Keikkaa pukkaa ja niskaa sattuu

Kyllä oli taas eräilläkin naisilla hauskaa ja aikuista! Armottomat keikkapoliisit(kuvassa oikealla) kiittivät bändiä mutta tuomitsivat ympärillä patsastelleen neuletakkiyleisön. Fiilishän siinä menee jos toiset vain esittävät suolapatsasta ja varovat valkoisia tennareitaan. Siis hyvänen aika! Eikö siellä istumapaikoilla olisi ollut tilaa istua? Pakkoko sitä on änkeä kentälle latistamaan tunnelmaa? Joutui ihan sanomaan eräällekin veromodalle, että "sorry vaan mutta joskus näissä ulkoilmakonserteissa vähän riehaantuu.." kun neitoikaisella oli vaikeuksia ymmärtää etteivät kaikki osaa seistä samanlaisessa hiljaisessa suorassa rivistössä, mitä Kivenlahden cheerleader- harjoituksissa on opetettu.
Eilinen Metallican keikka oli kuitenkin huippu hauska! Teki hyvää huomata, että vähänpä sitä on tapahtunut henkistä kehitystä viimeisen viidentoista vuoden aikana. Eikä se musiikkimakukaan ole niistä Loimaan yläasteen ajoista parantunut yhtään. Helpottavaa ja mahtavaa! Whiplash!
Ainoastaan sijainti oli armottoman väärä. Ei enää koskaan keikalle kentälle neuletakkiporukan sekaan joka on tullut ilmeisen vahingossa väärän musiikin stadionkeikalle! (tai siis olihan se HIM siellä aiemmin..)
Tietysti on ymmärrettävää etteivät kaikki halua kuluttaa koko konserttia sekopäiseen hyppelemiseen(toisaalta, mitä ymmärrettävää siinä on) tai lapselliseen hiusten heiluttamiseen mutta rajansa kaikella. Miksi, oi niiiiiiin miksi pitää tulla keikalle, joka ei tunnut millään tavalla innostavan kevyempäänkään irrotteluun..? kysyy eräskin epätietoinen nainen niska kipeänä. Hämmentävää ja latistavaa. Tietysti oma vika kun ei tullut mentyä jonottamaan eturivin paikkaa päiviä aikaisemmin ja kateellinenhan sitä vain on kun ei päässyt lavanedustajengin kanssa moshaamaan. Mutta oli ällistyttävää nähdä tuhansien ihmisten istuvan sekä seisovan, hillittynä ja paikoillaan.
Mutta musa soi ja oma energia virtasi! Kaikki otettiin irti mitä saatiin. Ääni on pois, kroppa vähän maitohapoilla mutta kyllä kannatti! Erityisesti vanhimmat biisit lämmittivät mieltä, ja Robert Trujillon notkea vartaloa bassoineen silmiä.

Robertin bassosoolo täällä

Naisen tie - ja vähän muidenkin

Kun tulin myöhän illalla kotiin, näin että ulko-oveni eteen oli jätetty salaperäinen sininen paperikassi. Koska kukaan ei ollut informoinut minua, enkä todellakaan odottanut yllätyslähetystä, olin varma että se oli naapurilleni. Toiveikkaana, ja varmaan myös uteliaisuudesta, päätin kuitenkin kurkata kassia varmuuden vuoksi.
Kun sitten nostin sitä, huomasin että sen kylkeen olikin kirjoitettu nimeni, ja sisällä oli kirjapaketti. Kauniiseen Stockmannin vaaleanpunaiseen paperiin kääritty paksu kirja, minulle.
Avasin paketin varovasti ja hiljaa. Liikutuin. Kirja oli Anna Kortelaisen Naisen tie, L. Onervan kapina, mitä olin jo selaillut Loimaalla käydessäni Isotätini luona nimipäivä vierailulla.
Paketissa ei ollut korttia, ei tervehdystä, ei vihjettä jättäjästä mutta koska olin vain keskustellut aiheesta vain kahden ihmisen kanssa, ja minulla oli minulla aavistus..

Olen kirjoittanut näinä päivinä muutamia kirjoituksia drafteiksi. Ne ovat kuin keskeneräisiä vesiväritöitä. Värejä ei ole tarpeeksi..sommitelmastakin puuttuu vielä muutama kukka, ja työt ovat kesken. Yhdessä näistä drafteistä lainattiin palaa Kaarlo Sarkian runosta, ja tämänki hetki saavat vahvemmin ja vahvemmin nuo sanat palaamaan mieleeni. Ote yhdestä kirjoituksesta:

"...Olen vielä matkalla..Matkalla jolle en halunnut mutta jolle kuulun.
Kaarlo Sarkian runo elämän kauneusta ja sen kieltämisestä on tullut usein viime viikkoina mieleen:
Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaas tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää. "
Sarkian runo pakottaa näkemään tunteiden tuomaa muutosta. Siitä kun elämän kauneus sumentuu puuroksi. Kun kastepisara on käynyt mitättömäksi yksityiskohdaksi ja elämä ei tunnu enää lahjalta. Vain käsittämättömän samantekevän väsyttävältä suoritukselta. Kun kauneutta ei enää näe..tai tunne. Tai ei vain tiedä onko sitä. Tai onko koskaan ollutkaan..."

Kiitos ystäväni, että olet halunnut olla kompassina silloin kun vähiten olen ollut kiinnostunut suunnastani. En tiedä tarvitsenko Kulttikirjaa 2000-luvun kapinallisille naisille..mutta ainakin tiedän että kun tänään otin sen käteeni, tunnistin elämän ja ystävyyden kauneuden.

Norpan kesäkäsityövinkit: Osa 1 - Housujen fiksaus

Käsityöt ovat erittäin suosittuja blogeissa, joten on jo suotavaa että kannan korteni kekoon.
Eräät iisibiisi-byysani ovat saaneet hieman osumaa, ja tänään oli aivan pakko saada ne paluumuutaja-keskitöölön maalaustalkoisiin. Housuissani oli vain pienehkö reikä. Sou wot tu duu?
Eikun minnaryynin ihanat minihakaneulat käyttöön ja korjaamaan. Nopeaa, helppoa ja aivan hyvää jälkeä!!
(edesmennyt isoisäni pudistelisi päätään jos nyt näkisi missä vaatteissa sitä taas lähdetään ihmisten ilmoille. teinihousujani pappani paikkasi poljettavalla singerillä erivärisillä kangastilkuilla, koska ei kestänyt(aivan ymmärrettävästi) että tyttölapsi kulki pitkin kyliä rikkinäisissä farkuissa)

Kahvi ja romanssi kuumana

Kun on oleillut ja syönyt ulkotiloissa pari kolme päivää, tuntuu luksukselta olla kotona. Keittää kahvia keittimellä ja leikata leipää tasaisella alustalla. Eipä että sammalkalliossakaan olisi mitään vikaa.
Mutta silti aamulla tuntui vähän tylsältä herätä sisätiloissa. Ikkuna oli pakko avata, ja alkoi epäilyttää että onko ihmisiä tarkoitettu elämään tällaisiin laatikoihin. Olen siis kokenut vahvan luontoelämyksen.
Siellä 10 000 vuotta vanhoilla kallioilla oli aikaa pohtia moottoriveneitä, yksityisautoilua, kodinkoneita ja tietysti koko ihmiskunnan erkaantumista luonnosta. Tulin siihen tulokseen, että luultavammin ihmiset on tarkoitettu elämään yhdyskunnissa. Vahvuus tulee erinäisten ominaisuuksien yhdistämisestä, ja yksi nykyihmisen yksi suurimmista ahdistuksista tulee siitä, että kaikki pitää pystyä tekemään itse, yksin ja riippumattomana. Ulkoinen ja sisäinen pärjääminen voi olla täydellisessä ristiriidassa. Silti minimaalisten omakotitalopihojen ympärille rakennetaan maksimaalisia aitoja, ja sitten ihmetellään kun homma ei ihan toimi.
Mutta takaisin luontoon. Erityisesti taju meinasi taas lähteä roskaamisesta. En nyt paukuta(tällä kertaa) aiheesta enempää mutta koska normaali aikuinen ihminen vie roskansa roskiin, voitaisiin aloittaa uusi Hnnamainen roskaamiseen puuttuminen. Kun huomataan, että joku roskaa, käydään sanomassa että "hei, roskat voi viedä myös roskiin." Haluan uskoa että monet roskaavat ajattelemattomuuttaan ja ymmärtämättömyyttään, ja kun valo pääsee aivosoluihin saakka, päätyvät omat roskat seuraavan kerran ihan sanomatta roskakoreihin saakka. Ne sentään tyhjentää sitten "joku muu joskus".
(tätä varhaisen puuttumisen mallia käytettiin jo edellisjuhannuksena Sierravuoressa kun nuorilta pojilta "putosi" tyhjä oluttölkki kalliolta. maikkis kävi reippaana viemässä tölkin pojille sanoi reippaasti että "hei pojat, teiltä putosi vahingossa tämä!" Ei pudonnut uudestaan.)
Roska päivässä juttua suosittelen edelleenkin kaikille, ja itseasiassa heti saavuttuani Porkkalaan tuli mieleen vahvasti että voisin mennä sinne päiväksi talkoisiin. Porkkalassa ei edes ollut roskaista, siksi juuri ne muutamat typerät kertakäyttögrillit tai muoviroskat pistivät erityisesti silmiin.
Yhteiset ulkoilualueet ovat järjettömän arvokkaita! Aamuisin seistessäni luodolla katsomassa auringonnousua ajattelin että "nää on MUN MAITA". Tosin ovat ne monen muunkin mutta siellä yksin patsastellessani, sen hetken ne luodot ja saaret olivat omiani. Ja arvostan sitä! Ne voisivat olla yksityisomistuksessa isoin kieltokyltein varustettuna mutta nyt kenellä tahansa on oikeus ja mahdollisuus nauttia siitä kauneudesta ja monimuotoisuudesta. Sekä rauhasta.
Etu-Töölö joskus jaksaa vienosti hymyillä pienimuotoiselle rönsyilylleni mutta koska olen ollut monta päivää pois koneelta, ja ajatuksia(nyt ei puhuta niiden tasosta) sekä innostusta on jaettavaksi kuin pienellä kylällä, en nyt jaksa huolestua asiasta pysymisestä.
Piti vain alunperin kirjoittaa, että tykkään juoda kahvini mustana, vaikka lisäänkin siihen tilkan maitoa. Parhaan sekoituksen saa kun ostaa Presidenttikahvia sekä Parisien french roast darkia, ja sekoittaa niitä puolet ja puolet. (kertoo juuri ekologisen herätyksen saanut kuluttuja..) Näin kahvi on vahvaa ja tuntuvaa, nautitaan tuoreena ja kuumana. Niinkuin kesäromanssikin.

Päivän musiikkilinkkivinkki: http:www.gogolbordello.com

Porkkalanniemi - Porkkala udd

Kun päättää, pitää tehdä. Ja joskus myös on hyvä ymmärtää, olla päättämättä. Tai sittenkin olla tekemättä. Sillä aina voi päättää, ja aina voi tehdä - mutta kannattaako? Kyllä. (-paitsi ei välttämättä.) Vanha viidakon sananlasku. Mutta siis tällä kerralla oli kiva, ehkäpä suorastaan tarpeellista tehdä, ja kannatti.
Helsingin Sanomissa, tuossa oraakkelimaisessa uutis- ja päivittäis-jouranlisitsessa julkaisussa, oli juttu Porkkalanniemestä. Toimittajasta oli varsin kelvollista olla Porkkalanniemen virkistysalueella, "ja siitäpä se idea sitten lähti".

Ehkä vähän urheilullinen, ja todellakin Ei niin urheilullinen -minäni saavat aikaan välillä hämmästyttäviä suorituksia. Yllätykset ovat joskus myös positiivisia.
En ole koskaan harrastanut mitään lajia aktiivisesti, enkä ole koskaan missään lajissa menestynytkään (yllis). Pienenä sain mahdollisuuden harrastaa ratsastusta, pingistä, balettia, karatea, pesäpalloa ja Loimaan Voimassa hyvin pienimuotoisesti yleisurheilulajeja.
Juoksua olen inhonnut aina, mielestäni kroppani ei ole luotu siihen(olen edelleenkin samaa mieltä) mutta sitten viime kesänä, kiukulla ja varmaankin jonkun naksahduksen jälkeen treenasin maratonia varten, vain sairastuakseni vain muutamaa päivää ennen h-hetkeä..Monessa muussakin jutussa taidan tulla vähän jälkiherännäisenä..niinkuin esim. tenniksessä mutta niin kuin elämässä yleensäkin..asenteella voi korjata harjoittelun puutetta. (as if..)
Kaiken kaikkiaan pidän todella paljon mukavuudesta ja nautin levosta (lue:laiskottelusta). Haluaisin sanoa että olen myös suuri kulttuurifani mutta se kuullostaisi aivan liian mahtipontiselta ja teennäisen sivistyneeltä.
Modernitanssi on yksi suosikkejani, samoin kaipaan teatteria, balettia, konsertteja ja näyttelyitä, jos en ole käynyt niissä pitkään aikaan, ja kesäisin kuron umpeen lukuvajettani.
Menen hiljaiseksi hyvästä runosta, taulusta jota ymmärrän vaikken tiedä miksi, kuvasta joka on vanginnut sen mitä en osaa edes katsoa, tai yleensäkin taiteesta joka esittää sen minkä joka päivä kohtaan mutta mikä ei minään päivänä näyttäydy minulle. (alustuksista puheen ollen)
Siis polkupyörällä ja teltalla Porkkalanniemeen. Tavarat perinteisesti hosumalla kasaan,teltta kaapista(ensin sitä tosin tuli etsittyä tovi vintiltä. telttani nimi on muuten tänk-gööl), ja 40 litran reppunen selkään.
Tiesittekö muuten, että polkypyörästä veloitetaan lähijunassa matkustajahinta? Vaikka eteisessä seisova, matkustajan kanssa matkustava polkupyörä ei todellakaan vie toisen matkustajan(lue:ihmisen) paikkaa, eikä myöskään kustannuksellisesti edistä liikkumaan julkinen-polkupyöräyhdistelmällä. MUTTA olen silti iloinen, että tällainen kätevä yhdistelmä on mahdollista, siinäkin on tiettyä vapautta ja ympäristöystävällisyyttä.
Matka ei ole pitkä. Parisenkymmentä kilometriä. Tosin, ylämäkeä ja alamäkeä...ylämäkeä ja tasaista..ylämäkeä ja..hospan..taas vähän lisää ylämäkeä, ja ehkä pienoinen alamäkikin väliin, jotta taas voisi irvistellä ylämäkeen.
Tähän väliin pitänee muistuttaa, etten ole ollut kummoinenkaan fillaristi. Kaupungissa matkat ovat lyhyitä. Ylämäet voi väistää reitinvalinnalla, ja pidemmät matkat olen joko juossut(haa haa) tai kulkenut muulla kuin polkemalla. Siksi siis suoritukseeni tuli omasta mielestäni lisähohtoa, ja hohdon lisäksi voisin myös keksiä muutaman lisämääreen..Kaiken lisäksi en olisi koskaan kuvitellut omasta vapaasta tahdostani raahavani polkupyörää kaikkine varusteineen paria kilometriä epämääräistä kivikkokalliometsäpöheikköä pitkin..
Mutta kun yöllä pää painui tyynyyn..ympärillä oli vain hiljaa kalliolle lyövät meren laineet ja kuiskauksen lailla kahiseva telttakangas.. Oli ihmislapsen hyvä olla.

LJ has even friends

First things first - eli LJ:n tilannekatsaus. Kuuma linja kertoo, että LJ:n siipi on nyt lastoitettu ja odotetaan paraneeko se lentokuntoon. LJ:llä on myös siellä Lahdessa kavereita, joten näkisin että kaverilla menee verrattain hyvin, vaikka joutuikin täältä tutulta takapihalta pahvilaatikossa evakkoon.

Jeeee, kukkia ja onnitteluita!

Pienenä eräällekin naiselle pidettiin aina nimipäivät. Kummit, isoäidin sisarukset ja isoäidin äiti tulivat kahville ja voileivälle. Kakun teki isoäiti Mumme. Siinä oli kermaa ja mansikoita. Tarjottiin myös lasi vinettoa.
Yksi syy taisi olla se, että nimipäivät olivat keskellä kesää..syntymäpäivä taas vuoden pisimpänä ja pimeimpänä päivänä. Kulkeminen maalta oli silloin paljon hankalampaa ja jouluvalmistelut kiireimmillään. Pienenä myös nimipäiväkortin saapuminen oli suurta juhlaa. Vähänpä ovat asisat muuttuneet niistä ajoista..
Tänään tuli heti taas aamusta onnitteluita, soittoa ja vielä kukkia!
Ihmiset ovat sitten I-ha-nia. Ja ehkä kissatkin. Tai ainakin eräskin kissa. Ensimmäinen onnittelu tuli Nallelta. Loimaalta. Kiitos!

Tilannekatsaus: LJ goes doctor

Vahvoista epäilystäni huolimatta, Siipirikko LJ:ltä ei väännetty niskoja nurin jo Kannelmäessä, vaan se sai todellakin kuljetuksen Lahteen. Siellä elämän kolhima lintu vietiin eläinlääkäriin röntgeniin kuvattavaksi, jotta tiedetään onko LJ:n siipivamma synnynnäinen tai tapahtunut esim. pesästä tipahtaessa. (jos jolla kulla on biologiystäviä, voitteko kysyä onko yleistä että toinen lokin poikanen jää pitämään toiselle seuraa?)
Tänään tajusin myös että huoltoyhtiön pojathan ramppaavat tässä pihalla harvase päivä, ja jopa pareittain. Eikö niille tullut mieleen että hei "pitäisköhän tolle lintuparalle tehdä jotain?"?! Hehän ovat työkseen vastuussa pihan huollosta ja varmasti nurmikkoa ajaessaan eivät ole voineet välttyä kohtaamiselta. Elleivät sitten itse ole vetäneet stigalla LJ:n siiven yli..
No lisäuutisia ehkä jo huomenna.

Onko pakko ruokkia eläimiä kaupungissa?

Niin vaikeaa kuin se saattaa ollakin uskoa, olen pohjimmaltani eläinrakas. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat olleet koirat ja hevoset mutta myös esim. kissat, delfiinit ja erinäiset maatalon eläimet ovat keränneet sympatiaani vuosien varrella. Muistaakseni taisin peruskoulussa myös piinata koulutovereitani erinäisillä "pelastakaa ne ja ne" -adresseilla..
Tästä alustuksesta huolimatta olen sitä mieltä, ettei kaupunkiolosuhteissa olisi syytä ruokkia villieläimiä.
On helppo lähteä sunnuntaikävelylle, ottaa puolinahistuneet ranskanleivän palaset pussin pohjalle, käydä viskomassa niitä kaivopuiston rannassa ja tulla kotiin. Mutta mitä sen jälkeen? Miten eläimen on tarkoitus löytää ruokansa silloin kuin sunnuntaikävelijää ei huvita? Ja jos satapäinen hanhilauma kävelisi omalla etupihalla hengailemassa, saattaisi ruokintaa miettiä kaksi kertaa. Nyt ne samat linnut ovat vain "söpöjä" mutta kun saa päivittäin väistellä niitä ja uskomattomia jätelaumoja, alkaa itsekin olla sitä mieltä, että "ehkä ne tosiaan ovat lisääntyneet holtittomasti".
Linnut levittävät tauteja. Sama söpö lintu joka tepastelee kahvilan vieressä, on juuri saattanut vierailla kaatopaikalla. Samoilla apajilla lintujen kanssa käyvät myös rotat.

Helsingin kaupungin ympäristökeskus:
Ruokaa ei tule heittää suoraan maahan, vaan se on laitettava lintulaudalle tai vastaavalle. Maahan laitettu ruoka houkuttelee paikalle muun muassa rottia. Koska linnut voivat levittää tarttuvia tauteja, niiden ruokinta on kielletty kokonaan toreilla ja eräissä puistoissa.

Entä sitten jos haluaa esim. lasten kanssa seurata lähempää miten eläimet syövät mutta haluaa tehdä sen vastuullisesti, eikä niin että ottaa vanhat pullat kaapista ja heittelee niitä pitkin maita ja mantuja ja lähtee pois? Siihen kaupunki tarjoaa mm seuraavaa:

Töölönlahden kaakkoisnurkkauksen talvilintukeidas on erinomainen paikka nähdä ja ruokkia talvehtivia sorsia. Helsingin kaupunki ruokkii eläimiä Töölönlahden lisäksi myös Niemenmäessä, Lauttasaaren Särkiniemessä ja Haltialan metsässä. Viime talvena kaupunki käytti lintujen ruokintaan 14 520 kg rehuviljaa.

Miten kävi Sörnäisissä 70 kauniin jalavan kanssa kun ihmiset ovat ruokkineet söpöjä villikaniineja(ja samalla rottia). Lisää täältä

Ja jos koet vastustamatonta halua ruokkia kaupungissa lintuja, käytä lintulautaa.
Oikeaoppisen lintulaudan muistilistaa ja ruokintaohjeita täältä.

Sekä ystävistämme oravista kaupunkioloissa kysymyksiä ja vastauksia täältä.

Voihan loukkantunut Lokki!

Noin viikko sitten soitin pelastuskeskukseen koska takapihallani oli lokki, joka siipi oli loukkaantunut. (tässä vaiheessa näen ystävieni ryhdin parantuvan pari milliä) En ole kovin hyvä mitä tulee kärsiviin eläimiin.
Soitin ainoaan tietämääni numeroon ja pelastuslaitokselta luvattiin hieman kypsänä tulla hakemaan kaveri pois. No, eivät tietenkään tulleet.
Näin SiipirikkoJonathanin seuraavan kerran viikon kuluttua, enkä voinut uskoa silmiäni. Tietysti heti sen jälkeen ymmärsin että palolaitoksella on muutakin tekemistä.(esim. kissojen ja hylkeiden pelastaminen)
Vammaisella Lokilla oli kaveri vieressä. Saman ikäinen ja kokoinen, mutta lentokykyisen näköinen. Tapojeni vastaisesti jätin asian sikseen, koska näytti ettei kavereilla ollut sillä hetkellä hätää, ja olin jo kerran soittanut noutajat hakemaan. Myös koko ja yleisvointi viittasi siihen että ruokaa oli löytynyt saman verran kuin terveelle sisarellekin, joten itsekäs kaupunkiminäni vain raahasi omat kamansa asuntoonsa ja jätti takapihan asfalttiluonnon rauhaan sinä iltana.
Tänään sitten kohtalo, ja taloyhtiön ulkopuolinen puuttui peliin. (tilannetta tarkkaillut pelikaverini, joka törkeästi oli jätetty autoon istumaan(mikä oli hänen oma ehdotuksensa) sillä aikaa kun itse kävin supernopeassa suikussa ja vaihtamassa vaatteeni) Ystäväni soitti pieneläinklinakalle josta kerrottiin että he eivät hoida näitä mutta antoivat erään naisen numeron Lahteen. Lahtelaisella ei tietysti ollut autoa mutta jos saisimme lokin pahvilaatikossa hänen miehelleen joka oli helsingissä..hän veisi SiipirikkoJonathanin Lahteen hoidettavaksi. Tai jos ei, niin sitten lintu pitäisi tappaa itse.
(ystäväni kysyi tässä kohdassa hieman tarkentavia ohjeita) Ja valitettavan nuivana ja epäsolidaarisena luonnonsuojelina päätin jo mielessäni ettei tämä olisi se päivä jolloin nuijisin lokkia hengiltä...
Töölössä asuu tarkkaa porukkaa. Yleisti usein arvioidaan että kun ihmisellä on varallisuutta tai tietty elämäntyyli, se myös hankitaan tietyillä ominaisuuksilla. Näihin ominaisuuksiin ei liity "asioihin puuttumattomuus". Etenkin jos on mahdollisuus niihin puuttua. Siksi itseasiassa mietinkin, että miten on mahdollista, ettei kukaan muu ole jo toimittanut tätä lintuparkaa hoitoon. Itse olin sentään ollut pois viikon verran mutta monen muun oli (lapsineen) pitänyt nähdä lintu päivittäin ainakin muutamaan kertaan. Ja koska talossa asuu myös miehiä.. olisiko oletettavaa että talon toiseksi ainoan sinkkunaisen pitää alkaa työntämään lokinpoikasta pimeään pahvilaatikkoon..?? (pitkästä aikaa ei ollut sellainen olo, että haluaisn peuhata shokissa olevan luontokappaleen kanssa, äidin ja loppulintuyhteisön kaarrellessa ja huutaessa pään ympärillä)
MUTTA. Ystäväni sai metsästettyä Lokin laatikkoon. Eikä pätkääkään kiitos minun. Tulin kyllä prosessin loppupuolella siihen tulokseen ettei osallistumistaan voi valita mutta onneksi LJ oli juuri silloin kaapattu pahviseen kotiinsa kun olin vihdoin menossa antamaan panostani eläimen siirto-operaatioon.
LokkiJonathan pääsi laatikkoon, ja pelastajansa tavoin, toivon että matka päätyy onnellisesti.
LokkiJ:n äiti istuu tällä hetkellä lipputangon nokassa huutamassa pienokaisensa perään..ja LJ:n veli tai sisko, harhailee hieman päättömänä pitkin katua..myöskin etsimässä kaveriaan..
Mutta kiitos S:lle että toimit niin kuin pitääkin - Esimerkillistä toimintaa.
Loukkaantuneet kaupunkieläimet

Pieni tyttö halaa lujaa

Pieni tyttö juoksee jalkoihin kiinni, eikä irrota. Viime näkemisestä on ainakin kymmenen tuntia. Halaa lujaa ja on aivan kiinni. Ei ehdi edes leukaa nostamaan ja katsomaan ylös. Kiirempi katsoa että saa kiinni ja kädet ympärille. Jälleennäkemisen riemu ei aina tarvitse yhteistä kieltä. Kun pitää kiinni eikä irrota, ei jää kysyttävää.
Iso mies ei halaa niin lujaa kuin pieni tyttö. Pieni tyttö ei pysähdy. Pieni tyttö nappaa kiinni vauhdissa, tai vaikka juoksee päin halatakseen mutta ei hidasta, eikä pysähdy.
Kun halataan, otetaan kiinni. Kiedotaan kädet ympärille, ja painetaan pää olkapäälle. Eikä irroteta. Iso mies irrottaa. Pieni tyttö ei.
Pieni tyttö ottaa lounaspöydässä kädestä kiinni ja suutelee sitä. Isoa miestä kiinnostaa ruoka. Pientä tyttöä mikä on lempivärisi.

Lisää Vierumäeltä

Jos joku nyt luuli, että Norpan urheiluviikonloppu Vierumäellä kuitattaisiin vain tuolla "huh huh, tulipa käytyä" tyyppisellä postauksella niin väärässä oli! Näinkin minimaaliseen kirjalliseen tuotantoo pitää kuitenkin varata muutamia minuutteja aikaa, niinpä olenkin päättänyt jättää kokonaan sen ajattelupuolen väliin, ja oikaista suoraan kirjoitusvaiheeseen.

mm.Vierumäen reissulla opittua:
- ei kannata turhaan pakata kerralla, unehdetun puhelimen, tennismailan ja raparperipiirakan voi aina käydä hakemassa. yksi kerrallaan.
- autolla ajaessa voi olla selvinpäin mutta jos ei, niin huonompi vaihtoehto on että nainen ajaa
- kauppaan voi aina lähteä sen jälkeen kun on jo perillä
- jos makaat maassa, voi olla että puserossasi on sen jälkeen noin viisi miljoona muurahaista
- jos makaat maassa, saat otettua sellaisen valokuvan, ettei kuvaamisen kohde ole itsekään aivan varma mitä omassa päässä on, kunnes varmistuu että tukkahan se siinä
- pojat eivät nykyään ole aivan yhtä innostuneita vihdan hakijoita/tekijöitä/käyttäjiä mitä ennen vanhaan
- grillin voi sytyttää - ainakin kahdesti peräkkäin
- housut silmälläkin voi nukkua
- ristisanan tekijälle ei kannata alkaa - etiobia on ihan ookoo maannimi
- jos voitat wimbledonin, niin samalla vaivalla voit lyödä myös päin vastustajaa
- nivelsiteet paranee kun soittaa ennustajalle. ennustajan pitäisi olla osa työterveyspalveluita
- myös opettajaansa päin voi yrittää lyödä, ne pirulaiset vain ovat hakoja väistämään
- kun pojat lähtevät kentälle...hommaa spekuloidaan n. 3-5 tuntiin..kun tytöt lähtevät kentälle, laitetaan tossut jalkaan ja otetaan vesipullo mukaan

Noin niin kuin alkajaisiksi. Myös Me Naiset -lehti.(jota aina muistan parjata armottomasti, ja jonka tekeminen pitäisi kieltää) on ihan oivallinen seuralehti, kunhan vain on joku joka lukee sitä ääneen. Tuli myös tehtyä havainto, että jos haluaa kunnollisen ihmissuhdetestin, kysymykset pitää laatia itse.. Vai onko se sitten aina kuitenkin niin että mies tulee kotiin huonotuulisena, pysyy siellä huonotuulisena jos ei saa lähteä, ja on huonotuulinen lähtiessäkiin jos loppu parisuhteesta tulee mukaan??
KUKA noita testejä tekee?! Aikuisten ja aikuismielisten oikeesti, kai maailmassa on sentään muutama pariskunta jotka ovat yhdessä omasta vapaasta tahdostaan, ja siitä ilosta että viihtyvät yhdessä, ja ovat ihan ookkoo sen asian kanssa, että sekä itsellä että toisella on se omakin elämä?
Mutta siis matti-esko ja mikä-sen-naisen-nimi-nyt-olikaan eivät pidä arjesta. Sen vuoksi laitetaan monta kertaa viikossa illallisia ja juodaan shampanjaa. Ei kuohuviiniä. Se ei olisi mikä-sen-naisen-nimi-nyt-olikaan arvoista.

ps. myös tennisseurassa on tilaa. (ei, en pelaa tennishameessa)

Terveisiä Vierumäeltä!

Vasen pohje sattuu. Oikea käsi sattuu. Oikeastaan myös kylkiä, sekä istumalihaksia sattuu. Eli fiilis on hyvä ja korkealla! Ja sieltähän se löytyi mistä monta kertaa aiemminkin. Kentältä. Alku aina hankalaa..usein myös puoliväli ja loppukin itseasiassa. Mutta jäi tekemisen nälkä, pitkästä aikaa ja innostumisen tunnetta on kaivattu.

Norpan kanssa golffaamaan

Koska yksi pieni rivi edellisen postauksen loppupuolella sai jo puhelimen piippaamaan niin eiköhän sekoiteta pakkaa oikein kunnolla.
Saamani tekstiviesti: " golffaamaan, ootko sä käynyt hermojen vaihdossa??" oli mielestäni hivenen turhan ennakkoasenteinen ja vihjaileva.
Näkisin että halutessaan tempperamenttiaan on ainakin periaatetasolla mahdollisuus hillitä millä tahansa kentällä, etenkin kun tenniskentälläkin olen pystynyt jo pitkään teeskentelemään itselleni ei niin luonteenomaisia käytöstapoja sekä hermojen hallintaa. V-sanaa on lipsahtanut suusta vain nivelsiteiden antaessa periksi, ja muutenkin mahdolliset mielenilmaukset ovat korkeintaan heijastuneet muutamaa milliä paremmasta ryhdistä.
Niin että eiköhän lähdetä rangelle treenaamaan. Kesää ja yllätyksiä on vielä jäljellä. Vapaaehtoiset voivat nyt ilmoittautua.
Tosin viestin lähettäjän mielestä kentällä hillittyä on vain ollut pukeutumiseni..(vahva vastalause)

Eino Leinon, runon ja suven päivä 6.7.

Kesäyöt. Kello on yli puolen yön, eikä tule pimeää. Aikaa riittää. Kellossa ja kalenterissa. Vasta aamulla on huominen, eikä sekään niin lähellä. Huominen voi tulla. Sitten kun se joskus tulee.

Nocturne by Eino Leino

Ruislinnun laulu korvissani

tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesä-yön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa,

puunto pilven, johon päivä hukkuu,

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,

tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus,

uskontoni, soipa säveleinä,

tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,

onpa kädessäni onnen kulta;

pienentyy mun ympär' elon piiri;

aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;

edessäni hämäräinen tie

tuntemattomahan tupaan vie.

********************************************************

AND there is also translation for this here.

Ja tekstiä runon tueksi täältä. Ja Eino Leino -seuran sivut täältä.

+ Lyhyet knopit;ovat varmasti suosittuja eräidenkin bussimatkoilla:

- Leinon oikea nimi oli: Lönnbohm, Armas Einar Leopold
- taiteilija nimiä: Vilkastus, Mikko, Teemu, Kanttori Sepeteus
- Leino ei ollut oikein yhden naisen mies: naimisissa kolmesti + pari rakastajatarta
- Eino Leino syntyi Paltamossa, samassa Hövelön talossa, jossa Elias Lönnrot oli asunut muutamia vuosikymmeniä aiemmin

ps. koska kiellettiin kommentoimasta "norppasivuilla", niin pakkohan tänne oli tulla vielä kommentoimaan että " niiiiiin kiitos kesäyö-soitosta ", mä opettelen golffaamaan niin demareillakin on mahdollisuus pärjätä, ja puolen vuoden kuluttua odotetaan näillä sivuilla paljastuksia(yksinoikeudella) niistä todella suurista jutuista. enkä mä usko että se on raha mistä sä haluat mun kanssa pelata..

Paluu (kaupunki)kotiin..

Kun ihmisessä yhdistyy erakkomaisuus ja sosiaalisuus, saa se aikaan jännittäviä tunteita.(myös se että nukku viisi yötä melko vaihtelevissa sänkyratkaisuissa, saa aikaan jännittäviä tuntemuksia..) Olisi hauska koko ajan sopia ja järjestää juttuja, sekä samaan aikaan myös olla rauhassa ja itsekseen. Tämähän ei ole mahdollista. Kynttilää ei kuulemma voi polttaa molemmista päistä, eikä kakkua voi sekä syödä, että säästää.(tosin kakku tapauksessa tiedän aivan hyvin, että hyvä kannattaa syödä, eikä huonoa kannata säästää) En muutenkaan ole kakku ihminen, paitsi Ulla-Isotätini kakut ovat aina olleet herkullisia, sekä kinuski-, että kermaversioina. (kuvassa tämän vuoden nimipäiväkakku, arvosana 10, mansikat täydellisiä, samoin koristeet sekä itse kakku kerroksineen)
Olen siis palannut maalta kaupunki kotiini. Ristiriitaisin tuntein, koska samalla kun olisin mielelläni jäänyt, niin toisaalta oli myös kiva palata näihin ns. omiinkin ympyröihin.
Lattialla oli reipas määrä uutislehtiä, olipa ihan kesäinen korttikin(kiitos!) ja muutama laskukin*haukotus* oli ehtinyt eteisen lattialle tipahtaa. Mutta kyllä meillä kaupungissa on helppoa. Joku kantaa postin suoraan eteisen lattialle, vaikka aivan hyvin Itella voisi kustannussäästää, ja jokainen voisi hakea postinsa kerran viikossa myös lähipostitoimipaikasta, ja vasta erikoismaksusta voisi tilata postilleen kotiinkuljetuksen.
Suoraan bussista odottikin täällä Helsingin päässä kyyti. Hnna ja Helmi nappasivat lennossa matkalaisen mukaansa, ja bäckkis-tölön kautta kurvattiin Seurikseen, jossa SSK-juniorGirlsit tapasivat toisensa. Vanni ja Helmi ovat toki tavanneet monta kertaa aiemminkin mutta aina näköyhteydestä eristettyinä. Helmi toki oli jo viime kerran tavatessa jo edellisen asuntonsa "ulkopuolella" mutta Vanni vielä odotteli maailmaan saapumistaan. Nyt neitokaiset ovat kumpikin menossa kiinni, ja jopa Seurasaaren kesäravintola on tsekattu. Huutohan siinä ensin meinasi tulla mutta päällä ollut tilanne meni ohi, ja osa jengistä päätyi nukkumaan, sekä vaunuihin, että syliin.
Huomenna sitten Vierumäelle, ja jos en ihan väärin muista, niin ranskastakin pitäisi tulla sunnuntaina vieraita..pitänee laittaa puhelinlangat kuumiksi ja katsoa miten aikataulut saa sotkettua oikein kunnolla.

Kiltti vai rohkea - vai molemmat?

Niin sanottu Kiltin tytön määritelmä on hitsannut kiinni hetkellisesti jo aiemminkin, mutta kun taas tänään luin lehteä jossa joku kertoi tulleensa paremmin toimeen poikien kanssa kuin tyttöjen, ja akkamaisuus harmitti häntä, hitsasi taas vähän enemmän.
Naiset, ja miehetkin, jotka ovat sitä mieltä, että miehet ovat reiluja ja naiset eivät, saisivat katsoa peiliin. Toiset, jotka voisivat peilin lisäksi katsoa sanakirjaa, ovat henkilöt jotka kutsuvat itseään "liian kilteiksi" ja ne jotka ovat "parantuneet" tästä kaameasta taudista, ja nykyään ovat onnellisia kun sanovat suorat sanat kaikille ja ovat viimeisen päälle itsekkäitä. Hip huraa..
Uhrin ja marttyyrin rooli on joskus valinta. Niillä ei ole kiltteyden kanssa mitään tekemistä. Joskus se "liika kiltteys" on pelkkää laiskuutta, joskus saamattomuutta, joskus taas pelkkää päättämättömyyttä tai oman uskalluksen puutetta. Asioiden tekeminen itsenäisesti vaatii näkemystä. Joskus on helpompi tehdä vuosikausia niin kuin muut sanovat, ettei tarvitsisi itse ajatella, tai ottaa vastuuta asioista. On myös mahdotonta saada mielipiteitään kuulluksi, jos niitä ei ole. Osallistuminen vaatii viitseliäisyyttä. Myöskään alistuneisuus ei tarkoita kiltteyttä.
Jokaisen ihmisen pitäisi olla kiltti. Itsekkyyttä ja paskamaisuutta on aivan tarpeeksi. Kiltti ihminen on henkilö joka pystyy tekemään valintoja sen perusteella, miten oma käyttäytäytyminen vaikuttaa yhteiseen tai lähellä olevan toisen ihmisen hyvinvointiin.. Jos esim. pystyy antamaan apua, vaikkei oikein huvittaisikaan, se on kilttiä. Mutta kun antaa apua kun omat resurssit eivät siihen riittäisi, se on kiltteyden yli menevää uhrautumista jossa omat tarpeet jäävät jalkoihin, ja tekevät loppujen lopuksi enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Kiltteys ei tarkoita uhrautumista, vaikka joskus se voi olla vähän sitäkin. Kenenkään ei siltikään pidä "uhrata kaikkia voimiaan" parantaakseen muiden elämää mutta toisinaan sitä voi uhrata aikaansa vaikka ihan päivän, tunnin tai euron verran.
En väheksy sitä että ihminen voi sairastua "kiltin tytön syndroomaan" ja ottaa maailman huolet ja vaivat kantaakseen, tai koska ihminen ei osaa sanoa ei, muut käyttävät häntä hyväkseen mutta kiltti sana on kokenut inflaation jos siihen yhdistyy negatiivinen nössö-käyttäytyminen. Kiltti ihminen voi olla esimerkillisen rohkea.

Alkaa jo löytyä

Nyt on sitten rytmin sekoittaminen onnistunut. Yöllä valvottaa, aamulla nukuttaa. Ei siihen kauaa mennyt. Keho oppii nopeasti. Luin Dan Brownin Murtamaton Linnakkeen. Ei ollut ihmeellinen. Ei mikään erityisen huonokaan mutta jos maailmassa on paljon muitakin lukemattomia kirjoja, en nyt näe mitään syytä miksi pitäisi ensimmäisten joukossa lukea tuota. Tosin kärsin jo viime kesänä samasta ongelmasta. Huomasin, että alkaa olla aivan sama kuka murhaaja on, tai kuka kuolee tai on kuolematta seuraavaksi, jos teksti ei ole tarpeeksi mukaansa tempaavaa. Maailma on täynnä melko tavallisia keskitason dekkareita, jotka toistavat samaa kaavaa. Yllättävin syyllinen on todennäköisin, ja sitten samaan soppaan sekoitetaan hieman terroristiuhkaa, uhataan amerikkalaista sananvapautta ja yksityisyydensuojaa, ja mielellään tämä kaikki tapahtuu Pentagonissa tai muussa vastaavassa instanssissa.
Toisaalta, olikin ajatus että tänä kesänä ehtisin lukemaan hyviä kirjoja ja kotona on vielä Sinuhe egyptiläinenkin kesken, pitänee lukea se pois vihdoinkin alta, ja Minna Canthin Työmiehen vaimokin on vielä lukematta.
Tämä ei tosin ollut aihe mistä piti kirjoittaa, koska olin tulemassa koneen ääreen tilittämään "Kiltin tytön syndroomasta", ja miten raivostuttavaa on miten sanaa Kiltti käytetään nykyään synonyyminä viitsimättömyydelle, pelkuuruudulle, tietämättömyydelle yms. yms. Tästä seuraava tilitys.

Mini-LT:tä viikon varrelta

Helsinki 411, Espoo 59, Tampere, 34, Oulu 28, Jyvaskyla17, Hollola 15,
Turku 13, Lund 11, Amsterdam10, Zagreb10, Ylivieska 8, Vantaa 8, Seinajoki 8..
Stockholm7 , Kuopio 7, San Diego 6, Oslo 6, Rauma 6, Budapest 6, Bratislava 6, Hameenlinna 6...

Kuva:täältä

Vielä hakee

Loman tajuamiseen menee yleensä viikko. (tai koko kesä) Ensimmäiset päivät ovat vielä täysin koomahenkistä ja menevät viimeisen työviikon jälkimainingeissa.
Viikonloppu meni hyvin syntymäpäivä henkisesti. Perjantaina pienimuotoisesti ylläripylläri hengessä, ja lauantaina suunnitellusti turunpuolessa.
Ensimmäisenä juhlistimme yllisjuhlia nalle puh -hatuin, joiden korjaamiseen tarvittiin ensiapuhätäryhmää tuon tuosta. Eräskin nainen "oli melkein leiponut kakkua ja mustikkapiirakkaa", joka olisi riittänyt ainakin tuplaporukalle. Mutta kun laittaa posliinilautasta vieraiden mukaan, ja pakkaa toisille ruokaa kylmälaukkuun niin ei lomalle lähtiessä jää aivan järjetöntä ylijäämää jääkaappiin. Sankaritar tuntui olevan tyytyväinen saamaansa vesipyssyyn, naturesuihkugeeliin(ei, se ei ollut mikään vihje), ja purjehduskännykkäkoteloonsa, joka saisi useamman insinöörin kateelliseksi.. Tyyliä sen olla pitää. Lewiksen viiden langan farkut tai ei. Kuka huusikaan " hei pojaaat, mun käsi koskee mun paljasta takapuolta.." Myös Alastomat naiset pienessä yksiössä on yllättävän suosittu syntymäpäivä-ohjelmanumero. Ainakin pöydän toisella puolella kuunnelleille. Tytöt..mistä noi teidän jutut oikein tulee??
Yllättävän usein ruokaseurue tarvitsi myös Fisarssin(ei, tässä ei ole tahaton kirjoitusvirhe) puutarha/kalasaksia. Ja minkki P:tä pitää kiittää tuparilahjasta. Ruusukuvioinen essu! Se on niiiiin mä! Ja kuten todettiin, sen alle voi laittaa mitä vaan...ja se päällä, voi mennä iiiiiiihan minne vaan. (ja patakinnas sihisee jos sitä lähestyy liian tungettelevasti)
Vaikka perjantaina pääsi nukkumaan jo kahden aikaan, ja lauantaina jopa hieman ennen, tuntuu eräänkin naisen kroppa hakevan vielä parhainta kesäteräänsä.
Lauantaina sitten hyttyssyömäksi Ruissaloon, jossa toivottavasti riekumme myös ensi sunnuntaina. Kiitos Inksu ja Jude kyydistä. Matka menee nopeasti kun lapsettomat ihmiset keskustelevat vauvoista ja lapsista. Ohjelmana Ruissalossa oli jännittäviä rastitehtäviä. Oman tiiini nimeksi tuli Kickkelssonit H:lla.. (ei, tällä kertaa se ei ollut minun ideani) Ja pärjäsimme vallan mainiosti, emme olleet edes viimeisiä. Emmehän..Kuulin useampaan otteeseen illan aikana kuinka kiva entinen permanenttini oli ollut, ja piti oikein käydä katsomassa peilistä että kuinka kulahtaneelta sitä oikein näytti..Lupaan palata takaisin 90-luvulle kun muutan takaisin Turkuun.
Ja sitten aikuisen naisen tavoin äidin ja isäpuolen auton takapenkillä kotiin..
Ensimmäisenä lomapäivänä herään, siis Loimaalta.

ps. ..kun oli puhetta siitä mitä blogissa kerrotaan, ja mitä jää rivien väliin..niin rivien väliin ei välttämättä täytyisi jättää mitään. Tyttöjen pukuhuone

Viimeistä viedään..norppa kesälaitumille!

Se on kesäloma edessä. Viimeistä päivää töissä ja hommia niin paljon ettei paremmasta väliä. Suunnitelmia ei ole mutta niitä on ollut tapana tulla. Parhaimmat ideathan tunnetusti tulevat miettimättä. Ja miettimällä voi kuulemma myös päätellä että akusta tulee väärinpäin virtaa..
Perinteisesti olen lukenut järjettömän määrän kirjoja, ja LOIMAA, here I come! Pulina voi jo valmiiksi kaivaa puhelintaan esille niin voimme ihan yhteistuumin miettiä sitä alastarolaistoimittajan visaista pähkinää.." onko joku tehnyt sitä valtion viljasiiloilla.."
Ja koska eilen tuli juotua vihreää teetä Minkki P:n kanssa ja ulkoilutettua kesähiuksia(herrasmiehet hihittelevät jos puhuu kesätukasta) niin lomalle lähtö kondis on mitä mainioin..Pää ei särje kuin vähän, väsytä ei kuin vähän ja motivaatiota tehokkaaseen työskentelyyn..on vain vähän. Mutta lämmin kiitos kaikille saman teepöydän äärellä kokoontuneille.
Katsotaan miten kesäblogi päivittyy. Saattaisi olla aika aloittaa vaikka Norpan kesäkeittiössä sarja; etenkin kun on unohtunut vouhottaa taikomastani raparperipiirakasta JA piimäjuustosta täysin. (suurperheen emäntäainesta)
ps eräällekin miehelle..unohtui kertoa se suuri paljastus kun ystäväsi onneksi keskeyttivät aina kriittisinä hetkinä mutta samaa mitä teette kotona..minäkin olen tehnyt viime aikoina..

Merellä...

En tiedä miksi kirjoitan sinulle tänne, tai tässä muodossa mutta ehkä siksi että voin, eikä sille tarvitse olla sen kummallisempaa selitystä. Enhän minä valitse sanoja, vaan sanat valitsevat minut...
Kuukausi on kulunut . Se ei ole paljon, ja kuitenkin on. Yksi suuri asia muuttui ja moni pienempi sen mukana. Järistyksen keskellä on tullut esiin myös valoisia ja lämpimiä asioita, vaikka niiden näkeminen sumussa on ollut vaikeampaa. Toisaalta, kuukauden aikana ajatellut ajatukset ovat auttaneet jo hyväksymään, ymmärtämään ja käsittämään. Ikävää ja surua se ei vähennä. Mutta ehkä helpottaa juuri sen verran kun nyt on mahdollista.
Eilen kävimme veneillä paikalla jonne tuhkasi on ripoteltu. Pojat kaatoivat kunniaksesi aalloille hämmästyttävän määrän karhua, nuorin kunnioitti muistoasi trippimehulla, ja lähimpäsi toi mökiltä päivänkakkaroita, joita heitimme hyvästiksi meren syliin. Ja minä..hmm..tyylikkäästi ystävyytemme kunniaksi ja muistoksi..yrkkäsin mestarillisesti yli laidan..
Kun paluumatkalla veneen keula hakkasi aaltoihin ja jalkani alkoivat olla maitohapoilla, tuntui että se oli sinun retkesi. Vettä päälle ja hyvillä kolhuilla perille, kaikuvien kiljahdusten ja huuhdahdusten saattelemana. Vaikka suru ja menetys oli läsnä. Oli myös lämpöä ja välittämistä. Olit jälleen kerran kerännyt ystäviäsi yhteen.
Eräs viisas ihminen sanoi edellispäivänä että "kukaan ei kuole lopullisesti niin kauan kuin joku muistaa ja välittää". Me muistamme ja välitämme.

4,5 dl ja metropoliittikohtaamisia

Ihmisellä(siis aikuisella miehellä) on verta kehossaan n. 5 litraa. Verenluovutuksessa joutuu luopumaan vain vajaasta 5 desistä. Ja humps hei, itselläni se tapahtui viidessä minuutissa! Mieletön suoritusihme, vaikka itse sanonkin. Maksimisuoritus tässä lajissa on n. 12 minuuttia mutta kerrankin selvisin reippaasti alle maksimiajan!
Olen luovuttanut verta aiemminkin mutta se on ollut vuonna kivi ja miekka, kuten verenluovutuspapereistani sain todettua. Edellisestiä luovutuksesta oli 10(!) vuotta. Vähänkö hävettää! Kun nainen on voi käydä luovuttamassa verta 90 päivän välein, eli n. 4 kertaa vuodessa..olen siis possumaisen itsekkäästi ominut itselleni 40(!) pussia verta, jolle varmaankin kuitenkin olisi ollut parempaa käyttöä. JOS taas olisi pakottanut joka kerran mukaan vähintään, kolme kaveriani, kuten yleensä kaikkien projektien kanssa teen..(well, you do the math)..
No joka tapauksessa tänään marssin Yrjönkadun luovutuspisteeseen sen enempää suunnittelematta.
Suosittelen todella lämpimästi: hyvät isot leivät, pullaa, kolmea eri mehua, kahvia, helppo sijainti, auki myös iltaisin, miellyttävä henkilökunta ja hyvännäköisiä luovuttajia(ei, nyt en puhu eräästäkin naisesta) ja tulee vaan hyvä mieli, vaikkei se nyt maailman suurin uroteko olekaan.
Kaikki meni loistavasti! Ensin näytetään henkkarit ja sitten täytetään lomake ja mietitään onko harrastanut epäilyttävää seksiä tai onko joku muu harrastanut epäilyttävää seksiä, tai yleensäkin onko harrastanut seksiä. Siinä meni tovi.
Mutta sitten vaan pitkälleen lavitsalle ja kättä suoraksi. Ei sattunut ja todellakin tuo viisi minuuttinen suorastaaan lensi. Ehdimme vain keskustelemaan pintapuolisesti hoitajan kanssa tenniksestä, kun kone jo piippasi tyytyväisyyttään.
Rientäessäni hyvää vauhtia roseniin pitkin Kalevankatua näin silmäkulmastani Komeiden miesten kokoontumisajot. Ja ketkäs siellä olivatkaan; Ookoo-boysit ilmielävänä! Voi jälleennäkemisen iloa ja riemua. Keskieurooppalaisten poskisuudelmien jälkeen(vaikka eräskin mies yritti sitä kättään). Kuka sanoo ettei suomalainen mies osaa käyttäytyä, sieltä lennähtivät mannermaiset metropoliittitervehdykset oikeaoppisesti kolme kertaa poskelta toiselle ja olin myyty. Kunpa ei olisi tarvinnut lähteä..
Kuva: Onni ja Pyry. Lue ketkä vertasi tarvitsevat.

Sattuipa niinkin hassusti eräällekin naiselle, että etsi avaimiaan juhannuspäivänä. Oli lähdössä fillaroimaan. Reppu pakattuna. Mehu kylmässä ja tossun nauhat huolellisesti sidottuna. Eipä löytynyt.
Eräällekin naiselle oli joskus aiemminkin sattunut saman sorttista mutta yleensä kassin penkomista tapahtui oven ulko- ei sisäpuolella.
Tällä kertaa pulma tuntui juonikkaalta. Sisään oli tultu mutta ulos ei voinut lähteä. Missä avaimet.. Ei taskuissa, ei kasseissa, ei laatikoissa, ei jääkaapissa, ei sohvatyynyn alla, ei pesukoneen alla, ei saapikkaiden sisällä, eikä tietenkään avainkoukussa niille varatuissa paikoissa eikä yhtikäs missään.
Ulkona paistoi aurinko, eräskin nainen sisällä. Oli jo pakko ajatella.
Illalla oli tullut grillauskassi eteiseen, samaan aikaan kun oli pakko syöksähtää puuteroimaan nenäänsä.(kesällä se alkaa punoittamaan herkästi). Ja aamupäivän voimiensa tunnossa ja siivousinnostuksessaan grillikassi oli viety roskiin lehtikassin kera mutta ilman avaimia, oven vain ollessa auki..
Niinpä eräskin nainen alkoi aavistella avaimien sijaintia ja lähti nöyrästi käymään taloyhtiönsä roskalavalla. Avasi yhteisroskiksen, näki tutun grillikassin ja kurkkasi sisään. Ja mitä löytyikään. Ihka omat kotiavaimet! Voi sitä riemua ja älykkyyden tuntua kun avaimet taas löysivät omistajansa ja mysteeri tuli ratkaistua. Oli eräällekin naiselle ensimmäinen kerta kun haki avaimensa roskiksesta.
Mistä sitten ensi kerralla..

Herndon ja Amsterdam nousussa - mutta missä on Loimaa?

Koska olen yksityiskohtien ihminen(no heiiiii) niin mielelläni jaan
yksityiskohtaisia tietoja myös kanssaihmisilleni.
Ja koska kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi, jaksatte yhä uudelleen piipahdella
täällä niin tiedoksi googlen lukijakartoitusta kuluneelta viikolla.
Kesäinen kädenheilautus kaikille, laittakaa ihmeessä kaupungeistanne
kommenttiboxseihin vaikka kesäsäätiedotteita! ;)
(en esim. tiedä missä on Herndon)
Itseäni viihdyttää ja ilahduttaa todella paljon,
että jaksatte käydä piipahtelemassa! rock.
Helsinki  304
Espoo   30
Tampere   29
Oulu   19
Turku   16
Hollola   16
Jyvaskyla  14
Herndon   10
Lund   8
San Diego  8
Stockholm  7
Nokia   7
Vantaa   5
Amsterdam  5

Kauneutta Juhannukseen

Pään painan ruohikolle ja oion jalkojain.

En jaksa pohdiskella, mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä, mä päivän kultaan jään.

Mä tunnen kaikki tuoksut ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen, voi ottaa jättää paikoilleen tai olla niin kuin luonnostaan ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään, on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

Tove Jansson

Kyllähän sitä nyt yhden pöydän kotiin kantaa..

Menin siinä eilen sitten kovaan ääneen huutelemaan, että "elämme mielestäni aikoja, jolloin naiset eivät kantele huonekaluja ympäri kaupunkia. Ja miten kävi? Tänään Loimaannorppa Aliisa löysi itsensä kantelemasta puuknääsin sohvapöytää pisin poikin jalkakäytäviä! Onneksi se on myös erittäin toimiva retkipöytä ja näin ollen myös ekselentti levähdysalusta mutta olisihan tämäkin taas kerran voinut tapahtua aivan normaalistikin. Toisaalta sitten taas ei koska sitten olisi jäänyt älyttömän nerokas hankinta tekemättä! Myyjän suosittelema retkipussissa oleva hyttyverkko! Nyt tulee vihdoinkin kesään laatua, JA saattaapa olla että tänä kesänä tulee herättyä niin ettei hyttynen, tuo pikku paholainen hlvetistä, pääse inisemään korvakäytävään. Myötäeläjät muistavat lämpimästi niitä muutamaa juhannusta kun norppa on juhannuspäivänä herännyt silmäummesta allergisen reaktion jälkeen... Riipukeinu ja kesäyöt, here I come!

Mitä SJP ja Julia edellä..jne

Tässä samalla kun Laajis vetää happea, kiitos osallistumisesta sekä kehuista, muistutetaan että muitakin yhtä perustavaa laatua tapahtuneita kiharoiden muutoksia olemme kohdanneet as shown. Ajattelin vain muodollisesti laittaa tähän kuvan niistä kiharista tunnetuista naisista jotka ovat ihan pärjänneet suorillakin hiuksilla. (tosin, mä luulen että ei niiden tarvi ite niiden kanssa venkoilla)
Riitta Väisäsestä ja Anita Hirvosesta, sekä Ari Klemistä en puolestani löytänyt kuvia suorilla hiuksilla. Tosin Arilla taisi olla vain liian käkkärä kotipermanentti otsahiuksissa..

Aikuisen naisen sohvapöytä - ja tukka

Olen maailman huonoin tinkijä, naamastani näkee noin kilometrin päähän ettei minulle tarvitse antaa alennusta, paitsi säälistä, tosin itseäni ei henkilökohtaisesti haittaa pätkääkään mistä syystä alennus tulee, tilillähän se näkyy vain euroina.
Mutta tänään sujui vähän paremmin. Oltiin Elkin kanssa Boknasin loppuunmyynnissä. Ehkä vähän väsyneenä, humoristisena ja osallistuvana asiakkaana mutta asiakkaana kuitenkin. Vahva epäilys on, että jo huomattavasti alennetun pöydän hinta tippui puoleen myyjien yhteisellä neuvottelulla ehkäpä myös siksi että liikkeessä olisi nopeammin kaksi erästäkin naista vähemmän..tiedä sitten..
Koko kauppahan on kaiken kaikkiaan sellainen mihin omalla "tuurilla sekoitettu ja löydetty jostakin" sisustyylilläni ei pitäisi eksyä ollenkaan, mutta muutaman yhteen sattuman ansiosta(esim. kotini sijainnin ja korttitelineeni) olen kurkistellut ikkunasta sisään.
Tänään eiku sisään ja pienen riehumisen jälkeen löysimme itsemme takatasanteen sohvaryhmältä ällistelemässä "ihan kivaa sohvapöytää", josta kävi ilmi ettei se koskaan ollut tuotantoon, eikä siis vastaavanlaista tulisi heti kättelyssä vastaan. (Mikä on tietysti hyvä jos kulkee sohvapöytä kainalossa kaupungilla.)
Hyvin nopeasti selvisi myös, että pöytä oli viettänyt aikaansa liikkeen takahuoneessa.(jalkoja oli pidetty lähellä pöytää, eikä lasienkaan alle ei aina oltu löydetty alustaa) Mutta reissussa rähjääntyy ja elämä jättää jälkensä. Ehkä pöydän oli aika siirtyä arvostavaan kulttuurikotiin, jossa kuitenkaan ei tuijottettaisi pelkkää pintaa(tervetuloa petsaamaan elkki).
Hetkeksi isku paniikki. Olenko nyt vanha? Miksi ostan sohvapöytää? Enhän mä edes ole sohvapöytä ihminen mutta sitten ymmärsin että aina voin liftata jäämerelle, joka olisi yhtä tyhmää ja lapsellista, ja näin voisin todistaa ettei mitään kehitystä ole tapahtunut sitten kauppaopisto vuosien. Heti helpotti.
Ja missäs se pöytä nyt on? No liikkeessä tietty. Koska väsytti, päätin myös käyttäytyä aikuisen naisen tavoin ja soittaa kotiinkuljetusta varten miehelle. Totta kai olisimme voineet kantaa pöydän Elkin kanssa muutaman sata metriä kotiinkin itsekin mutta tänä arvon ja lähimmäisen rakkauden aikana päätin ettei tänään ollut "naiset kantelee huonekaluja ympäri kaupunkia päivä". Koska vastakkainasettelun aika on ohi, ja naiset sekä miehet ovat tasa-arvoisia ja . Niin tasa-arvoa kunnioittaen annoin myös ystävämiehelle mahdollisuuden olla lähimmäinen. Ystävätyttö(täyttää pian 30v.) oli ollut lähimmäinen tullessaan seuraksi kauppaan, nyt piti muistaa suosia myös ei hametta käyttävää ystävää. Ja niinhän siinä kävi, että iloisena luurin toisessa päässä vastattiin, että "tottakai se käy, milloin voin hakea ja tuoda hankkimasi pöydän". Taisi sieltä myös tulla että toisella liikkeen myyjistä on muuten Hiace mutta sitä en tainnut enää kuulla..
Kävin myös kampaajalla. Eräskin mies sanoisi että laihduin ainakin kolme kiloa. Tuli hyvä tukka. Ehkä vähän aikuinen mutta nyt se ei haittaa koska on sohvapöytäkin. (onhan sohvapöytä ollut aiemminkin, mutta se tuli kotiin roskiksilta, ei Boknas liikkeestä).
Televisiosta tulee Lentopallon maailmanliigaa; Argentiina ja Puola. Taidan toivoa että Argentiina voittaa.
Tulipas nyt dorkat kuvat mutta vaihdetaan ne sitten kauniimpiin kauniimpana päivänä ;)

Kaulassa Elkiltä(itsensä tekemä) eilen saatu Lohdutus-koru.

Stonga.com muistaa

Ravintola Kuudetta linjaa vastapäätä, sisäpihalla, Tannerin puiston vieressä.

Quo vadis?

Eilen oli hautajaispäiväsi. Arkkusi päällä oli auringonkukka. Oli kaunis, äärettömän surullinen päivä. Eilisen olisimme voineet jättää väliin. Epäusko leijui kevyenä usvana ympärillämme vieläkin.
Pappi sanoi että olit ystävällinen, valoisa ja humoristinen. Sitä sinä todellakin olit. Humoristinen. Olit myös herkkä ja välittävä. Kaunis ystävä, ja iso ihminen. Laitoit itsesi likoon, ja sait myös muut tekemään sen. Puhuimme miten innostustasi oli vaikea vastustaa. Sait ihmisistä parhaimmat puolet esiin ja yhteinen sävel löytyi aina. Joskus se sävel oli hyvinkin..hmm..reipas. Mutta ilman sitä reipasta säveltä monet juhlat olisivat loppuneet ajoissa mutta auttamattomasti kesken.
Ei olisi laitettu pulkkaa narikkaan tai laskettu stigalla rappusista. Megafoni olisi pysynyt kaupassa ja hammondi olisi soinut paljon värittömämmässä ympäristössä. Voi olla että itseruskettavankin korkki olisi pysynyt kiinni..kenkälankista puhumattakaan..Monella pojalla olisi saattanut jäädä poikien välinen ystävyys paljon vähemmälle, ja ilman "joojoojoo, meneemeneemenee,onnistuuonnistuuonnistuu"-tyyliäsi, meillä olisi ollut paljon vähemmän muistoja ja valokuvia katsottavana. Paljon vähemmän aitoa iloa ja kiitollisuutta arvokasta ystävyyttä kohtaan.
Kun toimme Mambon kanssa kukkaa arkullesi, hävisivät sanat. Ne löytyvät kortistasi mutta en sittenkään pystynyt sanomaan niitä. Oli jäähyväisten päivä mutta en ole koskaan ollut hyvä hyvästeissä.
Äitisi oli viisaasti valinnut Lassi Nummen ääniCD:n ja Requimin tuomaan oikeita sanoja hiljaiseen hetkeen jolloin istuimme ja muistelimme sinua ja yritimme tajuta missä olimme ja miksi. Nummen lohduttava ääni kaikui kirkossa ja antoi tarvittavaa aikaa käydä kaikkia niitä tunteita läpi, jotka auttamattomasti iskeytyvät hyvästijättäjien mieleen. Requim tarjoaa rauhaa, lohdutusta ja ajatuksen elämän jatkuvuudesta, vaikka sillä hetkellä ne tuntuivat kaukaisilta määreiltä.
Kun ystäväsi kantoivat arkkuasi vyöryi menetys ylle hyökyaallon lailla. Nuoret miehet ja mustat puvut. Ystävää on raskas kantaa viimeistä kertaa. Viimeistään silloin taisimme ymmärtää peruuttamattomuuden merkityksen. Onneksi saattoautossasi kajahti varashälytin soimaan, nauru kirposi surun keskeltä, ja kaikki olivat sitä mieltä, että se oli sinun viimeinen kepposesi, hyvästijättösi meille.
Siskosi piti kauniin puheen muistotilaisuudessa. Kertoi kun viimeistä kertaa halasitte,ja miten olit sisarusparven puheen- ja ihailunaihe. Niin oli ystäviesikin kanssa. Siskosi tyttären puhe oli melkein paras. Valmistelematon mutta aito ja avoin. " Niinkuin Pedro sanoi mökillä, että: Pakko se on uida, muuten hukkuu. Teissä on paljon samaa. Niissä sanoissa oli sinun sanasi.
Käytiin välillä potkimassa parkkipaikalla renkaita. Se kuului juhlaasi.
Muistotilaisuuden jälkeen menimme vielä lapsuuden kotiisi. Äitisi oli tehnyt ruokaa ja kotisi täyttyi eri ikäisistä ihmisistä. Vieläkin sait porukan kasaan ja yhdistit.
Kuunneltiin musiikkia ja tanssittiin. Puhuttiin ja puhuttiin ja puhuttiin. Välillä oltiin hiljaa. Mutta jos joku oli liian kauan hiljaa, löytyi vierestä toinen joka laittoin käden olkapäälle. Kohdattiin. Oltiin yhdessä. Meillä oli kaikilla tarve, ja halu siihen.
Luettiin adressit. Kotisi hiljeni, taas kyyneleitä poskilla. Päivän aikana monet kädet kiertyivät ympärille, moni käsi silitti päätä ja poskea. Tuttu tai vieras, sillä ei väliä. Oli hiljaisia kyyneleitä, painuneita päitä ja viiltävän tuskaisia, ikävän ja epätoivon vahvahduttavia vartaloita. Oli vain lähimmäisiä joita yhdisti pahin mahdollinen.
Tälläkään kertaa emme lähteneeta ajoissa. Ei ollut kiire. Ei ollut kilpailevia juhlia, ei parempaa paikkaa missä olla. Vain yksi puuttui.

Aulikki Oksanen: Hyvästi

Me emme tiedä mitä linnunsydän tuntee,
kun siipi ei enää kanna,
ja alla on meren hauta.

Yhtä vähän me tiedämme
pienestä suloisesta sisarestamme,
yhtä vähän kultasydämisestä veljestämme,
kun he putoavat.

Ihmiselämä ja linnun lento
ovat yhtä huimia, yhtä katkeavia
ja muistomerkin arvoisia.

Viljo Kajava

Voihan leipä ja sen ihastelu

Tänään olisi kannattanut lähteä takki päällä töihin. En lähtenyt. Lähdin ilman takkia. Paleli. Tuntuu taas oikealta kesältä. Vähän niin kuin eilen, kun järjestettiin asiakkaan pihajuhlia. Oli aito tunnelma. Satoi kaatamalla. Mutta mukavasti sitten kun oli aika päättää juhlat, aurinko taas alkoi pilkistellä. Yritin muuten hyppiä hyppynarulla "niinkuin ne nyrkkeilijät niissä leffoissa".. On yllättävän vaikeaa. Ja vaarallista.

Mutta tämän päivän työkohokohta oli leipä ja sen ihastelu. Ihmisiä on joskus vaikea ilahduttaa. Ja joskus taas ällistyttävän helppoa. Työkaverini ihastui ikihyviksi kun näki design-leipäni. Piti näyttää toisellekin työkaverille sitä ennen kuin sain haukata. Jengi on sekaisin. Tai sitten norppa vaan ei tajuu.

Koiramaista elämää

Maikku maikkendaali tuli asumaan muutamaksi päiväksi kun loppuperhe lähti rellestämään Tukholmaan. Maire otti kohtalonsa tyynesti. Olihan tuttu paikka. Silti ilmiselvästi oleskelu ja aikataulun pituus aiheutti päänvaivaa. "Ollaanko tänne nyt tultu asumaan ja pitäisikö tästä nyt innostua vai suhtautua kohtaloonsa tyynesti??" Maikku päätti kokeilla kumpaakin suhtautumistapaa.
Hyvin nopeasti tuli selväksi ettei aamu seitsemältä ole mikään reippaan aamukävelyn hetki(10 metriä riittää)ja että hesarinkantaja on hyvä murista ja haukkua mennen tullen. Varmuuden on hyvä myös ajoittain reagoida kaikkeen pihalta, käytävästä tai mielikuvituksesta kantautuviin ääniin. Tai toisaalta, olla täysin reagoimatta. Myös valoisana kesäyönä saattaa kyläilijälle tulla tarve kommunikoida vinkuvin ulvahduksin kämppäkaverinsa kanssa. Mutta voi sitä riemua kun töistäpalaaja avasi oven. Siinä kaksi samanlaista veuhottajaa kohtasi toisensa.
Myös vastuullisena emäntänä toiminen aiheutti paineita. Muilta vierailta kun on pystynyt kysymään ruokahalusta ja -toiveista. Nyt mentiin sekä määrän, että laadun kanssa arpomalla. Yhtäkkiä huomasin muuttuneeni isoäidikseni, joka aikoinaan suomen pystykorvallemme ruuat käsi kulhossa sekottaen eksoottisia yhdistelmiä. (maikun kanssa turvauduimme myös Ceasar-pikaruokaan, ihan vaan että vieras varmasti saisi elimistöönsä jotakin rodulleen tarkoitettua) Toisaalta, samalla ruualla sitä kasvettiin. Tukka ja turkki kiilsi.
Kun on koiran kanssa kasvanut ja niiden kanssa myöhemminkin touhuillut, viihtyy sijaisemäntänä. Ulkoiluttaminen ja leikkiminen ei tuota vaikeuksia, ja sohvalla vieressä samalla fiiliksella chillaava borderterrieri tuo mukavaa tunnelmaa kaupunkikotiin. Maikun kanssa muutenkn rytmitys on helppo. Kun innostutaan, mennään vähän aikaa täysillä reuhopäänä, ja kun levätään, levittäydytään kuningatarmaisesti joko sohvalle tai jättityynylle, eikä hötkyillä pienestä.
Koira kaverina olisi kyllä kiva mutta sitten naapurissa pitäisi asua joku innokas 12-vuotias koululainen, joka haluaisi tienata taskurahaa koulun jälkeisillä kävelylenkeillä. Koko päivä yksin kotona tuntuu aktiiviselle rodulle vähän liian ankealta. Yhteiskunnassa jossa vastakkainasettelun aika on ohi, tehdään paljon yksipuolisia joustoja työajoissa iltasuuntaan ja silloin kaveri olisi heitteillä.
Mutta hyvin sujui. Syötiin, nukuttiin, kakattiin, leikittiin, ulkoiltiin, levättiin ja haukuttiin koko talo.

Pari sanaa surusta

Jo muutama viikko on näyttänyt elämästä, itsestä ja muista ihmisistä puolia, joita ei olisi nähnyt, tai joihin ei olisi kiinnittänyt huomiota, jos asiat olisivat menneet toisin.
Oman surun ja toisten surun kohtaamiseen ei voi valmistautua kun suru tulee yllättäen. Voiko siihen sitten aina muutenkaan..
Aluksi toimii shokissa ja on neuvoton. "Eihän tämän näin pitänyt mennä". Sen jälkeen iskee järkeily ja vastatunteet. "Tapahtunutta ei voi muuttaa" ja "elämä jatkuu" -tyyppinen päättely, ja kuitenkin tietää että matkaa on vielä kuljettavana ennen kuin asia on käsitelty, ja oman surunsa kanssa voi olla sinut.
Tulee mietittyä omaa elämäänsä ja rooliaan ystävänä, ihmisenä, perheenjäsenenä, lähimmäisenä.. Mikä merkitys omalla elämällä on, mitä olisi voinut tehdä toisin, olisiko voinut ja jos olisi, niin olisiko se vaikuttanut mihinkään. Paljon jossittelua, eikä yhtään vastausta. Saman ajatusmyrskyn keskellä miettii myös elämää ja sen tarkoituksenmukaisuutta, mikä on luonnollisesti kehä jolle aina kannattaa hypätä.. Mikä elämässä on kallisarvoista, jos se mikä on kallisarvoista, ei enää olekaan..Tätä pyörittelyä voi jatkaa suru polttoaineena, päivä, viikko, kuukausi ja vuosi kaupalla.. Suuret filosofit ovat käyttäneet siihen koko elämänsä.

Samalla tulee huoli myös muiden surusta.. Voiko lähimmäisenä helpottaa toisten oloa, ja onko jotain mitä voi konkreettisesti tehdä. Meillä suomessa on totuttu, etenkin kaupungissa olemaan ehkä jo hieman liiankin hienotunteisia ja jättämään surevalle tilaa. Maaseudulla koko kylä voi ottaa kollektiivisesti osaa suruun, ja suru on arkisempi, pakollinen osa elämää, jolle on tietyt toimintamuodot. Nyt helpommin suretaan piilossa ja itsekseen vaikka yhteisöllisyys voisi tuoda menetykseen kaivattua lohdutusta.

"Otan osaa" saattaa sanojasta tuntua kevyeltä ja liian tyhjältä. Mutta se sisältää kaiken sen mitä haluaisi sanoa tai tehdä, jos niitä sanoja ja tekoja olisi. Myös surijalle niillä sanoilla on merkitys. Tietää ettei sanoja ole, tietää että ihmiset ympärillä haluaisivat auttaa, ja osaltaa myös tuntevat itse surua, ja surevat kanssasi. "Otan osaa" on muutenkin kaunis sanayhdistelmä. Englantilainen "I`m sorry" välittää kyllä pahoittelun mutta "Otan osaa" kertoo tavallaan myötäelämisestä.
Liian lähellä, tai liian välittävä ei voi olla. Jos sureva on väsynyt, tai ei pysty ottamaan vastaan osanottoa, kyllä hän pystyy sen kertomaan eikä siitä tarvitse loukkaantua. Pahinta on jättää ihminen koteloitumaan oman surunsa kanssa, jättää yksin ja antaa eristäytyä. Eihän täällä aina jaksa normaalin hullunmyllyn keskelläkään itsekseen, saatika sitten kun elämä hetkeksi pysähtyy kokonaan. Kuva: Raimo Utriainen: Suru, 1975. Photo: Ari Karttunen/EMMA
Oma keho surutyön välineenä
Artikkeli surusta
Surun kohtaaminen

Piipahdus saviseudulla

Kävin Loimaalla. Pysähdyttiin Humppilassa. Kukka- ja lahjakaupan omistaja kertoi, että on suunnitellut Tonttumaata takapihalle. Tuli puheeksi kun ihastelin pizzalistaa; Helmi-tontun pizza, Lahja-tontun pizza jne. Oli suunnitellut Tonttukirjaakin mutta kuvittaja puuttui. Pyysin yhteystietoja. Sen lisäksi että ystäväpiirissä on paljon tonttuja, on myös muutama lahjakas Tonttu-kuvittaja. Äiti tuli pihalta takaisin sisään katsomaan olinko jäänyt kauppaan asumaan..
Kotona istuttiin takapihalla ja katsottiin pääskystä joka ruokki pöntössä olevia poikasiaan. Hirveä metakka koko ajan, ja yksi roudaa ruokaa henkensä kaupalla. Ei häävi homma.
Sitten isäpuolen kanssa mietittiin ääneen että millasta olisi olla kastemato. Todettiin että kyllä varmaan kyrsii. Äiti kysyi, että onkohan meillä kaikki ihan kotona. Todettiin että ei taida olla. Yritettiin miettiä kenellä olisi. Ei keksitty.
Isoäiti oli tehnyt kesäkeittoa. Se on lapsenlapsen herkkua. Sitä on syöty ilolla ja urakalla jo vuosikymmeniä. Onneksi oli tuttu ruokapaikka. Muuten olisi voinut jo 8 lautasen jälkeen nolottaa.
Illalla tarkistamassa Pulinan kylppäriremontti. Hyvältä näytti. Kaunista laattaa.
Istuttiin parvekkeella ja todettiin että taivas on sininen. Ei ollut valkoinen. Pulina oli tehnyt katkarapupiirakkaa. Maistui. Se oli vasta kolmas ruokailu päivän aikana. Kyytipojaksi punaviiniä. Sekin maistui.
Isoäiti seisoi ulko-ovella kun lapsi tuli nukkumaan. Kello oli puoli kolme. Oli kuulemma kuuma, ei saanut nukuttua. Lapsi meni nukumaan vapaana olevaan vesisänkyyn. Nukahti heti.
Eilen vielä kummitätinä vierailulle. Ensimmäinen kohtaaminen oli vähän nuiva. Kummilapsi heräsi päiväunilta, oven avattuaan näki kummitätinsä, paiskasi oven paukahtaen kiinni. Nauratti. Hetken päästä tultiinkin jo syliin. Lopputuloksena vajaa kolme vuotta ja vajaan kolmen vuoden sisko, vajaa yksitoista vuotta roikkuivat kaulassa, eivätkä lähdön hetkellä suostuneet irrottamaan. Olin suosioni huipulla. Tuntui hyvältä.

Kävimme vanhempiesi luona. Kaverisi tuli mukaan käsi vihreässä paketissa. Taas oli sattunut. Teille ehti sattumaan paljon; vaikka: "mitä tässä nyt voi käydä.. ei todellakaan mitään!"
Sitten oltiin oven takana. Siskosi avasi oven. Käteltiin. Ojensin isällesi kukan ja korttimme. Halattiin. Sitten tuli äitisi. Halattiin. Kun siskosi lähti, halattiin.
Lähdettiin vasta yöllä. Ajalla ei ollut enää merkitystä. Sanottavaa oli paljon ja vähän. Äänetöntä aikaa yhdessä, melkein vielä kanssasi. Liian pieniä paloja täyttämässä liian isoa aukkoa.
Pieni mustapulisonkinen vauva joka kylvettäessä riehaantui niin että kaikki kastuivat, tokaluokkalaisen pedantti kaunokirjoitusvihko tai parikymppisen bailauskuvat. Paljon ja enää kuitenkin niin vähän.
Äitisi sanoi, ettet koskaan sanonut hänelle pahasti. Tunsin pojan josta hän puhui.
Kolmen aikaan yöllä on epätodellista. Linnut laulavat jo virkeinä. Ei ole pimeää. Toivon ettei ole.

Miks sun tukka sit haisee tupakalta?!

Sattuneista syistä en ole nyt aivan pysytellyt ajanhermoilla. "Huomaavaiset tupakoitsijat" ovat olleet blogilistalla jo pitkään odottamassa vuoroaan. (lähes tulkoon joka aamu kun joku heistä tupakoi bussikatoksessa 10 muun ei tupakoitsijan keskellä) Ja kun nyt vihdoin, saimme ravintolat savuttomiksi, olen unohtanut tehdä aaltoliikettä ja soittaa trumpettia sen kunniaksi! Sitäpaitsi, aiheeseen liittyen, olen vieläkin hieman järkyttynyt, että ihmiset Jörn Dönneriä(NYT-liite) myöden vihjailevat että nyt ravintolaissa alkaakin haista ihan jokin muu kun pelastava tunkkainen ja ummehtunut tupakanhaju ja -savu puuttuu. (kieltäydyn ajattelemasta aihetta yksityiskohtaisesti enempää)
Mutta viime lauantaina seurueemme Röllitukka käveli suoraan luokseni ja sanoi että lähdetään ulos tupakalle. Olemme tunteneet pari vuotta, eikä hän ole koskaan nähnyt minun polttavan. Ehkä juuri siitä syystä, että en polta. Jouduin vastaamaan että "mutku mä en polta" . Johon Röllitukka(jolla muuten oli pipo päässä) marmatti vastaan että "Miks sun tukka sit haisee tupakalta?!) ÄÄääääh! EIII-KÄ! Mä haluun et mun prinsessatukka tuoksuu ruusulta!
NO SEPÄ SE! Juuri tuon takia olen yrittänyt(ja ollutkin)välillä olla veemäinen nipottaja ja pyytänyt että ihmiset vaikka ei polttais samassa ruokapöydässä tai että jaksais kokoontua röökiporukalla toisen pöydän ympärillä, koska se hlvetin savu ja törkee haju tarttuu ihan kaikkiin siinä ympärillä. Koitapa selittää tupakoitsijoille, että se niiden "jokaisen oma ja henkilökohtainen asia" on muidenkin oma ja henkilökohtainen asia.
Tästä aiheesta voisin jatkaa loputtomasti. Mutta mikä sai minut yleensäkään raahautumaan näppäimistölle aiheen pariin, oli eilen kotirapun edessä maahan heitetty, ja vielä savuava tupakka. What The Wok?!!! KUKA yleensäkään heittää pihalle röökinsä, eikä edes jaksa sammuttaa sitä JA vielä ihan oven eteen.
Minä en ainakaan halua että asuntoni omistaja maksaa yhtiövastiketta, jonka rahoitus vedetään selkänahastani, ja sillä pidetään kallista huoltomiestä harjaamassa pihalta pois toisten tupakantumppeja. Ei kannata sytyttää, jos ei sitä osaa sammuttaa. Ja jos sen askin saa kannettua kaupasta kotiin niin kyllä sen tumpin saa sitten roskiinkin. Yhteisille pihoille roskien heittäminen ei ole "jokaisen yksilön oikeus ja henkilökohtainen asia." Jos itketään että holhotaan, niin ehkä se on aiheellista jos ei edes omia jälkiään pysty korjaamaan.
Mutta nyt kun omalla kotiovella on aloitettu moinen mellastus, on mielenkiintoista nähdä tuleeko ihan tarve alkaa kyttäillä. Rapussamehan ei tunnetusti ole tungosta, ja syyllinen luonnollisesti kiinnostaa..

Viikko oli äärettömän pitkä. Koko ajan aikatauluja iltoja myöden, mikä oli todella hyvä, ja vähän huonokin asia. Päivät menivät mekaanisesti ja sumussa, mutta tekeminen ja osallistuminen ankkuroi arkeen ja antoi muuta ajateltavaa.
Lauantaina iski totaali uupumus. Koko edellinen päivä meni asiakkaiden kanssa, yli puolen yön, ja kotiin päästessäni tuntui että kaikki energia mitä ikinä oli ollut varavarastossa oli käytetty. Oli melkein mahdoton nousta sängystä. Muutaman tunnin hereillä olon jälkeen, uudestaan nukkumaan. Vihdoin nousin puoli yhdeksän aikaan illalla. Ja vaikka aamulla tuntui, että en pysty, enkä halua lähteä ulos ennen maanantaita, possen viestit saivat kampeamaan itsensä hitaasti ihmisten ilmoille. Onneksi.
Puhuttiin ja puhuttiin ja puhuttiin. Välillä tulivat kyyneleet, välillä pahaolo, välillä taas se sama epäusko, ja sitten taas kyyneleet. Mutta välillä jo hymyilytti. Tärkeintä oli olla yhdessä. Surun kanssa jokainen on niin yksin. Mutta olisit ylpeä ystävistäsi. Soittoja, viestejä ja lämpimiä halauksia on riittänyt. Yksin ei ole tarvinnut jäädä. Arvostaisit sitä, ja se olisi sinullekin tärkeää.


Perjantaina Huittisissa pääsimme istuttamaan tammen vanhan pappilan pihaan, ja annoimme sille nimesi. Siellä Loimijoen rannassa on taimen hyvä kasvaa isoksi puuksi.
Kiitos kaikille viesteistä ja huolenpidosta. Se on ollut tärkeää. Pitäkää huolta myös itsestänne ja muista kavereista ympärillä.