maanantaina, syyskuuta 16, 2013

Huomiota ja vastine

Sain viime viikolla kyseenalaisen kunnian tulla mainituksi nimeltä paikallislehden tekstiviestipalstalla. Kyse oli tietysti kunnallisesta päätöksenteosta. Kahta muuta ja minua syytettiin takin käännöstä. Vihjaisu oli sen verran epäselvä, etten tänäkään päivänä ole aivan varma mitä viestittäjä tarkoitti, eikä kuulemma kaikki muutkaan lautakunnan jäsenet mutta kirjoitin aiheesta lyhyen vastineen, jonka ystävällisesti lehtemme myös julkaisi. Kyse oli siis lautakuntaäänestyksestä ja julkisen liikenteen järjestämisestä.
Tyhjästä on paha nyhjästä. Kunnat ympäri Suomea ovat siinä tilanteessa, että rahaa ei ole, ja jos on, niin sekin on velaksi otettua. Siinä tilanteessa ei paljon alennuksiksi muututa. Yhtä hauskaa oli olla päättämässä oman työmatkalipun hinnan korottamisesta - minkäs teet - parempi sekin kuin, että ensi vuonna tilanne on vielä huonompi.
Vastoin perisuomalaisia tapoja sain myös palautetta, tosin vain parilta ihmiseltä, mutta kun odottaa haukkuja, on kaksin verran iloisempi myönteisestä palautteesta. Mistä tulikin mieleeni, että hyvänen aika, antakaa positiivista palautetta niin kotona kuin töissä tai koulussa tai harrastuksissa - se tulee varmasti kymmenkertaisena takaisin.

torstaina, syyskuuta 05, 2013

Teatteri tekee syksyn - Eila, Rampe ja Suolaparta

Syksyn alkaessa koen usein kulttuurinnälkää. Mitä vähemmän valoa ja huonompi ilma, sitä mukavampaa istuutua pehmeälle tuolille lämpimään saliin nauttimaan kulloisistakin lavalle nousevista maisemista.
Eilen ei vielä keleissä ollut moittimista mutta pääsin katsomaan Helsingin Kaupunginteatteriin komediaa; Eila, Rampe ja Suolaparta. Olin utelias. Ensinnäkin en ole käynyt Arena-lavan esityksissä vielä ja komedia on aina vaikea laji.
Sinikka Nopolan tekstit ovat minulle etäisesti tuttuja. Tiesin, että manse-tyyppisellä huumorilla mennään ja meininki on  maanläheistä ja ehkäpä arkista ilottelua.
Esitys oli kyllä hauska ja nauratti useasti ihan ääneen. Luulenpa, että siitä tulee pikkujoulujen aikaan monelle ykkösvaihtoehto. Juonessa ja asetelmassa ei ole mitään liian monimutkaista tai kikkailevaa, pikemminkin katsojan on lupa rauhassa nauttia sympaattisten hahmojen hässäköinnistä. Parituntinen vilahtaa ohi nopeasti, ja sen aikana saa nauraa niin itselleen kuin lavan tapahtumillekin. Heidi Herala tekee roolinsa Eilana vahvan ammattilaisen osaamisella, eikä Pertti Koivula jää toiseksi. Kumpaakin seuraa mielellään.

Nopolan teksti ei päästä meitä suomalaisia vähällä. Lavan hahmoista voi löytää itseään, vanhempiaan tai vaikka naapurin hienompaa rouvaa. Pääasia kuitenkin, etteivät kulissit romahda.
Ennen teatteria kävimme syömässä viereisessä Cafe Talossa. Paikka näyttää ennemminkin baarilta kuin ravintolalta mutta ruoka oli jopa yllättävän hyvää. Vegeburgeri oli maustettu ja tarjoiltiin tulisen majoneesin kera ja ystäväni syömä lohipastrami wardolfinsalaatin kera maistui kuulemma myös. Pisteet myös siitä, että kummatkin annokset oli asteltu astetta perusmättöä paremmin. Tulee varmasti testattua toistekin.Kaiken kaikkiaan tunnelma oli esityksen jälkeen virkistynyt. Sehän se teatterissa onkin hienoa.  Ei siitä menemisestä kannata "tehräny niin suurta numeroo".

sunnuntaina, syyskuuta 01, 2013

Sain ohjeet

"Kippari pidä ruori suunnassa
Yöllä tähtien suuntaan
Päivällä auringosta poispäin
Pilvisellä mielen muutoksissa
Aina valmistautuen muutoksiin
tuulien muuttuessa "

Kiitos Kauko, yritän tämän mukaan navigoida parhaan kykyni mukaan. Ehkä taito karttuu ajan myötä. 

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...