Olen viime päivinä miettinyt lastensuojelua, pitkäaikaistyöttömien voimaannuttamista, nuorisotakuuta, uusia keinoja viestiä terveydenhuollossa ja sitä, että pitäisikö pestä ikkunat jouluksi jo nyt. Ainoastaan tähän viimeiseen suureen kysymykseen olen saanut kirkkaan selkeän vastauksen.
Ajatukset pyörivät kunnallispolitiikan kysymysten ympärillä. Periaatteessa aiheet eivät ole sen kummempia kuin ongelmat valtakunnan tasolla tai maailmantasolla mutta on siinä hiukan hakemista kun yrittää perehtyä kotikuntansa eri strategioihin ja meinaa kompastua hankeviidakkoon. Eipä ihme, että asiat jäävät paperipinoihin pöydille kun kaikki pitää ensin kartoittaa, sitten selvittää ja yleensä vielä kumota, ennen kuin ehditään edes "toimenpide-ehdotustasolle". Jos nyt haluaisi käynnistää esim. kokeilun, jossa terveydenhoitajaharjoittelijat vierailisivat aktiivisesti alakoululaisten joukossa ja löytääkseen mahdolliset syrjäytyjät ennen rippikoulua, niin neljän vuoden kuluttua saisimme esr-rahoitteisen selvityksen tulokset, jossa todettaisiin, että palvelulle olisi tarvetta ja siitä hyödyttäisiin. Siinä ajassa nämä syrjäytymisvaarassa olevat lapset olisivat jo syrjäytyneet.
Missä ihmeen vaiheessa me suomalaiset etäännyimme toisistamme ja aloimme luulla, että joku muu jossakin hoitaa, tai jättää hoitamatta. Oliko se silloin kun muutimme maalta isoista perheyhteisöistä kaupunkiin pieniin kasvottomiin elementtiasuntoihin?
Onneksi nyt näyttää siltä, että kasvoja on ilmestymässä samojen elementtitalojen pihoille. Asukasyhdistystoiminta on taas tulossa muotiin ja kyläyhteisöt järjestävät elonkorjuujuhlia. Tästä olisi lyhyt matka hoitaa yhdessä muitakin asioita. Jos(ja kun) verorahat eivät riitä nykyisen systeemin pyörittämiseen, eikä nykyinen systeemikään ole autuaaksi tekevä, niin mitä jos mietittäisiin voidaanko jollakin tavalla itse ja yhdessä tehdä asioita niin, että palvelut paranisivat.
5 kommenttia:
Jo sillä perusteella, miten vaivattoman oloisesti kytket pohdintasi ytimekkäät johtopäätökset historialliseen yhteyteen ja tulevaisuuden visioon, voisin äänestää sinua.
(En välttämättä äänestäisi, mutta voisin. Hyvin on pohdittu.)
Joku, pitikö tuo sulkuteksti lisätä, etten vain ylpistyisi ja alkaisi luulla itsestäni liikaa? ;)
Kiitos ystävällisestä palautteesta, on hienoa ja tarpeellista saada kommentteja omasta ajattelutavasta ja siitä, miten sitä tuo julki.
Mutta sitäkin tärkeämpää, että äänestäisitkö minua, on se, että äänestäisitkö yleensäkin ja se, että meillä on mahdollisuus lähteä ehdolle ja osallistua kunnallispolitiikkaan. Silti olen iloinen, että voisit äänestää minua.
Hmm. Jäin miettimään, miksi.
Luulen, että oikeastaan vähän päinvastoin. Sopivasti.
Luulen, että siksi, ettet luulisi, että vain mielistelen.
(Olin kyllä ihan aidosti vaikuttunut tuosta laajemman kaaren vetämisestä (vieläpä tiiviillä ilmaisulla).)
Ja varmaan henkilökohtaisesti myös siksi, että en mielelläni anna itseni "luvata" jotain, mistä en (vielä) tiedä / voi vastata. Miksi se piti tuohon eksplisiittisesti kirjoittaa, se on varmaan vielä oma itsepsykologinen pulmansa. :-)
"Keeping it real."? ;-)
Aloin itse analysoimaan täällä päässä, että ehkäpä tässä tuli blogin kirjoittajalle sellainen hetkellinen epäilys että "eikö tässä nyt luoteta palauttaeen saajan älyyn?"
nimm. "kyllä mä sen vitsin tajusin jo ekalla kerralla
:) :)
Joo ei ilmeisesti luoteta ei... Mulla on sellainen pulma, että enempi en aina luota omaan kykyyni saada asian tarkoitus perille riittävän n-selitteisesti (mua on myös epäilty rehellisten mielipiteideni kaunistelusta, jos sanon tai otan esille jotain positiivista), ja siksi varmistelen ja selitän joskus liikaa.
(Se ei tietysti auta, koska sitten joutuu tällä tavalla selittämään lisää... Parempi on vain sanoa, ei selittää. ;-)
Nimim. "...mutta en vaan viittiny nauraa vielä sillon."
Kolmas kerta toden sanoo?
Lähetä kommentti