
Tulin hurjan iloiseksi noin vain lahjoitetuista lipuista mutta vielä iloisemmaksi tulin ajatuksesta, kuinka hienoja ihmisiä elämässään saa pitää vaikkei näkemiseen olekaan mahdollisuutta.
Tapasimme teineinä kesäleirillä ja yhteinen sävel taisi löytyä niin sanotusti huumorin kautta. Toisesta meistä tuli Ansa Ikonen, toisesta Greta Garbo. Kuinka vaatimatonta. Se oli sitä "vanhaa hyvää aikaa" kun ei vielä ollut nettiä eikä kännyköitä ja tärkeät kuulumiset singahtelivat kotiemme välillä kirjeitse.
Kesäloma saa nyt yllättävän pop-henkisen konserttipäätöksen ja arkeen siirrytään maailmantähden sointujen saattelemana. Take A Bow.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti