sunnuntaina, helmikuuta 27, 2011

Maalia, tapettia, kaakelia, paneelia & pakkelia -> sähkötyöt

Loimaan Shamaanin Alpo Jaakolan oma
 kuva kuikuilee nykyinen tapetti taustanaan.


















Perjantain tilatut ja pyydetyt mutta silti yllätysvieraat - saivat taas hiukan selkeytettyä loputtomalta tuntuvaa remonttipähkäilyä. Vielä ei ahdisa mutta huomioon otettavia asioita on paljon, ja oikeaa marssijärjestystä ei pääse hahmottamaan ennen kuin tietää mitä haluaa. Eikä voi tietää mitä haluaa, ennen kuin tietää mikä on mahdollista, ja miten se haluaminen toteutettaisiin, ja millä budjetilla.
 Nyt näyttää siltä että pieni ensiapu pintaremontti jätetään väliin - koitetaan vielä sinnitellä ja hoidetaan ensin sähköt. Olisi niin kovin harmillista ensin maalata ja tapetoida, ja sen jälkeen katsoa kun palokunta tekee jälkisammutustöitä tulipalon jälkeen, joka on aiheutunut vanhentuneista sähköjohdoista...
Remonttia, sen edistymistä tai edistymättömyyttä voi seurata tuolla Harrastelijat Harjulla -puolella mutta nyt tuli löydettyä niin hyvä tapettilinkit, että pitää jakaa ne tännekin. Mutta kuinka erilaiselta tuokin tapetti näyttää valosta riippuen. Yläkuva on otettu rullasta joka löytyi yläkerran kaapista, ja alinmainen kuva on; seinästä.

Tapettitalo.fi  tai sitten Edullisia tapettieriä?

Ruotsalaisista Lim & Handtryck- tapeteista

Tai moderneita klassikoita täältä

Vai saisiko olla Harlequinia?

keskiviikkona, helmikuuta 23, 2011

Minkälaisella autolla salarakkaan salarakas ajaa?

Eilen päätin lopettaa iltapäivälehtien lukemisen. Kokonaan. Uskon, että se onnistuu vähintään yhtä hyvin sekä helposti kuin sokerin käytön kahvissa lopettaminen. Vahingossa saattaa käsi hamuta lehteä työpaikan taukopöyältä ajatuksissa mutta siihen se jää, koskematta. Ei erikoista syytä miksi tämä päätös tuli mieleen juuri eilen. Mielestäni kyseisten lehtien, sekä muidenkin vastaavantyylisten medioiden edistävä maailmankuva on luotaantyöntävä. Kaikki on "kohua, maniaa, shokkia, järkyttävää" yms. Ihmisiä pelotellaan katteettomasti ja lietsotaan sosiaalipornon kuluttamista, jonka tunnelissa ei näy päätä ei häntää. Otsikot suuria, sisältö pientä.
Suurta lovea julkaisijoiden kassaan ei tämä päätökseni tee. En ole aikaisemminkaan tukenut taloudellisesti näitä tuotteita. Ne ovat vain olleet saatavilla, pyytämättä tai tilaamatta. Se ei silti tarkoita, että minun pitäisi aivottomana selata niitä. Sama koskee myös kyseisten ja samantapaisten medioiden nettisivuja. Päivän aikana on pakko tapahtua jotain minulle tärkeämpää kuin "Missä ammatissa petetään eniten tai kenellä julkkiksella on suurin summa ulosotossa tai minkä näköisellä autolla Eremenko Juniorin entisen salarakkaan nykyinen salarakas ajelee". Jos ei, niin sitten on syytä tehdä muutakin kuin vain katsoa peiliin.

maanantaina, helmikuuta 21, 2011

Ilahduttava ulkomaalainen

Olenko muistanut pitkään aikaan hehkuttaakaan miten minä suorastaan Rrrakastan teatteria? En varmastikaan. Jo on siis aikakin. 
Pääsimme viime maanantaina ennakkoon kurkkaamaan Pasilaan komediaa nimeltä Ulkomaalainen. Ensi-ilta oli torstaina, joten oli kiinnostava nähdä missä vaiheessa näytelmän kanssa oltiin tuossa vaiheessa. Niin innoissamme olimme, että varmuuden vuoksi kävimme Tyrkkyläisten kanssa tempomassa teatterin ovea tuntia liian aikaisin, jolloin oli kovin hiljaista vielä. Kerrankin ajoissa.
Teatteri Pasila oli varmasti ainut paikka  missä oli lämmintä. Moni oli suosinut kerrospukeutumista ja joutuikin sitten kuoriutumaan t-paitasilleen esityksen aikana. Harvinaista näinä Sipearian Talvi päivinä. Angoravillapaidan voi siis suosiolla jättää narikkaan.
Ulkomaalainen on kevyt komedia, jossa näyttelijäsuoritukset pääsevät oikeuksiinsa. Ainakin jo ennakkossa yleisö repesi useaan otteeseen. Tarina itsessään ei ole kovinkaan monimutkainen mutta  se antaa katsojalle mahdollisuuden nauttia miellyttävän kepeästä illasta ja näyttelijöiden ammattitaidosta. 
Mutta niin kuin teatterin kanssa usein, on sillä myös toiset kasvot. Kepeän ja hauskan lisäksi, Ulkomaalainen muistuttaa, kuinka rajoittuneita me ihmiset olemme pelkojemme kanssa. Kuinka tutulta tuo kaikki kuullostaakaan. Emme me ole tainneet kuitenkaan kehittyä vuosikymmenien saatossa. Mutta pidimme ja nauroimme. Viihdyttävää ja roolihahmoista on helppo itse kunkin löytää yhtymäkohtia elävään elämään.. Menkää katsomaan! Sopii niin nuorisolle kuin perheen varttuneemmillekiin.

Rooleissa: Riitta Havukainen, Santeri Kinnunen, Hannes Suominen, Pertti Sveholm, Vappu Nalbantoglu, Jari Pehkonen, Mikko Pörhölä

j.k. ja mitä minä muka tässä yritän mitään muka puolueetonta "arvostelua" kirjoittaa. Vappu oli aivan ihastuttava vaaleana neitona ja juonittelujen keskipisteenä ja  Jari Pehkis Pehkonen sympaattisen miehekäs - jonka vanhan ketun roolia olisi suonut näkyvän vielä enemmänkin lavalla!

perjantaina, helmikuuta 18, 2011

Koska valitaan Suomalainen 2011 eikä Miss Suomea?

Allerin ehdotus lasten muotilehdelle on aivan yhtä luotaantyöntävä kuin jo vuosikausia lapsille myynnissä olleet napapaidat ja kimalletopit. Puhumattakaan puoli pornahtavista nukeista, jotka eivät ulkomuodoltaa, vaatetukseltaan ja olemukseltaan ole yhtään sen järkevämpiä kuin tuleva lasten Top-Modell lehtikään..En tarkoita, etteikö pieniä tyttöjä voi pukea juhlavasti ja etteikö pienet prinsessat ansaitse kimallustaan mutta pornahtavia musiikkivideoita matkivat pienet ruusunnuput ovat  vain niin  - surullista katseltavaa. Kymmenvuotiaalla pitää olla jo meikkiä ja päiväkodissa vertaillaan kuka on laihin..
Tämän päivän iltalehdet tarjosivat taas aimo annoksen Miss Suomea. Lehtien sivuilla nuoret naiset hymyilevät leveästi bikineissä. Totta kai. Pitää nähdä kuka on laihin ja kuka on lihavin. 
Nuori nainen fiksuimmillaan?
Mikä tekee naisesta viehättävän? Alastomuus? Jos menet baariin bikineissä, olet itseäsi tyrkyttävä huora, jos taas esiinnyt niissä iltapäivälehden aukeamilla, olet edustuskelpoinen ja näyttävä?
Entä jos meille valittaisiin Mr/Miss/Mrs/Ms/tai vaikkapa X. Mies tai nainen - ei sillä niin väliä. Edustavin henkilö vuodeksi kiertämään kauppakeskuksia ja juontamaan muotinäytöksiä? Ei tarvitsisi kiereskellä mainoskuvissa rantahiekassa läpinäkyvissä kesähepenissä, ei pikkutuhmia alusvaate-esittelyitä vain rehellistä valovoimaisuutta, kiinnostavuutta, edustuksellisuutta? Minkälaisen roolihahmon lapset saisivat tästä? Monelle ei tekisi pahaa satsata ulkoisen kauneuden lisäksi sisäiseen puoleen. 

keskiviikkona, helmikuuta 09, 2011

Lumitöitä ja tosi tättärää!

Trendy SpringShopping:  Lumikola, lumentyönnin
ja Punavuoren raudasta - Petkele
Olen kiitettävästi luistanut lumitöistä. Ensinnäkin meillä on ollut vain yksi lumikola, ja toiseksi, olen muissakin asioissa sitä mieltä, että ihmisten pitää keskittyä vahvuuksiinsa ja tehdä niitä asioita jotka sujuvat paremmin. Mutta eilen sain äkillisen happivajeen ja osallistumisajatuksen päähäni. Kyse oli ilmeisesti hetkittäisestä identiteettikriisistä ja tiimiytymisen tarpeesta. " Olen reipas, tasa-arvoinen ja yhdessä olemme nopeampia. " (ha ha)
Ei auttanut kuin kotimatkalla kaartaa Starkin pihalle. Lunta olikin tuiskannut kiitettävästi aikaisesta aamusta. Myönnän myös olevani välineihminen. Ikävästä hommasta saa vielä ikävämmän, jos sitä tekee huonoilla työkaluilla. Lumityöt ovat yksi hyvä esimerkki. Yleensä siinä kun ei kohtaa ajoitus, ei inspiraatio, ei keli, eikä myöskään luojan suoma vapaa tahto.
Valikoimasta löytyikin juuri sopiva Fiskarsin kola. Pieni, kevyt ja kätevä. (Sisätiloissa) Voi iloa ja riemua kun päästiin kotipihalle, jonka peitti 25 senttinen lumikinos! Kyllä luisti ja oli kevyttä. Ensimmäiset viisi minuuttia. Sen jälkeen olikin jo hiki ja naama punaisena.
Isommalla kolalla en olisi päässyt lumivallejamme puoleenkaan väliin, ja teki se tiukkaa pienemmälläkin. Suurin ongelma on saada lunta enää mahtumaan minnekään. Toiseksi suurin ongelma on oma harjaantumattomuus. Puskuvoimaa ja tekniikkaa puuttuu. Täyden työpäivän jälkeen tuntuu olevan myös hippasen motivaatiohaastetta.. Olisin halunnut lykkiä kaiken liikenevän pihaportista kadulle. Sieltähän se lana-autokin työntää ne meidän pihalle. Uskalluksen puute esti. Olin aivan varma, että joku kuitenkin näkisi ja saisi hepulin. Säästän naapurisovun testauksen myöhempään.
Kun kuitenkin olin yritteliäällä päällä a.k.a. esitin osallistuvaa, niin halusin hoitaa oman osani ihanasta valkeasta puuterista. Kolaamisesta vaan ei oikein tuntunut tulevan enää mitään pihan puolen välin jälkeen.  Luovuin siis kolasta ja siirryin samalla reissulla hankittuun lumentyöntimeen. Sillä jaksoin urheasti heitellä lunta mäkeen vielä varttitunnin, kunnes kädet eivät enää suostuneet tottelemaan. Pyysin luvan saada poistua muonitus- ja rakennuksen lämmitystehtäviin. Lupa myönnettiin. Viikonloppuna ajattelin käydä juttelemassa naapurin papan kanssa. Hänellä on lumilinko.
ps. Vinkkinä kaikille "meillähän ON aivan hyvä ja ehjä lumikola" -ihmisille. Jos taloudessanne on vähänkään erikokoisia lumityöläisiä, niin hankkikaa nyt ihmeessä myös sopivat työvälineet. Jos kolan työntäjillä on esim. pituuseroa parikymmentä senttiä tai painoaeroa parikymmentä kiloa, niin voisi ajatella, että työvälineissäkin voisi olla eroa. 

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Ylös, ulos ja Tättärää!

Elämä on niin pienestä kiinni. Kummalla jalalla nousee sängystä, sattuuko lyömään varpaansa kynnykseen, onko maito mennyt happamaksi - vai sattuuko aurinko paistamaan.
Tänään se aurinko paistoi mutta samaan aikaan ratkaistavien hommien/odottavien tehtävien lista oli lannistavan pitkä. Ratkaisin valtavan urakan ja tekmättömien töiden ahdistuksen yhdellä ainoalla oikealla tavalla - lähtemällä ulos.
Mikään ei ratkennut, tekemistä on vähintään yhtä paljon kuin ennenkin mutta olo ja mieli on reippaampi - ja sillähän tässä arjessa muutenkin pusketaan.
Syntymäpäivälahjaksi saatu Firemountain osoittautui loistolöydöksi ja siitä riittänee iloa pitkäksi aikaa. Vaikka vähän lipsui ja lipesi niin muuten ajamisen iloa riitti. Epäilinkin, että runko olisi löydetty lastenosastolta..

keskiviikkona, helmikuuta 02, 2011

Yhteiskunta olemme me

Pari viikkoa sitten bussissa luin Gloria lehteä. Viimeiseksi jäi haastattelu Kirsi Salosta. Olin selannut jo koko muun lehden läpi mutta Salo kiiltävässä paljettimekossaan ei kiinnostanut. Kunnes - luin artikkelin. Artikkelissa kerrottiin Salon taustoista ja hänen elämästään, mutta erityisesti hänen tekemästään hyväntekeväisyydestä Hopen parissa.
Koin tarpeellisen herätyksen. Aina välillä saan kiskaistua itseni liikkeelle tekemään jotain hyvää ja järkevää mutta liian usein se jää. Arjen keskellä on muka kiire, eikä jaksa. Kuitenkin tiedän kokemuksesta miten iso merkitys auttamisella tai avun saamisella voi olla. Vielä suurempi merkitys ihmiselle voi olla sillä, ettei kukaan auta.
Hope-yhdistys auttaa ihmisiä suoraan. Tavalliset ihmiset auttavat tavallisia ihmisiä. Ei sossun luukulla nöyristelyä, ei turhaa byrokratiaa, vain normaalia ihmisten välistä auttamista. Lapsille järjestetään harrastusmahdollisuuksia, joku saa elämänsä ensimmäisen syntymäpäivälahjan, toisen perheen arkeen taas pesukone voi tuoda helpotuksen, joka auttaa pahimman yli.
Menin nettiin Hopen sivuille ja maksoin jäsenmaksun. Eilen laitoin yhdistykselle sähköpostia ja kysyin myös onkohan mahdollisesti uudessa kotikaupungissamme perhettä, joka tarvitsisi jeesiä. Joskus tuntuu, että täällä pääkaupunkiseudulla esim. järjestöapua voi olla helpommin saatavilla kuin pikku kunnissa, joissa myös avuntarvitsijat helpommin tuntevat joutuvansa arvostelun kohteeksi.
Me ihmiset muodostamme yhteiskunnan. Olemma vastuussa omasta asumisyhteisöstämme. Se on yhtä vahva ja kestävä kun me olemme. Me rakennamme itse huolehtivan, humaanin ja inhimillisen ympäristön.

 Mikäli sinulla on täällä pääkaupunkiseudulla tai lähettyvillä ehjiä harrastusvälineitä, tarpeettomia kodinkoneita, vaatteita tai pelejä yms. Laita viestiä - mielelläni noudan niitä sovitusti ja laitan niitä kiertämään niille, jotka niitä enemmän tarvitsevat.
 meili: loimaannorppa@gmail.com
Erityisesti kaivataan isompien lasten vaatteita, 122 centtiä kookkaampaa.

tiistaina, helmikuuta 01, 2011

Uudet villahipulit


En ollutkaan muistanut tuota sanaa pitkään aikaan. Villahipulit. Erityisesti yhdistän sen isoisääni. "Missäs sun villahipulit oikein on?"; kysyi hän paljain jalon juoksentelevalta lapselta, viitaten villasukkiin. (Tosin, villahipuli sanasta minulle tulee mieleen hillosipuli. Minkäs teet, sanat vain muistuttavat toisiaan.)
Eilen ostin työkaveriltani nipullisen uusia villahipuleita. 10 e/pari. Niitä kun kuluu "mökillä", niin kuin toinen työkaverini kutsui nykyistä kotiani. Mutta villahipuleita ei parit riitä. Niitä pitää olla myös vierasvarana ja pesukoneeseenkin tuntuu järkevämmältä laittaa useammat kerralla.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...