tiistaina, syyskuuta 25, 2012

Hämä-hämähäkki...

Taas hyviä ja huonoja uutisia samassa lukulaatikossa.
Ensin huonot uutiset: Vessassa oli pitkäjalkainen hämähäkki.
Hyvät uutiset: Se ei ole siellä enää.
Ja vielä huonot uutiset: Se ei tosiaankaan ole siellä enää ja sillä oli todella pitkät jalat.

sunnuntaina, syyskuuta 23, 2012

Miten ostetaan täydellisesti istuvat farkut?

Pienet kaksostytöt saivat eilen nimensä. Tai nimethän heillä on jo virallisesti olleet kolmisen viikkoa mutta niin kuin lasten äitiä lainaten; "pidettiin juhlat, jotta saataisiin lahjoja. " Tässä vaiheessa ei ollut vielä avannut pakettia missä oli - perunalusikka. Kummitäti  puolustaa valintaansa sillä, että kuullessaan tulevaisuudessa sanonnan,"..jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.." niin lapsi voi sanoa, että "mulle onkin annettu isolla lusikalla."
Mutta on tämä elämä niin monisäikeistä. Siinä se pikku tyttö katsoa killitti todella tarkkaan. Välillä silmät lurpsahtelivat ja haukotutti mutta sitten taas tunsin kuinka intensiivinen katse tarkkaili kasvojani ja hiuskoristettani. Kummitäti katsoi yhtä tarkkaavaisena takaisin. Haukotella ei kehdannut. Vuoden päästä tähän samaan aikaan on jo ihan eri menoi. Ihme jos sylissä istutaan minuuttiakaan rauhassa.
Kummit saivat lukea lasten nimet muille vieraille, sekä allekirjoittaa kummisitoumuksen, joka oli räätälöity ihan henkilökohtaisesti. Milja Adalle pitää opettaa miten järjestetään parhaat kemut(onnistuu varmasti), miten ostetaan täydellisesti istuvat farkut(asiasta voidaan käydä ainakin monipuolista debattia), opastetaan politiikassa(mikä kertakaikkinen ilo) ja  hänet pitää viedä saaristoon purjehtimaan(onnistunee varmasti jo ennen kuin lapsi täyttää viisi.)
Tämän lisäksi sai sitoutua tukemaan  vanhempia kasvatuksessa, jotta lapsesta tulisi ennakkoluuloton, rohkea, avoin, valoisa, vastuuntuntoinen, ystävällinen ja lähimmäiset huomioon ottava. (parempaa ei olisi kummi itse keksinyt)

perjantaina, syyskuuta 21, 2012

Neljä ihmistä yhdessä paketissa

Luulin pitkään olevani kesäihminen. Nautin kuumista kallioista, lämpimästä merituulesta iholla ja elämän keveydestä. Toisaalta taas talven hankien loistaessa ja iltaisin kynttilänvalon pehmeydessä epäilin sitten olevani talven lapsi. Nyt taas syysauringon osuessa punaisiin omeniin, kauniisti kellertäviin lehtiin ja ilman ollessa raikas, pohdin josko sittenkin olisin niitä ihmisiä jotka pontevoituvat syksyn raikkaudesta ja reippaudesta. Kunnes tulee kevät, ja ensimmäiset kirkkaat säteet heijastuvat sulavista vesipuroista, räystäät tippuvat, linnut visertävät huumantuneena ja kaikki herää taas henkiin. Silloin on aivan varma, että "tämä se on minun vuodenaikani".

Tämä siis aasinsiltana siihen, että tänään aamulla ilmassa oli selkeää syksyn kirpeyttä. Mutta aurinko paistoi ja kuinka näitä värejä voisi olla rakastamatta?


Syysaurinkoon,
ojennan käteni, kuin katseen.
Ilmasta nappaan keltaisen ja punaisen,

valmisko jo?
Kaikkien kesien muistot,
yhden koululaukun päässä.
Varjo kesää tummempi,
pontevasti jalan nostaa.
Taivas sinessä kuin uhmallaan,
vihreä eteisessä ilakoi.

                                            -nh-


tiistaina, syyskuuta 11, 2012

Iloa ja inspiraatiota

Sitä voi kutsua inspiraatioksi. Tai iloksi. Tai vaikkapa vain hyväksi fiilikseksi. En voi edes teeskennellä tietäväni miksi nuoriso sitä kutsuu? Ei ainakaan hyväksi boogieksi, koska Elastinen kirjoitti siitä jo "for ages ago". Ehkä tämän päivän nuoriso kutsuu sitä normaaliksi olotilaksi.
Koin sen eilen. Ilon. Paikallinen kirjoituspiiri kokoontui ja täytyy kyllä tunnustaa, että se on myös yksi niistä parhaimmista asioista, joita muuttoni tänne on tuonut.
En voinut kuin ällistellä kuinka hienoja, monipuolisia, erilaisia, yllättäviä, tarkkanäköisiä, anarkistisia tai monisävyisiä tekstejä ihmiset kirjoittavat. Ja sielläpä minä saatoin vain istua ja kuulla niitä.
Kotiin tullessani piti hypähtää muutama kerta ilmaan. Se tekee hyvää ihmiselle. Energian pitää purkautua. Kehittelin myös kotitekoista Putous-hahmoa(omasta mielestäni melko hauskaa) mutta siinä kohdassa alkoi tuntua, että ilmassa oli mopon keulimisen tunnelmaa.
Tänään iloinen tunnelma jatkui. Törmäsin Piterestissä muutamaan kuvaan, jotka saivat minut hymyilemään. Taitelija Fiona Watson oli ne tehnyt. Mietin miksen jakaisi tätä iloa myös hänen kanssaan. Pikaisella googlauksella löysin yhteystiedot ja kirjoitin pari riviä välittääkseni kiitokseni hänen töistään jotka olivat tuottaneet minulle iloa. Ainahan puhutaan siitä miten palautetta pitäisi muistaa antaa, ja tuskin se nyt ainakaan kenenkään päivää pilaa jos kehutaan.

Ehkä eiliseen kirjoittajapiiriin ja omaan reippaaseen tunnelmaan kolahti tänä aamuna erityisesti tämä Fiona Watsonin  teos: this is the bit where you mutta hänellä on myös muita hyvin eri tyyppisiä teoksia:

Fiona Watson: this moment here now
Fiona Watson: riders on the storm
Fiona Watson: the lost touch

Saanen tämän postauksen myötä toivottaa myös teille kaikille erittäin iloista ja inspiroivaa loppuviikkoa - tai edes sellaisia hetkiä tähän päivään.

lauantaina, syyskuuta 08, 2012

Tuli koira



Tuli koira. Eilen. Vähän niin kuin naapurista mutta ei kuitenkaan.
Koiran nimi on Jope. Napakka ja selkeä. Ja hyvin sopiva, jos pihalla on aiemmin myös pyörinyt Topi. Tai Elvis. "Jope, Topi ja Elvis" Melkeinpä tuossa olisi jo novellin ainekset.
Jope on jo aikuinen. Border terrieri. Melkein tirskahdin, kun kuulin saapuvan asukkaan lajista koska ikiystäväni Maire on myös samaa rotua. Match made in heaven siis. Vielä ei tiedä tuli Jope käymään vai olemaan. Eipä sen niin väliä. Katsotaan ensin suuret linjat ja selvitetään sitten ajan kanssa yksityiskohdat.

torstaina, syyskuuta 06, 2012

Pohdittu on

Olen viime päivinä miettinyt lastensuojelua, pitkäaikaistyöttömien voimaannuttamista, nuorisotakuuta, uusia keinoja viestiä terveydenhuollossa ja sitä, että pitäisikö pestä ikkunat jouluksi jo nyt. Ainoastaan tähän viimeiseen suureen kysymykseen olen saanut kirkkaan selkeän vastauksen.
Ajatukset pyörivät kunnallispolitiikan kysymysten ympärillä. Periaatteessa aiheet eivät ole sen kummempia kuin ongelmat valtakunnan tasolla tai maailmantasolla mutta on siinä hiukan hakemista kun yrittää perehtyä kotikuntansa eri strategioihin ja meinaa kompastua hankeviidakkoon. Eipä ihme, että asiat jäävät paperipinoihin pöydille kun kaikki pitää ensin kartoittaa, sitten selvittää ja yleensä vielä kumota, ennen kuin ehditään edes "toimenpide-ehdotustasolle".  Jos nyt haluaisi käynnistää esim. kokeilun, jossa terveydenhoitajaharjoittelijat vierailisivat aktiivisesti alakoululaisten joukossa ja löytääkseen mahdolliset syrjäytyjät ennen rippikoulua, niin neljän vuoden kuluttua saisimme esr-rahoitteisen selvityksen tulokset, jossa todettaisiin, että palvelulle olisi tarvetta ja siitä hyödyttäisiin. Siinä ajassa nämä syrjäytymisvaarassa olevat lapset olisivat jo syrjäytyneet.
Missä ihmeen vaiheessa me suomalaiset etäännyimme toisistamme ja aloimme luulla, että joku muu jossakin hoitaa, tai jättää hoitamatta. Oliko se silloin kun muutimme maalta isoista perheyhteisöistä kaupunkiin pieniin kasvottomiin elementtiasuntoihin?
Onneksi nyt näyttää siltä, että kasvoja on ilmestymässä samojen elementtitalojen pihoille. Asukasyhdistystoiminta on taas tulossa muotiin ja kyläyhteisöt järjestävät elonkorjuujuhlia. Tästä olisi lyhyt matka hoitaa yhdessä muitakin asioita. Jos(ja kun) verorahat eivät riitä nykyisen systeemin pyörittämiseen, eikä nykyinen systeemikään ole autuaaksi tekevä, niin mitä jos mietittäisiin voidaanko jollakin tavalla itse ja yhdessä tehdä asioita niin, että palvelut paranisivat.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...