Kumisaapas jalkaan, siitä ilo alkaa!

Pakko antaa muutama rivi kumisaappaille, koska ilmastoomme  ne ovat täydelliset. On niin tylsää ajatella, että kumiset saappaat kuuluvat vain syksyiselle metsäretkelle tai märällä kelillä lapsille. Ne eivät myöskään ole parhaat jalkineet vain metsästäjille tai maatalouslomittajille.
Omat kumisaappaat tuli hankittua viime syksynä. Olin pitänyt mökkiolosuhteissa ihastuttavia lainakumisaappaita, ja ymmärtänyt että elämässäni on kumisaappaiden mentävä reikä. Apu tulikin yllättävältä taholta koska meililaatikkoon puksahti ilmoitus UGG:n "superalennuksessa" olevista kultaisen värisistä kumisaappaista. Sisällä oleva lampaanvilla pehmentää ja lämmittää saapasta niin, että saappaita on voinut pitää talvellakin, ja ohuen sukan kanssa syksylläkin ne tuntuivat aivan sopivilta.

Löytyisikö näistä sopivia isojen mustien tilalle?

Lacoste  
Lucky Brand
Hunter Orginal
Dirty Loundry
Hai-saappaat

Miksi Helsingissä naiset eivät käytä pikkukenkiä?

Bussissa kohdataan

Viereeni istahti bussin takaosassa ikäiseni mies(olin kiroittaa poika). Vahvaa alkoholin tuoksahdusta oli mahdoton olla huomaamatta mutta mitäs siitä. Kaveri joutui tosin nousemaan ja käymään maksamassa kun kuski ei suostunut lähtemään sitä ennen. Hieman jännitti, että löytääköhän hän vielä viereeni mutta sieltä hän palasi, kuin telkkä pönttöön.
Keskustelu sujui vilkkaana, tosin hieman yksipuolisena koko matkan. Edessä istuvaa tyttöä hän pyysi siirtämään hiuksiaan, ettei vaan koskisi niihin jos vahingossa ottaisi edessä olevasta niskatuesta kiinni. Itsellinikin käy usein niin. Hiukset jäävät niskatuen ja takana istuvan käsien väliin ja tunne on melko epämiellyttävä. Nuori nainen siirsi hiuksiaan hymyillen. Samaan hengenvetoon selvitettiin miksi liputettiin. Meinasi mennä Indirat ja Minnat sekaisin.  Kerrottiin mys keskiviikosta, jolloin vieruskaverini myöhästyi työhaastattelusta 20 minuuttia ja sai kolmen kuukauden karenssin. Näppärä Smart kuski oli pysäköinyt autonsa niin lähelle kiskoja, että kolme raitiovaunua joutui odottamaan brankkareita siirtämään siitä. Vieruskaverini oli touhukkaampi ja kolmen muun kaveruksen kanssa siirsi smartin pois vaunuja tukkimasta. Tämä ei kelvannut selitykseksi työhaastattelussa. Kolme kuukautta napsahti. Se on pitkä aika rahaa.
Hyvää päivän jatkoa daameille, hän toivotti teidemme erotessa. Kohtelias, ystävällinen ja kiltti ihminen. Tänä tasa-arvon päivänä, ja kovin kylmän ulkomaalaiskeskustelun aikana on hyvä muistaa, että meitä tässä samassa veneessä on monenlaisia ihmisiä. Emmekä me tiedä tarpeeksi toisistamme, jotta kannattaisi olla ensimmäisenä jonossa sitä kiveä heittämässä.

Neidolle kahvia

Ostan joskus aamulla kahvin työmatkan varrella olevasta Kaffecentralista. Ikään kuin aamuisena  palkintona itselleni kylmään maailmaan heräämisestä.
Astuin eilen aamukoomassa liikkeeseen sisään, jolloin ystävällinen tyttömyyjä kysyi "Ja mitäs neidolle saa olla?". (Neidolle.)
Koska edellinen asiakas oli ostanut lattemacciaton, pystyin vain sanomaan "samanlainen", aivan kun en osaisi valita omaa kahviani.  Mutta ilahduin tuosta kysymyksestä. Niin paljon kuulee tympeitä "mitäs sulle" kysymyksiä tai epäselviä ynähdyksiä, niin sarjassaan jopa mielikuvituksellinen tervehyds sai ylihintaisen pahvimukikahvin tuntumaan arvoiseltaan. Itseasiassa kahvi maistui todella hyvältä vastajauhettuna, lattevaahtoineen, ja maksan mielelläni siitä sen 3 euroa, ennemmin kuin monen muun kahvilan tuntikaupalla seisseestä muka kahvista.

Happea ja haparointia

 Ensimmäistä kertaa tänä vuonna suksilla. Paras päätös maanantaille. Paljon happea ja hieman haparointia. Ihmisen pitäisi saada olla ulkona päivittäin vähintään tunnin verran. Ei meitä tänne viileähköön pohjolaan sisätiloihin koko päiväksi tarkoitettu. 
Huomenna saattaa käsivarsissa tuntua. Parempi että sattuu kädet kuin pää. 
Taivas oli kaunis. 

" Tosta sitten vaan suoraan  alas-  ja siitä se idea sitten lähti.. "

Upeaa paketointia

Paketoimisen taito on aivan aliarvostettua. Koskaan ei voi panostaa liikaa paketin ulkonäköön, ja tehdä siitä liian hienoa. Pääsin todistamaan eräänkin taideteoksen syntyä kun todelliset taitajat pääsivät Arabian tehtaanmyymälässä vauhtiin. Myös myymälänhoitajat tulivat ihastelemaan origamipajan pakkaustuotantolinjaa ja lupasivat tilata pakettitaiteilijat myös jouluksi liikkeeseensä.

Kaikkien unien maailma

Olen  taas muutaman viikon nähnyt jokseenkin harmaan sävyisiä unia. Ne eivät ole painajaisia mutta melko tiiviitä ja hieman ahtaita. Viime yönä jälleen kerran . Ehkä unet ovat kestäneet vain sekunteja, ehkä useampia minuutteja mutta herätessä väsyttää. Tavaratalo, viranomaisia, portugalilainen juovuksissa oleva tallinomistaja, ystäviä, kiire, tyhjiä huoneita, vääriä paikkoja, oikeita paikkoja ja nopeita vaihtoja...
Herätessaä unen ja valveilla olon tilassa käy läpi ihmisiä ja tunteita, joita on unessa on nähnyt. Tunteet ovat hyvin todellisia, ja usein yrittää myös saada  langan päästä mistä joku uni on syntynyt. Joskus joku päivän aikana tapahtunut viittaa uneen(tv-sarja, ystävän koira, tehty liike jumppatunilla, sanottu lause tai nähty kuva) ja joskus taas pitää vain huohahtaen päästää unen käsittämättömyydestä irti ja toivoa seesteisempää yötä seuraavalle. Esim. exälle soittaminen ei ole suosikkiuniani, koska aamulla herätessä kylmään hikeen on pakko tarkistaa etten unissa kävelyn lisäksi ole alkanut soittaa unissa puheluita.
Viime yönä näin unta kaikesta mahdollisesta. Ystävistä joista moni piipahti samassa kohtauksessa, yksi tuli hakemaan laukkua evakkopaikastani, yksi oli tullut naama totisena Thaimaasta ja muuttanut naapuriin. Samaan aikaan suojatiellä laukkasi poliisihevonen, jonka kouluratsastustyyppistä etenemistä ihailin jne.
Viime yönä näin unta myös menetetystä ystävästä. Näin on käynyt aiemminkin. Uni voi antaa mahdollisuuden tavata joku joka muuten on tavoittamattomissa - aamulla se jopa tuntuu lohdulliselta. Unessa olimme egyptiläisellä risteilijällä illallispöydässä, ja hän tyypilliseen tapaan piti showta yllä. Muistan unessa hymyilleeni, että tuollainen hän oli, ja siinä ymmärtäneeni että olen vain katsomassa tätä tapahtumaa jotenkin sivussa, enkä enää voi ottaa kontaktia häneen. Uni antoi kuitenkin mahdollisuuden hetkeksi viivähtää hänen ympärillään aina olleesta karismasssa ja lämmössä.
Aiemminkin aiheesta  näillä sivuilla.

Oppivainen yksilö

Muovikassiton maaliskuu on sujunut mukavasti. Yhtä paperikassia, ja niitä paria hedelmäpussia lukuunottamatta olen pysynyt kuivilla. Eikä ole tehnyt edes tiukkaa.
Kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Koska hieman jäi korpeamaan "kiinni jäämiseni" stokkan hedelmäosastolla plastiikkapusseineni, marssin Ruohonjuureen ostamaan itselleni kestohedelmäpussit(vai miksi niitä nyt sitten kutsutaankaan).Otin siis niin sanotusti opikseni. Kerrasta.
Moni käsityöihminen muuten kehuu Muovikassiton maaliskuu ryhmässä hurauttelevan singerillään hedelmäpusseja harsokankaasta ja antavan niitä lahjaksi myös ystävilleen. Pussukan ei tarvitse olla mitenkään extra-monimutkainen mutta siitä voi tuunata hyvinkin persoonallisen käyttäjänsä mukaan.

 P.S. seuraaviin vaaleihin loistava jakotavara muovikampojen ja kuulakärkikynien sijaan. ideaa saa vapaasti käyttää yli puoluerajojen.

Miltä parta tuntuu?

Olen onneton teatteriesitysten arvostelija. Haluaisin tarkasti tuoda esiin huomioni yhdistettynä esityksen faktoihin mutta en koskaan pääse siitä alkua pidemmälle. Myöskään "hyvä" ei ole vielä kovinkaan kattava ja yksityiskohtainen selvitys. Jatkan siis tutulla poukkoilevalla linjalla.
Pääsin kurkkaamaan ennakkoon Miltä parta tuntuu? -esitystä. En tiennyt siitä muuta kuin käsittääkseni ohjaaja oli venäläinen, se esitettäisiin Studio Pasilassa ja että Vappu Nalbantoglu olisi lavalla.
Kaksi tuntia kului nopeasti(vaikkakin eräällä myöhässä olleella katsojalla oli jo ennen alkua vessahätä). Käänteitä oli vaikea arvata ja suomalaiseen uppoavaan kylähuumorin sekaan oli sekoitettu hieaman mystiikkaa.
Yritän edustaa optimismia. Kulttuurin ja taiteen puolella välillä tosin pelkään, että istun katsomossa täysin avoimin mielin, ja yhtäkkiä joku räjäyttääkin varoittamatta verkkokalvoilleni aivonsa tai vähintäänkin syö naapurinsa(tai lemmikaninsa) pernan.Tämä aiheuttaa sen, etten uskalla täysin rinnoin nauttia esityksestä, jos en varmasti tiedä että kyseissä on puhdas komedia tai turvallinen farssi.Tältä osin ei tarvinnut olla huolissaan. Miltä parta tuntuu -esityksessä ei räjäytelty aivoja, eikä syöty pernoja. Esitys ei silti ollut hajuton, mauton tai väritön. Päinvastoin. Vauhtia ja elämää riitti. Hilpeän hölmöstä jännittyneen mystiseen.
En tiedä, kaipa venäläisessa kulttuurissa on jotakin viehättävää ja puhuttelevaa slaavilaista melankoliaa (tai rappioromantiikkaa niin kuin eräs ystäväni sitä Pietarin ajoiltaan kutsui) yhdistettynä luovaan hulluuteen, joka kolahtaa suomalaiseen mielenlaatuun. Aina ei tiedä itkeäkö vai nauraa mutta nauraessa elämä vain on niin paljon hauskempaa.
Miltä parta tuntuu? on vilkasliikkeinen kyläkomedia. Oskari Katajisto ja Sami Uotilahan ovat aivan oikeita näyttelijöitä ja sopivat rooleihinsa loistavasti. Erityisesti Uotila loistavaa kehonhallintaa roolisuoritusta hieman oli pakko ihailla. Vappu Nalbantoglu teki puolestaan raikkaan ja osuvan työn kaupunkilaisena kirjallisuustutkijana, joka mm. valkoisilla crockseillaan astuu lehmänpaskaan..
Värisyttävää oli tunnistaa myös yksi esityksen kappaleista. Kielletyt Laulut esityksessä Pirkko Saision esittämän Vladimir Vsyvoskin Penseät Hevoset sai tässä esityksessä oman värinsä. Käykää katsomassa/kokemassa!

Ponilta kyytiä - aurinkoista issikkavaellusta

Astuin tänään ulos junasta Jokelan asemalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Bongasin laiturille astuneista muista matkustajista pari tyttöä joiden arvelin myös tulevan ratsastusretkelle jonne olin suuntaamassa. Saman henkinen kolmas tyttö kääntyi meitä kohden myös laiturilla ja kysyi olemmeko menossa ratsastamaan. Kielen vaihdoimme englanniksi, koska kaksi näistä muukalaisista olikin kotoisin Saksasta. Muutaman minuutin epäröinnin jälkeen löysimme myös aseman parkkipaikan sekä sovitun kyydin tallille, samalla kävi ilmi ettei kukaan meistä ollut aiemmin vieraillut kyseisellä tallilla.
Issikkavaellus osui kelillisesti nappiin. Koska vaelluksen tempo oli verkkaisa, oli mukava tiirailla eläinten lumeen jättämiä jälkiä auringon paistaessa, ja samalla saada varastoon aina niin tärkeää D-vitamiinia.
Ratsastus"urani" aikana olen kerran jos toisenkin tullut alas hevosen selästä. Pyytämättä ja tilaamatta. Enkä aina niin pienenkään hevosen. Minua on myös purtu sekä potkaistu.(siis myös hevoset) Olen myös useammin kuin kerran ollut hevosretkellä, jolloin yksi tai useampi nelijalkainen on säikähtänyt käsittämättömän liioitellusti joko kuviteltua tai olemassa olevaa tekijää(oksa, koira, auto, pyöräilijä, talo, heinäpaali, oma varjo yms.), josta seurauksena on ollut villisti ympäriinsä laukkaavia hevosia ympäri maita ja mantuja. Näiden retkien jälkeen porukasta useampi kuin yksi on yrittänyt olla ontumatta kun joku vanhemmista on tullut hakemaan kotiin.

Tästä taustasta johtuen, tai siitä huolimatta, oli todella hauska käydä pitkästä aikaa ratsastamassa turvallisten hevosten kanssa ja viettää pari tuntia aurinkoisessa metsässä ilman että koko ajan piti tarkkailla kuka ampaisee hullunlaukkaan hetkenä minä hyvänsä. Sen sijaan nämä laumasieluiset islanninhevoset retkeilivät sulassa sovussa ja säikähtämättä koko parituntisen ajan, ja saivat harkitsemaan pidempääkin vaellusta kesäksi. Vaikka en alunperin oikeastaan tuntenutkaan ketään, kaikki muut seurueesta olivat myös ystävällisiä ja mukavia. Issikathan itsessään ovat hurmaavia luonteeltaan, jopa minun mielestäni joka aina kritisoin kaikkea...

Islanninhevoslinkkejä

Luomua, reilunkaupan lahjakassi ja hedelmien muovipussit

En muista koska viimeksi olisin sopinut treffit Stokkan kellon alle..varmasti viime kerrasta on vuosia. Nyt tapahtui sekin ihme kun piti lähteä tarkastamaan Stockmannin ruokaosaston luomutarjonta Paun ja Anderssin kanssa, kun se kerran on ollut niin sanotusti tapetilla.
Luomutarjonnan lisääminen on hieno juttu. Putiikki kuitenkin edustaa "laadukkaampaa kauppaa" ja keskustan ruokatavarataloa, jonka valikoiman pitäisi olla ajan tasalla. Arvojen ja laadunhan pitää näkyä myös ruuan tuotannossa, ja niitä puhtaampi ja turvallisempi ruoka edustaa.
Itse "Herkku" ei vielä ihastuttanut ensimmäisellä kerralla. Ryysis oli kammottava ja ihmisiä pyöri hyrränä ympäriinsä. Suomalaiseen tapaan ajettiin kärryillä päin kuin jääkiekkokaukalossa. Ilmassa oli ruotsinlaiva-meininkiä. Ruokaansa perjantai-iltapäiväläl metsästävä kuluttaja on armoton.
Plussat toki Stokkalle siitä, että henkilökuntaa oli lisätty huomattavasti. Kassoilta pääsi läpi hujauksessa ja myös nuoria kauppa-apulaisia päivysti kaupan käytävillä. Tosin aivan parasta oli kun törmäsimme naapuruston Judeen ja Mikkoon. He olivat tulleet hakemaan polentaa ja kysyessään sitä nuorelta kauppa-apulaiselta, vastaus oli: "Ai onko se joku hedelmä?". Mikko huomasi myös ostoskorissani olevat kaksi hedelmämuovipussia. Toinen oli luomumandariineille ja toinen tomaateille. Paperisia ei ollut missään, enkä ole vielä löytänyt käyttöön hedelmille tarkoitettuja verkkokasseja. Yritin puolustella, että laukussani oli toki kaksi kangaskassia, joista toinen oli vielä juuri Paulta lahjaksi saatu Reilun Kaupan kassi. Huoh, parempien tapojen polku on kivinen. (Anderssille tiedoksi, että tätä laskuvarjokassin saa myös täältä)
Kerrankin muuten muistin kirjoittaa kehut ja lähettää kiitospalautetta Stockmannille luomutarjonnan lisäämisestä. Saattahan olla ettei heidän hedelmäosastonsa hoitaja välttämättä lue tätä blogia..
Kattavampaa tuote-esittelyä Uuden Mustan -sivulla.

 ps. samaan aikaan kun toiset yrittävät vähentää muovin käyttöä, sitä ihannoidaan toisaalla.

Peittokoira ja lakatut sormenkynnet

Joskus sitä ajattelee blogikirjoituksiaan niin elävästi, että luulee jopa kirjoittaneensakin ne. Tällä viikolla on käynyt niin. Olisin voinut vannoa, että viimeisin kirjoitus on keskiviikolta. Tosin keskiviikkona erehdyin rahaamaan kroppani power body tunnille, jonka jälkeen kädet olivat  niin heikkona, ettei kirjoittamisesta olisi tullutkaan mitään.
Eilen puolestaan vierailin KaunisSiskoja tervehtimässä, joka puolestaan aiheutti sen, että kirjoituskyky meni muista syistä. Siinä vaiheessa kun puhe siirtyi  nukkuvaa vaanivaan Peittokoiraan, tiesin pelin olevan menetetty. Kaupanpäällisiksi sain toki upeasti lakatut kynnet. Olen muuten aivan varma, että Minkki P on suomen tarkimpia kynsien lakkaajia, mistä innostuneena yritänkin tsempata ensi viikon kynsieni kanssa, ja hankkiutua mahdollisimman pian tilanteeseen missä pystyn ujuttautumaan saman palvelun piiriin.

Mitä muuta ajattelin tänään:

- kotimainen maito kunniaan (kuluttaja äänestää jaloillaan)
- mahtavaa, että laadukkaampi ruoka saa jalansijaa stokkallakin
- kevät tulee sittenkin
- tissit eivät loppujenlopuksi olekaan niin kiinnostavat, ehdotin lähipiirin pojille yleisöksi lähtemistä Burleski-iltaan (ei saanut kummoistakaan kannatusta)

Kotiasut julki

Eräänä iltana huomasin facebookissa kun fb-ystäväni statuksen innoittamana ihmiset kuvailivat kotiasujaan. Ilmassa oli jo melkein liioittelun tuntua mutta oli hauska seurata miten innokkaasti ihmiset kuvailivat mukavia kotiasujaan.
Nyt kotiasuille on omistettu kokonainen blogi: KOTIHOUSUT // HOME COUTURE. Mikä mahtava idea! Päät leikkaantuvat kuvista pois, joten jokainen voi häpeilemättä paljastaa rakkaimmat/mukavimmat kotiasunsa. Onhan paljon kiinnostavampaa miltä ihmiset näyttävät kotiseiniensä sisä- kuin ulkopuolella.

Nyt pitäisi myös naama saada luomuksi

Uuuh, välillä inhoan ymmärrykseni laajenemista. Etenkin kun tiedon kasvu alkaa nakuttamaan takaraivossani, niin pahasti että ymmäryksen odottaa aktivoituvan toiminnaksi.Rasittavaahan se on kun ei voi vain antaa mennä posottaa samalla tyylillä kun on aina tottunut, vaan on otettava asioista selvää, ja hyvänen aika, jopa muutettava käytöstään.
Viime vuosien aikana olen tosin vähentänyt dramaattisesti kaikkien kosmeettisten aineiden käyttöä. Tosin en mielestäni koskaan ole ollut mikään ylenpalttinen meikkipelle. Johtunee vain siitä ettei käden jälkeni ole kovin tasainen ja taiteellinen. Vähentämisen syy on myös ennen  kaiken nielevä tukkani. Kiharana ollessaan tuntui että jokaisen pesun jälkeen se vain ahmaisi sisäänsä puoli pulloa muotovaahtoa ja saman verran hiuslakkaa, kaiken maailman hoitosuihkeista puhumattakaan. Nyt suorien hiusten kanssa tilanne on toinen. Hieman shampoota ja hoitoainetta, sekä vielä hiuksiin jätettävää hoitoainetta, ja homma on sillä selvä. Ei vaahtoja, lakkoja tai muita tököttejä. Kustannustehokasta, mutta varmasti kropallekin ihan jees. Sanotaan mitä sanotaan mutta jos järjen kanssa ajattelee, niin pakkohan kemikaalien on imeytyvät kehoon, jos niitä vuosikausia käyttää.Tuskin on myös luonnollekaan haitaksi, että tyhjiä pulloja ja purnukoita tulee entistä vähemmän.
Luomuruuan myötä huomio on nyt siis kiinnittynyt ulkoisesti nautittaviin aineisiin. Toki olen välillä olen ostanut kasvorasvan luomuna tai ainakin eläimillä testaamattomia ripsi- yms. värejä, mutta välillä taas kaupan kosmetiikkaosastolta on tullut vedettyä tiskiin mitään käteen on sopinut. En ole siis vielä jaksanut paneutua asiaan täydellä teholla mutta onneksi on interweb ja niin moni muu on sen jo tehnyt. Hämärästi tiedän ainakin merkit Weleda, Sante ja Leveda. Merkkejä on varmasti satoja muitakin, samoin ostopaikkojakin, mutta alla muutamia linkkejä myös muille(hitaasti herääville)kiinnostuneille.
Ja ehei, miehet. Tämä ei olekaan pelkästään mikään akkojen juttu. Myös teille tekisi hyvää vaihtaa kotona suihkusaippuat, partavaahdot, hammastahnat ja yleissaippuat sekä shampoot itsellenne ja ympäristölle terveellisemmiksi vaihoehdoiksi. 

SuosiEkoa sivustolla listaa niin nettikaupoista kuin liikkeistäkin
Infoa ja kokemuksista voi lukea ainakin Kemikaalicoktailista
Tuotteita voi tilata Ekolosta
Luomukosmetiikkaa myös Ruusupusta 
Ja muuten aihetta sivuten Erkin luomublogi joka käsittelee myös esim. luomuruuan vientiä

ps. täällä olisi oiva virastokassi myös Suomen turistibyråseen.

Muovikassiton maaliskuu ?

Totutuista tavoista on vaikea päästä eroon. Etenkin, jos ne ovat tapoja joista haluaisi eroon.
Seuraa tunnustus: Itselleni muovikassien ostaminen on eräs näistä. Liian usein huomaa, että on ajattelematta  käynyt kaupassa ja yhtä ajattelematta ottanut automaattisesti muovikassin ostoksilleen. Tuntuu olevan vaikea muistaa ajoissa  korvaava kassi. Kassalla ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ostaa(taas kerran) kaupan muovi- tai paperikassi, kun kerran se oma, ympäristöystävällinen, ostoskassi puuttuu. Ei se "voi eiii" enää siinä kassalla auta, kangaskassi olisi taiteltava käsilaukkuun, auton hanskalokeroon tai takin taskuun jo hyvissä ajoin.
Pohdin asiaa viikko sitten "puoliääneen" facebookissa, ja muutama innokas ilmoittautui heti suunnitelemani Muovikassittoman Maaliskuun kannattajaksi. Voi toki olla, ettei koko maailmaa pelasteta muovijätteeltä kuukaudessa mutta on mukava alku jos muutamakin kaupassa kävijä saa tästä lopullisen kimmokkeen käyttäytymisensä korjaamiseksi. Erityisesti, jos se joku olen minä itse.
Ei muuta kuin kassit kiertoon ja kangasta kantoon! Maaliskuu - olen haastanut itseni.

Ostoskassien ilmastovaikutusten vähentäminen

Aurinkoa ja marmoria

Pitkä viikonloppu Roomassa on takana ja ensimmäinen visiitti Italiassa. Ei tullut kutsua Vatikaaniin Paavin kanssa kupposelle mutta koska lennoille ehdittiin, mitään suurempaa ei kadonnut, eikä kukaan kuorsannut pahasti, reissu sujui suorastaan loistavasti.Välillä joutui tosin soittamaan suomen kautta matkakumppaneille, että tulisivat tietylle metroasemalle kun vikkelänä tyttönä ehdin hyppäämään metroon, ja muut eivät.
Vaikka lomapäiviä oli vain pari, yhdistettynä viikonloppuun siitä tuli jo kohtuullinen arjen katkaisu. Roomaan osui  vielä lämpöasteita reippaasti plussan puolelle, joten fiilis oli kovinkin alkukeväinen.
Kaupungista on vaikea kirjoittaa mitään, mitä ei olisi toistettu jo kaikissa maailman matkaoppaissa. Roomahan on yhtä  historiallista pylvästä ja tornia, toinen toisensa jälkeen. Ensikertalaisella aika menee vain yrittäessä sisäistää kupoleiden mittasuhteita. Kun seisot yhden fasadin juurella, siintää horisontista jo seuraava entistä suurempi. Päivän jälkeen marmori alkaa tuntua täysin normaalilta rakennusaineelta, eikä toisena päivänä tunnu enää kummoiseltakaan että rakennuksella on korkeutta parikin sataa metriä tai että sen rakentaminen on aloitettu ennen ajanlaskua.
Ruoka- ja palvelukulttuuri ansaitsee kiitoksensa. Pienissä ravintoloissa palvelu oli todella ripeää ja asiakasta huomioivaa, vaikkei aina yhteistä kieltä löytynytkään. Tuntui kuin italiaisessa ravintoloissa kaikki tapahtuisi nopeutetusti. Kun on tottunut suomalaiseen, välillä kovin verkkaiseen toimintaan, tuntui todella innostavalta syödä aivan tavallisissa paikoissa, joissa henkilökunta singahteli ympäriinsä saadakseen ruokailun sujumaan.

Myös vaatepuolella palvelu oli ripeää. Joskus tosin  nopeus saattaa kääntyä asiakaspalvelijaa vastaan. Suomalainen mies kun ei ole välttämättä tottunut niin nopeisiin käännöksiin, ja saattaa kolauttaa takaisin ehtinyttä myyjätärparkaa kyynärpäällä päähän...

Puhuuko pimppisi?

Tämän otsikon jälkeen, kävijämäärä tällä sivustolla tippuu alle puoleen koska yritysten palvelimet estävät "sopimatonta sisältöä sisältävälle sivustolle pääsyn". Pyydän anteeksi, jos otsikko on häkellyttävä,
mutta olin eilen katsomassa ja kuulemassa Koko teatterissa aivan loistavaa vaginamonologia, ja voin vakuuttaa, että otsikko olisi voinut paljon häkellyttävämpikin.
Sain kutsun "The Dooris" Nannalta, suurkiitos siitä, ja kiitos myös Pauliinalle hyvästä seurasta, vaikkakin harmittelimme etteivät  viime aikoina usein teatterissa viihtyneet pojat olleet mukana, koska hekin olisivat  tykänneet koko vaginashowsta.
Esitys oli hauska, aito, karmaiseva, lämminhenkinen, yllättävä, ajatuksia herättävä, surullinen sekä riemastuttava. Hauskan arkihuumorin lisäksi muistutettiin esim. myös raiskauksista, joita nykyään raa`asti käytetään systemaattisena sodankäynnin toimenpiteenä. (minkälainen sotilas kantaa univormuaan raiskattuaan siviilejä ja minkälaista voitonmaljaa hän juo..?)
Harvoin teatterin lavalla näkee laidasta laidastaan naisia, joilla on niin erilainen tausta. Monologivihot kädessä, lamppujen loisteessa pillu-sanaa toistelivat lämminhenkisesti mm. Miss Suomi Viivi Pumpanen, oikeushammaslääkäri Helena Ranta, kirjailija Vipi Hämeen-Anttila, vuoden pakolaiseksi valittu Fatbarde Hetemaj. 
 Kaikilta löytyi oma ääni, ja kaikkien monologeissa oli erilainen näkökulma ihmiselämään. Vaginan kautta. Oli mm. vanha mummo, joka puhui "alakerrastaan" ja vertasi "sitä" kellariin, vaginaryhmässä itseään käsipeilillä etsivä nainen, sekä  nainen joka kuvitteli vaginan tilalle samettisohvan tai sotilaiden kaappaama kongolainen teinityttö.
 Toivottavasti esitys järjestetään ensi vuonna uudestaan.  Suosittelen kaikille! "Mitä sinun vaginasi sanoisi, jos se puhuisi?"  "Mitä sinun vaginasi pukisi päälleen?"  Tai naiset kuorossa esittämässä erilaisia voihkaisuja teatraalisesta-zeniin - tässä kohdassa pokka petti jo niin yleisöllä kuin lavallakin.
Ensimmäinen miehen esittämä kommentti aiheesta: "No, näkyikö mitään?".

Taasko se alkaa?

Johan tässä onkin mennyt tovi ilman kuureja ja ryhdistäytymisiä. Nyt ollaan jo(taas?) niillä rajoilla, että mietin pitääkö sittenkin alkaa puskemaan päätään seinään. Aiheen aktivoitumista saattanee vaikuttaa myös tv-konsolipeli, joka kohteliaasti ehdotti, että jospa laiduttaisin muutaman kilon..? Ei ihme, että niiden oston yhteydessä suorastaan tyrkytetään kaiken maailman "rikkoutumisturvia". Tässä valossa aavistelenkin, ettei laitteiden rikkoutumisen syynä useinmiten kotioloissa olekaan lapsi tai koira..vaan ylipainoiseksi kutsuttu perheen aikuinen..
Painoni pysyi koko syksyn aivan normaalina ilman minkäänlaista väkisin vääntämistä. Luulin jo vihdoin saavuttaneeni naistenlehtien hehkuttaman kohtuuden zen-elämäntyylin. Sitten iski joka talvinen massakausi. Olenkin osittain allekirjoittamassa ajatusta, että ihminen näillä leveyksillä kerää itselleen talvisin vararavintoa geneettisen perimän ja sijaintimme vuoksi. Vaikka järjellä ymmärtää että "taas se joka vuotinen kaamoskausi alkaa", niin kroppa yrittää vetäytyä shokkitilaan ja kerätä eloonjäämisvarastoa ikuisen pimeän varalle.
Kävelin siis töihin. Kolmekymmentäviisi minuuttia reipasta hyötyliikuntaa on hyvä alku. Illalla pilates. Päivällä runsaasti nesteitä ja kaupasta hedelmiä ja vihanneksia.
Mitenköhän moni suomalainen pyörittelee juuri maanantaisin samoja ajatuksia? Olen onneksi päässyt irti kaikista "nyt alkoi uusi elämä" -toiveunista. Kevyempää askelta haetaan pienillä korjausliikkeillä.

Ystävällistä laskiaista

Olen enenevissä määrin sitä mieltä että arjen juhlahetket pesevät kirkkaasti ns. sovitut juhlapäivät. Mutta se ei silti tarkoita sitä ettenkö voisi toivottaa kaikille mitä Parhainta & Hyvää Ystävänpäivää ja Iloista laskiaista! 
Eilen illalla  istuimme iltaa teatterin jälkeen, pitkässä pöydässä, sekalaisessa sakissa. Oli parasta nähdä hymyileviä, vilkkaasti keskustelevia ihmisiä ympärillä, ja tuli sellainen olo että "tätä tarkoittaa ystävänpäivä". Ei tarvitse olla kalenterissa merkintää että "tänään arvostamme toistemme ominaisuuksia", vaan  ilman suurempia sopimisia saman henkiset ihmiset löytävät tiensä samaan paikkaan. Välillä sananvaihto oli hurjaakin pöydän ympärillä, välillä taas kalloja lyötiin yhteen konkreettisesti mutta muutama henkeväkin keskustelu käytiin siinä leppoisan istuskelun lomassa. Ilmassa oli suurta Ystävyysjuhlan tuntua ja ymmärsin, että tilausta olisi vilkkaammellkin tapaamistahdille.
Elämässä yksi hienoimpia asioita on, että ihminen voi saada ystäviä minkä ikäisenä tahansa, mistä tahansa. Koskaan ei ole liian vanha löytämään saman henkistä ystävää, eikä mikään paikka ole mahdoton uuden ystävyyssuhteen solmimiseen.
Kyllä, olen kiitollinen teille kaikille hienoille, hauskoille, kiinnostaville, hyville ja upeille ihmisille, jotka olette rikastuttaneet elämääni niin suuresti!

Helsingin Kaupunginteatteri - Ohjelmisto - Buster Keaton - elämä ja teot

Helsingin Kaupunginteatteri - Ohjelmisto - Buster Keaton - elämä ja teot

Salaa rakas

Tämä vuosi näyttää lupaavalta kulttuurin suhteen. Ensi keskiviikoksi ollaan jo tehty taidetreffit Kiasmaa silmällä pitäen, ja eilinen ilta suorastaan kiisi Helsingin kaupunginteatterissa Salaa rakas -esityksen parissa.
Farssit ovat hieman haastavia tällaiselle tosikolle mutta näyttelijäsuoritukset olivat loistavia. Nauratti ääneen, useasti ja aidosti.
Panin ilolla merkille, että teatteri oli keskellä viikkoa viimeistä paikkaa myöden täynnä. Tiedän, koska saimme juuri sen viimeisen lipun ja kirjaimellisesti juoksimme narikkaan sekä pakoillemme. Olemmeko me suomalaiset tässä taantuman keskellä heräämässä kulttuurillisiin elämyksiin materian sijaan? No emme tietenkään mutta pitkästä aikaa esitys, jossa koko sali repeili useampaan otteeseen ja näyttelijät nostivat kilvan panoksia. Lavalla nähtiin mm. Heidi Herala, Santeri Kinnunen, Asko Sarkola, Vuokko Hovatta - erittäin lahjakasta Vappu Nalbatoglua unohtamatta, jonka tulevia rooleja jään odottamaan suurella kiinnostuksella!
Hauskaa oli, että suomen lahja ameriikalle, Ann-Mary oli  myös katsomossa ja riensi väliajalla tervehtimään. On ikävää päästää ystävä taas lahden taakse mutta tällä kertaa sentään nähtiin jopa kahdesti.
Kun kerran lukeminen kannattaa aina, niin kannattaa teatterissakin käyminen. Taide ja kulttuuri tekevät ihmiselle hyvää. Näyttämötaide pakottaa katsojansakin olemaan läsnä ja pysäyttää ajan hetkeksi vain tuohon tilaan. Kanavaa ei voi vaihtaa, samalla ei voi tehdä töitä, eikä kukaan voi terrorisoida ajatusten kulkua esityksen aikana. Kaikki tapahtuu juuri siinä. Kovalevylle ei tallennu mitään huomiselle tai ensi viikolla, ainoastaan jälkipelien aikana voi kerrata muiden kokioiden kanssa, mikä pääsi suodattimen läpi ja mikä oli parasta juuri sillä kertaa.

Pari päivää jäljessä

Mietin parhaillaan että, onkohan tässä talvessa  kuitenkin jotain hidastavaa. Nyt ollaan jo onneksi helmikuussa mutta viime päivät ovat sujuneet kuin jälkijunassa. Aivan kuin olisin kaksi päivää aikataulusta jäljessä. Kalenteri näyttää keskiviikkoa mutta pää ja kroppa ovat maanantaissa. Omat kapulansa rattaisiin heitti perinteinen Tahkon piipahdus edellisviikonloppuna, josta toipuminen kesti useamman päivän. Mutta hauskaa oli. Täytyy vielä kerran erityisesti kiittää mökkiseuruettamme, joka toiminnallaan ylitti huikeimmatkin odotukset. Niin kuin olen ennenkin todennut, on jollakin tavalla raikasta ja toivoa antavaa, että aikuiset naiset viihdyttävät itseään ja toisia vuorokausikaupalla. Keppihevonen kulkee hienosti käsimatkatavaroissa, pelikonsoli kapsäkistä, tuliaiset thaimaasta ja ennen kuin huomaatkaan, olet jo melkein itsellesi kateellinen hurahtaneesta meiningistä. Erikoismaininta myös aamusella Nilsiän terveyskeskukseen lähteneille, on perinteitä joista vain on pidettävä kiinni.
Riemukkaasta seuramatkasta huolimatta on huolehdittava, ettei laama tulisi tuijottamaan aamuisin kylpyhuoneen peilistä. Viime talvesta oppineena olen tehnyt ennalta ehkäiseviä matkasuunnitelmia. Ensi viikolla Roomaan ja pääsiäisenä D-vitamiinia tankkaamaan Kap Verdelle. En ole koskaan ollut Italiassa, joten "jo on aikakin", enkä tosin Kap Verdellekään joka ikään kuin vain valikoitui kohteeksi alitajuisesti. Siellä ei kuulemma ole mitään, ja se on hyvä ominaisuus lomanviettokohteelle.
Käykäähän muuten testaamassa Google mapsin katukuvat. Loistava väline esim. käydä vilkaisemassa katua, jolla ei ole käynyt pitkään aikaan tai etsiä mitä omasta kotitalostaan näkyy, tai vaikkapa bongata veljensä bussipysäkiltä niin kuin työkaverilleni kävi.
Kehittynyt kuvatallennustekniikka ja jakelumahdollisuudet kertovat hyvin tarkkaan realitilanteen. Esim. jos olet epävarma osoitteen tai rakennuksen olemassa olosta, voi Google mapsista avulla tarkistaa, mitä kyseisellä kadulla sijaitsee. Omin silmin voi myös nähdä mikä todellinen tilanne kriisialueella on: Haiti 360

Lumisia koiria Loimaalla

Jäisiä puikkoja korkeuksissa

Kun näitä kuvia katselee, tekee mieli laittaa kypärä päähän kadulla kävellessä. Viimeisen parin viikon aikana on näkynyt jalkakäytävillä huimia tilanteita kun katoilta tiputetaan lunta mutta kävelijät käyttävät jalkakäytäviä puomeista huolimatta. Erityisesti kunnostautuneet ovat nuoret äidit. Olen nähnyt kaksi pelottavaa tilannetta jossa toinen äiti rattaidensa kanssa, ja toinen pulkkansa kanssa tyynesti kiertävät estopuomit, ajattelematta hetkeäkään miksi ne siinä ovat, kunnes vahdissa oleva huoltomies pää punaisena karjuu tulemaan  alueelta "vähän hemmetin nopeasti pois" . Kymmeniä kiloja jäätä ja lunta tipputetaan korkeiden kerrostalojen katolta, rattaissa ja pulkassa on kaksi pientä lasta, eikä päässä liikahda ajatuskaan siitä ettei niitä puomeja ole siihen kiusaksi laitettu. Ehkä muutaman tuhannen rikesakko lasten turvallisuuden vaarantamisesta olisi parantanut ajattelukykyä seuraavana talvena.

Huh!

Hullu hiihtäjä vai itsensäpaljastaja?

Kumman haluaisit, että tulisi metsässä vastaan, ja on siis pakko valita, hullun hiihtäjän vai itsensäpaljastajan?  Kysymys ei ole helppo. Vaatii  ehkä tarkentavia tekijöitä, siitä että "miten hullu hiihtäjä olisi" ja"mitä sukupuolta tai kuntoluokkaa itsensäpaljastaja edustaisi.
Nämä tekijät tulivat esiin kun aamuseitsemältä pongahdin kampaajalle. (kyllä, hyvä tuli ja taas ihmeteltiin kuinka hiukseni ovat kasvaneet) Vantaan metsissä on ollut liikkeellä kunnon hahmoja. Kippas kappas, 20 asteen pakkasessa oli heilunut itsensäpaljastaja läheisen metsäladun vieressä. Kaverilla oli ollut toppatakki päällä ja sen alla kätevästi vilauttelutakki. Luulin jo että tuo laji oli ikään kuin kuollut sukupuuttoon mutta ei.. Saatika, että näillä keleillä mutta ilmeisesti kun harrastus kutsuu, ei keleistä välitetä.
No sitten tullaan hulluun hiihtäjään. Tytöt käyvät metsässä ratsastamassa. Hevosilla. Keskikokoinen hevonen painaa n. 500 kiloa. Hullua hiihtäjää tämä ei häiritse. Hullu hiihtäjä lähestyy hevosta takaapäin ja tökkää takamuksiin. HH ei pysty kapasiteetillaan ymmärtämään kuinka täysikokoisen hevosen potku, vaikkakin itseaiheutettu, saattaa olla kuolemanvaarallinen. Onneksi kaikki selvisivät säikähdyksellä. Hevonen vain tönttäsi takamuksellaan hiihtäjän ojaan. Hieman huonomalla tuurilla hiihtäjä olisi voinut löytää päänsä koniin p****tä. Mikä välttämättä ei olisi ollut huono juttu sekään.
(ei, ratsastajat eivät olleet ladulla ja hevosten tökkiminen sauvoilla ratsastajan ollessa selässä, tai muutenkaan, ei ole se fiksuin veto)
On varmasti huonona päivänä vaikea saada autoilijoita, pyöräilijöitä, kävelijöitä, rattaiden työntäjiä, lenkkeilijöitä, koiran taluttajia, skeittaajia, hiihtäjiä ja ratsastajia ja sovussa samaan kaupunkiin mutta koitetaanhan antaa hiukan happea toisillemme, ennen kuin sattuu mitään.

Poutapilviä ja lihapullakuuroja aamubussissa

Heittäydyin aamubussissa sosiaaliseksi. Vieruskaverini oli pukeutunut toppapukuun ja kaulurihuppuun. Hän myös huuteli äidilleen että " äääiitiiii, mä heilun täällä kuin merilevä.. ", bussin nytkähdellessä kinoksissa eteenpäin.  Se oli aamun alkajaisiksi mielestäni hieno vertaus. Tosin ensin kuulin että " äiitiii, mä heilun täällä niin että veri lentäää..." Mutta hyvä ettei äitikään kuullut ensimmäisellä kerralla kunnolla vaan joutui pyytämään toistoa.
Yhteinen keskustelumme liikkui ruuan ympärillä. Tarkemmin sanoen jätskin, pannarin, lihapullien ja spagetin ympärillä. Bussin selkämyksissä nimittäin mainostettiin 3D elokuvaa: Poutapilviä ja lihapullakuuroja. Arvelinkin, että Elias oli tullut istumaan hieman kauemmaksi äidistään ja sisaruksestaan juuri tämän kyseisen selkämystarran houkuttelemana. Nuori herra kertoi, että hän haluaa vielä mennä tuon elokuvan katsomaan. Epäilin että leffaa katsoessa saattaisi tulla nälkä. Niin paljon herkkuja oli jo pelkässä mainostarrassa. Eliaksella oli tähän ratkaisu; elokuvaa katsellessa TV-menisi rikki, kaikki herkut tulisivat ulos, ja sitten hän söisi ne, kaikki.
Seuraavalla pysäkillä tiemme erosivat mutta olimme tehneet suomalaisen aamumatkailun historiaa. Olimme kohdanneet toisemme tasaveroisina matkustajina ja keskustelleet ilman titteleitä ja ennakkoluuloja.

Hymyilyttävä valokuva vuosien takaa

Tänään sähköpostissa odotti hymyilyttävä kuva vuosien takaa. Lapsuuden ratsastuksen opettajani oli kaivellut kuva-arkistojaan ja saanut kummisedältäni sähköpostiosoitteeni.
Minä etummaisena, luokkakaverini Mia peesaa. :)
Tuulitakki oli 80-luvulla selkeästi toimiva tallipusakka, saappaisiin laitettiin tarroja - ja jos en aivan väärin bongaa - olen muistanut myös laittaa käsiini ratsastushansikkaat.
Koska kuvassa kumallakaan tytöllä ei ole kypärää, on se selkeästi otettu muistoksi - ja sen tarkoituksen tämä otos lunasti tänään täydellisesti.

Voiko tuotteen palauttaa ilman laatikkoa?

En tiedä muista ihmisistä mutta minusta ei ole käytännöllistä kovinkaan pitkään säilyttää  kaupasta ostettujen tuotteiden laatikkoita. Muistan kyllä, että isompaan ullakko aikaan tuli muutama vuosi säilyttyä tv-boxia, jossa laite olisi hyvä kuljettaa sitten muuton aikana, mutta kaiken kaikkiaan loppujen lopuksi kaikki "varmuuden vuoksi säilytys laatikot" ovat  turhia. Ne vievät tilaa ja osoittautuvat epäkäytännöllisiksi.
Teleskooppi-hylly lähti siis takaisin Stokkalle. Mukana kuitti ja hylly. Mutta - ei voinut palauttaa, koska ei ollut tuotteen laatikkoa.
Hetkinen, missä sanotaan että tuote pitää palauttaa laatikkonsa kera. Kuinka moni säilyttää laatikot monta päivää kengistä, painoista, astioista, leluista, yms? Tässä tapauksessahan aika oli kuluttajan puolella ja pakkaus oli helppo käydä penkomassa taloyhtiön pihalta. Monessa kotitaloudessa pakkaus oltaisiin sen sijaan voitu esim. polttaa. Liikkeen edustajana ottaisin kyllä tuotteen mielummin vastaan ilman laatikkoa, kuin roskalaatikosta pengotun laatikon kanssa. (ei, en ollut heittänyt laatikkoa roskiin vaan kartonkikeräyslaatikkoon)

Kannattaako ostaa teleskooppi-hylly?

Taas yhtä kokemusta rikkaampana. Nyt kohdalle osui todella loistava tuote;  Teleskooppi-hylly! Sopivan kokoista hyllyä kun voi olla vaikea löytää, eivätkä kaikki meistä   myöskään ole kodinnikkareita. Muutenkin on mukava hieman säästää seinäpintoja ja teleskooppi-ratkaisulla hyllyn toimivuutta voi kokeilla useammassakin tilassa.
Se on  helppo ottaa muuttaessa mukaan, tai jos hyllyn paikkaa haluaa siirtää esim. komerosta eteiseen, tai vaikkapa viedä sen mökille.

Saksalaiset Wenko -tuotteet tuovat uusia ja käytännöllisiä ideoita kotiin ja kylpyhuoneeseen. Innovatiiviset kiinnitysratkaisut mahdollistavat seinäkiinnityksen jopa ilman poraamista ja ruuveja. Trendikkäät tuotteet ja tyylikäs muotoilu yhdistettynä laatuun ovat Wenkon valttikortteja.
Ainoastaan pieni pulma oli toimivuudessa. Ilo oli suuri mutta ei kovinkaan pitkäkestoinen. Stokkalta, 40 euroa.

Aukioloajat kuristavat kurkkua

Jostain kumman syystä Alepan ikkunoihin ilmestyneet uudet aukioloajat eivät saa varauksetonta kannatustani. Olosta tulee hieman nihkeä kun ajattelen iltakymmentä ja ihmistä töissä lähikaupassa. Jos liike sulkeutuu yhdeltätöista, sen jälkeen lasket kassan ja suljet liikkeen, niin hyvä kun olet kotona ennen puoltayötä. Julkinen liikkennekään ei ole enää parhaimmassa terässään tuohon aikaan.Tuskin se kotiin vievä bussikaan ihan oven vieressä päivystää, joten kotimatkaankin voi mennä tuplastiaikaa päivävuoroon verrattuna.
Olisi ihanaa ajatella, että kaikki myöhäisvuorot saavat niitä havittelevat opiskelijat, mutta tuskinpa vain. Sääliksi käy sitä iltatyöläistä joka joutuu vielä hakemaan lapsena kotiin tuon vuoron jälkeen.Aukioloaikojen vapauttaminen, ei vapauttanut kaikkia.

Kiitti vaan pummit

Olen pöyristyneenä seurannut keskustelua turhista sairaslomista. En ole myöskään ollut tietoinen, että työnantajalla on oikeus päättää hyväksyykö hän sairasloman vai ei. Mihin ammattitaitoon perustuen, en ymmärrä.
Hesari on lähtenyt mukavasti lyömään rumpua asian puolesta. Kolmatta päivää luen siitä miten työntekijät ovat yleensä poissa lemmikkihiirensä ripulin aiheuttaman mielipahan vuoksi. Huhhuijaa ja nuijasta päähän!
Oman kokemukseni mukaan suurempi ongelma on ollut työssäjaksaminen ja työntekijöistä huolehtiminen. Sairaslomaa ei ole pitkään aikaa uskaltaneet ottaa oikeasti sairaatkaan, vaan töihin on klenkattu pääkainalossa tai ohutsuoli verta vuotavana. Töihin tullaan räkäisenä ja tuodaan samalla kaikki tarttuvat taudit  muiden nautittavaksi. Jos sitten eivät voimat ole riittäneet pelipaikalle siirtymiseen, tehdään töitä etänä. Välillä käydään oksentamassa, ja sen jälkeen taas koostetaan reippaana asiakkaalle raporttia.
Työnantajalla on oikeus osoittaa sairaalle työntekijälle helpompia töitä.. Eeeh? esim. jos puoliso ja lapsi menehtyvät autokolarissa ja työntekijä tästä pahoittaa mielensä, niin normaalisti arkkitehtinä toimiva henkilö laitetaankin lähetiksi?  Tai jos kärsit pahasti levinneestä atooppisesta ihottumasta niin esittelet levinnäisalueet esimiehellesi, joka osaa lääkäriä paremmin arvioida, pystytkö tekemään töitäsi vai pitäisikö sinun kenties hoidattaa sairautesi työpaikan ulkopuolella.
Työntekijän jonka mieli sairastuu, kehoittaisin katkaisemaan jotakin. Suomalainen työyhteisö arvostaa kipsiä. Kipsi on oikean sairauden merkki, ja silloin saa olla sairauslomalla. Kipsiä ei esimieskään epäile vaan saattaa jopa hyväksyvästi lohkaista jotakin "tekevälle sattuu tyyppistä". Uupuneelle sanotaan vain näkemiin.
Keskustelu on noussut ilmeisesti pienen marginaaliryhmän aikaansaannoksista. Aina kun on järjestelmä, aina on myös sen kiertäjä. Artisti maksaa.
Kiitti vaan laiskan pulskeat pummit. Muistan kyllä miten eräskin rakennusalan tähtitimpuri vietti kesänsä Hietsussa sairaslomalla. Kävi vain parin viikon välein hakemassa saikkua heikkoon selkäänsä ja taas kesä maistui! Me toiset nahistuimme toimistoissamme neljän seinän sisällä pitämässä kansantaloutta pystyssä. Hieman kateellisina toki.
EK on kuulemma ehdottanut palkan poistamista työssä uupuneilta. Kun tekijä laitetaan ylittämään resurssinsa ja tekemään liian kuormittavaa työtä, niin sekö siinä auttaa, että tökätään tyyppi kotiin sängyn pohjalle rahattomana..? Sillähän se suomen kilpailukyky ja innovatiivisuus lähtee taas uuteen nousuun.

Peitto korviin salilla

Uuden salin yksi parhaimmista puolista on luonnollisesti uudet kokemukset. Nyt olen ehtinyt tutustumaan pilatekseen, spinningiin, balletoneen ja chiballiin sekä jopa istuttanut vastentahtoiset lihakseni kuntosalilaitteisiin.
Tänään oli vuorossa chiball. En ollut aiemmin kuullutkaan koko lajista. Ajattelin vain että tähän alkustarttiin sopii myös rauhallisempaa kehonhallintaa, ja jos samalla vetreentyy mielikin, niin aina parempi.
Chiball tunnilla treenihuone oli miellyttävän hämärä, tunnelmaa oli tehostettu kynttilöillä ja myös musiikki oli miellyttävän pehmeää. Alustoina jokaisella oli matto, "jumppavälineenä" lasten pallon kokoinen värikäs ja pehmeä tuoksupallo sekä - varmuuden vuoksi viltti.
Liikkeet olivat pilatesmaisia. Hitaita ja hengityksellä rytmitettiin suoritusta. Eri tavalla tehokasta kuin esim. spinning. Koko tunti meni syvien vatsalihaksien etsimiseen, ja ilmeisesti etsimistä pitää vielä vähän jatkaa, niin syvällä ne olivat.
Loppurentoutuksen aikaan olin tirskahtaa kun ohjaaja yllätyksekseni kävi peittelemässä jokaisen(luulisin) kevyellä viltillä. Ajattelin, että kaikkien vähänkään stressaantuneen tai minkä tahansa hälinän keskellä aikaansa viettävän pitäisi päästä tuolle tunnille. Aikuisellekin tekee välillä hyvää että vain hengittää ja rentoutua, saatika että joku vielä peittelee. Hieman hassua mutta toimivaa.

Päivän kuva

Kaikki on niin suhteellista. Eilisessä Voimalassa kehoitettiin hengittämään, sietämään pettymyksiä ja menemään positiivisen kautta. Positiivisuus on itselläni toimiva polttomoottori. Jos aamulla alkaisi realistisesti ajattelemaan minkälainen tämä maailma todellisuudessa on, en näkisi mitään syytä nousta. Ikinä.

Mutta jos uskoo siihen, että päivän aikana voi tapahtua mukavia asioita, ja omalla olemassa ololla on jonkin näköinen merkitys, niin sillä fiiliksellä voi hyvinkin päästä jo bussipysäkille saakka.

Ohessa kuva ystäväni jalasta. Tähän verraten siis tuntuu että itselläni on melko ookoo päivä. Kaikki varpaat heiluvat ja luukin on varmaan suhteellisen tiheää. Tänään siis lupaan olla tyytyväinen jalkapöytiini, vaikka tuuli tunkisi kuinka kauluksesta sisään ja energia tuntuisi valuvan hukkaan tiimalasin hiekan lailla.

Ruokatarvikkeita on helppo tilata netistä

Ensimmäinen ruokatilaus netin kautta on hoidettu! Tilaus sujui kätevästi, samoin toimitus suoraan kotiin sovittuna aikana. Ryhmässämme oli nyt ensimmäisellä kerralla kolme taloutta, ilmeisesti viikon kuluttua jo useampi.
Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua kun sai availla ruskeita paperipusseja ja virkistää muistia "mitä sitä oli tullutkaan tilattua".
Parasta oli ystäville jakelun hoitaminen sekä itse tuotteet, joista on hyvää sanottavaa ainakin jo sipulista ja valkosipulista. Aamulla aion herkutella Yosan luomusmoothiella.
On edelleenkin yllättävää ettei nettikaupoista tilata ruokatarvikkeita enempää. Nuoremmat sukupolvet ovat oppineet tilaamaan kotiinsa pizzaa, joten luulisi että sama netissä roikkuja kännykällä tilaileva sukupolvi tilaisi myös kauppatavaransa kotiin kannettuna..? Luulen että "meidän ikäisillemme" tästä tulee tapa, mikä helpottaa elämää myös vanhempana. Ei tarvitse olla niin riippuvainen saamastaan avusta kun on jo mm. tottunut elintarvikkeiden kotiinkuljetukseen. Kuljetushan on maksuton kun ryhmässä tehdyt ostokset ovat 50 euroa.
Svarfvarin tilan tuotteet oli pakattu jokaiselle ryhmäläilselle omaan pussiinsa. Pussiin oli merkitty tilaajan nimi, joten vaikka ihmisiä olisi ollut enemmänkin, olisi tilaukset ollut helppo erottaa toisistaan.
Tänään muut piipahtivat hakemaan tilauksensa. Samalla vaihdettiin nopeasti kuulumiset, sovittiin uusia tapaamisia ja toivotettiin hyvää matkaa. Siitä tuli kulkaa sellainen kyläkauppa-fiilis! Sehän meidän suurmarketeista puuttuu. Jokainen vain kävelee pitkin hervottomia käytäviä, ei tunne ketään, eikä missään vaiheessa saa tuttua henkilökohtaista kontaktia. Nyt ruokakassien luovutuksen yhteydessä tuli rupateltua hetkinen ja hymyssä suin vilkutettua shoppailijoille. Tämänkö se puhtaampi  ja kestävämmin tuotettu ruoka myös tuo tullessaan, paluun ihmisten väliseen iloa tuottavaan kanssakäymiseen..?

Kaksi päivää tinkimistä

Kahden kirpputori-päivän jälkeen on olo melko puhki. Kuuden jälkeen soi herätyskello ja päivät kestivät normaalin työpäivän verran. Lopputulos jäi kuitenkin plussalle, taloudellisesti ja tavaran menekin kannalta. Päällimäinen tarkoitus oli saada tavara kiertämään ja pois kaapista/ullakolta ja tietysti mielellään saada muutama euro vaivan palkkaa.
Lauantaiaamulla ensimmäiseksi iskivät haukkavaanijat. Osa näistä oli myyjiä, jotka sitten myyvät tavarat myöhemmin eteenpäin. Samahan se, kunhan tuli myytyä. Mutta tavaralaatikoita ei saanut rauhassa purettua, koska haukan piti päästä kiinni aarteeseen ensimmäisenä.
Sunnuntai oli yllättävää kyllä ehkä rauhallisempi päivä mutta myös ystävällisempi. Paikalle oltiin tultu Turusta ja Lappeenrannasta saakka. Miehiä kiinnosti kaikki missä oli sähköjohto, ja naiset huolehtivat vaatteiden ostamisesta.
Asiakaskunta Valttarissa on maan ja taivaan väliltä. Hermot kireällä sinne ei kannata lähteä. Matkaan kannattaa pakata myös hieman iisiä asennetta, ja varautua tinkimiseen. Tosin jos kaikki tavara on tarkoitettu kiertoon, eikä ole paikalla myymässä pöytähopeita niin sittenhän kysyntä ja tarjonta kohtaa. Varautua kannattaa kuitenkin siihen, että jos itse pyytää viittä euroa, tarjoaa toinen euron mutta sitten on niitäkin jotka iloisena maksavat pyydetyn summan jostakin heille kivasta löydöksestä. Joku saattaa ilahtua 50 sentin alennuksesta niin paljon, että hyppii pitkään tasajalkaa. Toinen taas haluaa näyttää lastensa hääkuvaa ja kolmas kertoa tulevasta Karibian matkastaan..
Halvalla meni mutta eipä tarvinnut tuoda niin paljon tavaraa takaisin pölyttymään, ja kassaankin kertyi kuitenkin yllättävän suuri tuotto. Pöytäseurueemme teki myös lahjoituksia. Ilahtuneen lapsen loistavat silmät ovat kyllä vähintäänkin euron arvoiset. Kiitos seurasta pöytäseurueelle, heidän perheilleen, ystävilleen ja kaikille teille jotka olitte tukemassa tätä mielenkiintoista elämystä.

Virallinen valvoja puuttuu

Vaikka peruskoulun viimeisestä luokasta on jo tovi , tuntuu silti välillä että olisi hyvä olla joku valvoja mukana. Tänään tein jotain mitä en ole tehnyt vuosiin. En ainakaan viiteen. Liityin nimittäin kuntoclubiin. Kyllä, nimet paperiin ja niks naks.
Sitä ennen viikon mittaan kävin tutustumassa spinningiin, mihin olin kuolla. Sekä punttisalin puolen cross-laitteeseen, johon olin kuolla, sekä tänään balletone-tuntiin, johon..no niin. Onneksi balletone-tunnille sain mukaan työkaverini sekä "täällä taas"-Juden, jonka kanssa olemme viimeisen 7 vuoden aikana löytäneet itsemme tunnilta jos toiseltakin. Myös niin balettitangolta kuin miekkailusaliltakin, upeista juoksuiloitteluista puhumattakaan. Tänään meistä jokainen muuten ihmetteli, miten ne suuret salin peilit voivatkaan näyttää kuvan väärin. Jokainen meistä on luonnossa kapeampi, sirompi, nopealiikkeisempi sekä sulavampi mutta ehkäpä salin peilin on tarkoitus vääristää, jotta ihmiset liikkuisivat enemmän..
No sopimus ei ole loppuelämäksi, ja sen voi jopa perua, joten ei tämä mikään loppuelämän sitoumus ollut.Nyt on mahdollisuus taas pitkästä aikaa tutustua todella erilaisiin tunteihin kunnolla, ja katsoa jospa sieltä löytyisi jotain uuttakin kivaa. Sitäpaitsi pukutilat ja sauna näyttivät todella siistiltä, bonuksena uima-allas.

Huomenna kirppikselle keräämään elämyksiä.

Tapaus Hazard - Ludvig Borga

Kaarina Hazardista tuli jälleen astetta tunnetumpi kolumnikirjoittaja. Jopa niin tunnettu että nettikeskusteluissa hänen kotiosoitteensa julkaistiin tyyliin " täällä se muija asuu ". Kymmenettuhannet suomalaiset ovat osallistuneet tähän keskusteluun, joko kirjoittamalla, lukemalla tai perustamalla erilaisia tukiryhmiä.
En aio kirjoittaa Halmeesta sen enempää. Toteaisin vain, että suruaika tässä maassa on kaventunut ennätyslyhyeksi. Ennenkin on kaikista kirjoitettu kaikkea mutta useinmiten on jaksettu odottaa edes sen aikaa, että muste on poismeno-tiedotteesta kuivunut. En ota kantaa kirjoituksen tyyliin, Hazardiin tai Halmeeseen mutta ehkä ajoitus olisi voinut olla hieman hienotunteisempi.
Facebookiin on perustettu erottakaa/älkää erottako Hazard -ryhmiä. Oman yhteiskunnallisen kehityksen kannalta toivon, että pian perustettaisiin ryhmiä ja tehtäisiin ilmiantoja oikeastikin tärkeistä asioista.

Melko piikikästä

Veripalvelusta tuli tekstiviesti: Pieni lapsipotilas tarvitsee luovuttajia, ja mikäs siinä sitten. Näppäilin paluutekstarina suostumukseni, ja pian tulikin soitto jossa toivotettiin tervetulleeksi Kivihakaan. Nopeaa toimintaa.
Luovutuksen jälkeen kiirehdin suoraan sikainfluenssa-piikille, joten voisi sanoa aamua melko pisteliääksi.
Kun kerroin työterveyshoitajalle verenluovutuksestani, hän kertoi sukulaislapsestaan joka viime kesänä oli jäädä ilman verta. Yleensähän nämä pikkupotilaan sairastavat syöpää, ja kun lääkitys ei tehoa, on turvauduttava verensiirtoon. Yksi pieni potilas voi tarvita n. 20 aikuista luovuttajaa päivässä, usean päivän ajan. Terveydenhoitaja oli sitten hätäpäissään kerännyt työpaikaltaan luovuttajia, jotta lapsi saisi tarvitsemiaan terveitä verisoluja, verivarastot ovat siis välillä konkreettisesti loppu. Tästä heränneenä laitoin myös työpaikallamme ryhmäviestiä, että jos muita halukkaita verenluovutukseen löytyy, toimin mielläni yhteyshenkilönä. Useinhan ihmisellä pisimmän ajan vie se, että "tulee lähdettyä tai saa aikaiseksi". Moni osallistuu mielläänkin, kunhan joku vain organisoi.
Veripalvelu mm. maksaa kuljetuksen luovutukseen ja ryhmästään voi ilmoittaa etukäteen, ettei välttämättä tarvitse edes jonottaa. Tosin tarjolla on ruokaisat leivät, hyvät mehut ja kahvit, ja henkilökunta on aina ollut todella ystävällistä. Haastan kaikki tämän blogin lukijat luovuttamaan verta, ja ottamaan myös ystävänsä mukaan!

Jättiläislanttu ja Kaskinauris

Ruuasta voi kirjoittaa aina. Etenkin jos saa samalla ympättyä kirjoitukseensa kuvan Jättilantusta ja Kaskinauriista. Keskimääräisesti ruoka  kiinnostaa kaikkia. Lisäksi tämän vuoden kauppareissuihin on tullut aivan uutta ulottuvuutta kun yrittää sitouttaa itseään kestävään tuottamiseen. Sitä vain ei jaksa lakata ällistelemästä, että mikä tämänkin asian ymmärtämisessä vei niin kauan. Eikä sitä miten hankalaa on saada normaalivaivalla ruokansa luomuksi.
Tänään päätin nopeasti hakea ruokatarvikkeita Ruohonjuuresta.Salomoninkadun Ruohonjuuri on kehittynyt edukseen. Se alkaa jo muistuttaa ihan oikeaa kauppaa valikoimineen ja tiloineen. Uusi liike on avattu myös Itäkeskuskseen, ja Helsingin lisäksi Ruohonjuurelta löytyy kaupat Turusta ja Tampereelta.
Heti kun vaihtoi kaupan luomuun niin johan törmäsi tuttuihinkin. Juuri kun olimme viikonloppuna istuneet saman pöydän ympärillä, olimmekin taas A&P:n kanssa samassa kaupassa. (tämä mainittakoon siksi etten ikinä törmää  täällä ruokakaupassa tuttuihin)
- "Täähän lähtee ihan käsistä, ensin kokoonnutaan vegaanilla ja nyt tavataan Ruohonjuuressa", tokaisin ystävilleni. Takanani oleva asiakas hirnahti, ja pyysi anteeksi ja sanoi ettei vaan voinut olla kuulematta. En oikein enää voinut lisätä että "eihän siinä mitään pahaa ole.." , tunnetusti kaikki paikkailuthan vain pahentavat tilannetta. Takanani haahuillut asiakas jos kuka näytti elämäntapavegaani/luomuilijalta..Yritä siinä sitten mutista, että tarkoitukseni olikin vitsailla meistä, ei hänestä.
Tarvittavat kasvikset ja vihannekset löytyivät nopeasti ja helposti. Tuntui Totesimme tosin yhdessä ettei niitä ole mitään järkeä käydä aina erikseen  hakemassa kaupasta, jos ne voi tilata suoraan kotiinsa, ja vielä todennäköisesti edullisemmin. Huomenna soitan Svarvfarsin luomutilalle, jotta saan tämän homman sujumaan ilman, että siitä pitää joka päivä kirjoitella.
ps.Kaikkihan osaavat tehdä ruokaa perunasta mutta entä sitten nauriista? Onko bataatistakin tulossa jo tutumpi ruoka-aines keittiöömme kuin ikivanhasta nauriista. Alla muutamia vinkkejä siitä millä pääsee alkuun.

Nauris-kanttarellikastike täältä

Nauriskeitto täältä  Naurisnyytit täältä

Punajuurivastaava polkee paikallaan

Tänään minut sai leveästi hymyilemään kutsu facebook-ryhmään. Usein nuo kutsut saattavat roikkua päiviäkin huomioimatta, mutta tällä kertaa kannatti. Klikattuani ryhmää, sen nimi olikin: Norpan Luomuryhmä. Nauratti. Ryhmä ei ole (vielä) kummoisenkaan kokoinen mutta se on hieno ja hauska alku kasvavalle luonnon ja puhtaan ruuan arvostukselle. Jostakin pitää aloittaa. Itseasiassa luulen, että tällä eleellä myös paikkailtiin hieman navel-appelsiini välikohtausta. Matkalla Lahden tapettipäivään takapenkiltä kuului luotaantyöntäviä ja ruokahalua vieviä kommentteja navel-appelsiineista. En ole koskaan edes ajatellut, että niissä olisi jotakin outoa. Saatika, että ne olisivat mutaatioita tai friikkejä klooneja, joissa on toisen hedelmän sikiö. Onneksi takapenkiltä löytyi myös vastaväittäjä, joka huusi anti-navelisitien olevan sairaita. Juuri kun olimme kritisoineet sitä ettei suomessa opeteta ihmisiä väittelemään rakentasti..
Norpan Luomuryhmässä minut oli  nimetty punajuurivastaavaksi. Muita nimettyjä on mm. porkkanavastaava, maa-artisokkavastaava(eikö lanttu ollut tarpeeksi hienostunut?), naurisvastaava ja perunavastaava. Hyvä juttu, että sain punajuuren sillä punajuuresta on vaikka mihin!
Tänään sain itseni myös elämäni ensimmäistä kertaa spinningiin. Johan sitä on tässä pari vuotta tullut mietittyäkin. Koska zumba alkaa vasta viikon päästä, lupasin itselleni tällä viikolla kokeilla uusia juttuja.Forever kuntoklubi oli lähettänyt ilmaisviikko-tarjouksen sähköpostiin, joten suuntasin askeleeni sinne. 
Eikä se hassumpaa ollut. Jos on siis pakko urheilla pienessä tilassa muiden ihmisten kanssa tunnin verran. Harmi vain, että musiikin laatua aina kompensoi volyymi mutta ei sitä paikallaan sotkemista olisi yksin kotonakaan jaksanut. Ei se siitä sen hauskemmaksi muutu vaikka voissa paistaisi. Lopettaminen tässäkin lajissa oli parasta ja tunnin jälkeinen miellyttävä sauna. Tosin ulos kävellessä ei meinannut jalka rappusissa oikein nousta. Minulla sentään oli kenkäni jalassa, päinvastoin kuin pukuhuoneessa olleella naisella kenen kengät oli viety...

Lakkiaiset todistusta odottaessa

Ystävämme Andersson saattoi melko pitkään vireillä olleen opiskelunsa kunniakkaasti päätökseen, ja vielä Turussa. Tätä piti luonnollisesti juhlistaa. Helsingin Kalliossa. Päätimme pitää pienimuotoiset Todistuksen odottajais-juhlat ja lakkiaiset. Ruuan valimistumista odotellessa päivänsankari sai valmistaa oman sukkanukkensa! Hieno siitä tulikin. Kalakukkomainen.
Ruokana oli falafelpullia, hummusta, coucousia, pitaleipää, duqqaa, jugurttikastiketta, punajuurikeittoa ja emännän tekemä herkullinen mansikkakakku suklaaraitoineen! Kaikille maistui huimaa vauhtia, ja taas mietin miten ystävien pitäisi asua naapurissa, jotta yhdessä voisi ruokailla arkenakin. Merkille pantavaa oli että ilmassa oli myös yhä suurempaa kallistumista luomu- sekä lähiruokaan. Sitähän saa myös kotiin toimitettuna.

Ruuan valimistumista odotellessa päivänsankari sai valmistaa oman sukkanukkensa! (sukkanukkepaja on materiaaleineen on muuten tilattava tuote esim. töiden virkistysiltapäivään ) Hieno siitä tulikin.Kalakukkomainen. Loppuilta hujahtikin Trivialin parissa. Markku Aron Jestas Sentään biisin kappaleen tunnistin mutta Koonunga Hill viiniin alkuperämaasta ei ollut tietoa. Myöskään jokitietous ei ollut pöydässämme huipussaan. Lupasin viedä kaikki kesällä katsomaan Loimijokea.

Sunnuntaina Zumbaamaan?

Työpaikallani repesi laidallinen leveitä(ja vinoja) hymyjä kun lupauduin ensi sunnuntaina Zumbaamaan. Eräskin kollega kailotti asiaa puhelimessa siskolleen "voitko kuvitella, että meiltä on täältä pari lähdössä zumbaamaan!!. Ja naurua päälle. Olenkin varmaan(taas) ainut ihminen, joka ei ollut kuullut Zumbasta, koska kaikkihan sen ovat nähneet ostos-tv:ssä mutta luojalle kiitos, että on ostoskanavajaksoja joita en ole nähnyt..
Ainut huolen aiheeni on edellisenä iltana järjestettävät "Todistuksen Odottajais-juhlat". Toivottavasti ne loppuvat ajoissa ja ovat maltilliset, jotta mieleni ja kehoni ovat täysin valmiita sunnuntai-iltana tähän maailmaa valloittaneeseen tanssipotpuri-tuntiin. Sitäpaitsi olen lupautunut paikalle vain kerran. Kaikkea voi kokeilla. Kerran. Toinen kerta onkin jo tietoinen valinta.

Tarpeellinen tehtävä, hyödyllinen loppiainen

Kerrankin päivä joka ei mennyt hukkaan! Tuli tehtyä jotakin  hyödyllistä ja näkyvää. Ainakin hetkellisesti. Kävimme loppiaisen kunniaksi porukalla Lahdessa tapetinpoisto-talkoissa. Hauskaa oli, tekemisen meininki, ja loistava fiilis kun näki urakan konkreettisesti valmistuvan. Tapetin seinästä raaputtaminenhan yleensä on sitä vihoviimeistä hommaa. Siinähän sattuu samalla käsiin ja aivoihin. Raaputat ja raaputat ja raaputat, eikä mikään tunnu edistyvän..mutta kun sen tekee hyvässä porukassa ja jengiä on tarpeeksi, alkaa tapahtua.

Tiistaina tuli hieman yllättäen tekstiviesti, että remppajeesille saattaisi olla tilausta. Eipä muuta kuin porukka kasaan ja punaisen vaaran nokka kohti Lahtea. Samalla tuli nähtyä ystäviä, keskusteltua automatkalla yhteiskunnan epäkohdista(joihin kaikkii meillä luonnollisesti oli parempi ratkaisu) sekä katsastettua ystävien tuleva Lahden koti. Kyllä, siihen pitää nyt tottua, minulla asuu pian ystäviä Lahdessa.
Raaputuslastat käteen ja tehotiimi töihin. Kahdesta kokonaisesta huoneesta maali ja tapetti pois. Välillä laulettiin Kulkurin valssia, välillä Kipparikvartetin Muuraria. Ei kiroiltu, eikä kukaan vahingoittunut. Kuudella hengellä siinä meni noin viitisen tuntia, siitä voi laskea kauanko sitä olisi kahdestaan rapsutellut. Hyvästä sykkeestä ja hyvästä mielestä puhumattakaan.  Olen kyllä ylpeä siitä, että kerrankin itsestäni oli hyötyä, sekä siitä että minulla on ystäviä jotka lähtevät vapaapäivänään toiseen kaupunkiin auttamaan toisia. Hyvä jengi!

Asioista niiden oikeilla nimillä

Näin juuri pätkän TV 2:lta Jukka Virtasesta tehdystä dokumentista. Sen lisäksi että Jukka Virtasen ilmiömäistä sanoittajan lahjoja kehuttiin maasta taivaaseen, sankari itse  nosti esiin myös elämän toisen puolen. Sairastumiset, alkoholismin, mielenheilahtelut.
Niin sen pitää ollakin. Asioista pitää voida puhua. Ei meistä kukaan täällä niin kovinkaan kummoinen ole. Kaikilla meillä on hetkemme. Välillä noustaan palkintopallille, välillä käydään hakemassa vauhtia vaihtoaitiosta. Mutta kun asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, ei kenenkään tarvitse luulla, että olisi oman inhimillyytensä kanssa yksin. Elämisen palettiin pitää mahtua kaikki värit. Jos ei ole yötä, nouse myöskään päivän kajo. Suomalaiselle sitäpaitsi sopii hulluus. Siitähän me voimamme saamme.
Paljon matkusteleva Jukka Virtanen sanoi myös hienosti kotimaastamme ja siitä ettei koskaan halua muuttaa täältä pois; "Isänmaani on äidinkieli. Salattu maa, jota kaikki eivät oikein ymmärräkään." Se oli hienosti sanottu upeasta maastamme ja rikkaasta kielestämme.

Stockmannin ruokaosastolta luomua etsimässä

Siirtymiseni lähemmäksi luomuravintoa otti tänään pienen mutta konkreettisen askeleen. Kotimatkalla piipahdin poikkeuksellisesti Stockmannin ruokaosastolle .Tavoitteeni oli löytää illan keittoon muutama vihannes, ja samalla ihan uteliaisuuttani vilkaista Stockan luomutarjontaa.
Osaston kokoon nähden tarjonta lienee suuhteellisen ookoo. Isommissa marketeissa luonnollisesti tilaa on valikoimalle enemmän. Sen sijaan kaupan tavoittelliseen palveluimagoon nähden olin luomuvalikoimaan pettynyt. Vihannestiskin päädyssä nököttänyt valju "luomuhyllykkö" enemmänkin nauratti kuin houkutteli. Ei ihme että luomuruualla on vielä jotenkin hippimäinen kaiku kuluttajajien korvissa , jos esillelaitto pääkaupungin kuuluisammassa tavaratalossa tätä luokkaa. (mutta ruokahan pitäisikin ostaa kauppahallista) Luomutuotteet oli merkitty myös heikohkosti, eikä erillistä infoa niistä ollut saatavilla. Plussaa tietysti siitä, että useamman tuotteen alapuolella oli pieni vihreä lappunen, muuten niitä ei olisi löytynyt ikinä.
Alakerrassa osuin vahingossa asiakaspalvelutiskille. Yllättäen hieman syrjästä, ikään kuin piilosta löytyi sijoittettu oikea, elävä asiakaspalvelija. Olin jo kierrellyt hyllykön jos toisenkin, ja ällikästäni huolimatta äkkäsin kysyä löytyisikö heiltä listaa myynnissä olevista luomutuotteista. Tyhmäähän se on juosta hikipäässä etsimässä hyllyiltä tuotteita jos niitä ei edes ole myynnissä.
Stockmannilta ei kuulemma löydy listaa luomutuotteista jotka heillä on myytävänä. "Sellaista ei ole koskaan ollut". Ystävällisesti ehdotinkin, että ehkä olisikin jo aika. Listan läpi käyminen kotona tietokoneella on huomattavasti vaivattomampaa kuin toppatakissa nälkäisenä ympäri kauppaa. Netissä olevaa listaa olisi myös helppo linkittää kavereille sekä suositella tutuille. Tämän jälkeen hän kiitti palautteesta ja lupasi välittää tiedon eteen päin yksikönvastaaville. Nyt sitten jännittyneenä odotamme montako vuotta tähän menee.
Hyvänä uutisena kerrottakoon toki, että Stockkan luomuvalikoima on lisääntymässä. Maaliskuussa avataan kuulemma osa uudistunutta ruokaosastoa, ja ilmeisesti ensi vuonna lisää.
Tänään mukaan löytyi luomuna mysliä, maitoa, omenamehua, oliiviöljyä, kaalia, siitakesieniä, kahvia, kasvisliemikuutioita sekä kiinnostavaa Gomasio-seesamsuolaa.

Valiolta saa maitoa luomuna myös laktoosittomana
Pirkka -tuotteita on luomuna 33 - myös grillimakkara! (huom. ei pelkästään vegepiiperrystä)
Alko on listannut hienosti luomutuotteensa. Tästä pisteet!
Vuoden 2009 parhaaksi valittu luomutuote Raikastamo Oy:ltä

Tuttu nostaa mieltä ja kuntoa

Ympäristö on tärkeä osa asumista. Oman kokemukseni on, että asumisviihtymiseen ja sosiaaliseen arkeen vaikuttaa myös paljon ketkä asuvat "samalla puolella kaupunkia". Lähellä asuminen kannustaa spontaanisuuteen. Aina ei jaksa sopia viikkoja etukäteen kävelylenkistä tai kyläilystä, kynnystä madaltaa kun voi kysyä lenkkiseuraa "tunnin päästä" naapurista. Teelle piipahtaminen alkaa käydä suorituksesta, jos matkoihin menee yli puolituntia per suunta. Kesäaika on asia erikseen. Silloinhan voi jo esim. pelkästään pyöräilyn ilosta lähteä kuntarajojen ulkopuolelle.
Ilahduinkin tänään kun vuoden ja "evakkomatkani" alkajaisiksi koin pitkästä aikaa "ystävä törmäyksen". Iloinen tervehdys bussipysäkillä ja nopeat kuulumisten vaihtamiset. Lopputuloksena oli lupautuminen 10 kilometrin murtsikkalenkille. Sen lisäksi, että tuttujen tapaaminen kohentaa mieltä, se saattaa hyvinkin nopeasti kohottaa myös kuntoa. Tai yhtäkkiä huomaakin kulkevansa kiertoreittiä huonon omantunnon kanssa.