torstaina, helmikuuta 26, 2009

Lenkin varrelta

Tänään pääsin pitkästä aikaa lähtemään töistä lenkkeillen kotiin. Parasta olisi jos lähtö tapahtuisi ennen viittä, sillä puoli kuuden maissa alkaa hämärä jo hiipimään. Silti tuntui jo sekin hyvältä, että oli jotain muuta kuin täysin pimeää kun pääsi ulos.
Lenkkivauhti ja -matka ei päätä huimannut mutta olo suhteellisen toiveikas. Mittasuhteet tuntuvat löytyvän. Tulee mitä tulee mutta yritettävä on. Ja väkisin ei tule mitään. Mistään.

tiistaina, helmikuuta 24, 2009

Kenen vika on - seksi?

Huomaa että ei ole ollut liikaa luppoaikaa, koska ei ole ehtinyt provosoitumaan Timo Hännikäisen kirjasta, eikä upeasta keskustelusta mikä aiheen ympärillä velloo. Mutta nyt kun laama lähti kesälomalle, ja otsatukka tuli tuuraamaan, niin löytyi taas näppäimistöstäkin muutama rivi lisää.
Oikeastaan taidankin hankkia kirjan ja kommentoida aiheesta enemmänkin. Sitä että joku "ei saa seksiä", ja näkee sen vielä toisen sukupuolen "vikana", on kuitenkin herkullinen aihe. Siinä riittää pohtimista useammankin postauksen verran. Koska kirja on tietoinen provokaatio, siihen luonnollisesti pitäisi vastata provosoitumalla.Oikeastaan kuitenkin ymmärrän Hännikäistä. En ole samaa mieltä mutta ymmärrän.
Ei ole kiva olla yksin eikä ulkopuolella. Missään asiassa. Ei ole myöskään kivaa ettei saa, jos kaikki muut saavat. Mutta on vaikeaa silittää valittajan päätä jolta kyllä löytyy syyttävä sormi muttei konkreettista ajatusta miten itse voisi tilanteeseen vaikuttaa. Eikä oman seksittömyyden syyn vierittäminen feministienkään niskaan tunnu oikein loogiselta. Hännikäisen niin kovin inhoamat bileprinsessatkaan tuskin ovat kovin feministisiä. Sitä paitsi (wp):
Rutgersin yliopistossa New Jerseyssa tehdyn tutkimuksen mukaan feministimiehen parisuhde on muita heterosuhteita terveellisempi, vakaampi ja romanttisempi. Erityisesti tutkimuksen vanhemmat naiset ja miehet, joiden puoliso luokitteli itsensä feministiksi, nauttivat seksistä muunlaisia heteropariskuntia enemmän. Niissä suhteissa, joissa sekä mies että nainen tunnustautuivat feministeiksi, molemmat osapuolet kokivat myös olevansa tasa-arvoisia.[2]

Hännikäinen on varmasti haltioitunut kirjallisen tuotantonsa voimasta. Yhtä paljon julkisuutta sai kirjailija kolleega Susan Ruusunen. En ole varma kumman kirja on yhteiskunnallisesti merkittävämpi.
Koko keskustelu on niin absurdi. Suomi on myös täynnä naisia jotka elävät vasten tahtoaan ilman seksiä. Mutta jos seksiä haluaa vähemällä vaivalla, tai ilman sosiaalisia taitoja, se on kieltämättä on haaste.
Pelin pitäisi kuulemma olla reilumpaa ja naisten pitäisi antaa helpommin, vähemmällä vaivalla ja useammalle..? Siis "antaa" mitä? Sitäkö seksi on, "naiselta saamista"?
Parisuhde ei takaa seksiä, ei ainakaan oman kumppanin kanssa. Myöskään perinteisten arvojen avioliitto ei ole mikään seksin tae.
Totta kai minäkin haluaisin, että kaikki harrastaisivat hyvää seksiä joka päivä. Mielummin vielä useamman kerran. Mutta haluaisin myös että kaikilla olisi töitä, koti, terveyttä, ruokaa, onnea, rahaa ja rakkautta. Sekä miehillä, että naisilla.
En tiedä mikä Hännikäisessä on sellaista, että tekisi mieli antaa kaikille muille - paitsi. Ehkä se, että jos nuori nainen ei anna, hän alkaa tuntua älyllisesti alamittaiselta. "Jos saan seksiä, pidän sinua tasa-arvoisena ja arvostan sinua. Jos en saa sinulta, olet mielestäni: tyhmä. "
Oli miten oli, vika on toisessa. Mutta niin huutava vääryys kuin tämä seksuaalinen syrjäytyminen onkaan niin Hännikäinenkin on palannut paitsiosta:

"Kirjan kirjoittamisen loppuvaiheilla naisia alkoi tulla. Ehkä kirjoittaminen rentouttii." Pelimies.

Beige laama menee kammattavaksi

Tammi- ja helmikuu ovat olleet henkilökohtaisesti tahmaisia. Hyvin tahmaisia. Liisterissä rämpiminen on ollut joka päiväistä, eikä minkäänlaista kevään, saatika kesän odotusta ole ilmassa. Päinvastoin, olen aivan varma ettei valo saavu pohjolaan(tai päähäni) - ikinä. Kun joku on kertonut kaipaavansa valoisaa persoonaani olen ihmetellyt kenestä hän puhuu.
Olo on kuin beigellä laamalla. Itseasiassa tänä aamuna kylpyhuoneeni peilistä myös tuijotti sellainen.
Tänään kalenterissaani luki kampaaja. Olen yleensä kohtuullinen mutta nyt joudun pyytämään ihmettä. Ymmärrän kyllä että materiaali rajoittaa lopputulosta mutta joskus vauhtia on haettava kauempaa jos läheltä astuu lankulle. (eeh..)
Elämän monimuotoisuutta arvostavana, ja sisältöä painottavana ihmisenä(tai laiskana) en ole koskaan ymmärtänyt täysillä ulkoisen kauneuden merkitystä. Raja menee kuitenkin jossain. Siinä, ettei omassa kylpyhuoneessa ole beigeä laamaa.
Toisaalta, eikö parhaissa kirjoissakin ole mustat kannet..?

maanantaina, helmikuuta 23, 2009

Johanna - pitkästä aikaa

En ole moneen vuoteen saanut väärään numeroon tullutta soittoa tai tekstiviestiä. Tänään iltapäivällä työkaverini numerosta kysyttiin Kukkosta, eikä sitä löytynyt koska työkaverini on Laaksola. Tästä aasinsiltana muistelin vuosia sitten tullutta tekstaria jossa laivalla suomeen saapuva mies hehkutti pikaista jälleen näkemistämme.. Kaunista ja ihanaa - mutta vain väärään numeroon. Muita ihania vääriä viestejä ei ole tullutkaan, joskaa ei tulvimalla niitä oikeitakaan.
Mutta miten hassua elämä ja ajoitus onkaan. Kaikista päivistä sitten juuri tänään myöhään illalla sain tekstiviestin: " Moi Johanna, kuis hurisee? Onko elämä hymyilevä?:) Itse olen menossat kotiin. T. A" (satunnaisille lukijoille tiedoksi etten ole johanna)
Ikuisena optimistina mietin jo mahdollisuutta salaisen ihailijan hieman kryptisempään aloitukseen mutta ryhdistäydyin, ja vastasin, että taisi tulla väärään numeroon. A pyysi vielä anteeksi ja kirjoitti puolustuksekseen saaneensa numeron pitkän aikaa sitten.. Mikäs siinä sitten.

Terveisiä beirutista

Vastasin tänään ystäväni sähköpostiin, jossa hän kutsui itsensä kylään mutta varoitin, että talomme ja piha näyttää lähinnä Beirutilta.
Nyt illalla alkoi Beirut vertaus kaduttaa.(tosin olen ajatellut ja sanonut elämäni aikana niin paljon muitakin asioita, että tuskin se salama nyt tästä syystä minunn iskee) Vaikka ei ihme, Libanonissa käytiin sisällisotaa melkein 15 vuotta, jos aivokuoreen on jäänyt nakuttamaan sana beirut ja pommitukset. Mutta luonnollisesti, pihatyömaan vertaus palasiksi pommitettuun pääkaupunkiin on lievästi ontuva. No joka tapauksessa. Kiinostus heräsi. Piti interwebistä katsoa mikä tilanne Beirutissa on tällä hetkellä.

Beiruthan on parin miljoonan asukkaan pääkaupunki Libanonissa. Itsenäinen vuodesta 1943, aikoinaan Lähi-idän Pariisi ja arabimaailman pankkikeskus mutta 15 vuoden moukarointi on tehnyt tehtävänsä.
Tammikuussa ulkoministeriö on arvioinut seuraavaa:

Matkustaminen Beirutin pohjoispuolella rannikolla ja vuoristossa, tiettyjä pohjoisimpia osia lukuun ottamatta, on yleensä turvallista. Monet matkailijat käyvät esim. Bybloksessa, Batrounissa, Bsharréssa, seetrimetsissä ja Qadishan laaksossa. Samoin Beirutin eteläpuolella druusialueet ovat pääosin turvallisia. Beirutissa ja kristityillä tai druusialueilla liikkuvan matkailijan näkökulmasta Libanon on maallinen ja moderni länsimainen yhteiskunta.

No, ei järin kattava yhteenveto tällä kertaa mutta vietin yllättävän pitkän ajan lukiessani Hizbullahin, palestiinalaisten ja israelilaisten suhteista. Selvitin myös, että meno-paluun Arlandasta saisi alle 400 eurolla. Anyone?

ps. Ja kun mietitte, että meidän presidenttimme, puhemiehemme ja pääministerimme ei tarvitse kuin yrittää seurustella säädyllisesti on Libanonissa järjestelmä monimutkaisempi:

sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

Morsianpäivää Espoossa


Päivä Espoossa hujahti nopeasti kommeluksineen päivineen. Ulkoilua, saunomista, ruokailua, ruokailua ja ruokailua, sekä tuntikaupalla jutustelua oli toimiva konsepti. Kiitokset järjestäjille ja muille osallistujille. Suurin kiitos tietysti morsiammelle itselleen, vaikkei sitä puhetta nyt tullutkaan. Ymmärsin myös että hän ilmiselvästi ei toivo minun laulavan häissään mutta mikään ei lämmitä yhtä paljon kuin aito, roihuava myötähäpeä. Ymmärräthän, että loppuelämäksi jäävä vahva muisto on lähestulkoon yhtä ihanaa kuin MM-hiihdon kulta. Sitä vaan on niin aina toivonut.

perjantaina, helmikuuta 20, 2009

Kaikki kauniit runot

Missä ovat kaikki kauniit runot kun niitä etsii? Siis kauniit ja sopivat. Ja hauskat. Ja merkitykselliset. Ja juuri sellaiset, joita juuri silloin etsit?
Olen huomenna menossa polttareihin, ja etsin varmuuden vuoksi runoa takataskuun. Oikeastaan kaikkien vaatteiteni taskussa pitäisi olla varmuuden vuoksiruno. Ainahan runolle on tilausta. Jonain päivänä osaan niitä vielä ulkoa. Kunnolla. Sitten vanhana.
Hyvä runo on vähän niin kuin hyvä ruokapaikka. Kun nimi pitäisi muistaa niin lyö tyhjää. Koska haluaa olla kätevä, käyttää nettiä. Ensimmäiset linkit vievät aina rakkausrunot.fi sivustolle. Siellä ei jaksa kahlata.
Toiseksi tulevat keskustelupalstat. Niiltä löydän myös nopeasti pois. Kauheaa miten epäkohteliaasti ihmiset kirjoittavat nimettömänä. Huutomerkki poikineen tarvitaan kun ihmiset kommentoivat muiden niin vääriä mielipiteitä.
Omat kirjat tuntuvat jotenkin köykäisiltä. Sellaisilta jotka eivät oikeasti ole. Kaivan ne kuitenkin esiin. Avaan ensimmäisen, Intohimon hullu huhtikuun. Tajuan, että sehän sopii. Naisen ja miehen kirjoittama runokirja. Varmasti ainakin pari riviä kolahtaa. Isopahkalalla tosin ainakin on melko suorahkoa sanojen käyttöä, joten tuntematta muuta porukkaa, pitänee tehdä hieman valintaa. Ja oikeassa olin; yli sadan sivun joukosta löytyi ainakin yksi missä ei mainita kummankaan sukupuolen elintä ja eritteitä.
Arto Lapin Oravan portailta en löytänyt mitään sopivaa mutta kauniita rivejä luonnon hetkistä. Samalla itselle tulee ikävä joutilaisuutta ja ulkona olemista. Koska sitä pääsisi seuraavan kerran istumaan isolle kivelle hengittämään vihreää metsää..
Seuraavaksi turvaudun Anja Erämajaan ja Laulajan papereihin. Ja löytyi. Valitsen runon, jossa nainen haluaa uran ja kaksi miestä heti ensi riveillä. Onhan kyseessä sentää polttarit. Keskipiste on humoristi. Ainakin ollut. Olemme viimeksi nähneet noin tuhat vuotta sitten, ja hänen ystävänsä kutsuvat minua hänen Mielikuvitusystäväkseen. (eeh..)
Ehkä kolmanneksi takuuvarmaa Aulikki Oksasta. Eksyin aiheesta ja jäin pitkästä aikaa lukemaan hänen runoaan "Laiva sateessa". Pidän sen rytmistä ja toistosta. Voin lukea sitä ääneen useita kertoja ja se tuntuu hyvältä. Ehkä jonain päivänä vielä pääsen sen kanssa pidemmälle.
" Aamuyötä joku soitaa ovikelloa,
ja kun avaan, siellä seisoo laiva sateessa.
Laiva sateessa.

Maa on veden vallassa ja taivas kateissa.
On vain suuri ulappa ja laiva sateessa.
Laiva sateessa. "
..ja runo jatkuu.
Eiköhän se ole runojen kanssa sama kuin noiden hyvien ruokapaikkojen. Kun vähän jaksaa keskittyä ja miettiä vaihtoehtoja, niin löytyy se joka sopiikin juuri siihen hetkeen.

torstaina, helmikuuta 19, 2009

Missä kuljimme kerran..?

Kyllä teatterissa vain on sitä jotain. Salissa, näyttelijöissä, tunnelmassa. Kun istut muiden seassa kasvot näyttämölle päin, ja siellä toiset ihmiset alkavat kertoa tarinaa, näytellen. Taianomaista. Etenkin aikana jolloin tarina ei mitään jollei siinä 5 0 000 örkkiä hyökkää yhtä hobbitia ja kahta haltijaa vastaa pienten elokuvatehosteiden siivittämänä..
Eilen oli vuorossa Missä kuljimme kerran? Olin alun perin innostunut siitä hyvin, hyvin pitkin hampain. Pelkäsin että kolme tuntia rikkaita ja köyhiä ei olisi sitä mitä nyt - tai ikinä - haluaisin pureskella, ja puolitoiveikkaana toivoin melkein saavani jättää sen väliin. Etenkin kuin kirjakin oli jäänyt ensimmäiseen neljännekseen. (luen sen kyllä loppuun heti sinuhe egyptiläisen jälkeen, joka myös on vielä kesken - terveisiä jannelle) Onneksi seurani halusi nähdä sen ja mitäpä sitä ei tekisi ilahduttaakseen toisia ihmisiä.
Näytelmä oli kiinnostava, ja kolme tuntia kului yllättävän nopeasti. Itse aihe ei tosin ollut kovin kevyen riehakas, mikä jättikin paljon ajatuksia risteilemään päähän. Mutta Niko Saarelaa Alluna olisi katsellut enemmänkin, samoin Pekka Valkeejärvi kolahti yllättävän hyvin.
Kuinka vähän aikaa kuitenkaan on Suomen sisällissodasta. Mikä saisi kaiken tuon syttymään tänä päivänä? Mikä yleensäkin oikeuttaa tappamaan? Ja miten kostonkierteen saa katkeamaan kun lapsilta ammutaan vanhemmat tai siskolta veli? Mikä on aseisiin tarttumisen oikeutus ja vallan vaikutitn? Todella rentouttavia ja mieltäpiristäviä ajatuksia pimeäksi talvi-illaksi.
Onneksi seura pelasti. Olin katsomassa esitystä ystäväni kanssa jonka tapasin Suomen Turussa monta tukkamuotia sitten. No, tovi on siis vierähtänyt, työpaikat ja asuinpaikkakunnat ovat vaihtuneet mutta epätasaisen tasainen yhteydenpito on jatkunut. Huvittavaa oli myös huomata miten juttelu jatkui myöhään yöhön vaikkei edes alkoholilla ollut osuutta esityksen jälkeiseen kukkumiseen. Mikä on vähintääknkin hämmästyttävää sen vuoksi, että vieras toi tullessaan ihastuttavan Madeira-pullon. Madeira kuullostaa aurinkoiselta.
Vieraskirjaan oli kuuliaisesti kirjoitettu. Se on tärkeää. Miltä näyttäisi 10 vuoden päästä, jos vuonna 2008 ei käynyt kukaan. Vieras oli vielä kirjoittanut olevansa keski-ikäinen kulttuuria harrastava nainen - teki mieli kirjoittaa alle että "olisiko parempi että olisi keski-ikäinen kulttuuria harrastamaton nainen"? Omaa vieraskirjaansa ei kai ole tapana kommentoida. Myös edellisen vieraan kanssa olin käynyt teatterissa. Harrastamismahdollisuudet kanssani alkavat näyttää suppeilta.

Huikea Diaesitys esityksen valmistumisesta

tiistaina, helmikuuta 17, 2009

Voihan norppa!

Jos tökkii tänä talvena loimaannorpalla, niin ei mene lujaa saimaannorpallakaan (Phoca hispida saimensis). Lajia uhkaa sukupuutto eli pois päiviltä kuoleminen. Huono lumitilanne, kannan pirstaloituminen(norppa possee kaukana toisistaan) ja verkkokuolemat ovat tehneet ikävää jälkeä saimaa
Hesari kertoi, että kotomaassamme on enää alle 300 norppaa. Se ei kuullosta paljolta. Itseasia luku kuullostaa näin maallikkona todella pieneltä. Kaikki on suhteellista. Saman verran meillä jää kiinni pikkujouluaikaan rattijuoppoja yhden viikonlopun aikana, ja se taas kuullostaa todella paljolta. Vertailun vuoksi todettakoon, että esim. Ilvestä meillä on n. 800 yksilöä.
Metsähallitus vaatii norpalle tehokkaampaa suojelua. Hyvä. Metsähallitus ei siis enää osoita huolestuneisuuttaan tai halua kiinnittää huomiota kyseiseen epäkohtaan, vaan vaatii saimaannorpalle apua. Minä vaadin myös. Tosin esim. lumitilanteeseen vaatiminen ei paljon auta. Jos ei ole lunta, eipä ole kuutilla pesää missä köllötellä.
Muita suojelukeinoja ovat norppien rauhaan jättäminen, tähän voivat ihmiset hyvinkin vaikuttaa, sekä verkkokalastuskiellon laajentaminen. Tämä on tietysti kimurantti homma. Vaihtoehtoina pakko ja vapaaehtoisuus. Ammattikalajastajat liputtavat luonnollisesti vapaaehtoisten suojelusopimusten puolesta. Elinkeinon kyseenollessa on ymmärrettävää ettei asia ole mustavalkoinen. Vapaa-ajan kalastajat puolestaan varmaan hyvinkin voisivat ottaa muutaman välivuoden verkkokalastuksesta ja käyttää vaikka norppa ystävällisiä katiskoja?
Todella lumipitoista ja rauhallista saimaannorppa-talvea toivoessa voi norppaa auttaa myös täällä:

Saimaannorpan kummit

lauantaina, helmikuuta 14, 2009

Ystävä - sinä olet Päivä, Yö ja Aamun kaste

Olen kuolla häpeästä, koska unohdin laittaa kummilapsilleni ja isoäidilleni sekä kummitädilleni Ystävänpäiväkortit. Osa syynä oli "ei-postinkuljetuspäivä lauantai" - ja osasyynä aivan totaalinen musta-aukko päässä. Bling, blong...ööö.."ai niin..kortit..eipäehdienää" Oloa ei tietysti parantanut, että omasta postilaatikosta kolahti pari korttia. *huoh* Mutta toivottavasti vuoden varrella lähetetyt "muuten vaan" -kortit korvaavat edes vähän sovittujen juhlapäivien puuttuneita kortteja. Liputan muutenkin vapaaehtoisten huomionosoitusten puolesta. Ne ovat sitäkin mahtavempia ja ilahduttavampia. Kortti ilman syytä, yllätystekstari puskista tai pari valittua kaunista sanaa - valaisevat päivän kuin päivän. Kauniita sanoja - sitä tämä maailma tarvitsee!

Mutta ystävyys, toveruus, kaveruus.. voi olla monimutkainen taiteenlaji. Ystävyys voi olla monisyistä, kerroksellista ja ihmisestä riippuen hyvin erilaista. Jollekin ystävyyttä on vain yhdenlaista, toiselle taas se saattaa muotoutua elämäntilanteen mukaan. Mutta pitää vain ällistellä kiitollisena miten erilaisia ihmisiä on saanut elämänsä aikaan tavata. Hauskoja, epävarmoja, yrittelijäitä, itseriittoisia, ystävällisiä, empaattisia, taiteellisia, älykkäitä, puuhastelijoita, mietiskelijöitä, romanttisia, uteliaita, äkkipikaisia, jyrkkiä, poliittisia, maailmanparantajia, eri ikäisiä, eri kansallisuuksia ja eri sukupuolta olevia ystäviä. Jotkut ihmiset ovat vain viivähtäneet elämässä, silti jättäen jotain tärkeää itsestään mennessään ja osan kanssa elämän polut ovat risteytyneet uesampien vuosienkin ajan. Ja kyllä, miesten ja naisten välinen ystävyys on mielestäni aivan samanlaista kuin tyttöjen välinen ystävyyskin - kyse on ihmisistä itsestään, ei sukupuolesta.
Hyvää lauantaita ja hyviä ystäviä kaikille!
Missä on todellista ystävyyttä, ei tarvita mitään [seremonioita]. - William Shakespeare

Tyttöjen välisestä ystävyydestä (vähän suppein sanoin, jos sallitaan kommentoida)
Kaksi ystävää, Vesa-Matti Loiri
Epikuroksen Ystävyyden puutarha
SPR:n ystävävälitys
Ystävän laulu

perjantaina, helmikuuta 13, 2009

Ainahan se on mielessä

Huh huh, lomaton talvi alkaa tuntua pitkältä. Edes lumi ja kohtuulliset kelit eivät piristä. Kohtuullinen, ei ole sana mitä kuluneen viikon aika olen mielessäni tapaillut.
Viikonlopuksi otin aikalisän. Siitä huolimatta, että suurimman osan aikaani en mielestäni tee mitään, oli pakko jäädä kotiin viettämään vielä lisää "omaa aikaa". Tälle ameema-(niin kuin kummityttöni äidin kanssa ameebaa kutsumme) kaudelle on saatava loppu muuten tämä talvi alkaa tuntua ikiroudalta. Ehkä pari 12 tunnin yöunta ja happihyppelyä tekee ihmeitä. Odotukset ovat ensi viikon osalta korkealla. Näen jo itseni laukkaavan nuoren varsan lailla pitkin puu-Vallilan pittoreskeja katuja.

maanantaina, helmikuuta 09, 2009

Masku taas pöydälle


Yksi viime vuoden eniten kommentteja kirvoittanut kirjoitus sivusi lyhyesti Turun paloa. Tämä johti keskusteluun Maskusta.
Nyt kyseiseen kirjoitukseen on tullut kommentti lisää. Nostetaanpa se arkistoista, jotta olisimme kaikki ajantasalla. Normi värillä Juden komentti, boldilla uusi. Turku, Naantali, Masku - bermudan intohimokolmio?
Miksi muuten aina niin ei kovinkaan uskonnollinen sukupolvi alkaa kuitenkin rehvastella sillä, milloin on pykätty lehmipolun varteen on ensimmäinen kirkko? (kuva: wikipedia - kirkko: Loimaa)

Masku-nimi löytyy muuten 1200-luvun Vatikaanin kirkonkirjoista. Tiedonjanoisille saatettakoon täten myös tiedoksi, että Naantali on lohkottu Maskusta. Siis presidentin kesäasunto on Maskussa!" Ja Naantali on lohkottu 1917 Venäjästä. Eli Turku on entistä Neuvostoliittoa! Historia on kuin omenapiirakan tekoa: Vapaasti saa säveltää-Jude'" (kuva Vakka-Suomen sanomat)

Kannattaisi varmaan tarkistaa lähteet. Taitaa olla toisinpäin, eli Masku kuului aikoinaan Naantaliin. Naantalissa oli jo nunnaluostari kun Maskuun vasta suunniteltiin kirkkoa.

lauantaina, helmikuuta 07, 2009

Oikeaa apua ajoissa

Meillä Suomessa yli tuhat ihmistä lopettaa itse oman elämänsä vuosittain. Se on kolme kertaa yleisempi kuolinsyy kuin liikennekuolemat. Sekin on hälyyttävää että vuoden 2005 tilastoissa itsemurha oli toiseksi yleisin 15­-24-vuottiaiden nuorten kuolinsyy.
Voidaan tietysti yleisesti ja etäisesti ajatella, että itsemurha on "jotain joka tapahtuu jollekin ja jota ei voi käsittää" mutta saadakseen yhteiskunta toimimaan yksilön eduksi, pitää asiaa ajatella talouden kautta(mikä yleensä on se ainut kieli jota kollektiivisesti yhteiskunnassa ymmärretään). Rahassa tämä tarkoittaa että joka vuosi menetetään itsemurhan vuoksi ainakin 20 000 odotettavissa olevaa työikäisen väestön elinvuotta, ja taloudelliset menetykset ovat useita satoja miljoonia euroja vuosittain. Melko kallista yksilönvapautta siis.
Eikä kyse ole vain ihmisestä itsestään. Vaikka ajateltaisiin jollakin etääntyneellä ja kieroutuneella tavalla, että itsemurha on yksilön asia, heijastuu se ympäristöönsä. Tapahtuma vaikuttaa lähiperheeseen, ystäviin, työyhteisöön ja koko muuhun lähipiiriin. Se voi valitettavastii lisätä myös omaisten itsemurhariskiä.
Useimmilla itsemurhan tehneillä on taustallaan masennusta. Usein heitä on myös hoidettu hieman ennen itsemurhaa. Myöhemmin ollaan pystytty toteamaan puutteita hoidossa. Tästä voisi päätellä, että hoitoon pääsee liian myöhään, eikä hoito ole riittävää.
Hoidon lisäksi pitäisi panostaa ennaltaehkäisyyn. Suomessa on jo aiemmin saatu tuloksia kansallisella ehkäisyprojektilla. Nyt olisi aika ottaa siitä opitut käytännöt ja tulokset käyttöön, ja saada käyrä kääntymään jyrkkään laskuun.
En usko, että itsemurha on vapaan tahdon ilmaisu. Uskon että se on sairaan tai epätoivoisen ihmisen viimeinen ratkaisu. Uskon, että paremmalla ja aiemmalla tuella, kolme ihmistä päivässä voisi päätyä toisenlaiseen lopputulokseen.

Lasten ja nuorten itsemurhat Suomessa

Itsemurha ja läheiset

Valtakunnallinen Kriisipuhelin:
Puhelinnumero on 01019 5202

Puhelin on auki: ma - pe 9.00 - 06.00, la 15.00 - 06.00 ja su 15.00 - 22.00

torstaina, helmikuuta 05, 2009

Pari riviä yölampun ääreltä

Kello on paljon, enkä ollut missään tapauksessa aikeissa kirjoittaa enää mutta nämä muutamat rivit tulevat tavallaan kuin tilauksesta. Ystäväni Ms C käy kuitenkin klikkaamassa täällä, ja jopa uhkaili antaa osoitetta myös seuralleen, joten se on jo syy . Teen yllättävän paljon asioita jos pyydetään. Teen paljon sellaisiakin asioita joihin en ensi kuulemalla innostu, jos kauniisti pyydetään. Nooh, nyt ei kylläkään edes pyydetty.
Näin tänään Dome Karukosken Kielletyn hedelmän. Seuranani kaksi kaunotarta. Minkäs teet, saan aina parhaimmat naiset. Siinä suhteessa olen kyllä onnekas.
Vaikka en aivan ehkä ollut kohderyhmää, oli elokuva paikka paikoin, tuore, hauska ja kiinnostava. Näkökulma ei ollut osoitteleva, eikä liian puoltaan valitseva. Kankaalla näkyi nuoruuden huumaa, turmeltumattomuutta, kaunista suomen kesää ja saatanan koettelemaa ihmissielua kamppailussaan. Kuitenkin kevyesti tarjoiltuna. Ja hyvä niin. Kysehän on viihde-elokuvasta. Silti olisin kaivannut hieman harmaampaa aluetta mustavalkoisten tilalle. Mutta ehkä tämän aiheen dokumenttielokuvan aika on myöhemmin.
Ja rahastahan kaikki on kuulemma kiinni. Ohjaajan ja käsikirjoittajan kiitospuheesta rivien välistä, jos niitä oli, oli aistittavissa että rahoittajille oltiin kiitollisia ja lopputulema oli se mikä näillä rahoilla oli mahdollista tehdä. Melkein muuten toivoisi että ns. product placement lopetettaisiin suosiolla ja näytettäisiin elokuvan alkuun kyseisten tuotteiden mainokset. Tämän päivän katsoja on kuitenkin niin valveutunut, että erottaa mikä elokuvassa on maksettua mainontaa, ja näin päästäisiin todella kömpelöistä "näkeekö kaikki: tässä menee Express bussi" ja "tässä puolestaan laitetaan Lumene -luomiväriä" lähikuvista.
Ihanaa oli myös, että kankaalla ei näkynyt Laura Malmivaaraa, Minna Haapkylää, Petteri Summasta tai Eppu Salmista. He kaikki ovat toki hyviä näyttelijöitä mutta, nämä nuoret olivat oikeasti nuoria. Kiinnostavuutta nuorten tyttöjen kasvutarinaan lisäsi myös mukaanotettu uskontonäkökulma. Oli sitten edes ripaus mukana jotain muutakin kuin seksiä.
Mutta kyllä ihmiset ovat elämän suola, pippuri ja HP kastike. Viikko on ollut takkuinen. Jälkiflunssa ja väsymys painaa päälle, ja taitaapa nurkan takaa heittää kapulaa rattaisiin kiusanhenki kaamoskin. Huomaan että riehaikkaimpia kevään hehkuttajia ovat ne jotka ovat lähdössä talvilomalle. Ei jaksa innostua. Katsotaan osallistumistani sitten kahden ja puolen kuukauden kuluttua.
Mutta niin, ihmisistä. Ainut syy lähteä katsomaan ennakkonäytöstä oli seura. Ms C:tä en ollut nähnyt iäisyyksiin ja juuri 30-vuotta täyttänyt toistakin neitokaista on vähemmän näkynyt maisemissa.
Koska ohjaaja oli laitettu kertomaan, ettei elokuvan jälkijuhlassa ollutkaan kutsussa mainittua ruokaa päätimme toiveikkaana lähteä katsomaan josko toisissa juhlissa olisi vielä ollut pöytä katettuna. Valitettavasti olimme myöhässä, ja puolityhjässä Apollossa lauloi Hanna Pakarinen, jota todellakin kävi sääliksi. Varmasti hauskempaa olisi ollut esim. lajitella kirjopyykkiä kotona.(emme jääneet odottamaan Aikakonetta) Lähdimme siis pois ja annoimme drinkkiliput(ilmiselvästi kovin ilahtuneille) niitä enemmän tarvitseville ja menimme nauttimaan omakustanteisesta ruuasta.
Paikan piti olla nopea ja lähellä. Valitismme Leonardon. Kumpikaan ei ollut käynyt ja keittiö oli vielä avoinna. Helsingistä on joskus niin kovin vaikea löytää ravintolaa jonka keittiö ottaisi vastaan tilauksia yhdeksän jälkeen.. Mutta tänään olikin tarjolla vanha tuttu "Pettymyskin on elämys".Tilasin nimittäin salaatin tonnikalalla ja jättiravuilla. Mitä sain: tonnikalahiutalemössöä, päällä kaksi rapua. 13,50. Olin sanaton. Ja nälkäinen. Ja todella pettynyt. Purkkitonnikalaa!? Mistä lähtien se on ollut ravintolaruoka? En tarjoilisi sitä kotonakaan. Älkää nyt käsittäkö väärin. Aivan hyvin tonnikalaa voi lisätä sinne sun tänne, jne. - mutta jos syödään oikeaa ruokaa, ja ravintolassa, oletan että kokki käyttää enemmän veistä kuin purkinavaajaa. Mössökeon alla uiskenteli muutama salaatinlehtinen mutta en siltikään edes yrittämällä saanut ruuasta irti mitään salaatinäköistäkään. Tosin ei se ollut mikään valmistettu ruokakaan. Ainoastaan sekoitettu.
Ms C sääli minua moneen otteeseen, jopa niin paljon että kävi sanomassa tarjoilijalle, että pettymyselämys oli niin onnistunut, että minun osaltani voisi jättää kahvin laskuttamatta. Ja näin tehtiin. Tosin pasmat menivät tarjoilijalta niin sekaisin pelkästä pyynnöstä, että jätti Ms C:kin kahvin laskuttamatta. Hyvä niin.
Illan kruunasi paikalle saapuneet seuralaiset. Uudet ja vanhat tutut. Erityisesti lämmitti uuden tutun kommentti; " ai oot se suksisankari". Pelkäänpä ettei tässä millään tavalla viitattu hiihtämiseen. Siinä sitten ihailimme suomalaista miesvartaloa kun ikkunan ohitse käveli lauma ilkialastomia uroita oluttölkki kourassaan. Seurue ei myöskään mitenkään kiirehtinyt pitkin Kaivokatua. Tiesipä ainakin minne ei katsettaan kohdistanut...
Huomenna sitten 12-vuotiaan esiteinin kanssa Apassionataan. Toivottavasti mukana on sama aasi kuin viime vuonnakin. Se oli niin symppis, ja siihen oli helppo samaistua.

Lyhyesti pettua

Hyvää kansallisrunoilijan päivää!
Runeberg kirjoitti runon: Saarijärven Paavo
Paavo oli ahkera mutta kohtalo(tai jumala) koetteli. Myös vaimo oli uskossaan epäileväinen. Mutta Paavo tsemppasi, tuli kato. Paavo tsemppasi lisää, taas tuli ongelmia. No Paavo taas tsemppasi, vihdoin tuli onnistuminen, mutta sittenkin Paavo käski lisäämään omaan leipäänsä pettua, jotta naapureillekin riittäisi ruokaa. Asiaa. Sitä se on se solidaarisuus. Myös toisten huomioimista vaikka itse ei olisikaan lomautettuna tai kahden hometalon loukossa.

“Vaimo vaimo, sit’ ei kuri kaada, Veljeään ken hädässä ei hylkää.
Pane leipään puolet petäjäistä, Veihän naapurimme touon halla.”

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009

Soitat äänellä jonka kuulen

Naapurilla on musiikinkuuntelu -hetki. Happoradiota. Tuo niin tutuksi tullut "Puhu äänellä jonka kuulet"-kappale soi. Jopa minäkin kuulen sen. Onkin ollut seesteistä.
Olisin kyllä mielelläni kuulematta. Toivottavasti tämä ei ole lupaus uusista tuulista. Ikkuna ummessa ja naapurissa melankoliassa rypevä hifisti alkaisi olla jopa näinkin joustavalle persoonalle liikaa. Onneksi kirpputorilaatikossa odottaa yhdet käyttämättömät kuulokkeet. Kynnys niiden lahjoittamiselle seinän taakse on erittäin matala.
Mutta sinänsä kyllä näppärää sanoitusta..voisinko kuvitella olevani olevani "unohdettu ullakko" tai voisinko pyytää henkilöä, jota en millään jaksa kuunnella; puhumaan äänellä jonka kuulen..? Luulen, että sanoittaja on tässä tarkoittanut jotain muuta.

**
Kun uutisissa Vesa Keskinen toteaa että mies on heikoilla kun nainen väittää häneen kohdistuneen seksuaalista väkivaltaa - niin valitettavasti nainenkin on heikoilla kun mies tekee hänelle seksuaalista väkivaltaa.
Kyse ei ole siitä, että nainen väittää - mies tekee - vaan siitä, että aina tulee olemaan naisia ja miehiä, miehiä ja naisia - jotka huijaavat - mutta en voi sietää kun heikompiin kohdistuvaa väkivaltaa painetaan villaisella. Seksuaalisen väkivallan ympärillä leijuu jonkilainen käsittämätön häpeän ja oikeutuksen peitto. Uhrin syyllisyys suojaa teon tekijää - ja häpeä saa hiljenemään. Mikä ja kuka suojelee uhria?

Naisen häpeä


Naisten kokemuksia väkivallasta

Kirja: Häpeän monet kasvot

tiistaina, helmikuuta 03, 2009

Neljäs kuva neljännestä kansiosta

Tästä taitaa tulla sittenkin haasteiden vuosi. Hyvä niin, sillä blogissa tapahtuvat haasteet tuntuvat olevan harmittomia ja pysyvän käsissä. Katja heitti hauskan kuvahaasteen, vaikka jännittikin kovin mikä kuva sieltä neljännestä kansiosta pompsahtaisi.



Ohjeet ovat seuraavanlaiset:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.


Avasin kuvatiedostot kansion ja jostain syystä neljäs kuvakansio oli viime vuoden toukokuulta, ja neljäs kuva ikkunallani uusia nuppuja tuottaneesta orkideasta.
Innostun siitä joka kerran. Luulen ehkä alitajuisesti, että on jotenkin omaa ansiotani että "saan orkideani" kukkimaan kerta toisensa jälkeen. Vaikka tosiasiassa kukka kukkii koska sitä sattuu huvittamaan.
Kyseinen orkidea tuli kotiini nelisen vuotta sitten. Entisen pomoni vaimo oli laittanut pomoni soittamaan kukkakauppaan ja toimittamaan kukan kotiini. Tämän jälkeen olen muuttanut kaksi kertaa, ja orkidea on selvinnyt hengissä kummastakin.


Koska aina haastan samat ihmiset, ajattelin yrittää keksiä edes muutaman uuden. Toisaalta tuttujen kuvagallerioista pomsahtavat yllätykset saattaisivat naurattaa eniten.. paitsi että kaikki ensimmäisenä ajattelmani kuitenkin huijaisivat... ;)
Haastan siis: Arjen Taikaa, Täydellisen isän, Enkeliporsaan ja Halo efektin.

Seuramatkalla



Perinteinen Tahkon Seuramatka tuli vietettyä viikonloppuna. Ja koska osa joukkueesta on tehnyt jo niin kattavat tiivistelmät, aion törkeästi käyttää näitä linkityksiä hyväkseni.
Omaa osallistumistani laimensi viikolla päälle iskenyt ja sen jälkeen mukavasti edennyt flunssa mutta seuramatkallehan lähdetään seuran vuoksi.

Noran pidempi versio täältä

Minkki P:n pidempi versio täällä

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...