sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Kotiasut julki

Eräänä iltana huomasin facebookissa kun fb-ystäväni statuksen innoittamana ihmiset kuvailivat kotiasujaan. Ilmassa oli jo melkein liioittelun tuntua mutta oli hauska seurata miten innokkaasti ihmiset kuvailivat mukavia kotiasujaan.
Nyt kotiasuille on omistettu kokonainen blogi: KOTIHOUSUT // HOME COUTURE. Mikä mahtava idea! Päät leikkaantuvat kuvista pois, joten jokainen voi häpeilemättä paljastaa rakkaimmat/mukavimmat kotiasunsa. Onhan paljon kiinnostavampaa miltä ihmiset näyttävät kotiseiniensä sisä- kuin ulkopuolella.

perjantaina, helmikuuta 26, 2010

Nyt pitäisi myös naama saada luomuksi

Uuuh, välillä inhoan ymmärrykseni laajenemista. Etenkin kun tiedon kasvu alkaa nakuttamaan takaraivossani, niin pahasti että ymmäryksen odottaa aktivoituvan toiminnaksi.Rasittavaahan se on kun ei voi vain antaa mennä posottaa samalla tyylillä kun on aina tottunut, vaan on otettava asioista selvää, ja hyvänen aika, jopa muutettava käytöstään.
Viime vuosien aikana olen tosin vähentänyt dramaattisesti kaikkien kosmeettisten aineiden käyttöä. Tosin en mielestäni koskaan ole ollut mikään ylenpalttinen meikkipelle. Johtunee vain siitä ettei käden jälkeni ole kovin tasainen ja taiteellinen. Vähentämisen syy on myös ennen  kaiken nielevä tukkani. Kiharana ollessaan tuntui että jokaisen pesun jälkeen se vain ahmaisi sisäänsä puoli pulloa muotovaahtoa ja saman verran hiuslakkaa, kaiken maailman hoitosuihkeista puhumattakaan. Nyt suorien hiusten kanssa tilanne on toinen. Hieman shampoota ja hoitoainetta, sekä vielä hiuksiin jätettävää hoitoainetta, ja homma on sillä selvä. Ei vaahtoja, lakkoja tai muita tököttejä. Kustannustehokasta, mutta varmasti kropallekin ihan jees. Sanotaan mitä sanotaan mutta jos järjen kanssa ajattelee, niin pakkohan kemikaalien on imeytyvät kehoon, jos niitä vuosikausia käyttää.Tuskin on myös luonnollekaan haitaksi, että tyhjiä pulloja ja purnukoita tulee entistä vähemmän.
Luomuruuan myötä huomio on nyt siis kiinnittynyt ulkoisesti nautittaviin aineisiin. Toki olen välillä olen ostanut kasvorasvan luomuna tai ainakin eläimillä testaamattomia ripsi- yms. värejä, mutta välillä taas kaupan kosmetiikkaosastolta on tullut vedettyä tiskiin mitään käteen on sopinut. En ole siis vielä jaksanut paneutua asiaan täydellä teholla mutta onneksi on interweb ja niin moni muu on sen jo tehnyt. Hämärästi tiedän ainakin merkit Weleda, Sante ja Leveda. Merkkejä on varmasti satoja muitakin, samoin ostopaikkojakin, mutta alla muutamia linkkejä myös muille(hitaasti herääville)kiinnostuneille.
Ja ehei, miehet. Tämä ei olekaan pelkästään mikään akkojen juttu. Myös teille tekisi hyvää vaihtaa kotona suihkusaippuat, partavaahdot, hammastahnat ja yleissaippuat sekä shampoot itsellenne ja ympäristölle terveellisemmiksi vaihoehdoiksi. 

SuosiEkoa sivustolla listaa niin nettikaupoista kuin liikkeistäkin
Infoa ja kokemuksista voi lukea ainakin Kemikaalicoktailista
Tuotteita voi tilata Ekolosta
Luomukosmetiikkaa myös Ruusupusta 
Ja muuten aihetta sivuten Erkin luomublogi joka käsittelee myös esim. luomuruuan vientiä

ps. täällä olisi oiva virastokassi myös Suomen turistibyråseen.

tiistaina, helmikuuta 23, 2010

Muovikassiton maaliskuu ?

Totutuista tavoista on vaikea päästä eroon. Etenkin, jos ne ovat tapoja joista haluaisi eroon.
Seuraa tunnustus: Itselleni muovikassien ostaminen on eräs näistä. Liian usein huomaa, että on ajattelematta  käynyt kaupassa ja yhtä ajattelematta ottanut automaattisesti muovikassin ostoksilleen. Tuntuu olevan vaikea muistaa ajoissa  korvaava kassi. Kassalla ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ostaa(taas kerran) kaupan muovi- tai paperikassi, kun kerran se oma, ympäristöystävällinen, ostoskassi puuttuu. Ei se "voi eiii" enää siinä kassalla auta, kangaskassi olisi taiteltava käsilaukkuun, auton hanskalokeroon tai takin taskuun jo hyvissä ajoin.
Pohdin asiaa viikko sitten "puoliääneen" facebookissa, ja muutama innokas ilmoittautui heti suunnitelemani Muovikassittoman Maaliskuun kannattajaksi. Voi toki olla, ettei koko maailmaa pelasteta muovijätteeltä kuukaudessa mutta on mukava alku jos muutamakin kaupassa kävijä saa tästä lopullisen kimmokkeen käyttäytymisensä korjaamiseksi. Erityisesti, jos se joku olen minä itse.
Ei muuta kuin kassit kiertoon ja kangasta kantoon! Maaliskuu - olen haastanut itseni.

Ostoskassien ilmastovaikutusten vähentäminen

maanantaina, helmikuuta 22, 2010

Aurinkoa ja marmoria

Pitkä viikonloppu Roomassa on takana ja ensimmäinen visiitti Italiassa. Ei tullut kutsua Vatikaaniin Paavin kanssa kupposelle mutta koska lennoille ehdittiin, mitään suurempaa ei kadonnut, eikä kukaan kuorsannut pahasti, reissu sujui suorastaan loistavasti.Välillä joutui tosin soittamaan suomen kautta matkakumppaneille, että tulisivat tietylle metroasemalle kun vikkelänä tyttönä ehdin hyppäämään metroon, ja muut eivät.
Vaikka lomapäiviä oli vain pari, yhdistettynä viikonloppuun siitä tuli jo kohtuullinen arjen katkaisu. Roomaan osui  vielä lämpöasteita reippaasti plussan puolelle, joten fiilis oli kovinkin alkukeväinen.
Kaupungista on vaikea kirjoittaa mitään, mitä ei olisi toistettu jo kaikissa maailman matkaoppaissa. Roomahan on yhtä  historiallista pylvästä ja tornia, toinen toisensa jälkeen. Ensikertalaisella aika menee vain yrittäessä sisäistää kupoleiden mittasuhteita. Kun seisot yhden fasadin juurella, siintää horisontista jo seuraava entistä suurempi. Päivän jälkeen marmori alkaa tuntua täysin normaalilta rakennusaineelta, eikä toisena päivänä tunnu enää kummoiseltakaan että rakennuksella on korkeutta parikin sataa metriä tai että sen rakentaminen on aloitettu ennen ajanlaskua.
Ruoka- ja palvelukulttuuri ansaitsee kiitoksensa. Pienissä ravintoloissa palvelu oli todella ripeää ja asiakasta huomioivaa, vaikkei aina yhteistä kieltä löytynytkään. Tuntui kuin italiaisessa ravintoloissa kaikki tapahtuisi nopeutetusti. Kun on tottunut suomalaiseen, välillä kovin verkkaiseen toimintaan, tuntui todella innostavalta syödä aivan tavallisissa paikoissa, joissa henkilökunta singahteli ympäriinsä saadakseen ruokailun sujumaan.
Myös vaatepuolella palvelu oli ripeää. Joskus tosin  nopeus saattaa kääntyä asiakaspalvelijaa vastaan. Suomalainen mies kun ei ole välttämättä tottunut niin nopeisiin käännöksiin, ja saattaa kolauttaa takaisin ehtinyttä myyjätärparkaa kyynärpäällä päähän...

keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010

Puhuuko pimppisi?

Tämän otsikon jälkeen, kävijämäärä tällä sivustolla tippuu alle puoleen koska yritysten palvelimet estävät "sopimatonta sisältöä sisältävälle sivustolle pääsyn". Pyydän anteeksi, jos otsikko on häkellyttävä,
mutta olin eilen katsomassa ja kuulemassa Koko teatterissa aivan loistavaa vaginamonologia, ja voin vakuuttaa, että otsikko olisi voinut paljon häkellyttävämpikin.
Sain kutsun "The Dooris" Nannalta, suurkiitos siitä, ja kiitos myös Pauliinalle hyvästä seurasta, vaikkakin harmittelimme etteivät  viime aikoina usein teatterissa viihtyneet pojat olleet mukana, koska hekin olisivat  tykänneet koko vaginashowsta.
Esitys oli hauska, aito, karmaiseva, lämminhenkinen, yllättävä, ajatuksia herättävä, surullinen sekä riemastuttava. Hauskan arkihuumorin lisäksi muistutettiin esim. myös raiskauksista, joita nykyään raa`asti käytetään systemaattisena sodankäynnin toimenpiteenä. (minkälainen sotilas kantaa univormuaan raiskattuaan siviilejä ja minkälaista voitonmaljaa hän juo..?)
Harvoin teatterin lavalla näkee laidasta laidastaan naisia, joilla on niin erilainen tausta. Monologivihot kädessä, lamppujen loisteessa pillu-sanaa toistelivat lämminhenkisesti mm. Miss Suomi Viivi Pumpanen, oikeushammaslääkäri Helena Ranta, kirjailija Vipi Hämeen-Anttila, vuoden pakolaiseksi valittu Fatbarde Hetemaj. 
 Kaikilta löytyi oma ääni, ja kaikkien monologeissa oli erilainen näkökulma ihmiselämään. Vaginan kautta. Oli mm. vanha mummo, joka puhui "alakerrastaan" ja vertasi "sitä" kellariin, vaginaryhmässä itseään käsipeilillä etsivä nainen, sekä  nainen joka kuvitteli vaginan tilalle samettisohvan tai sotilaiden kaappaama kongolainen teinityttö.
 Toivottavasti esitys järjestetään ensi vuonna uudestaan.  Suosittelen kaikille! "Mitä sinun vaginasi sanoisi, jos se puhuisi?"  "Mitä sinun vaginasi pukisi päälleen?"  Tai naiset kuorossa esittämässä erilaisia voihkaisuja teatraalisesta-zeniin - tässä kohdassa pokka petti jo niin yleisöllä kuin lavallakin.
Ensimmäinen miehen esittämä kommentti aiheesta: "No, näkyikö mitään?".

maanantaina, helmikuuta 15, 2010

Taasko se alkaa?

Johan tässä onkin mennyt tovi ilman kuureja ja ryhdistäytymisiä. Nyt ollaan jo(taas?) niillä rajoilla, että mietin pitääkö sittenkin alkaa puskemaan päätään seinään. Aiheen aktivoitumista saattanee vaikuttaa myös tv-konsolipeli, joka kohteliaasti ehdotti, että jospa laiduttaisin muutaman kilon..? Ei ihme, että niiden oston yhteydessä suorastaan tyrkytetään kaiken maailman "rikkoutumisturvia". Tässä valossa aavistelenkin, ettei laitteiden rikkoutumisen syynä useinmiten kotioloissa olekaan lapsi tai koira..vaan ylipainoiseksi kutsuttu perheen aikuinen..
Painoni pysyi koko syksyn aivan normaalina ilman minkäänlaista väkisin vääntämistä. Luulin jo vihdoin saavuttaneeni naistenlehtien hehkuttaman kohtuuden zen-elämäntyylin. Sitten iski joka talvinen massakausi. Olenkin osittain allekirjoittamassa ajatusta, että ihminen näillä leveyksillä kerää itselleen talvisin vararavintoa geneettisen perimän ja sijaintimme vuoksi. Vaikka järjellä ymmärtää että "taas se joka vuotinen kaamoskausi alkaa", niin kroppa yrittää vetäytyä shokkitilaan ja kerätä eloonjäämisvarastoa ikuisen pimeän varalle.
Kävelin siis töihin. Kolmekymmentäviisi minuuttia reipasta hyötyliikuntaa on hyvä alku. Illalla pilates. Päivällä runsaasti nesteitä ja kaupasta hedelmiä ja vihanneksia.
Mitenköhän moni suomalainen pyörittelee juuri maanantaisin samoja ajatuksia? Olen onneksi päässyt irti kaikista "nyt alkoi uusi elämä" -toiveunista. Kevyempää askelta haetaan pienillä korjausliikkeillä.

sunnuntaina, helmikuuta 14, 2010

Ystävällistä laskiaista

Olen enenevissä määrin sitä mieltä että arjen juhlahetket pesevät kirkkaasti ns. sovitut juhlapäivät. Mutta se ei silti tarkoita sitä ettenkö voisi toivottaa kaikille mitä Parhainta & Hyvää Ystävänpäivää ja Iloista laskiaista! 
Eilen illalla  istuimme iltaa teatterin jälkeen, pitkässä pöydässä, sekalaisessa sakissa. Oli parasta nähdä hymyileviä, vilkkaasti keskustelevia ihmisiä ympärillä, ja tuli sellainen olo että "tätä tarkoittaa ystävänpäivä". Ei tarvitse olla kalenterissa merkintää että "tänään arvostamme toistemme ominaisuuksia", vaan  ilman suurempia sopimisia saman henkiset ihmiset löytävät tiensä samaan paikkaan. Välillä sananvaihto oli hurjaakin pöydän ympärillä, välillä taas kalloja lyötiin yhteen konkreettisesti mutta muutama henkeväkin keskustelu käytiin siinä leppoisan istuskelun lomassa. Ilmassa oli suurta Ystävyysjuhlan tuntua ja ymmärsin, että tilausta olisi vilkkaammellkin tapaamistahdille.
Elämässä yksi hienoimpia asioita on, että ihminen voi saada ystäviä minkä ikäisenä tahansa, mistä tahansa. Koskaan ei ole liian vanha löytämään saman henkistä ystävää, eikä mikään paikka ole mahdoton uuden ystävyyssuhteen solmimiseen.
Kyllä, olen kiitollinen teille kaikille hienoille, hauskoille, kiinnostaville, hyville ja upeille ihmisille, jotka olette rikastuttaneet elämääni niin suuresti!

Helsingin Kaupunginteatteri - Ohjelmisto - Buster Keaton - elämä ja teot

Helsingin Kaupunginteatteri - Ohjelmisto - Buster Keaton - elämä ja teot

perjantaina, helmikuuta 12, 2010

Salaa rakas

Tämä vuosi näyttää lupaavalta kulttuurin suhteen. Ensi keskiviikoksi ollaan jo tehty taidetreffit Kiasmaa silmällä pitäen, ja eilinen ilta suorastaan kiisi Helsingin kaupunginteatterissa Salaa rakas -esityksen parissa.
Farssit ovat hieman haastavia tällaiselle tosikolle mutta näyttelijäsuoritukset olivat loistavia. Nauratti ääneen, useasti ja aidosti.
Panin ilolla merkille, että teatteri oli keskellä viikkoa viimeistä paikkaa myöden täynnä. Tiedän, koska saimme juuri sen viimeisen lipun ja kirjaimellisesti juoksimme narikkaan sekä pakoillemme. Olemmeko me suomalaiset tässä taantuman keskellä heräämässä kulttuurillisiin elämyksiin materian sijaan? No emme tietenkään mutta pitkästä aikaa esitys, jossa koko sali repeili useampaan otteeseen ja näyttelijät nostivat kilvan panoksia. Lavalla nähtiin mm. Heidi Herala, Santeri Kinnunen, Asko Sarkola, Vuokko Hovatta - erittäin lahjakasta Vappu Nalbatoglua unohtamatta, jonka tulevia rooleja jään odottamaan suurella kiinnostuksella!
Hauskaa oli, että suomen lahja ameriikalle, Ann-Mary oli  myös katsomossa ja riensi väliajalla tervehtimään. On ikävää päästää ystävä taas lahden taakse mutta tällä kertaa sentään nähtiin jopa kahdesti.
Kun kerran lukeminen kannattaa aina, niin kannattaa teatterissakin käyminen. Taide ja kulttuuri tekevät ihmiselle hyvää. Näyttämötaide pakottaa katsojansakin olemaan läsnä ja pysäyttää ajan hetkeksi vain tuohon tilaan. Kanavaa ei voi vaihtaa, samalla ei voi tehdä töitä, eikä kukaan voi terrorisoida ajatusten kulkua esityksen aikana. Kaikki tapahtuu juuri siinä. Kovalevylle ei tallennu mitään huomiselle tai ensi viikolla, ainoastaan jälkipelien aikana voi kerrata muiden kokioiden kanssa, mikä pääsi suodattimen läpi ja mikä oli parasta juuri sillä kertaa.

keskiviikkona, helmikuuta 10, 2010

Pari päivää jäljessä

Mietin parhaillaan että, onkohan tässä talvessa  kuitenkin jotain hidastavaa. Nyt ollaan jo onneksi helmikuussa mutta viime päivät ovat sujuneet kuin jälkijunassa. Aivan kuin olisin kaksi päivää aikataulusta jäljessä. Kalenteri näyttää keskiviikkoa mutta pää ja kroppa ovat maanantaissa. Omat kapulansa rattaisiin heitti perinteinen Tahkon piipahdus edellisviikonloppuna, josta toipuminen kesti useamman päivän. Mutta hauskaa oli. Täytyy vielä kerran erityisesti kiittää mökkiseuruettamme, joka toiminnallaan ylitti huikeimmatkin odotukset. Niin kuin olen ennenkin todennut, on jollakin tavalla raikasta ja toivoa antavaa, että aikuiset naiset viihdyttävät itseään ja toisia vuorokausikaupalla. Keppihevonen kulkee hienosti käsimatkatavaroissa, pelikonsoli kapsäkistä, tuliaiset thaimaasta ja ennen kuin huomaatkaan, olet jo melkein itsellesi kateellinen hurahtaneesta meiningistä. Erikoismaininta myös aamusella Nilsiän terveyskeskukseen lähteneille, on perinteitä joista vain on pidettävä kiinni.
Riemukkaasta seuramatkasta huolimatta on huolehdittava, ettei laama tulisi tuijottamaan aamuisin kylpyhuoneen peilistä. Viime talvesta oppineena olen tehnyt ennalta ehkäiseviä matkasuunnitelmia. Ensi viikolla Roomaan ja pääsiäisenä D-vitamiinia tankkaamaan Kap Verdelle. En ole koskaan ollut Italiassa, joten "jo on aikakin", enkä tosin Kap Verdellekään joka ikään kuin vain valikoitui kohteeksi alitajuisesti. Siellä ei kuulemma ole mitään, ja se on hyvä ominaisuus lomanviettokohteelle.
Käykäähän muuten testaamassa Google mapsin katukuvat. Loistava väline esim. käydä vilkaisemassa katua, jolla ei ole käynyt pitkään aikaan tai etsiä mitä omasta kotitalostaan näkyy, tai vaikkapa bongata veljensä bussipysäkiltä niin kuin työkaverilleni kävi.
Kehittynyt kuvatallennustekniikka ja jakelumahdollisuudet kertovat hyvin tarkkaan realitilanteen. Esim. jos olet epävarma osoitteen tai rakennuksen olemassa olosta, voi Google mapsista avulla tarkistaa, mitä kyseisellä kadulla sijaitsee. Omin silmin voi myös nähdä mikä todellinen tilanne kriisialueella on: Haiti 360

sunnuntaina, helmikuuta 07, 2010

lauantaina, helmikuuta 06, 2010

Jäisiä puikkoja korkeuksissa























Kun näitä kuvia katselee, tekee mieli laittaa kypärä päähän kadulla kävellessä. Viimeisen parin viikon aikana on näkynyt jalkakäytävillä huimia tilanteita kun katoilta tiputetaan lunta mutta kävelijät käyttävät jalkakäytäviä puomeista huolimatta. Erityisesti kunnostautuneet ovat nuoret äidit. Olen nähnyt kaksi pelottavaa tilannetta jossa toinen äiti rattaidensa kanssa, ja toinen pulkkansa kanssa tyynesti kiertävät estopuomit, ajattelematta hetkeäkään miksi ne siinä ovat, kunnes vahdissa oleva huoltomies pää punaisena karjuu tulemaan  alueelta "vähän hemmetin nopeasti pois" . Kymmeniä kiloja jäätä ja lunta tipputetaan korkeiden kerrostalojen katolta, rattaissa ja pulkassa on kaksi pientä lasta, eikä päässä liikahda ajatuskaan siitä ettei niitä puomeja ole siihen kiusaksi laitettu. Ehkä muutaman tuhannen rikesakko lasten turvallisuuden vaarantamisesta olisi parantanut ajattelukykyä seuraavana talvena.

Huh!



perjantaina, helmikuuta 05, 2010

Hullu hiihtäjä vai itsensäpaljastaja?

Kumman haluaisit, että tulisi metsässä vastaan, ja on siis pakko valita, hullun hiihtäjän vai itsensäpaljastajan?  Kysymys ei ole helppo. Vaatii  ehkä tarkentavia tekijöitä, siitä että "miten hullu hiihtäjä olisi" ja"mitä sukupuolta tai kuntoluokkaa itsensäpaljastaja edustaisi.
Nämä tekijät tulivat esiin kun aamuseitsemältä pongahdin kampaajalle. (kyllä, hyvä tuli ja taas ihmeteltiin kuinka hiukseni ovat kasvaneet) Vantaan metsissä on ollut liikkeellä kunnon hahmoja. Kippas kappas, 20 asteen pakkasessa oli heilunut itsensäpaljastaja läheisen metsäladun vieressä. Kaverilla oli ollut toppatakki päällä ja sen alla kätevästi vilauttelutakki. Luulin jo että tuo laji oli ikään kuin kuollut sukupuuttoon mutta ei.. Saatika, että näillä keleillä mutta ilmeisesti kun harrastus kutsuu, ei keleistä välitetä.
No sitten tullaan hulluun hiihtäjään. Tytöt käyvät metsässä ratsastamassa. Hevosilla. Keskikokoinen hevonen painaa n. 500 kiloa. Hullua hiihtäjää tämä ei häiritse. Hullu hiihtäjä lähestyy hevosta takaapäin ja tökkää takamuksiin. HH ei pysty kapasiteetillaan ymmärtämään kuinka täysikokoisen hevosen potku, vaikkakin itseaiheutettu, saattaa olla kuolemanvaarallinen. Onneksi kaikki selvisivät säikähdyksellä. Hevonen vain tönttäsi takamuksellaan hiihtäjän ojaan. Hieman huonomalla tuurilla hiihtäjä olisi voinut löytää päänsä koniin p****tä. Mikä välttämättä ei olisi ollut huono juttu sekään.
(ei, ratsastajat eivät olleet ladulla ja hevosten tökkiminen sauvoilla ratsastajan ollessa selässä, tai muutenkaan, ei ole se fiksuin veto)
On varmasti huonona päivänä vaikea saada autoilijoita, pyöräilijöitä, kävelijöitä, rattaiden työntäjiä, lenkkeilijöitä, koiran taluttajia, skeittaajia, hiihtäjiä ja ratsastajia ja sovussa samaan kaupunkiin mutta koitetaanhan antaa hiukan happea toisillemme, ennen kuin sattuu mitään.

tiistaina, helmikuuta 02, 2010

Poutapilviä ja lihapullakuuroja aamubussissa

Heittäydyin aamubussissa sosiaaliseksi. Vieruskaverini oli pukeutunut toppapukuun ja kaulurihuppuun. Hän myös huuteli äidilleen että " äääiitiiii, mä heilun täällä kuin merilevä.. ", bussin nytkähdellessä kinoksissa eteenpäin.  Se oli aamun alkajaisiksi mielestäni hieno vertaus. Tosin ensin kuulin että " äiitiii, mä heilun täällä niin että veri lentäää..." Mutta hyvä ettei äitikään kuullut ensimmäisellä kerralla kunnolla vaan joutui pyytämään toistoa.
Yhteinen keskustelumme liikkui ruuan ympärillä. Tarkemmin sanoen jätskin, pannarin, lihapullien ja spagetin ympärillä. Bussin selkämyksissä nimittäin mainostettiin 3D elokuvaa: Poutapilviä ja lihapullakuuroja. Arvelinkin, että Elias oli tullut istumaan hieman kauemmaksi äidistään ja sisaruksestaan juuri tämän kyseisen selkämystarran houkuttelemana. Nuori herra kertoi, että hän haluaa vielä mennä tuon elokuvan katsomaan. Epäilin että leffaa katsoessa saattaisi tulla nälkä. Niin paljon herkkuja oli jo pelkässä mainostarrassa. Eliaksella oli tähän ratkaisu; elokuvaa katsellessa TV-menisi rikki, kaikki herkut tulisivat ulos, ja sitten hän söisi ne, kaikki.
Seuraavalla pysäkillä tiemme erosivat mutta olimme tehneet suomalaisen aamumatkailun historiaa. Olimme kohdanneet toisemme tasaveroisina matkustajina ja keskustelleet ilman titteleitä ja ennakkoluuloja.

maanantaina, helmikuuta 01, 2010

Hymyilyttävä valokuva vuosien takaa

Tänään sähköpostissa odotti hymyilyttävä kuva vuosien takaa. Lapsuuden ratsastuksen opettajani oli kaivellut kuva-arkistojaan ja saanut kummisedältäni sähköpostiosoitteeni.
Minä etummaisena, luokkakaverini Mia peesaa. :)
Tuulitakki oli 80-luvulla selkeästi toimiva tallipusakka, saappaisiin laitettiin tarroja - ja jos en aivan väärin bongaa - olen muistanut myös laittaa käsiini ratsastushansikkaat.
Koska kuvassa kumallakaan tytöllä ei ole kypärää, on se selkeästi otettu muistoksi - ja sen tarkoituksen tämä otos lunasti tänään täydellisesti.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...