perjantaina, heinäkuuta 20, 2012

Piipahdus ihmisten ilmoilla

Olipas mukavaa piipahtaa eilen ihmisten ilmoilla vaikka välillä liian hyvin viihdynkin kotonurkissa puuhastellen. Termi sosiaalinenerakko toimii edelleen hyvin. Ihastuttava ystäväni Jutta vei minut suoraan pääkaupunkimme sykkeeseen, ensin katsomaan kutsuvierasnäytökseen Yön ritarin paluuta ja -sen jälkeen vielä jatkoille yökerho Tigeriin.
Viime leffasta on aikaa, joten oli virkistävää istua Tennarin ison salin pehmeään tuoliin ja odottaa mitä tuleman pitää. En tosin ollut Yön ritarin paluuta osannut kaivata, kun en ollut tiennyt ritarin minnekään kadonneenkaan. Aiemmat Batmanit olivat siis jääneet väliin.
Leffa alkaa vauhdikkaasti ja pitää rytminsä loppuun asti. Jylinää ja pauketta riittää. Melkein kolme tuntinen hujahti nopeasti. Suosittelen viihdyttävää toimintaelokuvaa etsivälle, eikä haittaa vaikkei ole aiempia nähnytkään.
Leffan jälkeen siirryimme läheiseen Tigeriin lasilliselle kuohuvaa. Hyvä valinta näytännön jatkopaikaksi, sillä terassilta on kauniit näkymät kesäiseen Helsinkiin ja ilta oli lämmin. Teki hyvää olla hälisevien ihmisten keskellä ja hetkisen myös pohdiskella työasioita. Samalla taisi myös ratketa viikonlopun ohjelma. Samassa pöydässä istuvat ystävälliset ja sosiaaliset markkinointialan ihmiset tarjosivat Porissa majoitusta ja alennettuja lippuja jazzeille. Erakko innostui.

Dome.fi on arvostellut elokuvan näin

3 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Voi, pitäisiköhän munkin ryhdistäytyä ja tavata ihmisiä! Sait ajatuksen kuulostamaan houkuttelevalta... oon aina vaan muksujen kanssa menossa, ja vaikka ihmisiä tavataankin niin jotenkin on tullut erakkofiilis. Tavallaan tykkään, tavallaan en. Ihania Jazzeja sinulle!

Norppa kirjoitti...

Kyllä Maikki pitäisi. Sitä helposti, ja joskus aiheellisestikin jää sille omalle (niin kutsutulle) mukavuusalueelleen) vaikka kuitenkin nauttisi myös siitä aidan toisella puolella piipahtamisesta. Nyt ryhdistäydyt ja tulet tänne vielä kertomaan miten meni! :)

Norppa kirjoitti...

Kyllä Maikki pitäisi. Sitä helposti, ja joskus aiheellisestikin jää sille omalle (niin kutsutulle) mukavuusalueelleen) vaikka kuitenkin nauttisi myös siitä aidan toisella puolella piipahtamisesta. Nyt ryhdistäydyt ja tulet tänne vielä kertomaan miten meni! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...