaminen.
Olemme työkaverin kanssa 10 päivän välein "filmanneet" pienen pätkän Kohti Tukholmaan -ajalta, ja tässä vaiheessa olisin toivonut olevani erilaisissa tunnelmissa. Mutta ehkä tässä projektissa tosiaan fyysisen kehityksen lisäksi haetaan sitä henkistä valaistumista. Olenhan maininnut täälläkin kehittyvästä zenimäisestä lähestymistavastani asioihin. Välillä vain tuntuu, että ikään kuin ote zenistä olisi lipsumassa. Pientä alavirettä siis edelleen mutta onneksi asia ratkeaa jo kolmen viikon sisällä, niin tässä löyhässä hirressä roikkuminen loppuu.

Näin minä vihellän matkallani

Ei tunnu missään
Olen matkalla taas
Olen matkalla sinne
Olen matkalla takaisin sinne
Minne kerran toivotit minut
Kun minulta viedään kaikki
Autan kantamaan
Kevyesti nousee askel
Autan kantamaan
Ja kun lopulta kaadun
Teen sen näyttävästi
Näin minä vihellän matkallani
Näin minä vihellän matkallani
Jos sen on oltava niin
Olkoon sitten niin

Näin minä vihellän matkallani

Maailman sinisin taivas

Kun tarpeeksi viettää aikaa pressulla peitetyn ikkunan takana, alkaa mikä tahansa maisema näyttämään hohdokkaalta. Eikä edes maisema, vaan valo joka ikkunasta tulee. Sitähän me näillä leveysasteilla suurimman osan ajasta kaipaamme, valoa.
Nyt se on ohi. Tänään poistui peite ikkunastani; ja kyllä se on niin kuin Martti Servokin laulaa; "...maailman sinisin taivas...".

Vanne kiristää ja sillä lailla

Viime sunnuntain Länkkärin jälkeen paukahti päälle taas kröhä. Seuraavana aamuna tuntui kurkku karhealta ja sitä seuraavana olikin jo räkää nenäliinassa. Ja sitten alkoikin vanne kiristää päätä. Tämä on niin nähty.
Tukholmaan on 27. päivää, ja olisiko ollut täysin mahdotonta, että viimeisen kuukauden olisi voinut hölkkäillä kunnossa pitkin maita ja mantuja hyvällä fiiliksellä. Maratonin pystyy juoksemaan kuka tahansa, jos treenaa. Joku saattaa pystyä ilman treenamattakin. Minä en pysty.
En viitsi kaivaa arkistoista kuinka monta kertaa tämän vuoden puolella olen ollut flunssassa mutta tuntuu että tammikuun puolen välin jälkeen ei ole ollut kokonaista kaksiviikkoista joilloin olisin ollut täysin terve.
Nyt sitten järki ja tunteet käyvät hirveää painia. Ollakko vai eikö olla, siinäpä kysymys.
Tänään piti käydä kysymässä neuvoa Paavolta. Nurmen neuvo oli että "Itse tiedät, itse päätät."

Tiedottamisen perusasiat haltuun

Taloyhtiössä tapahtuvien remonttien yksi kriittinen, joskus jopa kriittisin kohta, on tiedottaminen. Kun ihmiset eivät tiedä mitä heidän kodeissaan tai ympärillä tapahtuu, se aiheuttaa turhaa epävarmuutta. Lisäksi se lisää turhia yhteydenottoja vääriin tahoihin, ja silloinhan menee kaikilla hermo. Harvoin, tuskin koskaan voi tiedottaa liikaa, tai liian selkeästi. On myös korrektia ilmoittaa asioista vähintään muutama päivä ennen. Kaikki eivät ole joka aamu täydessä valmiudessa odottamassa kaapelirasian asentajia.. Riittäisi kun ilmoitustaululla olisi tieto: kuka tekee, mitä tekee, ja milloin tekee. (ja mihin voi ottaa yhteyttä kun joku onkin tehnyt jotain muuta)

Meidän ulkoremonttimme yhteydessä on ollut sama juttu mutta kun asiasta huomautettiin, ilmeisesti useammankin kerran, alkoi A4:sia ilmestyä hieman tiiviimpää tahtiin.

No, nyt ollaan kuitenkin siinä vaiheessa, että viimeisimmän tiedotteen mukaan telineiden purun piti alkaa lauantaina. Ei tietenkään alkanut mutta voihan se tarkoittaa, että maanantaina. Tämä puolestaan tarkoittaisi sitä, että kuukausia kestänyt kammiossa asuminen loppuisi, ja vihdoin päivä voisi paistaa ris..kotiinikin.

Roskaaminen on ihan tosi jees?

Taidan jaksaa ällistellä roskaamista tänäkin vuonna. En vain voi käsittää, kuka jättää kaikki roskat grillauspaikalleen ja tyytyväisenä lähtee kohti uusia seikkailuita? Millä oikeudella? Roskaaminen on itsekkyspossuuden huipentuma. Luokatonta ja itsekästä. Samaan aikaan meillä vouhataan miten ollaan ympäristötietoisia ja vihreitä. Sen jälkeen kokoonnutaan yhdessä Kaivopuistoon, ja jätetään ennätyksellinen paskakasa taakseen "jonkun muun" siivottavaksi. Teinistä vaariin.
Jenkeissä asuessani kyseisen osavaltion alueella sai roskaamisesta 500 dollaria sakkoja. Tiet, kadut, puistot ja pientareet olivat huomattavasti puhtaampia mitä täällä.
Kaivarin siivoamiseen menee kolme päivää ja 100 000 euroa. Yleensä vapaaehtoisten siivoajien joukossa ei ole näkynyt yhtään paikalla ollutta juhlijaa. Hesari kertoi miten inhoamme kyttäysyhteiskuntaa, rajoittamista ja kannatamme vapaaehtoisuutta. Miten antaa rajaton itsemääräämisoikeus idiooteille, jotka jättävät jälkeensä 35 lavaa jätettä. Kristallilasit ja telttakatokset saadaan kannettua puistoon mutta ei roskapussia pois sieltä.
Ilmeisesti Kaivariin pitäisi olla pääsymäksu, 20 euroa, jolla sitten rahoitettaisiin se että "joku muu" tulee ja siivoaa aikuisten ihmisten siivottoman "juhlimisen". Uskoisin, että Helsingissä esim. nuorten mielenterveystyö tarvitsisi kipeämmin nuo 100 000 euroa mutta ei - se käytetäännkin aikuisten ihmisten sikailujen siivoamiseen. Joka vuosi.

Kesä09 -haasteena, haastan jokaisen tämän blogin lukijan, siivoamaan omat jälkensä ja viemään roskat roskikseen asti.

Lisäksi haastan koko suomen Roska päivässä -liikeeseen.

Renkaat kadoksissa

Lauttasaaressa tuli vastaan viereinen näkymä. Yritän arvailla mikä fiilis kuskilla on ollut, kun on aamutohinoissaan rynnännyt autolle, ja ollut lähdössä töihin. Sattuuhan sitä. Joskus loppuu pissapojasta vesi, toisinaan on taas autosta renkaat viety.

Sunnuntai Länkkärillä

Olen varmaan niitä harvoja ihmisiä jotka käyvät tulosluettelosta katsomassa monenneksi viimeinen on ollut.
Olin itseasiassa ollut hieman toiveikas tämän kevään suhteen koska poikkeuksellisesti talvellakin tuli kilometrejä alle mutta ilmeisesti kropassa ollut tulehdus vei yleiskunnon niin alas, ettei sieltä niin vain noustukaan. Mutta. Jos todella, todella positiivisesti ajattelee niin tänä vuonna olin sentään 8. viimeinen -> nousua kuusi sijaa. Ja aikaparannus oli n. neljä minuuttia, joka on sentään parempi kuin ei mitään. Juoksu saattoi joltakin osin vielä vähän helpompaa kuin esim. viime vuonna, erityisesti ennen niin tajuntaa räjäyttävät ylämäet menivät sujuvammin, vaikka tiukkaa teki nytkin. Ennen vain on tehnyt vielä tiukempaa.
Mutta aivan parasta oli nähdä Kuisman huikea nousu(tai en minä sitä nähnyt koska tulin niin paljon jäljessä) ja tyttöjen upea tsemppi. Etenkin kun siellä ihan miesjuoksijaa tuppasi seuraan ihan rupattelumielellä. Ensi vuonna (jota kuulemma ei tule - ja taas aivan varmasti tulee) onkin entistä huikeampaa kun kaikki haluavat voittaa kaikki.
Ja jos muuta hyvää(seuran lisäksi) hakee sunnuntaipyrähdyksestä, niin paikalla olleessa rasvaprosentin mittauksessa mahduin vielä normaaliin luokkaan, ja painokin oli normaalipainoisten luokassa.
Mutta toivottavasti kaikkien paikat ovat kunnossa taas alkuviikosta, ja nähdään viimeistään kun pitkä ja intensiivinen Lumumba-kausi alkaa. Sitähän ennen oli vielä Suvi-ilta, Tukholma, Espoon rantamaraton ja Ahvenanmaa..

Reaggae - ei aina niin oggae

Istun parhaillaan reggaekylvyssä Eerikinkadulla. Tyylilajina dub. Se on tässä vaiheessa ainut reaggaetyyli jota kutakuinkin pystyn kuuntelemaan. En tiedä mikä siinä on, mutta kyseinen muusiikki käräyttää yleensä sulakkeen välittömästi. Tämä taas on perin hankalaa ystävilleni, joista yllättävän moni käsittämttömästä syystä symppaa reaggae-myssy-musaa. Olisi siis kaikille helpompaa, jos a) sietäisin kyseistä musiikkia b) jopa pitäisin tai kertakaikkisesti vaikka innostuisin siitä. Etenkin kun Helsingissä voisi kauniina pyhäpäivänä mennä ystävien kanssa iisille reaggaebrunssille. Olettaen, että yksi ei koko ajan pyörittele silmiään ja käy pyytämässä dj:tä lähtemään tauolle.
Tämän päivän aikana olemme päässeet sentään jo pisteeseen jossa Augustus Pablo melodikalla ei kuullosta aivan niin pahalta kuin keskimääräisesti kaikki muu saman lajin musiikki. Mutta siihen on vielä aikaa, että Rastafari-liike avautuu..
Hyvä puoli tässä aivopesukylvyssä on että pojat suostuvat kokkaamaan ja itse ei tarvitse muuta kuin nauttia tunnelmasta. Ruuaksi on tulossa Tofuburgeria(itse tehtyihin sämpylöihin), lohkoperunoita ja runsaan salaatin kera. Kyllä suomalainen mies aurinkoisena reggaepäivänä osaa.

Seinäruususta välitetään Vallilassa

Meillä Vallilassa ne ruusut kukoistaa. No ei tietenkään vielä, mutta sitten kesemmällä. Täällä on hyvä ruusun talvehtia, ja ruususta pidetään huolta. Myös seinäruususta, minkä erittäin helpottuneena panin tänään merkille.

Sisäpihan seinät ovat siis maalauksessa, ja mietinkin että "mitäköhän niille viime kesän kauniille seinäruusuille tapahtui". Kunnes tänään huomasin, että joku älykäs, välittävä ja huomaavainen persoona on tajunnut tehdä niille suojat, ja vieläpä laittanut päälle viestin, minkä muutkin voivat ymmärtää.

Onnea Espooseen

Ei siitä synnyttämisestä tullut tänäkään vuonna mitään, koska espoon poika päätti, aivan järkevästi, syntyä jo tänään. Ja jos koko homma oli pulkassa 20 minuutissa niin enhän mä olisi siinä ajassa ehtinyt kuin laittamaan Nylon Beatin soimaan ja kaivamaan jääkiekkopelaaja -keräilykortit esiin. Onnea koko perheelle! (tämä synnytys tulee näkymään myös huimana pudotusksena Loimaan maatalousmuseon weppikameran katsojaluvuissa nyt kun Ansku on varattuna muiden asioiden parissa)

Viikonloppua odotellessa

Muistan jonkun pitäneen yläasteella aamunavauksen, jossa pointtina oli, että elämä menee hukkaan jos elää viikot vain viikonloppuja odotellen. Arkipäiviä oli opetuksen mukaan kuitenkin viisi, ja vapaapäiviä vain kaksi, ja jos vuosia eli vain kahden päivän vuoksi, hukkasi kokonaisen elämän niitä odotellessa. (42 sanaa aasinsiltana)
Aion kuitenkin odottaa tätä tulevaa viikonloppua. Erityisesti perjantaita. Heti kun näin Kylianista ja Ekistä ensimmäisen mainoksen - tiesin että haluan nähdä sen. Välillä koko meno oli jo peruuntua mutta nyt olen iloinen että liput tuli varattua ja menen perjantaina katsomaan jotain sellaista mitä haluan, todennäköisesti ihmisten kanssa jotka myös nauttivat katsomastaan. Ajattelin jopa vähän rauhoittua, etten odottaisi liikaa mutta käytyäni lyhyen ajatussparrauksen Anderssonin kanssa fb:ssä, tulin toisiin ajatuksiin. Eihän se niin voi olla ettei koskaan odota mitään, tai että odottaa että "asiat varmaan ovat ihan ookoo", ja sitten kokee positiivisen yllätyksen. Voihan sitä odottaa, että näkee ja kokee jotakin mahtavaa, ja on myös ihan mahdollista, että niin tapahtuu. Joka tapauksessa ilta ei koskaan ole huono kun tekee asioita hyvien tyyppien kanssa. Mutta superbonuksena perjantaille on (EHKÄ) luvassa myös yksi synnytys. Espoon lapsukainen ei siis ole vieläkään suvainnut syntyä, ja tulevan sankarin isä on perjantaina työmatkalla. Näin on uudestaan aivan mahdollista, että löydän itseni synnytyssalista. Saa nähdä alkaako puhelin vilkkumaan ennen vai jälkeen puoliajan..
Lauantaina ajattelin avata grillikauden ja Meilahden kalliot. Kun kerran odottamaan on lähdetty, niin odotetaan myös, että keli vihdoin lämpenee ja kunnon kevät räjäyttää tajuntamme. Olen aivan kypsä viimaan ja kalseaan keliin, joten nyt riittää.
Kelin puolesta liputtaa myös sunnuntain Länsiväyläjuoksu. Itse otan kyseisen matkan "vain" perinteisenä sunnutaihölkkänä mutta jaksaa hymyilyttää lähipiiristä löytyvät kilpailuhenkisemmät. Jos en väärin veikkaa, eräätkin juoksevat taas "leikkimielellä" oksennus kurkussa. Välillä olen tuosta ominaisuudesta kateellinen. Toisaalta taas vertailupakon puuttuminen madaltaa osallistumiskynnystä. Jos tuntisin, että minun täytyy saada jokin aika verrattuna muihin, tai juosta muiden ohitse, joutuisin jättämään nämä juoksutapahtumat kokonaan. Vielä muutama vuosi sitten en ollut koskaan juossut viittä kilometriäkään. Nyt pisin juostu, tai hölkätty matka taitaa olla 26 kilometrin paikkeilla. Mehumukin kanssa voi tulla reitin varrelle kannustamaan. Myös Go Loimaannorppa -tyyppinen kyltti ilahduttaisi.

Nenähuuhtelu eli Jala Neti

Sunnuntai-illalla se sitten tapahtui. Koska niistäminen oli jatkunut lenkeillä, ja kurkussakin tuntunut taas karheutta, piti kieppaista apteekin kautta. Olin myös miettinyt, että voisiko nuhani olla allergista mutta koska silmiä ei kutise, eikä liiemmilti aivastutakaan, totesimme apteekin neidin kanssa, että nuha oli vain ihan sitä perinteistä. Helpotukseksi tähän hän tarjosi nenäsuihketta, sekä vielä sivulauseessa nenäkannua.
Olen kuullut nenäkannuista pelkkää hyvää. Kaikki jotka ovat käyttäneet, ovat kehuneet. Nenän huutelu noin ajatuksen tasolla on vain itsestäni tuntunut"siltä vihoviimeiseltä hommalta". Nyt kuitenkin kuulin itseni sanovan, että "otetaan sellainen".
Ja voin suositella! Helppoa, vaivatonta, yksikertaista - ja huuhtelun jälkeen oli ihmeen kirkas ja puhdas olo. Sama uudestaan tänään. Ja jälleen heti nuhattomampi olo, vaikkei oloni alunperinkään tuntunut mitenkään tukkoiselta mutta hölkätessä jatkuva niistely on häiritsevää, ja vaikeuttaa jo muutenkin tarpeeksi raskasta menoa.
Tätä olisin tarvinnut talvella kun flunssakausi oli pahimmillaan. Eikä yhtään huono homma tällaisena alkavana pölykautena. Lämmintä vettä kannuun, lusikallinen merisuolaa, vettä toisesta sieraimesta sisään, se valuu toisesta ulos, ja sama toisin päin. Miksei tätä opetettu koulussa?

Lisää nenäkannun käytöstä

Kaikki onnistumisen mahdollisuudet

Kun alkaa juosta kello kädessä, tunti kaupalla, pitkin maita ja mantuja, on syytä ottaa vähän rennommin. Rennommin ei voi ottaa koko aikaa mutta suhteellisuudentajun säilyttämiseen se auttaa. Sekin auttaa kun hetkisen roikkuu pääalas päin ja alas tullessaan tavallan unohtaa myös ottaa sen toisen jalan mukaansa.

ps. nyt loimaa.fi sivustolla myö web-cam josta ajantasainen
näkymä Loimaan torille! Eikä siinä vielä kaikki, vielä ajankohtaisempaa
näkymää saa kun käy kurkkaamassa Suomen Maatalaousmuseon Sarkan (tiedän että kielitoimisto suosittelee Saran käyttämistä mutta täten ilmoitan tietäväni mitä kielisuositusta vastaan kirjoitan) kameranäkymää.

Koroista ja pankista

Lauantaisessa Hesarissa(B9) oli pieni artikkeli siitä miten pankit haluaisivat vaikeuttaa asuntolainan koron vaihtamista. No, itselleni kävi niin, että kun olin ottamassa lainaa, ainakin nelisen kertaa vakuutettiin, että koron voi milloin tahansa vaihtaa primesta euriboriin. Kun sitten keskustelu tuli aiheelliseksi, muuttui virkailijan äänensävy, mikä jo itsessään oli minusta hyvin epäammattimaista, ja ensimmäinen kommentti oli että "marginaalikin on sitten ihan eri kuin silloin kun otit lainasi." Piste. Selvä, se siitä asiakaspalvelusta sitten. Missään vaiheessa ei ollut puhetta lainaehtojen muuttumisesta, saatika marginaalin muuttumisesta. Olisinkin täysin otollista pankinvaihtaja-kauraa jo ensimmäisen lainavuoteni jälkeen.
Typerintä miten pankinjohtaja voi asiakastaan neuvoa tässä tilanteessa on "Parhaaseen lopputulokseen tulee, kun ei yritä liikaa arvailla ja vaihtaa viitekorkoa". Sama kuin asiakas sanoisi pankinjohtajalle: "Parhaaseen lopputulokseen tulet kun et liikaa yritä saada tuottavuutta liiketoiminnallesi."

Mittariin kilometrejä

Alan vähitellen näyttämään naiselta jolla on kilometrejä mittarissa. Tai ainakin toivon niin. Tänään alkoi jo väsy painaa, vaikka vireystaso on noin 200% parempi kuin talvemmalla. Viikon aikana tuli hölkkäkilometrejä kasaan hieman yli neljäkymmentä. Noin alkuun ihan ookoo mutta tässä vaiheessa viikkokilometrejä pitäisi kertyä jo yli viisikymmentä - ja sitäkin suurempi tekijä on että saman verran kilometrejä olisi pitänyt kertyä tätä edellisenä, ja sitä edeltävänä viikkona - eli vähän jälkijunassa ollaan. Tai jos treenijuna meni jo, tässä tullaan kovaa vauhtia resiinalla perässä..!
Tällä hetkellä ovat jumissa jalat, olkapäät ja selkä. Selkä alkoi tuntumaan jo ookoolta buranalla ja icepower tuntui jelppaavan lapaluihin. Veikkaanpa että kolotuksen aiheuttajana on ollut liian jäykkä juoksuasento, eikä joka päiväinen näyttöpäätteen ääressäkään istuminen luonnollisesti helpota. Eniten mietityttävät jalat. On ymmärrettävää että määrä alkaa vähitellen tuntumaan kun rutiini ja rytmi puuttuu pohjilta. Mutta koska aikaa ei ole, nyt yritetään vähän suorempaa reittiä.
Huomenna pitäisi saada kasaan tähän mennessä pisin lenkki, eli ensimmäinen puolikas. Mukaan pitää ottaa urheilujuomaa ja vaikka paketti rusinoita, koska tässä mennessä on tuntunut, että energia on loppunut. Samaan syssyyn olisi mukava ympätä myös pikkuriikkisen tekemisen riemua ja onnistumisen iloa. Nyt tuo kaksikko on jäämässä jalkoihin ja ilmassa on suorittamista suorittamisen vuoksi. Siitähän ei ole koskaan seurannut muuta kuin pohjaan palanut kiisseli ja harvinaisen myrtynyt kokki. Pidänpä tuon mielessä kun huomenna suuntaan kohti Keskuspuistoa ja raportoin miten kävi.
Kokista tulikin mieleen vielä tankkaaminen ja syöminen. Yllättävän vaikeaa puuhaa. Siis ruokahan maistuu ja sitä on aina mennyt paljon. Tosin nyt käänteisesti tuntuu, että vaikka kulutus on noussut huimasti, jostain kumman syystä ruokahalu on vähentynyt. Se taas aiheuttaa mahdollista energiavajetta, mikä taas vähentää treenin tehoa ja laatua. Kummallista. Kerrankin kun voisi/saisi/pitäisi vetää ruokaa niin paljon kuin mahtuu, ei maistukaan. Elämän kummallisia käänteisiä jekkuja arvelisin.

ps. Jos joku ei ole vielä tiennyt mistä löytyy KAIKKIIN juoksukysymyksiin vastaukset,
se on Seppoilijoilta täältä.
Ja eräänkin Pertun treeniblogi täällä

Oleellinen tieto

Kiitokset Minkki P:lle joka välitti taas tärkeää informaatiota, joka muuten olisi saattanut jäädä turhemman informaation jalkoihin:

Suurin kebab-tiheys:
Vaala 1276
Siikajoki 1357
Loimaa 1437

GO LOIMAA, GO!

lähde: city-lehti

Rapatessa - todellakin roiskuu

Sanonnat eivät tule aivan turhasta. Vaikka juuri nyt en muista, että olisin nähnyt jengiä hiippailevan kylillä ketun hännät kainalossa, niin on ainakin totta että rapatessa roiskuu. En tiedä kumpi näyttää huonommalta; ikkunan edessä oleva muovitus, vai rappausroiskeissa oleva muovitettu ikkuna. Ainakin jälkinmäinen näyttää, jotenkin..eloisammalta?

Runoja kirjasta

Olen taas "myöhässä". Tänään kaivoin esiin kirjastopinosta Vilja-Tuulia Huotarisen Naisen paikan 2007). En muistaakseni tiennyt Huotarisesta mitään, vaikka kansi näyttä epämääräisesti tutulta.(myöhemmin mietin, että hänen nimensä saattoi jäädä mieleen esikoisteoksensa yhteydestä. Esikoisteoksen nimi oli; Sakset kädessä ei saa juosta. Nimi jaksaa joka kerta hymyilyttää. Eikö kaikkia ole lapsena kielletty tekemästä niin?) Tikkurilan Kaikki-Tietäjä osasi taustoittaa, että Huotarinen pitää usein lierihattua, ja miehensä Ville Hytösen kanssa he muodostavat suomen nuoren runoilijapariskunnan. Minä en tiennyt.
Voin suositella. Huotarinen kirjoittaa korallinpunaisista kolmikymppisistä kissoista, jotka ovat liian valppaita kuolemaan, lantioluista jotka puhkovat reiät lakanaan, kuutamoista syrjäisillä teillä, esiäideistä - eri ja saman aikakauden naisista.
Reipasta, vahvaa, kiinnostavaa, kaunista. Kauniista lauseista tulee hyvä mieli. Niin kuin kauniista maisemista. Jotain on silloin kohdillaan. Kovin oikeassa paikassa.

Syvällisempää analyysiä täällä.

Lisää kilometrejä koneeseen

Eihän se juoksentelu vielä tähän loppunut vaan nyt maanantaina piti käydä kiskaisemassa "perinteinen" Lehtisaari/Kuusisaari -kierros. Kuisma ja Maikkis lähtivät seuraksi, mikä oli upeaa koska meneehän se pari tuntinen niin vaan nopeammin hyvässä seurassa.
Lähtö oli takkuista. Ei olisi yyyhtään tehnyt mieli lenkille. Siis ei pätkääkään. Tuntui että on jähmeessä, eikä parempaa ollut luvassa. Herääköhän sitä enää koskaan virkeänä vai meneekö loppuelämä pyöriessä ja heräillessä. Johtuuko se todellakin iästä että ne virkeät ja pirteät aamut tuntuvat auttamattomasti olevan ohitse? Se vain on vaikea käsittää, että jos ottaa iisisti, lepää ja urheilee, niin eikö silloin pitäisi olla elämänsä vedossa? No, ehkäpä tämä on kehon viimeisiä yrityksiä päästä eroon tästä ikävästä treeniajasta ja takaisin siihen parempaan normaaliin elämään. Täytyy myös muistaa, että kello oli jo reippaasti yli puolen yön kun tulin kotiin leffasta, ja saattaa olla että niillä parilla lasillisellakin saattoi olla vaikutusta unen laatuun. Seurueemme epämääräinen arvio Revolutionary Roadista: "..no olihan siinä hetkensä..ja oma tunnelmansa..jos siis tykkää sellasista..mutta kyllä se siis katsoa kannattaa...mutta parempi kirjana.."Hauskaa oli myös että Ukulele-martta(?) kävi paikalla esittäytymässä.

Kovin keväisen lämpöistä ei tosiaan vielä ollut. Oletan että jo parin viikon sisällä vihertää ja toukokuun alussa tämäkin venelaituri on täydempi kuin tyhjempi.

Seurasaaren kautta Porvooseen

Jos ainut kuva itsestä muodostuisi kanssaihmisille blogin kautta - kuinka täydellistä elämä ja eläminen olisikaan. Tätä pelkästään kirjoittaessa luulen olevani urheilullinen ja tervehenkinen. Mutta täytyy kyllä itsekin ällistellä, että tähänkö tämä elämä ja vapaapäivät ovat menneet. Kotiin kirjojen kanssa linnouttautumiseen ja lenkkiseuran hakemiseen..? Live and learn, live and learn.. Lupasin kyllä itselleni, että kun seuraavan kerran menen Porvooseen, löydän itseni terassilta auringonpaisteesta tai korkeintaan kauniista sisustusliikkeestä mutta ehkä vannomatta paras.
Tukholmaan on 49 päivää. City runin ilmoittautuminen, josta luonnollisesti myöhäistyin, meni umpeen eilen, ja pulssikin on vielä hakusessa. Joten ehkäpä tässä on nyt aivan aiheellista muutama viikko yrittää keskittyä siihen minkä vielä edestään löytää. Siihen asti; sillä mennään mitä on.

Puolittain kirkastus

Nauratti kun tulin kotiin torstaina. Ikkunanäkymistä oli avattu puolet. Ilmeisesti muutama verrattain tuohtunut asukas oli saanut viestiään läpi. Kaiken kaikkiaanhan oli alunperin typerää vetää ikkunat umpeen pyhiksi. Pihan puolella vain kelmutettiin ikkunat, ja lähdetiin pääsiäislomille. Sen sijaan että oltaisiin annettu ikkunoiden olla auki, ja vasta temmattu ne umpeen kun työtkin taas tiistaina alkavat. Mutta nyt siis kompromissina oli alareuna avattu. Sama aika olisi varmaankin mennyt jos ne olisi poistanut kokonaan tai edes viitseliäästi taiteltu ylös asti. Mutta ehkä jo tämäkin suoritus tuotti vaikeuksia ja vaati äärinmäisiä ponnistuksia. Kiitos nyt tästäkin mutta puoliväliratkaisuissa jää asenne jälkeen leijailemaan..
Eipä silti, hyvä näin. Kyllähän se hesarin lukeminen miellyttävämmin sujui luonnonvalon kirkastamana.

Kasvattajan kädenjälki

No jos ei ole näkymissä kehumista, niin eipä ole sadossakaan. Suuresti kyllä ihmettelen kevätruohoni penseää suhtautumista villinä rehottamiseen mutta minkäs teet. Sitä niittää mitä kylvää. Sanoisin kyllä ettei ainakaan liikakasvusta ja sen hillitsemisestä aiheudu ylitöitä näinä pyhinä. Mutta ei tässä nyt tilattukaan mitään puutarhamessujen ykköspalkinto viheriötä. Kokeilumielellä kevättäkohden. Ehkä ensi vuonna sitten kirmaillaan vehreimmillä laitumilla.

Heikot pääsiäisnäkymät

Pääsiäinen alkaa näyttää lupaavalta. Tänään oli mennyt keittiön ikkunakin umpeen. Alkuperäisestihän ulkosivuremontista sovittiin, että asunnoissa edes toinen ikkuna pysyy remontin aikana auki. Ei pysynyt.
Hyvä puoli on, että ulkosivua on paklattu kuukausi aikataulusta etuajassa. Pikaisempi valmistuminen tosin lohduttaa hieman vähemmän, jos siitä syystä istuu pääsiäisvapaansa vuoratussa kammiossa. Aika on melkein pahin. Lähempänä kesää viettää kaiken liikenevän aikansa ulkona mutta tähän aikaan vuodesta miellään lukisi hesaria keittiön pöydän ääressä kevät auringon säteiden ääressä. Nyt asunnon kummatkin ikkunat ovat ummessa. Kevät.

Aivan fiiliksissä

Mietin juuri olenko voinut kolauttaa viikonlopun aikana pääni johonkin, sillä olen aivan fiiliksissä. Suorastaan euforinen. Tätä tunnetta on saatu odottaa. Ilmeisesti tunne johtuu kuitenkin eilisestä pitkästä lenkistä. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna pystyin hölkkäilemään pidemmän lenkin.
En tiedä ehtivätkö antibiootit jo tehoamaan yhdessä yössä mutta kun vasta viikkoa aikaisemmin mietin, että täytyykö koko yrittäminen lopettaa tältä keväältä, muutos on radikaali. Viikko sitten riitti kun juoksin muutaman kerran Töölönlahtea ympäri, sen jälkeen meni kävelyksi, eikä fiilis ollut kovinkaan voittajamainen. Eilen pystyin hölkkäilemään melkein kaksi ja puoli tuntia(2 t 20 minuuttia, näissähän asioissa ollaan tarkkoja). Vauhti ei ollut kova, eivätkä kilometrit viuhuneet mittariin mutta ensimmäistä kertaa tänä vuonna tuli sellainen olo että "kyllä tämä sittenkin tästä". Puolentoista tunnin jälkeen sykekin tipahti ja hölkkäily sujui melkeinpä jopa siedettävästi.
Tukholmaan on enää aikaa 55 päivää. Siinä ajassa ei tehdä ihmeitä. Tai ehkäpä juuri niitä tässä ajassa enää tehdään.
Mutta tällä hetkellä tekisi mieli syleillä koko maailmaa ja uusi innostus on nostanut päätään. Kelikin oli lauantaina aivan uskomattoman harmaa(kuten kuvista näkyy) ja tihkusadekin tuli niskaan. Mutta ei tuntunut missään. Oikeastaan innostuksen sijaan käyttäisin sanaa toiveikkuus. Innostusta ja motivaatiota on kyllä riittänyt mutta toiveikkuus alkoi jo olla minimissään.

Länsiväyläjuoksu
Helsinki City Run
Forssan Suvi-ilta
Espoon rantamaraton
eCross

Virpomaan Loimaalle

Pääsiäisen odotuksen -terveisiä Loimaalta. Nämä oheiset kuvaterveiset virpojille kannustukseksi. Ainakin Loimaalla on varauduttu huomiseen, ja päin vastoin kuin täällä Helsingissä, ollaan maakunnissa jo hereillä ennen puoltapäivää. (norppalassa satsataan itsekkäästi tulevaan sunnuntai-aamupäivään niin, että jos kerrankin sattuu käymään niin hassusti, että ihan saisi nukuttua niin vieraat otetaan mielellään vastaan jossakin muussa kuin uniasussa - puolen päivän jälkeen)
Suurin kiinnostus kuvissa herää tuohon otukseen liittyen. Mistä sekin on taas tullut, on löytänyt ja mistä kaikkialta se tullaan löytämään kuluvan vuoden aikana..

Pihakoristeita Kevät 09

Mitä teillä on talonne pihalla koristeina? Kukkivatko krokuset, onko puutarhatonttu jo livahtanut suihkulähteen ääreen vastaanottamaan kevättä? Vai onko piha kenties vielä luonnontilassa odottamassa puhkeamista täyteen kukoistukseensa?
Meillä taas pihan ja talon edustan koristelu on tänä keväänä ollut hieman yllätyksellistä. Sisäpiha on tietenkin kokolailla näyttänyt jonkin asteiselta rakennustyömaalta. No sitähän se on ollutkin, mutta yllättävän kivuttomasti näkymään on tottunut. Ennemminkin on ollut tyytyväinen kun kasoja on ollut enemmän tai vähemmän, ainakin näkyvissä on ollut liikettä ja tuntua siitä että työt edistyvät. Onnellisin olisin jos vielä jonain päivänä toisesta ikkunastani näkisi ulos mutta ehkäpä sitäkin osaa arvostaa enemmän kun ensin kuukausi kaupalla on tuijottanut läpinäkymätöntä pressua.
Niistä koristeista siis. Ensimmäisenä silmiin pisti talon edustalle tupsahtanut liesi. Melko uuden näköinen liesi mutta siis liesi. No, eipä siinä sitten mitään; ajattelin ja menin kotiin. Kunnes muutaman päivä myöhemmin talon edustalla oli myös pesukone. Ja jälleen ihan käyttökelpoisen näköinen. Siis ei ainakaan mikään 20 vuotta vanha aparaatti. Talohan on vielä lisäksi huolellisesti paketoituna, ettei niitä ole edes voinut ikkunoista tipahdella. Näin meillä päin. Olisiko jonkun keskustalaisen sinkkumiehen harjoitustyö vaimon pihalle laittamisesta..tyrkätään liesi ja pesukone kadulle..?

Visiitti valkotakkisella

Muutama sana terveydestä, koska tällä blogilla on ollut tapana olla laaja-alainen. Sain itseni vihdoinkin lääkärille kevätauringon tsemppaamana. Lähinnä siitä syystä että talven aikana tuntui, että flunssaa flunssan perään riitti, yleiskunto on nolla, vaikka juosuakin on yritetty, ja olen jopa viettänyt sen verran järkevän oloista yleiselämää, ettei sekään voinut olla vikana tossun liimantumiseen asfalttiin. Myös räkää on valunut kurkusta ihan kiitettävästi ja olo ollut melkoisen nuhjainen koko alkuvuoden.
Ja miten kävi? Normaalit peruslabrat ja bumerangina ärhäkämmän puoleinen antibioottikuuri. Tulehdushan siellä kropassa sitten jylläsi, eikä ollut kauhean yllättävää kuultavaa että perusoireina väsymys sekä yleiskunnon lasku.. Olisiko kannattanut mennä aiemmin..?Hmm..ehkäpä. Jonkinlaisena opetuksena itsensä kuunteleminen. Jos tuntuu siltä, että on sairas, niin kyllä sitä silloin on. Kun kerran keskimääräisesti jaksaa, ja usein jaksaa loput viimeistään tsemppaamalla, niin jos yhtäkkiä ei pääse edes tsemppaamalla alkuun, niin kyllä silloin jossakin on vikaa. Tämä opiksi.

Tyttöjä maailmalta

Joskus tai usein, riippuu miten asiaa katsoo, tulee työn kautta eteen hauskoja ja mielenkiintoisia asioita. Normaalisti usein, koska olen kiinnostunut ympärillä tapahtuvista asioista, ja käsittäkseni henkilökohtainen kiinnostus omaa työtään kohtaan on sallittua. Mutta tulehaan niitä myös haastavuuspäiviä, ja niitä päiviä jolloin on syytä turvautua vanhaan tuttuun; " Miksi teit? -kysysmyspatteristoon. (1. Miksi teit? 2. Miksi teit? 3. Miksi teit)
Töistä johtuen olin siis tänään katsomassa Maria!:a Le corps mince de Francoisen innoittamana. Olen sivukorvalla(oikeastaan kummallakin) töissä avokonttorissa kuullut että "nää tulee olemaan suomen tunnetuin bändi", biisejä on soitettu kuuluvalla volyymillä ja bändin nousu on ollut seurannassa. Kun sitten tänään oli mahdollisuus nähdä ja kuulla nuo maailman ihmeet, lähdin vapaaehtoisesti iltamyöhällä(huomaako mistään että viime aikoina on väsyttänyt) patsastelemaan studioyleisöksi. Voin sitten vanhana rouvana kirjoittaa muistelmiini kuinka hengailtiin Emman, Mian ja Malinin kanssa Ylen tuotantotalon röökillä.(tai miten se nyt menikään..)
Muina vieraina Andy "mun on aina pakko varastaa koko show ja kaikkien huomio" McCoy, Laura Lepistö sekä Kari Caven ja Miina Äkkijyrkkä.
Keskusteluohjelmien hyvä puoli on se, että ne kuullostavat paremmilta paikan päällä. Paljon paremmilta. Osaltaan siihen vaikuttaa sosiaalinen suora yhteys, ja kaukosäätimen puute. Nauretaanhan porukassa muutenkin jutuille herkemmin kuin ehkä juttu konsanaan ansaitsee. Arto Nyberikin saattaisi kuullostaa mukaansa tempaavalta jos hänen kanssaan istuisi samassa pienessä suljetussa tilassa tv-lamppujen hohkatessa kuumottavasti takaraivoon.
Maria Veitolasta nyt voi pitää tai olla pitämättä, tai olla ajattelematta kauheasti mitään. Ihan hyvin klaarattu ohjelma läpi, vähemmälläkin sillisalaatti sisällöllä olisi ehkä pärjännyt. Lopun Karin Caven ja Miina Äkkijyrkkä jäi vähän tyngäksi mutta sekin johtui osaksi siitä ettei Andy pystynyt antamaan kenellekään toiselle suunvuoroa. Minkäs teet kun kaikki on jo koettu, tehty ja nähty. Mutta sydämmellä pitää tehdä, paitsi kompromisseja. Mutta tytöt vetivät reippaasti ja tuntuvat olevan juuri oman kaltaisiaan. Siitä saa aina pisteet. Oli meno tai laji mikä tahansa, jos vaan on oma itsensä, on se jo puolet kotiin päin. Liika yrittäminen on aina pahasta. Sillä ei saa aikaiseksi kun kasan anteeksipyyntöjä ja puoliksi tyhjiä laseja.
Mutta seuraavaksi odotetaan uuni kuumana Le corpsin uutta musavideota, jossa tyttöjen pitäisi hurjastella suomalaisilla jopoilla!

Tik-Tak...Tik-Tak...

Ei vieläkään mitään. Päivä on jo kääntynyt puoleen, eikä uudella kansalaisella tunnu olevan kiire. Ymmärtääköhän hän tilanteen vakavuuden. Tämä saattaa olla ainut mahdollisuuteni päästä mukaan synnytykseen, ja kello käy. Jos tätä menoa jatkuu pitkäänkin, niin kaveri saa oman isänsä mukaan syntymäänsä, ja mikäs tarina se on jälkipolville kerrottavaksi.. Kysyn vaan.

Käykää muuten Minkki P:n blogissa äänestämässä ja kertomassa mitä haluaisitte lukea liikunta-aiheisesta blogista. Kerrankin saa toivoa, ja esittää mielipiteensä sisällöstä.