maanantaina, marraskuuta 30, 2009

Uusi lappu hississä

Meille oli tullut toimiston hissiin taas lappu. Tällä kertaa siinä oli hymiö. Joku ihana ja hauska ihminen oli tuonut kaikkien iloksi joulukalenterin!! Tästäkö se nyt alkaa, positiivisten "heippa-lappujen" ja seinäkirjoitusten aika?
Huippua, saatanpa itsenkin jättää lapun missä kehun ja kiitän kivasta eleestä.

sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

Joulukuu saa tulla

Lähestulkoon kaikki joulukortit on nyt kirjoitettu. Jotta ei menisi liian järjestelmälliseksi niin aina kannattaa jättää hieman sössimisen varaa mutta koska itse tunnelmaan virittäytymiseen jää aina liian vähän aikaa, ja kortteja tulee vasta päivää ennen aattoa, tänä vuonna teen toisin. Kortit kolahtavat luukuista joulukuun ensimmäisenä päivänä. Ehkä hieman aikaisin mutta tuleehan käytettyä postipalveluita myös ruuhka-ajan ulkopuolella.
Myös lasten lahjat on ostettu. Suunnilleen. Eräshän vuosi jätit lahjakassin vahingossa Helsinkiin, kun itse lähdin Loimaalle. Ainahan sitä tekevälle sattuu. Tänä vuonna on kuitenkin historiallisesti edes teoreettinen mahdollisuus, etten jouluaattona juokse paniikissa pitkin kauppoja.
Koska myös pikkujoulut on juhlittu niin enää ei tarvitse tulla kuin lunta. Rautatieasemalla sentään onneksi pääsee luistelemaan vaikkei Loimijoen jäälle vielä pääsekään.

keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009

Ei muuten käy.

No niin. Tiedättehän sanonnan "se kellä onni on, se onnen kätkeköön". Älytön sanonta sinänsä, miten iloita ihmisten kanssa, jos aina hyvien asioiden kohdalle osuessa pitää vetää vetoketjua suun eteen ja laittaa naamaa näkkärille.
En voi silti olla miettimättä, että onko tämä nyt joku henkilökohtainen rangaistus, kun luin Hesarista, että Vallilan kirjasto on lakkauttamisuhan alla. Olenhan usein hehkuttanut miten hienoa on, kun on kirjasto lähellä ja miten hyvää palvelua kirjastosta muutenkin saa. Olen myös ihastellut kirjastolaitostamme kokonaisuutena ja ollut siitä myös ylpeä sekä onnellinen.
Nyt sitten tuli ilmoitus, että Vallilan lähikirjaston lakkauttamista suunnitellaan. Alueelta vietiin jo nuorisotalo. Sitäpaitsi, kaunis, arkkitehti Juha Leiviskän suunnittelema kirjasto juuri uudistettiin viime vuonna.
En ole tuohtunut pelkästään oman kirjastoni mahdollisesta menettämisestä, olen huolissani myös neljästä muusta. Lähellä oleva kirjasto palvelee niin monenlaisia tarpeita. Tasa-arvoisesti. Kirjastoon ei tarvita lukukausimaksuja, ei varusteita, eikä siellä huudeta vttuprkttä -vastapuolen kannustajille. Harvassa paikassa yhteiskunnassa voi viettää aikaa itsekseen muiden kanssa. Päinvastoin kun jossakin muussa harrastuksessa, kirjastossa henkinen pääoma voi kasvaa - ei huveta.
Samaan aikaan jatkuu vuosia kestänyt vääntö keskustakirjastosta, jonka kustannukset ovat kymmeniä miljoonia euroja. Keskustan pitää toki olla vetovoimainen ja viihtyisä, mutta asunalueiden on mentävä monumenttipatsastelun edelle.
Tässä vain menee yksi raja. Olen valmis menemään banderollini kanssa eduskuntatalon portaille. Tai minkä tahansa rakennuksen portaille. Minä haluan, että verorahoilla ylläpidetään pieniä lähikirjastoja.
Viekää eläkkeeni mutta kirjastoani ette vie.
lisää Vallilan kirjastosta ja kuvat täältä

tiistaina, marraskuuta 24, 2009

Apua vaikka joulusiivoukseen - ja muutenkin

Jonkin aikaa sitten järjestelin kaappejani ja olen muutenkin katsonut asuntoani sillä silmällä, että tarvitsisin säilytysratkaisun. Nimenomaan ratkaisun. En vain lisäkaappia, laatikostoa tai hyllyä. Tai ehkäpä juuri kaikki kolme mutta niin, että se toisi, eikä veisi tilaa.
Visiota odotellessani ja ajatusten rönsyillessä bongasin loistavan liikeidean Kuningaskuluttajasta, Kaappien Järjestelijän. Omien roinien läpikäyminenhän on tylsähköä hommaa, ja yleensä puolessa välissä iskee projektiväsymys. Virkeyttä ei lisää jos tavara on jäänyt käymättä läpi useamman vuoden ajalta. Vuosikymmenistä puhumattakaan. Moni perikunta olisi varmasti ikikiitollinen, jos tavaraa olisi läpikäytänä vain parin - ei parinkymmenen vuoden ajalta. Hommatusta avusta saa myös kotitalousvähennyksen, joten apu alkaa olla monen ulottuvilla. Sitäpaitsi "näinä aikoina" kun monen talous on entistä tiukemmalla, neliöitä kannattaa käyttää asumiseen, ei säilyttämiseen.
Kyselen myös hiilijalanjäljen ja käyttämättömän tavaran varastoinnin yhteyttä. Voitaisiinko ullakkojen säilytystilat ottaa parempaan käyttöön? Sen sijaan, että siellä säilytetään vanhoja vaatteita, luentomonisteita, rikkinäisiä kalusteita, ruosteisia kodinkoneita, pieneksi jääneitä harrastevälineitä yms. yms. Tai niitä avaamattomia muuttolaatikoita jo edellisestä muutosta... Entä tyhjinä olevat kylmäkellarit, paljonko ne kuluttavat energiaa? Entä tulisiko niitä olemassa olevia säilytystiloja käytettyä paremmin tarpeellisille tavaroille, jos ne eivät pursuilisi epätoivoisuuttaan.
Mutta. Asialla on myös toinen puolensa. Jos kaikki "turha" on kodista heitetty pois, ja ympärillä on vain tarpeellinen askeettisessa järjestyksessä, ei koskaan myöskään tule tekemään yllätyslöytöjä. On myös kätevää kun on tarvikkeita käden ulottuvilla. Vaikka sitä aarrekarttakollaasia ei tule elinaikanaan askartelemaan. Joskus tarvitaan myös aikaa, jotta aarteen arvon ymmärtää..

maanantaina, marraskuuta 23, 2009

Hyvästi


Tule vielä kerran
kuin ilta omenapuuhun
ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.

Ja jos huomisaamuna herään
vieraalla lakeudella
vieraan viljapellon sylistä
juurissani uusi multa,
niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen
sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi

aulikki oksanen

sunnuntaina, marraskuuta 22, 2009

Aurinkoa ja D-vitamiinia

Ihana sunnuntai-ilma! Loppusyksy tai alkutalvi, mitä tämä nyt onkaan, ei olisi yhtään hassumpi, jos näitä aurinkoisia päiviä riittäisi solkenaan. Ilma on raikas, polut ovat kuivat ja ihmisen kelpaa ulkoilla. Ei tulisi D-vitamiinista puutetta, ja kansalla pysyisi vireystila sekä luusto kunnossa. Omaa lautasta kannattaakin viikon varrella tarkkailla sillä;
Erään arvion mukaan 40 prosenttia suomalaisista kärsii D-vitamiinin puutteesta. Näin on etenkin talvella.
D-vitamiini vaikuttaa muuallekin kuin luustoon. Se vaikuttaa myös lihaskuntoon ja immuunipuolustusjärjestelmään. On esitetty, että D-vitamiinin puutoksella olisi yhteyttä myös joihinkin syöpiin ja diabetekseen.

Avainsanoja millä mennään

Kun vilkaisee googlen seurantaohjelman kautta millä sanoilla tänne on viimeisen kuukauden aikana löydetty voi vetää suoraviivaiset johtopäätökset seuraavasti:
- alastomat naiset saunassa kiinnostavat enemmän kuin alastomat miehet
- hauesta tehdään pullia
- talven lähestyessä nenähuuhtelu on alkanut kiinnostaa huimasti
- aikuisten seuraleikkien keksiminen on myös akuuttia pikkujoulujen lähestyessä
- suomen kaupunkien suuruusjärjestystä pohditaan edelleen
- kolme ihmistä on löytänyt tänne viimeisen kuukauden aikana etunimi sukunimi yhdistelmälläni ja viipynyt kaksi minuuttia kauemmin sivuilla kun keskimääräinen kävijä.
- ja kauniitä runoja etsitään koko ajan

1. 77



2. 72



3. 68



4. 49



5. 39



6. 27



7. 27



8. 25



9. 17



10. 13



11. 13



12. 13



13. 13



14. 11



15. 10



16. 10



17. 8



18. 8



19. 7



perjantaina, marraskuuta 20, 2009

Ostaessa pitää katsoa kelloa

Seisoin aamulla puoli yhdeksältä Alepan kassalla 14 olutpullon kanssa. Kassaneiti totesi: Olutta ei myydä ennen kello yhdeksää. " Oho. " Mistä tuonkin olisi voinut muistaa/tietää? Kiitettävän harvoin on siis tullut käytyä aamuisin olutostoksilla, koska kyseinen rajoitus ei ollut pälkähtänyt mieleen.
Tuulivoimalla tuotetut Kukko-oluet eivät olleet omaan käyttööni. Tämä tieto siltä varalta, että joku arvelee minun vihdoin saaneeni työpaikallani todellisen casuaal-friday:n läpi. Tuotteet tulevat käytettäväksi viestintävälineiksi. Mutta olipa taas yllättävä hetki. Toivottavasti rajoitus lunastaa tarkoituksensa. Tällaisella ns melko normaalilla ostajalla oli vain tyhmä fiilis kuluttaa aikaa, ja odottaa kassakoneen päivittyistä ostajaystäväliselle aikavyöhykkeelle.

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Kumipallolla luonani pompin..

Aamulla heräsin tuntia normaalia aiemmin. Kahvi oli käynnistynyt ajastimella ja kirkasvalolamppu herätteli pöydällä. Aamiaiseksi söin ison kulhollisen tehtyä hedelmäsalaattia ja luin rauhassa lehden. Raitiovaunuun ehdin ajoissa, ja keskityin koko puolituntisen edellisenä iltana aloittamaani kirjaan. Hyvin epätyypillinen aamu.
Töiden jälkeen päätin liikkua, jotta yhden ihmisen kaamoksenvastainentaisteluni saisi mahdollisimman tehokkaan aloituksen. Ajattelin ensin lenkkiä, koska kaipaan päivän sisällä istuttuani happea mutta huomasin, että jalkani olivat eilisestä hieman tukossa. Päätin myös aloittaa lenkkeilyn iisimmällä tahdilla, joten painoin jarrua. Ei tehdä sitä vanhaa "kaikki mehut purkista ulos, än-yy-tee-NYT!"-temppua, vaan pidetään pää kylmänä. Ei myöskään huvittanut lähteä salille, joten päädyin kotijumppa(!) vaihtoehtoon. Kerta se ensimmäinenkin.
Olen svarmastikin tehnyt joskus jotain näennäisesti tehokasta kotona, ja ihan hyödyllisiä&huolellisia venyttelyjä mutten lihaskuntoa ikinä. Olen niitä "punnerretaanpa tässä nyt viisi kertaa, ja eiköhän tämä sitten ollutkin tässä" -kotona itsekseen puuhastelijoita. Tämän vuoksi olenkin käynyt mielelläni ryhmäliikuntatunneilla. Kunnes ryhmäliikuntatuntien aika ajoi ohitseni. Se, mikä oli jees vuonna -99, ei ehkä olekaan ihan jees enää vuonna -09. Voi myös olla etten ole tarpeeksi aktiivisesti etsinyt juuri niitä "minulle sopivia" tunteja.
Siispä kotiin. Vaatteiden vaihto JA: kippas kappas, muistin yhtäkkiä kummilapseltani, ehkä kaksi joulua sitten, saamani JUMPPAPALLON. Missäs se olikaan - sohvan alla, hienosti vielä tiiviissä paketissa hyvin säilöttynä. Ja niinpä tuli sekin kaunis marraskuinen ilta, että pinkki Reebokin kumipallo pääsi ulos paketistaan täyteen mittaansa. (Voihan sitä myöhemmin ehkä käyttää myös jalkarahina...) Mutta eipä hassumpi kapistus. Mukana tulivat vielä täysin toimivat palloon kiinnitettävät kumiset "nauhat kahvoineen", jonka tyyppisiä kylkeni juuri kaipasivatkin. Voiko täydellisempää enää olla? (voi, monellakin tapaa mutta se ei olekaan nyt pointtina)
En olisi ikinä uskonut tekeväni lihaskuntoliikkeitä kotona jumppapallolla. Yllätin siis itsenikin. Mutta tulihan siihen sellaista tekemisen meininkiä ja huumoria. Olin myös aivan varma, että pallo räjähtää allani. Ei, valitettavasti kuvia ei ole. Mutta eipä tullut alakerran naapurikaan kyselemään, että onko joku hätänä. Puulattia saattaa kaikua kun kuusikymmentä kiloa mätkähtää lattiaan..

tiistaina, marraskuuta 17, 2009

Tossua toisen eteen

Viiden kuukauden juoksutauko on ohi. Sen verran se otti, ennen kuin alkoi tippaakaan kiinnostaa. Tätä ennen en ole kesäkuun Forssan suvi-illan jälkeen myöskään vetänyt lenkkitossuja jalkaani, enkä ole edes avannut kotiin tipahtanutta Juoksija-lehteä. (kannattava satsaus siis)
Olen odottanut herätystä ja inspiraatiota. Ei ole tullut. Mutta en ole myöskään halunnut pakottaa itseäni. Olen siis odottanut. Muutamat ystäväni ovat toiveikkaasti tässä välissä kyselleet lähdenkö jumppaan tai muuta vastaavaa mutta olen vain naureskellen kieltäytynyt. Kroppani ja pääni eivät ole halunneet. Tai oikeastaan kumpikin itseasiassa varmaan on halunnut liikkua mutta eri päivinä ja eri lajeja..
Kimmoke tämän päivän lenkkikokeiluun tuli niinkin kumallisesta asiasta kuin kaapin siivoamisesta. Yritin saada viikonloppuna vaatekaappiani sellaiseen järjestykseen, että oven saisi kiinni. Ohessa järjestelin myös ns. urheiluvaatelaatikkoni. Laatikon, jonka liukuesteet eivät viime kuukausina ole päässeet pahemmin kulumaan. Ehkä sitä sitten on hieman on/off -tyyppiseen toimintaan taipuvainen..
Mutta järjestelystä jäi alitajuntainen fiilis, siitä että joskus muistan olleen hyvän olon lenkin jälkeen. "Siitä se ajatus sitten lähti". Pipo meni päähän, tossut jalkaan ja hölkkäilin rauhassa kohti Kumpulaa. Ainut tavoite oli pitää homma mahdollisimman rentona. Olin myös hieman utelias miltä lenkki tuntuisi.
Kiire ei ollut ja happi tuntui hyvältä. Keli oli kuiva ja ilma raikas. Askel oli aluksi todella raskas ja muutaman kerran alkoi ahdistus kiipeämään kurkkua kohden mutta annoin vain askelluksen kulkea rauhallisesti eteenpäin. Nyt se ensimmäinen kerta, joka on asiassa kuin asiassa kuulemma hankalin, on pois alta. Mielenkiinnolla odotan, milloin ja mitä seuraavaksi.

lauantaina, marraskuuta 14, 2009

Haista kukkanen, spray-pertti


Julkisivuremontin valmistuessa mietin montako päivää menee että ensimmäinen spraymaalisuihkaus on vaaleassa seinässämme. Taisi siinä mennä kolme kuukautta. Eilen huomasin, että spray-pertti oli vihdoin löytänyt luoksemme. Sitä ennen oli luonnollisesti jo sotkettu ikkunalautoja, ovea, sähkökaappeja yms. mutta ystävällisesti jätetty seinät rauhaan. Pidin sitä yllättävän fiksuna.
Mitä graffitistit ovat? Sitä en osaa sanoa mutta sotkeminen polttaa käämit. Jos nyt kysyttäisiin Suvilahteen, tai minne tahansa rakennettavasta vapaasti graffitiaidasta niin äänestäisin jyrkkää eitä. Pitäisin huolta, että kertoisin mielipiteeni myös lähipiirin korville, ja kannustaisin heitä tekemään samoin. Käskisin tägäri-porukan rahoittamaan maalirahoillaan oman aitansa. On paljon harrastajaporukoita jotka tekevät talkoita ja rahoittavat itse harrastuksiaan. Pieninkään ymmärrykseni tälle jengille lähti eilen.
Kyllä, tiedän, ettei kaikkia pidä tuomita. Piirit ovat Helsingissä pienet. Kaikki tietävät kaikki. Ostajat, myyjät, tekijät, näkijät, kopioijat, vahdit, poliisit. jne. Piiri pieni pyörii. Kehottaisin osaavampaa jengiä laittamaan pikku puuhastelijat kuriin.
Graffitismi on osa ankean kaupunkikuvan kirkastamista. Kyllä kirkastui kun vaivalla kunnostetun 30-luvun talon seinään vedettiin punainen aivokäyrä. Samalla kustiin kaikkien talossa asuvien muroihin.
Tänään ei huvita silittää radan varressa reppuselässä kulkevan spray-pertin päätä. Kun luen heidän itkuaan siitä miten "viranomaiset ja vartijat" käyttäytyvät kurjasti, en huomaa että kukaan teistä, yhdessäkään kirjoituksessa miettisi että "no eihän se nyt ole ihan reilua ja kivaa sotkea ihmisten kotien seiniä".
Olen pahoillani jos Pertiltä jäi sormiväri-vaihe tarhassa väliin, tai kotona tuli tukkapöllyä tapettiin kuulakärkikynällä piirtämisestä mutta asiat selviävät puhumalla. Omat sanani sinulle löytyisivät kyllä helposti, kompaktiin muotoon pakattuna.
Tänään tuntuu aivan kohtuulliselta, että rysän päältä kiinni jäänyt sotkija (huom. ei taiteilija) viedään suoraan kisiksen juoppoputkaan, ja siitä muutamaksi päiväksi miettimään Pasilaan. Töhriminenhän on laitonta. Mitä sitä odottaa kiinni jäädessään? Toruja?
Mistä tämä suvaitsemattomuus, ahdasmielisyys ja kapean ajattelun maailma johtuu? Juuri näistä spray-perteistä. Tätä ennen olen kannattanut vapaita graffitiaitoja, vastustanut vapaata virkavaltaa (esim. vartijoiden holtittomuutta) sekä kannattanut aktivismia ja osallistumista yhteiskunnan kyseenalaistamiseen. Tunnen myös muutaman ihmisen, jotka ovat tehneet todella upeita grafiitimaalauksia, joita mielelläni kutsun taiteeksi ja ihailen heidän tekniikkaansa. Mutta koska spede-petterit käyvät sotkemassa ympäristöä, josta yritetään pitää huolta, alkaa sympatiani valua kuin hiekka tiimalasissa. Pistäkää pellet kuriin.

torstaina, marraskuuta 12, 2009

Taidetta kortilla

Nyt pitää suositella niinkin eksoottista tuotetta, kuin Veikkaus-korttia. Ei pelkästään siksi, että jos sattuu lottoamaan, ei tarvitse huolehtia kupongin tallessa pysymisestä, koska voitot menevät suoraan tilille, vaan siksi että Veikkaus-kortilla pääsee ilmaiseksi mm. Kiasmaan ja WeeGeelle. Tai tiistaisin pääsee katsomaan suomalaista elokuvaa kaksi yhden hinnalla.
Taide tekee hyvää sydämmelle. Eilen askeleeni osuivat entisten työkavereideni, ja nykyisten ystävieni kanssa Kiasmaan. Videotaiteen supertähden Pipilotti Ristin piti hätkähdyttää. Itselleni hän jäi tällä kertaa alasti ympäriinsä hihhuloivaksi hippi-menninkäiseksi. Tosin yläkerrasta on tehty miellyttävä pehmomattoinen näyttelytila, jonne pääsee vain sukkasiltaan, ja taidetta ihaillaan makuultaan. Rentouttavaa. Ehkä kehittävää tämän ajan sukupolvellekin nähdä, että alastomuutta voi rahastaa muullakin kuin pornolla. Toista vaihtoehtoa kutsutaan taiteeksi. Ja kun tekee taidetta, ottaa aina kantaa yhteiskuntaan, ympäristöön ja politiikkaan..
Mutta tiimimme ei jäänyt tyynyilleen makaamaan. Piti nähdä myös suomalaista nykytaidetta.
Ars Fennica ehdokkaat olivat saada tylyn tuomion. Kummastusta herätti, ettei porukkaan ollut mahtunut yhtään naista. Totesimme kyllä, että emme itsekään haluaisi olla se "pakollinen kiintiö nainen". Kun ei niin ei.
Kokonaisuudesta jäi erinomainen fiilis. Näkeminen ja kokeminen tekee hyvää. Itseriittoiset ihmiset viihdyttävän itse itseään. Vaikka eräskin katsoja oli aamulla vielä bussipysäkillä miettinyt että "olihan p**kaa taidetta. Tällä kertaa en minä, koska olin päättänyt nauttia lähinnä arkkitehtuurista ja ihmisyyden olemassa olosta, joten esillä olleen taiteen koskettamattomuus ei koskettanut. Taisimme äänestää /toivoa/veikata voittajaksi Matti Kalkamoa.
Museoissa kannattaa käydä tuulettamassa ajatuksiaan. Nauttia voi sisällöstä, seurasta, rakennuksesta, tunnelmasta tai vaikkapa kirjakaupasta. Mistä vain, tai ei mistään. Kiasman kahvilassa voi nauttia myös ällistyttävän edullisesta oluesta, 3 e. Yleensähän vastaavissa paikoissa on tuntunut olevan hinnoissa muutamien eurojen sivistyslisä.
Pian uudestaan. Katsottavaa vielä jäi. Vaikka selällään lattialla makaaminen ja jättiläistulppaanien katsominen alkoi aluksi hihityttää aikuista naista.

maanantaina, marraskuuta 09, 2009

Osanotto lapselle

Huomasin joutuneeni uuden tilanteen eteen. Vielä aika herkän ja tunteita sisältävän kysymyksen äärelle. Mitä laittaa lapsen osanotto -korttiin..?
Viime vuosina on alkanut tuntua, että meillä suomessa ehkä liian helposti "jätetään toiset rauhaan" surun keskellä. Varmaankin, koska ei haluta tungetella, vaan osoitetaan kunnioitusta jättämällä toisille tilaa mutta sillä vaikutuksella, että surija saattaakin kokea itsensä hylätyksi, jopa jätetyksi tai unohdetuksi surunsa keskellä.
On surullista aikuisenakin menettää oma vanhempansa mutta jos vanhemmat ovat saaneet elää pitkän elämän, pystyy surun keskellä ymmärtämään sen osana luonnollista elämän kulkua. Surullista mutta luonollista. Lapsen menettäessä isän tai äidin, kääntyy elämä päälaelleen. Toinen elämän tärkeimmistä ihmistä on poissa, ikään kuin kesken kaiken ja ikuisiksi ajoiksi. Ei lapsi voi sellaiseen valmistautua, eikä pidäkään.
Meillä aikuisille on runoja ja värssyjä jotka koskettavat kauneudellaan mutta lapsen maailmassa ne voivat vielä tuntua etäisiltä. Uskon silti, että osanotto ja lähimmäisten lämpimät ajatukset kantavat lastakin. Suru voi myös yhdistää, iästä riippumatta, vaikka jokainen tekeekin omaa surutyötään ja on sen äärellä usein yksin.
Asia ratkennee niin kuin moni muukin tämän aihepiirin ympärillä. Riitänee kun hyvää tarkoittaen sanoo mitä osaa. Sanoilla usein tapana löytää kirjoittajansa luokse.

Lapsen suru tarvitsee aikuista - Verkkoklinikka
Lapsen suru - kun isä tai äiti kuolee - Introspekt
Lapsen surusta myös hieman täältä

Kumma sattuma rautatietorilla

Perjantai-illalla oikaisimme ystäväni kanssa asematunneliin sokoksen kulman rappusista rautatieasemalle. Muutama metri rappusten alapäästä kolmen vartijan kopla patsasteli kädet taskussa ja tuijotteli kattoon. Katosta tipahteli vettä. Melko tiheään tahtiin. Jopa niin tiheään, että tuli aavistuksen verran epämukava ajatus, siitä kuinka katto romahtaisi niskaan ja siellä päällä vellovat vesimassat romahtaisivat niskaan. No, tämähän oli vain vilkaan mielikuvituksen tuotetta, ja paikalla oli kolme asiantuntijaa huolehtimassa asiasta. Sunnuntaina paikalla tulvikin sitten jo kunnolla.

sunnuntaina, marraskuuta 08, 2009

Olipas nuiva Ahti

Ahti, tuo suomalaisten Neptunus oli tänään nuivalla tuulella. Kelikin olisi suosinut torkkupeiton alle kirjan kanssa jäämistä mutta halusin lähteä vihdoin korkkaamaan ensimmäisen oman virvelini.
Huh huh, kylläpä on oman ruokansa pyydystäminen(tai siis sen yrittäminen) kylmää hommaa täällä neljän vuodenajan maassa. Ja vaarallista, koska enemmän kuin hypotermiaa, pelkäsin liukkaalla kalliolla liukastumista. Liukuneista sammalista päätellen alueella oli joku muukin mennyt kuperkeikkaa. Vaikka pukeutuminen oli sään mukaista, tuntuu siltä että kroppa on kohmeessa vieläkin. Eikä siitä saalistakaan tullut... Vaikka viimeisiä heittoja heittäessäni taisin turvautua jopa kalojen käskemiseen.
Eikä homma ollut kyllä välineistä kiinni. Kiitos vain vielä lahjoittajille, hyvän valitsitte! Tarpeeksi kevyt, jotta jaksaa heitellä pidempäänkin(vaikka voimaahan on kuin pienessä kylässä), ja tekniseltään toteutukseltaan niin onnistunut, etten edes minä seonnut omaan näppäryyteeni. Yhden vieheen jouduin valitettavasti luovuttamaan Itämerelle mutta se on pieni aloitusmaksu.
Paikaksi tälle sunnuntainarraukselle valikoitui Mustikkamaa. Maisema oli ehkä hieman..hmm..karuhko mutta ajattelin, ettei se kala siellä pinnan alapuolella siitä perusta. Mustikkamaa on myös niitä erikoisia paikkoja, josta voi virvelöidessään ihalla metroa..
Eipä näyttänyt sitä kalaa tulevan lähimaastossa toisillekaan heittelijöille, joten en ottanut tätä nyt Ahdilta henkilökohtaisena mielenilmaisuna.

Päivän perho täältä
Pervokalastajat täällä
Kalastukseen tarvittavat luvat ja maksut puolestaan täältä
Ja jos etsit kesäksi erityistä kalamökkiä, katso täältä

torstaina, marraskuuta 05, 2009

Heippa -lappu elää ja voi hyvin


Viimekertaisesta "Heippa -lapusta" on jo aikaa. Yleensä ne vielä löytyvät taloyhtiön ilmoitustaluilta mutta nyt ensimmäistä kertaa törmäsin tämän lajin kommunikaation työpaikan hississä.
Meneillään ovat Porras-viikot. Ihan kannatettava idea. Viideskerroslaisena olen aktiivihissinsuosija.
Aamulla huomasin, että hississä olevaan kampanjailmoitukseen oli joku neropatti raapustanut kunnon alatyyliin haistatukset. Hymyilytti, koska rakennuksessa käydään vain töissä, ja olen luullut, että tänne on kasaantunut suhteellisen fiksua porukkaa.
Mutta eipä hätää. Raapustus oli laitettu merkille. Joku viitseliäs oli hakenut toimistoon oikein post it -lapun ja kirjoittanut siihen:

This house is full of creative people,
and then there is you.
Hymyilytti lisää. Saa nähdä tuleeko jatkoa.

keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009

Tärkeä muistutus


Aamulla huomasin raitiovaunun ikkunasta keltaisella muovinauhalla verkkoaitaan kauniisti taiteillun viestin. Ystävällinen taiteilija on ilmeisesti huolissaan ohikulkevista.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...