Pikkuruinen kirjepaketti odotti minua tänään mennessäni postilaatikolle. En heti muistanut, että olisin tilannut mitään ja nopeasti arvioin, ettei niin pieneen tilaan kyllä kummoistakaan kirjepommia väsättäisi. Enkä sitä paitsi ole viime aikoina onnistunut edes provosoimaan ketään. Ihmiset ovat niin medialukutaitoisia ja sivistyneitä, että antavat kaikkien mielipiteiden vain kukkia, kukkia vaaan..
Asiaan. Uteliaana avasin kuoren. Sen sisältä paljastui pikkuruinen rasia. Tähän salaperäiseen rasiaan oli vielä teipattu ruutupaperille viesti. Aina oman fiiliksensä tuova yksityiskohta tuo ruutupaperi. Siinä on sellaista kunnon läsnäolon meininkiä. Ei etäistä sähköpostia, ei konekirjoitettua viestiä - vaan kynällä itse rustattu henk.koht. viesti.
Rasia oli huolellisesti teipattu kiinni ja sen päälle oli vielä liimattu aseet kieltävä -tarra. Tiesin, että nyt oltiin samanhenkisen ihmisen kanssa tekemisissä. Malttamattomin sormin (ehkä vähempikin tarrateippi olisi riittänyt) sain rasian taistelua auki. Sisältä paljastui - tomaatti!
Kaunis, keltainen, pisaran muotoinen - tomaatti. En ole koskaan aiemmin saanut tomaattia postissa.
Kirjeen ja paketin lähettäjä - ihana Riikka - oli kirjeensä mukaan yhtenä kauniin päivänä katsellut mehukkaita tomaattejaan, ja muistellut kuinka aloitimme "Neljän tähden illalliset" luonani. Tosin meitä oli viisi. Riikka ja muut viehättävät osallistujat saapuivat silloin ensi kertaa luokseni. Silloin talommekin oli vielä(enemmän) kesken kuin nyt. Lattiassa ja seinässä oli reikää... kylpyhuone revittynä auki ja muuta pientä mutta olin päättänyt olla rohkea ja olla välittämättä ulkoisista puitteista. Arvaukseni, joka osui oikeaan oli, että tutustuminen näihin ihmisiin toisi minulle tuhat verroin iloa ja mielenkiintoista ajattelemisen aihetta. Oli siis pieni vaiva tehdä vuorollani illallinen ja uskoa, että myös nänä uudet vieraat sietäisivät kotimme keskeneräisyyden tarjoaman...hmmm.. boheemin tunnelman.
Tarjolla tällöin oli alkusalaatissa itse kasvatettuja tomaatteja, joista aloittelevana viljelijänä olin tietysti herttaisen innoissani. Pitänee myös mainita, että jälkiruokajuustojen kanssa vieraat saivat itse poimia ikkunasta viinirypäleensä.(kröhöm!)
Tuosta tapaamisesta on jo aikaa mutta tämä kirjelähetys sai taas kiitollisuuden tunteen nousemaan pintaan. Kuinka arvokasta on, että saa tässä elämässään kohdata niin erilaisia ihmisiä, jotka antavat omaan elämään niin paljon. Pitäisi myös muistaa, että itsekin jättää näiden ihmisten elämään jotakin ja palauttaa mieleensä oman arkensa keskellä lämmittävä tieto, että joku voi juuri tällä hetkellä ajatella sinua - katsellessaan tomaattejaan.
2 kommenttia:
Alku ja muisto yhdistyivät mielessäni niin, että kun luin otsikon, ajatukseni liitivät salaatin historian alkuhämäriin.
Aluksi oli hämärää, sitten oli salaatti. ;)
Lähetä kommentti