torstaina, joulukuuta 23, 2010

Hyvää ja Ihanaa kaikille

Sitä kaikkea Ihanaa ja Hyvää sekä Rauhaisaa kaikkea mitä ihminen vaan voi toiselle ihmiselle toivoa - nyt Jouluna sekä vuoden kaikkina muinakin päivinä.

keskiviikkona, joulukuuta 22, 2010

Lumiharjut, here I come!

Vuoden pimein päivä alkoi hohtavan punaisella yllätyksellä. Kauppaveljiltä oli salaa saapunut sähäkkä Kona Firemountain nk. autotalliin(eihän sinne autoa mahdu, vielä)! Voi sitä iloa ja riemua kun syntymäpäiväsankaritar koeajoi kulkuneuvoa ympäri lumista pihaa aamutakissaan. Onneksi puhelimesta hyytyi akku joten tallenteet jäävät odottamaan asiallisempaa hetkeä. Mutta kyllä kelpaa huristella pitkin Lohjan harjun rinteitä heti kevään koittaessa. Miksei jo aiemmin, hyvinhän tuo näytti aamusellakin sujuvan..
Onnitteluja on myös sadellut heti aamusta asti, kiitos sosiaalisen median. Jos kaikki menee oikein hyvin, onnistuu illalla vielä ihastuttavien ihmisten kanssa kasvokkain kokoontuminen. Mutta mitäpä muutakaan puuhastelua kenelläkään voisi olla tähän aikaan vuodesta..Tämän vuoden pimein päivä tuntuu valoisalta ja iloiselta.
j.k. ja olipa huippukiva yllätys myös saada ihan henk.koht. tuunattu kangaskassi työpaikalle. Voi olla varma, ettei oma kassi mene sekaisin kenenkään toisen pussukan kanssa..voi vain kuvitella, mitä on mietitty kun tätäkin lahjaa on ajatuksella ja sydämellä puurrettu...

maanantaina, joulukuuta 20, 2010

Jäälyhty - muovista


Kannatti herätä tänäänkin. Näin taas jotain uutta. Muovisen jäälyhdyn. Kyllä - muovisen. Oli sentään alle kolme euroa ja vaikuttavat ohjeet parillakin kielellä kyljessä.  Siis kynttilä muovikartion sisään ja "ta-daa" sinulla on kaunis jäälyhty. Paitsi se ei ole jäästä, eikä kaunis.

torstaina, joulukuuta 16, 2010

Myöhässä - Joulusta

Niin hyvin kuin kaikki mielessäni alkoi, kävi kuitenkin käytännössä niin, että olen auttamattomasti myöhässä joulusta. Lahjat ostamatta, koristeet hankkimatta ja jopa osa korteista postittamatta(tietäisipä edes mitkä niistä...) Niin, että tiedoksi vain Joulupukille - kuromiseen menee ainakin viikko, kannattaa tulla meidän ovelle vasta joskus loppiaisen tienoilla.
No. Onneksi on positiivinen luonne. Huolimatta siitä, ettei porkkanalaatikko tuoksu ja ässä-piparit valmistu pellillä, olen äärinmäisen iloinen, että pesukone tuli tänään kytkettyä. Myös kala-auton piipahtaminen uudella kotikadulla oli iloinen yllätys.
Muuten arki on ihan peruskunnossa. Muuttolaatikot ovat suurinmaksi osaksi purkamatta, suihkuhuone purettu muttei mitään käsitystä sen tulevasta toiminnallisuudesta ja villasukkia on hyvä olla ainakin kahdet jotta tarkenee.(kiitos isosiskoille, jotka lähettivät Pietarsaaresta todella tarpeellisen ja lämpimän joulupaketin) Kotiin ehtii töistä nykyisellä systeemillä iltaseitsemän aikaan. Ensimmäinen tunti siitä meneekin taloa lämmittäessä ja ruokaa tehdessä. Hyvässä lykyssä tulet syttyvät, eikä ruoka pala pohjaan. Toisinaan ei ole se hyvä lykky. 
jk. JA mikä tietysti  tässä on huolestuttavinta - jopa syntymäpäiväjuhlat ovat järjestämättä! Onneksi isoäiti-norppa täyttää vastapainoksi 80-vuotta pari päivää aikaisemmin, niin voin kerrankin ajatella, että on jokin todellinen Suurempi Juhla, jonka vuoksi pitää matalampaa profiilia..

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2010

Piharuokailijat lempipuuhassaan

Talon luovutuksen yhteydessä, ystävälliset ja sydämelliset myyjät jättivät meille paljon tarpeellista. Eivätkä vähäisemmät näistä suinkaan olleet lumikola ja -tuuppari, vaikkakin täällä on satanut lunta huomattavasti vähemmän mitä pääkaupunkiseudulla.
Puuvajasta löytyi myös suurikokoinen lintulauta, sekä entisen omistajan tyttärentyttären 3. luokalla tekemä lintulauta. Historiaa ja perinteitä arvostavana ihmisenä valjastin ne oitis hyötykäyttöön.
Turhanpanttina laudat eivät suinkaan ole olleet. Kovia ovat näiden huudien siivekkäät syömään. Aamurutiineihin kuuluukin lintulautojen täyttö, ja vaikka miten täyteen ne laittaisit, ovat ne illalla kotiin tullessa tyhjiä. Onneksi on viikonloput, että edes hieman pysyy kärryillä, kuka niitä jyviä oikein popsii.

tiistaina, joulukuuta 07, 2010

Mielenkiintoista ja erikoista

Ensimmäinen viikonloppu ja ensimmäinen arkipäivä uusissa olosuhteissa on nyt kunnialla suoritettu. Tunnelma on melko erikoinen. En osaa sitä oikein muuten kuvailla. Olen toki erittäin innostunut, kiinnostunut ja utelias - mutta kaikki on vain niin - erilaista.
Ensinnäkin viikonloppuna oli sellainen olo, että on lähtenyt retkelle. "Tässä sitä lämmitetään mökkiä ja vähän puuhastellaan. Sitten lähdetään käymään paikallisessa kaupassa..missäs se nyt onkaan..ja lopuksi lämmitetään sauna kun ollaan puuhasteltu ulkona vähän lisää ".
Myös arkeen herääminen herätti pientä kummastelua. Ensimmäinen aamutoimi; uuniin pesällinen ja alakertaan toinen. Kuppi kahvia ja voileipä puiden rätistessä.
Talven yllättäessä ensimmäiseen työmatkaan motarilla meni rutkasti enemmän aikaa. Moottoritietä kutsun mielessäni nyt teleportiksi, koska tuntuu, että se ainakin hetkellisesti siirtää minut kahden todellisuuden välillä.
Topi ei voi ymmärtää miksi
täysin hyviä pähkinöitä annetaan
linnuille(!).
Tämän kaiken lisäksi, ehdin jo käydä esittäytymässä naapureille, laittamaan pihalintujen ruokinnan järjestykseen(miksi asua pihan ympäröimänä, jos pihalla ei ole seurattavaa)
Purkamaan muutamat muuttolaatikot(triljoona on vielä jäljellä), tiputtamaan kahvipannun liesituulettimeen, jäämään sukastani kiinni puuhellaan, sytyttämään kynttilän itsenäisyydellemme ja vetämään muutaman naulan irti purkupuutavarasta. Ihminen, joka keksi tuon maagisen laitteen, "naulanirrottajan" on nero. Haluaisin kiitellä häntä vuolaasti.
Nyt menen vielä pöyhimään hiilloksen ja laittamaan pellit kiinni. (ja kyllä äiti, olen jo tilannut häkävaroittimen)

ps. Orkidea puhkesi tänään kukkaan ja joulukaktus sen vieressä kirii minkä kerkiää

sunnuntaina, marraskuuta 28, 2010

Viimeisiä fiilstelyjä

Viimeinen sunnuntain näissä merkeissä Vallilan lautalattioilla. Istun tyynyllä, kone sylissäni koska sohvan lähti eilen uuden kodin varastoon. Pöytänä toimii väärin päin käännetty muuttolaatikko ja sisustus on muutenkin hyvin riisuttu ja hmmm..kirpputorimainen.
Muuttaminen työpaikan pikkujoulujen jälkeen, ei ole ideaali ajatus. Ei ainakaan, jos on vielä solidaarisesti osallistunut jatkoille aamu viiteen.. Mutta kaikkien todennäköisyyslaskelmien vastaisesti iso osa irtamistosta siirtyi kuntarajojen välilä. Kiitos ystävien, jotka tulivat täällä ja siellä päässä jeesaamaan.
"Enää on jäljellä kaikkea pientä". Kaikki vähänkään muuttaneet tietävät, että se tarkoittaa vielä toista kokonaista päivää. Mutta parempi näin. Koska aikataulukapeikko on  todellinen, helpottaa kun tietää jo tässä vaiheessa, että ne suuret tavarat joista ei omin voimin selviydy, ovat pois urakasta.
Nyt pakkaamaan.
Hyvää mieltä kaikille pian lähestyvälle vuoden viimeiselle kuukaudelle!

torstaina, marraskuuta 25, 2010

Aamukampa harvenee

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Asunto on täyttynyt muuttolaatikoista ja aikataulut kuristavat kurkkua. Milloin itse asiassa voi muuttaa? Mitä vielä tarvitsee tässä kodissa? Mistä kaiken löytää perillä?(ei niin  mistään, voin kertoa) Ja mihin kaikki menee?...Samaan aikaan kun tunkee lenkkitossujaan ja puutarhakirjojaan harmaisiin muovilaatikoihin, pitäisi miettiä kylpyhuoneen kalusteita ja mahdollisia muita remonttitarpeita. Ei onnistu. Asia kerrallaan. Ensi muutetaan, sitten mietitään. Tai noh..
Vuodenaika on mitä sopivin muutolle. Jo viimeksi muuttaessani, uuden vuoden aattona, unelmoin, minkälaista olisi muuttaa kesällä. Kantaisi paitahihasillaan laatikoita, voisi pitää ovia auki, tavaroita voisi koota pihalle ja muuttoväki voisi iloisesti rupatella lintujen visertäessä ja nauttia kesätuulen pehmeästä virkistävyydestä... Mutta ei - nyt kun muutto on ajankohtainen, on luvattu parinkymmenen asteen pakkasia, lumikasojen vuoksi muuttoautoa ei edes pysty ajamaan oven lähelle ja muuttolaatikoita kantasessa sormet jäätyvät kiinni kanttoaukkoihin ennen kuin on edes ehtinyt liukastumaan sen ensimmäisen "särkyvää"-laatikon kanssa..

päätöksestä se vaan on kiinni,
että päättää kuulua jonnekin,
omaksua jonkun paikan omakseen niinkuin
alkukankean takin ylleen ja saada se mukautumaan
ruumiiseensa, nämä talot, kujat ja portinpielet
          Kaarina Valoaalto 
Ei muuta kuin hiukset päässä, 1980

keskiviikkona, marraskuuta 24, 2010

Elämme jännittäviä aikoja


Syksyn jälkeen kasveihin ja kukkiin liittyvät bloggaukset ovat jääneet säälittävän vähiin. Aiheet ovat olleet tiukassa. Pari viherkasviani ovat kasvaneet, ja pysyneet vihreinä. Se on ollut jännittävintä mitä kasvimaailmassani on tapahtunut.
Mutta nyt ainoat kukalliset ovat päättäneet ryhdistäytyä. Orkidea II on heräämässä näin kaamoksen tullen henkiin. Pitkän mielenosoituskautensa jälkeen näyttää että kukintoja tulisi useampiakin. Eikä yhtään liian myöhään. Voiko olla ankeampaa kasvia kuin orkidea ilman kukkia? Pari tikkua töröttää pystyssä muutaman isomman lehden keskeltä.
Toinen yllätys on ollut Turun läheltä Kauselasta tuodut joulukaktuksen pistokkaat. Nyt näyttäisi, että myös sillä saralla saattaisi olla väriloistoa luvassa. No, eihän tässä nyt jouluunkaan ole ylenpalttisesti aikaa, sikäli mikäli kyseinen kasvi yhtään haluaa olla nimensä veroinen.

sunnuntaina, marraskuuta 21, 2010

Avaimet puussa, ystävät koossa

Ihanaa, että tänä päivänä asioita voi saada onnistumaan vielä spontaanistikin. Muutama puhelinsoitto ja tekstiviesti, ja 12 hengen glögiseurue oli koolla. Eikä myöskään mennyt kuin hetkinen, niin kotiavaimet olivat todella spontaanisti pihapuussa. Käytännön vinkkinä kaikille; kannattaa tiputtaa ikkunasta avaimet alaovella odottaville hillitysti, ja välttää reippaampaa heittoliikettä, jos lähistöllä on pihapuita. Neljän metrin korkeudella olevat kotiavaimet voivat olla hetkellinen haaste. Onneksi suomalainen mies on toimelias. Muutama lumipallo ja ongelma oli ratkaistu.
Jännittävästä alusta huolimatta ilta oli onnistunut. Osa vieraista kysyi jo eteisessä  toisiltaan että "mitä te täällä teette?!", sohva tuli uudistettua, pari vierasta otti jopa välitorkut, pipoja testailtiin, emäntä heitti päälleen kahvit ja vanhojen muistelun lomassa sovittiin ainakin viidestä eri reissusta/matkasta mitä tullaan tekemään. Kerrankin samoissa juhlissa oli myös asunnon entinen ja nykyinen omistaja, ja kyllä, lupaan jättää oveen sen Varovasti -teipin. 

torstaina, marraskuuta 18, 2010

Ystävällinen palaute loskan keskeltä

Vaikka aamuyö valkeni Helsingissä kauniin valkoisena, ehti lumipeite päivän pidetessä muuttua armottomaksi loskamereksi. Tämä tuli myös aivan konkreettisesti koettua.  Astuessani Mannnerheimintiellä raitiovaunusta ja odottaessani tien ylitystä, ymmärsin ettei lähestyvä auto todellakaan aio hidastaa suojatien kohdalla. Olin toki turvallisesti jalankulkusaarrekkeella mutta autosta roiskuava likainen loska suihkusi päälleni kuin tykillä ammuttuna. (" yksi, kaksi, kolme...")
Auto oli MTK:n Saab. Kuskilla oli varmasti kiire. Ehkä hän oli myöhässä tärkeästä kokouksesta, jonne kaikki kokoontuivat siisteinä, kurattomina ja kuivina.
Muutamia tunteja myöhemmin, vaatteeni puhdistettua ja kuivuttua, laitoin MTK:lle ystävällistä palautetta. En tiedä tavoittaako palautteeni koskaan auton kuljettajaa tai vastaavatko he sähköpostiini mutta pienellä kaasun löysäämisellä, olisi moni auton ulkopuolella jatkanut päiväänsä huomattavasti puhtaampana ja iloisempana.
************
jk. Vastaus, jonka sain:

Kiitos viestistäsi. Ajoin aamulla tuota mainitsemaasi autoa ja pyydän nöyrimmästi anteeksi tapahtunutta - kuulostaa todella ikävältä (ja tiedän viime talven kokemuksesta miltä tuntuu). Huomasin oikein hyvin loskatilanteen Manskulla ja yritin vielä ajaa mahdollisimman kaukana tien reunasta mutta olisi pitänyt ajaa vielä hiljempaa. Pahoitteluni - voinko korvata jotain pesulakuluja tms?

Ei, en vaatinut pesulakuluja tms kompensaatiota. Olin vain iloinen, että me ihmiset halutessamme pystymme myös kommunikoimaan asioista fiksusti.

tiistaina, marraskuuta 16, 2010

Tuulettuva alapohja ja höyrysulut

Kondenssiveden tiivistyminen, ryömintätilan tuuletus, höyrysulut, vesikatto ja yläpohjan lisäeristys...tässä vain muutama asia mitä olen viime päivinä miettinyt. Olen miettinyt myös ekologista eristämistä, kestävää energiankulutusta sekä esim. pellettikoreja, tehokoivua ja takkasydämiä. 
Pohdinnassa ovat olleet myös kimppakyydit, työmatkan kohtuullinen pituus ja asumispaikan luoma identiteetti(tähän palaamme varmasti vielä). Olen myös viettänyt  elämäni ensimmäisessä neljän tunnin (talon)kuntotarkastuksessa ja yrittänyt tulkita rakennuspiirustuksia parhaan ymmärrykseni mukaan. Eikä tässä vielä kaikki. Samaan aikaan on pitänyt suorittaa perinteinen pankkikierros marginaalikyselyineen.
Täytynee myös tunnustaa että lainhuudatukset, rasistustodistukset sekä maakaari ja kiinteistön saato ovat myös vaatineet hieman sisäistämistä.  Kaikki tämä kätevästi parin viikon sisällä muun puuhastelun ohella. 
En haluaisi housua. Ihmisellä on loppuelämänsä aikaa. On se sitten minkä pituinen tahansa. Sanokoot sananlaskut aikaisen madon nappaamisesta mitä tahansa. Kyllä haukalle aamuvirkku peipponenkin menee haukkapalasta. Onneksi on vielä kaksi päivää aikaa miettiä miten lisäeristäminen vaikuttaa ilman vaihtuvuuteen ja pitääkö harkita esim. LTO:ta..

nimm. eikö riitä että talossa on puuhella ja kasvimaa?

sunnuntaina, marraskuuta 07, 2010

Kaupat on nyt tehty

Nyt se on sitten virallista. Kotini ja omistamani asunto-osakkeet on myyty. Perjantaina allekirjoitimme kauppakirjan ja kävimme vielä juhlistamassa molemminpuolista onnea lasillisella pankin vieressä sijaitsevassa ravitsemusliikkeessä. Tai no, ehkä oma onneni puhkeaa kukkaan kun löydän paikan minne seuraavaksi pääni kallistaa.
Kannatti myydä itse. Missään vaiheessa ei ollut tilannetta mistä olisi mennyt sormi suuhun, tai olisi yleensäkään tarvittu välittäjän apua. Näytöt sujuivat helpommin koska ei tarvinnut lähteä pois kotoa, eikä sopassa ollut kolmatta osapuolta, jonka mukaan aikataulu olisi pitänyt sovittaa. Kuulin juuri myös tuttavalta miten välittäjä mm. hukkasi heidän kotiavaimensa ja toisesta välittäjästä eilen, joka väitti ostajalle, että asunto on jo myyty, vaikka välitettävä kohde oli erittäin vapaana.
 Itse olen etsintäprosessin aika todennut miten sovittuja tapaamisia peruutaan, sähköposteihin ei vastata, tiedot ovat puutteelliset - ja mikä hämmentävintä, koskaan et tiedä mikä sammakko sillä kertaa sieltä myynnin ammattilaisen suusta putkahtaa.. Nämä toki vain omia päällinmäisiä tunteita. Varmasti monella on myös muita kokemuksia mutta olen halunnut kyseenalaistaa toimialaa, jolla on erittäin suuri vaikutus ihmisten suurimpiin raha-asioihin ja tulevaisuuteen, enkä ole aina varma suhtaudutaanko niihin asian vaatimalla huolellisuudella.
Olisiko asunnostani saanut välittäjän kanssa enemmän. Ehkä - ehkä ei. Olisinko päässyt vähemmällä vaivalla. Ehkä - ehkä en. Oman asunnon myynnissä ehkä tärkeintä on, että selvittää mikä on asunnon käypä hinta ja päättää mikä on se neliöhinta, mihin on tyytyväinen. Enemmänkin saa pyytää. Monet pyytävät varmuuden vuoksi huomattavastikin enemmän. Ja varmasti joku tarjoaa huomattavasti vähemmän. Tärkeintä on, että miettii rauhassa ja tekee päätöksen sen perusteella miltä itsestä tuntuu.
Tarvittavat asiakirjat saa isännöitsijältä tilaamalta ja kauppakirjapohjan  netistä. Kun sen katsoo läpi, huomaa ettei ole myöskään mitään syytä maksaa montaa sataa euroa sen kirjoittamisesta kenellekään ulkopuoliselle.
Parasta koko prosessissa on, että omistamansa omaisuuden saa myydä kenelle haluaa. Tuli tavattua myös hahmoja joille ei olisi pystynyt luovuttamaankotinsa avaimia, vaikka asunnon myynnissä kyse onkin kaupanteosta, eikäTykkäämis-kerhon jäsenluettelon kasvattamisesta.
 Itselleni kävi loppujen lopuksi niin, että tapasin asuntoni ostajan teatterin aulassa. Olin samana iltana jo sopimassa kaupoista toisen ostajan kanssa mutta emme päässeet yhteisymmärrykseen yksityiskohdista. Siinä vaiheessa en ollut valmis tinkimään ja seurassamme ollut ystävän ystävä kiinnostui kodistani.  Seuraavana perjantaina tämä viehättävä nuori nainen tuli tutustumaan myyntikohteeseen. Annoin hänelle kuohuviinilasin käteen ja istutin hänet sohvalle nauttimaan Vallilan lämpimästä ja sympaattisesta tunnelmasta. Vietimme hauskan illan myös muiden kylään saapuneiden ystävien kanssa ja näin kohtasi kysyntä ja tarjonta.
Tämä siis oma kokemukseni kahden huoneen asunto-osakkeen myynnistä Helsingin Vallilasta, syksyllä 2010. Saa nähdä minne päätyy ponnistuslankulta ilmaan pyrähtänyt norppa. Tuleeko yliastuttu, oma ennätys vai yritetäänkö tässä sätkiä ilmassa tyhjän päällä pitkäänkin.

perjantaina, marraskuuta 05, 2010

Ihmiset poistuvat hiljaa kuin valo (caj westberg)

Keitin kahvia ja sytytin kynttilät. On hautajaispäivän aamu. Tuntuu kuin aika olisi muuttanut muotoaan. Yhtäkkiä ei ole enää "puolen tunnin päästä pitää", vaan on vain hiljaista läsnäoloa, jossa valmistautuu jäähyväisiin. Pesee hampaat, pukeutuu. Varmistaa ettei sukkahousuissa ole reikää ja että kotiavaimet ovat mukana. Juo kupin kahvia toivoen, ettei koko aamua kahvikuppineen olisi, tietäen, ettei toivominen näissä asioissa ole ennenkään auttanut. On vain läsnäolo ja jäähyväiset.

Ei sitä vielä tiedä, miten
muiston varjo kasvaa.
Puun kuvajainen kasvaa
sateiseen veteen.
Mutta älä sure. Niinkuin surit:
ei maailma minua vie.
Minä kuljetan maailmaa.
Niinkuin rakkauden voima kuljettaa,
ottaa syliin eikä päästä.
Niinkuin maailmankaikkeus
on rajaton ajassa ja tilassa,
niin minä nukun 
rakkauden sylissä.

Sirkka Turkka
Vaikka on kesä, 1983
  

tiistaina, marraskuuta 02, 2010

Viikko nutrausta

Tie helvettiinhän on kivetty hyvillä aikeilla. Olen varma, että olen jo aikoja sitten  iskenyt myös reunakivet omaan polkuuni ja ehkä jopa asentanut katuvalotkin menoa siivittämään. Mutta mitenkäs se Irwin lauloi aikoinaan; " kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan.."?
Työkaverini päättivät nutrata eli hankkia Nutriletin Quick Start -paketin viikoksi ja hieman pudottaa painoa. Minähän olen jo aikoja sitten päättänyt jättää väliin kaikki kuurit, vedonlyönnit ja muut itsekidutuksen muodot mutta niinpä vaan kävi, että huomasin nyökkääväni kun osallistumistani kysyttiin.
Nyt on menossa toinen päivä. Aamu alkoi mukavasti suklaa"pirtelöllä". Ei hassumpaa. Eikä eilisessä päivässäkään ollut tiukkoja kohtia. Nutrauksen lisäksi saa "ruokaansa" lisätä kuitenkin esim. makua antamaan vaikka rucolaa, versoja, salaattisipulia yms, joten aivan pelkkien jauhojen ja veden varassa ei tarvitse sinnitellä.
Ehkä ikä tuo tietynlaista varmuutta ja rentoutta tekemisiin. Ei ole yhtään sellainen "apuaaa, en saa mitään ruokaaaa" -olo, vaan ihan hyväntuulinen "tätä nyt tämä päivä" -tunnelma.
Lounaaksi on luvassa hieman epäillyttävä juustopasta mutta välipalaksi saa vielä kasvisliemen ja illalla kotona jopa jälkiruokavanukkaan. Eilinen päivällispasta oli hieman haastava. Pussisekoitus tehdään maitoon, eikä kotona ollut muuta kuin aina varalla olevaa hylamaitoa. No, hylamaitohan ei ruuan seassa yleensä niin ihmeelliseltä maistu mutta annoksesta tuli hieman...möhnäinen..Ei kaunis arvio ruuasta mutta sitä se suu- ja makutuntuma vain oli.
Ai, mikäkö on tavoitteeni? Se voisi olla kahden kilon tiputtaminen mutta sehän tulee takaisin heti seuraavalla viikolla kun ns. "normaali ruokailu" alkaa. Tavoitteeni on katkaista rutiinit. Kun vähitellen valuu arkirutiineihin, jotka eivät ehkä ole niitä parhaimpia - on äkillinen kuuri hyvä herätys. Kun normaalisti tulisi kotiin töistä pää himmeänä valon vähyydestä, alkaa suhtautua ruuankin laittamiseen ajattelematta. Mitä kaapista löytyy, on aivan hyvä. Myös annoskoko saattaa näin kaamoksen lähestyessä(vai onko se jo täällä?) nousta. Pieni herätyskuuri tähän väliin, osuu ajankohdallisesti juuri nappiin, ennen kuin mopo alkaa kokonaan liusua ojan puolelle. Lisäksi vielä Möllerin tuplaa ja kirkasvaloa niin ehkä marraskuustakin selvitään hengissä.

sunnuntaina, lokakuuta 31, 2010

Syysistutus syntymäpäiville

Ensimmäinen tekemäni syysasetelmaistutus onnistui melko hyvin. Tai olen ainakin itse tyytyväinen, koska ennen olisin vain mätkäissyt ruukun täyteen kanervaa, nyt ymmärsin jo yhdistää eri kasveja yhteen.   Calluna, hopealanka, kanervanmarja ja koristekaali-istutus oli isäpuolelle syntymäpäivä kukat. Kuvan suuri harmaa ruukku löytyi taloyhtiömme roskalavan vierestä. Täysin ehjänä ja siistinä.

torstaina, lokakuuta 28, 2010

Parikymmentä tuhatta sinne tänne

Lisää asuntoasiaa kun kerran vauhtiin päästiin. Tänään oli vuorossa Itä-Pakila,  Malmi sekä Vantaanpuisto. Malmilla asunnon takapihalla oli bussipysäkki, Itä-Pakilassa talo oli puolestaan kiinni liimattu Kehän meluaitaan ja Vantaanpuiston jengi lähiostarilla näytti siltä, ettei ole tarkoitettu polkumme kohtaavan tulevaisuudessa joka ilta. Ei ollut siis auringolla risukasapäivä tänään.
Uuden kodin löytymistä odotellessa on luonnollisesti kiinnittänyt huomiota hintoihin ja olen viime aikoina tehnyt ällistyttävän havainnon. Osan asuntojen hinnoista on tipahtanut  parisen kymmentä tuhatta. What the wok?! Oikotiehän kätevästi ilmoittaa automaattisesti, kun jonkin omaan haarukkaan sopivan  kohteen hinta nousee tai laskee, ja avuliaasti kertoo myös mikä hinta oli pudotusta, tai nostoa, ennen.
On ymmärrettävää, että jokainen haluaa kodistaan hyvän korvauksen. On ymmärrettävää, että jotkut haluavat myös maksimoida voiton - mutta se että hintapyynnöt heittelevät kymmeniä tuhansia alkaa olla täysin älytöntä. En tiedä oliko ilmiö sama markka-aikaan. "Tänään pyydämme asunnostamme 400 000 markkaa mutta ensi viikolla hinta onkin enää 280 000." Täysin väärä viesti myös välittäjältä joka on ammattilaisena prosessissa mukana. Kaikilla on tiedossa alueen ja kaupungin keskihinta, miksi ihmeessä pyytää 20 000 euroa liikaa..? Tiedän kyllä, että aina saa pyytää mutta sillä logiikalla hinnat voitaisiin kaikessa muussakin vetää toppiin ja arpoa kunnon kertoimilla.

jk. Asiasta myös tänään Taloussanomissa: Asuntojen hinnat karkasivat käsistä.

jk2. Tänään Taloussanomat epäilee hintojen kasvun pysähtyvän. 

keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010

Väliaikatiedote asuntomarkkinoilta

Asuntoasia on jäänyt tarkoituksellisesti bloggailun ulkopuolelle, koska pelkkä asian miettiminen tuntuu toisinaan vievän tarpeeksi energiaa. Pelkäänpä, että olen  turnauskestävyyteni äärirajoilla. Aktiivista etsimistä on nyt kulunut puolisen vuotta, ja aika monet eteiset kuivauskaappeineen on tullut nähtyä. Kaikkiin ei ole tarvinnut päästä edes aivan sisälle asti..
Etsimisen ohessa halusin myydä asuntoni, jotta välttyisin kahden asunnon loukolta. Nyt asuntoni on käytännössä myyty mutta olen luisumassa nolla-asunnon haltijaksi. Tältäkö kuuluu tuntua kun hoitaa asiat järkevästi oikeassa järjestyksessä? Yliarvostettua, sanoisin..
 Oman asunnon myynti on siis sujunut. Ilmeisesti tämän viikon perjantaina kirjoitamme kaupat sinetöivän kauppakirjan. Mutta mikäänhän ei ole varmaa tässä maailmassa, paitsi epävarma. Minkä siis opin Lohjalaisilla talomarkkinoilla. Tiedä vielä mistä isommasta pahasta tuo tilaamatta ja pyytämättä tullut opetus minut vielä pelastaa. Kiitoskortin osoitteen tiedän.(ei, en ole täysin vielä yli kokemuksestani) En luonnollisestikaan halua neuvoa ketään oman elämän suurimpien ratkaisujen kanssa mutta suosittelen lämpimästi ainakin kokeilemaan oman asunnon itse myymistä jos siltä tuntuu.

ps, Siirsin Leenalta aikaisemmin tulleet kommenttikysymykset tämän kirjoituksen alle,  jos tätä kautta löytyy viisaita vastauksia. Niin kuin usein löytyy. Lukijoilta.  ;)

maanantaina, lokakuuta 25, 2010

Naapurissa ja ullakolla

Tuntuu, että omega-3:set ja kirkasvalo alkavat jo vaikuttaa. Normaalisti näin harmaalla kelillä olisin raahautunut töistä kotiin ja uskotellut itseni vielä lähteväni jossain vaiheessa liikkeelle, tietäen sisimmässäni, että ehkä ainoastaan vakavasti otettava palohälytys saattaisi tehdä niin. Ehkä.
Mutta tänäänpä löysin itseni naapurini alaovelta. Another Queen of the Hoods has arrived -  ja oli jo aikakin suorittaa aivan tuikitavallinen "häiritsen ilmoittamatta vierailu". Ovet aukesivat epäröimättä.
Rakastan  tuikitavallista ja olen kaivannut sitä. Minähän haluaisin aina että kaikki asuisivat naapurissa. Tai edes samalla puolella kaupunkia, läänistä tai maasta puhumattakaan. Ihmiselle tekee hyvää olla tekemisissä toistensa kanssa.  Nykyinen "pitää aina sopia kaikesta etukäteen" ei vain sovi meille toisinaan erakkomaisuuteen taipuville. Asioilla on aikansa ja paikkansa. Ilman kristallipalloa et voi tietää mikä se paikka tai aika kulloinkin on.
Takaisin alaovelle. Älkää kysykö - mutta siitä suoraan teimme ullakkokierroksen. No, ullakothan ovat mielenkiintoisia. Kunnes:  " Pian se pulu tulee -  mutta ei se pääse ulos sieltä!" Tarkennan katseeni, ja näen KAKSI pulua häkin ulkopuolella. Onneksi uskottava emäntäni huutaa "hus, hus - tämä on ihmisten aluetta."  Pulut siirtyivät. Mitenkään hoppuilematta.
Mutta - asiallisen arkkitehtuurilliskierroksen jälkeen tuli kutsu asuintiloihin, jossa ensi kertaa käydessä tuli paljolti seisoskeltua eteisessä, emännän entisissä kengissä. Ja hameessa. Ja kaulakorussa. Jonka myös eräs vieraista näyttävästi bongasi. Tänään eteneminen ylsi sohvalle saakka sekä ihailemaan kaunista sisustusta - ja TA-DAA - katsokaa kuinka kaunis viininlaskemisteline. (kyllä, termi on vielä hakusessa)
Esittelen tässä samalla uuden kuvasarjan ensimmäisen kuvan. Kuvakansion nimi tulee olemaan: Suomalaiset jääkaapit. Teillä on ilo ja kunnia päästä ihailemaan aloittavaa kuvaa.


ps. lisää aivan tavallisia jääkaappikuvia voi laittaa osoitteeseen: loimaannorppa@gmail.com

Valopää - vaikka väkisin




Nyt on selkeästi havaittavissa jonkinlainen teknisen herätyksen kausi. Perjantaina kotiin saapui myös toinen, jo jonkin verran keskustelua herättänyt laite - Valkeen kirkasvalokuulokkeet. Tiedän, korvakäytävään tungettava valo herätti minussakin hilpeyttä. Luulin koko asiaa vitsiksi,  kunnes kuulin että laitetta on oikeasti myynnissä ja kirkasvalokuulokkeita on testattu Oulun yliopiston kanssa yhteistyössä.
Kiinnostuin heti. Olen ehdottomasti kirkasvalolaitteiden kannattaja. Kuulun siihen ihmisryhmään, joille pimeys ottaa välillä koville. Erityisesti lopputalvesta alkaa energiataso olla niin matalalla, ettei naurata.  On myös sääli, että yksi vuodenajoista menee vain sinnittelyksi. Kylmyyttä vastaan sentään pystyy pukeutumaan mutta kotikonstein valoa on ollut vaikea lisätä arkeen.
Pari vuotta sitten ostin kotimaisen valmistajan Innosolin kirkasvalo Rondon. Rondoon olin muuten tyytyväinen, mutta kotilampun vieressä pitäisi pystyä olemaan.  Harvoina aamuina tulee istuttua liikkumatta pöydän ääressä ylimääräistä puolta tuntia. Sama juttu iltapäivällä kun kahden jälkeen tuntuu hämäräkooma laskeutuvan ajattelun ylle niin silloinhan on töissä. 
Nyt kun itseään voi valottaa kuulokkeiden kautta, voi energiatasostaan huolehtia työmatkan aikana, eikä kukaan häiriinny työpaikallakaan kun sujautan valonapit korviini. Suomessa tosin niin moni kärsii pimeyden tuomasta energiatason laskusta, että firmojen kannattaisi jo pelkästään tuottavuussyistä ostaa taukohuoneisiin tai työpöydille kirkasvalot. 
Suoritan parhaillaan ensimmäistä testivalotusta.Kuulokkeet korvissa tuntuu, että "olisi kuulokkeet korvissa". Miltäpä muultakaan ne voisivat tuntua. Varsinaisen vaikutuksen odotan tuntuvan vasta joskus ensi vuoden puolella. Mikäli pimein vuodenaikamme sujuu yhtään helpommin kuin parina viime talvena, on laite joka sentin arvoinen.  Kuulokkeisiin jouduin vaihtamaan toiset kumisuojukset kun ensimmäiset eivät millään meinanneet pysyä korvissa. Myös laitteen johto voisi olla hitusen pidempi. Nyt kun kääntää päätään tai liikahtaa, nappaa johto helposti kuulokkeisiin ja
Myös Kuisma suorittaa laitteen testausta. Kokeilemme kumman ajatus kirkastuu nopeammin. Huomaan kyllä, että vaikka ajamme läpi erittäin harmaan Varsinais-Suomen ja Uudenmaan, mieli alkaa valoisasti olla jo keväässä..

sunnuntaina, lokakuuta 24, 2010

perjantaina, lokakuuta 22, 2010

Historiallinen hetki

Rakkaat ystävät, piipahtelijat tai satunnaisesti näille riveillä eksyneet
olemme nyt yhdessä siirtyneet uuteen aikaan; Apple - aikaan.
Erittäin hyvin minua palvellut ja monta sataa blogikirjoitusta tänne tuottanut Compaq jäi eläkkeelle - ja riveihin astui uusi, vetreä MacBook Pro. Tosin vasta sen jälkeen kun minulle oli ensin toimitettu väärä kone mutta täytyy antaa myyjälle kyllä pisteet oma-aloitteisesta ajattelusta; valkoiseen sohvaan kyllä sopisi valkoinen kone, eikä välttämättä harmaa, jos tilausta lähtee päättelemään pidemmän matkan reseptillä.
Kyllä, vuosien aivopesu sekä omakohtainen käyttäjäkokemus työeämässä on tuottanut tulosta. Olen siis vihdoin siirtynyt tietyissä piireissä halveksitusta PC-käyttäjästä itseään ja tekemistään kunnioittavaksi mac-käyttäjäksi. Toivottavasti tämä teknologinen kehitys näkyy myös blogini sisällön tuotossa ja voimme yhdessä nauttia tuloksista.
ps. "yllätys"lahjana tulleen mukin pahvikuoret olisivat voineet olla puhtaatkin mutta ei liene lahja kahvikupposta pakettiin katsominen..

tiistaina, lokakuuta 19, 2010

Lainattuja sanoja

Aina välillä elämässä tulee tilanteita jolloin sanat katoavat. Niitä ei vain ole. Ympärillä on paljon sanoja, runsaasti lauseita ja loputtomasti virkkeitä mutta mikään ei vain tunnu oikealta. Näissä tilanteissa olen välillä oppinut etsimään niitä muilta. Sanoja ja lauseita, jotka on jo sanottu. Muodostettu ja sovitettu yhteen.
Nyt lainaan Anna-Maija Raittilaa:

Tähän syksyn rakkauteen
ei kätekeydy mitään pimeää
sillä surussa ei ole muuta
kuin lähteviä lintuja.
Ja me olemme
parvessa mukana.
 Anna meidän kaikki toisillemme, 1974

lauantaina, lokakuuta 16, 2010

Valkoisen sohvan houkutus

Olin ensin kirjoittamassa, että olen viimeksi tainnut ostaa uuden huonekalun kaupasta viime vuosikymmenen puolella mutta sehän ei ole totta! Tämän blogin aikana on tapahtunut yksi heräteostos, jota toki puolustelen "todella hyvänä löytönä". Muuten ympärilläni olevat kalusteet on ostettu tuttavilta, löydetty roskalavalta, huudettu huuto.netistä tai tuotu muistona Saviseudulta.
Eilen tein yleensäkin pitkästä aikaa huonekaluostoksen. Käytetyn ja työkaverilta. Valkoinen sohva oli Turussa ja päätös piti tehdä näkemättä. Ei muuta kuin nopea reagointi myyntisähköpostiin ja  paku alle. Ihan pelkkä päähänpisto tämä ei ollut, koska ajatus valkoisesta sohvasta on kytenyt ajatuksissa yli vuoden.
En ollut varannut ylimääräistä kantoapua tähän projektiin. Kykyni yliarvioiden ajattelin, että pystymme Kuisman kanssa kantamaan yhden sohvan kevyesti ylös asti. Onneksi myyjä huomautti vielä parkkipaikalla, että "sä et sitä jaksa kantaa". Olisin voinut loukkaantua mutta arvelin, että ystävällinen neuvo perustui selkeään maalaisjärkeen.
Eikun soittamaan. Ensimmäinen soitto luottokantajallemme Kimille, joka on ennenkin auttanut kunnon raameja vaativissa hommissa. Kimissä arvostan myös hänen tapaansa tarttua toimeen ja vastata ystäviensä avunpyyntöihin. Onnekseen Kimi oli matkalla ulkomaankomennukselle mutta naureskellen antoi kullanarvoisen neuvon: nostakaa se sohva eteisessä pystyyn. (eteiseni kääntökulmat ovat nimittäin erittäin niukahkot)
Toinen soitto timangipojaksi kutsutulle Iirolle. Iiro on omaksi epäonnekseen tullut tunnetuksi auttamishalustaan, myös iloisen näköisenä.
Kolmas soitto ystävällemme Andersille, jolla on myös tapana suostua aina kun pyydetään. Anders on myös erityisesti kunnostautunut sohvapuolella, joten olin onnekas kun tärppäsi. Miehisellä kantovoimalla sohva saapui läpi 1923 rakennetun rappukäytävän ja kapeahko ovi/eteis/syvennyksen.. (vain yhdellä pienellä mustalla jäljellä sävytettynä..)
Kaiken tämän ohessa mietin auttamista yleensäkin. Inhoan ajatustapaa, jossa asioista ollaan jotenkin "velkaa" toisille. Jos olen avuksi toiselle ihmiselle, en ajattele että hänen pitää nyt sitten auttaa minua. Ajattelen pikemminkin niin, että "hyvän voi laittaa kiertämään". Harvoin tarpeet menevät tasan. Olen saanut apua tuntemattomilta ansaitsematta, samoin myös tutuilta
Mutta nyt eksyin aiheesta. Takasin sisustamiseen ja huonekalumaailmaan:

Split bäckin olisi saanut Vepsäläiseltä 789 eurolla. Occa -sohvapöytä tulisi kotiin 679 eurolla ja Frandsenin valaisin puolestaan irtoaisi 407 eurolla mutta Louis Poulsenin Collage-kattovalaisimesta joutuisi maksamaan sitten tuhat euroa. Tämä vain pienenä ajatusleikkinä siitä, että sisustaa voisi myös toisella tavalla.

keskiviikkona, lokakuuta 13, 2010

Turvallista mieltä

Syksyinen tuuli tuntuu taas puhaltavan lähinurkissa. Ennen kuin alkaa kylmätä, käärin kaikkien ympärille lämpimien ajatusten suojaavan shaalin. Antaa tuulen puhaltaa. Kaikki on nähty, kaikki on kuultu.

Mutta ei koskaan mitään niin suurta surua,
ei koskaan mitään niin pahaa ei koskaan
niin isoa virhettä, että se jäisi
Luojalta huomaamatta, siihen lohtua ja apua
antamatta.

Ole siis turvallisella mielellä.
kaikki on nähty, kaikki on kuultu.


Marleena Ansio

maanantaina, lokakuuta 11, 2010

Viherpeukalo (keskellä kämmentä) bloggaa

Syksy tuo "puutarhaharrastukseen" omat metkunsa. Viime vuonna aika ja energia meni Villi Pihalla lähinnä raivaamiseen, raivaamiseen ja raivaamiseen. Tänä vuonna on päässyt jo todistamaan miten kesän aikana istutetut kukat ovat lakastuneet tai muuttuivat muuten vain ruskeiksi edes kukkimatta. Vuoden ajan taas vaihduttua myös järjetön lehtimeri saa katsomaan piha-aluetta aivan eri otteella.
Maata tonkiessa tuntuu, että kolme vuodenaikaa neljästä kuluvat nopeasti. Keväällä kaikki on taas uutta, pilkistelevää ja yllätyksellistä. Kesällä voi jatkaa istuttamista, joutuu kitkemään jatkuvalla syötöllä sekä näkee mikä oli hyvä idea ja mitä olisi kannattanut miettiä tovin pidempäänkin. Syksyllä tullessa syyskukkijat ilahduttavat vielä viimeiset viikot, kunnes on aika laittaa kuokat ja lapiot talviteloille, huolehtia syyslannoituksesta ja mahdollisesti istuttaa keväällä maasta tupsahtavat sipulikasvit. Vuodenajoista talvii tuntuu näin etukäteen hieman pitkähköltä, mutta senkin voisi käyttää suunnitteluun ja eri kasvilajien tutkimiseen.
Villi Pihan ainut huono puoli, siis sen lisäksi, ettei se ole omani, on sen sijainti. Parin tunnin matkaa ei ajele aivan noin vain ja kyllähän kasvit tarvitsevat vettä ja Team Rikkaruoho torppaajansa. Mistä tulikin mieleeni nokkonen, johon olen tutustunut aivan uudella tavalla. Sillä kehvelillähän on kokoonsa nähden ainakin kolminkertaiset juuret jo aivan pienestä nokkosen palasesta alkaen. Ensi keväänä pitää kerätä ne parempiin patoihin.

sunnuntaina, lokakuuta 10, 2010

Kasakka, käärme ja Aleksis Kivi

 Aleksis Kivi on onnistunut kertomaan meistä tavalla, joka vieläkin vaikuttaa siihen miten näemme ja miten kerromme itsestämme. Kansalliskirjailijamme päivänä olen ylpeä, kiitollinen ja onnellinen tästä rikkaasta sekä vivaihtekkaasta kielestä. Tällä kielellä pystyy olemaan eri mieltä niin monella tavalla ja niin monesta asiasta. ;)

Mutta olethan kuullut Aapon kertomasta kuningaskäärmeestä ja valkeasta kruunusta?
Kerta kun kasakka ajo pitkin vuortenrotkoja, sattu näkemään hirmusen paljo kärmeitä yhdessä kasassa ja keskellä oli kuningaskärme kruunu päässä ja hänellä oli nelikulmainen valkoinen kivi eressään, johon pienemmät kärmeet kuunnellen katselivat, ikään kuin entiset juopot lautamiehet tuomaria. Mutta kuin kasakka oli enne kuullut puhuttavan sellaisesta kivestä, että kuka sen sais niin sitä ihmistä ei voittais kukaan ei sodassa, ei oikeudessa. Nytpä tämä kasakka rohkasee itsensä ja tempasee sen kiven käteensä, hyppää hevosensa selkään ja ajaa niin paljo kun ikänänsä pääsee, ja kuningaskärme perässä kuin rattaanpyörä. Mutta kasakan olis huonosti käyny ellei hän olis jättänyt omaa takkiansa kärmeelle. Toisena päivänä mentiin katsomaan kasakan takkia, niin se oli pureksittu pieniksi palasiksi.Sitä ei satu tiedä jos kasakka oli voittamaton tai ei.
- KRA. Loimaa. J. A. Klemola 68. 1890. – Mikko Lossi, 70 v.

keskiviikkona, lokakuuta 06, 2010

Koljatti - Helsingin Kaupunginteatteri - toinen totuus

Pääsin katsomaan Helsingin Kaupunginteatterin Koljattia muutamia päiviä ennen ensi-iltaa. Ilta oli maanantai ja olotila oli hieman väsynyt mutta yleensä varsinainen työ tehdään näyttämöllä eikä katsomossa, joten avoimin mielin, ja kerrankin ajoissa, istuimme Toisen Teatterin Ystävän kanssa paikoillemme.
Piti jo aiemmin kehua ja suositella esitystä mutta tänään siihen tuli todellinen kimmoke. Oikein Helsingin Sanomien pääkirjoituskolumnista. Live and learn. Totuus ja teatteri; alkoi tuo julistus lupaavasti. (No, jos ei kielletä kerjäämistä, kielletään sitten teatteri.)
Kolumnin kirjoittaja ei ollut esitykseen tyytyväinen. Laisinkaan. Me puolestamme kokoonnuimme ensimmäiselle puoliajalle hymyissä suin. Koko pöytäseurue. Vielä koko esityksen jälkeen nauroimme ja kokoonnuimme "jälkipeleihin". Toistimme uskomattomia kohtauksia, näyttelijöiden suorituksia, hahmojen edesottamuksia - ja varmistimme kuka ymmärsi tai pikemminkin ei ymmärtänyt mitäkin.. Samalla uskalsimme tehdä tunnustuksia tunteistamme ja ajatuksistamme.Sitähän teatteri on. Ajatusten käynnistämistä. Ruokaa aivoille ja turvetta tunteille. Tai mitä kukin sattuu tarvitsemaankin. Olisihan sitä tietysti voinut viettää illan kotisohvallakin ja..eeh..katsoa Big Brother extraa ja Matkaoppaita.
Mutta tiedättekö mikä minusta on puistattavampaa kuin tällainen muka "toisen luokan satiiri ja mediasirkus ja huono teatteri". Se, että maamme entinen pääministerimme on osoittautunut epäluotettavaksi.
Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. Kukaan ei voi olla täydellinen. Mutta rehellinen on pystyttävä olemaan. Se, on luottamusaseman suurin velvollisuus. Pääminsteriämme ei arvota. Siihen hommaan ei myöskään voi joutua tietämättään ja tilaamattaan. Pääministeriksi on haluttava.
 Mutta, Koljatti-näytelmä - käykää itse katsomassa! Ei se niin vakavaa ole. Sitä kutsutaan teatteriksi. Kulttuuriksi.  Esitys oli yllättävä, hauska, vauhdikas ja poikkeava niistä totutuista poliittista komedioista joissa vain kouritaan naisten tissejä ja perseitä. Edelliset meillä suomessa tosin taidetaan laskea vanhanaikaiseksi ja porvarilliseksi huumoriksi, mitä alla olevan kolumnin linkissä kaivataan.

Lue mikä sai Norpan käyrän kohoamaan?
Toisaalla

tiistaina, lokakuuta 05, 2010

Pala sokeria onkin melkein tuhat vuodessa

Työkaverini kertoi miten erään tutkimuksen mukaan, ne jotka kertovat päätöksistään toisille, epäonnistuvat useimmin, kuin ne jotka eivät kerro. Ja tämä oli siis luonnollisesti tieteellisesti todistettu. Tähänkö siis perustuu vanha kansansanonta "se kel`onni on..jne". Kun sinulla on jotain tai aiot jotain, niin älä nyt vaan mene siitä kenellekään kertomaan. Itse olen omalla kohdallani kylläkin todennut lupausten ja aikomusten toteutuvan paremmin jos niitä kuuluttaa turuilla ja toreilla. On vaikea olla lähtemättä esim. aamulenkille, jos siitä on mennyt ensin huutelemaan ulkopuolisille.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt salailustrategian päälle. Kun lähellä olevien ihmisten elämän suurimpia käänteitä on kerrottu viime tipassa yllätyksenä, on yhtenä tunteena ollut myös ällistys: "Enkö ole niin luotettava tai läheinen ihminen, että olisit halunnut jakaa tämän asian aiemmin kanssani". Onko maan tapana, että vain onnistumisista ja valmiista ratkaisuista kerrotaan mutta keskeneräisiä suunnitelmia tai erilaisia vaihtoehtoja ei voi pohtia lähellä olevien ihmisten kanssa. Melko itseriittoista. Vai pelätäänkö siinä epäonnistumista? Eikö onnistumisen jakaminenkin olisi mahtavampaa, jos matkassa olisi mukana ihmisiä jännittämässä? "Tuplattu ilo vs. jaettu suru".
Asiaan. Tämän kuun aikomus/yritys on välttää töissä palasokeria. Ennen join kahvini maidolla, ja isoon lasiin sain tiputettua kaksikin palaa sokeria. Nyt olen siirtynyt maidottomaan versioon siitä syystä, että rasvaton maito näyttää minusta värjätyltä pesuvedeltä. Kahvilasini koon olen  myös tiputtanut  pienempään sekä sokeripalan yhteen. Sokerin paloja saattaa työpäivän aikana kulua neljä. Viikossa se on kaksikymmentä, kuukaudessa hyvässä lykyssä kahdeksankymmentä ja puolessa vuodessa 480 sokeripalaa jne. Tähän lisäksi tietysti se sokeri, joka kahviin lisätään vapaa-aikana.
Katsotaan miten käy. Palaamme aiheeseen tällä kanavalla.

Aiheesta muualla:
Sokerisyöppö on väsynyt ja hajamelinen

maanantaina, lokakuuta 04, 2010

Tossut tomuttumasta

Maanantain ja alkaneen lokakuun kunniaksi sain tossut pois naftaliinista. Pitkästä aikaa.Viime kerta taisi olla noin sata vuotta sitten. Ei se ihan vuorikauriin loikkimista ollut mutta sainpa itseni ulos kauniiseen syysilmaan. Vaikkei ruska täällä olekaan mitään pohjoiseen verrattuna niin kyllä luonnolla on sen verran näyttettävää, että tästä kallisarvoisesta ajasta on vain nautittava. Tossut painoivat tonnin mutta eivät sentään jumittuneet asfalttiin. Ja onhan nämä viime päivien aurinkoiset päivät olleet mahtavia. Syyskuvia olisi ollut ihana myös tallentaa mutta kuinka ollakaan; oikeassa paikassa, oikeaan aikaan - patterit loppuivat. *aaaargh*
Tänään aamulla lähti myös viikon kyläilemässä ollut ystävämme Touhu-Topi. Kaveri pystyi näemmä lähtemään taakseen vilkaisematta vaikka viikkoon mahtui taas paljon opettavaista yhdessäoloa. Siis ei murros/uhmaikää elävä Topi mitään oppinut mutta tarkoitus kai onkin, että kehitys tapahtuu hihnan toisessa päässä. Kummasti sitä vain kasvaa ja yrittää olla se fiksumpi, kun luontokappale vetää takapuolensa maahan kesken lenkin, komentelee sohvan vieressä tai tunkee pään viereen nukkumaan vaikka omakin sänky olisi vapaana. Toisaalta taas, koirapuistoon pääseminen on kuin katsoisi jakson uutta sarjaa. Koskaan et tiedä kuka on paikalla ja mikä rotuisen kanssa. Oman lisämausteensa hommaan tietysti toi Topin "kuulo pois päältä" -kausi. Kun kaikkien muiden koirat, ikään tai rotuun katsomatta, tulivat kutsuttaessa omistajiensa luokse, minun ulkoiluttajani pystyi olemaan aivan kevyesti millään tavalla huomioimatta nimeään. Ajattelin silti että on tärkeää, että käymme  harjoittelemassa sosiaalisia taitoja. Eivät ne kenellekään muullekaan itsestään ole tulleet. Ja moni asia menee paremmin alas pieninä annoksina kuin yhtenä isona tiiliskivenä. Itse asiassa, nyt kun tarkemmin ajattelen, kuinka paljon järkeviä harjoituksia runsaine palkitsemisineen on koirille kehitetty, miten ihmeessä samaa ei testata kaksijalkaisten kanssa. Jos se ei ole käskemällä mennyt perille, kannattaisiko vaihtaa metodia..

tiistaina, syyskuuta 28, 2010

Uusia ihmisiä ja kakkutunarointia

Tänään on taas saapunut maailmaan uusi ihminen. No, tietysti muitakin. Muista vaan ei ole minua erityisesti informoitu. Tästä tulevasta tapauksesta tuli oikein tekstiviesti kello 6.57. Äitinsä lähettämänä. Että se on menoa nyt.
Varmistus lopputuloksesta saatiinkin sitten isoisältä facebuukista. Tähän tämä maailma on mennyt. Onneksi on, koska hyvät uutiset aina mielellään kuulee nopeasti. 
Myös viikonlopun ristiäiset menivät hyvin. Pieni Ella Marjut sai virallisesti nimensä ja oli koko toimituksen ajan aivan hiiren hiljaa. Välillä hän kylläkin katsoi minua keskittyneesti, mistä pappikin huomautti, että selkeä kontaktin ottaminen on jo aloitettu. Ettei olisi mennyt ihan pelkäsi tuijotteluksi, vällillä Ella  tarttui tiukasti sormeeni mutta loppuajan tämä erikoisrauhallinen neitonen tyytyikin sitten vain ottamaan ihan rauhallisesti. Päätä kastettaessa neitonen tyytyi vain avaamaan silmänsä. " Ahaa, ei siis tämän kummallisempaa tekeillä. Voin siis vain tyynesti jatkaa omien asioideni mietiskelyä."
Vielä täydellisemmät juhlat olisivat olleet, ellen olisi onnistunut pilaamaan sankarittaren kakkua..Jollakin kierteisellä psykologialla yritän selittää että "jos tämä kakku-onnettomuus nyt olisi pahinta mitä nuoren tyttösen elämän alussa tapahtuu, niin sittenhän asiat vielä ovat kovinkin plussan puolella."  Onneksi lapsukaisen vanhemmat suhtautuivat asiaan todella sympaattisesti ja ihanasti mutta ehkä sitä nyt toisten tärkeimpään juhlaan olisi halunnut viedä lahjaksi ehjän ristiäiskakun.

lauantaina, syyskuuta 25, 2010

Rauhallista aamupäivää

Istuskelen risti-istunnassa sohvalla, läppäri sylissä ja suuri hiuskoriste keikkuu hiuksissani toisella puolella. Olen pukeutunut huppariin ja rentoihin housuihin mutta erikoispäivän kunniaksi päätin koristautua jo heti aamusta. Muutaman tunnin kuluttua pitää lähteä juhlavaatteissa hakemaan Annikan loihtima kakku ja suunnata pienen Ella tyttösen risiäisiin.
Vielä ei ole kiire. Aurinko paistaa lämpimästi syksyn värittämien puitten takaa. Säteet heijastuvat kauniisti lautalattialle luoden kiireetöntä tunnelmaa. Kun tarpeeksi kauan istuskelee, onkin sitten tutun turvallisesti myöhässä. Mutta vielä ehtii hetkisen hengähtämään. Rauhalliset aamut ovat niin arvokkaita. Ehtii lukemaan ja ajattelemaan. Syömään aamiaiseksi hedelmäsalaattia ja jopa pureskelemaan. Elämä saisi olla tällaista useammin.

torstaina, syyskuuta 23, 2010

Taulu, näytelmä ja kirja

Lohdutus, Tiina Kivinen 
Harvoin ihminen ilahtuu saadessaan laskun. Tänään kävi niin. Tamperelaisen taidegallerian Himmelblaun galleristi tuli työpaikalleni noutamaan taidegraafikko Tiina Kivisen toisen työn pois, ja antamaan laskun toisesta. 
Ostin siis taulun. Ensi katsomalta hyvin  mustan sellaisen mutta hetkisen kuluttua näkee, että työssä on paljon muutakin, vaikkakin jo pelkkä syvä musta minkä Kivinen on saanut aikaan tietyllä mezzotinto tekniikalla on itsessään kaunista. Taloksi jääneen työn nimi on Lohdutus. Se miellyttää, vaikka oudosti ajattelenkin että "enhän minä nyt mitään lohdutusta tarvitse".  Hyvä tunne sekin. Mutta taiteen hienous on saada ajatuksia singahtelemaan totutulta radaltaan, ja vaikka työ sinänsä on hyvin epätyypillinen makuuni, pidän siitä päivä päivältä enemmän. (Koko tapahtumaketjuhan halkoi Habitaresta ja Art Helsingistä, josta vähintäänkin yllättäen tuli kotiini kaksi työtä koekatsottavaksi.)
Aamulla en tiennyt, että tästä tulisi myös teatteripäivä. Helsingin Kaupunginteatteri  infosi keskellä päivää "äkkilähtö"lipuistaan. Klikkasin itseni uteliaana lippukauppaan ja huomasin että tarjolla oli Lasse Pöystin monologi: Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. Olin halunnut nähdä sen pitkään. Kukapa ei Lasse Pöystiä haluaisi nähdä? Tuota äänien ääntä ja näyttämöiden charmanttia konkaria. Hänen vuokseen olin valmis jopa kirjautumaan Lippupalvelun asiakkaaksi, minkä olen tähän asti pystynyt välttämään. (myönnän, erittäin kätevää verkossa varaaminen, maksaminen ja vielä lippujen tulostaminen)
Lasse Pöysti oli juuri niin Lasse Pöysti kuin kuvittelinkin. Taitava, lämmin, karismaattinen, todellinen ammattilainen  - ja vanha. Enkä nyt viittaa ikään millään arvolatauksella, kaveri  kuitenkin täytti maaliskuussa 80 vuotta niin pakkohan sen nyt on jossain on näkyä. Ja kuulua. Kuitenkin esitystä saattoi kuunnella vaikka silmät kiinni ja tarinaan tempautui mukaan yhtä lailla kuin kolmekmmentä vuotta sitten kun hän kertoi pienestä peukaloisesta joka asui hiirenkolossa, pienessä tulitikkuaskissa..
Päivän kruunasi vielä saamani yllätyslahja. Tiedättehän miten itse paketit ovat toisinaan niin kauniita, ettei niitä raskisi avata. Aina ei ehkä pitäisikään...Paketista tuli kirja. Tiedä sitten miten pitkälti oli valittu nimen perusteella. Teoksen nimi oli: Naarassika.

maanantaina, syyskuuta 20, 2010

Kierrä, hyppää, kierr..eiku ohi..eiku hyp..ohi hyppää..

Sunnuntaina eli pyhänä, niin kuin Loimaalla sanotaan, pääsin pitkästä, pitkästä aikaa agility-radalle. Loimaan koiraharrastajat ovat saaneet hienot sisätilat käyttöönsä vanhalta nahkatehtaalta.(Tosin neljä sataa euroa kuussa kuullostaa järkyttävän kalliilta vuokralta kun harrastustila sijaitsee tosi kaukana kehä III:sen ulkopuolella.)
En ole varma oliko ilo kaikkien puolella. Koira oli innoissaan, samoin minä, mutta koiran kouluttaja/radan rakentaja ei hötkyillyt yhtä paljon innostuksesta kuin me, vaan keskittyi ihmettelemään mikä koko hommassa nyt saattoi olla niin vaikeaa.
No mikäköhän siinä nyt on niin vaikeaa, kun yrittää juosta jonkun perässä, ja pitää muistaa minne piti mennä seuraavaksi, ja mitä reittiä. Samalla pitäisi vielä näyttää elävälle ohjusraketille edes suunnilleen oikeita käsimerkkejä ja tekee koko hommaa ensimmäistä kertaa.
Agility-koira bordercollie Turo oli aivan mahtava, ja kyllä itsellänikin oli huomattavissa harjoituksen aikana selkeä oppimiskäyrä ylöspäin. Hatunnosto norppa-enolle, joka on tehnyt valtavasti työtä harrastaessaan koiriensa kanssa. Vieläpä hallilla mukana ollut Vanha Herra Vito tunki väkisin radalle ja kaikkien kauhuksi kiipesi suoraan A-esteelle. Ihmisen elämässä tämä on verrattavissa suunnilleen siihen, että 90-vuotias seniori hyppäisi varottamatta liaanille.. Mutta minkäs teet, veri vetää radalle ja mukaan on päästävä. Vanha Herra olikin sitten niin liekeissä että olin aivan varma, että tämä viikko meneekin koira-rollaattoria etsiessä.
Sukulaisten kanssa tekeminen on myös hauskaa, niin kuin kaikki tietävät. Sitä vaan voi olla oma itsensä. Olimme juuri viikkoa aikaisemmin keskustelleet siitä miten koiraharrastuksen parissa pitäisi myös muistaa kehua ohjaajaa, eikä aina vain pelkästään koiria, ja sitten palaute minkä minä saan on: "Mikä siinä voi olla niin vaikeeta?". Ei kovinkaan pedagogista.
Mutta niin hauskaa oli, että hieman harmittaa ettei täällä Helsingissä ole koiraa jonka kanssa lajia harrastaa. Tosin Turon kanssa kaikesta tekemisestä jää helposti vääristynyt kuva. Ei tarvita kuin pieni merkki ja kaveri on tekemisessä kuin tekemisessä täydellä innolla mukana. Muistan kyllä vielä ne "vanhat hyvät ajat" kun collie Renni saattoi kesken kilpailuiden ensin pysähtyä, tuijottaa hetken tyhjyyteen ja sitten vain tyynesti poistua radalta.

sunnuntaina, syyskuuta 19, 2010

Suuri kurpitsa - ja vähän pienempi

Mieluiten sitä kertoisi toinen toistaan uskomattomampia menestystarinoita itsestään mutta koska toivoisin myös muutavan lukijan pysyvän täällä, tyydyn viihdyttämään teitä ajoittaisilla arkielämän "ei niin menestyksekkäillä tapahtumilla".
Olen ollut lyömättä typeriä vetoja jo pitkään mutta aina jotain pientä puuhaa pitää järjestää. Tällä kertaa päädyin järjestämään leikkimielisen "Kurpitsan kasvatus -kilpailun". Sinänsä oiva valinta, koska en tiennyt kurpitsoista, tai niiden kasvattamisesta, hölkäsen pöläystä.
Istutin alkukesän huumassa kurpitsan siemeniä ja kasvatin niistä muutaman taimen. Tästä intoutuneena lahjoitin yhden isoäiti-norpalle, toisen isäpuoli-norpalle ja kolmannen pidin itselläni.
Ohessa lopputulos kuvallisesti. Tosin isöäiti-norppa oli ehtinyt jo laittamaan omansa lihoiksi mutta hän sijoittautui oivallisesti kakkoseksi. Kurpitsojen ryhmäkuvassa nähdäänkin sitten voittajan ja minun kurpitsoideni välinen tulos. Kaksi pienehköä vasemmalla ovat siis minun, ja neljän ryhmän oikealla voittajan. Myönnän tappioni mutta huomautan, että epäilen tässä kyllä jonkilaista douppinkia. Isoäiti-norppa oli nimittäin lähes koko kilpailun huomattavassa johdossa. Hänen taimensa lähti huimaan kasvuun heti alusta asti ja teki vielä useamman kurpitsan alun. Lisäbuustia tuli kuulemma Substaralilla.. Isäpuoli-norppa puolestaan oli pahasti tappiolla ja hänen taimensa näyttivät hyvinkin varjossa kasvaneilta. Mutta kuinkas ollakaan, viimeisen kuukauden aikana tapahtui ihmeitä. Yhtäkkiä samaiselle pihalla roihahtaakin suoranainen kurpitsameri.
En lannistunut. Ensi vuonna uudestaan. Pitää vain hioa strageia ja kasvatusmetodit huippuunsa.

perjantaina, syyskuuta 17, 2010

Sopuisaa viikonloppua, maailma!

" Taide tekee hyvää sielulle. " Ja koko maailmalle. Joskus musiikki, kuvat, äänet, muodot - tai mikä tahansa taiteenlaji saattaa pelastaa pimeämmänkin päivän, joskus toisenkin.
Olen monena aamuna ihastellut. Senaatintorille ilmestyneitä karhuja. Eiväthän ne sinne tietenkään itsestään pamahtaneet vaan värikkäät kontiot ovat osa kiertävää Buddy
bears-maailmannäyttelyä. Helsinkissä nallukat ovat vierailulla lokakuun 26. päivään asti. Suosittelen lämpimästi. Vaikuttava kaarti halattavan näköisiä karhuja on kaupunkitaidetta keskellä arkea parhaimmillaan.
On huimaa, että vuoden 2001 jälkeen Buddy Bearsit on nähnyt 22 miljoonaa ihmistä. Se antaa tavalliseen arkiaamuun jonkilaisen perspektiivin. Mikään ei ole mahdotonta.

”Meidän täytyy oppia
tuntemaan toisemme paremmin -siten voimme ymmärtää toisiamme paremmin, luottaa toisiimme
enemmän ja elää sovussa keskenämme. Tällä tunnuslauseella UNITED BUDDY BEARS vetoaa
maailmankiertueellaan
rauhanomaisen yhteiselon
puolesta. Näytteillä on 142 kaksimetristä karhupatsasta,
joista kukin
edustaa yhtä Yhdistyneiden
Kansakuntien tunnustamaa
valtiota. Ensimmäinen näyttely
järjestettiin 2002 Berliinissä ja sen jälkeen karhuja on käynyt ihailemassa noin 22 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa

.


keskiviikkona, syyskuuta 15, 2010

Megahyvä papumuhennos

Nyt on pakko tuulettaa. Onnistuin vahingossa tekemään aivan järjettömän hyvän papumuhennoksen. Vieläpä nopeasti ja vaivattomasti. Tauko hellan kanssa on tehnyt hyvää.
Mutta ilta-askareena tartuin siis pannua kahvasta & kattilaa korvista, suorittaen seuraavat toimenpiteet:
Kattilaan vesi kiehumaan basmatiriisiä varten, ja ruususuolaa joukkoon. Samaan aikaan pikkuruinen valurautapannu tulelle ja oliiviöljyä(luomu) pannulle. Koska sipuli oli loppu(yllis pyllis), nappasin viimeisen kynnettömän valkosipulin ja päätin mennä sillä. Valkosipuli palasiksi ja pannulle, kuullotus öljyssä ja pavut(mung&mustat) joukkoon. Papuja maustoin hieman africa-mausteseoksella ja sekoitin joukkoon katkaravut. Kaikki tämä melko kohtuullisella lämmöllä.
Vielä kun olin sekoittanut valkosipulin, pavut ja ravut keskenään, lorautin joukkoon loput kaappiin jääneestä ruokakermasta. Sitä oli vain tilkkanen, juuri sopivasti tuomaan hieman juhlavaa kermaista pyöreyttä.
Bonus - ja ehkä koko koitoksen kruunaus/pelastus tuli sitruunabasillikasta. Koska ruuassa oli katkarapuja, sitruunan raikas maku sopi siihen täydellisesti. Vehreä basillika myös kevensi sopivasti papujen tekstuuria.
Lopputulos oli ällistyttävän herkullinen. Muhennosta söi basmatiriisin kanssa mielellään ja sitä halusi lisää. Todellinen arkionnistuminen. Vartissa valmista ja kyllä kannatti.

Ainekset:
valkosipulia, mungpapuja(luomu), mustia papuja(luomu),oliiviöljyä(luomu), katkarapuja, kerman loppu, ruususuolaa(luomu), sitruunabasillika(luomu) ja africa-mausteseosta

Svarfarsin luomutila
toimitti sekä pavut, öljyn että sitruunabasillikan suoraan kotiovelle.

tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Asunnon myyminen itse - osa 2.

Muutama sananen asuntomarkkinoilta Helsingistä 2010. Asunnon myyminen itse on sujunut hyvin. Oikotiellä on ollut tasaisesti katsojia, kohteen on merkinnyt kiinnostavaksi kolmisenkymmentä ihmistä ja klikkausvirta on pysynyt tasaisena. Tähän mennessä on ollut kaksi yleistä näyttöä ja muutamia yksityisiä. Kaikki yhteydenotot ovat olleet asiallisia sekä ystävällisiä. Myös asuntoa katsomaan tulleet ihmiset ovat käyttäytyneet mukavasti, ja palaute on ollut positiivista.
Vaikka moni ajattelee, että oman kodin esitteleminen olisi kamalaa, niin olen itse kokenut sen päin vastoin helpoksi. On kätevää, etteitarvitse lähteä pois kotoa näyttöjen ajaksi, samoin aikataulujen yhteen sovittaminen on sujunut kivuttomasti ilman kolmannen osapuolen sotkemista. Asujana on ollut myös helppo kertoa naapureista, taloyhtiöstä ja ympäristöstä. Mikäli on tullut kysymys, johon en ole tiennyt vastausta, olen pyytänyt kysyjää varmistamaan yksityiskohdat isännöitsijältä tai taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta. Olen myös muistuttanut, että hallituksella on aina viimeinen tieto taloyhtiön tilasta, tai tulevista toimenpiteistä.
Vaikka ensimmäinen ostotarjous tuli jo ensimmäisellä näytöllä, on asunto vielä vapailla markkinoilla. Huomaan, että myymisestäni puuttuu tällä hetkellä terävin kärki. Voin olla ystävällinen, rauhallinen ja antaa ihmisille miettimisaikaa, koska viihdyn kodissani, enkä ole ns. pakkoraossa. Myyn nyt, koska toivon seuraavan asunnon löytyvän lähitulevaisuudessa. Viime kokemuksesta viisastuneena, tiedän että ostaja on oltava valmis todella nopeisiin liikkeisiin.
Suurempi murhe kun kahden asunnon loukku, tuntuu olevan ns. nolla asunnon loukku. Tämän kokoisen asunnon saa kyllä Helsingissä myytyä mutta seuraavaa kokoa on vähemmän tarjolla. Turnauskestävyyteni alkaa olla koetuksella. Viime viikon saldon jälkeen, kaksi Veikkolaa ja yksi Lohja, alkoi tuntua siltä ettei tunnelin päässä oleva tuikku ainakaan turhan isolla liekillä roihua. No, ehkä se on niin kuin tänänä kylässä käynyt ja luomuruokansa hakenut Jude sanoi; "Kummasti tulee uutta tarmoa hakemiseen kun on jäämässä asunnottomaksi." Voi olla. Ehkä tässä kohdassa kaivataan nyt sitä kuuluisaa heittäytymistä.

maanantaina, syyskuuta 13, 2010

Hyvänenäinen sienikaveri treenaa

Näin syksyisin puhutaan usein sienistä. Olenkin yrittänyt tänä vuonna syöttää enolleni ajatusta, että hän kouluttaisi koiransa sienikoiriksi. Minä saisin metsään seurakseni todelliset teholöytäjät, ja eno saisi provikan niistä uskomattomista saaliista, jotka minä bordereiden avulla löytäisin. Pääasiallisesti oli puhetta kanttarelleista, koska ne viheliäät pystyvät piiloutumaan niin ovelasti sammaleiden alle, että kunnon nenälle tosiaan olisi tarvetta. Toisaalta, samalla vaivalla koriin voisi sujauttaa myös tatteja tai torvisieniä. Siis jos niitä joku löytäisi.
Tänään tulikin sitten ilahduttava kuva jo ensimmäisestä löydetystä saaliista. Sienten lukumäärä on arvostettava ja komean kokoisiakin ovat. Vielä kun hiukan harjoitellaan lajikkeen kanssa niin saalis pääsee pannulle asti..

Aivan loistava ja yksityiskohtainen kertomus erään parivaljakon edistymisestä

Myös kennelliitto kannustaa sienestämään

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Lipasto ja luomua

Tämän kirjoituksen myötä lähtevät lämpimät terveiset Kauselaan, tuohon miellyttävien ja keskustelutaitoisten ihmisten & naapureiden Yhteisöllisyys -Mekkaan.
Vanhin kummipoikani asuu lähellä Suomen Turkua mutta onnellisesti Kauselassa, Kaarinan puolella. Viime kerran vierailusta oli kulunut aivan liian pitkä aika, ja matkalla Loimaalle päätin piipahtaa tervehtimässä koko poppoota.
Kauselassa oli taas tuttu meno. Takapihalla asiantunteva miesryhmä paransi maailmaa, lapsia juoksenteli ympäriinsä ja talon haltijattarella olivat patongit uunissa. Eikä aikaakaan kun istuin joukon jatkona 50-luvulta olevan lipaston päällä, sen uutena omistajana, luomuruuasta keskustellen. Riemulla kuuntelin miten keskellä suomalaista omakotitaloaluetta kannatettiin luomuruokaa(ja juomaa) vieläpä miesten ollessa äänessä. Olisin halunnut hurrata kun pienen lapsen nuori isä vannoi, ettei aio antaa lapselleen einesruokia. Enkä tiedä mikä minua esti muuttumasta kateudesta vihreäksi kun kuulin vielä, että läheisestä Kuralan kylämäestä voi käydä ostamassa tuoretta luomumaitoa.
Lähtiessä hieman harmitti. Eikä pelkästään siitä syystä, että vierailulla olevien sotalaivojen miehistöjen yhteinen jalkapallopeli jäi näkemättä. Ruususen perhe on yksi niistä syistä, joista haluaisin asua jopa Turussa. " Kylässä " käyminen tuntuu niin tuttujen ihmisten luona turhauttavalta kun mielummin sitä haluaisi asua naapurissa ja piipahtaa käymään puolin jos toisin sen kummemmin sopimatta. Onneksi sentään on auto, jossa on kääntyvät etupyörät ja takalaatikko minne mahtuu piironki jos toinenkin.

keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010

Koirakoulusta skumppaa ja suklaakakkua

Viimeiset viisi tiistai-iltaa on mennyt koirakoulussa Nummelassa. Sillon tällöin Vallilassakin yöpyvä ranskanbulldoggi Topi sai kesälahjaksi viiden kerran koulukortin T:mi Rähinään ja lupaudun menemään mukaan tsemppaamaan koululaista. Itsekkäästi ajateltuna, jokainen opin jyvänen, joka kyseisen sankarin pääkopassa alkaa itää, on eduksi kun hihnan toinen pää on minun kädessäni. (etenkin kun se toinen pää heittäytyy pitkälleen Hämeentielle ja kieltäytyy liikkumasta, niin kuin viimeksi..)
On ällistyttävää kuinka nopeasti koirat oppivat. Kyse on vain toistosta, palkitsemisesta herkuilla ja ihmisen omasta uskosta. Yleensä alukisi on hämmentynyt sekä kouluttaja, että koulutettava, mutta jo muutaman kerran jälkeen alkaa yhteinen sävel löytyä.
Vaikka koirankoulutus on pitkäjänteistä toimintaa, ehti viidessäkin tunnissa näkemään hurjaa edistyymistä. Aina niin kovin innostuva Topi oppi olemaan muiden koirien seurassa jo melko hyvin sekoilematta, kiertämään ja pujottelemaan muovitötteröitä, tulemaan ohjaajansa sivulle ja olemaan kuuntelu päällä. Siis melko usein. Iso kokoisen dobermannin ollessa vieressä oli pakko alkaa hieman uhoamaan ja haastamaan riitaa. Murrosikäinen mikä murrosikäinen.
Mielenkiintoista itselle oli myös seurata kuinka erilaisia eri rodut ovat ohjaajineen, ja millä tavoin koiria, sekä ihmisiä niiden hihnojen päässä voi ohjata. Eikä huonointa kokemuksessa ollut kun koulun vetäjä Marjaana kutsui eilen meidät kentän laidalta seuranneetkin kuohuvalle ja suklaakakulle. Maalaissyysillassa oli taianomaista tunnelmaa. Samalla saimme ihailla läppäriltä pimenevässä illassa edellisenä viikonloppuna juhlittuja häitä ja varta vasten ruotsissa lennätettyä laulajatarta.
video

lauantaina, syyskuuta 04, 2010

Verta ja Taidetta

Lähtiessäni töistä kotiin perjantaina, tuli mieleeni "ai niin, verenluovutus". Laitoin facebookiin pikaisesti viestin, että josko kukaan ehtisi, niin tervetuloa seuraan ja pirautin vielä ahdistelusoiton Maikkiksellekin, joka toisinaan pystyy nopeisiin siirtoihin etukäteen tilaamatta.
Näinpä sitten onnistui, että treffasimme töiden jälkeen Maikkiksen ja Paun(kuvassa) kanssa Sanomatalossa minne keskustan luovutuspiste oli siirtynyt. Jännitimme hemoglobiini-testiä, josta joskus allekirjoittanut on saanut passituksen kotiin rautatablettien kera. Totesimme myös, että on tärkeää saada kehuja kun on sen aika, eräälläkin meistä oli "mehevät suonet".
Käsivarret paketissa viivyttelimme ulos menoa. Ulkona oli tuulista ja kaikilla liian vähän vaatteita(toim.huom.) Onneksi joku muisti huomauttaa, että valtio tarjoaa viikonlopun aikana kaikille sisäänpääsyn museoihinsa. Ei muuta kuin viereiseen Kiasmaan.
En ole sitä mieltä että kaiken pitää olla ilmaista, eikä mistään pitäisi joutua maksamaan mutta arvostan maksuttomia sisäänpääsyjä. Maksuttomuus lisää vapautta. Ei ole "koko rahan edestä pakkoa". Voi käydä kurkkaamassa vaikka vain yhden teoksen, tai yhden kerroksen. Voi piipahtaa museoon vain hengittämään sen arkkitehtuuria tai viettää siellä vaikka koko iltapäivän mutta käynti ei ole sidoksissa ansaitsemiseen, ja elämys on vapaa rahallisen arvon mittarista.
Eipä silti, eilinenkin olisi ollut joka pennin arvoinen.(kyllä, tiedän että olemme siirtyneen euroihin) Ainoastaan Jussi Kiven Palo-ja pelastusmuseo ei ihan roihahtanut mutta sekin on varmasti löytänyt kohderyhmänsä. Kiinnostavaa, että kyseinen näyttely on edustanut Suomea Venetsian biennaalissa.
Nykytaidemuseoon piipahtaminen saattaa olla palkitsevampaa kuin odottaa. Vakavan patsastelun sijaan voi ällistellä, torjua, nauraa, ihastella, kummastella, väistellä tai vaikkapa vain katsella. Materiaalit, aiheet, lähestymistavat, sisällöt tai vaikkapa vain asettelut saattavat hetkeksi katkaista arjen ajatusten pyörittelyn tavalla, josta riittää iloa vielä seuraavaan päiväänkin.

ps. kiitos antille hienosta sillä mennään -kuvasta.

torstaina, syyskuuta 02, 2010

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010

Jotain kauniimpaa


Koskapa olen hieman kärkkäästi viime aikoina kommentoinut niin sanottua katu"taidetta" niin laitetaanpa tässä vastapainoksi, jotain mikämiellyttää minua, niin ei aina tarvitse lukea pelkkää valittamista.
Aina toisinaan katseeni on osunut esim. Museokadulla hienoihin sähkökaappeihin kiinnitettyihin taideteoksiin. Ne ovat säväyttäneet ja ilahduttaneet. Hienoa, että meillä satsataan myös visuaalisuuteen. Teosten ja idean soisi levittäytyvän ympäri suomen. Ei tätä ihanuutta täälläkään joka kulman takaa hypi silmille. Sähkönjakokaappien taiteesta saa nauttia vain muutamalla kadulla; Eerikinkadun katugalleriassa esittäytyvät valokuvat, Fleminginkadulla piirrostyöt ja Museokadulla taidegrafiikka.

Koko hankkeesta Helsingin Energialle täydet pisteet, hienoa!

Myös Turkusessa koristeltu sähkökaappeja.

lauantaina, elokuuta 28, 2010

Toisen roska on toisen aarre


Niin se vain on. Maailmassa nyt olemassa olevilla tavaroilla pärjättäisiin pitkälle, jos ihmiset tyhjentäisivät kellareitaan ja vinttejään, ja laittaisivat kiertoon sen mitä eivät itse tarvi. Onneksi ainakin Helsingissä moni jättää kierrätettäviä tavaroita roskalaatikon viereen, josta ne on sitten helppo napata kainaloon ja käyttöön.
Pihaltamme löytyi tänään Aarre. Onneksi Tunturikadun lapsiperhe tuli eksoottiselle vierailulle Vallilaan, niin tulin oikeaan aikaan ulos ja katseeni osui roskalaatikon viereen jätettyihin tavaroihin. Silityslautaa en tarvinnut. Sellaista ei ole, eikä tule mutta pinnatuoli on juuri sellainen mitä olen kaivannut! Ei muuta kuin hiukan hiomista, ehkä petsiä - en tiedä vielä. Enää tarvitsee löytää yksi tuoli, ja voin kutsua jopa kolme vierasta kylään.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...