Eilen tuli taas hyvä opetus siitä oman pään joka paikkaan tunkemisesta. Vierailevana tähtenä lomaileva karvakaveri Jope nimittäin päätti kokeilla pihalla vanhaa "kameli läpi neulansilmästä" -temppua. Ei onnistunut. Rautaportti on siitä kumma, että se ei loputtamasti jousta. Nelijalkainen ystäväni jumittui kiinni porttiin. "Voihan elämän kevät ja kukkapuskat", ajattelin. Näin jo mielessäni ulvovan koiran rimpuilevan paniikissa portissa. Koiran pää ja ns. hartiat olivat portin ulkopuolella, ja massu takapuolineen sisäpuolella. Ehheeh.. Yritin varovasti työntää loppuosaakin ulos. Turha toivo. Sama homma pääpuolesta. No eihän se nyt enää onnistunutkaan. Kun kerran onnistautuu pujottautumaan yhteen suuntaan, ottavatkin nivelet mukavasti vastaan peruuttaessa.
Hommassa oli jotain tuttua. Muistelin miltä tuntuu kiemurrella sisään, ja ulos, istuviin kotelomekkoihin. Sisään niihin kyllä pääsee mutta auta armias kun pitäis päästä itsekseen ulos. Siihen auttaa vain eräänlainen olkanivelten rentoutus.
Tämä mielessäni otin kaveria hellän päättäväisesti lapaluiden
(koiran olkavarsien?) kohdalta kiinni ja nostin sekä työnsin. Vapaus koitti! Kohde itse oli häntä hieman maatakohden ja katseli tyynesti naapuritontille. Jos eläimillä olisi inhimillisiä tunteita, vättäisin, että kaveri olisi ollut jopa hieman nolon puoleinen. Tämä mielessä kannattaa aina miettiä minkälaisia mekkoja kokeilee.
2 kommenttia:
Hänen oli tarpeeton merkitä otsikkoon tuota tarkennusta, se oli kovasti mielenkiintoisempi ja monitulkintaisempi sitä ilman. Useinhan sitä on pää jumissa - itse kullakin. :-)
Tekstin perusteella heräsi vain kysymys siitä, kumpi pää koiralla oli jumissa, etu-, vai taka-. Hyvä, kun vapautui!
Ajattelin, että olisi itseasiassa mielenkiintoisempi juuri siksi, että oli lisätty - koiralla - koska kirjoittajallahan on pää jumissa harvase päivä. :)
Lähetä kommentti