lauantaina, joulukuuta 29, 2007

Viimeisiä viedään

En muistanutkaan miten päistävää hommaa muuttaminen on. Itse kantaminenhan menee vaikka kiukulla mutta tavaroiden pakkaaminen on viho viimeistä iltapuhdetta. Jostain putkahtaa aina vielä yksi levyke, kynttiläpakkaus, säästetyt kengännauhat, kasettikotelo ilman kasettia, kaksi kertaa käytetty käsilaukku tai pariton tyynyliina.
Olen myös vähitellen hahmottamassa, että olen roinaihminen. Sitä vain riittää, enkä nähtävästi ole sitä ihmistyyppiä joka aktiivisesti pyrkisi siitä eroon. En niinkään ostele tavaroita vaan olen hyvä säilyttämään niitä. Erityisen kunnostautunut olen "muistojen" säilyttämisessä. Vuoden -86 puinen leiripassi nyt vain on niin hellyyttävä.
Nyt onneksi olen saanut korvaamatonta apua ystävän muodossa joka on ollut heittämässä elämääni roskasäkkeihin. Ja syystä. Oli jo aikakin.
Myös kierrätys on saanut osansa. En vain ymmärrä miksei tätä kaikkea voinut tehdä ilman muuttoakin pienissä erissä. Nyt tietysti olen vannonut käsisydämmellä tekeväni inventaarion pari kertaa vuodessa. Kevät- ja joulusiivous alkaa kuullostaa järkevältä siinä vaiheessa kun on viikon verran käynyt asuntoaan läpi ja miettinyt minne minkäkin voisi pakata ja "tarvitseeko vielä jotakin".
Viimeisiä päiviä siis vietellään täällä Taka-Töölön lempeässä mutta ehkä vähän hailakassa kehdossa. Pariin vuoteen mahtuu paljon hyviä muistoja. Valhallankadulla on naurettu ja itketty. On luettu runoja ja tanssittu. Keittiössä on tehty ruokaa ja pöydän ympärillä on istunut ystäviä. Sohvalla on ollut nukkujia. Juhlaa on riittänyt, samoin hyvää arkea. Tästä on ollut hyvä lähteä ja hyvä tulla.
Bakom-Tölössä talot ovat kauniita, ihmiset hillittyjä ja hiljaisia. Vehreät puut ja meren läheisyys ovat olleet ehdoton plussa. Lähikallioilla on vietetty päivä jos toinenkin. Tehty ruokaa yksin ja yhdessä. Lenkkiseuraakin on saanut naapurustosta soittamalla.
Mutta nyt on aika suunnata katse Vallilan suuntaan. Huomenna pitäisi ensimmäisen erän tavaroista lähteä uuteen kotiin. Kätevästi uuden vuoden aattona sitten loput. Vielä kun lattian lakka olisi kuiva eikä tulisi mitään hirveän isoja skraiduja muutosta niin lopputulos voisi olla suht onnellinen.

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Syöpäklinikalla

Olin ystäväni seurana Meilahdessa syöpäklinikalla, ja itseasiassa koko laitoksessa ensimmäistä kertaa. Kuulun niihin onnekkaisiin joka ei ole joutunut turvautumaan kyseisiin palveluihin. Siitä voi olla jo iloinen, koska vuosittain kuitenkin 24 000 suomalaista sairastuu syöpään.
Sairaala ei koskaan ole henkeä nostattavin vierailupaikka. Paitsi silloin kun mennään tervehtimään uutta tulokasta ja iloisemaan elämän syntymisestä. Muuten sairaalassa käynneistä tulee aina hieman tappiomieliala.
Mielellään tänäänkin olisi mennyt muualle tai tehnyt jotain muuta mutta annetut tekijät olivat ne mitkä olivat, joten sillä mentiin.
Sain lyhyen kierrosesittelyn klinikalla. Ystävälliset hoitajat esittelivät myös huipputasoa olevan laitteiston ja tuli kuva että meillä Helsingissä on mahdollisuus tasokkaaseen ja hyvään hoitoon. Samaan hengenvetoon ajattelin myös miten suomessa välimatkat ovat pitkiä ja hoidon saanti ja mahdollisuudet ovat kovin riippuvaisia kotikunnan sijainnista.

Ystävät hyvät, käykää seulonnoissa ja tutkikaa itsenne säännöllisesti. Ja menkää ajoissa lääkäriin, jos tuntuu siltä että siihen olisi aihetta. Tänään uutiset olivat toivottuja, ja niin ne usein ovat kun syöpä havaitaan ajoissa.


Naisilla yleisin syöpätauti on rintasyöpä, miehillä se on eturauhassyöpä.
Syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten yhdistys Sylva ry.
Lahjoja syöpäyhdistysten verkkokaupasta.

sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007

Synttärit ja Joulutarinat Juha Seppälältä

Tänä vuonna tuli kokeiltua pystyykö sosiaalinen egoihminen vanhenemaan ilman juhlimisia ja todella tiukkaa teki. Seitsemän vuotta sitten sitä kokeiltiin ensimmäisen kerran, ja silloinkin se oli yhtä vaikeaa, tosin silloin Andu pelasti tilanteen raahamalla minut Amarilloon, ja hakemalla kaikki Amarillossa joulua paossa olevat miehet laulamaan onnittelulaulua. Laulu kaikasi ja sankaritar kyynelehti, ainoastaan kohdassa, jossa piti laulaa päivänsankarin nimi, laulu hieman yskähti mutta fiilis oli kohdallaan.
Tänä vuonna piti keskittyä joululahjojen ostamiseen, eikä muuttolaatikoiden keskellä kynttilöiden puhaltelu muutenkaan houkutellut. Täytyy rehellisesti myöntää, että kyllä oli ikävä joka vuotista glögitilaisuutta ja tiara päässä heilumista. Se vain on niin vapauttavaa saada taantua muutamaksi tunniksi lapsen tasolla ja olla täysin oma itsensä. Sitäpaitsi syntymäpäivä on ollut hyvä velvoitesyy saada ihmiset paikalle ja nähdä ystäviään ennen kuin kaikki lähtevät joulunviettoon tai uuden vuoden reissuilleen. Nyt jäi harmi kyllä myös ystäville varatut toivotukset vähän vähemmälle. Ja perus"hei ois hauska" -tyyppisen ihmisen tapaan olin etukäteen suunnitellut kaikenlaista mutta päivän lähetessä huomasin, että nyt ei vaan yksinkertaisesti ehdi. Ja Murphyn laki kaikkine käänteineen oli muutenkin mukavasti eilen paikalla. Tervetuloa taas pieni osa aikusuutta.

Hyvää mieltä kaikille!
Joulutarinat tarjoaa Juha Seppälä

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Valmista tuli

Huh huh. Projekti Uutta Maalia Seiniin -alkaa olla ohitse. Ja vieläpä varsin onnellisesti, jos ihan uskaltautuisin näin sanomaan. Hyvä olisi tietysti nähdä maali seinissä myös päivänvalolla mutta kuka sitä päiväsaikaan nyt kotosalla muutenkaan on..
Maalia kului parisenkymmentä litraa ja työtunteja kertyi neljän ihmisen voimin kahdeksisen tuntia. Yksin tehtynä pikaisesti eilen laskimme että se olisi ollut noin viikon homma töiden jälkeen... Kaikenhan pystyy tekemään yksin kiukulla ja pitkäjänteisyydellä mutta jo pelkän annetun pituustekijän vuoksi, en usko että olisin saanut edes katonrajoja teipattua viikon aikana.
Lämmin kiitos auttajille. Paras lahja mitä voi saada ja toivoa on se että saa apua, ja että ihmiset näyttävät tekevän sen vielä suunnilleen mielellään.(toisaalta friends, teillä on aina ollut sosiaalisia lahjoja ja tilannetajua) .
Anderssonin kanssa olimmekin samaa mieltä, että pitää olla tosi onnellinen että on hyviä ystäviä jotka tulevat maalaamaan ja vielä osaavat sen.(andersson vielä maalaili tilannetta pahemmaksi ja sanoi että jotkut antavat mutsinsa sisustaa kämppänsä - ja taisi viitata usheriin) Ja minä kyllä olenkin! Sillä jos ei ole valittamista tekijöiden osallistumisesta ja fiiliksellä tehdystä duunista, niin ei ole jäljestäkään. Hienot ja loppuun asti vedetyt seinät tulivat ja heikoin lenkki tässä käsityöläisten taidokkaassa projektipiirissä taisi olla tämän näppäimistön tällä puolella.. nimm."OHO, nyt sitä tippu tänne"
Mutta kova rysäys oli. Tiesin että aikataulu oli vedetty vähän liian tiukalle, eikä jättänyt itselle arpomisen varaa. Jossakin vaiheessa epävarmuustekijöitä oli enemmän kuin niitä toisia mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Olisi ollut mukava tehdä tätä vaikka keväällä päiväsaikaan mutta olisihan sitä mukava käydä vaikka kuussakin. Järjestely-, sopimis- ja kyselyvaiheessa tuli jo muutaman kerran väsy ja ajatus siitä että eihän tätä pakko nyt ole tehdä ja näin mutta tiesin itsekin että oli. Mutta siinä vaiheessa kun eräskin ystävä oli tulossa maalausavuksi ja olisi myöhästynyt hääpäivänsä vietosta "vain muutaman tunnin", osasin sentään suhteuttaa asioita ja pyytää ystävääni juomaan lasin shampanja omasta puolestanikin.
Ajoitus tähän joulun alle ei ollut se paras mahdollinen, eikä tekemisen intokaan ole ehkä kukkeimmillaan puolen yön aikaan kun seuraavana päivänä on töitä mutta tv:stä tuttua sanontaa lainatakseni: "Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista."
Ja kun sitten vuorokauden vaihtuessa tuli Syntymäpäiväpaketti, ei riemulla ollut rajoja. (mutta miettikää, ensin pakottaa toiset maalaamaan pari yötä asuntonsa seiniä, ja sitten saa vielä paketin, eipä täydellistä!) Tosin käyttäydyin historiallisesti ikäni mukaisesti, enkä kiljahdellut ääneen tai juoksennellut ympäri huonetta varsalaukkaa, koska pelkäsin naapurirapun kaverin tulevan muuten taas pimputtamaan ovikelloa. OK, myönnän kyllä vilkutelleeni valoja, jotta olisin saanut vastapäisen asunnon hereillä olevan perheen huomion kiinnittymään hienoon tarroilla koristeltuun syntymäpäivälahjaani. Mutta eiii, siellä oma piparkakkutalo kiinnosti enemmän kuin toisten jakamisen haluinen onni.
Paketista tuli; Kossukirja! Voitteko kuvitella?! Seitsemän tarinaa kossusta tunnettujen kirjailijoiden kynäilemänä, vielä tyylikkäästi kuvitettuna, aiheellisella kossufaktalla tuettuna.
Sekä drikkiohjeet vuodenaikojen mukaan. Talvikossu, Syksykossu, Kevätkossu ja Kesäkossu.
Tuli oikeaan kotiin. Kari Hotakainen nyt varmasti on maistanutkin joskus kossullisen mutta Katja Kalliosta emme olleet aivan varmoja..
Eikä tässä vielä kaikki. Koska työkaveri Pöhkö oli vielä sujauttanut paketin vaarattomalle ja aina niin aurinkoiselle ja ystävälliselle työystävälleen, niin saimme uutta riemua toisestakin paketista:
Laulava Elvis-korkinavaaja! Saattoi olla että väsymykselläkin oli osuutta asiaan mutta hihitys oli rajaton kun ensin etsimme pulloa missä olisi korkki ja sitten parisenkymmentä kertaa avasimme löytämäämme tyhjää pulloa johon laitoimme aina korkin kiinni uudelleen. Ja joka kerta kun Elviksen kultapukuisella kuvalla varustettu avaaja hipaisi korkkia, kajahti avaajasta soimaan biisi "Shook it!". Jos siitä ei irtoa tunnelma, niin on käyttäjässä vika!
Nyt on sitten tärkein kodin kirjallisuus ja keittiötarpeisto jo muutettu. Enää jännitetään tuleeko lattianhioja koskaan paikalle ja milloin muuttopäivä järjestyy.

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Maalin sutiminen häiritsee naapurin yöunta

Maalausurakka päättyi viime yönä jo ennen kello kahta kun naapurirapun asukas tuli ponnekkaasti soittamaan ovikelloa, ja kertoi että  sudin äänet kuuluvat hänelle. 
Koska olimme yleisen maalaustalkookäytännön vastaisesti selvinpäin, pyysin hirveästi anteeksi ja päätimme löydä rensselit pakettiin siltä yötä.
 On se jännä miten ihmisillä kerrostalossa on keskellä yötä toleranssi tiukalla. Jos olisi ollut vitsikkäämpi fiilis, olisi voinut kiusata kaveria, ja ehdottaa että alkaisi katsoa uutta asuntoa itselleen. Jos tässä vaiheessa yhteistä naapuruuttamme maalin sutiminen häiritsee hänen yöuntaan..mitä sittten kun Loimaannorppa oikeasti muuttaa hänen seinänaapurikseen koko oman elämänsä kanssa. Sushin tekeminen ja runojen lukeminen ovat kutakuinkin paljon sutimista äänekkäämpää elämöimistä.
 Koskaan ei ole tullut häätöjä tai huomautuksia, eikä ikinä edes näitä "naapuri tulee soittamaan ovikelloa" tapauksia. Mihinköhän suuntaan tämä itsellinen ja aikuinen elämä on oikein lipsumassa...

torstaina, joulukuuta 20, 2007

Loimaalle valtakunnallinen erikoismuseo?

Yle kertoo taas kerran kiinnostavia uutisia Loimaalta. Nyt maatalousmuseo Sarkaa ehdottetaan valtakunnalliseksi erikoismuseoksi. Ja aiheesta!
Sarkahan toimii Loimaalla alansa erikoismuseona, joka kerää ja konservoi maatalousaiheisia esineitä, ja myös järjestää alan tutkimustoimintaa ja ylläpitää sitä varten arkistoa ja kirjastoa.
Ysi-tien varressa. Muistakaa poiketa!


keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

Ei joulukortteja yrityksiltä

Erityinen kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ette laittaneet joulukorttia, vaan lahjoititte rahaa hyväntekeväisyyteen.
Olen jo viimeiset kymmenen vuotta pitänyt täysin älyttömänä, että yritykset lähettävät toisilleen joulukortteja. Kortit ovat pöydällä tai hyllyllä pari päivää, ja lentävät tammikuussa roskiin. Hukkaan menee rahaa, aikaa, materiaaleja ja hyvä ajatuskin. Osasta ei saa edes selvää mistä ne ovat tulleet, ja kokemusperäisesti voin kertoa ettei lähettäjä päässäkään olla aina niin lämpöisessä ja herkässä mielentilassa "niitä hiivatin kortteja ja osoitteita kasatessa".
Minä kyllä tiedän, kenelle olen ollut hyvä yhteistyökumppani vuoden aikana, ja kenen olisikin syytä kiittää kuluneesta vuodesta. Itse voin myös välittää välittää lämpimät loppuvuoden terveiset niille joille sen haluan kantautuvan. Muutenkin voitaisiin kiitellä ja olla ihmisiksi pitkin vuotta muina aikoina, eikä aina pakotettuna kalenterin mukaan. Kyllä sen hedelmäkorin voi lähettää kesäkuussakin!
Sähköpostit toimivat, enkä koe itseäni yhtään unohdetuksi, jos en saa valmiiksi painatettua tai ketjussa paineen alla allekirjoitettua joulukorttia.
Lopettakaa turha korttiralli ja laittakaa rahat vaikka Itämeren suojeluun tai nuorten mielenterveystyöhön. Se ilahduttaa ja lämmittää yhteistyökumppaniakin.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Pipo päässä asuntokauppaa

Elämäni ensimmäiset asuntokaupat tuli tehtyä tänään. Kaikki sujui suhteellisen normaalisti. Tietysti koska oli kyseessä eräänkin naisen asuntokauppa, jotain piti olla. Puhelimet kävivät kuumana vielä muutamia minuutteja ennen kauppaa, että oliko kyseisen talon seinästä löytynyt asbestia vai ei, ja itse kauppatilaisuudessa oli hieman epäselvää osakekirjan yksityiskohdista mutta lopputuloksena kauppa kuitenkin syntyi.
Eikä siinä vielä kaikki. Ns. kaupan tekijäisiksi tuli nähtyä taas todellista tilannetajua. Myyjän pankkihenkilö vaivautui saapumaan paikalle pipo päässä, ja pitikin sitä tyylikkäästi päässä koko prosessin ajan.
Ilmainen vinkki: Aikuisella, liike-elämässä, työskentelevällä miehellä pipo ei ole sisätiloissa se asiallisin, vakuuttavin, eikä myöskäin tyylikkäin asuste. Tosin kaverin jutut vastasivat pukeutumisen viestittämää kuvaa, joten olin tyytyväinen ettei Aktia-pankki ehtinyt kilpailutuslistalleni. Tietysti en voi millään tietää josko kyseiselle henkilölle oltiin viikonloppuna ommeltu uusi otsasiirrännäinen, ja tästä syystä olisi halunnut piilotella päälakeaan. Mutta siitäkin olisi voinut ihan vain mainita sitten avoimesti.
Edellisen omistajan lämpimän suhtautumisen johdosta pääsin vielä väritiimini kanssa Vallilaan katsastamaan tulevan kodin seinät. Viuhka heilui ja päätöstä syntyi. Maikkiksen ja Juden kanssa värivalintoihin ei muutenkaan ole mennyt kauaa.
Pastillit ja päävärit eivät menestyneet tämän vuoden valinnoissa. Hallitsevaksi väriksi tuli harmaa. Olisinko vielä muutama vuosi sitten osannut arvata, että jopa itse ehdottaisin harmaata keittiön seinäni väriksi, ja saisin sitä myös asuntoni toiseen huoneeseen..
Hauskaa ja mielenkiintoista. Sitä vain iän karttuessa itsetuntemus on kasvanut niin että on löytänyt sen oman väripalettinsa ja siinä olevat sävyt. Vai viestisikö värin valinta jostain muusta..

Paras lääke on nenäliina

Perjantai aamulla oli sellainen olo että sai nieleskellä. Tunne tuntui "kurkun takana". Eilen illalla alkoi pieni ajoittain kiihtyvä rykiminen ja samalla alitajuntainen sadattelu. Aamulla homma olikin selvä. Yskiminen oli lähtenyt liikkeelle, ääni oli kadoksissa ja nenäliina tarpeen. Olen silti vahvalla henkisellä taistelulinjalla. Kuumaa teetä, kaikki kaapista löytyvät vitamiinit ja pari tuntia lisää unta niin homma on otettu haltuun. Nyt jos koskaan on erittäin huono aika tulla kipeäksi. (aivan kuin joskus olisi hyvä)

Paras lääke flunssaa on nenäliina ja antibiootteja määrätään vasta jälkitauteihin.

Antibiootit eivät auta virusinfektioihin, eikä niitä käytetä flunssan hoidossa. Sen sijaan flunssan jälkitautien, kuten korva- ja poskiontelontulehduksen sekä keuhkokuumeen hoidossa niistä on apua. Kun siis jälkitauti todetaan tai sellaisesta on vahva epäily, hoidoksi määrätään antibioottia.
Tiestitkö flunssa keskimääräisen pituuden? Sitä on hyvä miettiä kun neljännen päivän jälkeen on jo punkemassa salille hankkimaan sydänlihastulehdusta:

Flunssa kestää usein yli viikon. Melko sitkeässä elää usko, että "normaali" flunssa kestää 3–5 päivää. Todellisuudessa esimerkiksi rinovirusten aiheuttama tauti kestää lapsilla keskimäärin 7–12 vuorokautta ja aikuisilla kaksikin viikkoa


Kaikki tarvittava flunssasta, oireista, hoidosta, tarttumisesta, kestosta ja viruksista.

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Lippuja ja lappuja

Muutto alkaa olla hienosti siinä hyvässä vaiheessa, että karsintaraja alenee ja alenee. Kun kävelee tarpeeksi monta kierrosta asunnossaan sama esine kädessä, alkaa jätesäkki tuntua sille sopivimmalta vaihtoehdolta. Sama homma lippujen ja lappujen kanssa. Kun niitä katselee tarpeeksi kauan niin myös niiden poistuminen autuammille A4-maille selkiintyy.
Onneksi viime muutosta on vain kaksi vuotta mutta kyllä sitä kahdessakin vuodessa ehtii kerryttämään jos jonkilaista artikkeli-, resepti-, konserttilippu- tai muuta todella tärkeää "tätä katson vielä ajatuksella myöhemmin" -kokoelmaa. Mutta hyvää kamaa taas valui sormien läpi.. esim. paksu nippu printattuja sähköposteja vuodelta -99... Tällä kertaa uskalsin myös jo luopua myös vanhoista korvalappusteroista sekä upeista työpsykologian ja kriisiviestinnän esseistä..
Mutta entä sitten ihmisten hääkutsut ja -kuvat tai -karkit? Onko soveliasta lakata säilyttämästä niitä jos pari ei enää ole yhdessä? Joulukortteihin olen ottanut nyt kylmemmän linjan. Jos ihminen ei ole kirjoittanut korttiin muuta kuin oman nimensä, ei sen varmasti ole tarkoitus enää vuosien kuluttua nostaa hymyn karetta suupieliin. Tosin sitten on tullut kyllä laatikollinen niitäkin kortteja jotka jaksavat ääneen naurattaa vielä vuosien kuluttua. Kaiken kaikkiaan kannustaisinkin korttien lähettelemiseen, etenkin muuten vaan. Päivä kirkastuu heti kun tulee kotiin ja lattialla odottaa yllärikortti! (jopa silloin kun sana tissit on kirjoitettu kolmesti)
Takaisin vielä muuttoasioihin. On ihan hyvä kysyä itseltään, että koska viimeksi on tarvinnut jotain, ja jos ei ole kahteen vuoteen koskenutkaan kyseiseen karahviin tai oppikirjaan, niin on varmasti oletettavaa, että myös seuraavat kaksi vuotta hujahtavat niin ettei tarvetta synny. Mutta vielä olisi nippu levykkeitä ja tietysti itse kuvattuja VHS-nauhoja, joiden arvohan luonnollisesti on Priceless.
Yritän välttää myös imperiumin vastaiskun syntymistä. Kun ensin tavaroiden pois heittäminen tuntuu vaikealta, seuraavaksi käykin niin että haluaisi päästä kaikesta eroon, eikä energiatason laskiessa järki tahdo pysyä mukana. Muutaman tunnin jälleen ei keksi enää mitään, jota muka oikeasti tarvisi. Onneksi tuli ohjeellinen tekstiviesti jossa sanottiin, että kunhan muistaa ottaa riippumaton mukaan se riittää.

lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Mitä muut ihmiset miettivät?

Oman blogin kirjoittamisessa maailmankuva vääristyy. Ihan niin kuin oma tekeminen, mielipiteet tai ajatukset olisivat merkittäviä. Tai jopa kiinnostavia.
Google analystics näytti että Hevostalli.netin kautta oli tullut tänne piipahtelijoita. Koska kyseinen sivusto oli täysin vieras, kävin uteliaisuudestani katsomassa mitä kaikkea sieltä löytyy, ja mistä asioista ihmiset foorumeilla keskustelevat.
Ja kannatti! Tätä ennen en ajatellutkaan, että jos saa lapsen, ja sille pitää antaa nimi, mikä kai usein on todennäköistä ja jopa suotavaa, niin on hyvä sitten antaa sellainen nimi joka ei ole suomalainen "white trash" -nimi.

Varo nimeämästä lastasi väärin

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Katsotaas ne kortit sitten

Eilen tuli laitettua kaiken yhden kortin varaan, kortit katsottiin, ja hävisin. Kaiken.
Sain tosin kehuja siitä, että kortit olivat hyvät ja olin tehnyt rohkean ja hyvän vedon pelatessani.(mikä siinä vaiheessa tietysti lohduttaa tosi paljon)
Duunissa oli siis pikkujouluhenkinen pokeri-ilta.  Opin että, hyvillä korteilla kannattaa pelata ja myös huonoilla korteilla kannattaa pelata. Joskus taas ei kannata pelata kummillakaan. 
Sama juttu elämässäkin. Toiset pärjää huonoilla korteilla, toiset hyvillä, ja toiset ei kummillakaan. Ympäri mennään ja yhteen tullaan. 
Viikonloppuna on edessä pakkausta, ullakkoa, pakkausta ja ehkä jos vähän myös pakkaisi. 

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

"Mitä sä haluaisit meiltä?"

Tärkeisiin ja isoihin asioihin kannattaa varata tarpeeksi aikaa. Kuulemma. Muuten voi tulla kiire ja saattaa tehdä hätiköityjä päätöksiä. Tätä logiikkaa käyttäen, olisi ihan hyvä jos ensin voisimme elää yhden elämän, tutustua siihen rauhassa, ja sitten elää toisen elämän ja tehdä sitä koskevat päätökset rauhassa ja tarkkaan punniten.
Juoksin kesken töiden uuteen pankkiin pyytämään lainatarjouksen. Jotta olisin fiksu ja järkevä. Aikataulussahan ei sinänsä ole mitään järkevää, eikä kesken töiden raha-asioiden järjestelemisessäkään mutta näillä raameilla..näillä raameilla.. 
Tilannetta helpotti kun ymmärsin eilen(vasta - tai jo), että pankille voi vain kertoa mitä haluaa, ja he voivat sitten alan ammattilaisina kertoa onko se sitä mitä he haluavat. Alussa ongelmana oli vain se etten tiennyt mitkä ovat haluamisvaihtoehdot. 
Jos aikaa olisi enemmän, ihan mielenkiinnosta haluaisin nähdä miten pitkälle tässä oltaisiin valmiita venymään, ja miten haluttu norpan pikkuruinen asuntolaina näillä markkinoilla olisi. Tänään vain säästin kaikkien aikaa kertomalla mitä minulle on tarjottu, ja kas kummaa,palattuani takaisin toimistolle, sähköpostissani odotti edellistä parempi tarjous.
Jos nyt päädyn tähän vaihtoehtoon, niin ainakin tuntuu siltä etten ole valinnut lainaani aivan tikkaa heittämällä ja täysin ottamatta selvää tarjonnasta. 
"Mutta haluaisin että lopettaisit erilaisten korkovaihtoehtojen tarjoamisen sekä sen hokemisen että "nythän korkotilanne on levoton"(niin on asunnonostajakin) ja käyttäisit oman koulutuksesi ja ammatillisen kokemuksesi asiakaspalveluun, ja miettisit mikä mielestäsi, oman yhtiösi palveluntarjoajana olisi minulle asiakkaana paras vaihtoehto ja tarjoaisit sitä hintaan joka ei ole tingittävissä vaan jo valmiiksi se paras mahdollinen"  Dänks.


Ullakkoa ja pakettia vaan tulee

Eilisen pitkän työpäivän jälkeen paluu Haminasta oli pysähdyttävä. Pää kävi yli- tai ehkä alikierroksilla, ilma sumuinen ja pimeä, vähän niin kuin ajatukset. Ja kun samaan aikaan piti käydä lainaneuvotteluja pomon takapenkillä (ei törkimykset, ei pomon vaan puhelimen välityksellä pankin kanssa), oli olo tosi privaatti.. Mutta jos kerran alan ammattilainen haluaa asiakkaan mutta ei osaa järjestää hommaa paremmin niin norppahan siinä sitten joustaa ja taipuu ja venyy ja vanuu ja.. no niin.
Pakkaamiset on aloitettu. Yksi roskasäkki tuli täyteen hetkessä ja pari kassillista "näitähän mä nyt en ainakaan voi heittää pois" -vaatteita. Olen kehittänyt hyvän metodin. Tehdään kaksi pinoa. Toiseen kierrätykseen menevät, ja toiseen "ehkä vielä säästetään vaatteet". Kun sitten on jatkettu pinoamista pari tuntia, iskee väsymys, ja myös ehkä säästettävät sinkoutuvat kierrätykseen haikailematta. Ja tavaramäärä pienenee. Tästä johtuen olen jo muodostamassa harhakuvitelmaa, että homma on melkein hallinnassa. Enää vain pitäisi oikeastaan tilata kunnon muuttolaatikot, pakata koko asunto, selvittää muuttopäivä, järjestää maalaus, lattiahionta, muuttaa ja ehkä viettää jonkinnäköinen joulukin Loimaalla siinä välissä.. Mutta ullakolla piti piipahtaa mielenrauhankin vuoksi. Piti käydä katsomassa mitä se olikaan syönyt ja montako niitä adoptoituja nojatuoleja, jotka sitten joku sateinen syksy kunnostan, olikaan.. Eikä niitä ollut onneksi kuin kolme. Huh. 
Ullakolle sain myös seuraa. Se oli mukavaa. Ullakon pimeyteen on muutenkin vähän nuivaa mennä yksin kun vaanii siellä kuitenkin jonkun kaapin takana mutta eilisestä tuli myös pidempi tutkimusretki. Tytöt innostuivatkin löydöksistä niin, että pian käy niin että pois heitettävien sijaan, minulla onkin uudessa korissa pari uutta "ihan vain vähän" fiksausta vaativaa huonekalua..
JA vielä tärkeän asiaan, eli PAKETTIIN. BW tuli kylään ihanan pinkin lahjapaketin kanssa ja yhdessä jännitettiin että "onkohan mulla se jo". Eikä ollut!
Olin jo kirjoittamassa, kun vain olisin ehtinyt, siitä että Ystävät hyvät, ei sitten aikuisten ihmisten muistamisia tänä jouluna. Ei vaan ehdi, eikä siinä ole järkeäkään. Ennemmin annetaan toisillemme näitä "ihan muuten vaan, ja täysin ilman syytä" -paketteja, jotka ovat huippu ilahduttavia ja aina yhtä riehakkaan vastaanoton saavia.
Eilinen yllärilahja, Vesa-Matti Loirin joululevy taitaa muuten olla ainoa joululevy jota pystyn kuuntelemaan, ja totta on että kaveri oli vielä kymmenen vuotta suht ookoo kondiksessa. En mä niistä muista biiseistä niin mutta joka joulu sitä vaan jännittää että saako se Tonttu unta vai ei...

lauantaina, joulukuuta 08, 2007

Pörrösukat ja maglite

Asioilla on tapana kasaantua. Välillä tahattomasti ja välillä vain siksi ettei kasaan ole koskettu sen vielä ollessa pikkuruisen pinon alku. Eilen oli kasaantuneen sosiaalisuuden päivä.
Sain joko soiton, meilin tai tekstarin viideltä ihmiseltä joista en ollut kuullut todella pitkään aikaan. Se oli tietysti erittäin mukavaa mutta myöskin "onpa hassua että juuri tänään" -tyyppistä. Mutta ehkä pidempi vapaa tai itsenäistyyspäivän juhlallisuus tai lähestyvä joulu on saanut ihmiset herkistymään yhteydenotoille.
Sain myös kolmen hengen vierasryhmän, joista kukaan ei ollut vähimmäissäkään määrin vieras. Samaisen ryhmän kanssa olimme tavanneet jo tiistaina ja keskiviikkona..ja torstaina...ja siis myös eilen. Ilmassa oli taas Suuren Yhdessäolon tuntua.
Eilinen oli myös lahjojen päivä. Mustat pörrösukat, lyhyet varret, koristeena pieni rusetti JA Chiquita-minimaglite. Hienot lahjat, kumpaakaan ei löytynyt taloudesta aiemmin, ja kyllähän itsellisellä naisella pitää pörrösukat ja maglite olla.

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Itsenäistä juhlapäivää!

Oi Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa,

yön uhka karkoitettu on jo pois,

ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa

kuin itse taivahan kansi sois'.

Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,

sun päiväs' koittaa, oi synnyinmaa.

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle

pääs' seppelöimä suurten muistojen,

oi nouse, Suomi, näytit maailmalle

sa että karkoitit orjuuden

ja ettet taipunut sa sorron alle,

on aamus' alkanut, synnyinmaa.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Tarjous hyväksytty

Välittäjä laittoi tekstiviestin: Myyjä hyväksyi tarjouksesi. Onnittelut!
Loimaannorppa goes Vallila.

Ensimmäinen tarjous

Ensimmäinen tarjous on jätetty. Eikä edes tuntunut missään. Vielä. Missäköhän vaiheessa totuus valkenee? Todennäköisesti ei pitkään aikaan. 
Tai ehkä siinä vaiheessa kun taloyhtiö on oikeudessa ullakkorakentamisen määräysten rikkomisesta, tai kuntokartoituksen yhdessä huomataan että aiemmin tehty putkisaneeraus on teetetty apinalaumalla, tai siinä vaiheessa kun seinänaapuri on alttoviulun jatkokurssilla. (tai siinä vaiheessa kun seumo, uraali, joge ja kimi laittavat ensimmäistä kertaa kakluuniin tulta - "ihan vaan kokeilumielellä")
Nyt sitten vaan odotellaan. Joku sanoi että "on ollut pitkä prosessi" mutta eihän tässä periaatteessa ole vasta hujahtanut kuin muutamia viikkoja. Pidempi pinnaiset saavat puolikin vuotta kulumaan näissä hommissa. Mutta ehkä parisenkymmentä asuntoa on antanut jonkin näköisen kuvan markkinoista tällä hetkellä. Sitäpaitsi eilen palautuivat myös vuokramarkkinat kuvioihin kun olin vielä tsekkaamassa Hesarilla hauskan 52 neliöisen tilaihmeen! Piti käydä palauttamassa avaimet heti jo illalla ettei olisi mielenhäiriössä ottanut sitä. Ilmassa oli pelottavan suurten juhlien tunnetta. 
Mutta eihän tämä vielä ole päättynyt. Viikon loppuun mennessä tilanne voi olla taas täysin eri, tai sama.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Ihmiset junassa

Lähdin Karjaalle lauantaina junalla ja ostin lipun vasta junasta. Koska minulla ollut paikkalippua, menin ravintolavaunuun. En jaksanut ottaa riskiä, että joutuisin vaihtamaan paikkaa Pasilassa, Espoossa ja Kirkkonummella. Hain kahvin.
Ravintolavaunu oli melko täynnä. Minulta kysyttiin kohteliaasti oliko pöydässäni tilaa ja vastasin myöntävästi kolmen hengen miesseurueelle. He eivät juoneet kahvia.
Katselin junan ikkunasta ulos ja kuuntelin heidän jutusteluaan sivukorvalla. Hymyilin kun todettiin kuinka vanhemmat ovat viisampia kuin lapsensa, tai ainakin parempia ajajia, ja miten suomalaiset moukkamaisesti juovat alkoholia Tallinnassa keskellä päivää. Seurue naureskeli ironisesti itselleen omalle keskustelulleen ennen puoltapäivää oluttuopin ääressä.
Tosin heidän puolustuksekseen pitää kertoa etteivät he käyttäytyneet moukkamaisesti vaan nauttivat oluttaan niin keskieurooppalaisesti kuin sitä vaan vois suomalaisen junan ravintolavaunussa tehdä.
Kiitollisena puheensorinasta ympärillä vain istuin ja katselin ikkunasta ohi viliseviä maisemia. Ajatuksilla oli vaikea pysyä kasassa. En osannut ajatella mitä oli edessä, vaikka kuitenkin osasin. Hyvinkin selkeästi ja kirkkaasti. Olin ajatellut ottaa asiat ja hetket niin kuin ne tulivat. Ei kai elämässä oikein muutakaan voi.
Päätin kirjoittaa vielä muutaman sanan mukana olevani kirjan alkulehdille. Ainut kassissani oleva kynä lopetti yhteistyön viimeisen sanan kohdalla. Huomasin töksäyttäväni pöytäseurueelle, "Onks teillä kynää?!". Yleensä sentään pyydän anteeksi kun häiritsen toisia mutta nyt lause vain puuskahti suustani. Ystävällisesti sain lainata kynää. Kiitin ja palautin sen.
Kaksi miehistä lähti ostamaan juotavaa ja jäin kolmannen kanssa samaan pöytään vastakkain. Yhtäkkiä hän totesi "Sulla taitaa olla vähän ikävämpi reissu mitä meillä". Yllättyneenä huomasin nieleskeleväni ja sain vain sanottua "niin". Emme olleet vaihtaneet tätä ennen sanaakaan, ja häivähdyksenomaisesti mietin kuinka vahvasti olemukseni säteilikään. Jollakin tasolla luulin jopa näyttäväni tavallista skarpimmalta.
Olin matkan aikana kuullut että kolmikko treenasi keikkaa varten. Kysyin missä heidän keikkansa on? Vastaus: Loimaalla.
Kävi ilmi että matkalaiset olivat kotoisin Ypäjältä ja Loimaalta, ja heidän Le Grande Shownsa olisi Loimaan Heimolinnassa.
Muut miehet palasivat pöytään, kahvin kera. Ilahduin. Hieno ele. Olin istunut heidän pöydässään mykkänä ja töksäyttäen pyytänyt kynää, ja palkinnoksi tästä käytöksestä sain vielä kahvin.
Muiden palattua pöytään kolminkon puhemies kertoi toisille että olen menossa hautajaisiin. Muut esittivät osanottonsa. Kiitin. En pystynyt sanomaan ääneen että olin menossa jättämään hyvästit pienelle pojalle ja osoittamaan osanottoni hänen perheelleen. Sanat eivät vain tulleet suusta.
Katsoin kaihoten heidän konjakkiaan. Olisin halunnut kulauttaa ne alas yksitellen, jotta tuntisin polttavan alkoholin valuvan vatsaani. Sekotin kahviani ja otin uuden kulauksen siitä.
Puhemies esitteli myös että olen Loimaalta ja siinähän sitten ehdin pikaisesti hehkuttamaan kotiseutua lähestulkoon omieni kanssa kunnes jo tulikin jo Karjaa-kuulutus ja oli aika kiittää seurasta.
Olisin halunnut jäädä junaan. Olisin vain halunnut että matka vain jatkuu ja jatkuu
mutta juna pysähtyi, ja tuli aika jäädä pois, minun asemani oli siinä.
****

Kun sitten puoliyhdeksältä palasin hyppäsin junaan, tajusin että mukanani oli vain pankkikortti, typerällä visa-electron ominaisuudella(mitä en pyytänyt enkä tilannut),ja todennäköisesti liian vähän käteistä. Laskin kiiressä kaivamani setelit ja kolikot ja ymmärsin ettei se voisi millään riittää Helsinkiin.
Juna ei ollut vielä lähtenyt liikkeelle, joten hätäpäissäni juoksin ovelle ja kysyin ulkopuolella olevalta konduktööriltä kävikö v-electron heillä. Ei käynyt. Sitten kysyin että paljonko lippu maksaisi Espooseen, ja samaan hengenvetoon että minne pääsisin kahdellatoista eurolla. Konduktööri teki rauhallisena laskelmia ja kysyi oleellisen kysymyksen että minne minun pitäisi päästä. Vastasin että Helsinkiin mutta todennäköisesti minulla oli vain n. 12 euroa käteistä mukana.
Konduktöörin vieressä seisoi mustassa takissa röökillä nuori mies(ikäiseni). Hän katsoi minua tyynesti ja sanoi että hän antaa minulle viisi euroa, ja sanoi että "maksat sitten jollekin toiselle". Konduktööri puolestaan näppäili hänen vieressään rauhallisena konettaan ja päätyi lippuratkaisuun joka säästi nuoren miehen rahalahjoitukselta.
Kaikki tämä parissa minuutissa, kummankaan hätkähtämättä oven ja laiturin välissä roikkuvaa naista, joka hätäpäissään kyseli hintoja eri kohteisiin. Huomasin ääneni särkyvän. En ollutkaan niin kasassa kuin luulin olevani.
Junassa istuimme vierekkäin. Emme vaihtaneet sanakaan. Junan tullessa Helsinkiin kiitin häntä, ja kerroin hänelle kuinka hieno hän oli. Arvostin että hän tarjosi pyytämättä apuaan, vaikken sitten tarvinnutkaan sitä. Hän vastasi että ei se ollut ensimmäinen kerta, eikä viimeinen kun hän tekee niin. Olimme samaa mieltä siitä elämässä ainut tapa selvityä on jeesata. Ystävällisen ihmisen nimi oli Antti. Luulenpa että Antti elää aika hyvää elämää.

perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Pesukoneet kodeissaan

Se meni sitten yllättävän kevyesti. Luulisin. Kukaan ei hermostunut ja mitään ei mennyt rikki. Luulisin. Koneet saatiin perille, ja oli jopa vaiheittain ihan hauskaa. Täytyy sanoa, että suomalainen mies osaa siirtää pesukoneita. Homma sujui. Ei tullut valitusta, ei kyseenalaistusta. Puheenaiheita riitti, syntyi kevyttä ja hyvin soljuvaa keskustelua. Jopa näppärää ja älykästä. Millään tavalla ei osoitettu, että "kyllähän tässä ollaan täysin orjatyövoimana" vaan tyylikkäästi heilautettiin yksi pesukone kyytiin ja ulos, ja sama seuraavassa paikassa. Tämä kaikki vielä huumorilla höystettynä. Bravo!
Eikä edes lähdetty ovet paukkuen suorilta kotiin vaan juotiin vielä teet ja lasilliset. Tuli hyvä mieli.
Kiitos etu-töölö ja jude. Ja minkki p - katsotaan miten whirpool ja pesupähkinät sopivat yhteen. Ja kiitos Soittajalle, kaikki ajatukset ovat tärkeitä mutta tiedän minkälainen kynnys on soittaa ja kertoa niistä "vieraalle ihmiselle. Arvostin.

Taloon ei ole tulossa putkiremppaa - my ass!

Voisin hyvin aloittaa uuden blogin, ihan vain tätä asuntoprojektia ajatellen mutta koska kaikille projekteilla ei ole alun jälkeen loppua hyvistä aikeista huolimatta, pitäydyn hitsaamaan palasia yhteen tällä areenalla.
Olen jollakin tasolla ottanut ihmeellisen "tyydyn kohtalooni" ja "mikään ei oikeastaan yllätä" asenteen.(tai sitten vaan "sillä mennään mitä on") Ymmärrän että hinnat ovat tällä hetkellä kohtuuttomat ja korot voivat kirmata reippaaseen ylämäkeen. Olen myös saanut eritasoista palvelua, jopa kohtelua, jos asian tiivistäisi yhteen sanaan mutta en ole siitäkään vielä kilahtanut. Yritän edelleen uskotella itselleni että tästä kokonaisuudesta voi selviytyä kuivalle maalle samoilla sulakkeilla mutta ehkä sähkökaapissa jo kytee.
Olin eilen katsomassa Kotkankatu 10 (huoneistokeskus: Kotiavain 734577) ja kuulin taas miten "tässä kunnossa olevaa asuntoa, tällä hinnalla on harvoin tarjolla". No asunto olikin siisti, ihan jees tehty keittiö ja kylpyhuonekin oli remontoitu. Eikä putkistakaan oltu vielä tehty mitään suunnitelmaa. Kysyin tätä jo aiemmin.
No koska yritän esittää edes jollain tasolla järkevää ihmistä niin pyysin nähtäväkseni isännöintitodistuksen, jota ei myöskään tyrkytetty. Siinä kävi ilmi että putkiremontti oli tehty edellisen myyjän aikana ja oli myös rastiettu kohdat ettei kohteessa/tai taloyhtiössä ollut toimeksiantajan tiedossa ollut vesivahinkoja. Hyvä näin. Paitsi että:
Tänään tuli ensimmäinen järkevä puhelinsoitto kyseiseltä välittäjältä, jonka kanssa olimme katsomassa asuntoa. Perinteisen blaadi blaadi blaan sijaan tulikin " ööö..no nyt on käynyt ilmi hieman uusi asioita... kuulimme siis vasta juuri että talossa on ollut useita vesivahinkoja ja putket ovat tulossa todella nopealla aikataululla"
WHAT THE WOK?!
Eilen asunto on ollut unelmien superlottovoitto(tosin kallis sellainen) ostajalle, mutta kun nukutaan yön yli, ja päästään jo iltapäivään saakka, pitääkin ilmoittaa että "ei vaan, aprillia! kyllä tänne tuleekin ne putket". Pulssini ei edes noussut kun kävin tätä Uskomatonta mutta Totta -planeetta keskustelua mutta nyt myöhemmin ajateltuna niin onhan toi nyt JLAUTA ihan tajutonta että yhdet myy täyteen hintaan kämppää minne on välittömästi tulossa putkiremppa, eikä kukaan ole mukaan kuullut että talossa on ollut useita vesivahinkoja.
Anteeksi millä alalla ja millä osaamisella, ja millä moraalilla näitä kauppoja tehdään???
Olenkin tässä miettinyt toisinaan vaihtoehtoisten työtehtävien lisäämistä, ja tuntuu että jopa nykyinen osaamiseni riittäisi kiinteistönvälittäjäksi.
Ja asunnon omistaja. Miten voit olla taloyhtiössä asukkaana/omistajana, ja pysyä samaan aikaan täysin tietämättömänä että talossa on ollut useita vesivahinkoja. Ja jätän nyt siitä vaihtoehdosta vaahtoamisen että asia onkin ollut tietoinen ja myyjä on vain toivonut pääsevänsä asunnostaan eroon hyvällä voitolla unohtaen sen pikkuruisen pahan putkipeikon, ja ne hieman ikävältä kuullostaneet vesivahingot.

Pesukoneprojektia pukkaa

Yritän nyt olla kuullostamatta mikamyllylältä mutta viimeiset kaksi viikkoa ovat imaisseet aimo annoksen energiaa. Omaa ansiostani on tietysti energian palautumattomuus, joka on johtunut täydellisestä liikkumattomuudestani, joka puolestaan on johtunut muka ajanpuutteesta tai ylivoimaisesta väsymyksestä(tai laiskuudesta).
Tänään sitten tuleekin lisäripaus hauskuuteen kun yritetään siirtää kaksi pesukonetta uusiin osoitteisiin. Ei mitään järkeä taas tässäkään hommassa mutta koska kierrätyskeskus ei hae, itsellä ei ole pakettiautoa ja kippari-kallen pinaattia, niin pakko se on pyytää vastentahtoisia vapaaehtoisia auttamaan. Lupasin ikimuistoisen illan, joka ei taas vähän aikaan unohtuisi, ja luulenpa että näin myös tulee tapahtumaan. En oikein itsekään osaa vielä kuvitella mitä tällä kertaa voi sattua!
Ai niin, ja tähän liittyen; jos ihmiset lotraisivat vähemmän veden kanssa ja käyttäisivät hellävaraisempia aineita, ja niitäkin vähemmän, putkistomme olisi paremmassa kunnossa. (huom. luonnontuotteet ja pesupähkinät) Asia alkaa todennäköisesti siinä vaiheessa kiinnostamaan kun -90 luvun taloihin tehdään putkiremontteja ja niistä joudutaan maksamaan. Entisajan putkethan kestivät senkin vuoksi että vedenkäyttö oli huomattavasti pienempää, eikä ihmisen tarvinnut uittaa itseään kymmenessä kemikaalissa tullakseen puhtaaksi(lue: teollisesti-tuoksuvaksi)
ps. eräskin lukija laittoi lauantaiyönä tekstiviestin, vain yhdellä kirjoitusvirheellä, jossa pyydettiin kirjoittamaan Helsingin joukkoliikenteestä, erityisesti siitä näkökulmasta kun kello on jo paljon ja haluaa kotiinsa, eikä pääse. Jos teillä on tähän aihealueeseen liittyviä kokemuksia, niin kommenttiboksissa on tilaa ja käsitellään asiaa laajemmin ensi viikolla!

keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Tähän mennessä

Tähän mennessä olen nähnyt ekan kerroksen "piha yksiön" etelä-haagassa, yksiön pitkähköllä käytävällä Flemarilla, pikku kolmion Vaasankadulla, melkein hyvän kaksion Sturenkadulla,melkein hyvän yksiön Euratiellä, pommipuutalokaksion Kumpulassa, älyttömäksi rempatun puutalokaksion Toukolassa, putkiremppaa odottavan kaksion Käpylässä, ilman suihkua olevan yksiön Harjussa, hassupohjaisen yksiön Kurvissa, liian kalliin isomman yksilön Kurvissa toisella puolella, todella remppakuntoisen mummoasunnon Pengerkadulla, toisen remppaunelman Aleksis Kiven kadulla, "laura asthley-sisusteisen" yksiön Somerontiellä sekä jännästi väritetyn asunnon Karhupuiston vieressä ja katutason alapuolella olevan tilakaksion Kirstinkadulla..
Olen tavannut kuusi eri välittäjää, ja minulla on kaksi kuukautta aikaa löytää itselleni ylihintainen koti.

tiistaina, marraskuuta 27, 2007

Ossille 27.11.2007

Pikku Prinssi

Elämäni on yksitoikkoista. Metsästän kanoja, ja ihmiset metsästävät minua. Kaikki kanat ovat samanlaisia, kaikki ihmiset samoin. Ikävystyn vähitellen. Mutta jos sinä kesyttäisit minut, tulisi elämäni aurinkoiseksi. Oppisin tuntemaan askelten äänen, joka olisi erilainen kuin kaikki muut. Muut askeleet saavat minut ryömimään maan sisään. Sinun askeleesi kutsuisivat minua kuopastani kuten ihana soitto. Ja katso! Näetkö tuolla vehnäpellot? Minä en syö leipää. Vehnä on minulle tarpeetonta. Vehnäpellot ovat minulle aivan yhdentekeviä. Ja se on murheellista! Mutta sinulla on kullankeltaiset hiukset. Olisi ihanaa kun kesyttäisit minut! Vehnä, joka on kullankeltaista, muistuttaisi minua sinusta. Ja rakastaisin tuulen suhinaa vehnäpellossa...

Kettu vaikeni ja katseli kauan pikku prinssiä.

- Ole hyvä... kesytä minut! se sanoi.

- Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulle ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.

- Ei voi tuntea kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä niitä enää ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!

- Mitä minun tulee tehdä?

- Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi...

Pikku prinssi tuli takaisin seuraavana päivänä.

- Olisi ollut parempi palata samaan aikaan, sanoi kettu. Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltäpäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen. Mitä pitemmälle kello ehtii, sitä onnellisemmaksi tulen. Kello neljän maissa alan jo hermostua ja olla levoton; saan oppia onnen hinnan! Mutta jos sinä saavut mihin aikaan hyvänsä, en voi milloinkaan tietää, koska minun pitäisi valmistaa sydämeni... Täytyy olla perinteitä.

- Mikä on perinne?

- Se on myös aivan liiaksi unohdettu käsite, kettu sanoi. Sen ansiosta on jokin päivä toisenlainen kuin muut, jokin tunti erilainen kuin toiset. Metsästäjilläni esimerkiksi on eräs perinne. He tanssivat joka torstai kylän tyttöjen kanssa. Ja se tekee torstaista ihanan päivän! Voin käyskennellä viinitarhoille saakka. Jos metsästäjät tanssivat milloin vain, olisivat kaikki päivät samanlaisia, eikä minulla koskaan olisi vapaahetkiä.

Niinpä pikku prinssi kesytti ketun. Ja kun eronhetki lähestyi sanoi kettu:

- Voi...! Kuinka tulenkaan itkemään.

- Se on oma syysi, sanoi pikku prinssi, en minä halunnut sinulle mitään pahaa, mutta itsehän pyysit, että kesyttäisin sinut...

- Aivan niin, kettu sanoi.

- Mutta nyt alat itkeä! pikku prinssi sanoi.

- Aivan niin, kettu sanoi.

- Mutta silloinhan et voittanut mitään!

- Voitinpas, sanoi kettu, voitin vehnän kullankeltaisen värin

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi
***************************************************************
Sinä suuri pienimies kesytit minut kun leikkikentällä laskit kätesi olkapäälleni vaikka
olimme juuri tavanneet ja vielä muutama minuutti aikaisemmin olit katsellut lippasi alta
ohitseni reippaan miesmäisesti. Mutta kun jo hetken kuluttua ylitimme käsi kädessä tietä,
tiesin että olimme ystäviä. Oli kesä ja aurinko paistoi.

maanantaina, marraskuuta 26, 2007

Kadulla kohdataan

Olin aamulla ylittämässä katua taka-töölössä ja vastaan tuli kaksi muutaman vuoden vanhempaa herrasmiestä joille alkoholi oli maistunut pidempään kuin yhden viikonlopun.(ei, nyt en puhu kavereistani) Toinen sankareista moikkaili kohdalle tullessaan, ja kun hänen yllätyksekseen vastasin, veti kaveri jarrut pohjaan ja tuli pyytämään savuketta. Kerroin etten polta. Tätä hän harmitteli.
Hieman kauemmaksi jäänyt kaveri äityi huutamaan että: " Jätä se huora rauhaan ja lähetään meneen!" Käännyin ystävällisesti hänen puoleensa ja kysyin oliko äskeinen nyt kivasti sanottu. Huutelija meni hämilleen ja korjasi kielenkäyttöään ja vaihtoi huora sanan neidiksi. Voi olla että kumpikin tarkoittaa hänelle samaa asiaa, niin se voi tarkoittaa monelle muullekin, mutta ainakin sävy oli jo toinen.
Huutelija halusi tulla halaamaan ja kertoi että olivat menossa katkolle. Samassa kunnossa oleva kaveri oli tullut saattamaan häntä. En olisi pystynyt kertomaan kumpi oli menossa asiakkaaksi tai kumpi sitä katkoa olisi enemmän tarvinnut. Halasin häntä ja toivotin koko sydänmestäni hyvää katkoa ja menestystä kummallekin elämässään.
Toinen kaveri vielä kysyi toiveikkaana että voisiko hän soittaa jonakin päivänä. Nauraen kieltäydyin mutta toivotovin vielä kaikkea hyvää ja vilkutin ystävällisesti lähtiessäni.
Aamumme olivat erilaisia.

sunnuntaina, marraskuuta 25, 2007

Asuntomarkkinoilta päivää!

Todella minimalistinen päivitys norppa kohtaa asuntomaailmaa kartalta:

Jos olet ostamassa ensimmäistä kertaa asuntoa ja ottamassa ensimmäistä kertaa asuntolainaa, etkä ole kovinkaan lainatietoinen, lainaa kyllä on saatavilla, hyvää palvelua sen sijaan vähemmän. Kun olet harkitsemassa asuntolainan ottamista, ensimmäiseksi kysy ystäviltäsi kenellä on asisasta eniten tietoa/kokemusta, ja pyydä häntä selittämään asia rautalangalla. Alan ammattilainen ja työkseen sitä tekevä ei sitä sinulle tee.

Asunnonvälittäjät.
En ole varma kuka on asiakas. Myyjä vai ostaja, vai kummatkin, vai ei kumpikaan. Välittäjiä pitäisi olla kaksi, yksi myyjällä ja yksi ostajalla, jotta palvelutilanteen saisi kuntoon.
En todellakaan pidä siitä että minulle huomautellaan kuinka tällä alueella pyydetyt hinnat ovat toteutuneet tai kuinka monta tekstiviesti kyselyä myyjän puhelimeen on tullut.
Jos asunto on sillä hetkellä vapaana ja myymättä, niin se on vapaana ja myymättä. Käsittääkseni.
Palvelun taso
Se vaihtelee. Yksi hakee autolla töistä ja lupaa tulla tekemään keittiöremontin, toinen taas unohtaa ottaa yhteyttä ja toimittaa pyydetyt tiedot.
Moni on niin tarkkanäköinen että pystyy kertomaan että silmien edessäsi on kaapit mutta ei kertomaan onko kyseisestä osakkeesta tehty tajouksia, miksi kylpyhuone on remontoitu juuri tänä samana vuonna, miksi seinästä tulee epämääräisiä johtoja, tai että onkohan sähkötyöt mahdollisesti laittomat..
Todella ammattitaitoinen asunnonvälittäjä pystyy myös kertomaan sinulle että yksi asunto tarvitsee vain yhden ostajan. Seikka mitä en ollutkaan kokenut tärkeäksi omaa kotia miettiessäni.
Intonaatio.
Asunnonvälittäjistä tulisi hyviä tämän päivän radiojuontajia. Valitettavasti jo Radio Helsingissäkin ollaan päästy siihen teennäiseen "hyvääää fiiliiiis ja hyvääää settiiiii" intonaatioon ja tämä sama villitys on edennyt "ihana koti sulle" -rintamalle.
Tavallista puhetyyliä arvostavaa asunnonetsijää tökkii. Tekisi mieli pyytää puhumaan niin kuin henkilö normaalisti puhuisi arkisista asioista. Heti samaan hengenvetoon tulee mieleen ettei ehkä haluaisi tietää tätäkään. Mukavaa että oma etunimi muistetaan mutta yhtä suomalaisen luontevasti voisi myös suudella kättä tavatessa. Vähän jarrupoljinta sille "mä oon niiiin luonteva ja läsnä tässä tilanteessa sun kanssa, etsimässä sulle kotia"-heilumiselle.
Ystävät.
Kultaakin kalliimpia. Taas kerran.
"Itse tiedät, itse päätät" on aina hauska sanonta jota usein viljelemme töissä. Varoitus joka toimii aina. Tässäkin se pätee. Itsehän sen nimen käy paperiin sutaisemassa mutta onpa aivan eri fiilis pyörittää ajatuskehää kun muutama muukin ihminen on "ihan vaan kertonut oman mielipiteensä". Onneksi tulee liikuttua itseään fiksumpien ihmisten kanssa. Jengillä on toki muutakin tekemistä vapaa-aikanaan kun juosta pimeässä vesisateessa yhden asuntonäytössä mutta eräskin kolmikko näytti todella sympaattiselta eräässäkin makuuhuoneessa.
Sitäpaitsi, eihän sitä kotia itselleen etsi vaan elämälleen. Tärkein kriteeri on että se ruokapöytä joka piti hakea Kalmilta asti mahtuu asuntoon, ja että ihmiset löytävät sen ympärille. Loppu on sitten hiottavissa.(+ se sohva jolle ystävät jäävät nukkumaan kellon(tai kunnon) ollessa liian paljon tai vähän muualle siirtymiseen)
Ja kun se oma kuningasidea tulee, ja kaksi eri tyyppistä ystävää irvistää sille, ymmärtää ilman päivien pohtimista, että vaihtoehto on niin nähty ja voi siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Eli tuttuun lähtöruutuun.
Ennustus
Ja koska olen ennustaja ja näen tulevaisuuteen, voin väittää seuraavaa:
Viiden vuoden kuluttua asuntojen hinnat laskevat. Vuoden vaihteen jälkeen myyntiajatkin lähtevät pitenemään. Nyt markkinoilla on tavallista enemmän asuntoja ja kiireisimmät ovat jo joutuneet tinkimään huimimmista pyynnöistään. Hinnat saattavat toki vielä nousta ensi vuonna muutamilla alueilla mutta sen jälkeen ne hiljalleen pysähtyvät, ja viiden vuoden päästä ne ovat palautumassa taas hieman järkevimpiin sfääreihin.
Näin.
Muutamassa viikossa olen katsonut noin kymmenisen asuntoa, muutamia jopa kahdesti. Etelä-Haagaa, Käpylää, Vallilaa, Sörnäistä ja Kalliota. + sata tuhatta nettinäyttöä...

jk. en myöskään halua olla turhan tarkka, kun en kerran muutenkaan ole, niin kuin oikeinkirjoitusta paremmin taitavat ovat huomanneet mutta;
Valokuvat huoneistosta
Jos kyse on 145 000 euron arvoisesta sijoituksesta, jonka haluaa realisoida, niin voisiko myös pari euroa uhrata kohteen valokuviin.?
Valokuvat seinien kulmauksista, keittiöpöydän koriste-esineistä, pihalla olevaista puskista, tai omasta vauvasta toppapuvussa ovat toki näkökulmia nekin mutta selkeä, hyvä valokuva huoneesta kertoo enemmän kuin intonaatioonsa ihastunut välittäjä. Ei se niin vaikeaa ole. Vaikka vähän parempi kamera lainaksi, kuvat päiväaikaan, tarpeeksi valoa, ja vähän ajatusta ja keskittymistä siihen mitä kuvasta voi ymmärtää tilaa ennestään tuntematon henkilö.
Ja sen lisäksi voi tietysti räpsäyttää kuvan kissasta söpösti ikkunalaudalla, lumimaisemasta naapurin räystäskourusta tai vaikka kuvan itsestään oman harrastuksen parissa. Sehän on vain hauskaa ja sympaattista.

Kahdet juhlat

Huhu liikkuu että Helsingissä on vietetty lauantaina kahden tyyppisiä juhlia..epämääräisiä välähdyksiä alla:
(täydentäkää vapaasti)


Ryhmä A:n juhlat:

Nähdään kaverin kanssa puolilta päivin ja laitetaan
tekstaria soitetaan muillekin kavereille. Nautitaan kaupunkimaisesta
tunnelmasta, Tornibaarin auringonlaskusta ja Sea Horsen tarjoamasta
muonituksesta. Tarjoilija kuulee puhetyylin ja kysyy kuinka kauan
samaa sukupuolta olevat kaverukset ovat olleet naimissa?
Lennetään ulos yhdestä kodista.
Juhlat jatkuvat toisessa.
Kannetaan yksi tuoliin nukahtanut vieras nukkumaan sänkyyn. Vieras vastustelee
mutta nukahtaakin sohvalle.
Toinen vieras menee nukkumaan sohvan viereen. Matolle. Kello ei
tässä vaiheessa ole kymmentäkään.
Sohvalla ollut vieras alkaa oksentaa. Ei ehdi vessaan.
Mennään vielä kolmanteen kyläpaikkaan katsomaan koiranpentua
ja näyttäytymään uusille ihmisille koska sosiaaliset taidot ovat korkeimmillaan.
Tästä eheytyneenä loppujenlopuksi vielä ravintolaan vaikka elimistossä kiertää
enemmän puhdasta alkoholia kuin normaalisti suonissa virtaava verta.
Seuraavana päivänä esitellään kauniisti lakattuja kynsiä.



Ryhmä B:n juhlat:

Lähetään kutsu ja tulo-ohjeet hyvissä ajoin vieraille.
Kokoonnutaan kauniiseen kotiin jossa on suklaakakkua
ja mansikkaista skumppaa vaahtokarkkeineen. Vieraat
ovat kauniita ja tuoksuvat hyvältä.
Vieraat istuvat sohvilla ja pöydän ääressä. Kukaan ei ole
juonut kokonaista fernet pulloa. Vieraat keskustelevat
iloisesti keskenään. Kukaan ei myöskään soittele kovaäänisiä
"heiiiiiii, missä sä oooooooot?" puheluita muille ystävilleen.
Tilataksit tulevat hakemaan vieraat. Osa vieraista lähtee ajokuntoisina.
Taksiin siirtyvät ovat juhlatuulella mutta kaikki pystyvät muodostamaan
kokonaisia selkeitä lauseita.
Kaikki tuoksuvat hyvältä.
Ravintolassa näytetään ja vaihdetaan keskieurooppalaisia poskisuudelmia.
Kaikki tuoksuvat edelleen hyvältä. Kukaan ei oksenna. Ketään ei kanneta.

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Tuolillani oli paketti

Tuolillani oli paketti. Pinkki, siististi ja huolellisesti kääritty oikea paketti. Siihen se oli vain tupsahtanut. Ei ollut synttärit, ei ollut joulu, ei edes nimpparit ja silti tuolilleni oli ilmestynyt yllätyksellisesti lahjapaketti. Kaunis ja hieno lahjapaketti.
Kesti hetken aikaa ennen kuin avasin sen. Ilahdun aina paketeista niin paljon että pulssin tasaamiseen ja pelkän paketin esittelemiseen menee tovi. Teen sitä nykyään hyvin hillitymmin. En useinkaan enää huutele ja kiljahtele häiritsevästi. Enkä myöskään pakota kaikkia katsomaan ja ihastelemaan pakettiani, ei se tosin haittaakaan jos suurin osa tekee niin. Prosessiosallistumiseen riittää pelkkä huomioiva nyökkääminen, sen jälkeen saa olla rauhassa.
Keskityin irroittamaan pakettitarrat hillitysti. Suoristin selkäni ja laitoin jalkani kauniisti. Kaunista pakettia avatessa on itsekin suotavaa olla siivosti.
Tuolilla odottaneesta yllätyspaketista kuoriutui kirja. Wislawa Szymborskan runokirja! Jos ilahduin paketista, niin ilahduin myös kirjasta. Runoilija oli sama johon olin saanut ensi kosketuksen vasta muutama viikko sitten Juden lukiessa sitä luonani runotapaamisessamme.
Ja niin kuin elämällä on tapana ensimmäinen runo, joka avautui ensi avaamalla kirjasta, sentään ylettyi koskettamaan jotakin:

Joka tapauksessa
(Wszelki Wypadek)

Se olisi voinut tapahtua.
Sen oli tapahduttava.
Se tapahtui myöhemmin. Lähempänä. Kauempana.
Se tapahtui, muttei sinulle.

Pelastuit, koska olit ensimmäinen.
Pelastuit, koska olit viimeinen.
Koska olit yksin. Koska olit muiden kanssa.
Koska olit vasemmalla.
Koska oikealla.
Koska satoi. Koska varjo lankesi.
Koska ilma oli aurinkoinen.

Onneksi siellä oli metsä.
Onneksi ei ollut puita.
Onneksi raiteet, koukku, palkki, jarrut,
ikkunakehys, risteys, millimetri, sekunti.
Onneksi terä oli veden alla.

Seuraus, siitä johtuen, ja kuitenkin , siitä huolimatta.
Mitä olisikaan tapahtunut, jos käsi, jalka,
askeleen etäisyys, hiuskarvan verran
yhteensattumasta.

Olet siis olemassa?
Heti vielä raollaan olevan hetken jälkeen?
Verkko oli yksisilmäinen, ja sinä puikahdit silmän lävitse?

En voisi olla järkyttyneempi ja sanattomampi.
Kuule,
kuinka nopeasti sydämeni lyö sinussa.

Kiitos. En aamulla herätessäni ymmärtänyt tilata seestynyttä viisautta, lohdutusta ja ilkikurista huumorintajua mutta ne löysivät oikean osoitteeseen.

tiistaina, marraskuuta 20, 2007

Asuntoasioista valittaminen loppui seinään kun Tammisaaren sairaalasta tuli viesti, että pieni poika viettää siellä viimeisiä päiviään. Vaikka pienen sankarin tilanne on ollut järkitasolla tiedossa, olen päättäväisesti uskonut johonkin muuhun. Kun viesti kuitenkin tuli,se tuntui hiljentävän kaiken ympärillä. Haluaisin että se ei olisi totta, haluaisin olla paikalla, haluaisin auttaa, haluaisin ettei maailma olisi näin äärettömän epäreilu ja surullinen...
Mitä sanot ystävälle joka viettää lapsensa kanssa viimeisiä hetkiä, viimeisiä päiviä? Et mitään. Niitä sanoja ei ole kirjoitettu, eikä niitä lauseita ole muodostettu.
Mutta soittaa piti. Jos mitään olen oppinut tänä joiltakin osiltaan melko hyisen tuulisena vuonna, niin toista ihmistä ei voi mennä liian lähelle eikä ottaa liikaa osaa silloin kun jotain järkyttävää on tapahtunut. Silloin kuuluu soittaa, ovikelloa tai puhelinta mutta on jättää "toiset rauhaan".
Mietin hetken onko niitä sanoja? Ei. Tietenkään. Soittaako sitä sopivaan aikaan? No ei varmasti. Mutta onko pahempi olla soittamatta ja olla sanomatta niitä kömpelöitä korneja lauseita ennen kuin purskahtaa räkäiseen itkuun ja yrittää takellella lauseitaan kokoon? Huomattavasti. En ole suurin räkäkirjoittamisen fani mutta koska pieni sankari oli itsekin halunnu keskustella mikä on rään merkitys nenässä niin on vain sopivaa mainita sana myös täällä.
Toivon Sinulle rauhaisaa matkaa - Pieni ystäväni, me tapaamme vielä.


Jos voisin henkäistä yhdenkään
raskaan huokauksen puolestasi,
itkeä yhdenkään kyyneleen puolestasi,
kärsiä edes hetken surua ja ikävää puolestasi,
mikä sinua auttaisi ja lohduttaisi,
niin sen tekisin!
Mutta sydämessäni olen ajatuksin luonasi
ja pyydän sinulle apua, lohdutusta ja voimaa.
-Marleena Ansio-

Hyvä työtätekevät naiset!

Onnea tehyläisille ja järjestäytyneelle työehdoista neuvotteluille!
Pelkäsin pitkään ettei järjen valo voita vaan sairaanhoitajat päästetään lakkoon. Samalla nostan hattua myös niille yksilöille jotkan antoivat henkilökohtaisen panoksensa Tehyn työtaisteluun. Irtisanoutuminen on äärinmäisen kova juttu yksilölle joka joutuu miettimään samalla omaa tulevaisuuttaan kuin seisoo yhteisten arvojen takana, ja siinä helposti jää sulake jonkun käteen työtaistelun jälkeen mutta ilman sitä ja Tehyläisten itsensä likoon laittamista nykyistä korotusta ei olisi tullut.
Mutta kestääkö kuntatalous, ojentaako valtio auttavan kätensä? Hallitus lupaa tulla mukaan kuntarahoitukseen vielä vuoden loppuun mennessä aivan erityisellä tavalla. Samaan aikaan hallitus on tekemässä esitystä joka siirtäisi poliklinikka- ja terveyskeskusmaksujen korkotukset itselleen. Korotuksen on arvioitu olevan 16 prosenttia ja se alkaa olla jo tuntuva korotus niille jonka maksukyky on muutenkin heikoilla. Nykyään kuin korotukset ovat kolikoita ne saattavat tuntua henkisesti pieniltä mutta kun ne ennen olisivat olleet seteli, maksajalle se saattaa tuottaa käytännössä vaikeuksia.
Katainen sanoi tänä aamuna että parin vuoden kuluttua alkavat huonot ajat. Sitä odotellessa..
Mutta hyvä että hoitajien tulotaso nousee. Vaikka työ on raskasta ja sitä monessa paikassa tehdään alimiehityksellä, saattaa rahallinen korvaus ja työtaistelun aikana saatu henkinen tuki kansalaisilta tuoda jaksamiseen lisäpontta.

perjantaina, marraskuuta 16, 2007

Pyörävaras Helsingin Viikissä



Toista ihmistä pitäisi kunnioittaa mutta myös toisen ihmisen omaisuutta pitäisi kunnioittaa. Löydetyt tavarat pitäisi toimittaa löytötavaratoimistoon eikä ottaa omaksi, ja varastaminen on varastamista vaikka se tapahtuisi missä olosuhteissa ja tavara olisi "vain löytynyt" jostain.
Mutta nyt iski taas pyörävaras. Todellakin tiedän miltä tuntuu kun oma pyörä lähti tänä kesänä, ja pää oli hajota harmitukseen mutta vielä enemmän hitsasi kun ystävän superpyörä lähti voron matkaan, eikä vakuutusyhtiö muistanutukseen sanoa että jos pyörä on kalliimpi siihen pitää ottaa erikoisvakuutus tietyn summan jälkeen. Nooh, kyllähän sitä alan ammattilainen saattaa palvelutilanteessa unohtaa sanoa kaikenlaista. (tarkistakaa vakuutuksenne)
Mutta nyt siis pyörävarkaus tapahtui keskellä päivää :

Meiltä varastettiin pyörä Helsingistä Viikistä Eviran pyörätelineestä keskellä kirkasta aamupäivää perjantaina 16.11.2007. Pyörä on vanhan mallinen mustaksi maalattu jopo, jonka tangot on kromin väriset. Maali on hieman kulunut ja alta pilkottaa alkuperäisväri punainen. Pyörässä on musta satula ja valkoinen pieni pyöreä etuvalo, joka on rikki. Pyörä oli lukittu! Pyörä ei ole kallis, mutta se on hieno ja sillä on päässyt eteenpäin. Nyt ei pääse.

Varkaus sekä varas tallentui valvontakameralle. Tunnistatko sinä hänet?! Tai jos näet kuvailemani pyörän, ilmoita meille ja kerro asiasta tutuillesi.

Hanna 050-3669906
Sami 050-5672955

Aurinko pilkahtelee ja asunnot liikkuvat - ja eivät

No nyt oli heti kauniimpaa kun aurinko vähän pilkahteli harmaiden pilvien keskeltä ja maahan oli tullut lunta. Mieltä ja varpaita lämmittivät myös eilen hankitut uudet saappaat, jotka kieltämättä ovat käytännöllisemmät mitä ne liukkaahkot kesäkengät mistä sain jo huomauttelua.(tosin eivät ne olleet mitkään kesäkengät vaan ehkä hieman jännemmin leikatut syyskengät)
Aamubussissa tuli myös pitkästä aikaa kohtaaminen. Metrin päässä seisoskeli viime pääsiäisperheen Antsukka, jota en meinannut tunnistaa koska kaveri oli leikkauttanut hiuksensa! Tästä hämmentyneenä en kehdannutkaan alkaa aamubussissa huutelemaan, vaan varmuuden vuoksi soitin ensin metrin päässä olevan kaverin puhelimeen, jotta varmistuisin henkilöllisyydestä enkä mokaisi itseäni. Kauheaa miten tämä yhteiskunta rajoittaa sosiaalista ja vapaata käytöstä. "Ollaan nyt hiljaa ettei ihmiset katso". Ensi kerralla lupaan kiljaista.
Oli kuitenkin kiva nähdä pitkästä aikaa ja hyvin samantyyppisten asioiden kanssa painittiin, asuntoasiat päällimmäisenä. Ja melkein yhteen ääneen sanottiin että "minne muutetaan". Harmi ettei Antsukka pyörinyt jaloissa silloin kun etsimme yhteisasuntoa..siinä olisi pojalla ollut kiva tulla kotiin kun olisi ollut ruoka pöydässä ja pullan tuoksu ovella vastassa...

Ja mitä kuuluu asuntorintamalle.. Tänään aamulla ilmoitin nykyiseen taloyhtiööni etten ota samasta talosta vapautuvaa vuokra-asuntoa(mikä olisi ollut helppoa ja järkevää) vaan etsin muita ratkaisuja. (muita, mitä?..ööh, ja kello tikittää tiimalasissa, kolmen kuukauden päästä pitää olla jossakin muualla) Eilen näin myös ihanan asunnon Sturenkadulla. Vaikka Kallioon takaisin muuttaminen ei ollut listallani ihan ykkösenä, oli eilinen asunto todella kiva. Kun ihmisellä on makua, niin se heijastuu jo eteiseen astuessa. Ja näin jo itseni sekä temppukerhon, runokerhon, skk:n, maikkiksen, helmin ja vannin ja mairen, ja juoksukerhon, drinkkikerhon ja muuten vaan kerhon hengailemassa asunnossa MUTTA silti taustalle jäi nakuttamaan vahva ajatus siitä, että on lopetettava tämä huiniminen muiden ihmisten asunnoissa ja kasvettava aikuiseksi, ja ostettava se oma asunto.(miksi asunto pitää omistaa? miksi auto pitää omistaa? miksi ihmisen yleensäkään pitää omistaa?)
Ja sitten soitto Sturenkadulle ja käännösten kautta kiva asunto ystävälle. Nyt on hyvä vire. Asiat loksahtavat paikoilleen isossa kokonaisuudessa, vielä kun saa hiottua omankin mikrotalouden kuntoon niin voi taas hengähtää.
Oli siis kaksi oikein hyvää vaihtoehtoa ratkaista asuntoasia mutta päädyin valitsemaan sen tyhjän kortin. Jeeeeee!
Ja asiasta viidenteen;

Aamubussiin astuessani päässä soi Dingon Hämähäkkimies. Mielelläni tietysti kirjoittaisin että kohtaus Carmen oopperasta mutta ei. Dingon Hämähäkkimies.
Muistatteko ensimmäisen levyn kappaleet:
1984
KRÄLP 15
Levoton Tuhkimo
Apinatarhaan
Sinä & Minä
Aino
Pistoolisankari
Lähden taas
Hän on se
Lakatut varpaankynnet
Huumeita Japaniin
Lähetyssaarnaaja
Jokainen aamu

Sen sijaan töissä soi parhaillaan Tykopaatti ja juomaripoika. Iiiiihan ygöstä. Koko posse suosittelee!

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Runollista iltaa

Oli taas miellyttävää lukea runoja vaikka aika hujahti ohi niin, että hyvä kun jokainen sai kirjansa avattua. Puhetta olikin että ensi kerralla viikonlopuksi, eihän tässä ehdi mitään, ja vielä vaikka teeman kanssa tai omilla runoilla. Ihan en ymmärtänyt miten se retriittiharjoitus toteutetaan samanaikaisesti mutta se selvinnee vielä myöhemmin.
Ns. "runoiltoja" on naureskeltu aina. Harvakseltaan niitä on tullut järjestettyäkin mutta viime aikoina sille on tuntunut löytyneen tilausta.
Ja mielenkiintoista millaisen palauttaan se saa jos joutuu kertomaan iltaohjelmastaan. En oikeastaan tiedä mitään muuta harrastusta tai ajanviettotapaa joka olisi saanut aikaiseksi vuosien mittaan yhtä paljon hörähtelyä, ja yleensä kuulee myös kysymyksen " ai juottekse sit myös punaviiniä". Nooh, ehkä lasillisen sherryä.. Mutta harvoin kukaan on huudahtanut että "oi kuinka ihanaa, saanko tulla mukaan". Tai että "onpa todellakin mielenkiintoista, mitä suosittelisit". Tosin ei siihen ole koskaan kuolemanvakavasti tarvinnut suhtautuakaan.(paitsi tällä kertaa kun espoon lapsosia jännitti runovalintansa)
Tänään kuultiin sekä Eeva Kilpeä, Wislawa Szymborskaa, Edith Södegrania ja Marjo Isopahkalaa. Paljon syntyi keskustelua. Taas ajan pohdintaa, sukupolvikysymyksiä ja naisen asemaa. Onko Teheranissa nainen onnettomampi kuin länsimaassa? Ja miksei meidän sukupolvi vallannut Vanhaa? Tai että onko rakkaus ainoaa lepoa? Kulkeeko onni ohi läheltä? Tai onko Eeva Joenpeltoa lukeva mies putkassa saparot päässä hevari?
Loppuun piti kevennykseksi lukea vielä pätkiä Heli Laaksosen Sulavoi kirjasta(koska jostain syystä päädyimme keskustelemaan ennen kotiinlähtöä kauhukokemuksista ja liian aikaisin luetuista dekkareista). Ei siitä sen enempää mutta murre voi joko alentaa tai nostaa rimaa.

ja ps. gallup: Moniko on lukenut peruskoulussa Kymmenen pientä neekeripoikaa kirjan?

Tuntematon Sotilas ja Ihanaa Leijonat, Ihanaa!

Eilisen Tuntemattoman Sotilaan esitys herätti monia tunteita, ja jakoi niitä myös katsojien kesken. Hyvä että herätti. Sulattelemiseen menee vielä aikaa. Menin esitykseen avoimin mielein, tuplaespresson vahvistamana, sillä on kestämätöntä olla väsyneenä teatterissa.
Esitys oli yllättävä, eikä pelkästään siitä syystä että pesukoneet esittävät venäläisiä. Asia tuli ymmärretyksi niinkin, eikä viesti jättänyt tulkinnan varaa. Itse tarinahan oli tuttu ja sota ei vuosien kuluessakaan kaunistu.
Yllätykset tulivat tyylikeinoista tuoda ajankuvaa mukanaan. Se miten kenenkin mielestä valinnat kantoivat herätti juuri sitä ristiriitaisuutta. Osan ryhmästämme mielestä esitys oli täysin p***a, erään mielestä taas melko hyvä, erään mielestä todella hyvä ja erään mielestä pitkä mutta paljon hyviä juttuja. Itse olin fiiliksissä siitä miten en tällä kertaa jäänyt koukkuun johonkin harmittavaan yksityiskohtaan vaan sain esityksestä irti monenlaisia juttuja. Välillä istuin itku kurkussa kyyneleet silmissä(vieruskaverin kurkkiessa kännykkää) ja välillä repesin aindosti nauramaan täyteen ääneen.
En ollut osannut odottaa niin vahvaa audiovisuaalisuutta ja käsikamerakuvausta esityksen aikana, vaikka en menkään teatteriin katsomaan televisiota, kiinnosti nähdä miten tarinaa voidaan viedä eteenpäin kahdella eri tasolla.
Vaarana tosin kaiken ryskeen ja välkeen keskellä on että varsinainen näytteleminen jää taka-alalle mutta toisaalta sitähän yhteiskuntamme edustaa tällä hetkellä. Hiljaisuudelle ja yksilön äänelle ei jää tilaa kun tila ja paikka täytetään tyhjällä melskeellä.
Huomasin myös, että Jokelan tapahtumat olivat jättäneet alitajuntaan jälkeensä. Pistoolilla tähtäily, sekä selän takaa kuuluvat kiväärien latausäänet eivät jääneet huomiotta. Tuli melkein mieleen että "onko tämä nyt oikein sopivaa" ja hetkellisesti ettei aseilla pitäisi leikkiä edes näyttämöllä. Mutta eihän sodallekaan ole sopivaa hetkeä, eikä sille järjettömyydelle mikä siihen liittyy. Esityksessä oli myös kohtaus jonka olin mielläni jättänyt katsomatta mutta ymmärsin ettei silmien sulkeminen elämässäkään poista siihen liittyviä elementtejä.
Esitys oli vielä kesken. Ensi-iltaan on kaksi viikkoa. Tulee olemaan mielenkiintoisa minkälaisen vastaanoton Tuntematon Sotilas tulee saamaa ehkä konservatiivisempaan eri sukupolvien keskuudessa.
Onko siitä sitten sukupolvisodan sytyttäjäksi..itse en kohdannut teosta eilen niin. Vaikka välillä näytettiin takapuolta, ammuttiin muumimammaa tai heiluttiin lätkäfanfaarin hypnotisoimana.

"Väinö Linnan syvää, viisasta, rakastettua ja rauhallista epiikkaa vasten asetetaan aikamme kasvot, sen pulssi ja arvot. Törmäys on väistämätön, kitkaa ja vääntömomenttia syntyy niin että kipinöi ja ryskyy."
Kristian Smedsin, Tuntematon Sotilas, Kansallisteatteri

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

Lunta turuille ja toreille!

Hyvä hyvä, lisää vaan lunta! Saisi tulla alkajaisiksi vaikka tollaset puolitoista metriä, ja lähdetään siitä sitten rakentamaan lopputalvea. Ensinnäkin laudan kanssa olisi hauska päästä iltamäkeen, ja toiseksi, eikä yhtään pienempänä innostajana, korkkaamattomat murtsikkasukset odottavat käyttäjäänsä! Viime talven lumet kun hävisivät samana viikonloppuna kun sukset tulivat kotiin mutta ehkä tänä talvena ehtii ottamaan nekin kilometrit kiinni.. Mistäpä tuli mieleen, että saattaisi olla hyvä idea tallustella monoilla parina iltana pitkin asuntoa.
Valkean mukana myös kaupunki näyttää kauniimmalta ja ulkoilu saa ihan uutta puhtia!

Aikuinen eli imago

Eläimistä ei ole ollut puhetta toviin näillä riveillä. Nyt talven tullessa onkin hyvä aika miettiä talvehtivia eläimiä ja esim. perhosia! Kyllä, perhonen on juuri sopiva eläin näin marraskuuksi mietittäväksi.
Tiesittekö että perhosia on yli sata tuhatta eri lajia? Tai että suomessakin on niitä kolmisentuhatta? Minäpäs en tiennyt. On tullut liian vähän ajateltua perhosia. Enkä tiennyt muuten sitäkään että perhosista noin 80% lentää öiseen aikaan.
Sen sentään muistin että perhosella on melko vaikuttava muodonmuutos elinaikanaan, jonka viimeisen vaiheen luomiseen moni tämän päivän ihminenkin voi samaistua. Muutoksen vaiheethan ovat muna, toukka, kotelo ja aikuinen eli imago.
Ja mitäs ne perhoset sitten söivätkään? Käsi ylös, kuka muistaa?
Kaikki perhosethan eivät syö ollenkaan, koska niillä ei ole suuta tai ruuansulatuselimiä. Mutta lajikkeesta riippuen esim. murskattu banaani kelpaa, tai appelsiiniin siivut. Vettä voi antaa sormenpäälleen tempaamastaan vesipisarasta. Perhonen on kuulemma perso myös makealle punaviinille, jota voi perhosille tarjota vaikka kostutetusta keittiöliinasta.
Ja jos nyt kiinnostuit perhosista tai haluat ensi kesänä loistaa todellisena tietäjänä, Suomen perhostutkijoilla on oma lehtikin: Babtria (4 numeroa vuodessa).
No niin, onpas mukava mieli nyt kun me kaikki tiedämme perhosista enemmän.(paitsi jos joku perhosharrastaja eksyi näille sivuille, jolloin kaikki oli jo entuudestaan aivan perussiipienhavinaa)
Sitäpaitsi kerrassaan oivallisia perhoslajikkeita näin maanantai-iltaan mielestäni ovat:
piippopaksupää, ruostenopsasiipi, amiraali, lauhahiipijä tai vaikkapa morsiusyökkö!

Linkkivinkkejä:
Keskisuomen perhosia
Kotipihan perhosia (tästä on ehkä helpoin aloittaa muistin virkistäminen)
Luontoliiton perhostietoa

Ja siis mihin tämä kaikki liittyi. Ei mihinkään niin kuin aina, paitsi ihan ohuella siiven iskulla siihen että kurssille piti kirjoittaa runoja, ja yhteen niistä kirjoitin perhosesta. Tai ei se perhonen ollut mutta jotain sanaa piti käyttää, ja perhonen nyt kuullosti vain niin...perhoselta.
Tajusin myös etten ole kokenut niitä kovin kiinnostavina(anteeksi vain perhoset) ja että piti kurkata perhostelun taakse ja selvittää mitkä ovat ne tekijät(ohuiden siipien lisäksi) jotka saavat ihmiset kirjoittamaan perhosista. Perhonen on myös suosittu tatuointikuva, liekö siksi että CHO CHO tarkoittaa japaniksi perhosta – sielua, jota ei voi vangita.(tai siksi että toinen mitä tatskaaja on osannut tehdä on ollut tribaldi hauikseen)

Ilon kautta viikkoon

Terveisiä Loimaalta. Eräskin isäpuoli oli uskotellut että kotikkonnuilla on ennen näkemättömät kinokset mutta kasvihuoneilmiö oli iskenyt ennen saapumistani, ja maa oli yhtä paljas kuin täällä ruuhkasuomessakin.
Mutta vierailu meni hyvin. Ehdin bussiin perjantaina minuuttia ennen sen lähtöä.. Bussi oli tietysti täynnä, ja meidät "ylimääräiset" siirrettiin toiseen bussiin. Ja koska yksityisautoilijat olivat päättäneet olla välittämättä bussikaistoista, kaupungista ulospääsemiseen meni ylimääräinen tunti.
Loppujenlopuksi saapumiseni vilja-suomen keskukseen oli myöhässä vain tunti viisitoista minuuttia. ExpressBuss indeed.. Jos hyviä puolia haetaan, sain sentään itse madella liikenteessä lämpimissä sisätiloissa, toista oli niillä jotka esim. Ikean pysäkillä odottelivat tunnin verran bussia saapuvaksi räntäsateessa..
Pikavierailu kolmivuotiaan kummitytön luona oli taas hedelmällinen. Lahjaksi annettu kaulakoru oli nyt erittäin mieluinen. Upeaa(ja pelottavaa) millaiset teatraaliset lahjat ja draamankaaren tajun nuori neiti jo omaa. "oiiih, minä olen aina halunnut juuri tällaisen"; ja repliikin lausuja pitää samaan aikaan kättään ylevästi kaulallaan..
Ja sitten sitä miesten juhlaa. Isäpuolenpäivän kunniaksi tein historiallisesti lounaan. Meitä kaikkia jännitti kovasti. Ruuan pitää kuulemma olla ruuan väristä ja tästä syystä esim. alkuruuaksi aiottu tomaattikookoskeitto jäi tekemättä.
Päädyin kyllä myös värikkääseen mutta enemmän närppimisen varaa jättävään ratkaisuun.
Alkuruuaksi laitetut mansikat, vesimeloni ja maissi taisivat jollakin tavalla upota, koska hävisivät lautaselta ilman suurempaa valitusvirttä. Jostain kumman syystä juuri meloni nousi suosikiksi. Tutkimattomat ovat suomalaisen miehen makuhermot..
Pääruokaan mentiin myös turvaratkaisun kautta. Grillimaustetut lohkoperunat ja tonnikalapihvi oli lähestulkoon varma valinta, tosin äiti viisaasti varoitti viime hetkellä ettei sitten mediumia, koska muuten jää ruoka lautaselle. Juhlinnan kohde oli yllättynyt että pihvikin voi olla kalaa.(Kyyyyllä!) Pannulla oli lähestulkoon ylipaistamisen merkkejä mutta olen sen keittiökunnanedustajia, että asiakkaan kuunteleminen on tärkeää, ja makuaistin kouliminen tapahtuu jossain muualla kuin henkilön omassa ruokapöydässä rauhallisena pyhäpäivänä..
Tosin sankari itse joutui juoksemaan perunat haarukassa ruokapöydän ja television väliä kun Palander oli juuri laskemassa. Ruokailija kylläkin palautui aina pöytään, joten oletan että antimet olivat kelvolliset. Äiti-parallahan kyseissä showssa on aina tiukimmat oltavat. Aina saa pelätä kumpi tekee jotain enemmän väärää ja kummalla menee isommin hermot, ja taas on tunnelma pilalla. :)
Paluu kaupunkiin tapahtui pehmeälllä laskulla sukulaiskyydillä. Enon ja serkun kanssa koukattiin jännittävästi Veikkolan kautta, eikä yksikään autossa mukana ollut vieläkään ole oikein selvillä mitä siinä tapahtui..
Maanantai alkoikin sitten jo mukavassa räntävesisateessa bussikuskin kiukutellessa. Oli vaikea pitää fiilistä yllä vaikka olen päättämällä päättänyt, että tähän viikkoon mennään ilon kautta. Aamulla on harvinaisen paljon vaikeampaa sulattaa volyymin nousua ja epäkohteliaisuutta. Voi kun me ihmiset oppisimme esittämään asiat kohteliaasti. Ei tarvitse överilässyttää mutta käytöstavat tekisivät arjesta kaikille mukavampaa. Harva ihminen tukkii bussin käytävää tahallaan, joten asiasta voi tehdä kehittämisehdotuksen miellyttävinkin sanakääntein.
Ilon kautta tarkoittaa sitä että tänään on hyvä päivä.Ja huomennakin on hyvä päivä. Ja ylihuomenna. Ja..ookoo, pointti tuli jo varmasti selväksi. Ihmiset ovat mukavia, elämä hymyilee, kiva kun on pajon vaihtoehtoja, saa olla töissä ja tehdä juttuja!
ps. myöhäiset onnittelut Andulle ja Caiukselle ensimmäisen hääpäivän johdosta! Vuosi sitten oli ihan huippuhienot ja kivat juhlat!

torstaina, marraskuuta 08, 2007

Freak-a-Zo! ja hemoglobiini 127

Pienen sattuman kautta kävi tänään niin, että torstain runotapaamisemme vaihtui nykytanssiesitykseen. Valinta oli vaikea. Runoilua oltiin odotettu jo alkusyksystä lähtien ja saatu vihdoin päivä sovittua, ja sitten tarjoutuikin mahdollisuus päästä katsomaan nykytanssia, joka on yksi eräänkin bloggaajan suokkari.
Onneksi vähemmistödemokratia päätti että mennään katsomaan kenraalia, joka osoittautui parhaaksi pitkään aikaan! Arja Tiilikaisen Freak-a-Zo:ta kannattaa mennä ehdottamasti katsomaan Kaapelille! Kolahtaa myös "ei niin taiteellisille tanssin ystäville".
Erilaista, rohkeaa, reipasta, raivokasta, kaunista, herkkää.. Esitys lupaa epäsovinnaisuutta ja pakkomielteitä. Sitä se myös tarjoaa mutta kuitenkin kiinnostavalla, humoristisella ja jopa viihdyttävällä tavalla, silti uskottavasti. Voittaa puuduttavan jenkkileffaillan mennen tullen!
Kannattaa varata lippunsa pikaisesti ja mennä vaikka isommalla kaveriporukalla, yllätys on varmasti miellyttävä. Ja suositellaan 18 vuotta täyttäneille..
Ennen esitystä kävimme luovuttamassa verta Yrjönkadulla. Sitäkin kannattaa tehdä kimpassa. Samalla voi kehua kavereidensa takit ja kampaukset. Homma sujui hyvin vaikka tällä kertaa vereni suostui vaivoin virtaamaan pussiin, vaikka viimeksi pulppusin ennätysvauhtia! Niin sitä verikin virtaa vaihdellen. (ps. samalla haastan kaikki vakilukijat käymään verenluovutuksessa vielä tämän vuoden puolella - kuittauksia otetaan vastaan näillä sivuilla). Mukava henkilökunta ja hyvät leivät. (sekä liha- että kalavaihtoehto)
Ja saanko kommentoida, että on aivan mielivaltaista ja järjetöntä, ettei verta saa luovuttaa jos on asunut englannissa puoli vuotta tai on gay. Kun veri kuitenkin testataan, ja ihmisille annetaan myös kyselykaavake jolla rajataan riskiä, niin eikö olisi vuonna 2007 mahdollisuus antaa ihmisen auttaa toista ihmistä seksuaalisesta suuntautumisestaan huolimatta. Tai että vastaanottaja voisi merkitä sairaalakorttiinsa että "otan vastaan myös samasta sukupuolesta pitävien verta". Käsittääkseni HIV-tartunnathan ovat olleet huimassa kasvussa juuri heterosuhteissa. Koska kasvua on lisännyt erityisesti Venäjälle ja Viroon suuntautunut seksiturismi, niin pitäisikö verenluovutus kieltää näissä maissa käyneiltä heteromiehiltä..?
"Virolaisten kanssa viime vuonna tehty tutkimus osoitti, että seitsemän prosenttia tallinnalaisista prostituoiduista on hiv-positiivisia. Suomalaiset ovat heidän palveluidensa kolmanneksi suurimpia käyttäjiä" (Kaleva.plus.kotimaa)

Jos olet viime viikkoina havainnut että kirjoitukseni ovat jollakin tavalla nuivia, ja ehkäpä jopa aneemisia, syykin selvisi. Hemoglobiini on laskussa. Ja kuulemma "varastojen vähyys" voi olla vielä alhaisempi, kuin numero 127 antaa ymmärtää, joten reipas terveydenhoitaja pamautti minulle pari rautatablettipakettia mukaan kotiinviemisiksi. Nyt odotetaan vain että rauta alkaa imeytymään, niin eiköhän ala jututkin taas verevöitymään. Sitä odotellessa.

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Murheellinen päivä.

Hiljaiseksi vetää.
Tänä aamuna keskustelimme metrossa siitä miten jos alle nelikymppinen kuolee traagisesti niin asiat jäävät aivan kuin kesken. Silloin emme vielä tieneet mitä iltapäivä toisi tullessaan. Ja vielä paljon nuorempien elämä todellakin jäi kesken. Epäuskoisuuden jälkeen tulee ällistys siitä miten sekaisin kaveri on ollut jo ennen tekoaan. Nettisivut täynnä oman ylivoimaisuuden ja darwinismin buustausta ja aseen kanssa heilumisvideoita. Palapelista on puuttunut useampi palanen.
Nuori mies on voinut huonosti, eikä asiaa ole huomattu tai siihen ei osattu puuttua. Pahoinvointiin, huonoon oloon ja masennukseen ei suomessa vieläkään osata puuttua, vaikka se on kansantautimme. Nyt se alkaa oireilla voimakkaammin nuoremmissa ja nuoremmissa. Tänään tuli valitettava ääriesimerkki siitä miten syrjäytyminen ja huonovointisuus voi nuoressa saada aikaiseksi.
Mutta mikään ei muuta sitä seikkaa että tuleva joulu on uhrien perheissä mustaakin mustempi. Surullista ja niin turhaa.

maanantaina, marraskuuta 05, 2007

Voi elämän kevät ja kukkapylväät! Maisemanvaihdos ja hyppäys eri kulttuurin keskelle katkaisi hyrräpyörän kehänkierron oivallisesti. Edellisestä reissusta on jo tovi, saatika sitten ns. lämpölomasta mutta myös paluu tuntuu eksoottiselta.
Matka lentokentältä kotiin oli hiljainen. Hyvin hiljainen. Jos ympäristönvaihdos kesti tajuta hetken aikaa mennessä, meni siihen tovi myös palatessa.
Sopeutuvaisena ihmisenä en haluaisi päivitellä liikaa vallitsevia olosuhteita, ainakaan sellaisia mihin en voi vaikuttaa, ja sää taitaa olla sellainen. Mutta koneen laskeutuessa, ja viikon hieman pehmeämmissä olosuhteissa viettäneenä, oli marraskuun rahiseva pimeys yllättää. Melkeinpä jopa kampittaa. Kelit eivät enää tähän vuoden aikaan Tunisiassakaan ole helteisen polttamat mutta hyvän viikon sattuessa pehmeän lämpimät niin kuin kulunut viikko.
Äkkiloma Hammametissa kului nopeasti, niin nopeasti etten edes golffaamaan ehtinyt. No ensi kerralla sitten. Vaikka haastepassi takataskussa.
Kun Prepe kysyi mitä lähdin hakemaan, niin en ainakaan elämänkumppania, savikuppeja tai vatsatanssiasua. Tunisia matkakohteena ei edes tullut mieleen mutta kun tarjonta/hinta/kysyntä sattuivat kohtaamaan, homma oli siinä.
Itseasiassa en edes halunnut Tunisiaan mutta tuntien itseni ja oman suppeuteni, käänsinkin haluamattomuuteni tavallaan haluamiseksi, jotta näkisin paikkoja joita en näkisi jos tekisin niin kuin haluaisin. Loogista eikö?
Siis Tunisiaan.
Aika tuntui katoavan jonnekin lepäämällä, lukemalla, mestoihin tutustumalla ja pieni vatsatautikin vei osan ajasta, ja sitten olikin taas maanantai! Hyvä kun ehti kolme kirjaa lukemaan, hieman ruskettumaan, syömään kolme kertaa päivässä aivan liian hyvin katetun aterian, ihmettelmään Välimerta ainakin kahdeksan kertaa päivässä, käymään ratsastamassa ja melkein putoamassa, kirimään taksilla kiinni yhden retkibussin, kuuntelmaan parit oopperalaulannat, heittämään päiväretken pääkaupunkiin ja saamaan jonkinlaisen historiakertauksen siitä miten foinikialaisten ja roomalaisten kähinät nyt siellä Kartahgon muureilla menivätkään. Kaiken kaikkiaan ihan kelvollinen saldo viikolle, jonka tärkein tavoite oli vaihtaa maisemaa ja levätä. Sen lisäksi oli erittäin virkistävää viettää viikko verrattain modernissa arabimaassa, jonka kehitystä tulee olemaan mielenkiintoista seurata myöhemminkin.

perjantaina, marraskuuta 02, 2007

Assalamy Alaykum Ystavat!

Silta varalta etta jotain kiinnostaisi niin kaikki on sujunut yllattavan hyvin, ja kelit ovat olleet jees. Pariakymmenta ja puolipilvista seka yksi kunnon uima-allas paiva. Paikka on muutenkin yllattanyt positiivisesti. Tosin odotuksiakaan ei ollut. Vasta koneen laskeuduttua valkeni, etta reissussahan sita ollaan.
Koska nappaiston kirjaimet ovat osittain eri paikoissa: paatan raportini taalta Hammametista epatavallisen lyhyeen. Terkkujaaa!

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007

Räjäytä dynamiitilla - vedä sata lasissa hallitusti

Kun odottaa ylittävänsä itsensä, on riski että kokee pettymyksen eikä yllä edes keskitasoonsa. Tänään taisi käydä molemmat. Ylitin koska yritin, ja taisin myös alittaa koska en ollut treenannut. Tosin tänään esitykseni palaute ei enää pyörinyt kannettavan tietokoneen ympärillä, myös vaatteni ohitettiin. Sisältöön ei silti puututtu mutta energiaa kuulemma oli. Voin vaan toivoa ettei se ole kokonaiskuva jota edustan..
Mutta olipa hyödyllinen ja hauska viikonloppu. Niin kuin oli edellinenkin.
Ääniharjoituksia, skarppausta, rentoutumista, heittäytymistä, riskejä, seivailua, virittäytymistä, tarkkailua ja vaikka mitä muuta. Hommat pitää vain tehdä. Mikään ei valmistu ja missään ei kehity jos sille ei uhraa aikaa, aikaa ja aikaa.
Kehon- ja äänenhuolto on helppo selittää ja ymmärtää mutta myös oma mielikuvitus ja tunteet tarvitsevat huoltoa. Nopeus, uskallus ja tarkkuus saattavat kaivata hiontaa. Kun oma ongleman ratkaisu on usein "räjäytetään dynamiitilla" tyyppistä hienomekaniikka, teki hyvää käydä välillä sovittelemassa palasia herkemmälläkin asteikolla. Ei tarvitse vetää sata lasissa päin seinää jos hidastaa ajoissa ja hallitusti. Seuraavalla suoralla voi kuitenkin taas kiihdyttää.
Mutta jottei nyt kuullostaisi niin ankealta, itsekriittiseltä ja nuivalta niin fiilis alkaa nousta. Huomenna kone lähtee Tunisiaan ja toivottavasti norppa sen mukana. Tuuletus on yleensä alkanut vasta koneessa koska näinä vuosina kaikki vaihtoehdot on nähty. Myöhästytty koneesta, kone onkin laskteutunut väärään maahan, jatkolento on peruttu tai lipuissa ollut väärä aika. Tai sitten se tuttu "lukitsen itseni pois asunnostani ja ryntäilen pitkin kotikatua kiivetäkseni parvekkeelleni jonkun miesparan olkapäiltä" paria tuntia ennen lähtöä. Mutta jos nyt käy niin, että kaikki meneekin normaalisti, ja kaikki jatkuu normaalisti, ja vielä sujuu paikan päälläkin normaalisti, niin onhan se hemmetin tervetullut breikki juuri tähän väliin.
Peukut pystyyn ja nivelet notkeiksi!

Muista sitten siirtää kello - " joo joo joo"

Klassista. Niiiin klassista. En varsinaisesti ollut edes kiinnittänyt huomiota, että kelloja siirrettäisiin, joten kello soimaan normaalisti ja herätystä aivolohkoille. Onneksi käteni hapuili kaukosäädintä ja sain itseni hämmästelemään miten meedia(kyllä, kahdella e:llä) vielä nukkuu vaikka minä olen jo hereillä. Ja syykin selvisi, elimme eri aikavyöhykkeillä. Tosin Jamien keittiössä ei ole ihan se minkä sunnuntaiaamulla seesteisen virkeänä haluaisin haastavan pikku solusiani. Ja siksipä nautinkin ylimääräisestä tunnista sanomalehden kanssa.
Hämmästyttävää miten luksukselta ylimääräinen tunti aamulla tuntuu. Tai mitäs hämmästyttävää siinä on. Onhan se nyt ihan selvä että hermo lepää kun ei tarvitse juosta ympäri asuntoa etsimässä bussikorttia ja kotiavaimia sekuntikellon tikittäessä takaraivossa.
Aamukahvi Reilun kaupan -kahvia, pesukone pesee pesupähkinöillä ja kurssille lähden julkisilla. (Sitä ennen pieni pätkä Taikuri Savista)

lauantaina, lokakuuta 27, 2007

Saturdaynight and no feaver

Jo toinen lauantai-ilta kotona. Tämähän sujuu hyvin. Ei montaakaan kuukautta ja voin jo ilmoittautua tasapainoisten, normaalien ja terveellistä elämää viettävien ihmisten kokoontumisiin.
Television tarjonta ei ole yhtään parantunut(mutta Congon sijaan Varsova, kun piti valita elokuvista), taustalla tulee puoli-inhokki zen-cafeta. Päätin pitkästä aikaa kuunnella Samuli Putron sanoituksia. En niinkään pidä niistä mutta rytmitys on kiinnostava. Tämä aasinsiltana(iii-haaa) puolestaan siihen että olen taas ollut viettämässä kurssipäivää.
Tällä hetkellä minun pitäisiä painia huomiseksi hiottavien runojen kanssa mutta jollakin tavalla viime tingassa ajatus juoksee niin paljon kirkkaammin.
Kurssipäivä oli taas mahtava, vaikka eräskin nainen meni kirjoituskurssilleen ilman kynää, ilman paperia ja ilman printattua kotitehtävää. Nyt samainen kurssilainen on leimautunut kone- sekä internetfriikiksi, jolla on vielä salamat pipossa ja kulmakarvoissa.(mutta toinenen kulmakarva ei ole kuulemma niin selkeä kuin toinen - kyllä, se on aivan tahaton statement)
Mutta näkisin että sanat eivät ole materiaalisidonnaisia, yksi lukee paperista, toinen ruudulta. Eikä pidä antaa silmän häiritä mitä korva kuulee tai sydän tuntee. (filosofiaa lähestulkoon kuin naistenlehden ihmissuhdepalstalta). Mutta ei voi myöskään paljon juhlia tekstillään, jos sisällösine palautteena kerrotaan että käsivarrella ollut kannettava mätsäsi vaatteisiin. Huomenna siis eri vaatteet.
Mutta en suinkaan ole lannistunut. Päinvastoin. Ehkä huomenna satsaan huolelliseen sanojen saattamiseen kuulijan tietoisuuteen ja kunnon kauriin tapaan sinnikkäästi pidän riveistäni kiinni. Olettaen että kurkku ei tule kipeämmäksi ja yö sujuu nukkuen. Yhdeksän herätys on vielä ihan inhimillinen. Tämän päivän esitykset nähdään huomenna vielä uudelleen ja olisi mukava ylittää itsensä. Odotukset ovat siis kohdillaan.

perjantaina, lokakuuta 26, 2007

Blogi haaste

Mari-Johannalta tuli blogihaaste, joihin vastaamisessa yleensä en ole mestarillinen mutta alkavan loman kunniaksi voisin vähän ryhdistäytyä tälläkin puolella. Eli vastaukset seuraaviin kysymyksii tulevat tässä:

Neljä työtä, joita elämäni aikana olen tehnyt:
1. au pair
2. erikoistyövoimaneuvoja
3. radiotoimittaja
4. hammashoitaja

Neljä paikkaa, joissa olen elämäni aikana asunut:
1. Loimaa
2. Cornish, New Hampshire
3. Forssa
4. Pariisi

Neljä TV-ohjelmaa, joita tykkään katsella (juuri nyt):
1. Ponille Kyytiä
2. Lauantaiseura
3. Dr. House
4. Uutiset
(olipa vaikea nyt miettiä tv-ohjelmia)

Neljä paikkaa, joissa olen lomaillut:.
1. teltta
2. ranta
3. vuoristo
4. koti

Neljä Internetsivua, jossa käyn päivittäin:
1. Google
2. Oikotie
3. Oma blogi
4. Facebook

Neljä lempiruokaani:
1. sushi
2. kesäkeitto (loimaan isoäidin)
3. valurautapannussa paistettu spaghetti (loimaan isoäidin)
4. mikä tahansa rakkaudella hämmenetty ja huolellisesti
tehty-ei lihaa eikä kanaa sisältävä annos

Missä haluaisin olla juuri nyt?:

1. huomisella kurssilla jotain valmista kädessäni
2. ihanan, vapaan, hyvän itsetunnon omaavan ja hauskan miehen käsivarsilla
3. BW:n kanssa aurinkoterassilla varpaankynnet huolellisesti lakattuina
4. pelastamassa maailmaa

Haastan edelleen:
1. Minkki P:n
2. Prepen
3. Kuisman
4. Nannan
Ja haastetaanpa Hannakin.

Pinkkiä ja Nenäpäivää bussissa

Hauska yllätys tänään oli kun bussikuskina olikin nuori nainen ihanan vaaleanpunaisessa hupparissaan tikkari suussa. Tämä reipas nuori nainen toivotti kaikille hyvin selkeästi hyvää huomenta yksi kerrallaan ja huusipa vielä "heippaaa!" kun matkustaja jäi kyydistä. Aivan loistavaa. Satuin vielä istumaan melko lähellä kuljettajaa ja kun on tottunut katsomaan hieman värittömämpiä mieskolleegoita, sai Ms Pink hymyn huulille. Hyvin mimmi ajoi ja hoiti hommansa. Lisää tätä.
Bussissa oli muutenkin hyvin sosiaalinen päivä. Ylen Nenäpäivän kunniaksi eräskin mies oli laittanut punaisen nenän päähänsä(omani oli nuivasti kassissa), ja kun kaveri huomasi pari vuotiaan lapsen isänsä kanssa, päätti hän luovuttaa nenäsä lapselle, josta lapsi isineen ilahtui. Tosin nenä päätyi kokonsa vuoksi sylissä olleelle nallelle mutta taas ympärillä olijoita hymyilytti ja sekä antajalle että saajalle tuli hyvä mieli.
Suomalainen puhuu siis sittenkin!

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Voihan blogin synttärit! (osa 1.)


Loimaannorppablogi täytti sitten eilen vuoden. Ja vaikka olin jo nähnyt mielessäni kirjavan mutta sitäkin edustavamman joukon nostamassa blogille kuohuviinilasillista, vuosipäivä meni työn merkeissä.
Blogittamisessa on hyvät ja vielä paremmat puolensa. Tulee kirjattua asioita, muodostettua mielipiteitä näppäimistön kautta, pieni muotoisesti pidettyä yhteyttä ja myös ihan huvin vuoksi itse tehtyä jotakin mikä viihdyttää, ja jaettua osittain sitä osaa hämärästä maailmasta, jonka nyt tänne verkkosivuille voi naputella.
Viime vuonna tähän aikaan olen käynyt 6.15 aamulenkillä(terkkuja G:lle ), juhlinut SKK:n kimppa synttäreitä ja ollut hyvin tietoinen maalisvaalien lähestymistä.
Vaalit olivatkin ainut aihe jolla saatiin näillekin sivuille vähän vauhtia ja kaksisuuntaista vaikuttamista.(kiitos osallistuneille - oli hauskaa)
Marraskuun lopulla sain Interwebin Jaken(ja welhon) avustuksella kotiin saakka, ja sen jälkeen peli onkin kutakuinkin ollut menetetty. Saman kuun puolessa välissä tuli riippumatto kotiin ja skimbamessujen aika meni hyvällä sykkeellä ja nauramisella.
Ja joulukuussa kotiin sai kiivetä tikapuita pitkin, työpaikka muutti, oli ihmisten syntymäpäiviä ja tehtyä uuden vuoden lupaus joka kielsi lupaamasta mitään älytöntä. No, se lupaus on...hmmm..pidetty..ainakin osittain.
Alkanut vuosi toi taas sekin paljon tullessaan. Tammikuussa täytiin Tahkolla ja hurmaannuuttiin uusista ystävistä.(aluksi ne kyllä yrittivät sätkytellä vastaan mutta ovat nyt kuukausien kuluessa sulaneet vähitellen), syötiin toukkia ja valmistuttiin vaaleihin. (tätä kirjoittaessa tulikin sitten eteen parin tunnin puhelut - terkkuja beibsit Hop! ja BW)
No jos nyt lyhennän tätä vuosikatsausta ja kerron että tämän blogin aikana on valittu uusi hallitus, mietitty suomalaisen miehen kriisiä, synnytetty uusia perheenjäseniä, valitettavasti menetettykin muutama, vietetty juhlapäiviä(keksittyjä ja oikeita), itketty epäonnistumisia, seottu onnistumisesta, retkeilty, löydetty ja hukattu. Postikortteja on tullut(ja myös hieno teline niille-terkkuja etu-töölölle). Pyöräkin vaihtui ja hiuksissa mallit ja väri.
Blogin mukaan vuoden kuluessa kulttuuriakin on harrastettu erilaisissa kokoonpanoissa, ja urheiluakin välttävässä määrin. Ja tulihan sitä ostettua sukset(kyllä, vieläkin paketissa)ja yksi lokki pelastettiin pihalta. Elkki ja kumppanit taas pelastivat pulun.
Tekstejä on kertynyt 462. Sanottavaa olisi ollut enemmänkin. Toki en myöskään jätä väheksymättä sitä tosi seikkaa, että toisinaan vähempikin olisi voinut riittää. Mutta välipäiviähän on ollut, ja aiheita sitäkin enemmän mutta tahtiahan voi aina kiristää.
Hyvää ensimmäistä juhlapäivää meille! Keitä me sitten olemmekin. Ja löytämisen iloa seuraavalle vuodelle. Tai vaikka huomiselle päivälle.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...