perjantaina, maaliskuuta 04, 2011

Oman fiksuuden korostaminen vs roskaboikotti

Luin lehdestä kommentin, jossa mediatutkija määritteli että esim. facebookissa leviävät Tuksu-boikotit ovat halu korostaa käyttäjän omaa fiksuutta. Mietin asiaa hetkisen käsi sydämmellä. Vaikka yleensä pistelee kovastikin kaikkien asioiden kanssa painiskellessa, niin nyt ei pistänyt yhtään. Ei siis edes pienen pientä vihlaisua.
Olen nimittäin tehnyt iltapäivälehti -boikotin, MariaMaria -boikotin, enkä todellakaan klikkaa Tuksu-videoiden linkkejä, enkä katso kyseisen - tai muiden vastaavien hahmojen - häitä, polttareita tai muita meediatapahtumia mistään välineestä. Olen myös uskaltanut kertoa asiasta, siitä huolimatta, että joku nyt menisi tulkitsemaan sen itsekorostukseksi. Hirveän vaikea kuvitella mutta olemmehan erilaisia.
Eilen työkavari sattui osuvasti lounastunnilla toteamaan ohimennen että "tuntuu, että kaikki maailmalla olevat kaverit voivat paremmin kun ovat ilman tätä paskaa". Keskustelu lähti liikkeelle kovinkin suositusta renkutusmusasta, ja jatkui kuinka kaikki höttö vie tilan oikealta ajattelulta. On ahdasta luoda ja ideoida kun joka puolelta painaa päälle aivotonta sälää ilman minkäänlaista sisältöä.
Omassa boikotissani ei ole kysymys siitä, että haluaisin vaikuttaa fiksummalta kuin olen. En usko, että se olisi edes mahdollista. Haluan vain vähentää kierroksia ja säilyttää mielenrauhani. Huomaan vetävänäi jengoja ja kierroksia iltapäivälehtien lööpeistä ja jutuista, joten jos ne kerran vaikuttavat minuun negatiivisesti, silloin on parempi olla lukematta niitä. Ja kieltämättä, jo nyt tuntuu aivoissa hieman avarammalta. 


6 kommenttia:

Hanna Kopra kirjoitti...

Niin tää on niin tätä. Meistä, ihmisitä, yleensä on kiva naureskella muille. Varsinkin jos on vähän jotenkin kökkö olo itsensä kanssa. Kun alentaa toista, ylentää (tavallaan) itseään.

Min en ymmärrä sitä, että reppanoille nauretaan ja ilkutaan. Ihmisille, jotka oikeasti tarvitsisivat apua vaikkapa mielenterveys ja riippuvuusjutuissa. Se ei ole hauskaa, se ei ole viihdettä.

Joku kirjoitti...

Hmm, kyse ei siis ole siitä, että haluaisi vaikuttaa fiksummalta kuin on, vaan siitä, että haluaisi olla fiksumpi kuin mihin kykenee, jos antaa turruttaa aivonsa joka puolelta tunkevalla sälällä.

Ihmisen kapasiteetti on rajallinen, ja vaikkei sitä aina uskoisi tai huomaisi (ja varsinkin silloin), sen voi myös vahingossa täyttää sälällä, jolla ei välttämättä haluaisi. Siinä sitä sitten ollaan, aivot täynnä ties mitä...

(Itsekin voisin kyllä tehdä asialle vielä jotain - meinasin kirjoittaa, että tehdä "enemmän", mutta toisaalta juju on juuri siinä, että tekeekin joitain asioita vähemmän - enkä vain lausua mantroja asiasta...)

Norppa kirjoitti...

Hna, älähän nyt - eikö nyt useinmista normaaleista ihmisistä ole kurjaa jos nauretaan reppanoille. Mä en enää osallistu tohon "tää maailma on niin hullu ja ihmiset on ihan hulluja" vaan aion uudestaan alkaa uskoa, siihen, että enemmistö on fiksuja ja valitettavasti joskus joukossa on myös niitä joilla ei juuri silloin ole kaikki ohjat omissa käsissä.
Kyllä minulla on yksilönä oikeus vaatia viihdettä joka aidosti ja oikeasti viihdyttää minua - tai, myös velvollisuus itseäni kohtaan olla katsomatta sellaista mikä aiheuttaa jopa negatiivisia tunteita.
Joku; nimenomaan - ehkä sitä haluaa vapauttaa käyttöön edes ne voimavarat mitä on, vaikka se olisikin vähän mutta että se kaikki ei menisi sen päivittelemiseen, että "mitä kaikkee shittii tungetaan tuutista ulos".
Jossain vaiheessa ei jaksanut puolustella omia mielipiteitään, kun esim. aina kun joutui kertomaan ettei syö lihaa sai niskaansa hirveät syytökset siitä että "luuletko sä olevasi jotenkin parempi kuin muut" mutta ehkä nyt jaksaa taas vastata että "ehkä tuo kysymys kertoo enemmän kysyjästä kuin vastaajasta.. ;) "
Tässä nyt harjoitellaan askel kerrallaan oman kapasiteetin haltuun ottamista.

Hanna Kopra kirjoitti...

Musta taas tuntuu, että monesta on kiva hokea totta mantraa just siksi, että se suo vapauden olla osa sitä hullua maailmaa, missä sirkushuveja tarjoaa Tuksu silloin kun Nykäsen Matti on raittiina. Ja siitä aika moni repii itselleen ylemmyyden tunnetta, että "mulla sen tään menee hyvin", kun Tuksuun vertaa.

Mä en halua katsoa edes Miitta-tätiä, koska mä en ole ihan varma siitä argumentista, että "vihteen ei tarvitse aina olla hauskaa", koska mielummin mä tahtoisin että jäisi ainakin hyvä mieli.

Totta tosin on se, että komiikka ja huumori on yleensä aika vakavaa. Ainakin hyvä sellainen. Tai ehkä oikea termi olisi jotain: asiapohjainen, faktaperäinen tmv.

Joskus musta myös tuntuu, että se osa porukkaa, jotka eivät ihan hallitse mopoilun alkeita saavat mukaansa vähän taitavampiakin motoristeja ja sitten nekin keulivat 4-tietä pohjoiseen ja päistikkää Jäämereen.

Mä en lue iltapäivälehtiä enkä enää edes selaa niitä. Nyt juuri ketuttaa, että paikallinen nk. sanomalehti sylkee mitä sylkee ja uutisoi mm. isosti, että Lahden Veparin uuteen paloautoon menee 12 litraa (sammutus)vettä. Ja mulla on kuitenkin se lukihärö.

Norppa kirjoitti...

On se mitä tahansa, taidetta, viihdettä, huumoria tms - niin se olisi kaikille antoisampaa jos sitä tehtäisiin hyvin. Usein kaiken muunkin kanssa on, että tehdään kiireessä ja hommasta tulee puolinaista - hyvä idea - "mutta ei toteutunut tänään".
Kiinnostavampaa onkin tänä päivänä mitä joku ei tee, eikä mitä joku tekee. Eikä mikään muutos tapahdu päivässä mutta jos vuoden loppuun mennessä en ole enää lukenut yhtään roskalehteä/palstaa niin omalla kohdalla tuntuu hyvältä, että olen irrottanut itseni jostain mistä vain on tullut ajattelematon tapa.
ps. Onko teillä paikallisessa muuten tekstiviestipalsta?

Joku kirjoitti...

Kiitos inspiraatiosta, päädyin näemmä jatkamaan pohdintaa aiheesta.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...