Voihan leipä ja sen ihastelu

Tänään olisi kannattanut lähteä takki päällä töihin. En lähtenyt. Lähdin ilman takkia. Paleli. Tuntuu taas oikealta kesältä. Vähän niin kuin eilen, kun järjestettiin asiakkaan pihajuhlia. Oli aito tunnelma. Satoi kaatamalla. Mutta mukavasti sitten kun oli aika päättää juhlat, aurinko taas alkoi pilkistellä. Yritin muuten hyppiä hyppynarulla "niinkuin ne nyrkkeilijät niissä leffoissa".. On yllättävän vaikeaa. Ja vaarallista.

Mutta tämän päivän työkohokohta oli leipä ja sen ihastelu. Ihmisiä on joskus vaikea ilahduttaa. Ja joskus taas ällistyttävän helppoa. Työkaverini ihastui ikihyviksi kun näki design-leipäni. Piti näyttää toisellekin työkaverille sitä ennen kuin sain haukata. Jengi on sekaisin. Tai sitten norppa vaan ei tajuu.

Koiramaista elämää

Maikku maikkendaali tuli asumaan muutamaksi päiväksi kun loppuperhe lähti rellestämään Tukholmaan. Maire otti kohtalonsa tyynesti. Olihan tuttu paikka. Silti ilmiselvästi oleskelu ja aikataulun pituus aiheutti päänvaivaa. "Ollaanko tänne nyt tultu asumaan ja pitäisikö tästä nyt innostua vai suhtautua kohtaloonsa tyynesti??" Maikku päätti kokeilla kumpaakin suhtautumistapaa.
Hyvin nopeasti tuli selväksi ettei aamu seitsemältä ole mikään reippaan aamukävelyn hetki(10 metriä riittää)ja että hesarinkantaja on hyvä murista ja haukkua mennen tullen. Varmuuden on hyvä myös ajoittain reagoida kaikkeen pihalta, käytävästä tai mielikuvituksesta kantautuviin ääniin. Tai toisaalta, olla täysin reagoimatta. Myös valoisana kesäyönä saattaa kyläilijälle tulla tarve kommunikoida vinkuvin ulvahduksin kämppäkaverinsa kanssa. Mutta voi sitä riemua kun töistäpalaaja avasi oven. Siinä kaksi samanlaista veuhottajaa kohtasi toisensa.
Myös vastuullisena emäntänä toiminen aiheutti paineita. Muilta vierailta kun on pystynyt kysymään ruokahalusta ja -toiveista. Nyt mentiin sekä määrän, että laadun kanssa arpomalla. Yhtäkkiä huomasin muuttuneeni isoäidikseni, joka aikoinaan suomen pystykorvallemme ruuat käsi kulhossa sekottaen eksoottisia yhdistelmiä. (maikun kanssa turvauduimme myös Ceasar-pikaruokaan, ihan vaan että vieras varmasti saisi elimistöönsä jotakin rodulleen tarkoitettua) Toisaalta, samalla ruualla sitä kasvettiin. Tukka ja turkki kiilsi.
Kun on koiran kanssa kasvanut ja niiden kanssa myöhemminkin touhuillut, viihtyy sijaisemäntänä. Ulkoiluttaminen ja leikkiminen ei tuota vaikeuksia, ja sohvalla vieressä samalla fiiliksella chillaava borderterrieri tuo mukavaa tunnelmaa kaupunkikotiin. Maikun kanssa muutenkn rytmitys on helppo. Kun innostutaan, mennään vähän aikaa täysillä reuhopäänä, ja kun levätään, levittäydytään kuningatarmaisesti joko sohvalle tai jättityynylle, eikä hötkyillä pienestä.
Koira kaverina olisi kyllä kiva mutta sitten naapurissa pitäisi asua joku innokas 12-vuotias koululainen, joka haluaisi tienata taskurahaa koulun jälkeisillä kävelylenkeillä. Koko päivä yksin kotona tuntuu aktiiviselle rodulle vähän liian ankealta. Yhteiskunnassa jossa vastakkainasettelun aika on ohi, tehdään paljon yksipuolisia joustoja työajoissa iltasuuntaan ja silloin kaveri olisi heitteillä.
Mutta hyvin sujui. Syötiin, nukuttiin, kakattiin, leikittiin, ulkoiltiin, levättiin ja haukuttiin koko talo.

Pari sanaa surusta

Jo muutama viikko on näyttänyt elämästä, itsestä ja muista ihmisistä puolia, joita ei olisi nähnyt, tai joihin ei olisi kiinnittänyt huomiota, jos asiat olisivat menneet toisin.
Oman surun ja toisten surun kohtaamiseen ei voi valmistautua kun suru tulee yllättäen. Voiko siihen sitten aina muutenkaan..
Aluksi toimii shokissa ja on neuvoton. "Eihän tämän näin pitänyt mennä". Sen jälkeen iskee järkeily ja vastatunteet. "Tapahtunutta ei voi muuttaa" ja "elämä jatkuu" -tyyppinen päättely, ja kuitenkin tietää että matkaa on vielä kuljettavana ennen kuin asia on käsitelty, ja oman surunsa kanssa voi olla sinut.
Tulee mietittyä omaa elämäänsä ja rooliaan ystävänä, ihmisenä, perheenjäsenenä, lähimmäisenä.. Mikä merkitys omalla elämällä on, mitä olisi voinut tehdä toisin, olisiko voinut ja jos olisi, niin olisiko se vaikuttanut mihinkään. Paljon jossittelua, eikä yhtään vastausta. Saman ajatusmyrskyn keskellä miettii myös elämää ja sen tarkoituksenmukaisuutta, mikä on luonnollisesti kehä jolle aina kannattaa hypätä.. Mikä elämässä on kallisarvoista, jos se mikä on kallisarvoista, ei enää olekaan..Tätä pyörittelyä voi jatkaa suru polttoaineena, päivä, viikko, kuukausi ja vuosi kaupalla.. Suuret filosofit ovat käyttäneet siihen koko elämänsä.

Samalla tulee huoli myös muiden surusta.. Voiko lähimmäisenä helpottaa toisten oloa, ja onko jotain mitä voi konkreettisesti tehdä. Meillä suomessa on totuttu, etenkin kaupungissa olemaan ehkä jo hieman liiankin hienotunteisia ja jättämään surevalle tilaa. Maaseudulla koko kylä voi ottaa kollektiivisesti osaa suruun, ja suru on arkisempi, pakollinen osa elämää, jolle on tietyt toimintamuodot. Nyt helpommin suretaan piilossa ja itsekseen vaikka yhteisöllisyys voisi tuoda menetykseen kaivattua lohdutusta.

"Otan osaa" saattaa sanojasta tuntua kevyeltä ja liian tyhjältä. Mutta se sisältää kaiken sen mitä haluaisi sanoa tai tehdä, jos niitä sanoja ja tekoja olisi. Myös surijalle niillä sanoilla on merkitys. Tietää ettei sanoja ole, tietää että ihmiset ympärillä haluaisivat auttaa, ja osaltaa myös tuntevat itse surua, ja surevat kanssasi. "Otan osaa" on muutenkin kaunis sanayhdistelmä. Englantilainen "I`m sorry" välittää kyllä pahoittelun mutta "Otan osaa" kertoo tavallaan myötäelämisestä.
Liian lähellä, tai liian välittävä ei voi olla. Jos sureva on väsynyt, tai ei pysty ottamaan vastaan osanottoa, kyllä hän pystyy sen kertomaan eikä siitä tarvitse loukkaantua. Pahinta on jättää ihminen koteloitumaan oman surunsa kanssa, jättää yksin ja antaa eristäytyä. Eihän täällä aina jaksa normaalin hullunmyllyn keskelläkään itsekseen, saatika sitten kun elämä hetkeksi pysähtyy kokonaan. Kuva: Raimo Utriainen: Suru, 1975. Photo: Ari Karttunen/EMMA
Oma keho surutyön välineenä
Artikkeli surusta
Surun kohtaaminen

Piipahdus saviseudulla

Kävin Loimaalla. Pysähdyttiin Humppilassa. Kukka- ja lahjakaupan omistaja kertoi, että on suunnitellut Tonttumaata takapihalle. Tuli puheeksi kun ihastelin pizzalistaa; Helmi-tontun pizza, Lahja-tontun pizza jne. Oli suunnitellut Tonttukirjaakin mutta kuvittaja puuttui. Pyysin yhteystietoja. Sen lisäksi että ystäväpiirissä on paljon tonttuja, on myös muutama lahjakas Tonttu-kuvittaja. Äiti tuli pihalta takaisin sisään katsomaan olinko jäänyt kauppaan asumaan..
Kotona istuttiin takapihalla ja katsottiin pääskystä joka ruokki pöntössä olevia poikasiaan. Hirveä metakka koko ajan, ja yksi roudaa ruokaa henkensä kaupalla. Ei häävi homma.
Sitten isäpuolen kanssa mietittiin ääneen että millasta olisi olla kastemato. Todettiin että kyllä varmaan kyrsii. Äiti kysyi, että onkohan meillä kaikki ihan kotona. Todettiin että ei taida olla. Yritettiin miettiä kenellä olisi. Ei keksitty.
Isoäiti oli tehnyt kesäkeittoa. Se on lapsenlapsen herkkua. Sitä on syöty ilolla ja urakalla jo vuosikymmeniä. Onneksi oli tuttu ruokapaikka. Muuten olisi voinut jo 8 lautasen jälkeen nolottaa.
Illalla tarkistamassa Pulinan kylppäriremontti. Hyvältä näytti. Kaunista laattaa.
Istuttiin parvekkeella ja todettiin että taivas on sininen. Ei ollut valkoinen. Pulina oli tehnyt katkarapupiirakkaa. Maistui. Se oli vasta kolmas ruokailu päivän aikana. Kyytipojaksi punaviiniä. Sekin maistui.
Isoäiti seisoi ulko-ovella kun lapsi tuli nukkumaan. Kello oli puoli kolme. Oli kuulemma kuuma, ei saanut nukuttua. Lapsi meni nukumaan vapaana olevaan vesisänkyyn. Nukahti heti.
Eilen vielä kummitätinä vierailulle. Ensimmäinen kohtaaminen oli vähän nuiva. Kummilapsi heräsi päiväunilta, oven avattuaan näki kummitätinsä, paiskasi oven paukahtaen kiinni. Nauratti. Hetken päästä tultiinkin jo syliin. Lopputuloksena vajaa kolme vuotta ja vajaan kolmen vuoden sisko, vajaa yksitoista vuotta roikkuivat kaulassa, eivätkä lähdön hetkellä suostuneet irrottamaan. Olin suosioni huipulla. Tuntui hyvältä.

Kävimme vanhempiesi luona. Kaverisi tuli mukaan käsi vihreässä paketissa. Taas oli sattunut. Teille ehti sattumaan paljon; vaikka: "mitä tässä nyt voi käydä.. ei todellakaan mitään!"
Sitten oltiin oven takana. Siskosi avasi oven. Käteltiin. Ojensin isällesi kukan ja korttimme. Halattiin. Sitten tuli äitisi. Halattiin. Kun siskosi lähti, halattiin.
Lähdettiin vasta yöllä. Ajalla ei ollut enää merkitystä. Sanottavaa oli paljon ja vähän. Äänetöntä aikaa yhdessä, melkein vielä kanssasi. Liian pieniä paloja täyttämässä liian isoa aukkoa.
Pieni mustapulisonkinen vauva joka kylvettäessä riehaantui niin että kaikki kastuivat, tokaluokkalaisen pedantti kaunokirjoitusvihko tai parikymppisen bailauskuvat. Paljon ja enää kuitenkin niin vähän.
Äitisi sanoi, ettet koskaan sanonut hänelle pahasti. Tunsin pojan josta hän puhui.
Kolmen aikaan yöllä on epätodellista. Linnut laulavat jo virkeinä. Ei ole pimeää. Toivon ettei ole.

Miks sun tukka sit haisee tupakalta?!

Sattuneista syistä en ole nyt aivan pysytellyt ajanhermoilla. "Huomaavaiset tupakoitsijat" ovat olleet blogilistalla jo pitkään odottamassa vuoroaan. (lähes tulkoon joka aamu kun joku heistä tupakoi bussikatoksessa 10 muun ei tupakoitsijan keskellä) Ja kun nyt vihdoin, saimme ravintolat savuttomiksi, olen unohtanut tehdä aaltoliikettä ja soittaa trumpettia sen kunniaksi! Sitäpaitsi, aiheeseen liittyen, olen vieläkin hieman järkyttynyt, että ihmiset Jörn Dönneriä(NYT-liite) myöden vihjailevat että nyt ravintolaissa alkaakin haista ihan jokin muu kun pelastava tunkkainen ja ummehtunut tupakanhaju ja -savu puuttuu. (kieltäydyn ajattelemasta aihetta yksityiskohtaisesti enempää)
Mutta viime lauantaina seurueemme Röllitukka käveli suoraan luokseni ja sanoi että lähdetään ulos tupakalle. Olemme tunteneet pari vuotta, eikä hän ole koskaan nähnyt minun polttavan. Ehkä juuri siitä syystä, että en polta. Jouduin vastaamaan että "mutku mä en polta" . Johon Röllitukka(jolla muuten oli pipo päässä) marmatti vastaan että "Miks sun tukka sit haisee tupakalta?!) ÄÄääääh! EIII-KÄ! Mä haluun et mun prinsessatukka tuoksuu ruusulta!
NO SEPÄ SE! Juuri tuon takia olen yrittänyt(ja ollutkin)välillä olla veemäinen nipottaja ja pyytänyt että ihmiset vaikka ei polttais samassa ruokapöydässä tai että jaksais kokoontua röökiporukalla toisen pöydän ympärillä, koska se hlvetin savu ja törkee haju tarttuu ihan kaikkiin siinä ympärillä. Koitapa selittää tupakoitsijoille, että se niiden "jokaisen oma ja henkilökohtainen asia" on muidenkin oma ja henkilökohtainen asia.
Tästä aiheesta voisin jatkaa loputtomasti. Mutta mikä sai minut yleensäkään raahautumaan näppäimistölle aiheen pariin, oli eilen kotirapun edessä maahan heitetty, ja vielä savuava tupakka. What The Wok?!!! KUKA yleensäkään heittää pihalle röökinsä, eikä edes jaksa sammuttaa sitä JA vielä ihan oven eteen.
Minä en ainakaan halua että asuntoni omistaja maksaa yhtiövastiketta, jonka rahoitus vedetään selkänahastani, ja sillä pidetään kallista huoltomiestä harjaamassa pihalta pois toisten tupakantumppeja. Ei kannata sytyttää, jos ei sitä osaa sammuttaa. Ja jos sen askin saa kannettua kaupasta kotiin niin kyllä sen tumpin saa sitten roskiinkin. Yhteisille pihoille roskien heittäminen ei ole "jokaisen yksilön oikeus ja henkilökohtainen asia." Jos itketään että holhotaan, niin ehkä se on aiheellista jos ei edes omia jälkiään pysty korjaamaan.
Mutta nyt kun omalla kotiovella on aloitettu moinen mellastus, on mielenkiintoista nähdä tuleeko ihan tarve alkaa kyttäillä. Rapussamehan ei tunnetusti ole tungosta, ja syyllinen luonnollisesti kiinnostaa..

Viikko oli äärettömän pitkä. Koko ajan aikatauluja iltoja myöden, mikä oli todella hyvä, ja vähän huonokin asia. Päivät menivät mekaanisesti ja sumussa, mutta tekeminen ja osallistuminen ankkuroi arkeen ja antoi muuta ajateltavaa.
Lauantaina iski totaali uupumus. Koko edellinen päivä meni asiakkaiden kanssa, yli puolen yön, ja kotiin päästessäni tuntui että kaikki energia mitä ikinä oli ollut varavarastossa oli käytetty. Oli melkein mahdoton nousta sängystä. Muutaman tunnin hereillä olon jälkeen, uudestaan nukkumaan. Vihdoin nousin puoli yhdeksän aikaan illalla. Ja vaikka aamulla tuntui, että en pysty, enkä halua lähteä ulos ennen maanantaita, possen viestit saivat kampeamaan itsensä hitaasti ihmisten ilmoille. Onneksi.
Puhuttiin ja puhuttiin ja puhuttiin. Välillä tulivat kyyneleet, välillä pahaolo, välillä taas se sama epäusko, ja sitten taas kyyneleet. Mutta välillä jo hymyilytti. Tärkeintä oli olla yhdessä. Surun kanssa jokainen on niin yksin. Mutta olisit ylpeä ystävistäsi. Soittoja, viestejä ja lämpimiä halauksia on riittänyt. Yksin ei ole tarvinnut jäädä. Arvostaisit sitä, ja se olisi sinullekin tärkeää.


Perjantaina Huittisissa pääsimme istuttamaan tammen vanhan pappilan pihaan, ja annoimme sille nimesi. Siellä Loimijoen rannassa on taimen hyvä kasvaa isoksi puuksi.
Kiitos kaikille viesteistä ja huolenpidosta. Se on ollut tärkeää. Pitäkää huolta myös itsestänne ja muista kavereista ympärillä.

Kaikelle ei ole otsikkoa

Ensin tulee alkushokki ja vahva kieltoreaktio. Haluaa vain sulkea puhelimen ja hokea että ei usko. Sydän hakkaa ja shokki menee läpi koko kehon.
Yhtäkkiä mikään ei ole niin kuin ennen. Aamulla vielä istui bussissa ja naureskeli. Seuraavana aamuna kaikki oli toisin. Lopullisesti.
Ajatukset kiertävät kehää. Uudelleen ja uudelleen. Ne palaavat samalle tuskaiselle ja musertavalle radalle. Myöhässä. Niin auttamattoman myöhässä. Epäusko, syyllisyys, kieltäminen, jossittelu, itku, epäusko, syyllisyys, kieltäminen, jossittelu, itku..epäusko..
Suru tulee vahvoina aaltoina. Lyö voimalla läpi, ja vetäytyy sitten. Vielä ei ole sen aika. Liian iso, liian tuskallinen hyväksyttäväksi. Vielä ei halua, eikä osaa irroittaa. Ei halua, eikä osaa. Ei halua. Eikä osaa.
Tekisi mieli juoda. Ja paljon. Hukuttaa kaikki lähenevät tunteet ennen kuin ne vyöryvät hyökynä päälle. Siirtää pahinta, vaikka pahin on jo tapahtunut. Se ei siirry.
Surutyöstä
Vesa-Matti Loirin myspace:ssa Ivalo levyltä Kun olet poissa

28.5.2007 - Ystävämme Pedro

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoille ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
-Eino Leino-

Grilli-Söndag - aurinkoa ja iisiä

Siis hyvänen aika mitä tarinoita kuultiin, mikä keli, ja mitkä alkuruuat ja pääruuat ja mikä chilli-iisi Sunnuntai! Tätä oli odotettu ja tämä saatiin. Nyt on kesä.
Oltiin myöhässä. Yllis. Mutta vaan tunti. Eli basic.(eikä ehkä vähiten siihenkään liittyen, että näin murhaajaunta jossa vähän elähtänyt hollywood tähti yritti puukottaa leipäveitsellä mutta heitin häntä olohuoneen rokokoo-pöydällä..aamulla väsytti)
Keli oli täydellinen. Ei ruskettuneille ihmiselle oli kevyttä kumpupilveä mutta ei kuitenkaan enää naistakin viilentävää kevättuulta. Helluntai. Oliko heilaa. Toisilla oli. Oli ollut. Parikin, mutta niitä ei lasketa. Ei ne itekään laske, ja eräällekin naiselle kävin niin että..heh, noh..vanhanaikasesti mutta siitä sitten lisää myöhemmin.
Täysillä fillareilla aamupäivällä Maikkiksen kanssa keskustan Ääs-Markettiin. Ei muistettu Ihanaa Naisten Kymppiä! Miten vaikea on erottaa kävelytie ja pyörätie toisistaan. Varmaan helpompi kun joku on pyörän selästä neuvonut. "Riiing riiiing; anteeks Pyö-rä-tie". Nestori haki kertakäyttögrillit Essolta. Jude totes että ne on parhas keksintö liukuvan työajan jälkeen. Girlsit haki safkat. Tiedäthän huolehti seuranpidosta.
Maikkiksella oli nälkä. Niin oli Judella ja Mikkikselläkin. Pilkkominen kävi nopeesti, vain alamäki aiheutti muutaman voimasanan. Alkuruokiin pystyttiin keskittymään kun oikein yritettiin. Nestori oli tuonut pinot noirin chardonnay:n (mk korjaa taivutuksen), joka kivasti juhlisti piknikin alun. Jude oli tehnyt itse perunasalaatin; oli omenaa ja raikasta. Ja moussakaa; everybody loved it. Jude on niiiiiiin Kati Nappa. Samoin kevätkääryleet oli kiva ylläri! (puluja ei kivitetty, eikä lokkeja, koska ne tajus lähtee hyvän sään aikana. espoon tyttö kävi huutamassa että "anteeks vaan mutta menkää vttuun täältä. pulut lähti. ne tajus.)
Ja voi riemua kun tuli kahvin hetki! Ei ole termarin voittanutta. Oli sitten se maitokin mukana. Jude oli tehnyt jälkkärin. Tiramisua. Pojat yritti jo tunnin vihjailla, että nyt sitä voisi jo syödä mutta jos toisilla on pääruoka kesken, sitten sitä joutuu vaan odottamaan. Jälkkäri pälkkäri oli herkullista, tosin Jude muisti sanoa, että se olisi ollut esteettisempää toisissa olosuhteissa. Tiramisu auringonpaisteessa on hieman eri kuin Tiramisu suoraan kylmäkaapista mutta porsliininen tarjoiluastia on aina porsliinen tarjoiluastia. Täytyy joskus kerrata mitä eroa on piknikillä ja diplomaattipäivällisillä.
Alkuiltapäivä meni viidestään mutta etu-töölö tuli tekemään tervehdyskäynnin, ja kauan odotetut Girl-Power vahvistukset löysivät myös tiensä mestoille.
Kaikki olivat sitä mieltä että tämä piti kirjoittaa blogiin.
Eräällekin naiselle(ei, se en ole aina minä) kävi seuraavasti. Nainen oli ollut sinkkuna ja itsekseen jo jonkin aikaa..tavannut perjantaina miellyttävän nuoren miehen..olivat selvinpäin(no siis tämähän jo paljasti etten se ollut minä) yksi asia johti toiseen jne. jne.
Tuli sitten seuraava päivä. Eräskin nainen oli baarissa ja tapasi siellä toisen mukavan miehen. Tämä mies oli miellyttävä, kiinostava, hauska ja Ihqkukin. Menivät jatkoille. Ei tapahtunut "mitään" koska oli säädylllistä , ja koska yksinäisyyden kaksiteräinenen miekka oli ikäänkuin saatu tylsytettyä jo edellisenä iltana, saattoi eräskin nainen viettää tasapainoista iltaa miellyttävän miehen kanssa. (ja tässä kohdassa tulee MUTTA)
Tulee aamu. Kaikki on hyvin. Kundi nousee sängyssä istumaan..näyttää vähän oudolta..Eräskin nainen huomaa tämän mutta ei tiedä syytä. Kunnes kundi sanoo: " Mä en nyt oikein tiedä miten mä sanoisin tämän..mutta tossa lattialla on kortsu..ja se ei ole mun. "
Niin. No. Siis. Voi sattua iiihan kelle vaan. Tunnelma sen jälkeen saattaa olla vähän vaivautunut mutta kyllähän normaalin itsetunnon ja maailmankuvan saanut mies ymmärtää että ei islamilaiskulttuurissa kasvaneella naisella on saattanut olla muitakin miehiä ennen sen oikean tapaamista. Pääasia on olla viimeinen, ei niinkään ensimmäinen. Eikö?
Ja nyt sitten odotetaan jännittyneenä, että saako äidin työkaveri ongittua mielitietyn puhelinnumeron, mitä viestiä sinne lähtee, vastataanko viestiin, ja onko tässä kuitenkin lupaavan tulevaisuuden alku.. Yleisö pitää peukkuja.

Jääkö SDP polvilleen?

Vaalien jälkeen ei ole pitkään aikaan tullut tekstiviestejä tai sähköposteja, jossa oltaisiin tiedusteltu mitään politiikkaan liittyvää mutta viime torstaina kysyttiin mitä Osku, ja Oskun kuulumisia voi lukea blogista. Myös Arto Virtasen blogissa on Osylaisten tapaamisesta pitkä tiivistelmä jonka monelle kohdalle olen nyökkäillyt. Ja koska niin moni tuntui olevan kiinnostunut aiheesta, niin tuntuu melkein velvoitteelta palata aiheeseen ja paljastaa omia tuntoja ja mietteitä. Här it comes:
Vasemmistolla menee nyt heikommin kuin koskaan. Erkki Tuomioja kirjoitti aivan oikein vappupuheessan, että emme ole myöskään ennen nähneet näin vahvaa ja voimansa tunnossa uhoavaa porvarihallitusta.
Se että onko vasemmistosta tullut "tarpeeton" vai ovatko kannattajat väsähteet, riippuu vastaajan näkökulmasta. Demarit menettivät vahvoilta alueiltaan paljon äänestäjia, ei vain oikealle mutta erityisesti nukkuvien joukkoon.
On vaikea vaikuttaa jos ei kiinnosta, jos ei jaksa tai jos on menettänyt uskonsa. Itselleni SDP:n tappio kuvastaa yhteiskunnan oikeistolaistumisen lisäksi yleistä kiinnostuksen menettämistä yhteiskunnallisiin asioihin. On ryhmiä joilla menee entistä huonommin, ja jotka jäävät jalkoihin, ja on ryhmiä joilla menee entistä paremmin, kumpikaan tilanne ei innosta äänestämään.
Demarijohto on lupaa että nyt tehdään, selvitetään, kiviä käännetään, suunnitellaan. Tuhkassa on pyöritty, eikä tervaa ja höyheniä ole säästetty. Kaikkia kuulutetaan mukaan yhteisiin talkoisiin . Hyvä näin. Muutos ei tapahdu hetkessä. Muutos tähänkään suuntaan ei ole tapahtunut hetkessä. SDP:ltä on valunut hiljalleen perinteisiä kannattajia nukkuvien puolelle, ja puolue järjestönä on menettänyt samaan aikaan myös paljon potentiaalisia nuoria toimijoita.
Keskustelin aiheesta ikäiseni fiksun miehen kanssa , joka totesi seuraavansa päivänpolitiikkaa jonkin verran mutta ei ollut millään tavalla "kiinnostunut politiikasta". Tosin hän oli perheestä jossa isä oli aktiivi, ja poika oli nähnyt työmäärän mitä sille rintamalle isäukolta oli
Tuli taas tuo tuttu lause; "vaikutuskeinoni ovat muualla". Missä muualla? Missä te kaikki jotka vaikutatte yhteiskuntaan muualla kuin poliittisella kentällä, teette sitä ja millä tavoin? Politiikka ja poliittiset päätökset alkavat kiinnostaa vasta siinä vaiheessa kun on vaarassa menettää jotakin, tai on mahdollisuus saada itselleen hyötyä. Se aika on meillekin vielä tulossa.
SDP:llä on nyt haaste vakuuttaa nukkuvat siitä että yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa.
Valtaa ei voi antaa jos ei ole ottajia. Jokaisen sukupolven on itse luotava visionsa ja kohdattava haasteensa. Tällä hetkellä niitä haasteeseen tarttujia ei tunnu löytyvän. Kyse saattaa olla myös illuusioista. Voi olla että vanhan dinosaurukset pitävät tuoleistaan niin kovin kiinni ettei nuorempi polvi ole edes pitkällisellä yrittämisellä saanut niitä itselleen. Silloin syytä katsoa peiliin. Demarit tarvitsevat kipeästi uutta osaamista ja kaikkien alojen edustajilla pitää olla kiinnostusta toimintaa kohtaan. Tuulimyllyjä vastaan taistelu väsyttää.
Ainut mahdollisuus järjestölle on uudistua on läpileikkaava yhteistyö ikään ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Nuorempien demareiden on turha itkeä että näin tässä kävi kun sdp on sellainen suurten ikäluokkien suojatyökerho. Siitä sitten vaan muuttamaan ja vaatimaan! Tämä tarkoittaa myös eräitä vähän yli kolmikymppisiä ei niin aktiivisa naisia..Toiminnassa olisi tilaa isommallekin efortille. Mutta..

Naparetkeläisen massakausi

Joulukuussa(kin) nauratti ja tuli vähän virnisteltyä omalle massakaudelle. Tosin sitä hemmetin flunssakautta jatkui myös on/off puolivuotta, eikä siinä paljon juoksenneltu vaikka halua ja tahtoa oli enemmän mitä järkeä. Ja jos en ihan väärin muista niin taisipa tälläkin forumilla olla "itku kurkussa" -kirjoituksia siitä kun ei vaan pysty eikä kykene.
Nooh, kaikella on aikansa ja paikkansa. Vaikka miten päin kääntäisi ja vääntäisi, niin pääasia on, että on terve. Kehoanalyysissäkin testaaja painotti, että tärkein kohta oli kehon sisäisen rasvan prosenttimäärä, joka vaikuttaa sydän- ja verisuonitautiin sairastumiseen, ja se prosenttiluku oli ihan vielä terveiden haarukassa.
Mutta tänään kun fillaroin, vesisateessa, TöölöGymin Thomas Ingmannin bodycoreen, niin eikös testin järkkääjä sattunut olemaan mestoilla. Tuli vielä kysymään, että näkyikö edellisen illan juhlinta tuloksissa.(no mitä luulet?) Kun sitten kerroin järkyttyneenä kahdeksan kilon tuloksestani, joka mielestäni vastasi jo pienen kääpiönorpan kokoa, testaaja-K vain tyynesti totesi että " no sä oot sit vaan valmistautunut naparetkelle " Na-pa-ret-kel-le" (toivottavasti toi on oikein tavutettu koska muuten mk:lla taas hitsaa kiinni lukiessa ja maria guzenina vie pisteet kotiin, vaikka kyllä mä oisin niiiiiiin paljon sopivampi nuoridemarinaisesimerkki kansalle, jotenki vielä ehkä helpommin lähestyttävämpi..?)
Naparetkelle my ass. Mutta hip hei ystäväiset, hyviä uutisia. Koska tuli tosi paljon viestejä että muutkin on kiinnostuneita niin sovin, että hommaan 8 hengen ryhmälle jonkun kivan alennuksen ja voidaan viettää "hauska" yhteinen rasvaprosenttipäivä, ja mennä vaikka sen jälkeen yhdessä juomaan lähdevettä ja rucolasalaattia. Girls and boys, ilmoittautumisia vastaanotetaan. Koitan sitten järkätä sopivan päivän/illan.
Ja hei, jos joku vielä ehtii, huomenna sunnuntaina viimeistä päivää Kiasmassa Idästä tulee näyttely. Todella mainio, herättävä ja kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan! Nykytaiteilijoita Kiinasta, Indonesiasta ja Thaimaasta. Hyvin koottu ja avautuva kokonaisuus, joka saa miettimään Aasian tilannetta ja tulevaisuussa, sekä peilamaan idän ja lännen tilannetta. Olemmeko sittenkään niin erilaisia?
Muistakaa muutenkin että perjantaisin Kiasmaan pääsee viiden jälkeen ilmaiseksi, ja jos tuntuu että pää ei työviikon jälkeen pysty enää ottamaan vastaan virikkeitä, voi käydä piipahtelemassa katsomassa kerroksen kerrallaan, tai vaan ihailemassa Musiikkitalon rakennustyömaata eri perspektiivistä kuin yleensä.
Nyt riittää, 2006. Kuva Petri Virtanen/KKA

Kehosi on temppelisi. Ja 8 kiloa rasvaa(ylimääräistä).

Norppa kävi kehoanalyysissä. Onhan se mielenkiintoista tietää kehonsa neste- ja lihastasapaino sekä rasvaprosentti.Virhe. Tai no, vähän sama kuin maalisvaaleissa. Sitä tuli mitä aavisteltiin. Hyvinkin pitkälti. Mutta tähänkin projektiin piti lähteä taas rima heiluen. Analyysi tänään, ulkona eilen..joten piti kysäistä asiaa testaajalta.
Ja vastaus tuli: moi! alkoholi vaikuttaa kehon nestetasapainoon diureettisen (kehosta nestettä poistavan) ominaisuutensa vuoksi. vaikutus riippuu pitkälti nautitun alkoholin määrästä ja ajasta alkoholin nauttimisen ja mittauksen välillä. jos kehossa on ns. nestevaje saattaa mittaus näyttää liian suurta rasvakudoksen osuutta kehon massasta. alkoholin vaikutukset ovat tunnetusti hyvin yksilöllisiä mutta voisin sanoa että 2-3 ravintola annosta nautittuna yli 12 tuntia ennen mittausta ei pitäisi tulosta kauheasti vääristää. siis, kun otat korkeintaan pari kolme siideriä edellisenä iltana, ei se kauheesti haittaa koska sun mittaus on vasta iltapäivällä... (minkki P kysyi etukäteen, että tarkoittaako se 2-8 annosta, joka oli aivan aiheellinen kysymys) Testiin siis hyvin valmistuneena ja reippain mielin. Päätäkään ei särkenyt siinä vaiheessa enää paljoa. Hops, hyppäisy testikoneeseen, ja eikun kone piipittämään. Eikä aikaakaan kun kone jo sylki testitulosta ja analyysiä. Testin suosittelu: 8 KILOA RASVAA pois. KAHDEKSAN KILOA. Voi hyvä hevonhlvetti. Sehän on megaikuisuuspaljon. Testaaja tosin sanoi, että "tärkeintähän on että on terve!" No on on! Mutta kuka haluaa nähdä paperilla kesäkuun lähestyessä että "voisit laiduttaa kehostasi 8 kiloa rasvaa!"Olen järkyttynyt. Eikun huomenna bodycoreen. Järkyttynyt.

Kallea ja konsulentteja

Siis hei, mistä mä aloittaisin(sen jälkeen kun kerran jo kirjoitin tämän päivityksen ja kone kaatui ja mikään ei tallentunut).. Jing et Jang meni kihloihin ja osti auton..vai et bätmänhenkkis on oppinut pitämään pukua päällä koko päivän, vai että AA:sta on tullut kasipallo(BW musta tästä kannattaa kyllä soittaa ripalle vielä) tai että wennis ei muka vieläkään tiedä mitä eroa on onnellisuudella ja nauttimisella.
Mutta suuri ilo, taas kerran, valtasi mieleni kun näin Public Cornersissa tutut kasvot. Ihan kuin luokkakokouksessa, ja kaikki vielä paikalla, suhteellisen vapaaehtoisesti. Jopa Henkkiskin, jota ei ikinä milloinkaan työaikana näkynyt paikalla.. Tästä intoutuneena lupasinkin järjestää seuraavan tapaamisen pian. En tosin s-etukorttipaikassa, vaan minigolf-rangella juomapullojen kera. Ja Minkki P:n läksärit! Kalle ei pettänyt tälläkään kertaa. Mutta hämmästyttävän kauan pystyttiin olemaan eri kerroksessa tai saman kerroksen eri huoneissa! Mutat sitten Minkki P syöksähti minkkimäiseen tapaan paikalle, kaappasi minut mukaansa ja teki selväksi juttukaverille että " SORI VAAN MUT TÄÄ ON MUN! " Iso virnistys levisi kasvoilleni. (Minkki P on muuten edelleen tämän vuoden paras hitaiden tanssija. Saa haastaa.) Mutta nyt tanssahdeltiin nopeita ja vaihdettiin keskieurooppalaiset poskisuudelmat, oikeaoppisesti kolme kertaa, suomalainen mies ei olekaan niin kriisissä.

Ja Ilmoitusasia: arvoisat lukijat, meillä alkaa perjantai-sarja; kirjoittajavieraana Daddy The Jay Poem sekä "mä oon ihan sinut painoni kanssa"Henkkis . Sarjassa seikkailevat Hellevi Lintunen ja Olavi Arkkukangas.

Tulipa käytyä ja voihan lonkka

Ensimmäinen puolituntinen oli pahin. Sen jälkeen seuraava tunti oli jo jopa melko iisiä, ja viimeinen vartti oli väsyhköä. Treenaamisen puute näkyi siinä, ettei kroppa ollut tottunut tärähdykseen, ja viimeiset kilometrit tuntuivat vähän hankalilta(lievästi sanottuna). Kaisaniemessä alkoikin paluumatkalla tuntua siltä, että onneksi kalenterissa ei ole synnytystä huomenna, sillä siinä ei enää epiduraali auttaisi, siihen tarvittaisiin jo amfetamiinia. Mielenkiintoista,(keksisin tähän kohtaan myös toisenkin sanan) miten ja mistä, lonkka voi kipeytyä, aivan uusi kokemus. Mutta silti superhyvä fiilis kun puolitoista tuntia oli kasassa, sen jälkeen järkevästi laskin, että kaikki on "ylimääräistä" ja vähän kuin laittais rahaa pankkiin.
Tämän illan juoksu oli henkinen ja sosiaalinen tapahtuma, joka toki suoritettiin fyysisen toiminnan kautta mutta kahdessa tunnissa ehdit mukavasti viettämään aikaa ystävien kanssa, ja käymään läpi monen moisia juttuja. Tosin ylämäessä vastailu on vähän haasteellisempaa mutta aiheeseen voi palata tasaisella. Kahvillakin voisi käydä mutta tällä tavalla hoituu samalla liikkuminen, ja jokaisella tuntuu näkeminen vielä seuraavana päivänäkin jossain.
Lisää seuraa koska kaikki tuntuivat olevan fiiliksissä ja tyytyväisiä itseensä. Säännölliset pitkät lenkit aiheuttaisivat myös sen että voisi vielä vapautuneemmin rauhassa laiskotella ja ottaa ilon irti iisipäivistä. Kyllä sitä sitten muistaa ja tietää että laskun aika on edessä. Toivottavasti kukaan ihana nyt ei vaan haluais huomenna mun kanssa, u know what, koska mä en pystyis.

Run norppa, run!

Tänään pääsee sitten juoksemaan. Jude laittoi aamulla 5.40 tekstarin, johon eräskin nainen heräsi, jossa totesi että väsyttää. No, sitä oli liikkeellä samaan aikaan muuallakin. Mutta pakko mennä kirmailemaan ylimääräistä energiaa pois, ettei tulee mitään ylilyöntejä huomenna seuraelämän huumassa. Vahva huhu liikkuu, että sekä konsulttimaailman, että rahoitusmaailman kauneimmat, komeimmat, fiksuimmat ja hotimmat edustajat ovat liikkeellä! "Kun ei vaan nyt sit sattuis mitään..." Onneksi on seuraavana aamuna aika kohtuullinen asiakaspalaveri varmistettuna, jotta voi varmistaa, että myöhään menee..
Mutta ensin urheillaan. Lähtö starttaa bäckis-tölöstä abouts kuudelta, paluu sitten joskus. Siihen Kompassin pikku kahvilan eteen kannattaisi tulla naureskelemaan, eikun siis kannustamaan puolen aikoihin. Paluulla ei ole muutenkaan kiirettä koska lämmin vesi alkaa korjauksen jälkeen toimia vasta iltayhdeksältä..eheeh, ja taisinpa luvata koko jengille että voivat käydä mun luona suihkussa. No heiii, suihkussa ja suihkussa..en mä lämpimästä vedestä tainnut ihan varmaksi mainita..
Mutta hei ruuasta on unohtunut puhua kokonaan, ja siihen aiheeseen pitää palata! Ruoka sentään on politiikan jälkeen mielenkiintoisin puheenaihe! Eilen tuli kokattua parsaa! Ja se oli aivan mahtavaa. Uusia perunoita, parsaa, lohikastiketta sipulilla ja sienillä höystettynä; JA YLLÄTYS, YLLÄTYS, juotavaksi kivennäisvettä(tässä kohdassa suuri tahtojen taistelu). Olen pitkään jo haikaillut parsan perään mutta en ole saanut aikaiseksi laittaa sitä itse, koska ohjeet ovat niin epämääräisiä.. "katkaise tyvestä jonkin verran" ja "keitä parsakattilassa mutta ei ole pakko". Kuka tollasilla ohjeilla pystyy mitään tekeemään?! Sitäpaitsi joskus purkkiparsaan tutustuttuani näin mielessäni jo sellaisen ylikypsän ja velton parsan lautasella..vähän kuin Heusalan päiväunen.. Mutta nyt tuli kaunista, tummanvihreää ja juuri sopivasti kypsää parsaa, joka maistui keväältä ja hyvältä mieleltä.
Ja hei peruna on yllättävän hyvä perusruoka. Taas kerran jaksoin päivitellä miten hyvää se oikeasti on. Liian harvoin tulee keitettyä perunaa. Ja sanokoot hiilarihullut mitä sanoo, perunassa on C-vitamiinia ja paljon kaliumia, joka säätelee natriumin nestettä poistavana vastapelurina solujen nestetasapainoa. Sitäpaitsi vahvoissa suunnitelmissa on myös perunan ottaminen mukaan kertsigrillailuun, folion sisään vain ja herkkua tulee!
Lisänä oli vielä vihersalaattia, kahdella eri salaattilajikkeella, itsetehdyllä dijon-sinappi/vinegar/ -salaattikastikkeella höystetyllä. Onnistunutta ja hyvää. Ei ihme että aina pari kertaa kuukaudessa haluaisin olla suurperheen keittäjäkotiäiti. Se vaan niiiiiin sopisi mulle. Paitsi sellaisina päivinä kun ei jaksa muuta kuin heittää valtsun pakastepizzan uuniin. Sillon voisi suurperheellä olla ankeampaa. Iso kaakeliuuni kylmänä ja essu mytyssä nurkassa..Tai mistä mä tiedän, voishan niitä pizzoja olla pakkasessa enemmänkin...
ps. kiitos apukokille. on vaikea(mutta turvallista) olla nauramatta kun nälkäinen nainen ruiskuttaa päälleen pullollisen vichyä..

Maisemakuvitusta edellisviikolta Mirdelle

Mirka från Ruotsi laittoi eilen meiliä ja kiitti stadi-kuvituksesta. Terkkuja Mirdelle lahden toiselle puolelle! Koska mennään Jerusalemiin? Oli ihan pakko laittaa pari kuvaa lisää ettei ois vaan sateinen kotikatu päällimäisenä kuvana suomesta. Tässä siis lisäksi muutama kuva kun olin vierailemassa edellisviikolla Paasitornissa Hakiksessa.
Siltasaaren jylhän kauniin graniittilinnan, nykyisen kokous- ja kongressikeskus Paasitornin, suunnitteli arkkitehti Karl Lindahl, ja se valmistui 1908. Talo on taiten entisöity menneitä arvoja kunnioittaen.
Paasitornista komeasti

Sade, mikä ihana tekosyy

Tänään heräsin asiallisen aikaisin ja ihme unien jälkeen jo ennen seitsemää ja ei-kiireinen aamu tuntuu luksukselta. Eipä että tähän pitäisi opetella mutta vaihtelunvuoksi ihan mukavaa että ehtii juomaan kahvin, katsomaan aamuTV:tä, tosin kolmosen aamussa kuullostaa ja näyttää edelleenkin siltä että keskipiste on se joka kysyy..ei se joka vastaa. Lauri Karhuvaara on omalla tavallaan suomalaisiin aamuihin sopiva ammattilainen mutta "eikö olekin niin että jos...(ja kysymys ja oman äänen kuunteleminen jatkuu minuuttikaupalla)" -kysymyksiä ja tyyliä voisi vähän hioa, jo ihan oman uudistumisen ja raikkaudenkin kannalta.
Tajusin eilen että tänään ei tarvitsekaan pyöräillä töihin. Ensinnäkin onneksi sataa ja toiseksi huomenna on sovittu Jiihoon, Maikkiksen ja Juden kanssa että hölkkäillään Helsingin niemi ympäri, ja muistaakseni siihen on ennenkin mennyt reippaasti yli pari tuntia. Harjoittelu on ollu laatua "kylmiltään" niin kuin aikaisempinakin kesinä mutta eihän tästä muuten mitään tuu, pitää vaan sopia päivä ja mennä, muuten on elokuu eikä ole juossut yhtään pitkää lenkkiä. Hauskaahan tässä on se että jalat tuntuu olevan hieman..hmm..ei niin gasellimaisen notkeat, lauantain bodycore tunnin, sunnuntain fillaroinnin ja eilisen bodypumpin jälkeen. Joten tänään saa mennä julkisilla töihin, toipua, vältellä sadetta ja odottaa innostuneena huomista.
Ja hellettä luvassa viikonloppuun. Muistakaa aurinkorasva! Punoittava suomalainen iho poikkeaa toki radikaalisti siitä yleisestä talviväristä, mutta kyllä ihminen on kauniimpi ei kärähtäneenä. Ja jos vielä ajattelisi terveyden, eikä ulkonäön kannalta, onhan se oman ihon polttaminen vain yksinkertaisesti älytöntä. Lakit päähän ja aurinkoon!

Pyöräilyn perussäännöt - " ja ollaan sit hei varovaisia out there"

Nyt kun on itse siirtynyt kulkuneuvon kuljettajaksi, huomaa ihan selkeästi että on hyvä kerrata kevyen liikenteen perussääntöjä. Paljon on pyöräilyssä ja liikenneturvallisuudessa pelastettu kun Elkki on hankkinut kypärän mutta esim. viikonloppuisella fillaristi-Viisikollamme oli suuntamerkkien näyttämisessä suuria vaikeuksia. Mullahan oli vaikeuksia ainoastaan vastamäessä..(mutta hienosti kaikki paransivat, erityismaininta esimerkillisyydestä hakaniemeen) Ja hei autoilijat..on mahdollista että pyörätietä pitkin tulee pyöräilijä.

1. Missä tahansa pyöräilijä liikkuu, hän on ajoneuvon kuljettaja, jonka on noudatettava liikennemerkkejä ja -valoja, osoitettava kääntymisensä suuntamerkillä sekä käytettävä pimeällä liikkuessaan valoja. Pyöräilijä noudattaa kaikkialla oikeanpuoleisen liikenteen periaatteita.

2.Risteystä lähestyessään pyöräilijän on muiden kuljettajien tapaan noudatettava erityistä varovaisuutta. Väistäminen on osoitettava hyvissä ajoin vähentämällä nopeutta ja tarvittaessa pysähtymällä. Vaaratilanteita syntyy usein siksi, että autoilija ei huomaa ajoissa sellaista pyörätietä, jonka liikenne on vähäistä eikä pyöräilijää, joka tulee yllättäen ja liian kovalla vauhdilla ajoradalle.

Eikä saa ajaa bussista tulevien päälle(tätä mä en muistanutkaan):

3. Pyörätiellä ajavan pyöräilijän on pysäkin kohdalla annettava esteetön kulku matkustajille, jotka ovat nousemassa linja-autoon tai raitiovaunuun tai poistumassa siitä.

Tämä kaikki kumpuaa siitä, että olen aloittanut Suuren operaatio Töihinpyöräilyn, ja pelotti matkalla vain noin 10 kertaa erilaisissa kohtaamisissa. Mutta sujuihan se silti ihan ookoo. Mielestäni vain töihin pyrkimisessä ei pidä tulla kuuma, hengästyminen tai sen ei pidä olla hengenvaaarallista mutta jäämme jännityksellä seuraamaan kuluvan viikon sattumuksia.

Helmi-tyttö ja helmi-päivä

Päivä alkoi hyvällä sykkeellä. "Koko perheen" oli tarkoitus lähteä yhdessä kesäiselle pyöräretkelle "saaristoon" Tyypin nimenantajaisjuhlaan. Ja lähdettiinkin, mutta ei ihan ajoissa, eikä luonnonkaunis kesäinen retki ollut aivan niin rentouttava ja maisemallinen kuin oli tarkoitus. (lue: vedettiin 40 minsaa täysillä juhlakamppeissa Furuvikin kartanolle + oltiin moukkamaisesti myöhässä+jouduttiin kysymään matkalla paikallisilta ajo-ohjeita.
Miten siinä käykin niin että suunnitellaan ihanaa, leppoisaa ja kesäisen rentoa maisemareittiä juhliin, ja päädytään vetämään jalat maitohapoilla itäväylää vastatuulessa, syke tuhannesssa, rentotuneen kesämielen ollessa hyvän toivon unta. Laskematta sitä, että yhdeltä puuttuu vielä tuntia aiemmin pyörä mutta senhän sai sitten naapurilta soittamalla...
Mutta me ehdittiin! Ei tavallaan edes oltu viimeiset ja
Nimenantajaisohjelma oli aivan parasta. Jake kertoi kuinka lapselle nimen antaminen on vaikeaa ja se yleensä vedetään hatusta. Näinpä he ajattelivat tehdä sen nyt vieraiden läsnäollessa. (tässä kohdassa pieni kohahdus ja naurun pyrskähdys) Sen jälkeen tuotiin hattu jossa oli nimiä, pyydettiin paikalle virallinen valvoja, ja ilmoitettiin että lapselle arvotaan nyt kolme nimeä.
Nimien nostajina toimivat paikalla olevat vieraslapset, ja tietysti myös virallinen valvoja! Kolmanneksi nimeksi arvottiin Augustiina(yleisö taputti), toiseksi nimeksi arvottiin Lyydia(yleisö taputti) ja ensimmäiseksi nimeksi tälle pikkuprinsessalle arvottiin: Helmi. (yleisö taputti ja joukosta kuului helpottuneita huokauksia)
Eikä siinä vielä kaikki. Sen jälkeen lapsi halusi jakaa kaavakkeita, jossa annettiin lupa kutsua Tädiksi. Meitä oli viitisen kappaletta joilta piti varmistaa, että nimitys on OK. (sitä mä vaan jäin ihmettelemään, että mitäs Sedät ja heidän kutsumisensa mutta se selvinnee) Täytin lomakkeen tietysti kuuliaisesti, tosin lisäsin tätiin vielä Loimaa-liitteen, koska pitäähän lapsen nyt jostakin erottaa kenen tädin luokse tulee!
Mutta kaunis ja perheensä mukainen juhla.
Ja ihanaa, että "Tyypillä" on nyt nimi. Ei sitä nyt tyttöä olisi enää voinut ikuisuuksiin sillä nimellä kutsua.
Paluumatka sujuikin jo helpommalla sykkeellä. Viisikko pyöräili melkein vain nauraen kotiin, kirosanojakaan ei kuulunut enää kuin ihan muutamia parissa ylämäessä ja laukun hihnan melkein hitsautuessa pinnojen väliin. Mutta sillekin vaan naurettiin, ja aamupäivän raivoehtimisyritys oli enää kaukainen muisto.. Tästähän voi melkein tulla tapa. Ensi kerralla vain tuntia aikaisemmin ja selkeämmällä reittikartalla. (tai josko sittenkään..)