Etsi maastosta koira

Turha kai sanoakaan, että viimeinen lomaviikko on suorastaan hujahtanut ohitse. Kalenterin sivut ovat mökillä vain lennelleet elokuun taas uhkaavasti lähestyessä. Oman osansa ohjelmasta on järjestänyt myös hoito/seurakoira Topi, joka tässä kuvassa suorittaa maastoutumisharjoitusta.anttarellien etsimiseen yritettiin kaveria innostaa mutta toistaiseksi saldo jäi tarkailijan roolin saavuttamiseen.

Jo kapaa aika

Ystäväni Anderssonin kanssa teimme toissa päivänä ilahduttavan havainnon. Kumpikin oli kuullut koulussa suvivirttä laulettaessa että laulussa lauletaan " kauniisti jo kapaa aika ". Anderssonilla oli tähän selkeä ratkaisu. Laulun sanat pitäisi painattaa niin kuin ne meidän mielestämme aina lauletaan: " Jo joutui armas aika, suvi suloinen, kauniisti jo kapaa aika, koristaa kukkanen. " Kannatin ajatusta lämpimästi.

"Get out here" - "Ulos!"

Kesälukeminen ei ole tänä vuonna edennyt aivan viime vuotiseen tahtiin. Nopeasti Helsingissä piipahtaessani ehdin kuitenkin käymään Vallilan kauniissa kirjastossa. Koska Best seller -hylly on ennenkin tarjonnut löytöjä, suuntasin askeleeni suoraan sen ääreen.
Arvioin, että kolme kirjaa riittää.(varmuuden vuoksi lisäsin kassiin muutaman Loimaan kirjastossa myydyn runokirjan mukaan) Valitsin summamutikassa kolme erityyppistä. Ensimmäinen niistä oli Janet Evanovich:in Neljäs kerta toden sanoo. Takakansi lupasi kasarimuotiin jämähtäneen naispalkkionmetsästäjän, joka on hauskimmillaan paineen alla.
Kirja oli hyvin kevyttä, ellei jopa heppoista viihdettä alusta loppuun mutta jokin tökki. Luin tunnollisesti tarinan läpi mutta jo puolessa välissä piti tarkistaa, että lukiko kirjan kansitekstissä tosiaan, että tämä Stephanie Plum -hahmo on voittanut puolelleen miljoonia lukijoita. Kyllä. No, kohauttelin olkapäitäni ja ajattelin ettei valtaviihde-musiikkikaan nyt niin hohdokasta ole. Kirjailija oli saanut kuitenkin edellisestä kirjastaan Kolmas kovanokka -romaanistaan Crime Writer´s Associationin Hopeatikari palkinnon
Valitsin tarkoituksella kevyen kirjan mutta jokin ajatuksen harhailemaan, enkä saanut aina rempseästä dialogista kiinni. Jäin esimerkiksi pohtimaan että mistäköhän ruokaloista kirjoittaja kirjoittaa kuvaillessaan miten eläkeläiset kävivät niissä syömässä. Yhden kerran piti kohtaus lukea uudelleen kun Stephie Blum kertoo toiselle henkilölle asian, jota vastaanottaja ei meinaa ottaa todesta ja huudahtaa: "Ulos!" En ymmärtänyt ja enkä edes lukenut. Sitten tajusin. Alkuperäiskielellä tekstissä oli lukenut ruokaloiden kohdalla "diners"(kuppilat) ja ulos kehoituksen kohdalla "get out of here", jonka on pitänyt tarkoittaa tässä kohdassa vapaasti suomennettuna "Et voi olla tosissasi"- tyyppistä huudahdusta.
Kirjan oli suomentanut Hanna Tarkka. Kiiltomato.net sivustolla kerrotaan hänen olevan kokenut suomentaja lastenkirjoista dekkareihin ja hän saa kehuja mm. Arundhati Royn Joutavuuksien jumalan suomennoksesta.
Kummallista. Janet Evanovichin Neljäs kerta toden sanoo tuntuu kompuroivan mutta sai toki pohtimaan hyvän suomentajan arvoa.
Seuraavana vuorossa on W.G. Sebaldin Saturnuksen renkaat(suomentanut Oili Suominen). Tällä kertaa takakansi lupaa maagista vetovoimaa sekä rikkaita assosiaatioita.
Kolmantena odottaa Andreï Makinen Tuntemattoman miehen elämä(suomentanut Ville Keynäs), jota puolestaan on takatekstin mukaan vaikea lukea liikuttumatta.

Tappion katkera kalkki

Blogissa on ollut hiljaista, kun olen viime päivinä keskittynyt nielemään kovin vaikeasti alas menevää katkeraa kalkkia. Heittäydyin nimittäin ennen lomaa Järjen ja Tunteiden Napakymppiin eli asuntokauppaan. Kävi vain niin, että unelmieni rakkauden ja kaukokohteen sijasta vedin kääröstä Aallonpohjan Apatiakeskuksen..
Mutta eipä rynnätä asioiden edelle. Asuntoasiat saivat siis uuden vaihteen hieman ennen lomien alkamista. "Musta hevonen" löytyi yllättäen Lohjalta. Kyllä, Lohjalta. Hintojen ja korkojen ollessa mitä ovat, kotia on pitänyt etsiä avaralla katseella ja laajalla tutkalla.Huikeista työmatka-aikatauluista ja omakotitalon työmääräpelotteista huolimatta, löysimme Kuisman kanssa kohteen joka kolahti. Ei punaista tupaa mutta se perunamaa.
Ensimmäisellä keralla tiesimme, että tämä on Se Talo. Liian iso piha, liian pieni keittiö, sokkeloinen kellari ja ylimitoitettu autotalli. Naapureina sukulaisia. Siis täydellinen.
En malttanut hillitä itseäni vaan soitin vielä samana iltana välittäjälle. Jätin viestin vastaajaan ja seuraavana päivänä sovimme, ettei hän ottaisi enää muita katsojia paikalle. (tosin paikalla oli taas muita katsojia) Haluisin tällä ilmaista, että olimme tosissamme ja halusimme
rauhassa katsoa kohdetta. En myöskään halunnut joutua hätäiseen huutokauppatilanteeseen, jossa joutuisin tekemään päätöksen arjestani ja tulevien vuosien pankkilainasta pelkällä naisen intuitiolla(mikä tosin on aivan aliarvostettu päätöksentekometodi)liian hätäisesti. Juosten ku**u..no, tehän tiedätte.
Ajoitus oli pahin mahdollinen kesken lomaa. Tiesin olevani satojen kilometrien päässä
ja toisen osapuolen työvuorot vaativat hankalaa rukkausta.Mukaan prosessiin piti valjastaa myös Apuvoimat. Vaikka pystyn yllättävän hyvin pitämään kaikki inkkarit kanootissa suurten raha-asioiden ollessa kyseessä, en koskaan aliarvioi useamman mielipiteen kuulemista. Arvostin myös, että hyvin nopealla aikataululla saimme paikalle Apuvoimamme, jotka asiaankuuluvasta päivittelystään huolimatta ihastuivat paikkaan.
Samana iltana tein kirjallisen tarjouksen.Olin jo soittanut suullisen mutta välittäjä pyysi tekemään saman kirjallisena. Ymmärrettävää. Seuraavana päivänä, torstaina tuli odotettu soitto. Välittäjä kertoi omistajien menevän katsomaan seuraavaa kohdettaan, ja jos meille kävisi he antaisivat vastatarjouksensa perjantaina puolen päivän jälkeen. Meillehän kävi. Mikäpä ei minulle kävisi kun puhelussa mainittiin vanhukset ja rollaattorit..
Seuraavana päivänä perjantaina lähdin ajamaan innoissani taas Lohjalle. Sovin tulevaan kotikaupunkiini kilpailevan lainatarjousneuvottelun ja lisäksi olimme saaneet kutsun Apuvoimien mökille. Tyytyväisenä hyvästä palvelusta Ailalta pankissa lähdin tavoittelemaan välittäjää ja löysinkin hänet toimistostaan. Jännityneenä otin vastaan myyjien vastatarjouksen. Kohottelin kulmiani kunnon kauppanaisen tapaan ja voivottelin summaa ja päivittelin remottitarvetta. Lupasimme palata asiaan. Välittäjä kertoi jäävänsä lomalle mutta kertoi mökillään olevan netin ja yhteydet. Hän myös lupasi hoittaa kaupan loppuun asti vaikka toimiston tytöt hoitaisivatkin tekniset asiat. Sivulauseessa hän totesi vielä menevänsä paikan päälle uusien katsojien kanssa mutta lisäsi myös etteihän kukaan yleensä tee tarjousta ensimmäisen katsomisen perusteella. Hälytyskelloni olisi pitänyt soida.
Aamupäivällä puhelimeni piippasi. Tekstiviestillä välittäjä ilmoitti, että edellispäivän katsojat olivat hyväksyneet omistajien tarjouksen, ja talo oli myyty.
En ole asuntokaupan ammattilainen mutta käsittääkseni meillä oli meneillään tarjousneuvottelut. Me olimme tehneet tarjouksen. Omistajat olivat tehneet vastatarjouksen. Tämä vastatarjous oli meillä harkittavana.
Seuraavaksi tulee tekstiviestillä tieto, että talo on myyty. "Siis mikä talo? Sekö, josta meillä oli vastatarjous harkittavana ja johon meiltä odotettiin vastausta?" Olin puulla..anteeksi puolella metsästä päähän lyöty.
Tunnustan. Purskahdin itkuun. Aikuinen nainen. Kukaan ei ollut kuollut, enkä ollut saanut tietoa vakavasta sairaudesta mutta monen kuukauden urakka kulminoitui tuohon hetkeen.
Olin ostamassa itselleni kotia. Kotia. Tiedättehän. "Koti, uskonto ja isänmaa." Tuon sanonnan perusteella kodin hankkiminen on meille suomalaisille, jopa uskonnon ja isänmaan edellä. Tärkeysjärjestyksen voi jokainen määrittää omalla kohdallaan mutta lienemme samaa mieltä, että vakavasta asiasta on kysymys.
Ikuinen optimisti jaksoi vielä toivoa. Tai sitten olen niitä naisia, jotka eivät kerrasta usko. Eilen laitoin välittäjälle viestiä ja kysyin
olivatko kaupat varmistuneet. Ylimalkainen viesti totesi, että ilmeisesti koska mitään ei ollut kuulunut. Mitään ei ollut kuulunut.
Välittäjällä alkoi kesäloma. Ison tontin omakotitalosta uskoisin tulleen kohtuulliset kesälomarahat. Kun pilli soi, tippuivat hanskat.
Kuullostan ketulta joka on syönyt pihlajanmarjoja. Tiedän. Mutta muutama jäätelötötterö saa vaihtaa omistajaansa ennen kuin olen sinut tämän tappion kanssa. Ei niinkään siksi, että hävisin, vaan miten tai miksi. Yhteiskuntamme
toimivuus perustuu suurimmaksi osaksi sovittuihin sääntöihin ja tapoihin. Kun niitä ei noudateta, tulevat käyttöön Villin Lännin lait. Kun yhdelle liiketoiminta-alueelle hyväksytään venäläiset tavat, ei kestä kauaa kun ne siitä hivuttautuvat seuraavaan..
Kuka silloin enää tietää onko sanansa mittainen suuri vai pieni?
ps. tämä on se siistitympi versio siitä kaikesta mitä olisin halunnut kirjoittaa.

Sukua apinalle

Erään keskustelun välissä Teini totesi, että "mitä jos sä ootkin oikeasti apina?". No, mitäpäs siinä sitten. Kaikilla meillä on sukupuumme. Teinin kohdalla kiinnostavaksi tuon kysymyksen tekee, se että oksamme eivät tuossa puussa ole kovinkaan kaukana.

Taitaa olla kesä

Kesän ja kelien hokeminen on melko turhanpäiväistä mutta nyt täytyy yhtyä kuoroon. Kesälomaa ei ole kulunut vielä päivääkään ja olen harvinaisen rento, etenkin näin kireäksi ihmiseksi.
Eilinen työrupeama päättyi aurinkoiselle terassille meren ääreen, ja jatkui iltagrillauksen merkeissä omalla pihalla. Taloyhtiömme piha on mielestäni aivan ihana ja tuntui hyvältä liian pitkästä aikaa istua siellä vetämässä henkeä ja rauhoittumassa. Kun vielä Maikkis ja Mikkis pitivät hyvää seuraa ja auttoivat hyvän ruuan kanssa, alkoi ilta olla kohdillaan. Vuohenjuustolla täytettyjä herkkusieniä, halloumia, guagamolea, aasialaisella mausteyhdistelmällä maustettuja punahuuria, basillika tomaatteja ja soijanakkeja. Sekä lasillinen Fumé blancia. Eikä päivää suinkaan huonontanut sunnuntaiksi saatu Ruisrock-lippu.
Tänään sukulaistyttö Kiia tuli piipahtamaan kesävierailulla. Suuntasimme kulkumme Kumpulaan. Neljä tuntia maauimalassa hujahti uskomattoman nopeasti ja Kiia sai kiskottua minutkin veteen. Suhtaudun veden lämpötilaan ja kastautumiseen aina hivenen epäluuloistesti. Tänään kannatti. Vesi oli superlämmintä ja hupia riitti myös vesijuoksuvöistä. Ei ehkä niin miten nitä olisi pitänyt käyttää mutta hauska ja kätevä kellumisväline, noinkin yksinkertaiseksi keksinnöksi.
Hyvää mieltä on tuottanut myös tuttu koiravieras Maire. Tennispallo on löytynyt, kävelylenkit ovat ollet melko erikoisia ja jopa sänkylle on saanut hypätä viereen(sitä se kesä teettää). Katson hymyillen asuntooni leiriytynyttä seurakuntaa. Yksi teini internetissä, yksi väsynyt purjehduskilpailija tuhisee sängyllä ja yksi kappale borderterriereitä pinkissä kaulapannassaan makaaa lattiatyynyllä melko tyytyväisen näköisenä.
Toivottavasti tämä olotila kestää ainakin useamman viikon. On miellyttävämpää olla rento kuin kireä, ja tuntuu hyvältä hetken aikaa ottaa päivä kerrallaan. Vuodessa on kuitenkin 11 muuta kuukautta jolloin asiat ovat melko täynnä aikatauluja.

Tavat opitaan nuorena

Pysäköidä voi niin monella tavalla. Keskelle pihaa jättäminen on yksi tapa. Sitä on meidän pihapiirissä suosittu viime aikoina. Ei sitä jaksa aina seinustalle saakka. Pyöräkellarista puhumattakaan. Pihalelut meillä jätetään myös pitkin nurmikkoa. Yleensä ne ovat siellä levällään ensi lumeen saakka. Sitten talkooväki kerää ne vartavasten rakennettuun kannelliseen säilytyslaatikkoon.

ps-lisäys: Missä on Kielipoliisi? Noloa, että täällä on ollut varta vasten kirjoitettuna yhteen useamman päivän.

Vastustan ydinvoimaa

Tulkoot tämäkin nyt kirjoitettua tekstiksi. Vastustan ydinvoimaa. En halua uusia ydinvoimaloita suomeen. En edes lupia. Ydinvoiman vasustaminen ei tarkoita, että on kivihiilen rakastaja. En vain halua tähän maahan, en myöskään naapurimaihin, saatika mihinkään muuhun maahan yhtään lisäydinvoimalaa. Päätös kotimaamme osalta tehdään huomenna aamulla klo 10.00.
Pekkarinen ja Arhinmäki ovat voineet esittää kukkoröyhistelyään eduskunnankyselytunnilla mutta pöyristyttävintä on, että ylijohtaja Taisto Turunen on ollut jäävi lupahakemuksia käsiteltäessä. "Mutta hei, ei se mitään - meillä on demokratia ja mehän äänestetään vaikka joku olis vähän jäävikin!" Alan enemmän ja enemmän uskoa siihen, että suomalaiset pitävät suomea yhtenä vähiten korruptoituneimmista maista, koska eivät tiedä mitä korruptio on. Meillähän vain tutut tekevät toisille tutuille töitä ja toisten tuttujen päätöksia, ja niinhän siinä sitten käy että sattuu istumaan tutussa hallituksessa kun tuttua lupa-asiaa käsitellään...
Voi olla että väliaikaisesti saadaan työllistettyä voimaloiden tekijöitä mutta ydinjätteiden sijoitusongelmaa se ei ratkaise. Ja kun ydinvoimalobbarit eivät muuta keksi, he syyttävät vasemmistoa työläisten unohtamisesta. Mitä oikeisto on tehnyt muistaessaan työläiset? Jättää radioaktiivisen maan heidän lapsenlapsenlapsilleen?

http://www.ydinvoima.fi/ei-ydinvoimalle

EI YDINVOIMALLE

Huutamalla kirjahankintoja

Aloittaessani taiston Loimaan Maalla Villiintyneen Pihan kanssa, kiinnostuin myös puutarhakirjallisuudesta. Kuulun niihin ihmisiin jotka eivät ehdoin tahdoin halua tehdä kaikkia virheitä a:sta ö:hön(c:stä y:hyn riittää). Koska olen laiska otan mielummin vähän selvää, kuin teen kymmenen kertaa uudelleen. Poikkeus vahvistaa säännön. Pienimuotoisissa maalausprojekteissani en jaksa kovin kauaa istua ja ihmetellä. Ainahan voi maalata uudelleen.
Humppilan alennuskirjakaupasta löysin Suomalainen piha ja puutarha -kirjan.(Pentti Alanko, Taina Koivunen, Elina Regårdh, Meeri Saario) Huomasin, että kirjassa riitti tankattavaa ja olen lukenut sitä useaan otteeseen. Vaikka muuten suosin kirjastolaitosta, puutarhakirjoista tuntuu että on mukavaa jos ne ovat käsillä silloin kun sattuu tulemaan tunne että "nyt voisi katsoa hieman kasvien kuvia".
Siitä se idea sitten lähti - ei muuta kuin Huuto.net auki ja puutarhakirja hakusanaksi, ja siellähän niitä oli. Halvalla. Tai ainakin edullisesti. Hyvästä kirjasta toki maksaa, ja kannattaakin. Mutta jos haluaa selailla useampia teoksia, eikä välttämättä tiedä juuri mitä hakee niin miksi ostaa niitä uutena?
Yhtä paljon hintansa väärti oli lähteä bussilla Malmille hakemaan kirjoja. Koska en halunnut maksaa postikuluista yhtä paljon kuin kirjoista, huusin netistä kirjan jonka sai noutaa pääkaupunkiseudulla. Napsautin osoitteen reittioppaaseen ja "ta-daa" yhtäkkiä olinkin Malmilla viehättävällä rivitalokadulla.
Kirjojen myyjä oli iloinen ja reipas. Kävikin ilmi että hän oli kotoisin Loimaan naapurikaupungista Forssasta. Ei siis ihme että päädyimme lopuksi ihastelemaan hänen pihaansa, joka oli todellinen löytö. Jos en olisi näinkin hyvä ihminen olisin halunnut napauttaa häntä takaraivoon sunnuntaihesarilla pelkästä kateudesta mutta mukaville ihmisille suo mielellään mukavia asioita. Olen nähnyt useampia pihoja mitä olisin välittänyt viime aikoina, mutta hänen pihansa olisin voinut ostaa välittömästi. Suojaisa, sympaattinen, polveileva ja viihtyisä. Rivitalon pihalle harvemmin saa kalliota kivikkokasveille, omaa tilaa kasvihuoneelle, patiota sekä tilaa vielä kukille ja kauniille puutarhapöydälle tuoleineen. No, ainakin tuli nähtyä, etteivät kaikki rivitalojen pihat ole vain ahtaasti siivutettuja nurmikonkaistaleita. Oli hauska myös vaihtaa muutama sananen siitä miten
Kotiinpäin lähdin tyytyväisenä kolme kirjaa(5 e/kpl) kainalossa ja hyvällä mielellä. Hauska pieni iltapäiväretki, mukava kohtaaminen ystävällisen ihmisen kanssa ja edulliset kirjahankinnat piristivät iltapäivän. Jopa bussikuski hymyili.


ps. Lasten vanhemmat - vaikka itse ette olisi koskaan viljellyt tai kasvattanut mitään - lapsille on aivan loistavia puutarhakirjoja, joita selailemalla voi itsekin oppia innostavia juttuja ja herättää omassa perheessä kiinnostusta kasveja, luontoa ja ruokaa kohtaan. Esim. täältä tai esim. Mari Mörö - Marjo Nygård-Niemistö: Jutta ja Julius puutarhan parissa (Puutarhaliitto)
Myös oiva lahjavinkki isovanhemmille, kummeille, tädeille, sedille, enoille, naapureille yms. turhan krääsän sijaan.

Juhannus ilman lossitörmäystä

Terveisiä vesiltä ja kesän ensimmäiseltä meriseikkailulta. Juhannuksen päätepysäkkiä jouduttiin arpomaan pitkään. Sääennusteita oli yhtä paljon kuin ennustajiakin, joten oli mahdotonta arvioida mitä kelit olisivat.
Voittajaksi päätyi purjehdus, ja kohteeksi Tammisaaren lähettyviltä Saunasaari.
Kaikki meni loistavasti. Kelit olivan nousujohteiset ja ruoka oli hyvää. Olikin vaikea taas tottua mantereruokailuun kun veneessä ja saaressa taso oli pysynyt herkullisen paremmalla puolella. Ruuanlaitto veneessä sujuukin yllättävän helposti, paitsi silloin kun osaavampi miehistö arvelee Viking Mariellan tulevan syliin ja pyytää keittiöhenkilökuntaa siirtymään kiehuvan vesikattilan ulottuvilta kannelle.Eipä hätää, Mariellan kapteeni oli opetellut sääntökirjasensa ja väisti purjeilla vastaantulevaa...
Myöskään luvattu lossitörmäys jäi tekemättä ja youtube-kuvaamatta.Hyvä näin. Milläänhän ei nykyään saisi, tai oikeammin kannattaisi, pelleillä mutta jos ei huumorinkukka kuki juhannuksena, turha sitä on lannoittaa enää syksylläkään.(vanha loimaalainen sanonta)
Keli Helsingistä lähdettäessä oli epäillyttävän harmaa ja niinhän siinä kävi, että vettä tuli niskaan. Myös tuuli oli epävakaa. Purjehtiessahan pärjää ilman aurinkoakin mutta ilman tarvittavaa ilmavirtausta matkasta alkaa tulla todella puisevaa. Mutta niin kuin aina, luonto palkitsi seuralaisensa ja juhannusaaton auringonlasku oli häkellyttävän kaunis.
Palkintoa riitti myös paluumatkalle. Aurinkorasvan kerroin 50 tuli tarpeeseen. Ystävällisesti totesivat töissä että "olet saanut väriä". (ei siis pukevaa päivetystä) Yhdeksän solmun etenemisvauhti alkoi tuntua jossain vaiheessa jo norpankin vatsanpohjassa.Tai sitten se oli juhannus mutta ei ole mitään, mitä ei raikas meri-ilma sekä maailman paras sienikastike varhaisperunoineen parantaisi. Oli se kyllä virkistävää ja raikastavaa. En yhtään ihmettele, että toiset karkaavat merille. Homma ei ehkä aina ole hääppöistä mutta ainakin ajatuksille on tilaa. Kiitos osallistuneille, You made my Juhannus.

Kesää ja kesästä

Ennen kesälomaa alkaa väkisinkin virtalataus olla pienemmällä kuin syksyn sykkeessä. Tämä kevät on tuntunut kuitenkin viime kevättä kevyemmältä. Osa syynä on ollut ns. "väkisin vapaan" lisääminen. Kun ainut vapaa ei ole ollut heinäkuussa, on happi riittänyt paremmin kuluneelle vuodelle.
Nyt ovella on jo Juhannus. Tämän jälkeen päivät pitenevät. Luonnon vihreys käy tummemmaksi ennen kuin muuttuu taas syksyn punertavaksi ja tuulesta häipyy lempeä lämpö.
Tämä on sitä aikaa mitä odottaa "koko vuoden". Sehän ei käytännössä ole totta. Aivan siedettävää keliä riittää kuitenkin lokakuuhun asti ja viimeistään huhtikuussa veressämme virtaa jo orastavaa kevään huumaa.
Olen palannut tauon jäleen suunnittelemattomaan loma-aikaan. Ajatukseen, että loma olisi vain vapaata ja levännyt ihminen saa kyllä virkistäviä ideoita. Neljässä viikossa ei ehdi kuitenkaan ihmeitä. Tämän etukäteisuunnittelija joskus unohtaa. Ehkä lukee muutaman kirjan. Käy sukulaisissa. Kalastaa pari kertaa. Pulahtaa järveen, heittää löylyä. Raapii hyttysenpuremia. Näkee muutaman ystävän joita näkee liian harvoin. Rapii hyttysen puremia vähän lisää. Istuu laiturilla ja tuntee kotimaansa kauneuden kosketuksen.
Hyvää ja kaunista Juhannusta ystäväiset!

Erikoinen kohteliaisuus

Sain eilen varsin erikoisen kohteliaisuuden. Silmiäni kehuttiin kauniiksi. Se mikä kohteliaisuudesta teki hauskan, oli kompuroiva lisäys, jonka antoi ymmärtää: vaikka sinulla ei ole muuta kuin silmät, niin älä huoli, ne kantavat pitkälle. Nauroin ääneen. Toki kiitin kohteliaisuudesta. Pitää aina antaa tunnustusta kauniiden asioiden sanomisesta, jotta kaikki me muistaisimme sanoa niitä ääneen useammin.
Periaatteessa on kauheaa sanoa ihmiselle, ettei hänellä ole muita etuja puolellaan kuin silmänsä. Tuollaiset kommentit meille muutenkin aroille ja herkkä itsetuntoisille suomalaisille saattavat olla kohtalokkaita. Kohteliaisuuden lausuja halusi varmasti ilahduttaa minua ja olla ystävällinen, joten tyydyn nauttimaan ystävällisten sanojen miellyttävämmästä puolesta, ja unohtaa siihen liittyvän realismin jyvänen. Olisi tietysti upeaa olla nainen jolla on monenlaisia etuja puolellaan mutta jos jonkun mielestäni edes silmäni korvaavat muiden "avujen" puutetta, niin täytyy tuuletella edes sitä.

Miksi kaikki rakastavat nurmikoita?

Nyt kun olen tuhlannut elämääni ja hermojani seuraavan mahdollisen kodin etsimiseen, on huomio kiinnittynyt myös rakennusten ympäristöön. Voisitteko valaista minua, miksi ihmiset ovat niin ihastuneita nurmikkoon? Kun ajelee pitkin espoita, vantaita ja kirkkonummia, näkee paljon tasaisen vihreää pintaa, joka on aivan käyttämättä.
Nurmikkohan on pihassa/puutarhassa kaikkein työläin. Nurmikko ei myöskään kevällä puhkea kukkaan, ei ilahduta värillään vuoden aikojen vaihtuessa ja aiheuttaa kesänaikana myös runsaasti työtä.
Kyllä, ymmärrän että lapset voivat potkia siinä palloa, koiran voi hätätapauksessa pissittää, toiset rakastavat oman nurmen leikkaamista ja nurmikaistale on hyvä aluerajauskeino mutta tuota viherkenttää on vain paljon.
Taloyhtiöillä on järjettömän kokoisia nurmialueita, joita kukaan ei käytä koska ne ovat "ei kenenkään maata", eikä niitä ole alunperin suunniteltukaan käytettäväksi.
Miksi, näillä alueilla ei voisi kasvattaa vaikka yrttejä, vihanneksia, kukkia tai ottaa ne jollakin muulla tavalla hyöty/virkistyskäyttöön. Kasvihuoneita, yhteisiä grillausalueita, tai vaikka kesäsunnuntaisin taloyhtiön kirpparialue? Tietenkään niin ei ole ollut tapana, eikä kukaan voi "niin vain mennä" rakentamaan kasvihuonetta taloyhtiön alueelle mutta katsokaapa vain ympärillenne, meillä on todella asuinalueilla "vain pelkkää nurmikkoa". Taloyhtiön yleiset yrttiviljelylaatikot voisivat olla kevyempi vaihtoehto ns. kunnon kasvimaille ja monelle ihan virkistäväkin kokemus.

Nelosen sivustolta löytyy muuten Edenin "Arvostele mun piha" -kuvasovellus.
Viherpihan pihakuvia

Kaunista kivetystä Keskuskadulla

Juoksin torstaina pitkin kaupunkia etsimässä herkullisen näköistä sämpylää. Tuli varmasti nähtyä ainakin 30 erilaista. Koska pääasiallisesti itse syön tummaa leipää, oli mielenkiintoista tutkia valikoimaa siemenillä ja ilman. Kokemuksen jälkeen suosittelisin esim. Crustumia hyvää leipää haluaville.
Samalla reissulla koukkasin Akateemisen kautta hakemassa pahviveitsen teriä. Ilokseni huomioni kiinnittyi Stockan vähitellen valmistuvaan katuremonttiin. Auringon säteiden osuessa uuteen kivetykseen, se näytti jopa viehättävältä. Hyvänen aika, saammeko tänne Helsinkiin asiallisen näköisen kävelykadun?

Pannaas sillai si

Mitenkäs onkin päässyt käymään niin, että on kulunut tovi Loimaa-tietouden levittämisestä. Korjataanpa se vaikka murretietoudella.

Loimaalainen käyttää apuverbiä panna:
Pannaas sillai si. Pantiin mennen pakkoon.
Panna-verbin käyttöä on irvailtu siinä määrin, että mummorukka mietti päänsä puhki, mitä sanoisi linja-autonkuljettajalle, kun piti päästä autosta panimon paikkeilla (entinen Loimaan Oluttehdas). Sano sitten: "Pääsisiks mää pois siinä tälläämön kohralla."

Tämä kaikkien päivää ilahduttava tietopläjäys tuli mieleeni oluesta ja historiasta. Loimaallahan on ollut oma olutpanimonsa, ja tänään tuli yllättäen eteen kysymys: "Minä vuonna Loimaan pilsneri on tullut Alkon valikoimiin?". Ei ollut tietoa. Onneksi Loimaan lehden lukijoilta aka kaikki tietäviltä paikallisilta voi asioita nykyään kysyä täältä pääkaupunkiseudulta tekstarilla. Uskon että tämä visainen kysymys ratkeaa jo alkuviikosta. Kysymys lehdessä lauantaina, seuraava ilmestyy tiistaina.
Kuvat beerfinland.comista.

Mitä mielessä liikkuu

Tällä viikolla olen ehtinyt jo ihmettelemään pelkissä trikoissa kulkevia naisia, sekä aamuratikassa itseään meikkaavaa(pohjustus, ehostus, viimeistely) kanssasisarta. Olen myös kiertänyt tutkimassa puolet Espoosta(Kukkumäki, Laurinlahti, Tiistilä, Suna ja Viherlaakso) sekä saanut täysin tyhjästä idean kokeilla beatboksauksen harjoittelua. Viimeksi mainittu aiheutti lähimmäisessä rajattoman naurunpyrskähdyksen ja olikin kiinnostavaa kuinka estottomasti aikuinen pystyy naurmaan toiselle aikuiselle. Melkein jo mietin, että olisiko kuitenkin vähemmän itsetuntoa murskaavaa, yrittää edes hieman pidätellä sitä. Toisaalta, elämän yksi suurimmista iloista on saada toinen ihminen nauramaan.
Tämän lisäksi ollen myös hyvin ilahtunut, että keskustan varapuheenjohtajista 2/3 on lähestulkoon Loimaalta. Toivottavasti heillä pysyy vallankahvan lähellä kotiseutualue mielessä. Saviseudulla kaivataan nyt intohimoista ja peräänantamatonta kehittämistä.
Sofi Oksanen potkut saivat kulmakarvani nousemaan yllätyksestä. Ruokkivaa kättä ei purra mutta WSOY taisi olla pakkoraossa. Oksanen ei ole tullut tunnetuksi siloittelevista lausahduksistaan, eikä toimitusjohtajan sihteerin ja apinan rinnastaminen ainakaan parantanut yhteitä "me"-henkeä. Mutta kiinnostavaa ja uutta kustannuspuolella. Ottajia varmasti on.
Hesarin yleisönosastolla alkanut lapsia vai ei -juupas/eipäs -keskustelu herättää myös ajatuksia. Koska tulee aika jolloin voidaan antaa kaikkien kukkien kukkia ja huolehditaan omasta tontista ennen kuin alkaa huutelu naapurin puolelle?
Tästä ontuvana aasinsiltana puutarhanhoidollisiin ajatuksiin (ei Ikemäisiin). Vuoden parhaan ajan ollessa käynnissä mieli harhailee usein VilliPihalle, ja haluaisin päästä kitkemään ennen kuin koko läntti on jälkeen heinikon ja koiranputken vallassa. Ajatukseni ovatkin jo tavallaan ensi keväässä. Tänä syksynä pitää huolella istuttaa ensi keväänä kukkivat kasvit, ja tänä kesänäkin ehtii vielä kaivamaan maahan vuoripionia, päivänliljaa, jalokurjenpolvea ja muutaman pensasvadelman.

Beatboxing "alkeiskurssi"

Aleksin beatboxsausta

Kysy helposti kukista ja mehiläisistä suoraan asiantuntijoilta

ja Suomi24:ltä legginssi-päivittelyä :)

Lahnaa lautasella

Viikonloppu hujahti aivan liian nopeasti Paraisilla tuulessa ja tuiverruksessa. Aivan täydellinen mökkikeli ei ollut. Kovan tuulen varoitus ja vettä taivaalta.
Mutta tuimempi sää ei menoa haitannut. Mukana oli kaksi niin innokasta kalastajaa, että laiturilta piti onkia vielä keskellä yötäkin. Tosin se loppui kyllä melko lyhyeen kun kylmäveriselle vahti-norpalle tuli viileä. Samat kalastajat sitten nukkuivat melkein puoleen päivään pää niin tiukasti tyynyssä, että heikkohermoisemman piti välillä mennä kurkkaamaan, että ovatko ne hengissä..
Jättihauki jäi odottamaan noutajaansa mutta kohtuullisen kokoinen lahna palkitsi pyytäjänsä. Ei muuta kuin merisuolaa sekä tuoretta kesäsipulia sisään ja hiilloksen huomaan.
p.s. yritin olla reipas ja erähenkinen teur..anteeksi perkauksen suhteen mutta vielä sitä pitää työstää. Pelkästään päättömän kalan sätkiminen tuntui ilkeältä, saatika se vaihe kun eläin pitää oikeasti ottaa hengiltä, ja puukko iskeytyy kaverin niskaan.

Piha-aarteita

Ullakon ja kaappien tyhjennyksen ideana ei ole suinkaan täyttää niitä mahdollisimman nopeasti uudelleen mutta minkäs teet kun omalle kotiovelle tuodaan kaiken maailman aarteita. Tänään löytyi itseasiassa maailman kaunein lasineliö, joka oli pakko saada turvaan. "Siitähän saa vaikka todella hienon tarjottimen pohjan"(lue: myydään eurolla 5 vuoden päästä kirpputorilla, koska siitä ei ole koskaan syntynyt mitään) Mutta on kestävämpää tehdä kierrätyslöytöjä kuin kantaa tarpeetonta tavaraa kotiin kaupasta. Ja tämä lasi on kaunis. Sitäpaitsi, näin eilen pätkän Huvila & Huussi ohjelmaa missä ällistynyt pariskunta katsoi kauniita tavaroita jotka olivat löytyneet heidän vintiltään tai navettarakennuksesta. Arvokasta pöytää ja kirstua oli vain säilytetty likaisena ja hylättynä. Kirstusta tuli todella kaunis; mäntysuovalla ja juuriharjalla.

Uusi ammatti: Asuntolöytäjä

Olen ohimennen selannut kaikki omassa haarukassani olevat asunnot pääkaupunkiseudulla läpi, sekä muutaman sen ulkopuolelta. Sekä seudun, että haarukan. Olen kerännyt myös reippautta ja käynyt muutamassa asuntonäytössä. Se on yhtä mieluista kuin lehtimyyjälle puhelimeen vastaaminen. Minulla ei suinkaan ole mitään myymistä vastaan, sehän on parhaassa tapauksessa todellista palvelua ja ostajan paras apu, asuntokaupassa se vain tuntuu kohtaavan tarpeet yhtä hyvin kuin verkostomarkkinoinnissa konsanaan..
Voisin kirjoittaa tästä päiväkaupalla mutta taisin jo tilittää aiheesta pari vuotta sitten. Säästän siis mustetta pullossa ja totean, että uudelle ammatille olisi kysyntää. Nimittäin Asuntolöytäjälle.
Olen jo kolmesta välitystoimistosta kuullut, että heillä on liian paljon asiakkaita pystyäkseen auttamaan ketään henkilökohtaisesti. Tosin kaikki kolme ovat hyvin innokkaasti tarjoutuneet aivan ilmaiseksi tulemaan katsomaan nykyistä asuntoani ja tekemään siitä arviointia. Viimeiselle sanoin jo hyvin viileästi, että ongelmani on ostaminen, ei myyminen, ja nettiä osaan käyttää itsekin. Kaikkihan ehdottavat että "internetin kotivahti" voi etsiä puolestani.
Nyt tarvittaisiin asiakaspalvelijaryhmä pääkaupukiseudulle, joka kävisi läpi myytäväksi tulevia asuntoja, pitäisi yhteyttä välittäjiin ja arvioisi onko asuntojen joukossa heidän asiakastaan kiinnostavaa. Asiakas olisi siis asunnon ostaja, ei myyjä. Erityisesti tästä olisi apua meille junantuomille jotka voimme irtolaisina sijottua minne puolelle tahansa pääkaupunkia. Mutta alapa etsiä missä on Pisamäki, Lintuvaara, Marttila tai Kuitinmäki.. *huoh* Onneksi elämänsä voi käyttämällä näpyttelemällä eri katuosoitteita Reittioppaaseen..
Asunnon löytämisestä voisi aivan hyvin maksaa löytöpalkkion. Osaava ja ammattitaitoinen asunnonhankkija olisi kullanarvoinen. Sunnuntain voisi käyttää muuhunkin kuin pitkin Kehiä ajelemiseen, eikä tarvitsi vapaapäivänään kuunnella luonnotonta painelitaniaa siitä kuinka katsomasi asunto todennäköisesti myydään tunnin sisällä tai jonottaa muiden etsijöiden seassa varttia jotta pääsee omalla vuorollaan kurkkaamaan vaatekomeroon...

Koira kaupunkikylässä

Ranskanbulldoggi Topi on tullut kaupunkikylään muutamaksi päiväksi. Alkuinnostus lenkillä oli taas niin kova, että pelkäsin, että kaveri saa pian jonkun puhinakohtauksen. Mutta kyllähän se meno siitä sitten vähän rauhoittui, ja kun vastaan tuli vielä kaunis vaalea mopsityttö, ei yhtäkkiä ollut enää kiire minnekään. Ihme homma.
Lenkin jälkeen ei mennyt varmaan edes viittä minuuttia kun kaveri sammahti matolle. Ihailtavat unenlahjat.