sunnuntaina, maaliskuuta 27, 2016

Aikojen aarteita

   Kaikenlaista on seinän välistä tai lattialankkujen alta löytynyt mutta ehkä tuo koiran emalinen ruokakippo vie voiton. Toki äidinkielen opas vuodelta -31 oli myös kiinnostava löytö mutta ruokakupin kanssa mietin, että miten ihmeessä se on päätynyt laudoituksen alle. Tietysti sitä kiireessä tapahtuu kaikenlaista.Vai pitäisikö tässä nyt itsekin miettiä mitä kaikkea lattian alle voisi piilottaa seuraavaa purkajaa varten..?






torstaina, maaliskuuta 24, 2016

Sitä pääsiäistä!

Pääsiäiseksi ei ole mitään ohjelmaa. Paitsi remonttia. Tai edes sen alkuunsaattamista, jos nyt ihan rehellisiä ollaan. Meinaamista ja jahkailua. Siitä on hyvä pääsiäinen tehty.
Nauttikaa ihmiset vapaapäivistä. Muistakaa hengittää. Hyvää Pääsiäistä!

keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2016

Parasta markkinointia

Elintarvikeyritys Orkla teki itselleen yhden parhaimmista palveluksista, kun meni vastamaan suoraan ja napakasti boikotoinnilla uhkaaville rasisteille. En usko, että Felix-ketchuppi tai Orkla olisi saanut millään muulla keinolla yhtä paljon aikaiseksi ansaittua, positiivista huomiota.
Myös Talouselämä tarttui aiheeseen ja artikkelista kehkeytyi heidän luetuin juttunsa. Myös Reijo Ruokanen kommentoi mainiosti eilisen päivän tunnelmia. Ketterää toimintaa myös tavallisesti vähän jäykemmäksi mielletyltä medialta. Talouselämä:
 Orkalla tehtiin niin kuin jokaisessa maalaisjärjellä toimivassa yrityksessä pitäisi tehdä. Vastattiin omien arvojen mukaan, suoraan ja tiukasti. Ei kierrätetty kieli keskellä suuta muokattua vastausta johtoryhmien kautta vaan oltiin läsnä ja reagoitiin välittömästi.
Jos nyt muutama ketchuppi pullo jää heilujilta ostamatta, niin moni varmaan ostaa sitten senkin edestä. Minä ainakin ostan Felix-ketchuppia ensi kerralla. 


















tiistaina, maaliskuuta 22, 2016

Ihmisten välinen kuilu

Tunti Belgian iskun jälkeen sain viestiä fb:n kautta, että "Yllättikö, että iskijä huuteli arabiaa?". En ymmärtänyt kommenttia tai pointtia mutta vastasin, että ei yllättänyt. Enkä ymmärrä vieläkään. Tuota saamaani kommenttia. Miksi minulle?
Ilmeisesti hesari ei ollut heti kertonut, että kentällä oli kuulunut arabiankielistä huutoa ennen räjähdystä ja tämä harmitti. Itse olin viestin tullessa koiran kanssa silmälääkärissä niin en osannut ottaa tähän kantaa mitään. Samaan hengenvetoon tuli seuraavassa viestissä myös harmitus "viime sunnuntain kommentoinnista" sekä "hesarin mykkäsen kolumnista", joka  sai kuulemma veren kiehumaan.  Näistäkin olin minuutin verran pihalla mutta arvelin, että viitattiin perusuomalaisen poliitikon virpomiskommenttiin sekä sen jälkeiseen Pekka Mykkäsen kolumniin siitä miten suomalaiset ovat sairastuneet rasismiin.
Se, miten minä, Bryssel, Hesari ja nämä tapahtumat liittyivät yhteen - en ole varma.
Lyhyesti nyt vain toistan; Se, että auttaa eri väristä ihmistä, ei tarkoita, ettteikö auta myös oman väristä. Jos kerää pakolaislapsille kenkiä, ei sulje pois, etteikö voi kerätä seuraavalla viikolla polkupyöriä "oman maan lapsille." Lapset ovat lapsia. Ja jos auttaa omasta kotimaastaan sotaa paenneita ihmisiä, ei sekään tarkoita, etteikö voisi suhtautua kriittisesti tai huolestuneesti meneillään olevaan maailmantilanteeseen. 
"Ihmisten välinen kuilu kuulemma syvenee."  Ei se syvene, jos itse emme anna sen syventyä. Tähän auttaa keskusteleminen ja oman kuuntelun ajoittainen tarkistaminen.
 Maailma on hullu. Koitetaan me edes pitää järki päässä ja valoa omassa tunnelissa. 

sunnuntaina, maaliskuuta 20, 2016

Kaksi kirjaa päivässä pitää lääkärin loitolla


Viime vuosina on tuntunut, että lukemaan ehtii vain lomalla. Tänään pyhitin sille sunnuntain. Pitkästä aikaa. Aurinko paistoi tänään sinivalkoiselta kevättaivaalta mutta tekstit vangitsivat minut neljän seinän sisään. Vapaapäivä tuntui vapaapäivältä. Kaikki aika maailmassa.
Kirjat joihin olin törmännyt vahingossa olivat Alan Bradleyn Filminauha kohtalon käsissä sekä Katerine Pancolin Mimmit trilogian päätösosa. Kummatkin muten Bazaarin kustantamia ja kirjaston viikkolaina hyllystä.
Aloitin Bradleyn humoristisella rikostarinalla. Päähenkilönä kirjassa on pieni, myrkyistä innostunut Flavia tyttönen, jonka kotikartanossa tapahtuu murha. Bradleyn luoma Flavia hahmo sain hymyn huulille useasti kirjan aikana. Tarinassa ja miljöössä  on myös agathachritiemäisyyttä mutta alkutunnelma oli kuin olisi lukenut aikuisten satua.
Mimmit sarjan viimeisen osan lukemista punnitsin tovin. Olisi tietysti ollut järkevämpää malttaa ja lukea kaksi ensimmäistä ensin mutta elämä on lyhyt. Tartuin kirjaan ja luin sen. Vaikka 3 oli hyvä; tulenko lukemaan kaksi ensimmäistä, koska "tiedän iten saaga päättyy". Toisaalta, jos kaksi ensimmäistä on yhtä hyvää tasoa niin tarinat ja hahmot kyllä kantavat tässäkin järjestyksessä. Mimmit kirja oli astetta vakavampi, runsaiden henkilöhahmojen joukkoon on saatu mahtumaan yhteiskunnallisia kysymyksiä ja yhteisökuvausta. Vaikka kirja on trilogian päätös, toimii se vallan hyvin myös itsenäisesti.

Päivässä kaksi kirjaa on paljon. En mielellään katso edes elokuvia peräkkäin, koska aivot tarvitsevat sulatteluaikaa. Mutta hotkimisesta ei jäänyt vatsanpuruja. Tuntuu pikemminkin, että pää olisi viritetty lukutaajuudelle. Katsotaan miten käy. Pitääkö seuraavaa lukuelämystä odottaa heinäkuulle vai tulisiko nyt luettua taas kirjoja arkena vaikka iltaisin.


Muualla arvostelu ja kerrottu enemmän täällä:

Mimmit:                                                                                Filminauha kohtalon käsissä:

Bazaarin omilla sivuilla
                                                                                              Kirjasähkökäyrän sivuilla täällä
Kirjavinkeissä täällä
                                                                                              Ullan luetut kirjat täällä
Tai kissan kirjahyllyssä täällä 
                                                                                             Cats, books & me:n sivuilla täällä 

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...