tiistaina, maaliskuuta 30, 2010

Ympäri mennään, yhteen tullaan

Elämällä on niin hassu tapa kierrättää ihmisiä erilaisia polkuja pitkin. Eilen kävelin kylään kerrotaloon jonne muutin yli kahdeksan vuotta sitten. Oli aikamoista sattumaa, että kyläpaikkani osui samaiseen taloon ja vielä samaan rappuun, jonne olin aikoinaan melko sokkona muuttanut. Katsoin uteliaasti ympärilleni. Odotin kiinnostuneena esiin nousevia tunteita. Niitä ei oikeastaan tullut. Aikaa oli jo kulunut tarpeeksi ja enemmänkin. 
Sisällä kyläpaikassa odotti kolme naista joiden näkemisestä ilahduin. Olimme ensimmäistä kertaa koolla. Meille kaikille tärkeä ihminen oli yhdistänyt meidät. Vaikka hän ei enää ole joukossamme, me olimme valinneet toisemme. Elämässä voi valita jatkaako vai pysähtyykö. Me olisimme vain voineet jatkaa mutta vaihdoimme numeroita ja annoimme toisillemme mahdollisuuden.
Pienessä keittiössä maistuivat letut ja soljui iloinen puhe naurunpyrskähdyksillä höystettynä. Lämmintä ja helppoa yhdessäoloa. Tuntemattomat ja tutut siskokset.

perjantaina, maaliskuuta 26, 2010

Kumpi luovuttaa ensin?

Kuudelta aamulla alkoi sängyn vierestä kuulua tuhahtelua. Ensin yksittäistä, jonka jälkeen puhina yltyi sarjatuhahteluksi, ja sen jälkeen kokeilevaksi kimeäksi haukahteluksi höystettynä hetkittäisellä vinkunalla. Hoitoon tullut hurmaava ja hauska ranskanbuldog Topi yritti kommunikoida itselleen parempaa petipaikkaa.
Huonolla menestyksellä, ihminen pysyi murtomattomana.
Vaikeinta on tokkurassaan muistaa olla reagoimatta. Aamuyöstä ei oikein ole varma paljonko kello on, tai tulee epäilys, yltyykö kommunikointi kaikuvammaksi ulvonnaksi, ja etäisesti muistaa talossa asuvan myös muita ihmisiä. Tällä kertaa ei yltynyt. Siinä sitä sitten koitetaan kumpi luovuttaa ensin. Toinen esittää nukkuvaa, ja toinen muka-vain-tuhahtelee sängyn vieressä intensiivisesti tuijottaen.
Puolessa välissä  piti oppineimpien vastaisesti sentään antaa tunnustusta kaverille, että huomattu on, ja nyt voi vain mennä omalle paikalleen nukkumaan. Lattiatasosta otettiin viesti epäilevän näköisenä vastaan mutta lopputuloksena koira kuitenkin, tällä kertaa, vetäytyi omalle pedilleen.
Koiran kanssa mitataan pokkaa, pinnaa, loogisuutta ja älyä. Voi olla että hetkittäisesti luulee olevansa laumassa se fiksumpi, kunnes huomaa toimivansa kaikkien hyvien ennakkopäätöstensä vastaisesti. Tällä hetkellä kaveri todennäköisesti lekottelee laakereillaan tyynylläni ja  varmasti ensi yönä hyppää paremmille höyhenpeitoille ilman varoituksia.

keskiviikkona, maaliskuuta 24, 2010

Kasvain vai selluliittikeskittymä?

Istuin aamupäivällä täysin levollisin mielin työtuolissani, kunnes kesken kaiken järkytyin, että reiteeni oli ilmestynyt todella muhkurainen selluliittikenttä. Välähdyksenomaisesti tajusin kyllä olevani keski-ikäinen ja asian osa normaalia kiertokulkua. Mutta tämä  muhkurakenttä tuntuikin olevan valtava, suorastaan kasvaimen kokoinen!
Tajusin että olin tehnyt perinteiset. Sujahtanut housuihini niin, että housujen sisään oli jäänyt ylimääräinen sukkahousun menevä tila. Tällä kertaa ei sentään lahkeesta pilkistänyt vallaton vihreiden sukkahousujen veikeä pää. Luonnollisesti on todella lohduttavaa, ettei reiteeni ollut yön aikana kasvanut kasvainta, saatika erikoisen muotoista selluliittikeskittymää. Kiitän myös korttienjakajaa siitä, etten tänään ollut asiakaspalaverissa herätessäni aiheeseen, enkä millään muullakaan estraadilla missä olisin ehtinyt kipsuttelemaan ympäriinsä tyylikkäänä muhkura housuissani...

sunnuntaina, maaliskuuta 21, 2010

Kun ei nyt vain sattuisi mitään..

 

Kumisaapas jalkaan, siitä ilo alkaa!

Pakko antaa muutama rivi kumisaappaille, koska ilmastoomme  ne ovat täydelliset. On niin tylsää ajatella, että kumiset saappaat kuuluvat vain syksyiselle metsäretkelle tai märällä kelillä lapsille. Ne eivät myöskään ole parhaat jalkineet vain metsästäjille tai maatalouslomittajille.
Omat kumisaappaat tuli hankittua viime syksynä. Olin pitänyt mökkiolosuhteissa ihastuttavia lainakumisaappaita, ja ymmärtänyt että elämässäni on kumisaappaiden mentävä reikä. Apu tulikin yllättävältä taholta koska meililaatikkoon puksahti ilmoitus UGG:n "superalennuksessa" olevista kultaisen värisistä kumisaappaista. Sisällä oleva lampaanvilla pehmentää ja lämmittää saapasta niin, että saappaita on voinut pitää talvellakin, ja ohuen sukan kanssa syksylläkin ne tuntuivat aivan sopivilta.

Löytyisikö näistä sopivia isojen mustien tilalle?

Lacoste  
Lucky Brand
Hunter Orginal
Dirty Loundry
Hai-saappaat


perjantaina, maaliskuuta 19, 2010

Bussissa kohdataan

Viereeni istahti bussin takaosassa ikäiseni mies(olin kiroittaa poika). Vahvaa alkoholin tuoksahdusta oli mahdoton olla huomaamatta mutta mitäs siitä. Kaveri joutui tosin nousemaan ja käymään maksamassa kun kuski ei suostunut lähtemään sitä ennen. Hieman jännitti, että löytääköhän hän vielä viereeni mutta sieltä hän palasi, kuin telkkä pönttöön.
Keskustelu sujui vilkkaana, tosin hieman yksipuolisena koko matkan. Edessä istuvaa tyttöä hän pyysi siirtämään hiuksiaan, ettei vaan koskisi niihin jos vahingossa ottaisi edessä olevasta niskatuesta kiinni. Itsellinikin käy usein niin. Hiukset jäävät niskatuen ja takana istuvan käsien väliin ja tunne on melko epämiellyttävä. Nuori nainen siirsi hiuksiaan hymyillen. Samaan hengenvetoon selvitettiin miksi liputettiin. Meinasi mennä Indirat ja Minnat sekaisin.  Kerrottiin mys keskiviikosta, jolloin vieruskaverini myöhästyi työhaastattelusta 20 minuuttia ja sai kolmen kuukauden karenssin. Näppärä Smart kuski oli pysäköinyt autonsa niin lähelle kiskoja, että kolme raitiovaunua joutui odottamaan brankkareita siirtämään siitä. Vieruskaverini oli touhukkaampi ja kolmen muun kaveruksen kanssa siirsi smartin pois vaunuja tukkimasta. Tämä ei kelvannut selitykseksi työhaastattelussa. Kolme kuukautta napsahti. Se on pitkä aika rahaa.
Hyvää päivän jatkoa daameille, hän toivotti teidemme erotessa. Kohtelias, ystävällinen ja kiltti ihminen. Tänä tasa-arvon päivänä, ja kovin kylmän ulkomaalaiskeskustelun aikana on hyvä muistaa, että meitä tässä samassa veneessä on monenlaisia ihmisiä. Emmekä me tiedä tarpeeksi toisistamme, jotta kannattaisi olla ensimmäisenä jonossa sitä kiveä heittämässä.

torstaina, maaliskuuta 18, 2010

Neidolle kahvia

Ostan joskus aamulla kahvin työmatkan varrella olevasta Kaffecentralista. Ikään kuin aamuisena  palkintona itselleni kylmään maailmaan heräämisestä.
Astuin eilen aamukoomassa liikkeeseen sisään, jolloin ystävällinen tyttömyyjä kysyi "Ja mitäs neidolle saa olla?". (Neidolle.)
Koska edellinen asiakas oli ostanut lattemacciaton, pystyin vain sanomaan "samanlainen", aivan kun en osaisi valita omaa kahviani.  Mutta ilahduin tuosta kysymyksestä. Niin paljon kuulee tympeitä "mitäs sulle" kysymyksiä tai epäselviä ynähdyksiä, niin sarjassaan jopa mielikuvituksellinen tervehyds sai ylihintaisen pahvimukikahvin tuntumaan arvoiseltaan. Itseasiassa kahvi maistui todella hyvältä vastajauhettuna, lattevaahtoineen, ja maksan mielelläni siitä sen 3 euroa, ennemmin kuin monen muun kahvilan tuntikaupalla seisseestä muka kahvista.

maanantaina, maaliskuuta 15, 2010

Happea ja haparointia

 Ensimmäistä kertaa tänä vuonna suksilla. Paras päätös maanantaille. Paljon happea ja hieman haparointia. Ihmisen pitäisi saada olla ulkona päivittäin vähintään tunnin verran. Ei meitä tänne viileähköön pohjolaan sisätiloihin koko päiväksi tarkoitettu. 
Huomenna saattaa käsivarsissa tuntua. Parempi että sattuu kädet kuin pää. 
Taivas oli kaunis. 





" Tosta sitten vaan suoraan  alas-  ja siitä se idea sitten lähti.. "

sunnuntaina, maaliskuuta 14, 2010

Upeaa paketointia

Paketoimisen taito on aivan aliarvostettua. Koskaan ei voi panostaa liikaa paketin ulkonäköön, ja tehdä siitä liian hienoa. Pääsin todistamaan eräänkin taideteoksen syntyä kun todelliset taitajat pääsivät Arabian tehtaanmyymälässä vauhtiin. Myös myymälänhoitajat tulivat ihastelemaan origamipajan pakkaustuotantolinjaa ja lupasivat tilata pakettitaiteilijat myös jouluksi liikkeeseensä.

lauantaina, maaliskuuta 13, 2010

Kaikkien unien maailma

Olen  taas muutaman viikon nähnyt jokseenkin harmaan sävyisiä unia. Ne eivät ole painajaisia mutta melko tiiviitä ja hieman ahtaita. Viime yönä jälleen kerran . Ehkä unet ovat kestäneet vain sekunteja, ehkä useampia minuutteja mutta herätessä väsyttää. Tavaratalo, viranomaisia, portugalilainen juovuksissa oleva tallinomistaja, ystäviä, kiire, tyhjiä huoneita, vääriä paikkoja, oikeita paikkoja ja nopeita vaihtoja...
Herätessaä unen ja valveilla olon tilassa käy läpi ihmisiä ja tunteita, joita on unessa on nähnyt. Tunteet ovat hyvin todellisia, ja usein yrittää myös saada  langan päästä mistä joku uni on syntynyt. Joskus joku päivän aikana tapahtunut viittaa uneen(tv-sarja, ystävän koira, tehty liike jumppatunilla, sanottu lause tai nähty kuva) ja joskus taas pitää vain huohahtaen päästää unen käsittämättömyydestä irti ja toivoa seesteisempää yötä seuraavalle. Esim. exälle soittaminen ei ole suosikkiuniani, koska aamulla herätessä kylmään hikeen on pakko tarkistaa etten unissa kävelyn lisäksi ole alkanut soittaa unissa puheluita.
Viime yönä näin unta kaikesta mahdollisesta. Ystävistä joista moni piipahti samassa kohtauksessa, yksi tuli hakemaan laukkua evakkopaikastani, yksi oli tullut naama totisena Thaimaasta ja muuttanut naapuriin. Samaan aikaan suojatiellä laukkasi poliisihevonen, jonka kouluratsastustyyppistä etenemistä ihailin jne.
Viime yönä näin unta myös menetetystä ystävästä. Näin on käynyt aiemminkin. Uni voi antaa mahdollisuuden tavata joku joka muuten on tavoittamattomissa - aamulla se jopa tuntuu lohdulliselta. Unessa olimme egyptiläisellä risteilijällä illallispöydässä, ja hän tyypilliseen tapaan piti showta yllä. Muistan unessa hymyilleeni, että tuollainen hän oli, ja siinä ymmärtäneeni että olen vain katsomassa tätä tapahtumaa jotenkin sivussa, enkä enää voi ottaa kontaktia häneen. Uni antoi kuitenkin mahdollisuuden hetkeksi viivähtää hänen ympärillään aina olleesta karismasssa ja lämmössä.
Aiemminkin aiheesta  näillä sivuilla.

perjantaina, maaliskuuta 12, 2010

Oppivainen yksilö

Muovikassiton maaliskuu on sujunut mukavasti. Yhtä paperikassia, ja niitä paria hedelmäpussia lukuunottamatta olen pysynyt kuivilla. Eikä ole tehnyt edes tiukkaa.
Kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Koska hieman jäi korpeamaan "kiinni jäämiseni" stokkan hedelmäosastolla plastiikkapusseineni, marssin Ruohonjuureen ostamaan itselleni kestohedelmäpussit(vai miksi niitä nyt sitten kutsutaankaan).Otin siis niin sanotusti opikseni. Kerrasta.
Moni käsityöihminen muuten kehuu Muovikassiton maaliskuu ryhmässä hurauttelevan singerillään hedelmäpusseja harsokankaasta ja antavan niitä lahjaksi myös ystävilleen. Pussukan ei tarvitse olla mitenkään extra-monimutkainen mutta siitä voi tuunata hyvinkin persoonallisen käyttäjänsä mukaan.

 P.S. seuraaviin vaaleihin loistava jakotavara muovikampojen ja kuulakärkikynien sijaan. ideaa saa vapaasti käyttää yli puoluerajojen.

torstaina, maaliskuuta 11, 2010

Miltä parta tuntuu?

Olen onneton teatteriesitysten arvostelija. Haluaisin tarkasti tuoda esiin huomioni yhdistettynä esityksen faktoihin mutta en koskaan pääse siitä alkua pidemmälle. Myöskään "hyvä" ei ole vielä kovinkaan kattava ja yksityiskohtainen selvitys. Jatkan siis tutulla poukkoilevalla linjalla.
Pääsin kurkkaamaan ennakkoon Miltä parta tuntuu? -esitystä. En tiennyt siitä muuta kuin käsittääkseni ohjaaja oli venäläinen, se esitettäisiin Studio Pasilassa ja että Vappu Nalbantoglu olisi lavalla.
Kaksi tuntia kului nopeasti(vaikkakin eräällä myöhässä olleella katsojalla oli jo ennen alkua vessahätä). Käänteitä oli vaikea arvata ja suomalaiseen uppoavaan kylähuumorin sekaan oli sekoitettu hieaman mystiikkaa.
Yritän edustaa optimismia. Kulttuurin ja taiteen puolella välillä tosin pelkään, että istun katsomossa täysin avoimin mielin, ja yhtäkkiä joku räjäyttääkin varoittamatta verkkokalvoilleni aivonsa tai vähintäänkin syö naapurinsa(tai lemmikaninsa) pernan.Tämä aiheuttaa sen, etten uskalla täysin rinnoin nauttia esityksestä, jos en varmasti tiedä että kyseissä on puhdas komedia tai turvallinen farssi.Tältä osin ei tarvinnut olla huolissaan. Miltä parta tuntuu -esityksessä ei räjäytelty aivoja, eikä syöty pernoja. Esitys ei silti ollut hajuton, mauton tai väritön. Päinvastoin. Vauhtia ja elämää riitti. Hilpeän hölmöstä jännittyneen mystiseen.
En tiedä, kaipa venäläisessa kulttuurissa on jotakin viehättävää ja puhuttelevaa slaavilaista melankoliaa (tai rappioromantiikkaa niin kuin eräs ystäväni sitä Pietarin ajoiltaan kutsui) yhdistettynä luovaan hulluuteen, joka kolahtaa suomalaiseen mielenlaatuun. Aina ei tiedä itkeäkö vai nauraa mutta nauraessa elämä vain on niin paljon hauskempaa.
Miltä parta tuntuu? on vilkasliikkeinen kyläkomedia. Oskari Katajisto ja Sami Uotilahan ovat aivan oikeita näyttelijöitä ja sopivat rooleihinsa loistavasti. Erityisesti Uotila loistavaa kehonhallintaa roolisuoritusta hieman oli pakko ihailla. Vappu Nalbantoglu teki puolestaan raikkaan ja osuvan työn kaupunkilaisena kirjallisuustutkijana, joka mm. valkoisilla crockseillaan astuu lehmänpaskaan..
Värisyttävää oli tunnistaa myös yksi esityksen kappaleista. Kielletyt Laulut esityksessä Pirkko Saision esittämän Vladimir Vsyvoskin Penseät Hevoset sai tässä esityksessä oman värinsä. Käykää katsomassa/kokemassa!

sunnuntaina, maaliskuuta 07, 2010

Ponilta kyytiä - aurinkoista issikkavaellusta

Astuin tänään ulos junasta Jokelan asemalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Bongasin laiturille astuneista muista matkustajista pari tyttöä joiden arvelin myös tulevan ratsastusretkelle jonne olin suuntaamassa. Saman henkinen kolmas tyttö kääntyi meitä kohden myös laiturilla ja kysyi olemmeko menossa ratsastamaan. Kielen vaihdoimme englanniksi, koska kaksi näistä muukalaisista olikin kotoisin Saksasta. Muutaman minuutin epäröinnin jälkeen löysimme myös aseman parkkipaikan sekä sovitun kyydin tallille, samalla kävi ilmi ettei kukaan meistä ollut aiemmin vieraillut kyseisellä tallilla.
Issikkavaellus osui kelillisesti nappiin. Koska vaelluksen tempo oli verkkaisa, oli mukava tiirailla eläinten lumeen jättämiä jälkiä auringon paistaessa, ja samalla saada varastoon aina niin tärkeää D-vitamiinia.
Ratsastus"urani" aikana olen kerran jos toisenkin tullut alas hevosen selästä. Pyytämättä ja tilaamatta. Enkä aina niin pienenkään hevosen. Minua on myös purtu sekä potkaistu.(siis myös hevoset) Olen myös useammin kuin kerran ollut hevosretkellä, jolloin yksi tai useampi nelijalkainen on säikähtänyt käsittämättömän liioitellusti joko kuviteltua tai olemassa olevaa tekijää(oksa, koira, auto, pyöräilijä, talo, heinäpaali, oma varjo yms.), josta seurauksena on ollut villisti ympäriinsä laukkaavia hevosia ympäri maita ja mantuja. Näiden retkien jälkeen porukasta useampi kuin yksi on yrittänyt olla ontumatta kun joku vanhemmista on tullut hakemaan kotiin.
Tästä taustasta johtuen, tai siitä huolimatta, oli todella hauska käydä pitkästä aikaa ratsastamassa turvallisten hevosten kanssa ja viettää pari tuntia aurinkoisessa metsässä ilman että koko ajan piti tarkkailla kuka ampaisee hullunlaukkaan hetkenä minä hyvänsä. Sen sijaan nämä laumasieluiset islanninhevoset retkeilivät sulassa sovussa ja säikähtämättä koko parituntisen ajan, ja saivat harkitsemaan pidempääkin vaellusta kesäksi. Vaikka en alunperin oikeastaan tuntenutkaan ketään, kaikki muut seurueesta olivat myös ystävällisiä ja mukavia. Issikathan itsessään ovat hurmaavia luonteeltaan, jopa minun mielestäni joka aina kritisoin kaikkea...

Islanninhevoslinkkejä

lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

Luomua, reilunkaupan lahjakassi ja hedelmien muovipussit

En muista koska viimeksi olisin sopinut treffit Stokkan kellon alle..varmasti viime kerrasta on vuosia. Nyt tapahtui sekin ihme kun piti lähteä tarkastamaan Stockmannin ruokaosaston luomutarjonta Paun ja Anderssin kanssa, kun se kerran on ollut niin sanotusti tapetilla.
Luomutarjonnan lisääminen on hieno juttu. Putiikki kuitenkin edustaa "laadukkaampaa kauppaa" ja keskustan ruokatavarataloa, jonka valikoiman pitäisi olla ajan tasalla. Arvojen ja laadunhan pitää näkyä myös ruuan tuotannossa, ja niitä puhtaampi ja turvallisempi ruoka edustaa.
Itse "Herkku" ei vielä ihastuttanut ensimmäisellä kerralla. Ryysis oli kammottava ja ihmisiä pyöri hyrränä ympäriinsä. Suomalaiseen tapaan ajettiin kärryillä päin kuin jääkiekkokaukalossa. Ilmassa oli ruotsinlaiva-meininkiä. Ruokaansa perjantai-iltapäiväläl metsästävä kuluttaja on armoton.
Plussat toki Stokkalle siitä, että henkilökuntaa oli lisätty huomattavasti. Kassoilta pääsi läpi hujauksessa ja myös nuoria kauppa-apulaisia päivysti kaupan käytävillä. Tosin aivan parasta oli kun törmäsimme naapuruston Judeen ja Mikkoon. He olivat tulleet hakemaan polentaa ja kysyessään sitä nuorelta kauppa-apulaiselta, vastaus oli: "Ai onko se joku hedelmä?". Mikko huomasi myös ostoskorissani olevat kaksi hedelmämuovipussia. Toinen oli luomumandariineille ja toinen tomaateille. Paperisia ei ollut missään, enkä ole vielä löytänyt käyttöön hedelmille tarkoitettuja verkkokasseja. Yritin puolustella, että laukussani oli toki kaksi kangaskassia, joista toinen oli vielä juuri Paulta lahjaksi saatu Reilun Kaupan kassi. Huoh, parempien tapojen polku on kivinen. (Anderssille tiedoksi, että tätä laskuvarjokassin saa myös täältä)
Kerrankin muuten muistin kirjoittaa kehut ja lähettää kiitospalautetta Stockmannille luomutarjonnan lisäämisestä. Saattahan olla ettei heidän hedelmäosastonsa hoitaja välttämättä lue tätä blogia..
Kattavampaa tuote-esittelyä Uuden Mustan -sivulla.

 ps. samaan aikaan kun toiset yrittävät vähentää muovin käyttöä, sitä ihannoidaan toisaalla.

perjantaina, maaliskuuta 05, 2010

Peittokoira ja lakatut sormenkynnet

Joskus sitä ajattelee blogikirjoituksiaan niin elävästi, että luulee jopa kirjoittaneensakin ne. Tällä viikolla on käynyt niin. Olisin voinut vannoa, että viimeisin kirjoitus on keskiviikolta. Tosin keskiviikkona erehdyin rahaamaan kroppani power body tunnille, jonka jälkeen kädet olivat  niin heikkona, ettei kirjoittamisesta olisi tullutkaan mitään.
Eilen puolestaan vierailin KaunisSiskoja tervehtimässä, joka puolestaan aiheutti sen, että kirjoituskyky meni muista syistä. Siinä vaiheessa kun puhe siirtyi  nukkuvaa vaanivaan Peittokoiraan, tiesin pelin olevan menetetty. Kaupanpäällisiksi sain toki upeasti lakatut kynnet. Olen muuten aivan varma, että Minkki P on suomen tarkimpia kynsien lakkaajia, mistä innostuneena yritänkin tsempata ensi viikon kynsieni kanssa, ja hankkiutua mahdollisimman pian tilanteeseen missä pystyn ujuttautumaan saman palvelun piiriin.

Mitä muuta ajattelin tänään:

- kotimainen maito kunniaan (kuluttaja äänestää jaloillaan)
- mahtavaa, että laadukkaampi ruoka saa jalansijaa stokkallakin
- kevät tulee sittenkin
- tissit eivät loppujenlopuksi olekaan niin kiinnostavat, ehdotin lähipiirin pojille yleisöksi lähtemistä Burleski-iltaan (ei saanut kummoistakaan kannatusta)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...