torstaina, kesäkuuta 23, 2011

Yön varjoo pyhä taika


Juhannus

On valon juhla, juhannus, 
on lehtimajain aika, 
on herkimmillään kauneus, 
on kirkkaimmillaan ruskotus, 
yön varjoo pyhä taika. 

Ui vettä parvet venheitten, 
käy saariin nuorten saatto. 
Soi laulu riemumielinen 
ja kokot palaa roihuten. 
On mittumaarin aatto. 

-Einari Vuorela-

tiistaina, kesäkuuta 21, 2011

Balatoni rózsa kukoistaa

Siinä sitä nyt on. Perunaa. Oikein unkarista asti lähetettyä. Passinumeron kera. Super elite. HU:2001510000.
Sain työkaverilta pussillisen, joka oli taas saanut omalta kontaktiltaan, jonka piti ilmeisesti myydä saamansa erä mutta matkan vuoksi joutui lahjoittamaan nämä eteen päin.
Tuolla se kasvaa, keskilohjalaisella takapihalla. Paljonkohan olisi hiilijalanjälkeä säästynyt, kun olisi tuon sadon verran ostanut perunaa vain lähikaupasta... Saatika jättänyt ajamattta yksityisautolla ostamaan tuholaisia karkoittavia(toivottavasti) samettiruusuja. Varmasti jonkin verran. Tosin perunat olivat tulossa suomeen muutenkin ja kukatkin haettin isommalla porukalla muun toiminnan ohessa. Kaiken saisi varmasti helpommalla ja halvemmalla mitä itse kasvattamalla mutta ainakin näistä perunoista tiedän missä mullassa ne ovat kasvaneet ja millä (sade)vedellä niitä on kasteltu.
Vielä kun tietäisi milloin sato on valmis korjattavaksi...

Olisivatpa kasvattajat tehneet myös englanninkieliset kotisivut.

maanantaina, kesäkuuta 20, 2011

Inspiraatioksi alkaneelle viikolle

"Minä elän nyt niin, että kuoltuani
jumalakin itkee sitä,
että loi ihmisen ainutkertaiseksi."

-Eeva Kilpi

sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2011

Kirjastokärryt ja tavaroiden pyörittelyä

Soitin Lohjan kirjastoon kysyäkseni mahdollisuutta ostaa vanhoja kirjastokärryjä. Valitettavasti ei tärpännyt. Uuteen kirjastoon oli kylläkin kalusto uusittu, ja vanhat kärryt syrjäytetty mutta nitä tarvittiin edelleen varaston puolella. Jos joku tietää mistä kannattaisi kysellä niin viestiä vaan tähän suuntaan.
Harmi, sillä vanhat kirjakärryt olisivat tähän hätään täydelliset. Muuton jälkeen kirjoille ei ole löytynyt paikkaa. Niitä on välillä tuolilla, koreissa, hyllyillä, varastossa ja kaikki autuaasti sekaisin. Kirjakärryyn taas voisi ottaa kätevästi saataville luetuimmat ja käytetyimmät kirjat. Kärryjä voisi myös siirtää ja vanha kirjakärry solahtaisi nykyiseen sisustustyyliin paremmin kuin hyvin. Shabby olisi, vain chic puuttuu...
Kärryjen kanssa ei onnannut mutta samalla soitolla muistin tarkistaa erittäin ystävälliseltä virkailijalta Kaaoksen kesyttäjä kirjan varaustilanteen. Onnisti, ja sain sen varattua itselleni kesäloman alkuun. Eipä, että siinä varsinaisesti olisi mitään uutta. Järjestyksenhän perusajatus on, että kaikelle on oma paikkansa, ja jos tuo kotiin uuden tavaran, täytyy pitää huolta, että kaksi lähtee ulos..Näin homma pysyy hallussa.
Vielä kun keksisi mitä tehdä
purkillisella hevosenkenkiä...
Tästä aiheesta on täällä ollut aiemminkin, nyt vain satuin jostain syystä osumaan facebookissa Tavara päivässä- sivulle, jossa Roina Raivotar laittaa joka päivä yhden tavaran kiertoon. Projekti on alkanut tämän vuoden ensimmäinen päivä, ja edennyt ilmeisen hyvin. Samaan vauhtiin tuskin pääsen, mutta tänään lämmittelin ja pääsin eroon yhdestä jalkalampusta, sorvatusta kynttilänjalasta, yhdestä bambuisesta ikkunaverhosta, muovisesta seinälle laitettavasta kukkapurkista, neljästä hyllypidikkeestä ruuveineen sekä kehyksistä tehdyt kahdet . Lisäksi onnistuin antamaan vieraille takaisin heidän mukanaan tuoman keraamisen koiran, joka haukkuu ohi kävellessä. 
Vauhtiin päästyäni lisäsin kierroksia ja historiallisesti heitin myös pussillisen turhaa tavaraa roskiin. Se on hämmästyttävän vaikeaa. Inhoan tavaran roskiin heittämistä. Kaatopaikat ovat täynnä tavaraa mitä voitaisiin kierrättää, tosin taas monet vievät sellaista tavaraa kierrätykseen tai lahjoituksina kirpputoreille, jotka kuuluisivat roskiin. Virttyneestä t-paidasta tai rikkinäisistä leluista ei ole "lahjoituksena" iloa kenellekään. Mutta oikealla tiellä ollaan, tämä opetukseksi itselleni, että mietin kolme kertaa ennen kuin tuon ovesta sisään mitään, niin ei tarvitse miettiä neljää kertaa, miten siitä pääsisi eroon. 
Samasta aiheesta täällä ja täällä 


lauantaina, kesäkuuta 18, 2011

Yhdistystä perustamassa

Niinpä siinä sitten kuulkaa kävi, että uuteen(ensimmäisen vuoden saa sanoa näin?) kotikaupunkiini  on nyt perustettu lähiruokayhdistys. Olin paikalla perustamiskokouksessa ja pääsin soluttautumaan myös hallitukseen, joten nyt ei tarvitse ainakaan valittaa, etteikö olisi mahdollisuutta, tai kanavaa lähiruuan tunnettuuden kasvattamiseen. Nyt on, eikä tarvitse näitä asioita yksin sitä pohtia.
Näin lehdessä muutama kuukausi sitten pienen jutun keskustelutilaisuudesta lähiruuasta kiinnostuneille ihmisille. Päivä ei sopinut, mutta asia jäi mieleen. Jo jonkin aikaa on vaivannut, että Helsingissä asuessa luomuruuan ostaminen kaupasta tai tilaaminen suoraan kotiovelle onnistuu vaivatta mutta lähempänä tuottajia asuessa joutuu kiertämään loputtomia ydinvoimaa tukevien keskusliikejohtoisten markettien megakäytäviä bonuspisteiden kiilto silmissä..Metsästin koolle kutsuneen tahon yhteystiedot ja soitin perään. 
Viikko sitten sain sähköpostia ja ilmoituksen perustamiskokouksen ajankohdasta. Paikalla oli kymmenen tuntematonta ihmistä ja hyvin erilaisilla taustoilla. Yrittäjää, kotiäitiä, kesäasukasta, toimittajaa ja ikähaarukkaakin riitti.
Hallitus kokoaa itsensä juhannuksen jälkeen. . Äärinmäisellä mielenkiinnolla odotan, montako meitä on  ensi vuoden helmikuussa ensimmäisessä vuosikokouksessa, minkälaista toimintasuunnitelmaa me silloin esitämme kokoukselle ja pystyykö tämän tyyppinen yhdistys luomaan toimivan verkoston kuluttajien tuottajien välille. 
Mutta kieltämättä, onhan tässä vähän tekemisen meininkiä!

keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2011

Ei se aina onnistu

Kävin eilen luovuttamassa verta. Tavallaan. Viime kerrasta oli hurahtanut jo tovi, vaikka yritänkin muistaa käydä tasaisesti sallitun kolmen kuukauden välein. Eilen osui allakkaan muutenkin odottelua, joten hoksasin, että siinä kohtaa kalenteria oli mainio verenluovutusaukko. Päätin extempore suunnata kulkuni Sanomatalon luovutuspisteeseen. Varmuuden vuoksi huutelin  seuraa itselleni facebookissa mutta kukaan, ei siis sielun sielu, halunnut lähteä kanssani vertaan vähentämään. Olisinpa tuolloin jo tiennyt, että paikalla on kakkutarjoilu..
Matkalla näin sattumalta rautatietorilla SPR:n teltan, joka mainosti "maailman verenluovuttajapäivää". Muuten hyvä mutta perillä luovutuspisteessä huomasin, että valitsemani iltapäivä ei ollut niitä parhaita. Jono oli tuntuva. Mutta koska olin jo paikalla niin jäin tietojani täyttelemän ja odottamaan.
Verenluovutushan sujuu niin, että vastaanottotiskillä näytetään henkilöllisyyspaperi, ja samasta paikasta ojennetaan kyselylomake täytettäväksi. Lomakkeella varmistetaan ettei luovuttaja olisi luovutuskuntoinen. Kysymysten joukossa on myö muutama aina hammastenkiristystä aiheuttava. Itse haluaisin ilmoittaa jonnekin että "jos joudun onnettomuuteen, ja olen vuotamassa kuiviin, niin minulle kyllä saa sitten antaa myös homoseksuaalin verta". Jos sitä valikoimaan alkaisi, niin ennemmin kai sitä ei haluaisi ikävän ihmisen verta...Kai sitä kaiken kaikkiaan siinä tilanteessa, kun on verisolujen tarve, on vain kiitollinen, että sitä verta saa, ja joku on sitä luovuttanut.
Verenluovutuksen yhteydessä saa samalla kätevästi tarkistettua veriarvonsa. Pienen kevätväsymyspoikasen välillä keikuttua hartioilla, mietinkin josko rautavarastoni alkavat olemaan hupenemaan päin. Lomakkeen täyttämisen jälkeen, otetaan siis sormenpäästä hemoglobiini, ja ystävälliset hoitajat tarkistavat kaavakkeet ja varmistavat mahdollisin lisäkysymyksin, että kaikki on kunnossa. Muutaman kerran olen saanut lähteä kotiin ilman luovutusta, kun hemoglobiiniarvot eivät ole olleet riittävät.
Eilen ei tullut nämä rajat vastaan. Uskomatonta miten maalaisilma on näin lyhyessä ajassa vaikuttanut veriarvoihini. Hemoglobiini oli pompsahtanut yli 140:een. Olen ollut myös siinä tilanteessa missä on laskettu kolmen sarjasta keskiarvoa, ja nippa nappa rimaa hipoen olen osoittautunut kelvolliseksi..
Arvojen mittaamisen jälkeen siirrytään odottamaan kutsua itse luovutukseen. Yleensä se tulee nopeasti, ja muina kuin ruuhkahuippuina pääsee hieman valitsemaankin mihin tuoliin haluaa. Tämä pääasiallisesti siksi, jos on toiveita käden (vasen vai oikea) suhteen.
Henkilökunta on ollut aina ystävällistä. Yritänkin joskus aina kannustaa nuoria miehiä luovuttamaan sillä, että kauniit nuoret hoitajat hymyilevät, ovat ystävällisiä ja tarpeen mukaan jopa istuvat siinä pedin vieressä juttelemassa.
Mutta eilen ei ollut minun päiväni. Puolentoista tunnin jonottamisen jälkeen pääsin vihdoin paikalleni. Ystävällinen nuori nainen putsasi käsivarteni, laittoi kiristyssiteen paikoilleen, varoitti että hieman nipistää ja laittoi neulan paikoilleen. Neula vain ei tällä kertaa osunut aivan kunnolla paikoilleen.
Puolessa välissä kone alkoi piipittää. Oikeastaan merkkiäänet ovat piipitystä kuuluvammat, ja homma tyssäsi siihen. Jos jostakin syystä, luovutuspussi ei tule aivan täyteen, sitä ei voida käyttää. Siihen asti luovuttamani veri meni siis roskiin, koko odottaminen meni hukkaan, ja kaikenlisäksi seuraavan kerran paikalle voi ilmestyä - kolmen kuukauden kuluttua.
Melkein harmitti ja turhautti. Hoitaja oli kuitenkin niin pahoillaan, etten turhaan viitsinyt huokailla ja kohotella kulmiani. Pääasia, että ihmiset olivat lähteneet sankoin joukoin eilen luovuttamaan, ja toivottavasti mukana oli myös paljon uusia, joille verenluovutuksesta tulee mukava tapa. Mietin, josko tähänkin sopisi se "No, ainakin yritin".  Parempi kai pieleen mennyt yritys, kun monta kuukautta aikomista. Syyskuussa uusi yritys.

torstaina, kesäkuuta 09, 2011

Tarkenee, ei tarkene, tarkenee..

Sisätyöläinen ei ennen lomia paljon kelien perään hingu. Helle ulkosalla ei paljon helli kun hipiä on suojassa tiiliseinien sisällä toimistossa. Tosin, onni yksillä - kesä kaikilla. Olen melkeinpä enemmän helpottunut siitä, että muilla ihmisillä on helle, koska ei sitä valitusta enää olisi montaa kuukautta kestänyt. Kokemus on opettanut, että on helpompi jatkaa omaakin elämäänsä, mitä paremmat kesälomailmat muilla ihmisillä on. Yritän olla ahdistumatta siitä mikä huokailukuoro on alkamassa kun kesäkuulaiset palaavat töihin, tai kun väistämättä jonakin päivänä jälleen on lokakuu..
Mutta kelejä on siis pidellyt. Eilen nukkumaan mennessä vilkaisin ihan kiinnostuksesta sisälämpömittaria, joka näytti 26 astetta plussaa. Näin se mukava keskilämpötila toteutuu. Talvellahan lämpömittari oli toisinaan plussalla vain 14 astetta.. Nukkumakykenevyys pysyi yllä läpivedolla ja pussilakana-ratkaisulla. Kyllä, käytin kumpaakin sanayhdistelmää tässä tarkoituksella. Olen taas ihastunut äidinkieleemme, ja pidän kun itse kirjoittaessa sanoja voi yhdistellä juuri niin kuin haluaa. Vähän kuin valitsisi mitä kimalletta laittaa luomelle minkä helminauhan kanssa - ja samalla hakee hieman tahallista riitasointua. Elämän kauneus ja kiinnostavuushan piilee roisoisissa, ei sileissä pinnoissa.
Toinen riitasointu näillä keleillä tulee julkisissa kulkuvälineissä(muistuttakee, että kerron eilisestä episodista) matkustaessa. Niissä taas ilmastointi voi olla niin tehokasta, että kunnollista päällystakkia on ollut ikävä jo useammin kuin kerran. Kun tunnin verran istuu aamulla jääviileäkaapissa, joka on "sikasiististicuul" pärjää hyvinkin ruokatunnin paremmalle puolelle ilman että tulee mieleen vähentää rihman kiertämääkään. Joskus tarkenee, toisinaan sitten taas ei.

sunnuntaina, kesäkuuta 05, 2011

Tosi hauskat kotivideot

Ei tarvitse katsoa montaakaan minuuttia Hauskat kotivideot ohjelmaa, kun haluaisi ottaa ihmisiltä pois sekä lapset että eläimet. Videokamerasta puhumattakaan. Joka toisessa videossa ihminen kuvaa jälkikasvuaan, joka jotenkin satuttaa itsensä ja kuvaaja päätyy hihittelemään, tai kuvattavat eläimet ovat tilanteessa, jossa täyspäinen lemmikinpitäjä ei edes pitäisi niitä. Mitä hauskaa on siinä, että joku satuttaa itsensä..?
Yhtään ei tunnu hohdokkaammalta, että mainostauolla pyydetään taas ihmisäi ilmoittautumaan Tuuri ohjelmaan. Eikö meillä todellakaan ole kanavilla enää varaa tehdä itse ohjelmia vaan niiden pitää olla Tiina Jylhän tai Vesa Keskisen sponsoroimia?

lauantaina, kesäkuuta 04, 2011

Kesän tietää kirjoista

On se kesä nyt virallisestikin tullut, koskapa minäkin olen saanut taas kirjan kansista kiinni. Lukeminen tuntuu huojentavalta. Kuin virkistävältä ja kauan kaivatulta tuulahdukselta. Ehkä lukeminen on vähän niin kuin toisille lenkillä käynti. Jos ei pitkään aikaan käy lenkillä, alkaa ahdistaa ja tuntuu ettei oikein mikään suju. Kun sitten pääsee pururadalle, alkaa ajatuskin kulkea. 
Sama se on kirjojen kanssa. Edellispäivänä luin Riikka Pulkkisen Totta, ja tänään lopetin Siri Huvstedtin Kaikki mitä rakastin. Olipa hyvä, etten katsonut Huvstedtin kirjasta mitään ennakkotietoja. Totta kai on kiinnostavaa, että hän on Austerin vaimo. Tai on kiinnostavaa, että tämä Huvstedt on naimisissa Paul Austerin kanssa mutta olen vielä sillä lukemisen asteella, että mielelläni keskityn vain tarinaan tai tekstiin, miettimättä kirjoittajan perhe-elämää sen kummemin. 
Yritän välttää kirjojen ahmista mutta se on vaikeaa kun aika on rajallista. Toisen teksti ei ehdi jäädä viipyilemään mielen poimuihin, jos toinen tarina tulee ja vyöryy sen yli. Todella hyvää tekstiä lukiessaan hidastaa. Vaikka sen vähetessä itse saa enemmän - eivät sivut siitä lisäänny. Kauniissa kesäpäivässä ja lukemisessa on myös jotakin ristiriitaista. Kakkua ei voi syödä ja säästää samanaikaisesti. 

torstaina, kesäkuuta 02, 2011

Väriä pihalle kirjekuoresta

Aina se ilahduttaa kun muistetaan. Tuli se sitten pyytäen tai tilaamatta. Erityisen ilahduttavaa on, kun muistamisen tuo postipoika. Tai tässä tapauksessa postinainen, jonka olen nähnyt pyöräilevän laatikolle, ja kenen perään kerran hihkuikin kiitokseni hänen tekemästään työstä. Ei vastannut. Ajoi pois, luulen että pelästyi.
Tällä kertaa postia tuli Loimaalta, oikeen käsinkirjoitetun kirjeen kera.
Siinä toivotettiin hyvää ja värikästä kesää tänne uudellemaalle. Värikkyys tulee kuulemma kesäkukista, ja koska ne eivät kuitenkaan täällä kasva, oli kirjeessä mukana paketissa eri värisiä nimi-ilmapalloja. Niitä ripustamalla puihin ja pensaisiin saisi myös kivasti kuulemma väriä puutarhaan... Mukana oli myös raaputusarpa. Yllättävä konsepti mutta kieltämättä on taas mietitty ja nähty vaivaa.
Sitä joskus tulee häivähdyksen omaisesti mietittyä, minkälaista olisi ollut kasvaa aivan normaalissa perheessä...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...