Yön varjoo pyhä taika

Juhannus

On valon juhla, juhannus, 

on lehtimajain aika, 

on herkimmillään kauneus, 

on kirkkaimmillaan ruskotus, 

yön varjoo pyhä taika. 

Ui vettä parvet venheitten, 

käy saariin nuorten saatto. 

Soi laulu riemumielinen 

ja kokot palaa roihuten. 

On mittumaarin aatto. 

-Einari Vuorela-

Balatoni rózsa kukoistaa

Siinä sitä nyt on. Perunaa. Oikein unkarista asti lähetettyä. Passinumeron kera. Super elite. HU:2001510000.
Sain työkaverilta pussillisen, joka oli taas saanut omalta kontaktiltaan, jonka piti ilmeisesti myydä saamansa erä mutta matkan vuoksi joutui lahjoittamaan nämä eteen päin.
Tuolla se kasvaa, keskilohjalaisella takapihalla. Paljonkohan olisi hiilijalanjälkeä säästynyt, kun olisi tuon sadon verran ostanut perunaa vain lähikaupasta... Saatika jättänyt ajamattta yksityisautolla ostamaan tuholaisia karkoittavia(toivottavasti) samettiruusuja. Varmasti jonkin verran. Tosin perunat olivat tulossa suomeen muutenkin ja kukatkin haettin isommalla porukalla muun toiminnan ohessa. Kaiken saisi varmasti helpommalla ja halvemmalla mitä itse kasvattamalla mutta ainakin näistä perunoista tiedän missä mullassa ne ovat kasvaneet ja millä (sade)vedellä niitä on kasteltu.
Vielä kun tietäisi milloin sato on valmis korjattavaksi...

Olisivatpa kasvattajat tehneet myös englanninkieliset kotisivut.

Inspiraatioksi alkaneelle viikolle

"Minä elän nyt niin, että kuoltuani

jumalakin itkee sitä,

että loi ihmisen ainutkertaiseksi."

-Eeva Kilpi

Kirjastokärryt ja tavaroiden pyörittelyä

Soitin Lohjan kirjastoon kysyäkseni mahdollisuutta ostaa vanhoja kirjastokärryjä. Valitettavasti ei tärpännyt. Uuteen kirjastoon oli kylläkin kalusto uusittu, ja vanhat kärryt syrjäytetty mutta nitä tarvittiin edelleen varaston puolella. Jos joku tietää mistä kannattaisi kysellä niin viestiä vaan tähän suuntaan.

Harmi, sillä vanhat kirjakärryt olisivat tähän hätään täydelliset. Muuton jälkeen kirjoille ei ole löytynyt paikkaa. Niitä on välillä tuolilla, koreissa, hyllyillä, varastossa ja kaikki autuaasti sekaisin. Kirjakärryyn taas voisi ottaa kätevästi saataville luetuimmat ja käytetyimmät kirjat. Kärryjä voisi myös siirtää ja vanha kirjakärry solahtaisi nykyiseen sisustustyyliin paremmin kuin hyvin. Shabby olisi, vain chic puuttuu...

Kärryjen kanssa ei onnannut mutta samalla soitolla muistin tarkistaa erittäin ystävälliseltä virkailijalta Kaaoksen kesyttäjä kirjan varaustilanteen. Onnisti, ja sain sen varattua itselleni kesäloman alkuun. Eipä, että siinä varsinaisesti olisi mitään uutta. Järjestyksenhän perusajatus on, että kaikelle on oma paikkansa, ja jos tuo kotiin uuden tavaran, täytyy pitää huolta, että kaksi lähtee ulos..Näin homma pysyy hallussa.

Vielä kun keksisi mitä tehdä
purkillisella hevosenkenkiä...

Tästä aiheesta on täällä ollut aiemminkin, nyt vain satuin jostain syystä osumaan facebookissa Tavara päivässä- sivulle, jossa Roina Raivotar laittaa joka päivä yhden tavaran kiertoon. Projekti on alkanut tämän vuoden ensimmäinen päivä, ja edennyt ilmeisen hyvin. Samaan vauhtiin tuskin pääsen, mutta tänään lämmittelin ja pääsin eroon yhdestä jalkalampusta, sorvatusta kynttilänjalasta, yhdestä bambuisesta ikkunaverhosta, muovisesta seinälle laitettavasta kukkapurkista, neljästä hyllypidikkeestä ruuveineen sekä kehyksistä tehdyt kahdet . Lisäksi onnistuin antamaan vieraille takaisin heidän mukanaan tuoman keraamisen koiran, joka haukkuu ohi kävellessä. 

Vauhtiin päästyäni lisäsin kierroksia ja historiallisesti heitin myös pussillisen turhaa tavaraa roskiin. Se on hämmästyttävän vaikeaa. Inhoan tavaran roskiin heittämistä. Kaatopaikat ovat täynnä tavaraa mitä voitaisiin kierrättää, tosin taas monet vievät sellaista tavaraa kierrätykseen tai lahjoituksina kirpputoreille, jotka kuuluisivat roskiin. Virttyneestä t-paidasta tai rikkinäisistä leluista ei ole "lahjoituksena" iloa kenellekään. Mutta oikealla tiellä ollaan, tämä opetukseksi itselleni, että mietin kolme kertaa ennen kuin tuon ovesta sisään mitään, niin ei tarvitse miettiä neljää kertaa, miten siitä pääsisi eroon. 

Samasta aiheesta täällä ja täällä 

Yhdistystä perustamassa

Niinpä siinä sitten kuulkaa kävi, että uuteen(ensimmäisen vuoden saa sanoa näin?) kotikaupunkiini  on nyt perustettu lähiruokayhdistys. Olin paikalla perustamiskokouksessa ja pääsin soluttautumaan myös hallitukseen, joten nyt ei tarvitse ainakaan valittaa, etteikö olisi mahdollisuutta, tai kanavaa lähiruuan tunnettuuden kasvattamiseen. Nyt on, eikä tarvitse näitä asioita yksin sitä pohtia.

Näin lehdessä muutama kuukausi sitten pienen jutun keskustelutilaisuudesta lähiruuasta kiinnostuneille ihmisille. Päivä ei sopinut, mutta asia jäi mieleen. Jo jonkin aikaa on vaivannut, että Helsingissä asuessa luomuruuan ostaminen kaupasta tai tilaaminen suoraan kotiovelle onnistuu vaivatta mutta lähempänä tuottajia asuessa joutuu kiertämään loputtomia ydinvoimaa tukevien keskusliikejohtoisten markettien megakäytäviä bonuspisteiden kiilto silmissä..Metsästin koolle kutsuneen tahon yhteystiedot ja soitin perään. 

Viikko sitten sain sähköpostia ja ilmoituksen perustamiskokouksen ajankohdasta. Paikalla oli kymmenen tuntematonta ihmistä ja hyvin erilaisilla taustoilla. Yrittäjää, kotiäitiä, kesäasukasta, toimittajaa ja ikähaarukkaakin riitti.

Hallitus kokoaa itsensä juhannuksen jälkeen. . Äärinmäisellä mielenkiinnolla odotan, montako meitä on  ensi vuoden helmikuussa ensimmäisessä vuosikokouksessa, minkälaista toimintasuunnitelmaa me silloin esitämme kokoukselle ja pystyykö tämän tyyppinen yhdistys luomaan toimivan verkoston kuluttajien tuottajien välille. 

Mutta kieltämättä, onhan tässä vähän tekemisen meininkiä!

Ei se aina onnistu

Kävin eilen luovuttamassa verta. Tavallaan. Viime kerrasta oli hurahtanut jo tovi, vaikka yritänkin muistaa käydä tasaisesti sallitun kolmen kuukauden välein. Eilen osui allakkaan muutenkin odottelua, joten hoksasin, että siinä kohtaa kalenteria oli mainio verenluovutusaukko. Päätin extempore suunnata kulkuni Sanomatalon luovutuspisteeseen. Varmuuden vuoksi huutelin  seuraa itselleni facebookissa mutta kukaan, ei siis sielun sielu, halunnut lähteä kanssani vertaan vähentämään. Olisinpa tuolloin jo tiennyt, että paikalla on kakkutarjoilu..
Matkalla näin sattumalta rautatietorilla SPR:n teltan, joka mainosti "maailman verenluovuttajapäivää". Muuten hyvä mutta perillä luovutuspisteessä huomasin, että valitsemani iltapäivä ei ollut niitä parhaita. Jono oli tuntuva. Mutta koska olin jo paikalla niin jäin tietojani täyttelemän ja odottamaan.
Verenluovutushan sujuu niin, että vastaanottotiskillä näytetään henkilöllisyyspaperi, ja samasta paikasta ojennetaan kyselylomake täytettäväksi. Lomakkeella varmistetaan ettei luovuttaja olisi luovutuskuntoinen. Kysymysten joukossa on myö muutama aina hammastenkiristystä aiheuttava. Itse haluaisin ilmoittaa jonnekin että "jos joudun onnettomuuteen, ja olen vuotamassa kuiviin, niin minulle kyllä saa sitten antaa myös homoseksuaalin verta". Jos sitä valikoimaan alkaisi, niin ennemmin kai sitä ei haluaisi ikävän ihmisen verta...Kai sitä kaiken kaikkiaan siinä tilanteessa, kun on verisolujen tarve, on vain kiitollinen, että sitä verta saa, ja joku on sitä luovuttanut.
Verenluovutuksen yhteydessä saa samalla kätevästi tarkistettua veriarvonsa. Pienen kevätväsymyspoikasen välillä keikuttua hartioilla, mietinkin josko rautavarastoni alkavat olemaan hupenemaan päin. Lomakkeen täyttämisen jälkeen, otetaan siis sormenpäästä hemoglobiini, ja ystävälliset hoitajat tarkistavat kaavakkeet ja varmistavat mahdollisin lisäkysymyksin, että kaikki on kunnossa. Muutaman kerran olen saanut lähteä kotiin ilman luovutusta, kun hemoglobiiniarvot eivät ole olleet riittävät.
Eilen ei tullut nämä rajat vastaan. Uskomatonta miten maalaisilma on näin lyhyessä ajassa vaikuttanut veriarvoihini. Hemoglobiini oli pompsahtanut yli 140:een. Olen ollut myös siinä tilanteessa missä on laskettu kolmen sarjasta keskiarvoa, ja nippa nappa rimaa hipoen olen osoittautunut kelvolliseksi..
Arvojen mittaamisen jälkeen siirrytään odottamaan kutsua itse luovutukseen. Yleensä se tulee nopeasti, ja muina kuin ruuhkahuippuina pääsee hieman valitsemaankin mihin tuoliin haluaa. Tämä pääasiallisesti siksi, jos on toiveita käden (vasen vai oikea) suhteen.
Henkilökunta on ollut aina ystävällistä. Yritänkin joskus aina kannustaa nuoria miehiä luovuttamaan sillä, että kauniit nuoret hoitajat hymyilevät, ovat ystävällisiä ja tarpeen mukaan jopa istuvat siinä pedin vieressä juttelemassa.
Mutta eilen ei ollut minun päiväni. Puolentoista tunnin jonottamisen jälkeen pääsin vihdoin paikalleni. Ystävällinen nuori nainen putsasi käsivarteni, laittoi kiristyssiteen paikoilleen, varoitti että hieman nipistää ja laittoi neulan paikoilleen. Neula vain ei tällä kertaa osunut aivan kunnolla paikoilleen.
Puolessa välissä kone alkoi piipittää. Oikeastaan merkkiäänet ovat piipitystä kuuluvammat, ja homma tyssäsi siihen. Jos jostakin syystä, luovutuspussi ei tule aivan täyteen, sitä ei voida käyttää. Siihen asti luovuttamani veri meni siis roskiin, koko odottaminen meni hukkaan, ja kaikenlisäksi seuraavan kerran paikalle voi ilmestyä - kolmen kuukauden kuluttua.
Melkein harmitti ja turhautti. Hoitaja oli kuitenkin niin pahoillaan, etten turhaan viitsinyt huokailla ja kohotella kulmiani. Pääasia, että ihmiset olivat lähteneet sankoin joukoin eilen luovuttamaan, ja toivottavasti mukana oli myös paljon uusia, joille verenluovutuksesta tulee mukava tapa. Mietin, josko tähänkin sopisi se "No, ainakin yritin".  Parempi kai pieleen mennyt yritys, kun monta kuukautta aikomista. Syyskuussa uusi yritys.

Tarkenee, ei tarkene, tarkenee..

Sisätyöläinen ei ennen lomia paljon kelien perään hingu. Helle ulkosalla ei paljon helli kun hipiä on suojassa tiiliseinien sisällä toimistossa. Tosin, onni yksillä - kesä kaikilla. Olen melkeinpä enemmän helpottunut siitä, että muilla ihmisillä on helle, koska ei sitä valitusta enää olisi montaa kuukautta kestänyt. Kokemus on opettanut, että on helpompi jatkaa omaakin elämäänsä, mitä paremmat kesälomailmat muilla ihmisillä on. Yritän olla ahdistumatta siitä mikä huokailukuoro on alkamassa kun kesäkuulaiset palaavat töihin, tai kun väistämättä jonakin päivänä jälleen on lokakuu..

Mutta kelejä on siis pidellyt. Eilen nukkumaan mennessä vilkaisin ihan kiinnostuksesta sisälämpömittaria, joka näytti 26 astetta plussaa. Näin se mukava keskilämpötila toteutuu. Talvellahan lämpömittari oli toisinaan plussalla vain 14 astetta.. Nukkumakykenevyys pysyi yllä läpivedolla ja pussilakana-ratkaisulla. Kyllä, käytin kumpaakin sanayhdistelmää tässä tarkoituksella. Olen taas ihastunut äidinkieleemme, ja pidän kun itse kirjoittaessa sanoja voi yhdistellä juuri niin kuin haluaa. Vähän kuin valitsisi mitä kimalletta laittaa luomelle minkä helminauhan kanssa - ja samalla hakee hieman tahallista riitasointua. Elämän kauneus ja kiinnostavuushan piilee roisoisissa, ei sileissä pinnoissa.

Toinen riitasointu näillä keleillä tulee julkisissa kulkuvälineissä(muistuttakee, että kerron eilisestä episodista) matkustaessa. Niissä taas ilmastointi voi olla niin tehokasta, että kunnollista päällystakkia on ollut ikävä jo useammin kuin kerran. Kun tunnin verran istuu aamulla jääviileäkaapissa, joka on "sikasiististicuul" pärjää hyvinkin ruokatunnin paremmalle puolelle ilman että tulee mieleen vähentää rihman kiertämääkään. Joskus tarkenee, toisinaan sitten taas ei.

Tosi hauskat kotivideot

Ei tarvitse katsoa montaakaan minuuttia Hauskat kotivideot ohjelmaa, kun haluaisi ottaa ihmisiltä pois sekä lapset että eläimet. Videokamerasta puhumattakaan. Joka toisessa videossa ihminen kuvaa jälkikasvuaan, joka jotenkin satuttaa itsensä ja kuvaaja päätyy hihittelemään, tai kuvattavat eläimet ovat tilanteessa, jossa täyspäinen lemmikinpitäjä ei edes pitäisi niitä. Mitä hauskaa on siinä, että joku satuttaa itsensä..?
Yhtään ei tunnu hohdokkaammalta, että mainostauolla pyydetään taas ihmisäi ilmoittautumaan Tuuri ohjelmaan. Eikö meillä todellakaan ole kanavilla enää varaa tehdä itse ohjelmia vaan niiden pitää olla Tiina Jylhän tai Vesa Keskisen sponsoroimia?

Kesän tietää kirjoista

On se kesä nyt virallisestikin tullut, koskapa minäkin olen saanut taas kirjan kansista kiinni. Lukeminen tuntuu huojentavalta. Kuin virkistävältä ja kauan kaivatulta tuulahdukselta. Ehkä lukeminen on vähän niin kuin toisille lenkillä käynti. Jos ei pitkään aikaan käy lenkillä, alkaa ahdistaa ja tuntuu ettei oikein mikään suju. Kun sitten pääsee pururadalle, alkaa ajatuskin kulkea. 

Sama se on kirjojen kanssa. Edellispäivänä luin Riikka Pulkkisen Totta, ja tänään lopetin Siri Huvstedtin Kaikki mitä rakastin. Olipa hyvä, etten katsonut Huvstedtin kirjasta mitään ennakkotietoja. Totta kai on kiinnostavaa, että hän on Austerin vaimo. Tai on kiinnostavaa, että tämä Huvstedt on naimisissa Paul Austerin kanssa mutta olen vielä sillä lukemisen asteella, että mielelläni keskityn vain tarinaan tai tekstiin, miettimättä kirjoittajan perhe-elämää sen kummemin. 

Yritän välttää kirjojen ahmista mutta se on vaikeaa kun aika on rajallista. Toisen teksti ei ehdi jäädä viipyilemään mielen poimuihin, jos toinen tarina tulee ja vyöryy sen yli. Todella hyvää tekstiä lukiessaan hidastaa. Vaikka sen vähetessä itse saa enemmän - eivät sivut siitä lisäänny. Kauniissa kesäpäivässä ja lukemisessa on myös jotakin ristiriitaista. Kakkua ei voi syödä ja säästää samanaikaisesti. 

Väriä pihalle kirjekuoresta

Aina se ilahduttaa kun muistetaan. Tuli se sitten pyytäen tai tilaamatta. Erityisen ilahduttavaa on, kun muistamisen tuo postipoika. Tai tässä tapauksessa postinainen, jonka olen nähnyt pyöräilevän laatikolle, ja kenen perään kerran hihkuikin kiitokseni hänen tekemästään työstä. Ei vastannut. Ajoi pois, luulen että pelästyi.
Tällä kertaa postia tuli Loimaalta, oikeen käsinkirjoitetun kirjeen kera.
Siinä toivotettiin hyvää ja värikästä kesää tänne uudellemaalle. Värikkyys tulee kuulemma kesäkukista, ja koska ne eivät kuitenkaan täällä kasva, oli kirjeessä mukana paketissa eri värisiä nimi-ilmapalloja. Niitä ripustamalla puihin ja pensaisiin saisi myös kivasti kuulemma väriä puutarhaan... Mukana oli myös raaputusarpa. Yllättävä konsepti mutta kieltämättä on taas mietitty ja nähty vaivaa.
Sitä joskus tulee häivähdyksen omaisesti mietittyä, minkälaista olisi ollut kasvaa aivan normaalissa perheessä...

Ruokaa muualta kuin isosta ketjukaupasta

Näin paikallisesta lehdestämme, että kahvilayrittäjät kutsuivat koolle lähiruuasta kiinnostuneita. En päässyt paikalle mutta ongin järjestävän tahon numerot kyselläkseni hieman kuulumisia. Muuttamisestani lähtien minua on hieman vaivannut ruuan hankkiminen. Toki sitä saa kaupasta kun vain menee, hakee, maksaa ja tulee kotiin purkaa kassit jne. mutta en ole nykyisin enää kovinkaan innostunut ruokakaupassa kävijä. Mielummin vielä kerralla ostan enemmän, jotta ei tarvitsisi mennä tuhlaamaan koko elämäänsä niille loputtoman pitkille käytäville.
Helsingissä oli helppo(tai no jaa..)koota ruokapiiri, tilata ja maksaa ruuat netissä sekä saada ne vielä kotiinkuljetetuksi. Eikä onnellisuutta yhtään vähentänyt, että tämä ruoka oli luomua. Nyt sen sijaan homma on lipsunut täysin käsistä. Työntelen ostoskärryä ydinvoimamyönteisissä ketjuliikkeissä ja mietin että miksi pitää ostaa tarvikkeita, joita en halua. No esimerkiksi sen vuoksi, ettei jaksa kantaa ruokiaan Ruohonjuuresta Helsingistä tai ettei sekään ole kovin ekologista että yksin tilaa ja kuljetuttaa ruokansa pitkien matkojen takaa. Mutta kahvilanpitäjien kertomasta päätellen, nyt tännekin ollaan ilmeisesti puuhaamassa jonkinlaista lähiruoka-yhdistystä, joka toimisi linkkinä tuottajien ja kuluttajien välillä. Unelmoin myös ruokapiireistä sekä vahvasti luomuruuan kysynnän kasvattamisesta täällä Lohjalla mutta pitänee jaksaa olla kärsivällinen.
Sunnuntaina soi ovikello.(aina yhtä jännittävä tilanne) Siellä oli naapuri joka toi pari kiloa itse pyydystämiään tuoreita silakoita. Eilen huikkasin naapurin rouvalle, ja kysyin halusiko hän puolestaan hakea meiltä raparperia. Halusi hän. Tuntui, että homma on kohdillaan.

Tyhjästä on paha nyhjästä

Jäin vielä hetkellisesti pohtimaan aiemmin mainitsemaani postilaatikkoasiaa.
Hetken mielenjohteesta laitoin net.anttilaan asiakaspalauteviestiä, jossa ystävällisesti pohdin, että heilläkin on melko pieni postilaatikkovalikoima vaikka kysyntää varmasti olisi kauniimmillekin laatikoille.

Ja Anttila vastasi: Hyvin nopeasti tuli vastaus palveluneuvojalta:
Kiitos viestistäsi! Välitin viestisi eteenpäin tuotepäälliköllemme.

Tähän sitten vastasin kiitellen ja totesin, että olisi mukava saada myös tuotepäälliköltä vastaus,
joka tulikin sitten viikon päästä:
Hei
Valitettavasti ei ole ollut tarjontaa hirveesti tarjontaa meille.

Lyhyt ja ytimekäs viesti - mutta todellakin paljon parempi kuin ei mitään, tai ympäri pyöreä "kiitos kun olet halunnut kehittää tuotevalikoimaamme..ja blaa blaa", josta jää aina todellista teflonia -olo.  Nyt puolestaan minulle jäi sympaattinen olo net.anttilasta. Tyhjästä on paha nyhjästä. Jos ei kaupalle tarjota myytäväksi muuta kuin metallista peltilootaa, niin eihän siellä muuta myydä. Siinä ei voi tuotepäällikkö design-postilaatikoksi muuttua. (vink, vink nuoret suunnittelijat)

Hiljaa hyvä tulee.

Sanakirjassa ei ole kuvaani esimerkkinä tuon otsikkolauseen kohdalla. Toki olen sitä elämässäni kaikille muille hokenut ja suositellut, mutta omat hihat on tullut käärittyä(ja poltettua) monesti melko ripeästi. Erinäisillä seurauksilla. No nyt  ei tarvi olla huolissaan hosumisesta. Tällä hetkellä toteutan tuota hiljaisversiota oikein olan takaa. Vaikka pinnistelisi, tuskin pystyisi enää hidastamaan. Asuinpaikan vaihtumisesta alkaa nimittäin tulla pian puoli vuotta täyteen - ja mitään - ei ole vielä tapahtunut.
Johtoajatuksenani tällä viikolla on, että saan kammettua itseni kirpputorille sunnuntaina. Muuttovaiheessahan olin viemässä ja lajittelemassa tavaroitani, jotta sijoittautuminen uusille mestoille tapahtuisi kivuttomammin mutta aikataulukapeikon iskettyä, piti vain laittaa kaikki laittaa samaan kasaan. Nyt  sitä samaa kasaa on saanut katsella. Pitkään. Kevätvalon ja katselemisen tuotoksena on syntynyt kirkas ymmärrys siitä, etteivät ne romut aio itsestään siitä minnekään siirtyä. Yritän nyt siis ottaa ensimmäisen askeleen raivausurakassa. Pitäkää peukkuja.

Pyykkinarua ja flamenco-kengät

Tulin eilen pihalta suoraan sisään kitkemisen keskeltä katsomaan tunnelmahehkutusta Kauppatorilta. Enpä paljon ehtinyt asiaa sen kummemmin miettimään vaan läväytin tv:n reippaasti auki. Ensimmäinen spontaani reaktio oli "ai kauheeta". Eikä se siitä loppulähetyksen aikana enää liiemmin muuttunut. Tunnetila liikkui lähinnä kiusaantumisen, nolostumisen ja häpeän rajamailla. Myös ilo siitä, ettei tullut jäätyä mestoille töistä lähdettyä, triplaantui nopeasti.

Äärettömän hienot kisat ja  upea voitto. Vielä kun oltaisiin saatu hieman tyyliä voitonjuhliin. TV -kamera on armoton. Onneksi fiilis torilla oli varmasti upea ja  parempi livenä. Oikeastaan yleensäkään kirjoitan tästä sen vuoksi, että oli kiinnostavaa huomata itsessään, että "oikeasti hävettää". 

No mutta. Maailmanmestruuden  kunniaksi palkitsin itseni ja ostin tänään perinteisen pyykkinarun - ensimmäisen elämässäni itseasiassa - sekä käsintehdyt flamenco-kengät. Nekin kyllä ensimmäiset laatuaan. Jännityksellä odotan kumpi osoittautuu tänä kesänä ilahduttavammaksi ostokseksi.

Postilaatikko-pohdintaa

Uusi postilaatikko on hankkimatta. On se jollakin listalla, mutta listatkin taitavat olla listalla, joten sillä mennään mitä on. Toisaalta postilaatikko, kuten myös esim. vessan hana, kattolista tai oven kahva, saattavat  olla arjen estetiikan kannalta ratkaisevia asioita. Postilaatikkoon tulee usein katsottua ja koskettua kuitenkin sen kaksi kertaa päivässä. Samahan se on "mitä muut ajattelevat" mutta toisinaan näkisi omassa arjessaan jotain muuta.
 Nopeasti googlattuna vaihtoehdot  eivät ole päätä huimaavat. Tai sitten en ole vielä päätynyt sinne "hyvällä maulla suunniteltujen postilaatikoiden sivustolle".  Pitäisikin oikein katsoa, että onko jokin suunnitteluvirasto antanut määräyksen, että suomessa vain rumat ja mauttomat postilaatikot ovat sallittuja. Ympäri maata pihalaattoihin ja portinpylväisiin syydetään rahaa mutta sitten talon kylkeen lasautetaan ruma laatikko joka päiväistä käyttöä varten.
 Voisin aivan hyvin teettää postilaatikon. Sehän ei vaadi mielettömästi materiaalia, mitä nyt kymmenisen barbia ja jonkin verran kultamaalia, jos ystävämme Hna tuunaisi sen. Se olisi täysin kohtuullinen investointi kirpputorin kautta käytynä. Eipä siltä,  muovinen peruslaatikko "on ihan kätevä". Ei mene sateessa miksikään, on helppo pyyhkiä, eikä myöskään pistä silmään.  Jos tuolla logiikalla valitsisi kaiken muunkin esillä olevan, Etolalla alkaisi nousukausi.
Kuvassa asiakaspalveluhenkisen postinjakajan taidonnäyte. Ei tarvitse asiakkaan itse nostaa kantta, ja kaivaa lehteä laatikon uumenista kun jätetään lehti odottaa noutajaansa tyrkyllä..

T-paita ja shortsit - no ei ehkä vielä tänään.

Aamulla Kampin bussiterminaalissa käveli edelläni pari nuorison edustajaa. Huomioni kiinnittyi kavereiden pukeutumiseen. Toinen sankareista kulki bermuda-shortseissa ja t-paidassa, toisella oli sentään huppari t-paidan lisäksi mutta jaloissaan myös shortsit.
Hetkisen tuntui kuin "olisi ollut muutaman viikon pois suomesta ja astunut väärään vuodenaikaan lentokoneesta". Katsoin ympärilleni ja näin muitakin shortsi/capri-housu ihmisiä, sekä runsaasti aamumatkalaisia ilman takkia. En minäkään nyt millekään naparetkelle ollut pukeutunut, enkä myöskään ollut pukenut  väli-tyyppishousuja yms. ylleni mutta t-paita ja shortsit tuntuivat hieman...hmm..sanotaanko opitimistisilta. Ehkä paleleminen joillekin on asennekysymys. Jos on aurinkoista, ei palella.
Kampin terminaalin ilmanvaihto on myös kertaallisen tehokas, joten silkasta kiinnostuksesta piti vielä tarkkailla nuorisoa, että nouseeko läpivedossa iho kananlihalle, tai vedetäänkö hupparin vetskaria mahdollisesti kiinni matkan edetessä. Ei vedetty.

Aivan pihalla

Olin aloittamassa tätä kirjotusta, että "loma on mennyt niin nopeasti, ettei oikein ymmärräkään" mutta koska kukaan on kertonut että "hohhoijaakkaa kun loma etenee hitaasti, ja olisipa se jo loppu..". Edes tässä blogissa ei olla koskaan oltu työkalut niin sekaisin.
Mutta täällä sitä siis ollaan - kotona - en muista milloin viimeksi olisin viettänyt/tuhlannut kallisarvoisen talvilomani kotona mutta nyt on sekin ihme koettu. Kaiken kaikkiaan loman varmistuminen meni aika myöhäiseen, ja koska kotonakaan ei ole ehtinyt pahemmin mitään tekemään - oli järkevää kokeilla tätäkin vaihtoehtoa. Onneksi kelit ovat olleet aurinkoiset niin voi mennä töihin kunnolla päivettyneenä, niin kuin lomalaisen aina kuuluukin.
Hassua muuten, että myös tietynlainen kesäloma/mökkiefekti on iskemässä päälle. Televisio pysyy kiinni ja radio on päällä. Mistä tulikin mieleeni, että jostain syystä olen  viime aikoina kuullut tuohtunutta Ruben Stilleriä tavallista enemmän, ja elämme erittäin mielenkiintoisia aikoja, kun kansallisaarteemme, menestyskirjailija Sofi Oksanen vertaa yhtä suurinta hallituspuoluettamme Hitleriin. Tämä tietää yhteiskunnallisesti aivan uusia aikoja meille ystävät hyvät.

Rairuoho ei kasvanut ja pääsiäiskortit jäivät lähettämättä. Pari esimerkkiä siitä, miksi tämän blogin nimi on se mikä on. Loma alkaa huomenna, eikä aavistustakaan mitä tehdä sen kanssa. Pää on niin täynnä ja tyhjä, että optimaalinen (mitä se ikinä tässä tilanteessa olisikaan) suunnittelu ei ole onnistunut.
Mutta kohokohtia näissä nopeasti hujahtaneissa vapaapäivissä oli, että isoäidin omenapuut tuli karsittua. (ja pliis, omenpuiden jumalatar - anna niiden puiden tuottaa edes muutama omena tämän operaation jälkeen)
Onnistuin myös käymään kummitädilläni, jolla oli syntymäpäivä. Elämäni aikana olen useammin unohtanut hänen syntymäpäivänsä kuin muistanut mutta hän ei ole niitä ihmisiä, jotka moisista muistutttelisivat. Käski vain taas poikkeamaan, vaikka pikimmitenkin. Kummitätini on muutenkin mainio rouva. Hänellä on aivan uskomaton muisti ja nuoremapana hän otti valokuvia siihen malliin, etten usko Loimaan Lehden arkistoissakaan olevan yhtä paljon kuvia tallessa...Olikin puhetta, josko voisin käydä penkomassa aarrelaatikoita. Uskon, että sieltä löytyy useampikin albumillinen kuvia joita oma muisti ei enää muuten pystyisi palauttamana mieleen.

Ammattivehkeet.

Mukavaa oli myös nähdä lukemaan ja kirjoittamaan oppinut oma kummityttöni ja hänen perheensä. Kaunis pikku-blondi menee vasta kouluun mutta "oli vain alkanut kirjoittaa ja lukea" tässä muutama päivä sitten. Vieläpä tässä järjestyksessä. Sovittiin että kesällä tulee yökylään. Nuori neiti lupasi tulla viikoksi mutta äiti epäili, että voi olla vielä parissakin päivässä suoriutumista.

Vapautettu perhonen

Muuten nautin myös näistä keleistä ja luontohavainnoista. Turha kai mainitakaan, että kurkia tuli nähtyä ainakin pari kertaa, kevään ensimmäisen valkovuokot myös ilahduttivat, samoin sinivuokot - autiotalosta vapauteen päästetystä perhosesta puhumattakaan. Sisällä oleminen tekee nyt tiukkaa. Samalla mieli harhaili päivien aikana myös oman asumuksen ympärillä. Vaikeaa on olla ja vaikeaa on olla olematta. Siinäpä kuulkaa tätä ihmiselon ydintä.


 Niin ja hauskinta tietysti oli, että tänään olin lentää jokeen! Liukastuin lehtikasaan, jonka alla oli märkää savea ja tein mahtavan heilahdusluisun kohti virtaavaa Loimijokea mutta sain viime hetkellä tarrattua kohdallani olleeseen laituritolppaan. Ällistyynenä jäin roikkumaan tolppaan ja ajatuksellisesti ehdin jo kokemaan tolpan irtoamisen ja mäiskähtämisen keväiseen joenvirtaan. Kiitos sille tyypille, joka päätti rakennelmaa tehdessään pultata tolpan hieman paremmin kiinni..

Niitä näitä ja vanhoja suklaarasioita

Seinistä löytyneet suklaarasiat - ihan ookoo eristeet...

Uudella kotialueella asumisen "outouden" huomaa erityisesti vuodenajan vaihtuessa. Nyt kun talven selkä on taittunut ja viimeisetkin lumet sulavat silmissä, on riittänyt taas huomioitavaa. "Mitäköhän tuolta tulee, mitäs tässä on ja "huoh, noikin tarvii tuolta saada jonnekin". Linnut laulavat niin voimissaan, etteivät edes tuplaikkunat suodata sitä iloa, ja kukkia puskee maasta. Naapurissa viritellään harrikkaa, ja toisen puolen naapuri pysähtelee pihaturinoille. Samaan aikaan koti kokee muutoksia. 

Yläkerrassa tiivistetään eristeitä, ja kaatuipa siellä pieni osa seinääkin. Purua ja pölyä on joka paikassa mutta niin sitä varmaan olisi ilman remppaakin.. Ihan ei aika ja energia vielä riitä kaiken järjestykseen saamiseen mutta pinnaa, pinnaa niin eiköhän sekin sitten kesän jälkeen suttaannu. Tai se mitään suttaannu. Aika hujahtaa niin nopeasti mutta "mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa". Vapauttavaa kun ei tarvitse hosua. Pääsiäiskortit on postittamatta. Jos huomenna tiputtaa ne postiin, saattaahan joku ne saada pääsiäiseksi. Ensi vuonna lähetän ne vaikka helluntaina jos siltä tuntuu. 

ps. minusta jokaisen ihmisen pitäisi aktivoitua poliittisesti, ottaa vastuu oman asuinalueensa kehittämisestä ja aktiivisesti toimia sen eteen, että meillä kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet pärjätä ja elää tässä yhteisessä systeemissä.

Vaalivalvojaisten keskeltä..

Kuluneina vuosina olen ollut jakamassa vaaliesitteen jos toisenkin. Keskellä räntäsateita, ja joskus ihan poutaisellakin kelillä. Näihin vaaleihin osallistuin vain äänestämällä. Ensimmäistä kertaa Uudellamaalla. Äänestin myös pitkästä aikaa naista. Hetkisen pohdin, että "onkohan hän hieman tantta-ikäinen", kunnes tajusin, että olemme suunnilleen samanikäisiä...
Lopullinen vaalitulos ei ole tätä kirjoittaessa vielä selvä. Ennakkoäänet on laskettu ja persut saivat mitä media lupasi. En ole yllättynyt mutta myönnän toivoneeni hiemen pienempää menestystä Soinin klaanille. Koen kyllä kansan syvien rivien  nousun piristysruiskeena tälle seisahtuneelle ajalle. Tuntuu, että se on saanut nekin "joita muuten ei niin kiinnosta", aktivoitumaan -  myös vastapuolelle. Lopullista paikkajakoa vielä odotetaan.  Omakin ajatus kyllä harhailee "paluusta" yhteiskunnallisen vaikuttamisen pariin..sehän on meidän jokaisen velvollisuus mutta sitä voi tehdä kukin omien resurssiensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja...