Rairuoho ei kasvanut ja pääsiäiskortit jäivät lähettämättä. Pari esimerkkiä siitä, miksi tämän blogin nimi on se mikä on. Loma alkaa huomenna, eikä aavistustakaan mitä tehdä sen kanssa. Pää on niin täynnä ja tyhjä, että optimaalinen
(mitä se ikinä tässä tilanteessa olisikaan) suunnittelu ei ole onnistunut.
Mutta kohokohtia näissä nopeasti hujahtaneissa vapaapäivissä oli, että isoäidin omenapuut tuli karsittua.
(ja pliis, omenpuiden jumalatar - anna niiden puiden tuottaa edes muutama omena tämän operaation jälkeen)
Onnistuin myös käymään kummitädilläni, jolla oli syntymäpäivä. Elämäni aikana olen useammin unohtanut hänen syntymäpäivänsä kuin muistanut mutta hän ei ole niitä ihmisiä, jotka moisista muistutttelisivat. Käski vain taas poikkeamaan, vaikka pikimmitenkin. Kummitätini on muutenkin mainio rouva. Hänellä on aivan uskomaton muisti ja nuoremapana hän otti valokuvia siihen malliin, etten usko Loimaan Lehden arkistoissakaan olevan yhtä paljon kuvia tallessa...Olikin puhetta, josko voisin käydä penkomassa aarrelaatikoita. Uskon, että sieltä löytyy useampikin albumillinen kuvia joita oma muisti ei enää muuten pystyisi palauttamana mieleen.
 |
| Ammattivehkeet. |
Mukavaa oli myös nähdä lukemaan ja kirjoittamaan oppinut oma kummityttöni ja hänen perheensä. Kaunis pikku-blondi menee vasta kouluun mutta "oli vain alkanut kirjoittaa ja lukea" tässä muutama päivä sitten. Vieläpä tässä järjestyksessä. Sovittiin että kesällä tulee yökylään. Nuori neiti lupasi tulla viikoksi mutta äiti epäili, että voi olla vielä parissakin päivässä suoriutumista.
 |
Vapautettu perhonen
|
Muuten nautin myös näistä keleistä ja luontohavainnoista. Turha kai mainitakaan, että kurkia tuli nähtyä ainakin pari kertaa, kevään ensimmäisen valkovuokot myös ilahduttivat, samoin sinivuokot - autiotalosta vapauteen päästetystä perhosesta puhumattakaan. Sisällä oleminen tekee nyt tiukkaa. Samalla mieli harhaili päivien aikana myös oman asumuksen ympärillä. Vaikeaa on olla ja vaikeaa on olla olematta. Siinäpä kuulkaa tätä ihmiselon ydintä.
Niin ja hauskinta tietysti oli, että tänään olin lentää jokeen! Liukastuin lehtikasaan, jonka alla oli märkää savea ja tein mahtavan heilahdusluisun kohti virtaavaa Loimijokea mutta sain viime hetkellä tarrattua kohdallani olleeseen laituritolppaan. Ällistyynenä jäin roikkumaan tolppaan ja ajatuksellisesti ehdin jo kokemaan tolpan irtoamisen ja mäiskähtämisen keväiseen joenvirtaan. Kiitos sille tyypille, joka päätti rakennelmaa tehdessään pultata tolpan hieman paremmin kiinni..
Kaikenlaista on seinän välistä tai lattialankkujen alta löytynyt mutta ehkä tuo koiran emalinen ruokakippo vie voiton. Toki äidinkielen opas vuodelta -31 oli myös kiinnostava löytö mutta ruokakupin kanssa mietin, että miten ihmeessä se on päätynyt laudoituksen alle. Tietysti sitä kiireessä tapahtuu kaikenlaista.Vai pitäisikö tässä nyt itsekin miettiä mitä kaikkea lattian alle voisi piilottaa seuraavaa purkajaa varten..?
Rairuoho ei kasvanut ja pääsiäiskortit jäivät lähettämättä. Pari esimerkkiä siitä, miksi tämän blogin nimi on se mikä on. Loma alkaa huomenna, eikä aavistustakaan mitä tehdä sen kanssa. Pää on niin täynnä ja tyhjä, että optimaalinen (mitä se ikinä tässä tilanteessa olisikaan) suunnittelu ei ole onnistunut.
Kyllä se vain niin on, että tässä yhteiskunnassa, se on toinen ihminen joka koskettaa toista ihmistä. Jopa kyynisin ja paatuneinkin Norppa liikuttuu kun postilaatikko kolahtaa. Ihmiset ovat ihania. En vain voi lakata ihmettelemästä sitä.
