perjantaina, heinäkuuta 16, 2010

Tappion katkera kalkki

Blogissa on ollut hiljaista, kun olen viime päivinä keskittynyt nielemään kovin vaikeasti alas menevää katkeraa kalkkia. Heittäydyin nimittäin ennen lomaa Järjen ja Tunteiden Napakymppiin eli asuntokauppaan. Kävi vain niin, että unelmieni rakkauden ja kaukokohteen sijasta vedin kääröstä Aallonpohjan Apatiakeskuksen..
Mutta eipä rynnätä asioiden edelle. Asuntoasiat saivat siis uuden vaihteen hieman ennen lomien alkamista. "Musta hevonen" löytyi yllättäen Lohjalta. Kyllä, Lohjalta. Hintojen ja korkojen ollessa mitä ovat, kotia on pitänyt etsiä avaralla katseella ja laajalla tutkalla.Huikeista työmatka-aikatauluista ja omakotitalon työmääräpelotteista huolimatta, löysimme Kuisman kanssa kohteen joka kolahti. Ei punaista tupaa mutta se perunamaa.
Ensimmäisellä keralla tiesimme, että tämä on Se Talo. Liian iso piha, liian pieni keittiö, sokkeloinen kellari ja ylimitoitettu autotalli. Naapureina sukulaisia. Siis täydellinen.
En malttanut hillitä itseäni vaan soitin vielä samana iltana välittäjälle. Jätin viestin vastaajaan ja seuraavana päivänä sovimme, ettei hän ottaisi enää muita katsojia paikalle. (tosin paikalla oli taas muita katsojia) Haluisin tällä ilmaista, että olimme tosissamme ja halusimme
rauhassa katsoa kohdetta. En myöskään halunnut joutua hätäiseen huutokauppatilanteeseen, jossa joutuisin tekemään päätöksen arjestani ja tulevien vuosien pankkilainasta pelkällä naisen intuitiolla(mikä tosin on aivan aliarvostettu päätöksentekometodi)liian hätäisesti. Juosten ku**u..no, tehän tiedätte.
Ajoitus oli pahin mahdollinen kesken lomaa. Tiesin olevani satojen kilometrien päässä
ja toisen osapuolen työvuorot vaativat hankalaa rukkausta.Mukaan prosessiin piti valjastaa myös Apuvoimat. Vaikka pystyn yllättävän hyvin pitämään kaikki inkkarit kanootissa suurten raha-asioiden ollessa kyseessä, en koskaan aliarvioi useamman mielipiteen kuulemista. Arvostin myös, että hyvin nopealla aikataululla saimme paikalle Apuvoimamme, jotka asiaankuuluvasta päivittelystään huolimatta ihastuivat paikkaan.
Samana iltana tein kirjallisen tarjouksen.Olin jo soittanut suullisen mutta välittäjä pyysi tekemään saman kirjallisena. Ymmärrettävää. Seuraavana päivänä, torstaina tuli odotettu soitto. Välittäjä kertoi omistajien menevän katsomaan seuraavaa kohdettaan, ja jos meille kävisi he antaisivat vastatarjouksensa perjantaina puolen päivän jälkeen. Meillehän kävi. Mikäpä ei minulle kävisi kun puhelussa mainittiin vanhukset ja rollaattorit..
Seuraavana päivänä perjantaina lähdin ajamaan innoissani taas Lohjalle. Sovin tulevaan kotikaupunkiini kilpailevan lainatarjousneuvottelun ja lisäksi olimme saaneet kutsun Apuvoimien mökille. Tyytyväisenä hyvästä palvelusta Ailalta pankissa lähdin tavoittelemaan välittäjää ja löysinkin hänet toimistostaan. Jännityneenä otin vastaan myyjien vastatarjouksen. Kohottelin kulmiani kunnon kauppanaisen tapaan ja voivottelin summaa ja päivittelin remottitarvetta. Lupasimme palata asiaan. Välittäjä kertoi jäävänsä lomalle mutta kertoi mökillään olevan netin ja yhteydet. Hän myös lupasi hoittaa kaupan loppuun asti vaikka toimiston tytöt hoitaisivatkin tekniset asiat. Sivulauseessa hän totesi vielä menevänsä paikan päälle uusien katsojien kanssa mutta lisäsi myös etteihän kukaan yleensä tee tarjousta ensimmäisen katsomisen perusteella. Hälytyskelloni olisi pitänyt soida.
Aamupäivällä puhelimeni piippasi. Tekstiviestillä välittäjä ilmoitti, että edellispäivän katsojat olivat hyväksyneet omistajien tarjouksen, ja talo oli myyty.
En ole asuntokaupan ammattilainen mutta käsittääkseni meillä oli meneillään tarjousneuvottelut. Me olimme tehneet tarjouksen. Omistajat olivat tehneet vastatarjouksen. Tämä vastatarjous oli meillä harkittavana.
Seuraavaksi tulee tekstiviestillä tieto, että talo on myyty. "Siis mikä talo? Sekö, josta meillä oli vastatarjous harkittavana ja johon meiltä odotettiin vastausta?" Olin puulla..anteeksi puolella metsästä päähän lyöty.
Tunnustan. Purskahdin itkuun. Aikuinen nainen. Kukaan ei ollut kuollut, enkä ollut saanut tietoa vakavasta sairaudesta mutta monen kuukauden urakka kulminoitui tuohon hetkeen.
Olin ostamassa itselleni kotia. Kotia. Tiedättehän. "Koti, uskonto ja isänmaa." Tuon sanonnan perusteella kodin hankkiminen on meille suomalaisille, jopa uskonnon ja isänmaan edellä. Tärkeysjärjestyksen voi jokainen määrittää omalla kohdallaan mutta lienemme samaa mieltä, että vakavasta asiasta on kysymys.
Ikuinen optimisti jaksoi vielä toivoa. Tai sitten olen niitä naisia, jotka eivät kerrasta usko. Eilen laitoin välittäjälle viestiä ja kysyin
olivatko kaupat varmistuneet. Ylimalkainen viesti totesi, että ilmeisesti koska mitään ei ollut kuulunut. Mitään ei ollut kuulunut.
Välittäjällä alkoi kesäloma. Ison tontin omakotitalosta uskoisin tulleen kohtuulliset kesälomarahat. Kun pilli soi, tippuivat hanskat.
Kuullostan ketulta joka on syönyt pihlajanmarjoja. Tiedän. Mutta muutama jäätelötötterö saa vaihtaa omistajaansa ennen kuin olen sinut tämän tappion kanssa. Ei niinkään siksi, että hävisin, vaan miten tai miksi. Yhteiskuntamme
toimivuus perustuu suurimmaksi osaksi sovittuihin sääntöihin ja tapoihin. Kun niitä ei noudateta, tulevat käyttöön Villin Lännin lait. Kun yhdelle liiketoiminta-alueelle hyväksytään venäläiset tavat, ei kestä kauaa kun ne siitä hivuttautuvat seuraavaan..
Kuka silloin enää tietää onko sanansa mittainen suuri vai pieni?
ps. tämä on se siistitympi versio siitä kaikesta mitä olisin halunnut kirjoittaa.

11 kommenttia:

Perunalastu kirjoitti...

Saiko myyjäkään nyt talostaan parhaan mahdollisen hinnan, koska tarjouskilpailu lopetettiin kesken? Juuri tämän takia harkitsisin itse välittäjien käyttämistä asunnon myynnissä erittäin tarkkaan. Heillä on kiire saada provikkansa eikä heitä sen vuoksi aina kiinnosta se paras mahdollinen hinta, vaan nopeasti rahat tilille.

Juuri nyt olen pyytänyt välittäjältä lisätietoja eräästä asunnosta, mutta välittäjästä ei ole kuulunut yhtään mitään. Ei kiinnosta lisätietojen antaminen.

Peppiina kirjoitti...

Samanlaisia kokemuksia välittäjistä viimeisen puolen vuoden ajalta. Ilman suurempaa yleistystä sanottakoon, että mieluummin asioi suoraan myyjän kanssa, vaikka siinäkin on epämukavuutensa. Kun kysyntä on tarjontaa suurempaa, oppii lopulta olemaan nopea ja luottamaan vain siihen naisen vaistoonsa, kun Se Oikea Asunto tulee eteen. Ja tarvittaessa olemaan myös naarastiikeri. Onnea jatkon asuntometsästykselle!

Norppa kirjoitti...

Perunalastu, eipä saanut ei. Valitettavasti olisimme lähteneet myös hintahuutokauppaan. Tosin, mitään huutokauppaahan ei olisi tullut, jos meitä olisi informoitu vastatarjouksen jälkeen muuttuneesta tilanteesta.
Viime aikoina parinkymmenen näytön jälkeen voin todeta, että markkinat ovat myyjien välittäjien.
Välityspalkkion on alkanut viime aikoina nähdä kummasti eri valossa.


Peppiina, inhoan itse myös yleistyksiä mutta kun on parin vuoden sisällä nähnyt melko laajan otannan, alkaa usko hiipumaan. Totta kai ostajien joukossa löytyy kirjavaa sakkia mutta "suoraan omistajalta" kaupassa on ainakin se hyvä puoli ettei tarvitse kuunnella "työkseen myyjän" litanioita.
Ja kiitos toivotuksista,enköhän tästä vielä tokene. ;)

Pau kirjoitti...

Äh mua harmittaa teidän puolesta! Kurjaa. :(

Norppa kirjoitti...

Pau, niinpä, etenkin kun jätimme Pariisin matkan teidän kanssanne tekemättä tämän vuoksi. Ja kun olet ollut mukana Kirkkonummella, itä-Helsingissä ja Käpylässä, niin tiedät että vaihtoehtoja on nähty ja haettu. Tässä olisi ollut täydellinen kohde Anderssonille toteuttaa neurouttaan ja pihan kesäkeittiössä olisi voinut paistella parhaita tofuburgereita ever. Takki on melko tyhjä ja vanne kiristää päätä, ja nyt on kesäloma.

Anonyymi kirjoitti...

Voku harmi, toivottavasti teiltä ei ole täysin mennyt usko oman talon löytymiseen. Kyllä se just teidän punainen tupa ja perunamaan vielä jostain löytyy.

t:pulina

Norppa kirjoitti...

Hei Pulina, suomessa riittää kyllä tönöä ja peltoa kynnettäväksi, tiedän etteivät ne lopu kesken. Siellä kotiseudun suunnallakin saattaisi löytyä edullisesti piha jota kuopsuttaa.
Enemmänkin tässä menee usko ihmiseen.
En vain aio hyväksyä sitä että on täysin normaalia tehdä mitä vain ennen kuin on mustaa valkoisella. Normaalimpaa on pitää sovitut asiat, ilman että joka ikinen kerta kaikki pitää tehdä kirjallisena, eikä tätä yhteiskuntaa voi viedä eteen päin ajatuksella että jokaisen pitää aina turvata selustansa, koska kaikki on sallittua ja mitä vain voi tapahtua ennen kuin on käyty pankissa kirjoittamassa nimi paperiin.
On jollakin tavalla yleisesti hiljaisesti hyväksytty että kiinteistökaupoissa, joissa tavallisen ihmisen koko omaisuus(taloudellinen ja henkinen) on kiinni, vedättäminen, huijaaminen ja oharit ovat sallittua. Kuullessaan tapauksesta ranskalainen ystäväni katsoi minua säälivästi ja nauroi; "mutta eihän teillä ollut mustaa valkoisella".
En viitsinyt tehdä itseäni enempää naurunalaiseksi ja piipittää mitään suullisista sopimuksista ja luottamuksesta.. "in Finland we have this thing called: Reilu meininki".

Anonyymi kirjoitti...

Joo ei se reilu meininki taida enää oikeen pitää paikkaansa suomessakaan :( Jos mä jotain olen tässä työpaikassa oppinut, että kaikki pitää olla kirjallisena. Mä jopa tappelin pankin tätin kanssa että haluan kirjallisena mitä olin hänen kanssaan sopinut tilinhoitomaksuista. Täti vaan selvitti, että hän ei saa paperia heidän järjestelmästään ja ihmetteli että oli valmis perumaan koko jutun vaikka sopimuksen tekeminen oli minulle edullisempaa. Toivottavasti teillä ei ole ihan mennyt usko ihmisiin. Toi kiinteistön välitys ala on kyllä niin kummalista suurin osa palkasta voi olla verottomia matkakuluja ja varsinaista veronalaista tuloa saa vasta kun on myynyt jotain.

t:pulina

Anonyymi kirjoitti...

Uih, navigoiduin sattuman ohjaamana tämän surullisen tarinan äärelle. Ihmisluonteen itsekäs ja välinpitämätön puoli oli kääntänyt katseensa tähän talohankkeeseen ja luonut blogi-kertomuksen. Muttamutta, eipäs vielä kannata painaa päätä vedellä täytettyyn pesuvatiin!! Hyviäkin puolia tuosta kohtalon silmästä on löydettävissä:

1) Sillä hetkellä kun kaupat syntyvät, raastava etsintä vaihtuu ahdistavaksi talon omistamiseksi ja etsimisvaihe muuttuu sadunhohtoiseksi muisteloksi: äsken vielä oli kaikki mahdollisuudet, mutta nyt omistan tämän ja tähän turpeeseen olen sidottu. Onkohan vakuutusturva nyt riittävä? Mikä energialuokka?

2) Nyt kaikki on kallista! Puolen vuoden kuluttua voi asunnon saada halvemmalla (...tai sitten vielä kalliimmalla)

3) Parikymmentä näyttöä ravanneena on vielä aloittelija. Helmet alkaa tunnistamaan kun näyttöjä on alla semmoiset 200 kappaletta. Siinä tietää milloin sanoo että "ny tehrään kuules kaupat"

4) Lohja on kaukana Helsingistä! Armottoman kaukana Helsinkiin ja sen iltaelämään tottuneelle. Jos voi asua Kehä I:n sisäpuolella ja luopua autosta, on varaa paljon kalliimpaan taloon: Oulunkylä - Maunula -askelilta löytää esim. rintamamiestaloja tonteilla joiden arvo nousee kohisten tulevaisuudessa. Kaiken saa takaisin toisin kuin Lohjalta. Autoon kuluu (vuosi)mallista ja ajokilometreistä riippuen 400 - 700 eur/kk. Saman voi sijoittaa suurempaan asuntolainaan ja korjata henkisen ja fyysisen potin.

T: P

Hanna Kopra kirjoitti...

Mutta on-nek-si niillä toisilla on teidän sukulaisia naapureina. Ne toiset ostajat saavat ehkä kuulla tästä…

Minttu kirjoitti...

Voi plaah!!! =S
Toiveikas alku
sai minut Todella Toivomaan
parasta loppua!
Ja ei. =((

Ainahan on tietty olemassa
"mädäntyneen silakan"
piiloituskeino... ;)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...