Sanakirjassa ei ole kuvaani esimerkkinä tuon otsikkolauseen kohdalla. Toki olen sitä elämässäni kaikille muille hokenut ja suositellut, mutta omat hihat on tullut käärittyä(ja poltettua) monesti melko ripeästi. Erinäisillä seurauksilla. No nyt ei tarvi olla huolissaan hosumisesta. Tällä hetkellä toteutan tuota hiljaisversiota oikein olan takaa. Vaikka pinnistelisi, tuskin pystyisi enää hidastamaan. Asuinpaikan vaihtumisesta alkaa nimittäin tulla pian puoli vuotta täyteen - ja mitään - ei ole vielä tapahtunut.
Johtoajatuksenani tällä viikolla on, että saan kammettua itseni kirpputorille sunnuntaina. Muuttovaiheessahan olin viemässä ja lajittelemassa tavaroitani, jotta sijoittautuminen uusille mestoille tapahtuisi kivuttomammin mutta aikataulukapeikon iskettyä, piti vain laittaa kaikki laittaa samaan kasaan. Nyt sitä samaa kasaa on saanut katsella. Pitkään. Kevätvalon ja katselemisen tuotoksena on syntynyt kirkas ymmärrys siitä, etteivät ne romut aio itsestään siitä minnekään siirtyä. Yritän nyt siis ottaa ensimmäisen askeleen raivausurakassa. Pitäkää peukkuja.
4 kommenttia:
Mietin tuossa hetken ryhtymistä, kunnes totesin, että mitäs tässä mietin, ja ryhdyin. One less thing. Kiitos etäinspiraatiosta, luulisin.
Pidän peukkuni.
Ryhtymisellä on jännä tapa katkaista odottamisen kierre ja oikeastaan ihana tekemättömyyskin kruunautuu huippuunsa vasta kun ensin on ryhtynyt. Kiitos itsellesi.
1,5 vee… and counting.
Miten kävi? Mullakin on tuo kirpparireissun suunnittelu kestänyt vasta reilun puoli vuotta...
Lähetä kommentti