Tuli lähdettyä kesäiselle pyöräretkelle. Se oli niitä "talvella aina mietin, että olisi kiva xxxx" ja hoksasin, että nyt se on sitten mentävä jos meinaa mennä. Idea hyvä, samoin toimeenpano - ehkä toteutuksen suhteen hieman vähempikin olisi riittänyt. Elias Lönnrotin kotimökille lähtöpisteestä kertyi yhteensä 48 kilometriä. Reitillä oli mäki jo toinenkin.
Määränpäänä oli siis Paikkarin torppa ja taukopaikkana Sammatin kievari. Kummassakaan en ole häpeäkseni käynyt aiemmin. Ja osuihan reitin varrelle vielä Miinan mökkikin, joka oli Elias Lönnrotin veljentyttären Wilhelminan asuintalo vuodelta 1860.
Pyöräily sujui kuntotasoon nähden yllättävän hyvin vaikka menomatkalla aprikoin, että milläköhän välineellä paluu sujuu. Vastaan tuli onneksi linjamobiileita ja henkisesti paninkin merkille useammankin pysäkin paikan. Ihan vain varmuuden vuoksi. Älkää antako tuon yllättävän hyvin hämätä. Se tarkoittaa siis sitä, että keuhkoissa poltti, vauhti loppui kesken jyrkempien mäkien ja välillä pää tuntui paistuvan kypärässä. Mutta matka jatkui.
Perillä Sammatin kievarin lounas hupeni alas ennätysvauhtia. Kohtuus unohtui kuntoilijalta tässäkin vaiheessa ja Merenneitolaatikkoa tuli lapattua suuhun ennenmmän kuin tarpeen. Paljon ei enää paukkuja pohkeista löytynyt. Jälkeenpäin oli hyvä miettiä, että matkalla olisi voinut haukata niistä energiapatukoita mitä mukana oli.
Kievarilta matka jatkui hieman tönkköisin jaloin mutta määränpää oli jo lähellä. Miinan mökillä meidät vastaanotti todella viehättävä taiteilija Ilana Martin, joka ystävällisesti kertoi esillä olevasta näyttelystä, ja saimmepa tutustua vielä heidän Eetu kilpikonnaansa.
Paikkarin torpalla meidät puolestaan vastaanotti ystävälliset ja kohteliaat nuoret, jotka olivat myymässä lippuja ja esittelmässä Lönnrotin synnyinkotia. Oli huikeaa miettiä, että näitä maisemia se Eliaskin on tuijottanut. Paikkarin torppa on sulku-uhan alla. Museovirastolta ovat rahat loppuneet. Ajatus tuntui käsittämättömältä paikan päällä. Onneksi Lohjan kaupunki on tullut hätiin tälle vuodelle.
Paluumatka sujui yllättävän hyvin. Menomatkasta oppineena sitä yritti ottaa kaiken alamäistä irti. Enää ei huolettanut, josko etupyörä irtoaa kesken vauhdin tai tiellä on irtokiviä. Lisää vain vauhtia ja sillä mahdollisimman pitkälle edessä aina vaanivaa ylämäkeä.
Ilman taukoja se ei kuitenkaan onnistunut. Eväänä oli vielä kahvia ja energiapatukoita. Päätä piti tuulettaa välillä ilman kypärää, ja kyllä sitä kerran jos toisenkin haikaili myös kunnollisten pehmustettujen pyöräilyhousujen perään.
Lenkistä tuli hyvä mieli ja hyvä olo. Tätä voisi tehdä lisää.
Sammatin kievari
Paikkarin torppa
Sampoyhdistys
Määränpäänä oli siis Paikkarin torppa ja taukopaikkana Sammatin kievari. Kummassakaan en ole häpeäkseni käynyt aiemmin. Ja osuihan reitin varrelle vielä Miinan mökkikin, joka oli Elias Lönnrotin veljentyttären Wilhelminan asuintalo vuodelta 1860.
Pyöräily sujui kuntotasoon nähden yllättävän hyvin vaikka menomatkalla aprikoin, että milläköhän välineellä paluu sujuu. Vastaan tuli onneksi linjamobiileita ja henkisesti paninkin merkille useammankin pysäkin paikan. Ihan vain varmuuden vuoksi. Älkää antako tuon yllättävän hyvin hämätä. Se tarkoittaa siis sitä, että keuhkoissa poltti, vauhti loppui kesken jyrkempien mäkien ja välillä pää tuntui paistuvan kypärässä. Mutta matka jatkui.
Perillä Sammatin kievarin lounas hupeni alas ennätysvauhtia. Kohtuus unohtui kuntoilijalta tässäkin vaiheessa ja Merenneitolaatikkoa tuli lapattua suuhun ennenmmän kuin tarpeen. Paljon ei enää paukkuja pohkeista löytynyt. Jälkeenpäin oli hyvä miettiä, että matkalla olisi voinut haukata niistä energiapatukoita mitä mukana oli.
Kievarilta matka jatkui hieman tönkköisin jaloin mutta määränpää oli jo lähellä. Miinan mökillä meidät vastaanotti todella viehättävä taiteilija Ilana Martin, joka ystävällisesti kertoi esillä olevasta näyttelystä, ja saimmepa tutustua vielä heidän Eetu kilpikonnaansa.
Paluumatka sujui yllättävän hyvin. Menomatkasta oppineena sitä yritti ottaa kaiken alamäistä irti. Enää ei huolettanut, josko etupyörä irtoaa kesken vauhdin tai tiellä on irtokiviä. Lisää vain vauhtia ja sillä mahdollisimman pitkälle edessä aina vaanivaa ylämäkeä.
Ilman taukoja se ei kuitenkaan onnistunut. Eväänä oli vielä kahvia ja energiapatukoita. Päätä piti tuulettaa välillä ilman kypärää, ja kyllä sitä kerran jos toisenkin haikaili myös kunnollisten pehmustettujen pyöräilyhousujen perään.
Lenkistä tuli hyvä mieli ja hyvä olo. Tätä voisi tehdä lisää.
Sammatin kievari
Paikkarin torppa
Sampoyhdistys
3 kommenttia:
Laavli.
Kamalan reipasta! Niin sitä pitää.
Joku, or kreisiii?
Miika, kiitti - "tästä se idea sitten lähti."
Lähetä kommentti