*kop, kop, kop, KOP, KOP, kop..eiku..KOP, kop*

Flamenco-urani on edistynyt todella hitaasti ja epävarmasti. Oli todella järkevää ja varman päälle laskettua ostaa kalliit kengät jo kokeilutunneille, koska ne ovat osoittautuneet satsauksen arvoisiksi ja osaltaan ovat tsempanneet myös jatkamiseen. Ja edelleen haaveilen niistä ihanista punaisista tanssikengistä, jotka ansaitsen sitten..noh..joskus.

Jatkaminen on nimittäin ollut arvonnassa. Ehdin jo kysymään opettajalta voisinko käyttää loput kortillani olevat tunnit joillakin muilla tanssitunneilla mutta opettaja vastasi, ettei ole mitään syytä vaihtaa ryhmää, ja että pärjäsin aivan loistavasti. Samalla hän kertoi, että satuin olemaan alkeistunneillamme ainut aloittelija. Niinpä tietysti.Eipä ihme jos muiden askeleet ovat sujuneet hieman täsmällisemmin. Lisäksi opettaja ymmärsi vetää kehunarusta, joka toimii aina. Minulla oli kuulemma harvinaisen hyvä kehonhallinta ja käsien kannattelu. Eikun takaisin savotalle.

Luonnollisesti olen edistymisessäni kärsimätön. Oletan, että kädet ja jalat toimivat täysin saumattomasti heti yhdessä, jotta voisin keskittyä ilmaisuun. Haluaisin oikaista suoraan tanssiosioon, josta todennäköisesti tätä vauhtia pääsen nauttimaan eläkepäivinäni..Eipä silti, voisi olla nuivempiakin tulevaisuuden näkymiä kuin kopsuttelu flamencomummona. 

Uskon vahvistukseksi pääsin perjantaina katsomaan Savoy teatteriin katsomaan työkaverini kanssa Flamenco trilogiaa. Aivan uskomattomaan ihanaa musiikkia! Koska ylensä nautin liikkeestä ja tanssimisen koreografiasta, olin aivan ällistynyt miten musiikki, laulu ja taputukset pääsivät ihoni alle. Orkesterista kerrottiin vain, että se on kansainvälinen huippukokoonpano. Siltä se kuullostikin. Iho nousee kananlihalle vieläkin sitä ajatellessani käheän äänen kutsuvaa kaiuntaa. Tästä kulttuurista pitää päästä joskus nauttimaan paikan päälle. Òle!

Kuvia esityksestä täällä.