lauantaina, huhtikuuta 27, 2013

Viidellä kerrottuna

Rouva G ystävällisesti haastoi minut kertomaan 5 elämän tärkeää asiaa, vaikka en ole vielä tainnut selviytyä edellisestäkään, aikoja sitten, heitetystä haasteesta. Nyt ryhdistäydyn ja aion selviytyä tästä voittajana kerralla. 
Kun pyydetään nimeämään suosikkiasioita tai tärkeimpiä asioita elämässä, heittäydyn helposti liian suureelliseksi. Vastaukseksi tulee tietysti aina lähimmäiset, rakkaus, turvallisuus - ja yleensäkin kiitollisuus elämää kohtaan. Sen jälkeen tuntuu ylivoimaiselta listata, että "tykkään kirjoittaa ja lukea"(kumpikaan ei muuten ole sujunut moneeen kuukauteen) tai että "pihalla puuhastelu tuottaa yllättävän paljon iloa".
Mutta jos nyt jätän suureelliset taivaanrannan maalaukset ja yritän miettiä muuta kuin, että arvostan todella paljon, sitä että voin elää rauhan ajan Suomessa. Sitäpaitsi tämä haaste tuli erinomaiseen aikaan tuuppaamaan minua taas oikeaan suuntaan, mistä kiitos Rouva G:lle.

Viisi elämänviisautta

1. Ei se ole niin vakavaa
Oikeasti ihmiset. On se virhe tapahtunut sitten työelämässä, sisustusvalinnoissa, sukupäivällisillä tai ensitreffeillä - niin se ei ole niin vakavaa. Just get over it. Itselleen pitää nauraa - tosin monelle muullekin asialle mutta murehteminen tai itseruoskinta ei ole koskaan vienyt mitään - eikä ketään - eteenpäin. Unohda, ota opiksi ja anna mennä. Elämä ei yleensäkään ole niin vakavaa kuin luullaan.

2. Juo vettä ja nuku tarpeeksi. Useinmmat ihmiset jotka tunnen ja jotka kärsivät epämääräisestä epämukavuuden tunteesta elämässään, eivät ole nukkuneet tarpeeksi, eivätkä myöskään juoneet vettä tarpeeksi päivän aikana. Kun järjestää väkisin asiansa niin, että saa enemmän unta ja juo päivällä useamman lasin vettä, alkaa hetken kuluttua ajatuskin kulkemaan paremmin.

3. Hulluttele. 
Tiedän. Aina ei tunnu siltä. Voi olla ettei pitkään aikaan ole tuntunut siltä, mutta jos vaan saat tuupattua itsesi sen pienen kynnyksen yli niin, johan helpottaa. Energia virtaa ja elämisessä on mielekkyyden tuntua kun yllättää itsensä. "Jeeeeee!"
 Hyvä fiilis tulee ympäristöstä myös tuplaten takaisin. Pienellä hassuttelulla voit auttaa itseäsi näkemään - ja tuntemaan asioista eri tavalla. Hassuttelu on haasteellista. Se voi vaatia myös älyä ja osallistumista. Sehän siinä niin hauskaa ja palkitsevaa onkin. 

4. Auta
Ihminen joka auttaa toisia, on vahva perheen-, yhteiskunnan-, tiimin- tai vaikkapa lähiympäristönjäsen. Meillä kaikilla on velvollisuus auttaa. Se on osa ihmisyyttä. Auttamistapoja on miljardeja. Elämäänsä tai voimavarojaan ei tarvi uhrata toiseten hyysäämiseen mutta jollakin tavalla me ihmiset ehdimme kyllä jeesaamaan. 

5. Aina kannattaa
Edesmenneellä ystävällä oli tapana vastata kysymykseen, että "No, kannattiko?" että "Joojoojoo, AINA kannattaa." Tuota on vuosien aikana tullut jaettua ja hoettua. Eikä koskaan turhaan. Aina kannattaa. Sittenhän sen näkee. Ei kaikki reissut onnistu, eikä jokainen yritys palkitse - mutta aina kannattaa yrittää. Kyllä sieltä ojasta aina joku tulee vetämään ylös  ;)

Viisi asiaa joita tarvitsen päivittäin:

1. Valoisan ajatuksen  2. Ystävällisen hymyn  3. Mielekkyyden tunteen  4. Aikaa ajatella 5. Unta


Viisi kirjaa joita suosittelen:

1. Markus Zusakin: Kirjavaras  2. Kai Niemisen Todellisten kysymysten äärellä 3. Sara Gruen: Vettä elefanteille  4. Marquerite Duras: Kirjoitan  5. Julia Cameronin: Tie luovuuteen.


Viisi materiaalista toivetta: 

1. Kesäksi keltaiset kengät ja laukku  2. varaava takka  3. pihaterassi 4. grafiikan teos 5. Uudet kesärenkaat 

Viisi paikkaa jonne haluaisin matkustaa:

1. Pietari  2. Israel  3. Japani 4. Islanti 5. minne vain missä voisi viettää aikaa ystävien kanssa

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:

1. Kuunteleva  2. Reipas  3. Ajatteleva 4...voisiko joku täydentää..? 

Viisi lempiruokaani:

1. isoäidin kesäkeitto  2. mikon savukalasalaatti 3. ulkona grillattu kala ja kasvikset - Yleensäkin kaikki ruoka minkä tekemiseen joku on nähmyt vaivaa maistuu hyvältä. Ruuasta tulee  yleensä "ei niin maistuvaa" silloin kun sitä ei ole voitu valmistaa kunnolla ajan ja ajastusten kanssa.


Ja niin mielelläni kuulisin myös Teille tärkeistä asioista, elämänohjeista tai vaikkapa kirjoita joita suostittelisitte. 

Valoisaa huhtikuuta, innostavia ajatuksia ja insprioivia hetkiä!











5 kommenttia:

Rouva G kirjoitti...

Ihan mahtavia vastauksia, mä diggaan etenkin sun elämänohjeista!

Ja kyllä, näitä on muuten välillä hyvä pysähtyä miettimään ihan ylipäänsä.

Joku kirjoitti...

4. Tekevä 5. Seksikäs.

Myös diggaan erityisen viisaita elämänviisauksia. Aion hyvässä tapauksessa ottaa omakseni ohjeen numero 3.

Menenkin tästä juomaan vettä.

Minkki P kirjoitti...

Missä luki: sillä mennään mitä on?
Mä lisään listaan: rohkea ja avulias.

Minkki P kirjoitti...

Keltaisenlaukunpuutostauti on jo allekirjoittaneen osalta hoidettu. *yllätys* ;)

Norppa kirjoitti...

Hei, sitä on etsitty pitkään - nyt on odotukset korkealla!!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...