Tomaattia pukkaa

Mikä voi olla hienompaa, kuin se että ruokaa kasvaa kotona? No eipä paljon mikään! Tomaatit ikkunalaudalla suorastaan kukoistavat, jos ei nyt pikkutarkasti tuijota hieman kupsahtaneita lehtiä.

Kesällä olin jo aivan fiiliksissä kun marjoja sai käden ojennuksen päästä ja kalaa viereisestä järvestä. (tai no, kuka sai kuka ei..) Siitä tuli sellainen olo, että näin sen pitääkin olla. Kaupunkioloissa vain ruuan kasvattaminen on perin haasteellista. Tuleehan siitäkin kilohintaa jos pitää itselleen siirtolapuutarha hankkia.

Hyvä tomaatti, parempi mieli!

Lisää tomaateista

Mimosakin on saanut tomaatit kasvamaan kotona

Ja Henrieten vinkit mitä muuta voi kasvattaa ikkunalaudalla

Menovinkki huomiselle - mahdollisuus myöhemmäksikin

Kaikki eivät tarvitse apua joka päivä. Kaikkien ei myöskään tarvitse sitä antaa päivittäin. Mutta välillä on hyvä miettiä, voisko mahdollisesti tehdä jotain, mikä auttaisi. Auttaminenhan on pohjimmiltaan äärimmäisen itsekästä - itsellehän siitä tulee hyvä olo.
Yksi vaihtoehto on sijaisperhe- tai tukiperhetoiminta. Tukiperheenä voi olla iso apu, vaikka kerran kuukaudessa kun apua tarvitsevan perheen omat voimavarat ovat vähissä.
Tästä aiheesta lisää tietoa saa täällä metropolialueella huomenna:

Infotilaisuus tukiperhe- ja sijaisperhetoiminnasta
Aika: 23.9.2009 klo 17.30
Paikka: Tiukula, Koskelantie 38, Helsinki

Tukiperhe on perhe, joka on kiinnostunut lasten auttamisesta sekä on
halukas jakamaan aikaansa ja aikuisen läsnäoloa myös muille lapsille.
Tukiperheet ovat aivan tavallisia vapaaehtoisia perheitä, joilla on tarjota
aikaa, lämpöä ja turvallista huolenpitoa lapselle.

Rutiinit on tehty rikottaviksi

Eihän kukaan selviytyisi arjesta ilman rutiineja. Rutiinithan ovat niitä, jotka pitävät meidät jotenkin järjissämme ja kartalla aikataulujen kanssa. Kun ilman erillistä pohtimista tietää, että aamulla on hyvä harjata hampaat ja pukeutua, varmasti pääsee liikkeelle nopeammin kuin pyörittämällä tunti kaupalla eri vaihtoehtoja mahdollisuuksineen. Mutta tekee hyvää rikkoa myös omia rajojaan ja rutiineja. Ei, en nyt varsinaisesti tarkoita ulos alasti lähtemistä.

Koiraviikosta jäi hyvä mieli. Se oli hauska, ja opettavainen viikko. Uusia kokemuksia ja havaintoja tuli joka päivä. (ja pusuja. osa niistä tosin tuoksui koiranruualta. pahempaankin on joskus tullut maistettua) Jos tätä olisi jatkunut vielä kauemmin, olisin todennäköisesti vielä alkanut pitää Koirapuisto-blogia. Mutta eläimen kanssa rutiinit rikkoutuvat. Aikaisempina viikkoina ei ole kakkaaminen ollut läheskään niin keskeinen osa arjen pyörittämistä mutta kuluneena viikkona tuli kuljeskeltua tovi jos toinenkin siinä toivossa "jos vaikka se tulisi".

Tällä viikolla pitää keskittyä jo muuhun.

Tosi "Fresh" kokemus

Tänään tuli taas AjatusKuplan arvoinen hetki. Luentosalin edessä oleva herra about 40 v, kommentoi "miten Atria on kuulemma tehnyt mainoksen missä vanhempi nainen haikailee nuorta miestä". Tämän jälkeen hän kertoi varmana miten yritysten palautepuhelimet olisivat tukossa, jos joku uskaltaisi näyttää jotain päinvastaista! Feministit olisivat kyllä heti linjoilla, jos mies haaveilisi nuoresta naisesta. (as if..)

Kyseistä mainosta on näytetty tv:ssä jo kymmeniä kertoja, ja siitä voi olla montaa mieltä. Sekä mies, että nainen. Vanhempi ja nuorempi. Itse en pidä sen tyylistä mutta myyntiluvut tulevat myöhemmin näyttämään onko lanseeraus ollut "hyvä" vai "huono". Ostan niin vähän eineksiä muutenkaan, ettei oma ostoskäyttäytymiseni tule heilauttamaan vaakaa puoleen jos toiseen.

Mutta en ollut ällistynyt mainoksesta vaan reagointitavasta minkä tämä totuuden torvi otti asiaan, mitä hän ei ole edes nähnyt. Audi-casessa itkettiin keskustelu- ja yleisönosastopalstoilla kuinka "miestä saa haukkua ja naista ei". (Miten niin?! ) Eihän kumpaakaan sukupuolta saa, eikä pidä, korostaa toisen kustannuksella.

Eikö tässä yhteiskunnassa ole aina ollut täysin normaalia ja suotavaa, jopa ihailtavaa, jos miehellä on nuorempi nainen? Milloinkohan tämä kyseinen kaveri on nähnyt printti- tai tv-mainoksen missä mies himoitsee itseään vanhempaa naista? Eikö kaikkea ole ammoisista ajoista lähtien myyty nuorilla naisilla?

Mutta melkein ihmetyttää, miksi keski-ikää lähestyvä mies on tuohtunut mainoksesta jossa vanhempi nainen haaveilee nuoremmasta miehestä? Eihän hän itse ole kuitenkaan kiinnostunut vanhoista naisista, joten mielikuva ei ole pois häneltä. Vai onko kyse siitä että mies yleensäkin esitetään objektina? (objekti tosin pääsee painamaan vanhempaa kohdetta pianon päällä) Emme onneksi joutuneet kuuntelemaan tätä monologia pidempään mutta jouduin ihan ääneen myötäilemään suuren valistajan toteamukseen "että eihän tämä nyt kuulu asiaan mitenkään".

ps. ja se kappale joka mainoksessa soi on Anna Puun Kaunis päivä.

Kritisoisin myös Helmi sivujen törkeän mainonnallista sisältöä. "Artikkelissa" ei ole mitään toimituksellista sisältöä mutta eipä siinä myöskään lue mainos. "Objektiivisesti" ollaan vain todettu että "tässä se tuoreus näkyy ja tuntuu". Huh!

Tuotteesta Kemikaalicocktail

Fresh nyppii myös Viinipirua

Myös Project Mamalla on aiheesta mielipide

Sekä Urbaanilla Orankilla

Ensimmäinen koulupäivä

Suorittaessani tradenomin tutkintoa työn ohessa, muistan päättäneeni "ettei ikinä enää opintoja työn ohessa". Lyhytkursseja yms. toki, mutta ei pitkiä ja liikaa kuormittavia opintoja. Se oli tämän vuosituhannen alussa.

Never say never. Tänä syksynä kamelin selkä katkesi, ja hain 1,5 vuoden lisäkoulutukseen. Työn ohessa. Myönnän, että aloituskahvi oli mennä väärään kurkkuun kun näin 12 tunnin viikkoarvion opintoihin tarvittavasta ajasta. No, paikalla oli 40 muutakin, eikä kenelläkään ole vuorokaudessa enempää tunteja.

Ensimmäisen päivän saldo oli yksi entinen työkaveri yli 10 vuoden takaa, yksi entisten työkavereiden uusi toimari, 7 tuntia paikallaan istumista, kirja kotiin luettavaksi, pari paksua nippua teorioita(n. 300 sivua) ja kotitehtävä. Ryhmä-kotitehtävä.

Mutta aloituksesta jäi hyvä alkutunnelma. Paikallaolijat olivat yllättävän synergisen tuntuinen ryhmä. Myös tyypillinen jankkaaja-hahmo ja keskeyttäjä-hahmo puuttuivat(tosin huomenna ryhmään vielä liittyy ihmisiä) kokonaan, joten luennotkin sujuivat aikataulussa ja jouhevasti. Epäilen kyllä, että joku piilevä Kaikki-Tietävä vain pidätteli ensimmäisen päivän kunniaksi, ja hyvin nukutun yön jälkeen avautuminen voi tapahtua Niagaran tavoin.

Pystypainia heti aamusta

Olen aamulenkeillä koiran kanssa täällä kaupungissa sen verran amatööri, että alan ymmärtää vasta nyt reitin ja ajoituksen merkityksen. Erityisesti jos kotiin haluaa selvitä alle tunnissa. Tunti sinänsä on aivan hyvä lenkkiaika mutta Koira pääsi jo aikaisin aamulla yhdelle lenkille, joten toinen lenkki voi jäädäkin hieman alle tuntiin. Sepäs täällä Vallilassa ei olekaan niin helppoa, koska niitä kavereita löytyy joka kulman takaa. Aivan joka kulman.

Aaamuhyppely 10 kuukautisen kaverin kanssa kestää, kun toinen jää vielä makamaan maahan toisen koiran nähdessään. Tämän kun toistaa 12 kertaa niin reitti ei etene. Mutta nauramaan sitä itsekin joutui kun kaikista ehdokkaista loppujen lopuksi löytyi se oma rotutoveri. Silloin synkkasi. Pystypaini on se joka pojat sytyttää, lajista tai rodusta riippumatta .

Mini-tomaatteja ikkunalaudalla ja mini-kreppejä päässä

Sain viikonloppuvieraaltani lahjan, mikä oli tietysti hieman nolostuttavaa, koska on jo tarpeeksi lahjaa, että saa ystävänsä vieraaksi. Ihmisillä on aina niin paljon tekemistä, ja niin vähän aikaa. On iso uhraus lähteä kyläilemään ja olla useampi yö pois oman kodin mukavuuksien ääreltä.

Mutta sain myös siis lahjan. Minikokoisen kreppiraudan! Sen oikea nimi on tietysti tyvikohottaja mutta käytännössä se tekee minikokoisia kreppauksia. Aivan loistava!

Olen sitä ikäluokkaa joka Zero Ninen keikalle Lallintalolle lähtiessään kreppasi hiuksensa, joten homma on hanskassa. En vain ole tiennyt että kyseinen mielenhäiriö on järkeistetty 2000 -luvulla hyötykäyttöön. Minikoisessa hommassa on ajatuksena ettei kreppaus varsinaisesti näy, vaan tuuheutetaan hiuksia nostattamalla niitä päänahasta. (Mikä, bytheway, ehkäisee myös rasvoittumista)

Tosin ensimmäisellä kerralla, hieman kiireessä, kävi juuri niin kuin ajattelinkin. Krepeistä tuli hyvinkin näkyviä. Vieras ehdotti kohteliaasti suoritusrautaa. Muoti ei ole kuitenkaan itselleni niin päivän päälle. Koin olevani iloisesti retro. Toinen ilahduttava lahja tuli kun Koiran mukana tuli tomattipensas! Loistava juttu sekin. Ikkunalautani ovat aivan kohtuulliset, niille kyllä mahtuu, eikä itse olisi tullut hankituksi. Yrttien kasvattaminenkin on jäänyt "sopivia ruukkuja ja hetkeä odotellessa". Nyt on sitten kotonakin tekemistä kun bloggaamisen lisäksi voi seurata kun tomaatti kasvaa.

Kaupungissa vierailua ja koirailua

Viikonloppu hujahti stand upin, Habitaren ja vieraan merkeissä. Tässä välissä tuli vielä useampia kertoja ruokailtuakin, koska Loimaan Pauliina jäi kerrankin ihastelemaan pääkaupungin menoa koko viikonlopuksi. Hyvä niin. Nyt on käyty Korjaamolla kuulemassa komediaa, Nollassa reggae- brunssilla (aivopesu alkoo jo vaikuttaa, kiitos vain) ja vielä jonkin näköisellä iltapalallakin Kuu Kuussa. Ehdimme myös Kampissa olevaan Empire Plazaan syömään erittäin myöhäistä lounasta. Pidän heidän rauhallisesta sisustuksestaan ja ystävällisestä henkilökunnasta. Myös ruoka on ollut hyvää. Kukka ruuassa on myös aina kiva piristys. Käväisimme myös Habitaressa, sekä järkyttävän monessa vaatekaupassa, joten kaupallisuutta, kulttuuria, designia ja ruokailtua tuli tasapainoisesti.

Minkki P:n järkkäämä stand up oli mukava yllätys. Muutama vuosi sitten alkoi tuntua kuin kaikki stand up jutut olisivat samaa räiskälettä. Kun olet kuullut yhden, olet kuullut kaikki.

Tällä kertaa oli aidosti hauskaa. Korjaamolla esiintyivät Tommi Mujo, Heli Sutela ja Teemu Vesterinen. Tästä kolmikosta Teemu Vesterinen oli suveneeristi hauskin. Tosin kun näimme hänet seuraavana päivänä Mannerheimintiellä, ja päätin ystävällisesti antaa positiivista palautetta, kaveri tuntui jäätyvän silmiemme edestä. Luulisi ettei nyt olisi kovin vaikea ottaa vastaan palautetta oman esiintymisen parhaudesta. Tommi Mujunen oli ihan viihdyttävä ja harmittoman hauska mutta ei ehkä niin hioutunut ja vahva kuin Vesterinen. Lämmittelijän rooli sopi hänelle. Heli Sutelaan puolestaan olin hieman pettynyt, vaikkakin jo pelkkä hänen näkemisensä alkaa naurattaa. Kiitos Annen ja Ellun!

Loppuviikon Vallilassa asustelee Koira T. Hän koitutuikin aivan ilmiömäisesti heti saavuttuaan. Viime yönä oli tietenkin yhden kerran pakko hypätä sänkyyn testaamaan pätevätkö öisin samat säännöt kuin päivällä. Kun ne pätivät, ovela koirasankari hyppäsi vieraani sänkyyn.Sielläkään ei hellytty. Uniltaan herätetty vieraskin oli sitä mieltä että koiralle on paras nukkua lattialla tai omassa pedissään.

Näillä eväillä taas uuteen viikkoon joka itseasiassa lupaa paljonkin uusia juttuja. Työnohessa opiskelu alkaa taas keskiviikkoja. Ja huomenna menen tutustumaan Zodiakin; Tanssi mielessä ja kehossa -kurssiin. Toivottavasti nämä kummatkin osoittautuvat raikkaiksi syyslöydyöksiksi.

Ympäristöteini valaisi viikon!

Pääsin eilen Elämä Lapselle konserttiin Loimaan Lapsen kanssa. Tai eihän hän enää lapsi ole, koska syksyllä alkoi yläaste. Matkalla konserttiin kävi myös ilmi, että mieluisin konserttiartisisti olisi Muse. Se siitä kommunikoinnista.
Konsertin jälkeen eräskin banaanimerkki jakoi Hartwallin pihalla banaaniananas-smoothieta pienissä muovipulloissa. Tämä aiheutti sen, että tyhjiä ja rikottuja pulloja koristi kulkuväylää. Muutaman nuoren miehen kehittävä hupi oli myös ottaa vauhtia ja paiskata täysinäinen pullo asfalttiin, johon se "hauskasti " räjähtäen levisi.
Kävelimme muutamia satoja metrejä kävelytietä ja nuori seuralaiseni osoitteli sotkumäärää(mitä itseasiassa oli vähemmän kuin yleensä) närkästyynä. Olin samaa mieltä mutta ehkä turtuneempi ainaiseen joukkotapahtuma -sotkemiseen.
Mutta mitä tekee seuraavaksi Loimaan Teini; nappaa reippaasti maasta kierivän pullon käteensä. Ja hetken päästä toisen(!) , ja alkaa etsiä roskista. Samaan aikaan kymmenien ja kymmenien kävellessä piittaamattomana.
Roskista ei luonnollisesti löytynyt heti. Teini huomautti että jos roskiksia olisi enemmän, eivät ihmiset heittäisi niitä kadulle. Nyökkäilin myöntyväisenä, ja olin ällistynyt(ja häikäistynyt) että vieressäni käveli yläasteikäinen ihminen, joka puuttui roskaamiseen. Etenkin kun valtavirrasta se tuntui olevan täysin OK. Meillähän on yleensä tapana käyttäytyä "niin kuin muutkin" tai käyttää tekosyynä sitä "kun ei kukaan muukaan."
Hyvät teot pitää palkita. Ennen nukkumaan menoa lahjoitin nuorelle ympäristöaktivistille kukkapannan, jota hän oli himoinnut päästäni muutama viikko aiemmin. Kehuin vielä vuolaasti kuinka uskomattoman hienosti hän oli toiminut, ja miten upeaa hänen käytöksensä oli. Teini kiitti, jopa ehkä hieman hämmentyneenä kaikesta suitsutuksesta, mutta loogisesti kysyi; " ai pitääkö munkin nyt sitten antaa sulle jotain, kun sä oot käyttäytynyt kivasti?". Ei tarvinnut.

Vasara ja nauloja

Upea sunnuntai. Pääsin käsiksi sirkkeliin. Eikä edes sattunut. Pääsin myös näkemään lattialaudoituksen alle, sekä miten uusi lautalattia löytää muotonsa. Myös sähköputkenasennusta lattiapuruihin tuli seurattua tiiviisti. Toivottavasti seuraavalla kerralla pääsisin vielä mukaan seinälevyn asennukseen ja listoitukseen.

Jäin samalta istumalta pohtimaan miksei työväenopistosta tunnu löytyvän perusrakentamisen kursseja. Löytyy kyllä kursseja kokkaukseen, käsitöihin, veistoon sekä puutarhan hoitoon mutta "miten uusin lattian" -kurssia ei ole tarjolla. Perunoiden keittämistä tai pannulapun virkkaamista on saattanut oppia jo peruskoulussa mutta ainkaan meillä Loimaalla ei käsitelty missään vaiheessa lattian koolausta. Entä mainittiinko teillä jotakin tuulettuvasta alapohjasta, tai siitä mikä olisi kestävintä luonnonmukaista maalia? (viimeksi mainittuun kuulemma saa asiantuntevaa palvelua Töölön värisilmästä) No, pientalorakentamisen kehittämiskeskus järjestää sentään jotain, mutta kolmessa tunnissa ehtii tuskin raapaista kuin pintaa. Mutta eihän koulussakaan ammattilaisiksi opita, vaan annetaan tarpeellisia työkaluja matkan varrelle.

Tuntuu, että meillä on muutenkin tarjolla käytännön lyhytkursseja liian vähän. Kohtuu ajassa ja kohtuu hinnalla järjestettävillä remonttikursseilla olisi varmasti kysyntää. Esim. listoittamisen perusteet pystyisi varmasti käymään läpi neljässä tunnissa. Pari viimeistä tuntia voitaisiin käyttää käytännön harjoitteluun. Kaakeloinnista ja tapetoinnista puhumattakaan. Sen sijaan puuveneenrakennus -kurssille en himoitse tänäkään vuonna.

Espoon työväenopistosta sentään löytyy seuraava:

Kurssilla käydään läpi sisäseinien maalaus, tapetointi ja panelointi, katon maalaus, kosteiden tilojen vedeneristys, maalaus ja kaakelointi. Muovimaton ja parketin asennus lattiaan. Remontin suunnittelu, työvaiheet ja tarvittavat työkalut. Kurssi ei sisällä käytännön harjoittelua.

Kaupungissa kannustamassa

Olen hieman yllättynyt, ettei urheilujuttujen perään ole kyselty. Anti-sporthan valitti, että niitä on liikaa mutta luulisi että senkin aiheen puuttumista joku ihmettelisi.

Tänään oli City-triathlonissa. Katsomassa. Hyvin tyytyväisenä, että olin ymmärtänyt rajani, ja toiminut sen mukaan. Nähtävästi kunnon ylilyönnissä, on kunnon jälkiverot.

Olen toiminut Kuisman epävirallisena valmentaja, ja ajatusta triathlonista on heitetty ilmoille. Järkevänä tukijana katsoin kohtuulliseksi aloittaa city-kilpailulla.

Tämän jälkeen ei tarvinnut kuin mainita asiasta ääneen Juhlaviikkojen runohumussa Juden kuullen, ja porukassa oli yksi ilmoittautuja lisää. "Eihän kolme kilometriä ole mitään". Kuuluisat viimeiset sanat. Kun vielä kummityttöni Siirin äiti tuli paikalle edustamaan Loimaalaista voimaa, oli paletti täydellinen. Erityiset aplodit muuten Ainolle. Pesi kundit sekä juoksussa, että pyöräilyssä. (ei mikään itseisarvo mutta kannustustukseksi tiedoksi)

Hieno tilaisuus, hyvin järjestetty. Kaikki toimi. Vaikka vakikävijät nurisivatkin uimastadionin käytön rajaamisesta pariksi päiväksi, on hienoa että kaupungissakin järjestetään katsojaystävällisiä kisailuita, ja madalletaan eri lajeihin tutustumista.

Tyylikäs suoritus myös kaikilta kolmelta osanottajalta. Mitä siitä olisikaan tullut jos olisi vielä treenannut?

Jättäisitkö itse yhteystiedot

Auto ei ole minulle pyhä lehmä. Ei edes melkein. Se on ollut kuitenkin yksi viime vuoden parhaista päätöksistä, ja helpottanut elämää monella tavalla. Ehkäpä jopa muutaman muunkin ihmisen. Kuitenkin olen työmatkat yms. kulkenut julkisilla, joten en koe että saastuttavuusindeksini olisi räjähdysmäisesti kasvanut. Kun on vielä pystynyt omistamaan kulkuneuvon puoliksi, on se tehnyt myös kuluista yllättävän inhimilliset. (puhumattakaan siitä, että toinenkin, kyllä, se hieno valkoinen, pyöräni varastettiin, on pyöräily hieman haasteellista tällä hetkellä)

Mutta jospa tulee uusien pyörien hankkiminen kalliiksi, ei se auton pitokaan varaosineen ilmaista ole. Etenkin kun muut rikkovat sitä. Oli ikävä yllätys huomata että peili oli pitänyt vetää mäsäksi.

Jäin miettimään että jättäisinkö itse yhteystiedot, jos kolhaisisin toisen autoa ja aiheuttaisin vahinkoa. Kyllä jättäisin. On se sitten auto, pyörä, talo, vaate tai mitä tahansa toisen omaa, niin eikö tekemisistään pidä ottaa vastuu? Vai voiko tehdä mitä vaan "jos kukaan ei näe"?

Audi, nainen, mies, puutarha

Aiheesta on jo sanottu paljon, joten vain muutama rivi. Sain siis tiistaina entiseltä työkaveriltani Pöhköltä meilin missä käskettiin aamun herätykseksi lukea Esa Kiesin haastattelu. Kuuliaisesti avasin Hesarin taloussivut, ja muistinkin jo kerran nähneeni kyseisen jutun. Kuuluin niihin huolellisesti valittuihin ammattilaisiin, jolle julkaisu oli lähetetty. Se vain oli nopeasti lentänyt paperinkeräykseen huolimattoman selailun jälkeen mutta nyt interweb tarjosi mahdollisuuden paikkaukseen.
Haastattelu oli täyttä kamaa alusta loppuun saakka. En voinut uskoa silmiäni, että omaa brändiään edustava myyntijohtaja lyttää toista sukupuolta ihan paperilla painettuna. Samoja kommenttejahan ovat kaikki keskustelupalstat täynnä, silloin niitä vain esitetään yksityisenä, ja valitettavan usein nimettöminä mielipiteinä.
Tämän kaiken keskellä jäin miettimään Anna-lehden roolia jupakassa. Mitä siellä on mietitty juttua tehdessä? "Ajateltiin tehdä pienen porukan hauska juttu". Olin kohderyhmässä, ja hauskuus jäi hämäräksi. Itseasiassa jäi epäselväksi mitä koko jutulla, sekä koko markkinointijulkaisulla haettiin. Myöhemmin päätoimittaja on selittänyt avanneensa tärkeän yhteiskunnallisen keskustelun. No miksi se ensin oli vitsi? Ilmoitusmyyjillä on varmasti ollut hauska viikko..
Mutta. Toiseen julkaisuun. Sukupuolirooleja yleisetetään joka paikassa. Luin tässä eräänä iltana Jokanaisen puutarhakirjaa(Rea Peltola&Vesa Koivu*Wsoy*2006). Nimensä mukaisesti se on suunnattu naisille. Heille kirja kertoo miehestä seuraavaa:

" Miehet ovat keskimäärin vahvempia kuin naiset, joten miestä voi pyytää siirtämään painavia taakkoja, kuten multa- ja kallisäkkejä. Miehet ovat usein myös innokkaita käyttämään lihasvoimaan ponnisteluun ja hikiseen urakointiin, kuten kaivamiseen ja lapiointiin. Kiitos ja ihailu voivat innostaa miehen kerrassaan hämmästyttäviin suorituksiin. "

Eipä siinä sitten muuta kuin mies puutarhaan kiveä pyörittämään!
Onpa tämä hassu maailma. Naiset korkkaroivat ja miehet näyttävät lihaksiaan. Ei ihme että tämä yhteiskunta on siinä kunnossa kuin on.

Nakki napsahti!

Puhelin soi keskellä työpäivää. Vallilan terveysasemalta ilmoitettiin, että olisin lämpimästi tervetullut seuraavana aamuna viisaudenhampaan leikkaukseen. Silmäilin nopeasti kalenteriani, ja tajusin että valitettavasti voisin mennä. Historiallisesti yhtään palaveria ei ollut vielä varattu loppuviikolle. Viimeksi nimittäin kasvoni näyttivät verrattain isokokoisen metsäkoneen alle jääneiltä..
En ehtinyt miettimä asiaa päivän aikana sen enempää. Eipä monen viikon varoitusaika olisi tilannetta muuttanut mutta hieman kaihersi, etten ollut saanut minkäänlaisia ohjeita esim. aamun ruokailusta, esilääkityksestä puhumattakaan. Sykekin ehti ponkaisemaan ilmoittautuessa, kun uusi "itseilmoittautumislaite" ilmoitti ettei minulla ollut kyseiseen toimipisteeseen varattua aikaa. "Mutta niin se kuulemma vain välillä tekee". Ja jo toisella kokeilukerralla aika löytyi sittenkin, juuri kun olin ponkaisemassa ulos etsimään ympäri kaupunkia sitä oikeaa yksikköä..
Epäilyistäni huolimatta kaikki sujui loistavasti. Nyt on pakko antaa kehuja, niin hyvää oli hoito ja työn laatu. Sekä hoitaja, että lääkäri, olivat kummatkin ystävällisiä, asiakashenkisiä sekä ammattitaitoisia. Ensimmäistä kertaa elämässäni hammaslääkäri vielä selosti kaiken tekemänsä koko toimenpiteen ajan.
Sain myös valtavasti kehuja ;"hienosti sä pärjäät, hyvin sä jaksat, oikein hyvä" jne. (siksihän pidinkin heitä niin paljon) Myös jaksamistani ja vointiani kyseltiin useampaan otteeseen. Olisi naurattanut, jos ei olisi tuntunut siltä kuin hampaani juuret pitävät viimeisillä voimillaan kiinni korvakäytävästäni. Sekunnin ajan pelkäsin että alan itkeä. Kyllä, hammaslääkärillä. (huh, kuinka noloa sitä olisi kertoa) Mutta kokosin itseni ja samaan aikaan myös hampaani ymmärsi hävinneensä vahvemmalleen, ja kaikki päätyi hyvin.
Olin vielä leikkausliina kasvoillani, kun innostunut lääkäri ja hoitaja ihastelivat poistamaansa hammasta ja kysyivät säästetäänkö se minunkin katsottavaksi. En halunnut laimentaa heidän intoaan. Ja totta tosiaan, siinä se oli, todella paksun juurakon kera! Eipä ihme että luulin että samalla kiskaisulla tulee mukana leukaluutakin..
Mutta todella hienoa asiakastyötä. Ja myös todella hienoa hammaslääkärin työtä. (oli myös mahdollista, että homma menee hampaan pilkkomiseksi, ja siitä olisi tullut meille kaikille huoneessa olijoille huomattavasti ikävämpi - ja pidempi - yhteinen kokemus) Julkinen hammashuolto veti pisteet tänään kotiin! Hyvä kuntapalvelut! Maksan kyseisestä toimenpiteestä 52 euroa mielelläni.
Sediksellä hyvä yhteenveto aiheesta täällä.

Kurjet - vaan ei kurjat

Sunnuntaina olin sanattomana uusissa maalaistouhuissani kun kuulin kurkien saapuvan. Ensin nousi parvi..sitten pilvien lomasta näkyi toinen..kolmas..ja vielä neljäskin. Ne nousivat ja kaarsivat, kierivät yhdessä, välillä taas eroten ja näky oli huuvaava. En voinut muuta kuin seisoa työhanskani suorina ja suu auki ihailla. En ole koskaan aiemmin kokenut kurkien läsnäoloa niin vahvana, saatika päässyt seuraamaan niiden lähtöharjoituksia niin läheltä ja pitkään.

Kurki on tuttu suomalaiselle taiteilijallekin. Esim. runoilija Kaarlo Sarkia on matkoillaan potenut tuskallista koti-ikävää. Mutta Suomeen palattuaan, hän - koditon vaeltaja - on pian taas lohduttoman, voimattoman kaipauksen vallassa:

Minä askeli raukoin

vain mittailen multaa -

siniauerta aukoin

päin lounaisen kultaa,

läpi ruskojen veren,

yli keinuvan meren,

kuun kuullossa, tähtein,

päin päivää ja poutaa

ja onneen ja kesään

pois syksystä lähtein

ja uuteen pesään

ne soitellen soutaa.

(Kaarlo Sarkia: Kurjet muuttavat)

Lisää puskista

Kirjastosta tuli tänään mukaan neljä puutarhakirjaa ja irlantilainen novelli. En ole koskaan aiemmin lukenut tai lainannut yhtäkään opusta kasvin kasvista. Mutta ihanaa suomessa on meidän kirjastolaitoksemme, jota ei koskaan voi hehkuttaa liikaa. Nytkin kyseisen alan kirjoja jäi hyllyyn vielä metrin verran.
En ole, tietääkseni, ollut koskaan mikään erityinen puutarhaihminen. Lajikkeet jotka tunnistan, pystyyvalitettavasti laskemaan yhden käden sormilla.. Silti huomasin että kuva-arkistostani löytyy tasaisin välein kukista ja kasveista otettuja kuvia, joten aivan huomiotta ne eivät ole jääneet. Sitäpaitsi "viljelinhän" jo viime vuonna keittiössäni ohraa. Vaikkenkaan niin kovin menestyksekkäästi.

Mutta se yksi poikkeus. Patrcik McCaben kirja lähti mukaan melkein vahingossa. Jos Irvine Welsh hehkuttaa takakannessa kirjan olevan mestariteos ja The Holy City on myös valittu Vuoden Irlantilaiseksi novelliksi, on vaikea kieltää itseltään moista kirjallista täyttymystä.

Yksi kirja huviksi, muut hyödyksi eli täyttämään täydellistä mustaa aukkoa yleissivistyksessä. Siis tiedän että nurmikkoa leikataan, lehtiä haravoidaan, rikkaruohoja kitketään ja että puita leikataan tiettynä aikana mutta esim. milloin; sitä en pysty muistilokeroistani kaivamaan. Onneksi on internet ja lähikirjasto sekä lukutaito, joten uskoisin tiedonhaluni täyttyvän nopeasti.

Itseasiassaa luin jo Pieni puutarha kirjan, jonka otteesta pidin. Esim. kompostin tekemisestä Dorte Gjefvsen kirjan lopussa kirjoittaa näin: " Toisin kun monet ehkä luulevat, ei ole olemassa mitään kompostipeikkoa, joka pistää päänsä esiin ja huutaa, jos se ei ole saanut huomiota muutamaan viikkoon". Hyvä toteamus, koska juuri jossain muualla oli kuvailtu uuvuttava selitys rakennekarttoineen, kuinka vaativa paljon työtä vaativa komposti on.

Risusavottaa ja anteeksipyytelyä

Olipa kummallinen viikonloppu. Tuli nähtyä sekin päivä, että Loimaannorppa lähti piha-&puutarhahommiin. Pihamaalle, minne periaatteessa ei olisi asiaa. Suvussamme toisten asiat ovat olleet hyvin liukuva käsite, joten viikate autoon ja menoksi.

Ihan vielä japanilaisen kivipuutarhan muotoilemiseen en päässyt, eikä bensatrimmerillekään ollut käyttöä. Projekti vaati näin aluksi isompia linjoja. Niin kuin esim. oikean lanneheilautuksen löytymistä viikatteen heilahtaessa oikeassa kulmassa.. (löytyi ja ei löytynyt)

Aloittelevan puutarhurin tuli kuuma nopeasti ja tottumattomuus näkyi. Sen verran onneksi on tullut elämän aikana ulkoilma/maalais/talli yms. -elämää harrastettua, ettei homma aivan pelleilyksi mennyt mutta amatöörivirheiksi mainittakoon mm. alimitoittu juomavesi, kuokan, sahan, viilan(ja lampaan) puuttuminen sekä ajoittainen omien voimien yliarvioiminen. En myöskään ole aivan varma, kuinka usein ammattilaiset pyytelevät pahoitellen ääneen anteeksi leikkaamiltaan puilta ja pensailta..

Kuitenkin oksa oksalta ja nokkonen nokkoselta "Kadonneen pihan metsästys09" edistyi. Valmista ei tullut, ei edes sinne päin mutta yllättävän nopeasti oman käden jälki konkretisoitui. Piha avartui ja koiranputki sai kyytiä. Kun päivätyössään viettää aikansa neljän seinän sisällä, on virkistävää hyvä päästä työskentelemään myös ulkona. Nyt on kädet, kyljet ja selkä kipeänä.Tietysti projekti olisi voinut olla pienempikin. Järkevyydestä puhumattakaan.

Maaseutu palkitsi kävijänsä myös todella kauniilla kurkiauralla. Ehdin kyllä ajatella, että niinkin mahtava kurkilauma omalla pellolla tuskin hivelisi silmiä aivan samalla tavalla. Ovathan kauppatorin lokitkin turistien mielestä niin vekkuleita..

Miten, milloin ja miksi puita tai istutuksia leikataan?
Miten leikkaan omenapuun?
Leikkaa puita mielummin keväällä.

Ovet vain aukeavat

Viime päivinä olen jälleen ihastellut miesten käytöstapoja. En tiedä tapahtuuko tätä enimmäkseen pääkaupunkiseudulla, vai rakennuksessa missä olen töissä mutta liikkeellä on paljon hyväkäytöksisiä miehiä.
Erityisesti nämä Tehtaankadun käytöskukkaset kunnostautuvat ovien avauksissa. Kuinka viehättävää. Kyse ei ole siitä, että enkö saisi ovea auki itsekin mutta arvostan elettä. Kaunis tapa. Ei tuuppimisia, ei laukuilla tönimisiä. Jokainen pääsee hissiin ja ulos vuorollaan, eikä kiirestään huolimatta kenenkään tarvitse päästä välttämättä ensimmäisenä.
Tänäänkin nuori mies joka seisoi hissin ovella selkä päin minuun, täysin luonnollisesti siirtyi sivuun ja avasi oven, jotta minä pääsisin hissiin ensin. Sama tapahtui ystävällisten hymyjen kera eilen. Ällistyttävän sulavaa. Jotkut ovat olleet kotona(tai koulussa, tai armeijassa) kun käytöstavoista on puhuttu.
Pidän muutenkin etiketistä ja sovituista säännöistä - tiettyyn rajaan asti. On paljon helpompaa kun tietää, kätelläänkö, halataanko, mihin aikaan tullaan ja erityisesti mihin aikaan odotetaan poistuvan. Pussataanko poskille kaksi vai kolme kertaa, ja otetaanko kengät pois vai ei. On myös helpottavaa jos jos jokin koodi kutsussa kertoo laittaako päälle arkista vai juhlavaa, voiko mukaan ottaa ystävän jne.
Erityisesti ujos on joskus hyvän käyttäytymisen este - vaikka tarkoitus on aivan päinvastainen. Tulee paikalle ja jättää jonkun kättelemättä koska ei halua tunkea ja "tehrä ittestään numeroo", tai poistuu sanomatta hyvästejä koska isännillä on juuri "jotain tärkeämpää kesken". Tai jättää vaikka kokonaan osallistumatta, koska uudessa ja vieraassa paikassa oma sopivuus huolestuttaa.
Mutta kyllä on ihanaa kun tervehditään, availlaan ovia, kiitetään ja ollaan ystävällisiä sekä kohteliaita kanssaihmisille. Arjen luksusta sekin.

Kaikkea hyvää jatkossa

Kotimatkalla linja 1. raitiovaunussa viereeni tuli istumaan vanha mummo. Hieman anteeksipyytävästi hän totesi tilaa olevan muuallakin mutta kertoi tulevansa nyt siihen kun on sitten lähempänä ovea. Tein tilaa ja sanoin että tottakai. Maaseutuvaihteeni kytkeytyi kuin automaattipilotista päälle ja olin valmis keskustelmaan hänen kanssaan loppumatkan. Olihan sentään päivän aikana sadellut ja hyvä marjasyksy meneillään..
Mutta matka eteni emmekä vaihtaneet sanaakaan.. Ehkä sylissäni avoinna oleva lehti antoi vaikutelman että muka halusin olla rauhassa.
Lähtiessään mummo kuitenkin hymyili. Hymyilin takaisin.
Hän kiitti. Olimmehan sentään matkustaneet yhdessä. Vielä ovelta hän katsoi minua, ja toivotti " kaikkea hyvää jatkossa. " Kiitin ja toivotin hänelle, matkakumppanilleni, samaa.
Sentään viisi pysäkin väliä.

Reikä-mysteeri

Viikonloppuna huomasin, että kesällä ostetussa mekossani oli reikä. Pieni reikä, mutta reikä kuitenkin. Perin harmittavaista. Yritin vielä vääntelehtiä sen kanssa optimistisesti, josko reikä ei olisi huomattava mutta olihan se. Jos vaatteessa on reikä, siinä on reikä. Lika lähtee pesemällä, ja eeh.. reikä paikkaamalla ? Mutta miten paikkaat trikoomekkoa jossa on pikkuruinen reikä? Et mitenkään.
No, eilen huomasin, että uudessa paidassanikin on reikä! Lähestulkoon vielä samassa kohdassa. Nyt tapahtuma on jo mysteeri. Kumpikin vaate on uudehko, ostettu eri paikoista eikä niiden alla pidetyissäkän vaatteissa ole hakasia tms, jotka reiän voisivat synnyttää. Neiti Marplelle olisi tilausta. Harmittaa heittää uusia hyväkuntoisia vaatteita pois mutta kiertoonkin laitettavien pitäisi olla ehjiä. Eniten tosin harmittaa, se että pidin kummastakin vaatteesta. Ne olivat hyviä ostoksia, ja harmittaa etteivät reiät voineet tulla vanhoihin vaatteisiin. Vai onkohan tässä jokin syvempi ekologinen opetus. Kyseinen mekko ja paita ovat niitä harvoja vaatteita, jotka olen ostanut tänä vuonna uutena. Käytettyjä kivoja vaatteita on tainnut tulla ostettua ns. muovikassikaupalla, eikä vielä reiän reikää. Elä ja opi.

Oma moka, paras moka

Viime toheloinnista onkin jo aikaa, joten tätä vain odotettiin. Kosautin autoni tänään pohja edellä mökkipolulla olevaan kallioon. Uskomattoman typerä tilanne. Olisi vain pitänyt katsoa. Tarkemmin. En katsonut. Kivi ja metalli kirskui. Siinäpä sitten oltiin auto jumissa, renkaat sutien.

Eikun avun hakuun. Mökkinaapurit eivät luonnollisesti olleet kotona. Myöskään varanumerot jotka mökille oli jätetty, ehkäpä juuri tällaisia tapahtumia varten, eivät vastanneet. Onneksi kyse oli vain autosta, eikä esim. kaulavaltimosta.

Soitin nöyränä kummipoikani isälle, joka asuu n. puolen tunnin ajomatkan päässä. Kerroin ymmärtäväni että hänellä varmasti olisi muutakin tekemistä kuin ajella pitkin maakuntia automokiani paikkailemassa mutta toisessa päässä yllättävän leppoisa ääni lupasi rientää auttamaan kunhan muilta puuhilta ehtisi. Olemme tunteneet toisemme niin kauan, että luultavasti puhelimen toisessa päässä oli kirkas kuva tapahtumien kulusta - ja tilasta. Ei tarvinnut selittää.

Kun kaikki muut vaihtoehdot oli kokeiltu, kumin sutimista estävää kynnysmattoa myöden, tuli kuningasidea kuorman purkamisesta. Kamaahan ei ollut mukana paljoa mutta tiukassa paikassa parillakin kilolla on merkitystä. Ja sepäs auttoi! Uskomattoman selkälihakset lamauttavan työntöpuuskan, ja keventyneen kuorman ansiosta auto liikahtikin kuin liikahtikin. (Eikä edes bensatankki haljennut.) Jälkeen päin on ollut sekä äärinmäisen idiootti sekä hyvin zenimäinen olo. Paljon, paljon pahemminkin olisi voinut käydä - mutta kun itse ajaa autonsa kiville niin kaipaa kunnon napautusta sunnuntai-hesarilla takaraivoon. Itseltään.

Kummitäti = Madonna

Sade tuntuu hyvältä, vaikkakin haikealta. Nytkö sille kesälle sitten oikeasti jätetään hyvästit, ja valmistaudutaan raikkaaseen syksyyn ja tunnelmallisiin kynttiläiltoihin..? Vai soitetaanko vielä muutama ilta epätoivoisesti Mamban "vielä on kesää jäljellä" -renkutusta ja lämmitellään Rakkauden Kesän hiipuvassa hehkussa..
Sisätiloissa työskentelyä keli kyllä helpottaa. Ilma on raikkaampaa ja mieli ei haikaile ulos. Kadut putsaantuvat ja sienisato vauhdittuu. Ehkä tänä syksynä oikeasti pääsen taas sienestämään.
Mutta paras juttu pitkään aikaan tuli eilen. Eräskin ukki oli pitkään selittänyt nuorelle neidille Madonnasta ja tehnyt kuuluisuuden suomeen saapumisesta numeroa. Pari vuotias neiti oli sitten kantanut äidilleen lehteä, Madonnan kuva kannessa, ja todennut: Noora-Täti.(!!) Ihana lapsi! En siis hetkeäkään ajatellut että " ou mai gaad, nyt mä näytän jo viiskymppiselta teinivaatteisiin pukeutuneelta anorektikolta ". Vaan on ihanaa että kaksivuotias pikku neito näkee kummitädissään maailman tähden glamouria! Sama homma oli toistunut vielä seuraavana päivänä kun lapsi oli nähnyt musiikkivideon tv:stä ja äit oli kysynyt kuka siinä esiintyy.
Taidanpa ilmoittautua tanssisalille...

Pientä päätään nostavaa ekologiaa

Se on taas äiti-maan ja ekologisten arvot nostaneet päätään. Kävin ostoksilla Ruohonjuuressa. Olen jo pitkään käyttänyt Ecoverin lattiapesuainetta, tiskiainetta ja nestemäistä pyykinpesuainetta. Mutta tunnustan olevani ns. hybridi-kuluttaja. Voin "hätätapauksessa" ottaa kaupan hyllyltä mitä tahansa pesuainetta jos muuta vaihtoehtoa ei ole käsillä. (Lue: olen unohtanut ostaa ajoissa täydennystä.) Mutta pääsääntöisesti pesuaineissa olen onnistunut melko hyvin siirtymään kokolailla Ecover-sarjan käyttäjäksi. Koska yleispesuaineessa ei ole valkaisuainetta, ja valkoiset vaatteet sitä vaativat, piti erikseen tänään lähteä hakemaan töiden jälkeen Ruohonjuuresta valkopyykinpesuaine. Nyt olen nähtävästi tullut siihen vaiheeseen että haluan ostaa itselleni hyvää omaatuntoa pesemällä pyykkiä, enkä saa sitä tavallisella pyykinpesuaineella. Aikaisemmin olisin voinut hakea vaikka Omoa lähikaupasta mutta nyt se tie on nähtävästi loppuun kuljettu. Niin se vaan oppii vanhakin koira uusia temppuja.. Samahan tapahtui luomukananmunien kanssa. Ensin silloin tällöin, sitten useammin ja nyt joka kerta. Kyse on kuitenkin tottumuksesta, eikä kaiken muutoksen tarvitsekaan tapahtua yhden päivän aikana.

Muita heräteostoksia olivat: spelttijuusto-näkkäri, Clipperin organic -sleep easy -tee(kyllä näen edelleenkin välillä niitä "terroristit jahtaavat minua" -unia), spelttirisotto, talonpojan kasvisnakki(tulen varmasti todella yllättymään) sekä ekologiset kikherneet.
*******
Ja hei, voin lämpimästi suositella Vaasankadun Vegemestaa. Aivan ihania hampurilaisia! Raati kokeili sekä Päivän parannusta(soijahampurilainen) sekä tuplajuustoa, vaikka tarjolla olisi ollut myös Kuumaa Kaipuutakin. Lisää näitä!

Pyörällä pöpelikköön, louhikkoon ja rappusia päin

Olin ystäväni kanssa syömässä eilen kun eräältäkin kaverilta tuli tekstarilla terkkuja fillarireissulta - ja kännykkäkuvaa ambulanssista. Nopeasti päättelin ettei ainakaan mielettömän pahasti ole käynyt, koska energiaa riitti kuvailuun. Varmuuden vuoksi mainitsemme tsemppiviestissä miespyöräilijälle korkokengät ja sukkanauhat, ja koska se tuotti täysin normaalin reaktion, saimme varmuuden ettei mitään henkistä liikahdusta/kolausta ollut tapahtunut. Kumpaankaan suuntaan.
Koska sankarit olivat ajamassa mäkeä alas pohjoisessa sujui potilaan hellepäivä mukavasti kuljetuksessa Helsinkiin. Verorahoja on ainakin käytetty kun samaa koipea on kuvattu kolmessa eri sairaalassa ympäri maata. Luulisi että siellä Oulun yliopistollisessa osaisivat ottaa aivan riittävän tasoisia kuvia.
Ollaksemme hyviä ystäviä päätimme puoli kymmenen aikaan lähteä Töölöön sairaalaan tervehdyskäynnille. Ovea avanneen vartijan vastaanotto ei ollut se lämpimin mutta kun kerroimme ystävämme vasta saapuneen hän päästikin kuin päästi meidät sisään tapaturmapuolelle. Ymmärrettävää on ettei ole aivan toivottua että jengiä lappaa osastoilla yömyöhään saakka..(vaikka toisaalta, eihän siellä kukaan muutenkaan saa nukuttua) Eikä mennyt kuin muutama minuutti ja käytävää pitkin tulla klenkkasi hyvinkin iloinen louhikkosukeltaja keppeineen. Pupilleista päätellen vereen oli onneksi imeytetty muutakin kuin pelkkää suolaliuosta.

Samalla reissulla oli kuulemma myös vedetty hyvää vauhtia pöpelikköön ja yhtä hyvällä vauhdilla päin hissiaseman rappusia, joten en olisi yllättynyt vaikka niitä kyyditettäviä olisi tullut sieltä isompikin porukka. Koittakaa kaverit nyt hei skarpata, ennen kuin sattuu jotain...

**** seuraavana päivänä:

Aikuista anarkiaa

Kulutusjuhla.fi järjesti tänään hienon parkkipaikka piknikin. Päätin käydä tukemassa tätä "mielenosoitusta" joukkoliikenteen, jalankulkijoiden sekä pyöräilijöiden puolesta. Vaikkakin itse nyt omistan puolet henkilöautosta, jolla keskimääräisesti ajan kerran, pari viikossa. Paikalla oli myös Mielitty Elina, jota en ole koskaan nähnyt ns. "oikeassa elämässä" vaikkakin blogien kautta olemme jo "tunteneet" parikin vuotta. Hauskaa.

Ehdin olla paikalla noin puolisen tuntia ennen kuin poliisit saapuivat. Olinkin hämmästynyt ettei virkavalta ollut paikalla jo aiemmin. Osasyy lienee Hakaniemen suvaitsevammassa ilmapiirissä. Pitkän sillan toisella puolella olisi varmasti noussut iso poru jo paljon aiemmin. Muutenkin ihmisten reagointi oli hauskan positiivista. Eräskin autoilija vain hymyili ja näytti peukkua, toinen ohi kulkenut vanhempi rouva vain naureskeli että "luuli jo nähneensä kaiken mutta että tämäkin vielä". Mutta luonnollisesti erään mansikanostajan piti tarkistaa että "missäs teillä on se parkkilipuke". Lipun ollessa hyvin esillä, ei hänellä ollut muuta huomautettavaa.

Sitten tulivat poliisit ja ottivat aikuisilta anarkisteilta luulot pois. Järjestäjä oli toki varmistanut poliisilta etukäteen, että tarvitaanko asiaan lupa, ja oli saanut kielteisen vastauksen. Kun joukkio ei välittömästi hajaantunut, vetäisi ajanut konstaapeli valttikortin takataskustaan. " Voitte itse valita, joko lähdette, tai tulette jokainen yksitellen tänne autoon, ja katsotaan kirjallisesti jokaisen kohdalla mikä on nimike". Loistavaa. Etenkin kun keski-ikämme oli todella turvallisen reippaasti yli 20-paremman puolen, mitään vettä väkevämpää ei oltu nautittu, ja käyttäytyminen oli melkein kuollettavan fiksua. Huomasin oman puupäämäisyyteni nousevan, ja olisin itse valinnut tuon kalliinman vaihtoehdot mutta onneksi kanssaihmiset ovat fiksumpia, ja päädyimme rauhanomaiseen hajaantumiseen. Poliisikin tuntui siinä vaiheessa jo lauhtuvan ja toteavan että "mukavampaahan teillä tuolla puistossa ja rannassa on". Niii-in, sehän tässä oli pointtina, kaikkien yhteinen mukavuus yhteiskunnassa.

Prostituutio ja Pipari

Miten kirjoittaa kauniisti prostituutiosta, ja miksi? Sofi Oksanen sai tänään muutaman lukijan pahoittamaan mielensä kolumnillaan Hesarissa. Valitukset koskivat hänen tyyliään käyttää "rumaa kieltä", hintatason paljastamista, naisten vainoamista ja huomiohakuisuutta.
No. Prostitutio ei kaunis asia.(sanana se on luonnollisesti kaunistellumpi kuin toisen ihmisen panemisen ja häpäisyn oikeuttaminen rahalla) Ei ole hienostunutta myydä omaa vartaloaan säilyäkseen hengissä.
Aiheesta kertovassa kolumnissaan Oksanen käytti mm. sanaa pipari. Jos kysyttäisiin suomalaiselta taksikuskilta mitä termejä reissultansa palaavat hyvin koulutetut perheenisät käyttävät, niin pipari olisi varmasti siistimmästä päästä.
Miksi asiasta pitäisi kirjoittaa peitellyn etäisesti kun itse asia on ruma ja yksinkertainen?

"Kunhan ajat varovasti.." ja "Oho - mistä tää tuli?"

Tänään oli Joulu 2.0. Sain suoraan työpaikalle polkupyörän. Ihanaa.
Tosin pihalla sen kanssa urpoillessani parkkipaikalle saapui myös iso pomo katsomaan työaikani hyödyllistä käyttöä. Mutta kylläpä on mukavaa, että ihmisellä on polkupyörä.(nopeampi sillä on hakea töitäkin) Kuisma oli tänään suurempi ilahduttaja kuin joulupukki/pääsiäispupu/pyhäArkkiEnkeli yhteensä kootessaan minulle mahtavan käyttöpyörän osista. Iso Kiitos.
Töistä lähtiessäni pyörästä kuului vähän tavallista isompaa ääntä. Fillarissahan ei ole steroita joita kääntää kovemmalle sivuäänten häiritessä, joten jouduin miettimään ääneen reagoimista. Tiesin myös että pyörä oli kasattu melkoisella hopulla. Pyöriä ei kasva joka puun oksalla, ja viimeiseksi halusin tahallaan rikkoa juuri saamani valkoisen ratsun.
Eikun soitto toiselle Ystävälle. Puhelimeen vastataan nykyään kuulemma" haloo. " Pyysin haloota lähtemään katsomaan naisten korkeushyppyä, ja samalla ehkä myös sivusilmällä uutta ajokkiani. (laskin että trikooasuiset naiset saattaisivat lisätä innostusta noin 100 prosentilla) Puoli tuntia tästä seisoinkin jo sitten Eltsun kentän nurmikolla pyörä usesammassa osassa ja useampi holkinnäköinen pitkin nurmikkoa.. Erityisesti pidin mm. kohdista: "Oho, mistä tää tuli?", " Miten päin tää oli?" ," Tuleeks tää tänne?" Olisin niin mielelläni antanut vaikka kaikkiin oikeat vastaukset mutta valitettavasti sattui olemaan ensimmäinen kerta kun edes näen stemmiä avattavan..
Välissä käytiin myös nopea välipuhelinkeskutelua aiheesta oliko kippi pieni, iso vai h**vetin iso. Paikalla olijan mielestä se oli vaihtoehdoista viimeinen, kokoajan mielestä ensimmäinen. Pyöränomistaja mietti samaan aikaan pitäisikö huolestua jos kaksi ihmistä tekee yhteenvedon; "..eihän tässä varmaan mitään kunhan ajat varovasti..". No, harvemmin sitä tulee työmatkaliikenteessä mitään "Pää edellä Kekkosaltaaseen" -temppuja tehtyäkään. Ehkä kummallakin kipillä pärjää ainakin syksyn läpi.
Kun ei nyt sitten vaan sattuis mitään...

Loman jälkeinen aikataulukapeikko

Loman jälkeen iski aikataulukapeikko. Kun oli tottunut, että tunteja saattoi jatkaa pitkälle yöhön, ja että päivässä ehti lukemaan kirjan tai kaksi, oli totuttautumistalyhyempään iltaan. Ja aikaisempaan aamuun.
Viime viikolla sain iltatunteja kulumaan myös siihen että kävin läpi kaikki Uudenmaan alueella tarjolla olevat myytävänä olevat asunnot, jotka olisivat lähellä vettä. Valitettavasti ostokykyni ei riitä niihin houkuttelevimpiin, ja ajokestokykyni puolestaan ei riitä järjettömän matkan päässä työpaikasta asumiseen. Mutta tulipa katsottua. Tämä tietysti alkoi siitä kun oli kesällä viettänyt aikaa pihalla ja liian tiiviit sisätilat alkoivat ahdistaa. Hetken olin jo sitä mieltä että Porvoostakin voisi käydä Helsingissä töissä, mutta mietin vielä.
Katsoitteko muuten eilen Kymmenen uutiset ja loppukevenneyksen? Kevennystä voisi kutsua myös kiusaukseksi. Koska harvoin sen katsomisesta selviää ilman kiusaantumista.
Eilen oltiin toimitettu täydellinen juttu kauppatorin lokeista. "Toimittaja" oli uskaltautunut pyöräilykypärä(?) päässä esittelemään Helsingin lokkiongelmaa koko suomelle. "Ongelma" kulminoituikin hienosti koska yksikään lokki ei käynyt toimittajan jäätelön kimppuun.
Arjessa homma toimii hieman toisin. Kädestä viedään kaikki. Sen lisäksi vedetään vielä kunnon ruikut olkapäälle, ja säestetään kesäistä rauhaa vielä
Kuulin eilen huhun, että Kaupunginjohtaja Pajunen on kutsumassa kaupunkilaisia nyt syksyllä lokkipesä-jahtiin. Kun tämä sanottiin ääneen eräässäkin autossa, ja vielä keskimääräistä viehättävämmässä seurassa, olin yllättynyt siitä innostuksen määrästä, jota kyseinen talkoo sai osakseen. Toisille sopii kukkien istutus, toisille lokkijahti.

Paluu kellon ja kalenterin pariin

Neljä viikkoa. Hujahtanut ohitse "ennen kuin ehti tekemään mitään". Kesäloma on lomailtu, ja paluu takaisin työelämään tapahtuu huomenna aamulla. Onneksi ei tarvitse mennä A-klinikan kautta..

Tajusinpa samalla myös mitä se tarkoittaa kun oma polkupyörä on varastettu. Sillä ei sitten enää sujahdetakaan Töölönlahdenrantaa pitkin tukka hulmuten, vaan töihin mennään jollain muulla. (jossain tutkimuksessa oli muuten todettu, että autoilija väistää turvallisimman matkan päästä jos pyöräilijällä on hulmuava vaaleat hiukset)

Onpa kyllä jännittävää miltä se sitten huomenna taas tuntuu, ja alkavatko elokuussa helteet kun vihdoin voi viettää päivänsä neljän seinän sisällä.

Lapset palloon ja aalloille

Kroatiassa rannalla tuli törmättyä kätevään systeemiin liian meluisalle ja energiselle jälkikasvulle . Eikun lapsi palloon ja mereen! Vaikka itse valitinkin, ettei uimaan ole pakko mennä jos ei halua, niin en ole aivan varma onko tämäkään vaihtoehto niitä houkuttelevimpia.

Joskus kipu tulee yllättäen. Aivan varkain. Liikennemerkistä, sanonannasta, runon rivistä, naurusta, äänenpainosta, yksittäisestä lauseesta.

Ei varoita. Tulee vain päästä varpaisiin.

En ehdi edes laittamaan vastaan. Kurkkua alkaa kuristaa. Luulin jo että olen tämän ylitse. Vaikka eihän sitä koskaan ole.

Itku tulee yhtäkkiä.

Näin sinusta yöllä unta. Herätessä piti muutaman kerran ajatella selkeästi, että ethän sinä ole. Enää. Tokkurainen mieli harasi vastaan. Olethan sinä kun juuri samassa autossa ajeltiin.. Siinähän sinä juuri olit. Unessa. Aivan kuin ennen. Yhtä mahdoton, yhtä sinä. Vielä hetki sitten.

Ikävä, suru, rakkaus.. veljiä ja siskoja keskenään. Mitään ei vähempään, mitään ei enempää.

Ystäväni, tänään sinua on Ikävä.

Uimaan vain kaakelilta

Viime viikolla ystäväni Paula tiivisti todella hyvin erään kesäuimisen syvimmän olemuksen. " Ai ootko säkin niitä jotka menee uimaan vain kun vesi on yli + 20 astetta ja kaakelilta? "

On totta että jokin kesä taisin uida vain uimastadionilla, enkä päässyt veteen edes joka kerta. Ei vain ollut pakko.

Uimisessakin tulee helposti sosiaalinen paine kun paikalla on muitakin. Jos "kaikki muutkin" menevät, niin pitäähän sinunkin mennä. Ja suomalainen jaksaa jankuttaa. Loputtomasti. Jos saisin euron jokaisesta kerrasta kun kesinä joku on taukoamatta jankannut että "etkö sää mee uimaan", "mee hei uimaan" tai "kävitkö jo uimassa" tms, olisi talouteni turvattu norppamummoksi saakka. En voi käsittää miksi ihmisillä on niin pakonomainen tarve saada toisetkin uimaan. Etenkin jos on ystävällisesti kieltäydytty ensimmäiset viisi kertaa. Onkin vaatinut muutaman ikävuoden, hieman päättäväisyyttä, sekä tietynlainen ilme, jotta hokeminen on loppunut.

Tiedän, tiedän. Eihän sitä millään pahalla mutta antakaan nyt hyvänen aika toisten olla uimatta, jos joku ei sinne kylmään mutalampeen nyt väen vängällä tahdo. Samaisesta syystä olen kyllä heivannut itseni muutama talvena avantoon mutta nyt sitäkään ei ole enää pakko tehdä.

No tänä kesänä olen ollut innostuneempi. Oikeastaan se polskimisen riemu alkoi jo viime kesänä. Mutta alle piti saada vähän ylimääräistä temppuenergiaa(ei, nyt en puhu alkoholista) ja vähän touhuamisen mieltä. Sekä keliä. Jos palelen, niin miksi haluaisin palella lisää. "No koska se virkistää". Yleensä olen ollut omasta mielestäni palellessani jo aivan tarpeeksi virkeä..

Itseasiassa luonnonvesissä uiminen ei ole kaikista muistakaan niin riemullista kuin olen luullut. Helpostihan sitä eksyy ajattelemaan että itse vain on se vinksahtanut luonnonoikku mutta tänäkin kesänä on tullut esiin monta muutakin ihmistä jotka eivät ole päässeet heittämään talviturkkiaan veteen. Jalan osuminen limaiseen ahveneen, Tappajai elokuva ja käsiin osuneet epäillyttävät vesikasvit ovat lapsena tehneet tehtävänsä..

Viime viikolla olisin pitkästä aikaa halunnut jäädä veteen pidemmäksikin aikaa. Vesi oli lämmintä. Ilta-aurinko lämmitti mutta viereinen kaislikko epäilytti. Sieltä oli pitkin viikkoa kuulunut uskomattomia molskahduksia ja haukeahan se silloin tarkoittaa. Isoa haukea.

Mitä ovat iltapäivälehdet saaneet lööpeillään aikaiseksi? Pilanneet pienen ihmisen herkän uintihetken. Haukihan voi kasvaa yli 20 kiloiseksi, ja sehän on jo sama että keskikokoinen koira roikkuisi hampaineen varpaassa..

Molskin kyllä vettä sitä vauhtia että hauen olisi pitänyt olla todellinen puupää käydäkseen kimppuuni mutta kalojahan ei ole koskaan syytetty liiallisesta älykkyydestä. Sitäpaitsi, Linnanmäen Sea worldissä käydessäni, kuulin muuten että, turskat(ja vielä todella rumat) ovat opetelleet osoittamaan hoitajilleen mieltään. Jos ne näkevät ihmisen, eikä ruokaa tipu, ne roiskuttavat hoitajan päälle vettä. Mieti sitä ja mielenvikaista haukea lilluessasi kesäisessä kaislikossa...

ps. Päivän biisi: Myöhemmin

Kosmonautista Hiljaiseen kylään

Leffojen peräkkäin katsominen ei ole koskaan ollut lempipuuhaani. Sitäkin on tullut tehtyä, erityisesti silloin jos ensimmäinen on ollut todella huono, tai jäänyt jopa kesken. Pääsääntöisesti kuitenkin tuntuu että elokuvan jälkeen pitää saada vähän aikaa aikaa ajatella mitä juuri on nähnyt, ja toivottavasti myös kokenut. Tietysti on paljon elokuvia, jotka eivät yksinkertaisesti aiheuta ajatuksen häivähdystäkään. Silloin on aivan sama vaikkei olisi katsonut alkutekstejä pidemmälle. Kyllä, myös elokuvista voi lähteä kesken pois. Elämä on lyhyt.
Kirjojen kanssa tunne on melkein sama. Tilanne vain on ajallisesti ongelmallisempi. Elokuvan voi katsoa 1,5 tunnissa, kirjaan menee yleensä pidempään. Lomapäiviä ei voi hukata päivä kaupalla edellisessä tarinassa viipyilemiseen, on vain käytettävä aika hyväkseen ja avattava seuraavan kertomuksen kannet. Hyvän kirjan jälkeen vain saattaa mielessä häivähtää huoli, siitä että seuraava kirja pilaa edellisen tunnelman tai siitä kehkeytyneet (muka hyvinkin kultivoituneet) ajatukset.
Viime viikolla tuli kuitenkin luettua mm. neljä melkoisen erilaista kirjaa; Vanhus ja Meri, Paska, Kosmonautti ja Hiljainen kylä. Taisi siinä sivussa mennä myös englannin kielinen viihderomaani Jenny Colganin Working Wonders.
Hemingwayn Vanhus ja Meri oli mielestäni ihana. Onpa tarkkanäköinen arvostelu. " Ihana. " Mitä sekin kertoo? Kirjahan on myös surullinen, raadollinen, pelkistetty, yksityiskohtainen, kapea-alainen, ja silti niin monisyinen. Luin sen yhdeltä istumalta. Ehkä oli hyväkin etten ollut lukenut sitä nuorempana. Nyt vanhan kalastajan tarina tuntui yhtä lempeältä ja virkistävältä kuin laiturilla puhaltanut kevyt lounaistuuli. Santiago ja hänen yhteinen kuolinkamppailunsa elämän suurimman kalansaaliin kanssa.
Irvine Welshin Paskaa en varmasti olisi ikinä itse lainannut kirjastosta mutta olin pulassa. Omat kirjani olivat loppuneet ja oli pakko turvautua muiden kirjoihin. Onneksi. Welshin Paska (alk. Filth) on tyylillisesti loistavan "puhdas" loppuun asti ja kirjan päähenkilö ainutlaatuinen sika. Haluamatta olla liian lokeroiva, voisin suositella kirjaa erityisesti mieslukijoille..(enkä pelkästään sen vuoksi että haarusväliä raavitaan ahnaan tarkasti useammin kuin kerran) Welshin muita teoksia ovat mm. Trainspotting, Liima ja Porno.
Finlandia-palkinto ehdokkaanakin ollut Kosmonautti oli puolestaan rappioromanttisen kaunis. Ah, niin kaunis. Siinä tunnelmassa viipyilin pitkään. Kuinka ruma voi olla herkkää ja kaunista. Kuinka ihminen on sydäntä särkevän kömpelö kaikkine suurine, ja niin huonosti peitellyine tunteineen.
Hiljaisen kylän otin hyllystä koska se oli vuoden esikoisromaani saksassa vuonna 2006 sekä myös kansainvälinen myyntimenestys. Tarina olikin kiinnostavasti kerrottu usean ihmisen äänellä mutta loppujen lopuksi jäi käteen melko vähän. Hiljainen kylä on ainakin nopealukuinen ja kuvaa ehkä hyvin aikaansa, tarinasta vain en saanut itse oikein mitään irti. Ruotsissa käännös sai myös vuoden dekkaripalkinnon ja saksassa Schenkelin seuraavakin kirja;Kalteis tuli palkituksi.

Oho, olinpa unohtaa Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissä, jota kuvaisin tarkaksi ja herttaiseksi. Ei kovinkaan mahtipontinen arvostelu mutta sitä se oli. Hyvä kirja, rullasi mutta ei jäänyt pinnalliseksi tai pelkäksi tunteiden peilaamiseksi.

Äidinkielen opettaja uskoo, että jos helvetti
on olemassa Hemingwayn Vanhus ja Meri odottaa häntä siellä.

Hiljainen kylä on puolestaan Antti Nisulan mielestä puhdistava
kokemus.

Paluu kaupunkiin

Kun on yhtä jaksoisesti melkein kolme viikkoa pois kotoa, avaa kotioven pienellä kunnioituksella. Onko kenties poissa ollessa tullut vesivahinkoa, kukat kuolleet, jääkaappiin jäänyt jotain tai mahdollisesti roskapussi jäänyt viemättä viime hetkien tiimellyksessä; mutta ei - kaikki kunnossa.
On mukava tunne tulla mielellään kotiin vaikka veden äärellä mökkeily on tämän maan parasta antia. Vesi loiskuaa laituriin, haavan lehdet havisevat puissa ja kevyt kesätuuli leikittelee iholla. Ja on aikaa. Silloin on hyvä olla.
Mutta kaupunkiinkin on hyvä tulla. Jossain vaiheessa kesää pitäisi ilmeisesti päästä ihan terassille asti, siitähän talven pimeinä räntäiltoina haaveillaan mutta vielä ei ole vain ehtinyt(tai kerennyt, niin kuin Loimaalla sanottaisiin) Sisävessa ja juokseva vesi(ja interwebbi) ovat arjessa mukava plussa, eikä hyttysiäkään tule ikävä. Silti kyllä mielummin asuisin ainakin toukokuusta syyskuuhun mökkiolosuhteissa. Neljä kuukautta samoissa trikoissa ja t-paidassa, hiukset linnunpesänä pään päällä mutta otsa rypyttömänä kuin synneistään vapaalla lapsella.. ;)

Kuk-kuu - Sivistyksen tuolta puolten

Hyvänen aika. Piti sitten veneellä lähteä Lohjan kirjastoon asti ilmoittamaan, että kesä jatkuu ja hengissä ollaan. Eipä, että perään oltaisiin varsinaisesti kyselty mutta lukijoilleni uskollisena en ole tottunut olemaan päiväkausia pois näppäimistöltä. Enkä nytkään olisi, elleivät yhteydet tekisi tepposiaan.
Toinen innoittaja on myös aika. Kun kerran lomatunnelmaan on päästy, vannekin alkaa jo otsalohkon ympärillä hellittää, niin ymmärtäähän sen että kommentoitavaa riittäisi päivittäin sivukaupalla. Niin Keskustan "Eroamattomista" kuin uskomattomista kesäaikaan tulevista radio-ohjelmista.(ehkäpä on aivan hyvä että yhteydet ovat tavoittamattomissa..)
Viikko sujuu rauhallisissa oloissa saarella. Kännykän netti toimii mutta blogger siinä ei, ja koska koneessa ei sattunut olemaan PC-suittia ladattuna, jäi yhteyden muodostaminen siihen. Joku teknisempi saattaisi tietää ratkaisun mutta nyt sitä mennään sillä mitä on!
Lohjan kirjastosta mukaan tuli Katri Lipsonin Kosmonautti, Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissä sekä Andrea Maria Schenkelin Hiljainen kylä. Loistava ja ystävällinen palvelu täälläkin. Kyllä taas on pakko hehkuttaa suomalaista kirjastolaitosta!
Kesämieltä ja kikkelis kokkelis!

**********

Sataa, sataa ropisee..

Nyt alkaa jo tuntumaan kesältä. Ensimmäiset lähestulkoon herneöverit on vedetty ja sadeloma jatkuu Varsinais-Suomessa. Loimijoen hauki on saanut lumilapiosta päähänsä, Maatalousmuseon possuille on käyty ehdottamasssa nimiä Kepu ja Keva, sekä yksi kappaletta kummilapsia on hihittänyt hysteerisesti jalassa roikkumassa.
Herneitä ei koskaan voi olla liikaa. Niitä pystyy syömään määrättömästi. Ehkä välillä joutuu pitämään pienen tauon mutta sen jälkeen pystyy taas syömään kevyesti niitä litrakaupalla. Mansikat ovat kauniita ja herkullisia. Mutta herne on se, joka tekee kesän.
Olen kolmatta päivää isoäidilläni, ja veuhkaaminen ydinperheen määrittelemisestä tuntuu naurettavalta. Etenkin aikoina, joilloin puolet ns. "normaaliperheistä" hajoavat ja perustavat uusperheitä, ja ehkä jopa sen jälkeisiä uusuusperheitä, jolloin on entistä hämärämpää kuka on kenenkin ydinperhettä. Ydinperhe on jokaiselle se, minkä jokainen kokee ydinperheeksi.
Isovanhemmat ovat aina olleet ydinperhettäni, eikä vähäisemmäksi sen vuoksi että asuin viikot heidän kanssaan käydessäni ala-asteen neljä ensimmäistä luokkaa. On ollut myös itsestään selvää, että olen ns. aikuisiällä käynyt isoäitini luona säännöllisesti, ja yövyn hänen luonaan Loimaa-turneiden aikana. Äitinorppa on sitten joutunut tyytymään ehkä vähäisempään seurusteluaikaan mutta olemme yhdessä tuumin todenneet, että "mennään ikäjärjestyksessä..". En tiedä miten laki tulkitsisi mutta nähdessään meidät kaupassa, ei voi erehtyä läheisestä perhesuhteesta. Valitettavasti - ja onneksi. ;)

Ruislinnun laulu korvissani ja kädessäni onnen kulta

Runon ja suven päivä. Voiko sopivampaa kesäpäivän juhlaa olla? Suomen suvi ja ihana runous! Yritin nopeasti miettiä suomen kauneinta runoa mutta se on yhtä vaikeaa kuin minkä muunkin tahansa "yksi ylitse muiden"-valitseminen. Kauneus on hetkessä.
Nocturne on ehkä helppo valinta mutta se taitaa olla myös niitä harvoja runoja, jonka suomessa yllättävän moni, erityisesti mies, osaa ulkoa. Ja kukapa ei haluaisi olla neiti Kesäheinä, jolle kesällä lauletaan?

Ruislinnun laulu korvissani
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön
on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure,
huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä
hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot
veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy
mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni
hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

http://www.kainuuneinoleinoseura.fi/eino_leino/

Hyvä Lintsi!

Usein miettii miksei asioita voi tehdä helpommin, tai "miksi kaikki ei toimi näin tai näin". Tänään kävi onneksi niin että Linnanmäen pysäköintiautomaatilla sai ajatella että "näinhän tän juuri pitäisikin toimia." Pysäköinnin nimittäin pystyy Lintsillä maksamaan puhelimella. Soitto tiettyyn numeroon, riippuen siitä kuinka pitkän ajan haluaa, ja lappu pompahtaa masiinasta. Eihän kenelläkään koskaan ole kolikoita mukana, tai jos on niin ei tarpeeksi, ja osa niistä ei edes käy, joten usein on saanut miettiä että miksei tätäkin voi maksaa tekstiviestillä tai puhelimella. Loistava homma. On varmasti pelastanut monta lapsiperhettä tuskailulta kun kolikkopussukan pohja onkin yllättäen tullut vastaan tai käteisen hankkiminen on yksinkertaisesti unohtunut. Siinä vaiheessa kun parkkipaikka vihdoin ja viimein on löytynyt, tuskin kukaan perheenpää haluaa lähteä etsimään lähintä pankkiautomaattia ja kolikonvaihtajaa.

Vähitellen hidastuu

Joskus, ani harvoin, epäilen kapasiteettiani. Nyt näin kävi hetkellisesti ensimmäisen lomaviikon aikana. Mutta samoin kuin kaikki muut suuret tunteet, sekin meni hujahduksessa ohi. Tiedän itsekin, että kestää viikon ennen kuin edes ymmärtää olevansa lomalla mutta aloin silti jo melkein potea syyllisyyttä ”etten ole henkisesti tarpeeksi lomalla”. Tarpeeksi lomalla ja tarpeeksi rentoutunut. Voi hyvät hyssykät ja hyssyköiden päärmeet ja kantasaumat. Aivan kuin vapaa-ajallakin olisi määre ja tehtävä täytettävänä.

Onneksi sain nopeasti maton hapsuista kiinni ja kaikki inkkarit kanoottiin, ja loma jatkui hyvinkin tarpeeksi rentoutuneena ja tarpeeksi lomatunnelmissa. Mutta on se vain niin että vie se hetken ennen kuin saa päänsä mukaan, vaikka loppukroppa olisikin jo molskahtanut vaatteineen päivineen uima-altaaseen.

Ensimmäisellä vapaalla viikolla ei ole tarvinnut kelloa katsellea. Elleivät miellyttävät velvollisuudet kusuisi, jäisin Kroatiaan vielä toiseksi, ehkä kolmanneksikin viikoksi. Tällä kertaa tuli vietettyä hyvin rauhallinen loma pienessä Bolin kalastajakylässä. Toisen ja kolmannen viikon aikana olisi voinut kiertää enemmän muitakin saaria. Tai lukea enemmän kirjoja.

Vaatetuksen lisäksi, kävi kömmähdys lukemiston kanssa. Olin jollakin tavalla epämääräisesti vielä ajatellut että ”enhän minä nyt sinne lukemaan lähde” mutta kun ensimmäinen, ja ainut kirja(monisatasivuinen) oli jo ensimmäisenä päivänä luettu, oli paniikki nousta. Mukana oli toki pari asiapitoista ja henkistävää ”tieto”kirjaa mutta niin hätä ei ollut, että olisi pitänyt niihin tarttua.

Mutta voi riemua. Piilotettuna salaiseen kulmaan hotellin aulassa oli hotellivieraiden jäämistökirjasto! Uuno Turhapuroa lainatakseni; Voi sitä ilon ja onnen päivää. Englannin kielisiä lomapokkarareita yllin kyllin, jopa yksi Vareskin mutta niinkään hätä ei ollut, ja loman lukuvara oli varmistettu. Loistava käytäntö muutenkin. Jo Tunisiassa hotellissa oli jätetty käytävän pöydille muutama luettu pokkari mutta täällä niitä oli hyllyllinen, ja aivan loistava käytäntö. Kun olet kerran lukenut ”maggien siskon häät peruuntuvat dramaattisesti, mungo saa kenkää rakastamaltaan yh-äidiltä ja harriet voittaa 20 vuotta vanhemman miljonäärin sydämen”-kirjan, et todennäköisesti kuitenkaan enää lue sitä toiseen kertaan, ja voit jättää sen toisen lomalaisen nautittavaksi.

Krotiasta ja Bolin saaresta ei ole valitettavaa. Kyllä, eikö olekin ihmeellistä. Tässäkin blogissa on sentään valitettu joka asiasta. Olen hämmästellyt sitä itsekin. Tämä pieni kylä elää turismista, joten kaikkien parhaimpien kliseiden pitäisi kukkia täällä kukkeimmillaan. Mutta ei. Palvelu on ollut todella ystävällistä. Hymyilevää sekä kielitaitoista. Hotellista kaikki on toiminut kiitettävästi. Siisteystaso on ollut 10 + ja ruoka on erittäin laadukasta. Koko saari on ällistyttävän siisti, eikä täällä näy pahvisia sixpäk-suojuksia tai kebabpapereita heiteltyinä ympäriinsä.

Yhtäkkiä taas muistin miten olen saanut palautetta niistä lyhyemmistä kirjoituksista. "Kun ei niitä pitkiä jaksa lukea" - koitan malttaa jatkaa ylihuomenna.