Kylässä pummitädillä

Nuorin kummtitytöistä tuli tänään päivähoitoon. Ensimmäistä kertaa. Ajattelinkin, että on jo korkea aika viettää aikaa enemmän yhdessä kun olin edellispäivänä nähdessämme kuulevinani, että neitokainen sanoi; "Pummitäti". No tähän aamuun mennessä se oli jo lyhentynyt sujuvasti "tätiin", jota onneksi toistetaan riemullisen hymyn saattelemana.

Päivä meni hyvin ja nopeasti. Parivuotias ei vielä ihmeellisyyksiä odota, läsnäolo riittää.  Olen myös oppinut vannomaan fortunan nimeen. Tänäänkin marmorikuulista ja puisesta kepistä riitti iloa huumaavan pitkään. Ei aina tarvita elektroniikkaa, räiskettä ja pauketta. Erityisen toimivaksi todettu 2 - 4 vuotiailla sekä yli 30 -vuotiailla. Ihana naapuri lainasi vielä puuvärejä ja Baby Born nukkea hoidettavaksi niin siinähän se sitten olikin.

Vaikka olen kuvitellut olevani ilmeikäs kuvailija, en ehtinyt lukemaan Hercules lastenkirjaa kuin muutaman sivun, kun huomasin yleisöni olevan unessa. Laatuaikaa meni höyhensaarella tunnin verran(kummallakin) ja lapsukaisen vanhemmat puristelivat päätään ja naureskelivat miten lapsi ei  koskaan kotona nukahda. Niin no, olenkin suunnitellut hieman hiovani esiintymistaitojani.
Lähtiessään pikku neitonen vilkutteli iloisena ja pummitäti jäi katsomaan perään hieman haikeana.

ps. Radiossa haastateltiin aamulla opettajaa, joka odotti ekaluokkalaisiaan saapuvaksi. Jännitti mutta positiivisesti kuulemma. Toimittaja kysyi mikä on tärkeintä mitä opettaja voi lapsille opettaa, vastaukseksi tuli: "Elämä on ihanaa, sinusta on siihen ja jakamalla saa enemmän. Kuinka ihanaa. Sama opettaja myös lohdutteli vanhempia, että "älkää huolehtiko, kaikki kyllä järjestyy." Toivon tosiaan, että tämän päivän opettajat ovat juuri tuollaisia. Silloin koulussa voi olla aika mukavaakin.